Oltiin taannoin kauppareissulla. Rasvahyllyltä nappasin mukaani yhden rasian sitä, mitä yleensäkin käytän. Mutta silmäni osuivat myös johonkin muuhun siinä lähellä. Siinähän näkyi yllättäen kovin tutunnäköisillä kukkasilla varustettu rasia - kuin menneisyydestä, lapsuuteni margariinirasia. Kyseessä olikin Floran 50-vuotisjuhlapakkaus. Oli juhlavuoden kunniaksi saanut uuden ulkoasun menneen ajan tyyliin. Josta muuten meillä eräs nykynuori tuumi, että on kovin nykyaikaisen näköinen.
Ihan nätin rasian vuoksi sen sitten ostinkin. Ja ajattelin, etten heitä sitä heti roskiin tai muovinkeräykseen. Pidän sen tallessa ainakin vähän aikaa, keksin vaikka jotain käyttöä sille. Arkiselle muistolle lapsuudesta. Jos minulta olisi joku kysynyt, millaisia margariinirasiat olivat silloin ennen, en olisi osannut sanoa mitään. Se on jännä, että kun näkee, niin muistaa:)
Hämeessä syntynyt, Satakunnassa varttunut ja nyt metsämökin asujana Pohjois-Karjalassa. Myös mielikuvapiirustelija ja monessa vanhaan pitäytyvä jäärä.
maanantai 29. heinäkuuta 2019
perjantai 26. heinäkuuta 2019
Tapaus eiliseltä - hiukan nolokin ja samalla rohkaiseva
Olimme päättäneet viedä tyttären matkatavaroineen Joensuuhun. Päivä vain ei ollut paras mahdollinen; siitäkin syystä, että rahapäivä olisi ollut vasta tänään. Ja ajankohta päivästäkään ei ollut ihan toiveiden mukainen. Lähdimme kuitenkin matkaan sillä periaatteella, että mitään muuta; kuten kirpparikäyntejä ei nyt olisi, pelkästään hampurilaiset voidaan kaikille ostaa. Sellainen Joensuun reissu tuntui etukäteen vähän tylsältä ajatukselta.
No, kaupunkiin päästyämme haettiin ensi töiksi ne kuusi hampurilaista, yksi jokaiselle. Nuorten aikuisten huusholliin mennessä vanhin tytär sanoi, että haluaa reitin varrella olevaan kauppaan. Aikoi ostaa kaikille jäätelöt. Ja niin tekikin. Tuli kaupasta kuuden jäätelön kanssa. Sinne hänen ja veljensä huusholliin päästyämme, oli siellä jo kahvi porisemassa. Sitäkään emme oikein osanneet tällä kertaa odottaa, sillä tiesimme, että huushollinpitäjällä oli kiire. Nyt tässä vaiheessa oli siis jo jätski ja kahvit ylimääräistä alkuperäiseen...
Kun kahvit oli nopsaan juotu, jätimme tyttären sinne ja otimme veljensä kyydittäväksi toisaalle. Sitten piti kotimatka alkaa. Meillä oli kuitenkin jotain kolikoita pyörinyt auton lokerossa. Isäntä oli löytänyt parisen euroa ja ilmoitti käyvänsä kirpparilla. Hän tiesi mitä sillä etsisi. Sinne mennessä minä vähän mielessäni purnasin. Tuumin ajatuksissani, että olisi edes kaksi euroa! Toivoin, että löytäisin vaikka jostain maasta. Päästyämme kirpparin pihaan sanoin ääneenkin, sen mitä olin toivonut ja lähdin marssimaan ensimmäisenä kirpparille, vaikka ei rahaa ollutkaan. En viitsinyt kuumaan autoonkaan jäädä. En ollut kovinkaan pitkälle ekaan hyllyväliin ehtinyt, kun isäntä tuli perässäni ja sanoi, että yksi tyttäristä oli löytänyt itseltään kaksi euroa... ja lupasi antaa sen käytttööni. No niin, nyt meillä kummallakin oli siis kaksi euroa kirpparirahaakin. Kävelin hyllyväleissä enkä sitten mitään ostanut. Edes sitä yhtä 1,50 maksavaa Myrna-tassia, jota vähän katselin sillä silmällä.
Isäntä oli tehnyt omat ostoksensa sieltä kirppikseltä ja päätimme mennä Konttiin, koska minulla oli vielä se minun "kirppiskiintiörahani". Sinne mennessäni huomasin heti kohta, että yhdellä pöydällä oli pikkulautasia esillä. Siinä oli kolme uudenveroista lautasta hintaan 1,50. Ihan käyttölautasia. Otin ne siitä näppeihini. Kun en muuta keksinyt edes kangaskorista, luovutin isännän käyttöön lopun rahani. Hän löysi kirjaosastolta Manga-Messias -kirjan. Senkin hinta oli 1,50. Mitenkäs tämä nyt on? Eihän sitä rahaa enää pitänyt riittää näihin...
Olipa ensiksi niin, että Kontissa oli kaikki - 50%. Isäntä oli ottanut kantaakseen ne minun lautaslöytöni ja käynyt jo maksamassa ne, ja oman kirjansa. Minä olin siinä välillä löytänyt jotain, jonka olisinkin halunnut: erittäin kauniit vintage-sukkahousut. Hinta taas 1,50. Sanoin sen isännälle, joka jo odotteli minua lähtövalmiina. Hänpä ilmoitti, että on sitä rahaa sittenkin vielä niihin. Autosta oli löytynyt vielä euron kolikkokin samasta lokerosta, mistä aiemmin oli löytynyt vain pikkuhiluja lisärahoitukseksi. No, menin ja hain ne sukkahousutkin. Kolikkokukkarossa oli juuri tasaraha niihin, mutta ei enempää.
Mutta ei juttu vielä tähänkään päättynyt. Nuoremmilla tytöillä oli vielä asiaa Tokmanniin. Vielä kuitenkin oli rahaa meillä ja tytöillä. Ja niin kävi, että pari marmeladimakeisrasiaa vielä tuli Tokmannistakin ostettua. Olimme ällikällä löytyjä tästä kaikesta. Meillähän ei pitänyt olla alunperin kuin ne hampparirahat. Rahaa löytyi kuitenkin aina pikkuisen lisää jostakin...
