Rantahiekalta

Tikulla noukin hiekkaan painuneen.

Näkinkengän löytyminen on harvinainen tapaus.

Lapsena ollessa se ei ollut niin erikoista.

 Vasemmaalla olevan puunpalasen nimesimme korvapuustiksi...:) 

Toissailtana nuorimmaiset tahtoivat vielä rannalle uimaan. Sieltä nuo kaikki löytyivät.

Iittalan Kuusi-sarjan lasit

Nämä lasit ovat niitä saatuja myöskin. Sopivat metsäisen koristeensa puolesta meille hyvin, vaikka eivät ole alunperin miksikään maito- tai vesilasiksi tarkoitettuja.  Netistä näistä tietoja etsiessäni osui silmiini saman sarjan maljakoitakin. Sarjan nimi on Kuusi ja suunnittelija Jorma Vennola.

Yksi kahvikuppipari

Tätä meillä on vain tämä yksi kahvikuppi aluslautasineen. Kun saimme muutama päivä sitten niitä erinäisiä tavaroita, oli tämäkin otettavissa. No, otinhan minä - kun oli niin nätti.

Aamullista tieltä noukittua

Hyvää alkanutta viikkoa!

Kuin vuonolehmää narusta...

Vuonolehmän vasikka Norjassa pääsi ensi kertaa laitumelle. "Vanhat" osasivat jo homman. Ne eivät säntäilleet suin päin minne sattuu, vaan kulkivat turvallista reittiä, vaikka innoissaan navetasta laitumelle lähtivätkin. Mutta se vasikka! Ensi kertaa elämässään pääsi ulos ja ryntäsi vaarallisille rinteille, joissa olisi voinut loukkaantua. Isäntä lähti sen perään. Hän otti narun mukaansa. Vasikka säntäili karkuun, mutta isäntä tavoitti sitä. Hän puheli vasikalle rauhoittavasti. Ei vasikka silti aikonut antaa ottaa itseään kiinni. Isäntä sai kuitenkin sen lopulta naruun kiinni ja alkoi taluttaa sitä. Aluksi isäntä sai melkeinpä vetää vasikkaa perässään. Isäntä totesi, että vasikka tunsi kuitenkin hänen äänensä. Vieraan se ei olisi antanut lähestyä itseään. Lopulta vasikka pääsi emonsa luo turvalliselle laitumelle.

Katsoimme eilen Yle Areenasta ohjelmaa "Tiettömän taipaleen takana".  Kyseessä oli 1. osa kaudesta 11. Tästä sarjasta on tullut yksi mieluinen katsottava. Ja nyt siitä tuli aihe piirrokseenkin. Tosin tuo minun piirtämäni "vasikka" näyttää enemmänkin lampaan ja koiran sekoitukselta:)  En ole niin usein lehmiä ja vasikoita päässyt nykyään näkemään, että ne noin vain paperille oikeanlaisena piirtyisi,  eikä ollut muutakaan mallia silmien edessä. Vaan saa kelvata noin:)

Aamun höyhen

Lähdin aamukahvin juotuani ulos. Ajatukseni oli, että paremmin virkistyisin

kun teen siellä pienen kierroksen.

Jäi vain kierrokseni turhankin pieneksi. Kallioille ehdin 

kun jo ensimmäinen pisara tuli kasvoille.

Ehdin kuitenkin kuvata noiden suopursujen keskeltä

höyhenen.

Todellakin

kalliot ja soiset alueet siellä 

omituinen yhdistelmä.

Sitten käänsin selkäni toiseen suuntaan.

Aurinko valaisi vastarinteen hetken ajan,

mutta kuitenkin minun oli lähdettävä

koska alkoi sataa:(

Pannukahvia, kiitos!

No, ehkei näistä pannuista kuitenkaan. Mutta oli kiva napata kuva näistä yhdessä. Kahdella edessä oikealla olevalla on tullut kahvia ja vettä joskus keiteltyäkin.

