Neulotut pyyheliinapitsit

Saimme syksyllä erinäisiä taloustavaroita kodista, jossa ne olivat käyneet tarpeetomiksi.  Niiden joukossa oli myös pyyhkeitä. Muutamassa oli puikoilla kudotut (siis useimmille ne neulotut... Käytän itse mieluimmin lapsena oppimaani tapaa sen sanomiseen)  pitsit pyyhkeiden päissä. Näistä tykkään erityisesti tuosta sinisestä, vaikka samanlaisiahan kaikki muutoin ovat.

Nämä lienevät jostain 70- tai 80-luvulta. Eilen satuin muuta etsiessäni löytämään vanhasta Suuri Käsityökerho -lehdestä (nro 11/1982) samanlaisen pitsin ohjeen, mutta lehden ohjeessa oli tuossa suorassa, pyyhkeeseen ommeltavassa reunassa vielä kapea virkaten tehty reikäpitsinen osuus. Ei ole muuten ensimmäinen kerta, kun löydän noista vanhoista lehdistä jotain tutunnäköistä.

---
Myös tällaisia saimme siitä mainitusta taloudesta samalla kertaa:  Lasikulhoja
Iittalan Kuusi-sarjan lasit
Kaunis kahvikuppipari

Vielä olisi muitakin saatuja, jotka voisivat kenties joskus päätyä  jutun aiheeksi. Mutta nyt on kuvien ottaminen vähän arpapeliä. Kuvan joko saa tai ei... riippuen siitä suostuuko kamera toimimaan.

Pannumyssyjä

Tulipa siskon kanssa puhe pannumyssyistä. Sain häneltä sitten  kuvia anoppinsa aikanaan tekemistä pannumyssyistä, joilla on jo melko paljon ikää. Näistä kaksi ylintä ovat minun suosikkini, mutta kivoja on muutkin; kuten vaikkapa keltainen.

Noita katsellessa tulee ihan itsellekin halu tehdä pannumyssy!

Muistelimme sitten niitäkin pannumyssyjä, jotka äiti osti meille kummallekin lahjaksi ehkä 80-luvun alkupuolella. Minulle tuli tuo kuvan mukainen punainen ja siskolle samanlainen tummansininen. Siskolla siihen kuului myös samantyylinen koristetyynypäällinen.

Nuo pienet kiiltävät pyörylät on pikkuruisia peilejä. Minusta pannumyssy oli niin hieno, etteihän sitä raskinut juurikaan käyttää.  Olisikohan kovin väärin, jos sanoisin, että kaiketi yhden käden sormilla voisi laskea käyttökerrat. Tietysti sekin vaikutti, että oli se kahvikeitin jo tullut kuvioihin mukaan, mutta toisinaan teepannu kaipasi lämmikettä. Tänään tuota kylläkin käytin, kun meillä on kahvinkeitin poissa pelistä ja on kahvia värkätty muilla systeemeillä.

Matolle leviteltyjä kortintapaisia

Katselin vanhoja kuvia ja löysin kesällä ottamani kuvasatsin vuosia sitten piirtämistäni kuvista.

Osa ainakin jo ennestäänkin nähtyjä, mutta olkoon. Pitää vanhoja kaivella, kun uusien kuvien saanti tökkii kameran ongelmien takia.

Metsäkierros

Pieni iltapäivän kierros eilen isännän kanssa. Mentiin metsään ja rotkon pohjallekin. Suo oli hieman jäinen,  sen verran, että saattoimme kävellä sen yli paremmin siitäkin, mitä muulloin olisimme kartttaneet.

Etsimme huviksemme suolta yhtä rajapyykkiä, jonka siellä tiesimme olevan. On aina jännä laskeutua rotkoon, kulkea siellä suon laitaa, hämyisissä kuusikoissa etsiä jotain poluntapaista, kurkistella kummallisiin koloihin, ihmetellä vieressä olevia kallioita, ihastella jänniä puita, ja lopulta tulla vähän avoimemmalle paikalle ja löytää se suolla oleva kivikin:)

Semmoinen oli kierroksemme.  Kuvat on aina pliisuja todellisuuteen verraten. Kuvia on varmaan liikaakin. Mulla ei ole sitä taitoa, että osaisin valkata muutaman oleellisen.