En vieläkään oikein käsitä, miten niitä rahoja niin löytyi. Lähtiessämme kotiin päin ajamaan, puhuimme ihmeissämme tästä ja sanoimme tätä kaikkea rukousvastaukseksi. Vaikka se "rukous" olikin lähinnä toivomista. Minullakin, että löytyisi edes se kaksi euroa...
Minun pitää vielä mainita tämä. Olin lukenut lähipäivinä kirjaa "Mullan makua, taivaan tuoksua". Se on lauluntekijä Pekka Simojoen tarinointia erinäisistä tapahtumista. Siinä oli myös kerrottu useita arkisia rukousvastauksia. Ehkä jokin siitä luetustakin vaikutti, että sitä kaksieurostakin toivoin ja ajattelin, että voisin löytää sen vaikka maasta. En löytänyt. Mutta silti saimme ihmeellisen kaupunkikierroksen. Vähän noloa kertoa niin vähistä rahoista, mutta kun tässä oli nyt jotain enemmänkin kuin ne.
Tänä aamuna silmieni eteen tuli tällaista: "...mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken." 2. Kor. 6:10 Jossakin toisessa käännöksessä sanottiin jotenkin niin, että "nauttien kaikesta."
Hyvää päivänjatkoa!
Kuvituksena ne minun eiliset löytöni, joiden hinta yhteensä oli 0,75 euroa.
No, kaupunkiin päästyämme haettiin ensi töiksi ne kuusi hampurilaista, yksi jokaiselle. Nuorten aikuisten huusholliin mennessä vanhin tytär sanoi, että haluaa reitin varrella olevaan kauppaan. Aikoi ostaa kaikille jäätelöt. Ja niin tekikin. Tuli kaupasta kuuden jäätelön kanssa. Sinne hänen ja veljensä huusholliin päästyämme, oli siellä jo kahvi porisemassa. Sitäkään emme oikein osanneet tällä kertaa odottaa, sillä tiesimme, että huushollinpitäjällä oli kiire. Nyt tässä vaiheessa oli siis jo jätski ja kahvit ylimääräistä alkuperäiseen...
Kun kahvit oli nopsaan juotu, jätimme tyttären sinne ja otimme veljensä kyydittäväksi toisaalle. Sitten piti kotimatka alkaa. Meillä oli kuitenkin jotain kolikoita pyörinyt auton lokerossa. Isäntä oli löytänyt parisen euroa ja ilmoitti käyvänsä kirpparilla. Hän tiesi mitä sillä etsisi. Sinne mennessä minä vähän mielessäni purnasin. Tuumin ajatuksissani, että olisi edes kaksi euroa! Toivoin, että löytäisin vaikka jostain maasta. Päästyämme kirpparin pihaan sanoin ääneenkin, sen mitä olin toivonut ja lähdin marssimaan ensimmäisenä kirpparille, vaikka ei rahaa ollutkaan. En viitsinyt kuumaan autoonkaan jäädä. En ollut kovinkaan pitkälle ekaan hyllyväliin ehtinyt, kun isäntä tuli perässäni ja sanoi, että yksi tyttäristä oli löytänyt itseltään kaksi euroa... ja lupasi antaa sen käytttööni. No niin, nyt meillä kummallakin oli siis kaksi euroa kirpparirahaakin. Kävelin hyllyväleissä enkä sitten mitään ostanut. Edes sitä yhtä 1,50 maksavaa Myrna-tassia, jota vähän katselin sillä silmällä.
Isäntä oli tehnyt omat ostoksensa sieltä kirppikseltä ja päätimme mennä Konttiin, koska minulla oli vielä se minun "kirppiskiintiörahani". Sinne mennessäni huomasin heti kohta, että yhdellä pöydällä oli pikkulautasia esillä. Siinä oli kolme uudenveroista lautasta hintaan 1,50. Ihan käyttölautasia. Otin ne siitä näppeihini. Kun en muuta keksinyt edes kangaskorista, luovutin isännän käyttöön lopun rahani. Hän löysi kirjaosastolta Manga-Messias -kirjan. Senkin hinta oli 1,50. Mitenkäs tämä nyt on? Eihän sitä rahaa enää pitänyt riittää näihin...
Olipa ensiksi niin, että Kontissa oli kaikki - 50%. Isäntä oli ottanut kantaakseen ne minun lautaslöytöni ja käynyt jo maksamassa ne, ja oman kirjansa. Minä olin siinä välillä löytänyt jotain, jonka olisinkin halunnut: erittäin kauniit vintage-sukkahousut. Hinta taas 1,50. Sanoin sen isännälle, joka jo odotteli minua lähtövalmiina. Hänpä ilmoitti, että on sitä rahaa sittenkin vielä niihin. Autosta oli löytynyt vielä euron kolikkokin samasta lokerosta, mistä aiemmin oli löytynyt vain pikkuhiluja lisärahoitukseksi. No, menin ja hain ne sukkahousutkin. Kolikkokukkarossa oli juuri tasaraha niihin, mutta ei enempää.
Mutta ei juttu vielä tähänkään päättynyt. Nuoremmilla tytöillä oli vielä asiaa Tokmanniin. Vielä kuitenkin oli rahaa meillä ja tytöillä. Ja niin kävi, että pari marmeladimakeisrasiaa vielä tuli Tokmannistakin ostettua. Olimme ällikällä löytyjä tästä kaikesta. Meillähän ei pitänyt olla alunperin kuin ne hampparirahat. Rahaa löytyi kuitenkin aina pikkuisen lisää jostakin...
En vieläkään oikein käsitä, miten niitä rahoja niin löytyi. Lähtiessämme kotiin päin ajamaan, puhuimme ihmeissämme tästä ja sanoimme tätä kaikkea rukousvastaukseksi. Vaikka se "rukous" olikin lähinnä toivomista. Minullakin, että löytyisi edes se kaksi euroa...