Edessä vasemmalla oleva kahvipannu saatiin tänään. Takarivin pannnut on joskus otettu metallinkeräyspisteestä. Kuparipannu ja sen vieressä oikealla olevat kaksi pannua ovat isännän tädiltä peräisin.

Tuon tänään saadun pannun lisäksi saimme tänään muutakin tavaraa ja olo oli kotona niitä katsellessa vähän niinkuin jouluna. Toivon, että niistä joistakin saisin tännekin jutunjuurta jonkin kerran. Mutta nyt - mukavaa perjantaita ja viikonloppua muutenkin! Ainakin kivan aurinkoista ja lämmintä tällä hetkellä:)

Magnolia "tuo tuulahduksen" 80-luvulta

Otin esiin kaksi 80-luvun hajuvesipulloa. Satuin nimittäin vanhassa käsityölehdessä näkemään Yves Rocherin mainoksen, jossa tuota sarjaa oli: "Magnolia tuo tuulahduksen kesästä!". Nämä minun pulloni eivät ole tyhjiä. Kun korkin avaa, tuoksu on edelleen hyvä. Mutta iholle sipaistuna tuoksua ei enää oikeastaan ole.

Toisen noista olen saattanut itsekin aikoinani tilata. Siskon kanssa tuli Yves Rocherilta aina välillä tilattua yhtä sun toista. Toisen pullon muistelen saaneeni eräältä koulukaverilta. En kylläkään enää muista, että kumpi oli se lahjapullo... ehkä se oli tuo isompi.

Selattavana minulla oli lehtikansio, jossa oli vuoden 1984 Suuri Käsityökerho -lehtiä. Erään lehden takakannessa oli Yves Rocherin mainos ja siinä myös tutunnäköinen sarja nimeltään Magnolia.

Yves Rocherin mainos vuodelta 1984

Mainoksessa näkyi myös tummansininen Ispahan -pullo, jota mainostettiin salaperäisenä itämaisena tuoksuna. Muistiin on jäänyt tuokin pullo, mutta sitä en muista varmaksi, oliko meillä sitäkin. Kenties oli.

Joitain sanomisia - kuinka ne mahdettiin ymmärtää?

Joh. 11:1-4. Yhdet siskokset lähettivät Jeesukselle sanaa, että heillä veli sairastaa. Jeesus sanoi sen kuullessaan: "Ei tämä tauti ole kuolemaksi, vaan Jumalan kunniaksi, että Jumalan Poika sen kautta kirkastuisi." Epäilemättä asialle lähetetyt viestinviejät sen vastauksen sisaruksille kertoivat. No, mitä he mahtoivat päätellä siitä? Varmankin niin, että Lasarus paranee. Ei parantunut. Hän kuoli. Mitäpä mahtoi sisarusten mielessä liikkua, kun kävikin niin? Ja Jeesusta ei vain kuulu! Menee monta päivää, eikä häntä vain näy...

Joh. 11:6-10. Muutaman päivän, eli parin päivän, kuluttua Jeesus sanoo toisille, että "Menkäämme taas Juudeaan". Taas? Opetuslapset kauhistelivat sitä. Äsken sinut yritettiin kivittää ja aiot taas mennä sinne? "Jeesus vastasi: "Eikö päivässä ole kaksitoista hetkeä? Joka vaeltaa päivällä, se ei loukkaa itseänsä, sillä hän näkee tämän maailman valon. Mutta joka vaeltaa yöllä, se loukkaa itsensä, sillä hänessä ei ole valoa."  Ehkä Jeesus tarkoitti tuolla puheella sitäkin, että se oli silloin,  mutta nyt on nyt? Ja että Hänessä on se valo? Eivät hänen opetuslapsensa aina hänen sanomisiaan noin vain ymmärtäneet, saati sitten me... Pohdittavaa jäi heillekin usein. Ja kysyttävää.


Joh. 11:11-14. Jeesus tiesi jo Lasaruksen kuolleen, kun alkoi puhua hänen herättämisestään opetuslapsille: "Ystävämme Lasarus nukkuu, mutta minä menen herättämään hänet unesta". Kuulijansa olivat  varmaan taas ns. ihan pihalla koko jutusta, koska alkoivat selittää Jeesukselle, että sittenhän hän paranee...Sitten Jeesus täräytti heille suoraaan, että Lasarus on kuollut. Tajusivatkohan opetuslapset heti, että Jeesus tosiaan aikoi herättää hänet kuolleista?

Joh. 11:15-16. Jeesus sanoi, että lähdettäisiin "hänen tykönsä" . Siis Lasaruksen luokse.  Kuolleen luokse. Tuomas totesi siihen, että "Menkäämme mekin sinne, kuollaksemme hänen kanssansa."  Mitähän hän puolestaan tuolla mahtoi tarkoittaa? Sitäkö, että kun Jeesusta oli jo aiemmin uhannut kivityskuolema, se uhkaisi heitäkin, ja sen takia sinne ei pitäisi heidän lähteä missään tapauksessa? Vai niinkö päin, että ollaan Jeesuken kanssa, vaikka tulisi kuolema? Vai eikö kyse ollut lainkaan siitä? Jos se olikin; kuollaan mekin, kun Lasaruskin kuoli? Sairastutaan samaan? Mitä tosiaan ajatteli ja tarkoitti Tuomas?

Joh. 11:17-20. "Niin Jeesus tuli ja sai tietää, että hän jo neljä päivää oli ollut haudassa."  Kuka kertoi? Oliko joku päivystämässä tien varressa, että jos se Jeesus kumminkin tulisi? Vai oliko joku jo lähtenyt katsomaan, missä hän oikein viipyy? Ja kuka mahtoi juosta kertomaan Martalle, että nyt se Jeesus oli tulossa? Martta ainakin lähti heti Jeesusta vastaan, mutta Maria jäi kotiin.

Joh. 11:21-32. "Ja Martta sanoi Jeesukselle: "Herra, jos sinä olisit ollut täällä, niin minun veljeni ei olisi kuollut." Oliko se pettynyttä puhetta, ettei Jeesus ollut tullut heti, vaikka oli heidän ystävänsä? Ehtihän veli kuolla! Mutta joku uskon ja luottamuksen hippu hänellä varmasti oli, koska hän sanoi sitten: "Mutta nytkin minä tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken, mitä sinä Jumalalta anot."  Mitä lie sitten Martta ajatellut tuon sanoessaan? Mitä hän ajatteli kenties Jeesuksen Jumalalta pyytävän?  Hetkiä myöhemminhän hän ainakin  kauhisteli sitä, että Jeesus käski avata haisevan haudan... Mutta nyt jatkui vielä heidän keskustelunsa. Ja haettiin Mariakin paikalle. Hän aloitti oman osuutensa samoin jossitteluin, kuin siskonsakin hetki aiemmin.

Joh. 11:33-37. Maria itki. Ja kohta itki Jeesuskin. Sitä harvemmin tulee ajateltua. Jeesus itki! Ja joitakuita ärsytti; eikö olisi voitu Lasarusta parantaa, eikä antaa hänen kuolla? Näkikö Jeesus tuossa tilanteessa jo senkin, kuinka hän itse tulisi pian olemaan haudan povessa?

Joh. 11:38-43. Kansa kuuli kun Jeesus alkoi puhua Isälle. Sitten hän huusi. Huuto oli Lasarukselle ja tehtiin suurella äänellä: "Lasarus, tule ulos!".  Ihmiset odottivat, katselivat, kuulostelivat, ihmettelivät... ja näkivät: "...kuollut tuli ulos, jalat ja kädet siteisiin käärittyinä, ja hänen kasvojensa ympärille oli kääritty hikiliina." Jeesus käski päästää hänet niistä ja antaa mennä. Ihmiset paloivat uteliaisuudesta kysyä... mutta antoivat Lasaruksen varmaankin rauhassa kävellä pois - ainakin hetken aikaa. Mitä liikkui Lasaruksen mielessä, kun hän kuuli sen Jeesuksen voimakkaan käskyhuudon hautaan? Mitä hän ajatteli tullessaan haudasta? Mitä hän kertoi tuntemuksistaan sisarilleen? Mitä saivat myöhemmin toiset häneltä kuulla? Uteliaisuus korventaa meitäkin...