Minun pitää vielä mainita tämä. Olin lukenut lähipäivinä kirjaa "Mullan makua, taivaan tuoksua". Se on lauluntekijä Pekka Simojoen tarinointia erinäisistä tapahtumista. Siinä oli myös kerrottu useita arkisia rukousvastauksia. Ehkä jokin siitä luetustakin vaikutti, että sitä kaksieurostakin toivoin ja ajattelin, että voisin löytää sen vaikka maasta. En löytänyt. Mutta silti saimme ihmeellisen kaupunkikierroksen. Vähän noloa kertoa niin vähistä rahoista, mutta kun tässä oli nyt jotain enemmänkin kuin ne.
Tänä aamuna silmieni eteen tuli tällaista: "...mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken." 2. Kor. 6:10 Jossakin toisessa käännöksessä sanottiin jotenkin niin, että "nauttien kaikesta."
Hyvää päivänjatkoa!
Kuvituksena ne minun eiliset löytöni, joiden hinta yhteensä oli 0,75 euroa.
torstai 25. heinäkuuta 2019
Erikoisempi uimareissu - kirkkoveneitä rannalla
Toissailtana päätimme viedä tyttöjä uimaan Vuonislahden rannalle. Mutta kun olimme saapuneet uimarannan kohdalle, totesimme siinä tavanomaisella paikallamme olevan jo neljä autoa. Siihen päähän rantaa emme siis voinet autolla kurvata, kun autolle ei ollut enää tilaa. No, onhan sitten se toinen pää samalla rannalla, jonne voisimme mennä. Paitsi, ettemme voineetkaan. Siinä oli nimittäin liittymän kohdalla naru vedetty esteeksi ja oli kylttejäkin, joissa luki Karelia-soutu. Me siis ajoimmekin vähän edemmäksi, ja löysimme paikan autolle siitä tien pielestä. Siitä suuntasimme suoraan rantaan ja kävelimme varsinaiselle uimapaikalle. Tyttäret menivät uimaan. Siinä vähän aikaa oltuamme ja kaukaisuuteen tähyillessämme, alkoi horisontissa häämöttää niitä veneitä, joiden vuoksi uimarannan toinen pää oli estetty autoilta. Meidän väkemme oli silti sillä rantaosuudella uimassa. Niitä veneitä alkoi tulla näkyviin aina vain enemmän ja enemmän ja kohta niitä oli tulossa juuri niille tienoille, missä oleskelimme. Siirryimme hieman keskemmälle rantaa. Kohta niitä veneitä alkoi rantautua siihen viereen. Eikä mitä tahansa veneitä, vaan kirkkoveneitä. Niitä oli kaikenkaikkian 10 venettä. Siinä olisi saanut hyviä kuvia, jos kamera toimisi. Oli Amerikan, Australian ja Saksankin lippua ihan nenän edessä, Suomen lippujen lisäksi. Onneksi tytär antoi kännykällä ottamistaan tähän kuvaa laitettavaksi siitä hetkestä kun soutajat jo olivat poistumassa veneistä. Kyseessä oli Karelia-soutu ja tämä Vuonislahden uimaranta on yksi sen soudun välietappi. Soudusta voi lukea lisää tuosta linkistä. Kun kaikki veneet olivat rantautuneet, mekin rupesimme tekemään lähtöä rannalta. Siinäpä sitten hetken kävelimme soutajien kanssa samassa syssyssä. Me autollemme, he läheiseen majataloon.
Mutta tämä toi minulle aiheen sitten kotona etsiä yhden hämäläiskylästä tehdyn kirjan: "Puutikkala - sydänhämäläinen perinnekylä." Samasta kylästä oli 70-luvulla pykätty kirja: "Puutikkala - viimeisen kirkkoveneen kylä." Tuo uudempi kirja on osittain samansisältöinen vanhemman kirjan kanssa. Molemmissa kirjoissa tulee esiin kylän kirkkoveneet: Ahti ja Ahti II. Nuorempi vene on valmistunut 1988. Ja "Puutikkalan vanha 1896 valmistunut kirkkovene Ahti lepää talaassaan Saksalanlahden rannassa ja muistelee entisiä aikoja Kukkian aalloilla." - mainitsee uudempi kirja. Tästä vanhemmasta kirkkoveneestä olen minäkin ottanut aikanaan kuvia.
Tuossa kuvassa näkyy äitinikin. Kuvat on otettu 80-luvulla. Minulla ja äidillä oli reisussa samanlaiset trikoiset pusero-hame -asut, jotka oli tilattu Anttilasta.
Ja laitanpä tähän vielä kuvan Puutikkalan kylän raitilta.
Kylläpä juttu rönsyili... Pohjois-Karjalasta Hämeeseen, Vuonislahdesta Puutikkalaan.
---
Ja ties mihin muuhun... Lisäys nimittäin juttuun: Löysin vielä joskus jollain reissulla ottamamme kuvan, jossa on kirkkovene, Kuvanottopaikkaa emme kumpikaan, isäntä ja minä, nyt saaneet päähämme.
Mutta tämä toi minulle aiheen sitten kotona etsiä yhden hämäläiskylästä tehdyn kirjan: "Puutikkala - sydänhämäläinen perinnekylä." Samasta kylästä oli 70-luvulla pykätty kirja: "Puutikkala - viimeisen kirkkoveneen kylä." Tuo uudempi kirja on osittain samansisältöinen vanhemman kirjan kanssa. Molemmissa kirjoissa tulee esiin kylän kirkkoveneet: Ahti ja Ahti II. Nuorempi vene on valmistunut 1988. Ja "Puutikkalan vanha 1896 valmistunut kirkkovene Ahti lepää talaassaan Saksalanlahden rannassa ja muistelee entisiä aikoja Kukkian aalloilla." - mainitsee uudempi kirja. Tästä vanhemmasta kirkkoveneestä olen minäkin ottanut aikanaan kuvia.
Tuossa kuvassa näkyy äitinikin. Kuvat on otettu 80-luvulla. Minulla ja äidillä oli reisussa samanlaiset trikoiset pusero-hame -asut, jotka oli tilattu Anttilasta.