Joh. 11:45-57. Monet, jotka kaiken tämän näkivät ja kokivat paikanpäällä, uskoivat. Mutta eivät kaikki. Mitä he mahtoivat ajatella, joille tuli kiire fariseusten luo kertomaan? Uskoivatko hekin? Vai olivatko mieluummin pöyristyneitä, että moista oli mennyt tapahtumaan? Fariseukset ainakin olivat tosi näreissään. He pelkäsivät, että kohta kaikki uskovat Jeesukseen  ja roomalaiset ottavat heiltä pois vallan. Jotain oli tehtävä. Mutta mitä? Nitistetään se Jeesus. Parempi, että yksi mies kuolee, "kuin että koko kansa hukkuu". Siitä asti heillä oli aikomus tappaa Jeesus.



He aikanaan tekivätkin sen - ja luulivat voittaneensa. Ei se ihan niin mennyt. Jumalalla oli toiset aatokset. Kuinka kuolema olisi voinut pitää Taivaallista vallassaan! Jeesus tosin kuoli - kansan puolesta. Hän nousi ylös kuolleista, jotta mekin saamme. Saamme elää! Hänen kanssaan - nyt... ja aina! Järki ei sitä käsitä. Jospa sydän käsittää.

Aamuterveiset sammakolta

Heiiii.... Älä päälle kävele! Menkää nyt jo siitä, että pääsen tästä lähtemään. Ärsyttää kun työnnetään se kamerakin ihan melkein naamaan kiinni...

Eilenaamuiset terkut. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan:)

Aamusumua lammella

Hameen levennystä monta päivää...

Olen nyt kolmatta päivää tuhertanut yhden hameen leventämisen kanssa. Hame on joskus ollut esillä vaateblogissani, mutta käyttöön siitä ei ole ollut, koska oli jo ostaessa pieni. Mutta toivo eli, että siitä vielä käytettäväkin saadaan. No, nyt ehkä saadaankin. Lauantaina kyllä jo ajattelin, että pitäisikö heittää roskiin... Homma osoittautui monimutkaisemmaksi toteutettavaksi kuin olin ajatellut. Aluksi miettimäni suunnitelmat kun eivät toimineet, niin jouduin useampaan kertaan purkamaan ommeltua ja harsittua.
Nyt on jo vetoketjukin ommeltu kiinni ja se on paljon se - tässä projektissa ainakin. Vielä pitää siksakilla vetää lisäkaitaleitten reunoja, etteivät rispaannu. Ja  vyötärökaitaleen yläosa pitää viimeistellä. Ja miettiä, tuleeko siihen jotkut napit vielä ja/tai jotakin muuta.

Eilen (eli ti14.8.) kirjoitin tuon ylläolevan tekstin. Niin, sitten illalla rupesin vielä helmaa "tasailemaan". Lisätyt osat kun olivat ylipitkiä. joten ne joka tapauksessa piti sopiviksi tehdä. Helma ei todellakaan ole nyt mikään tasainen, mutta kelpaa minulle. Eilen illalla meinasi mennä hermot sen  kanssa ja harkitsin jälleen koko homman laittamista jäihin. Mutta vielä piti yrittää:) Tänään keskiviikkona sainkin hameen käyttökuntoiseksi. Se eilen mietintään jäänyt ongelma, vyötärökaitaleen yläosa, tuli ratkaistuksi. Laitoin siihen solmintanauhat. Onhan se nyt kivempi katsella rusettia, kuin niitä rumasti "viimeisteltyjä" vyötärökaitaleen päitä. Ja samalla tuli ratkaistuksi se pieni lisäkiinnitys, jota vetoketjun lisäksi kaipasin. Nappihommeleihin en halunnut ruveta.

Helmassa on leveät levennyskaitaleet. Ajattelin lisäkankaan paremmin naamioituvan laskosten kera  alkuperäisen joukkoon.

Hetki pelastuslautalla - kertomuksenpätkä

Jan heräsi hirvittävään päänsärkyyn ja hänen kättään kivisti. Tuuli kovasti ja ympärillä kuului aaltojen kuohunta. Vesi pärskyi välillä hänen ylleenkin. Ympärillä näkyi vain pimeää. Hän oli aivan pökerryksissä ja hänen sumeat ajatuksensa yrittivät ymmärtää, missä hän oli... Hän laittoi uudelleen hetkeksi silmänsä kiinni. Hänen ajatuksensa alkoivat kirkastua. Hänhän oli pelastuslautalla. Lautta pyöri ja keinahteli rajusti aaltojen kourissa. Heille oli tapahtunut onnettomuus.

Nyt hän avasi jälleen silmänsä ja yritti katsella ympärilleen. Ensin ei näkynyt mitään. Kohta hän kuuli heikkoa vaikerrusta. Sehän oli Helen! Hän hivutti itsensä äänen suuntaan. Helen makasi lautan pohjalla, nojaten päänsä lautan reunaan. Jan kysyi, oliko Helen loukkaantunut? Ei ollut, mutta hänellä oli hirvittävän kylmä. Jan otti takkinsa ja levitti sen kylmästä tärisevän Helenin ylle. Mutta missä oli Peter? Jan huusi häntä. Peter havahtui kuullessaan, että joku huusi häntä. "Täällä olen", hän vastasi. "Oletko kunnossa?", kysyi Jan. Peter oli hetken hiljaa, ennenkuin vastasi. Oli hän kai muuten, mutta oli hyvin järkyttynyt. Janin ääni lohdutti häntä hieman. Ja se, että Helenkin oli tallessa.

Mitä nyt tehdään, Jan ja Peter pohtivat yhdessä. Voimmeko tehdä mitään, he miettivät. "Hätäraketti!" Onko täällä sellainen? Olihan siellä. Sen he päättivät lähettää matkaan, ja samalla rukous kohosi heidän huuliltaan Taivaallisen Isän luo. Nyt oli vain odotettava. He torkahtelivat välillä. Jossakin vaiheessa jokin välähti Peterin silmänurkassa. "Mikä se oli?", hän huudahti. Jan ja Helen havahtuivat katselemaan ja kuulostelemaan. "Tuolla on valo!" "Siellä on joku, joka auttaa", huudahtivat he yhteen ääneen.

----

Ja siihen pääättyi  kertomuksenpätkäni. Kaipa he sitten sen avun saivat:)

Tämä kertomuksenpätkä sai alkunsa kesäkuussa. Sen alkulähde oli sama majakka-aiheinen juttu Sessen blogissa, josta sain silloin idean tuohon kuvaankin, joka tässä nyt on  kuvituksena. Mutta katsokaahan millaisen majakan Sesse oli tehnyt farkkutilkuista. Se oli hieno!

Ennenvanhaan...

Tulipa puhe muutama päivä sitten tyttöjen kanssa vanhoista puhelimista yms. En enää muista miten keskustelu sai alkunsa. Jotain multa kuitenkin kysyttiin vanhoista... Mutta alla oleva piirustelma sai alkunsa siitä keskustelusta.

Kuvan ollessa jo melkein valmis, tajusin luurin olevan väärällä puolella. Nykyään itse pidän kännyä oikealla puolella paremmin kuullakseni, joten se asetelma ikäänkuin päätyi kuvaankin.

Minulle puhelinkoppi edustaa sitä kopperoa, joka Pomarkussa oli kivisen kirkkoaidan lähellä. Ennenkuin meille omaa puhelinta tuli, siitä käytiin soittamassa, jos kopista soitettiin. Siinä ei kolikoita automaattiin syötellessä pitkiä aikoja puhelimessa lätisty! Sitten myöhemmin tuli ne puhelukortit ja kolikkotouhu jäi pois. Meilläkin tallessa joitakin puhelukortteja, mutta aika vähäiseksi niiden käyttö kuitenkin jäi.