Ja laitanpä tähän vielä kuvan Puutikkalan kylän raitilta.
Kylläpä juttu rönsyili... Pohjois-Karjalasta Hämeeseen, Vuonislahdesta Puutikkalaan.
---
Ja ties mihin muuhun... Lisäys nimittäin juttuun: Löysin vielä joskus jollain reissulla ottamamme kuvan, jossa on kirkkovene, Kuvanottopaikkaa emme kumpikaan, isäntä ja minä, nyt saaneet päähämme.
tiistai 23. heinäkuuta 2019
Yllättävä löytö - Puutarha, jonka portista ei voinut kulkea sisään...
Tänä aamuna mielessäni alkoi pyöriä sana dobromirka tai ...mivka?. Kun sitä jonkin aikaa olin mielessäni pyöritellyt, päätin, että katsonpa mitä netistä löytyy. Paikaksi sitä osasin ajatella. En tiedä mistä se mieleeni tuli. Jostain lukemastani varmaan jäänyt mieleen.
Paikka se tosiaan on. Dobromirka on kylä Bulgariassa. Siellä on pantu kuntoon hylättyjä rakennuksia ja nyt ne ovat silmänilona ja uutta toivoa tuovina paikkoina sen kylän asukkaille. Ensin päädyin lukemaan juttua unohdetusta puutarhasta. Se oli kuvin varustettu kertomus puutarhasta, jonka portista ei voinut kulkea sisään. Sinne piti mennä takakautta, jos halusi nähdä sen sisältäpäin. Paikka herättää mielikuvituksen. Mitä se puutarha on ollut, ja mitä se voisi olla, jos joku sen kunnostaisi....
Mutta yhtä ränsistynyttä oli ollut sen puutarhan vieressä. Vaan nyt siinä on se uutta toivoa tuova paikka, kauniiksi kunnostettuine rakennuksineen. Onkohan sillä uohdetulla puutarhallakin vielä uusi kukoistus edessään?
Paikka se tosiaan on. Dobromirka on kylä Bulgariassa. Siellä on pantu kuntoon hylättyjä rakennuksia ja nyt ne ovat silmänilona ja uutta toivoa tuovina paikkoina sen kylän asukkaille. Ensin päädyin lukemaan juttua unohdetusta puutarhasta. Se oli kuvin varustettu kertomus puutarhasta, jonka portista ei voinut kulkea sisään. Sinne piti mennä takakautta, jos halusi nähdä sen sisältäpäin. Paikka herättää mielikuvituksen. Mitä se puutarha on ollut, ja mitä se voisi olla, jos joku sen kunnostaisi....
Mutta yhtä ränsistynyttä oli ollut sen puutarhan vieressä. Vaan nyt siinä on se uutta toivoa tuova paikka, kauniiksi kunnostettuine rakennuksineen. Onkohan sillä uohdetulla puutarhallakin vielä uusi kukoistus edessään?
maanantai 22. heinäkuuta 2019
Taivasta varten
"Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt." Psalmi 103:2
"Mitä hyvää hän on sinulle tehnyt". Sen voisi ajatella myös kysymyksenä itselleen. Mieleen voi nousta vastauksena monenlaista hyvää, kun rupeaa ajattelemaan. Mutta suurinta kaikesta on, että saimme Elämän. Meistä luotiin iankaikkisuusolentoja, joiden elämä täällä on vain alkusoitto. Meidät luotiin Jumalan yhteyteen. Paratiisissa tuo yhteys oli hyvin läheinen, sillä siellä Jumala seurusteli ihmisen kanssa kasvokkain. Ihminen ei pelännyt Jumalaa. Mutta sitten tapahtui se suuri välirikko. Ihminen ei malttanut pitää näppejään erossa siitä ainoasta, mikä ei ollut hänelle sallittu. Jumala on ehdoton siinä, mitä hän on määrännyt ja päättänyt. Hän ei voi sietää syntiä ja synti on kaikkea Jumalan tahdon vastaista. Siinä Jumala on ehdoton; synti ei sovi samaan hänen kanssaan. Eihän pimeä voi milloinkaan sopia yhteen valon kanssa. Ristiriita, joka alussa syntyi oli paha. Ihminen oli saanut synnin tarttuvan taudin. Ihminen ei voisi päästä Jumalan yhteyteen, ei tulla hänen lähelleen. Mutta Jumala rakasti ihmistä. Toivoton tilanne kääntyi toiseen suuntaan, sillä Jumala lähetti osan itsestään, Jeesuksen, ottamaan pois meiltä syntimme. Saimme Jeesuksessa takaisin menetetyn asemamme; iankaikkisuuden hänen seurassaan ja uuden mahdollisuuden seurustella Jumalan kanssa läheisesti. Mutta vaikka emme ottaisi tosissamme mitään tästä, iankaikkisuuteen meidät kaikki tehtiin...
"Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua." Saarnaaja 3:11
"Mitä hyvää hän on sinulle tehnyt". Sen voisi ajatella myös kysymyksenä itselleen. Mieleen voi nousta vastauksena monenlaista hyvää, kun rupeaa ajattelemaan. Mutta suurinta kaikesta on, että saimme Elämän. Meistä luotiin iankaikkisuusolentoja, joiden elämä täällä on vain alkusoitto. Meidät luotiin Jumalan yhteyteen. Paratiisissa tuo yhteys oli hyvin läheinen, sillä siellä Jumala seurusteli ihmisen kanssa kasvokkain. Ihminen ei pelännyt Jumalaa. Mutta sitten tapahtui se suuri välirikko. Ihminen ei malttanut pitää näppejään erossa siitä ainoasta, mikä ei ollut hänelle sallittu. Jumala on ehdoton siinä, mitä hän on määrännyt ja päättänyt. Hän ei voi sietää syntiä ja synti on kaikkea Jumalan tahdon vastaista. Siinä Jumala on ehdoton; synti ei sovi samaan hänen kanssaan. Eihän pimeä voi milloinkaan sopia yhteen valon kanssa. Ristiriita, joka alussa syntyi oli paha. Ihminen oli saanut synnin tarttuvan taudin. Ihminen ei voisi päästä Jumalan yhteyteen, ei tulla hänen lähelleen. Mutta Jumala rakasti ihmistä. Toivoton tilanne kääntyi toiseen suuntaan, sillä Jumala lähetti osan itsestään, Jeesuksen, ottamaan pois meiltä syntimme. Saimme Jeesuksessa takaisin menetetyn asemamme; iankaikkisuuden hänen seurassaan ja uuden mahdollisuuden seurustella Jumalan kanssa läheisesti. Mutta vaikka emme ottaisi tosissamme mitään tästä, iankaikkisuuteen meidät kaikki tehtiin...
"Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua." Saarnaaja 3:11
Rannalla jonakin kesänä kuvasin nuo kuoren puolikkaat. Tämän tekstin ajatukset lähti siitä, kun tulin lukeneeksi tuon ylinnä olevan jakeen ja rupesin siitä tulleita ajatuksia ensin vihkoon kirjoittamaan.
Hyvää alkanutta viikkoa!
perjantai 19. heinäkuuta 2019
Maariankämmekät - metsäisen tienvarren silmänilot
Näiden kukinta alkaa olla jo ohi. Olin ottanut nämä kuvat jo kesäkuussa ja heinäkuussakin osan, mutta nyt vasta tulee laitettua näkyviin nämä metsäisen tienvarren silmänilot.
Vielä on kesää jäljellä...
keskiviikko 17. heinäkuuta 2019
Kun viimeinenkin pelastumisen toivo katosi
"Mutta kun aurinkoa ja eikä tähtiä näkynyt moneen päivään ja kova myrsky painoi, katosi meiltä viimein kaikki pelastumisen toivo." Apt. 27:20
"Kun oli oltu kauan syömättä, niin Paavali nousi heidän keskellään ja sanoi: "Miehet, teidän olisi pitänyt noudattaa minun neuvoani eikä lähteä Kreetasta; siten olisitte säästyneet tästä vaivasta ja vahingosta. Mutta nyt minä kehoitan teitä olemaan rohkealla mielellä, sillä yksikään teistä ei huku, ainoastaan laiva hukkuu. Sillä tänä yönä seisoi minun tykönäni sen Jumalan enkeli, jonka oma minä olen ja jota minä myös palvelen, ja sanoi: 'Älä pelkää, Paavali, keisarin eteen sinun pitää menemän; ja katso, Jumala on lahjoittanut sinulle kaikki, jotka sinun kanssasi purjehtivat'. Olkaa sentähden rohkealla mielellä, miehet; sillä minulla on se usko Jumalaan, että niin käy, kuin minulle on puhuttu. Mutta jollekin saarelle meidän täytyy viskautua." Apt. 27:21-26
"Ja meitä oli laivassa kaikkiaan kaksisataa seitsemänkymmentä kuusi henkeä." Apt. 27:37
Kaikilta oli kadonnnut pelastumisen toivo. Oltiin syömättä ja laivan kalusto oli jouduttu heittämään mereen. Mutta siinä vaiheessa laivassa vierailee jumalallinen vieras; hän oli Jumalan lähettämä enkeli, jolla oli viesti itseltään Jumalalta: He kaikki pelastuisivat, vaikka laiva tuhoutuisikin ja kaikki näytti valtavan pelottavalta heidän silmissään. Juuri ennen pelastumisen vaiheita, kehotti Paavali kanssamatkaajiaan syömään.
"...Ja kaikki pelastuivat maalle". Apt. 27:14 Mikä uiden, mikä laudoilla, mikä laudankappaleilla.
Tätä lukua luin tänä aamuna kuin jännityskertomusta ikään ja saattoi mielessään kuvitella joitakin tilanteita laivalla. Minulla alkoi lukeminen keskeltä tapahtumia: He olivat päässeet Klauda-nimisen saaren suojaan ja olivat vaivoin saaneet veneen "korjuuseen", jonka jälkeen he sitoivat laivan ympäri köysiä... Jos sinuakin kiinnostaa, niin tästäkin pääsee sen lukemaan: Apt. 27.
"Kun oli oltu kauan syömättä, niin Paavali nousi heidän keskellään ja sanoi: "Miehet, teidän olisi pitänyt noudattaa minun neuvoani eikä lähteä Kreetasta; siten olisitte säästyneet tästä vaivasta ja vahingosta. Mutta nyt minä kehoitan teitä olemaan rohkealla mielellä, sillä yksikään teistä ei huku, ainoastaan laiva hukkuu. Sillä tänä yönä seisoi minun tykönäni sen Jumalan enkeli, jonka oma minä olen ja jota minä myös palvelen, ja sanoi: 'Älä pelkää, Paavali, keisarin eteen sinun pitää menemän; ja katso, Jumala on lahjoittanut sinulle kaikki, jotka sinun kanssasi purjehtivat'. Olkaa sentähden rohkealla mielellä, miehet; sillä minulla on se usko Jumalaan, että niin käy, kuin minulle on puhuttu. Mutta jollekin saarelle meidän täytyy viskautua." Apt. 27:21-26
"Ja meitä oli laivassa kaikkiaan kaksisataa seitsemänkymmentä kuusi henkeä." Apt. 27:37
Kaikilta oli kadonnnut pelastumisen toivo. Oltiin syömättä ja laivan kalusto oli jouduttu heittämään mereen. Mutta siinä vaiheessa laivassa vierailee jumalallinen vieras; hän oli Jumalan lähettämä enkeli, jolla oli viesti itseltään Jumalalta: He kaikki pelastuisivat, vaikka laiva tuhoutuisikin ja kaikki näytti valtavan pelottavalta heidän silmissään. Juuri ennen pelastumisen vaiheita, kehotti Paavali kanssamatkaajiaan syömään.
"...Ja kaikki pelastuivat maalle". Apt. 27:14 Mikä uiden, mikä laudoilla, mikä laudankappaleilla.