Porin linja-autoasemasta on jäänyt mieleeni, että sielläkin aikanaan oli pitkä rivi kopperoita, joista ihmiset saattoivat soittaa. Nyt ei ole puhelinkoppeja, eikä edes niitä linja-autoasemia! Lieksastakin purettiin koko asema pois tänä kesänä! Siinäpä sitten vanhin tytär oli jokin aika sitten ihmeissään, kun sinne piti mennä siskoaan odottelemaan, että eihän täällä ole koko rakennusta enää! Ja hän oli puoli vuotta ollut poissa. Ennen lähtöään asemalla oli  ollut täysin entiset touhut täysin käynnissä; matkahuolto siinä ja sisätiloissa saattoi linja-autoa odotella. Nyt sitten tyhjällä kentällä on kolme "laituria" ja kentän laidalla pelkkä penkki. Semmoista se on nykyään. Kuitenkin nykyäänkin pitää joidenkin linja-autoa käyttää...


---
Ja mistä se puhe vanhoista puhelimista alkoikaan? Nytpä muistankin: lasten lelukännykästä:)

Romuautohomma

Viime vuonna elokuussa meillä oli romuautoprojekti. Otin siitä silloin kuvia, mutta jutuksi asti se ei silloin päätynyt. Päätyköön nyt. Meillä oli entisiä ajopelejä pihassa silloin peräti kolme: Opel, Audi ja Mazda. Tuntui hienolta, kun lopulta järjestyi niille kyyti jonnekin muualle.

Autot jonoon järjesty!

Audi ja Opel odottavat lähtöä.

Opel; ihan kelvollisen näköinen... mutta eipä ole autoa pelteihin katsomista.

Audin sisustaa

Tässä Opelia sisältä.  Kuvassa myös opetuspoljin.

Opelin penkkejä.

Koska pihamme on pieni,  tehtiin sellainen hommeli, että ajokelvottomat autot lasketeltiin vapaalla vaaran laelta alas pikkutien varteen. Siitä oli ison auton helpompi ne hakea. Minä sain olla se, joka lasketteli. Miehet, isä ja poika, työnsivät minut matkaan, ja saattoi siinä tyttäretkin olla touhussa mukana.  Minua varoiteltiin liian kovasta laskettelunopeudesta....

Ja tästä se lähtee... Rouvalla on kumisaappaat "ajokenkinä".

Ja siellä ne kohta olivat  alhaalla kaikki kolme, sopivasti pusikkoiseen tienpieleen ohjattuina.

Mazdan lisävalot. Aikanaan minusta tyylikkäät pötikät, nyt ruostepilkkuiset.

Harmaan Opelin yksityiskohdat puolestaan  tuntuivat tylsimmiltä. Aikaa myöten nekin olisivat voineet ruveta näyttämään kiinnostavilta, tarpeeksi vanhetessaan...

Audissa oli jo pelkästään värinsäkin puolesta enemmän kiinnostavuutta.

Olisin silloin kovasti halunnut olla katsomassa, kun ne nostettiin ison auton kyytiin. Se vain ei mennyt toiveeni mukaan - ja varmasti parempi niin! Lähdimme kauppaan ja näimme, että kohta tuli isolla tiellä sellainen auto vastaan, joka varmaankin tulee hakemaan niitä meidän romuja. Kaupasta palattuamme totesimme, että autot todellakin ovat poissa. Mutta onneksi en sittenkään ollut katsomassa niiden hakua, olisi tuntunut  pahalta nähdä, kuinka niistä nostovaiheessa ikkunatkin hajoilivat... Sen tiesimme siitä, kun meille jäi tienpieleen lasinmurua kerättäväksi...

Sellainen oli "kertomuksemme" tällä kertaa.