Tätä lukua luin tänä aamuna kuin jännityskertomusta ikään ja saattoi mielessään kuvitella joitakin tilanteita laivalla. Minulla alkoi lukeminen keskeltä tapahtumia: He olivat päässeet Klauda-nimisen saaren suojaan ja olivat vaivoin saaneet veneen "korjuuseen", jonka jälkeen he sitoivat laivan ympäri köysiä... Jos sinuakin kiinnostaa, niin tästäkin pääsee sen lukemaan: Apt. 27.
tiistai 16. heinäkuuta 2019
Hienoa vanhaa käsityötä kirpparilta
Ostin tämän liinan ihan muutamalla eurolla kirpparilta joskus kesäkuussa muistaakseni. Tarkkaa hintaa en muista. En tarvitsisi yhtään liinaa lisää, mutta en näköjään kyennyt vastustamaan halvalla saatua kaunista käsityötä.
Minulla on kaksi vanhaa käsityökirjaa, joista jompaakumpaa tämäkin liina on.
Molemmat kirjat ovat WSOY:ltä aikanaan ilmestyneet: Pohjaompelua -kirjan tekijä on Sirkka-Liisa Riuska (1955)*. Mary Oljen puolestaan on Suomalainen reikäompelu -kirja (1957)**.
Jollekin asianharrastajalle näiden kahden ompelun ero on varmasti hyvin selvä, ja erottavat sen helposti työstäkin, mutta vaikka kirjoista luin, mikä ne erottaa, ja tuotakin liinaani tarkkaan tiirailin, en siltikään ole ihan varma, kumpaa tuo ostamani liina on. Siitä joko on poistettu lankoja... tai sitten ei.
Pohjaompelusta sanotaan kirjassa: "Sen kansanomainen ja erittäin kuvaava nimi on kiristysompelu". Siinä ei siis poisteta lankoja työstä lainkaan, kuten tehdään reikäompelussa.
Reikäompelusta puolestaan on kirjassa näin: "...revinnäiskirjontaa, jossa kankaasta yhteen suuntaan kulkevia lankoja nyhdetään pois ja jäljelle jääneitä yhdistellään, vieläpä niin, että sidospistot muodostavat määrätynlaisia kuvioita."
Minulla oli ennestään muutama näillä tavoilla tehty liina, joista yksi oli aikanaan koulussa tekemäni. Kuvia niistä ei nyt tähän ole otettuna.
---
*Pohjaompelua -kirjan mallit on kuvannut Yrjö Lintunen
** Suomalainen reikäompelu -kirjan malleja ovat kuvanneet: E. Laakso, J. A. Lindh sekä T. Nousiainen. Tämä kirja julkaistiin ensi kerran jo 1931. Minun kirjani on viidettä painosta.
Minulla on kaksi vanhaa käsityökirjaa, joista jompaakumpaa tämäkin liina on.
Molemmat kirjat ovat WSOY:ltä aikanaan ilmestyneet: Pohjaompelua -kirjan tekijä on Sirkka-Liisa Riuska (1955)*. Mary Oljen puolestaan on Suomalainen reikäompelu -kirja (1957)**.
Jollekin asianharrastajalle näiden kahden ompelun ero on varmasti hyvin selvä, ja erottavat sen helposti työstäkin, mutta vaikka kirjoista luin, mikä ne erottaa, ja tuotakin liinaani tarkkaan tiirailin, en siltikään ole ihan varma, kumpaa tuo ostamani liina on. Siitä joko on poistettu lankoja... tai sitten ei.
Pohjaompelusta sanotaan kirjassa: "Sen kansanomainen ja erittäin kuvaava nimi on kiristysompelu". Siinä ei siis poisteta lankoja työstä lainkaan, kuten tehdään reikäompelussa.
Reikäompelusta puolestaan on kirjassa näin: "...revinnäiskirjontaa, jossa kankaasta yhteen suuntaan kulkevia lankoja nyhdetään pois ja jäljelle jääneitä yhdistellään, vieläpä niin, että sidospistot muodostavat määrätynlaisia kuvioita."
Minulla oli ennestään muutama näillä tavoilla tehty liina, joista yksi oli aikanaan koulussa tekemäni. Kuvia niistä ei nyt tähän ole otettuna.
---
*Pohjaompelua -kirjan mallit on kuvannut Yrjö Lintunen
** Suomalainen reikäompelu -kirjan malleja ovat kuvanneet: E. Laakso, J. A. Lindh sekä T. Nousiainen. Tämä kirja julkaistiin ensi kerran jo 1931. Minun kirjani on viidettä painosta.
lauantai 13. heinäkuuta 2019
"Yllätyskuoria"
Isosisko oli tehnyt nuoremmille sisaruksilleen yllätyskuoret. Ne odottivat nuorempia aamulla keittiön pöydällä heidän omilla paikoillaan. Kuoret oli tehty samalla tavoin, kooten sinne yhtä ja toista kivaa, kuin isosisko ja veljensäkin niitä aikanaan isänsä tekeminä saivat. Ne kuoret olivat aina odotettuja ja tykättyjä. Niin nytkin.
Kun siinä katselin yhden saajan tutkivan kuorensa sisältöä, tuli mieleeni joitakin ajatuksia. Ajattelin, että minä en ole oikein osannut sellaisia järjestää. Tuumin, että olisi kiva kokea enemmän antamisen iloakin. Sitten mieleeni tuli, että Jumala varmasti iloitsi tehdessään meille omia "yllätyskuoriaan". Hän antoi Jeesuksen tulla luoksemme, tuon isoveljemme, jonka tiesi niin suuresti meitä rakastavan. Hän oli se paras lahjamme. Mutta sen lisäksi Isä Jumalan "yllätyskuorissa" oli paljon muutakin, pienempää, jonka tiesi meitä ilahduttavan. Hän räätälöi jokaiselle omanlaisensa "kuoren", sillä hän tiesi, mikä kellekin parhaiten sopiii.
Koetaan mekin tänään sitä saamisen iloa:)
Ps. Niisssä isosiskon kuorissa oli toisella ainakin tänään ihanan tuoksuinen saippua, jotain makeaa, sekä pikkuruisia tarroja. Toisen kuori onkin vielä avaamatta, sillä hän nukkuu vielä.
---
Niin ja saimmehan minä ja isäntäkin omat yllätyksemme. Isännän paikalla oli suklaalevy ja minulla supersalmiakkipussi:) Toinen nuoremmista avasi muuten juuri oman kuorensa...:)
Kun siinä katselin yhden saajan tutkivan kuorensa sisältöä, tuli mieleeni joitakin ajatuksia. Ajattelin, että minä en ole oikein osannut sellaisia järjestää. Tuumin, että olisi kiva kokea enemmän antamisen iloakin. Sitten mieleeni tuli, että Jumala varmasti iloitsi tehdessään meille omia "yllätyskuoriaan". Hän antoi Jeesuksen tulla luoksemme, tuon isoveljemme, jonka tiesi niin suuresti meitä rakastavan. Hän oli se paras lahjamme. Mutta sen lisäksi Isä Jumalan "yllätyskuorissa" oli paljon muutakin, pienempää, jonka tiesi meitä ilahduttavan. Hän räätälöi jokaiselle omanlaisensa "kuoren", sillä hän tiesi, mikä kellekin parhaiten sopiii.
Koetaan mekin tänään sitä saamisen iloa:)
Ps. Niisssä isosiskon kuorissa oli toisella ainakin tänään ihanan tuoksuinen saippua, jotain makeaa, sekä pikkuruisia tarroja. Toisen kuori onkin vielä avaamatta, sillä hän nukkuu vielä.
---
Niin ja saimmehan minä ja isäntäkin omat yllätyksemme. Isännän paikalla oli suklaalevy ja minulla supersalmiakkipussi:) Toinen nuoremmista avasi muuten juuri oman kuorensa...:)
torstai 11. heinäkuuta 2019
Sitä ei osattu lainkaan odottaa
Joidenkuiden hommana oli tuoda hänet siihen aamuisin. Niinkuin oli tehty joka aamu siitä lähtien, kun poika oli oppinut kerjäämään. Tai opetteluahan sekin homma oli ensin vaatinut. Mutta nyt hän oli mies, ja homma kävi rutiinilla. Nytkin mies kiinnitti katseensa kahteen mieheen, jotka olivat jo melkein hänen kohdallaan. Hän pyysi heiltä almua tuttuun tapaansa. Miehet pysähtyivät hänen pyyntönsä äänen kuullessaan. Ja se oli jo jotakin. Mies oli varma, että nyt heltiäisi jotakin, sillä muutoinhan nuo kaksi olisivat pysähtymättä kulkeneet hänen ohitseen. Toinen heistä sanoi: "Katso meihin." Kerjäävä mies yritti ottaa jo sellaisen nöyränkiitollisen ilmeen kasvoilleen valmiiksi. Mutta sitten seurasi pettymyksen hetki, sillä hän kuuli seuraavaksi sanat: "Hopeaa ja kultaa ei minulla ole..." Mutta miespä jatkoikin vielä puhettaan: "...mutta mitä minulla on..." Siis kuitenkin saan jotain, välähti odottavan miehen mielessä... samalla kun hän kuulosteli puhuvan miehen sanoja: "...sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä..." Nasaretilaisen, muistan hänet, ehti mies ajatella, kun hän jo kuuli sanat: "...nouse ja käy." Ja samassa tuon miehen käsi tarttui hänen käteensä ja veti hänet ylös. Yht'äkkiä mies tunsi, että hänen nilkkansa ja jalkansa saivat voimaa. Hän suorastaan hypähti pystyyn; hän seisoi ja käveli, hän hihkui ja hypähteli innoissaan, sillä eihän hän ollut koskaan ennen saanut kokea tätä. Nuo kaksi tekivät hänelle selväksi, mistä tämä "almu" peräisin: Jumalta itseltään; ei heiltä. He kehottivat miestä antamaan kiitoksen Jumalalle tästä, sillä ei kukaan muu sellaista voisi tehdäkään. Mies ylisti Jumalaa suureen ääneen, ja samoin tekivät varmaan muutkin paikalla olleet. Kansaa kokoontui ihmettelemään asiaa. Mutta sepä tarjosi Pietarille tilaisuuden julistaa evankeliumia, ilosanomaa, hyvää sanomaa niille, jotka olivat huutaneet Jeesusta ristiinnaulittavaksi. Juuri ennen kuin hänen puheensa tultiin johtajien toimesta keskeyttämään, hän ehti lopuksi vielä sanoa sen: "Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet siunaamaan teitä, kun käännytte itsekukin pois pahuudestanne." Ja sitten nuo kaksi "almunantajaa" pidätettiin. Mitä heille sitten tapahtui, onkin jo toinen juttu, jonka voi halutessaan lukea Apostolien teoista, luvusta 4. Tämänkertainen kertomus perustui Apostolien tekojen lukuun 3.
Tämmöinen oli minulla joitakin viikkoja sitten kirjoitettuna. Samasta aiheesta olen kait ennenkin kertomusta pykännyt, mutta samapa tuo, kun kerran ajatukset on sitä tilannetta tykännyt miettiä.
Löysin sen aiemmin kirjoittamani jutunkin tästä aiheesta. Se on tässä:
https://vaaranlaella.blogspot.com/2018/01/jo-yli-neljankymmenen-oli-se-mies.html
Tämmöinen oli minulla joitakin viikkoja sitten kirjoitettuna. Samasta aiheesta olen kait ennenkin kertomusta pykännyt, mutta samapa tuo, kun kerran ajatukset on sitä tilannetta tykännyt miettiä.
Löysin sen aiemmin kirjoittamani jutunkin tästä aiheesta. Se on tässä:
https://vaaranlaella.blogspot.com/2018/01/jo-yli-neljankymmenen-oli-se-mies.html
perjantai 5. heinäkuuta 2019
Arkea: Metsäpäivä
Kävimme isännän kanssa heti aamusta tekemässä metsässä merkkuukierroksen. Meille oli tulossa tänään metsäammattilainen Metsäkeskuksesta, (joka juuri äsken tulikin, oli muuten nainen). Hän tuli katsomaan alueita, jotka 10 vuotta sitten laitettiin vapaaehtoiseen suojeluun. Nyt on se kymmenen vuoden sopimus kohta menossa umpeen ja toivomme, että sopimus uudistetaan. Alue merkattiin aikoinaan nauhoilla tuonne maastoon ja niitä vanhoja merkintöjä kävimme isännän kanssa aamusta etsimässä. Ihan kaikkia emme löytäneetkään, sillä niitä oli kadonnut ja ne merkkuunauhat, jotka löydettiin, olivat muuttuneet harmaiksi ja olivat vaikeasti löydettävissä. Isäntä laittoi keltaisia nauhoja joihinkin paikkoihin, niin löytyy nuo epämääräisten muotoisten alueiden rajat helpommin. Mutta kai ne aika helposti tuo metsäammattilainen muutoinkin löytää, sillä nykytekniikka auttaa. Hänellä oli vekotin näpeissään, jossa näkyi alueet merkintöineen. Itse en viitsinyt toistamiseen metsään mennä, sillä hyttysiä oli kamalasti kiusana siellä.
Mulla oli aamun kierroksellamme kamerakin mukana, sillä ajattelin, että tuolla rotkon pohjalla, suon laiteilla, olisin voinut jotain kivaa kuvaa saada. Yhtään en saanut. Ei sen takia, ettei kuvauskohdetta olisi ollut, sihtailin kyllä muutamankin kerran jotain, mutta kamera ei suostunut kuvaustouhuihin. Se tekee välillä sitä, että korttivirhettä ilmoittelee, eikä kuvia silloin saa otettua. Tässä taannoin ajattelinkin, että olenpa yllättävän pitkään saanut kuvata ilman sitä ongelmaa. Nyt se ilmoitti itsestään, että kyllä tässä vielä ollaan kuitenkin olemassa.
Semmoista täältä tänään.
Tämänkaltaisia kuvia rotkon pohjalta olisin ottanut. Lisää näitä aiemmin otettuja näkee täällä.
Mulla oli aamun kierroksellamme kamerakin mukana, sillä ajattelin, että tuolla rotkon pohjalla, suon laiteilla, olisin voinut jotain kivaa kuvaa saada. Yhtään en saanut. Ei sen takia, ettei kuvauskohdetta olisi ollut, sihtailin kyllä muutamankin kerran jotain, mutta kamera ei suostunut kuvaustouhuihin. Se tekee välillä sitä, että korttivirhettä ilmoittelee, eikä kuvia silloin saa otettua. Tässä taannoin ajattelinkin, että olenpa yllättävän pitkään saanut kuvata ilman sitä ongelmaa. Nyt se ilmoitti itsestään, että kyllä tässä vielä ollaan kuitenkin olemassa.
Semmoista täältä tänään.
Tämänkaltaisia kuvia rotkon pohjalta olisin ottanut. Lisää näitä aiemmin otettuja näkee täällä.
torstai 4. heinäkuuta 2019
Horsmankukkia
Siinä nuo kuvauskohteet oli. Vaatimattoman näköisinä tienpielessä etäältä nähtynä.
Mutta kun valo kävi kivasti niihin, suuntasin kameran niihin...
keskiviikko 3. heinäkuuta 2019
Aikamme kysymys: Rakastaako kukaan minua tällaisena?
"Aikamme ihminen osaa elää rakkauttaan enää elokuvien maailmassa, kirjojen sivuilla, nettikontakteisssa, muiden elämää hengitäen. Mutta kukaan ei kuitenkaan lakkaa kaipaamasta ja kysymästä: Rakastaako kukaan minua tällaisena kuin olen? Olisinko kenellekään arvokas? Rakastaako kukaan minua, runoilijan sanoin, "muuttamatta tai syyttämätä"? Kysymys on hyvä. Vastauksesta riippuen elämän mieli joko löytyy tai hämärtyy. Kristinuskon lohdullinen vastaus on se, että Jumala on rakkaus ja Jeesus on Immanuel, Jumala meidän kanssamme, Jumala meidän keskellämme. Jeesus viihtyi syntisten luona, hänen ystäviään olivat halveksitut ja mitättömiksi luokitellut ihmiset. Jeesus näki heidän sydämeensä ja tunsi heidät läpikotaisin. Se tunteminen ei saanut häntä käyttämään heitä hyväkseen, vaan se rakasti heidät omikseen." Juha Vähäsarja/Joka päivä lapsen lailla/Perussanoma Oy
Meidän hyvyytemme tai erinomaisuutemme ei vedä Jumalaa luoksemme.
Hänen rakkautensa vetää puoleensa meitä, jotka emme koe olevamme siihen sopivia.
Apostoli Paavali, entinen Saul, joka vainosi Jeesukseen uskovia, oli henkilö, jolla olisi ollut hyvät mahdollisuudet vedota hyvästi elettyyn elämään; hurskauteen ja lakien noudattamiseen Jumalan edessä. Mutta hän sanoi, että luki sen kaiken roskaksi sen rinnalla, että Hän tunsi Jeesuksen; Fil. 3:8. Häntä rakastettiin jo silloin, kun hän vielä oli vainoaja. SAMOIN RAKASTETAAN MEITÄ, KUN OLEMME JUURI SITÄ, MITÄ NYT OLEMME.
Tunnisteet:
Jeesus,
Jumala,
piirustukset,
Raamattu,
usko
tiistai 2. heinäkuuta 2019
Piirustelua: Putaansalmen sillan kupeesta
Tämä on leirin satoa. Olevinaan Putaansalmen sillan kupeesta. Kun oli vähän taukoa, kävin kävelemässä sillan luona. Näkymä kiehtoi minua, vaikka oli samalla tunnelmaltaan sellainen, etten olisi ollut mitenkään halukas kävelemään tuolla veneen luona olevalla maastonkohdalla tai varsinkaan astumaan veneeseen. Minusta tuntui, että maa veneen ympärillä on ehkä vähän epämääräinen; miten siinä mahtaa olla tukevaaa jalansijaa... Ja mitä veneeseen tulee, vesi on minusta aina vähän pelottava juttu, sillä en ole tottunut siihen juurikaan.
maanantai 1. heinäkuuta 2019
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)