Uuden opettelua: ryijyvirkattu harjoituskoira

Eilisellä koira-aiheella jatketaan. Varmaan aamun ajatusteni takia, tuli tämäkin mieleeni. Meillä oli lapsena ryijyvirkattu, valkoinen koira. Se oli isompi kuin tämä minun viritelmäni, ja sillä oli pienet tassutkin, mutta tuollatavoin pystymallinen sekin oli. Haluaisin joskus yrittää tehdä samankaltaisen. Mutta ensin pitää harjoitella. Löysin yhdestä virkkauskirjasta ohjeen tuohon virkkuuseen. Tuntui vaikealta tehdä sitä ihan ohjeen mukaan ja oikaisin. Luulin, että se oli ok, koska virkkaus ei purkaunut tavanomaisesti langasta vetämällä. Myöhemmin huomasin, että kun olin täytettä otukseen sullonut, lenkit olivat paikoin hävinneet, kun neule oli venynyt... Onneksi ne saattoi vielä käsin nyppiä normaaliasentoon. Mutta harjoituksia on jatkettava - ja ihan ohjeissa neuvotulla tavalla. Netistäkin ohjeita on tähän saatavilla.

Aseman piski

"Mitä ihmetttä toi rakki on ain tääl? Varmaa jo vuasia oon nähny sen tääl!

 Miks ei toi asemapäällikkökää aja sitä poies?"

"No mut, säähä et taia tunteekaa sen tarinaa?

 Senhä isäntä kual joskus yli kymmenen vuatta sitte. Oli aamul lähteny eikä koskaa tullu takas.

 Ja siittä asti koira o joka ikine päivä tullu tänne isäntääns vastaa. O vaa hyvä, ettei tota ressuu o ajettu pois. Se on iha kiltti koira, vaik raasulta jo näyttääki.

 Se o uskollinen koira!"

"No, on sit!

 En tosiaa ol kuullu enne moista tarinaa. Aikamoista... antaaki vaa sit koiran ol."

---

Luin tänä aamuna Suomen Raamttuopiston päivän sanasta Juha Vähäsarjan tekstiä, jossa kerrottiin taustoja eräälle keskieurooppalaisen aseman koirapatsaalle.  Sen mukaan koiran omistaja oli kuollut ja koira oli yli kymmenen vuoden ajan tullut joka päivä uskollisesti odottamaan isäntäänsä saapuvaksi. Tästä lähti piirusteluni ja tuo keksimäni sananvaihtokin liikkeelle...

Itse ommeltu merkki

Ompelulaatikossani lojui pieni ruskea askarteluhuovan palanen. Sitä katsellessani tuumin, etten heitäkään sitä pois; siitä voisin kenties värkätä jotain. Ja sitten eräänä hetkenä rupesinkin hommiin neulan ja langan kanssa. Aloitin reunoista, kun en vielä sen kummemmin tiennyt, mitä keskelle tekisin. Kun reunat oli tehty, tiesin jo, mitä halusin keskelle tehtdä. Suoraan vain  tuohon huopaan ompelin.  Siitä tuli merkki.

Merkki päätyi sitten takkini hihaan, koska huopa on samaa väriä. Merkin sijoitin niin, että sillä sai samallla pienen reiän peittoon:)

----

"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." Joh. 3:16

Käyttöajalle pidennystä...

Tein semmoista, mitä en ole ennen tehnyt: laitoin paikkaa "nailoneitten" pohjiin. Nuorena heitin aika nopsaan roskiin jos niihin jotain tuli. Jos jotain korjasin, se tapahtui kynsilakalla. Sitä varten ostin oikein värittömän kynsilakankin, vaikka muutoin en juuri kynsilakkaa käyttänyt. Niinpä se, kaiketi 80-luvulla ostettu pieni pullo, oli käytössä vielä tälläkin vuosikymmenellä. Mutta enää ei ole. Jos lakkaa tarvitsen, otanpa sitten tyttärien puteleista, joissa on valinnanvaraa väreissäkin:) Mutta ei minun kynsilakasta pitänyt kirjoittaa. Olen kyllä pieniä silmäpakoja ja reikiä ommellutkin jo useampien vuosien ajan, mutta mielessä on kytenyt ajatus kokeilla ihan paikkaakin tämmöisiin. Olin ottanut jostain risoista talteen pienet palat tällaista projektia varten. Nyt ryhdyin toimeen.

Tulokseen olen ihan tyytyväinen. Kestävyydestä en osaa vielä sanoa mitään. Toisessa pohjassa on yksi paikka, toisessa kaksikin. Näin nämä kuviolliset saivat vähän lisäaikaa. Muutoin olisi ollut aika heittää ne roskiin.

Eikös se juuri niin ollut, että vaatteiden 

ja muiden tavaroiden käyttöaikaa pitää pidentää:)

Ylipäällikön telttaan

Sotilas kutsuttiin ylipäällikön telttaan. Sinne mennessä sotilasta pelotti. Pelotti vielä enemmän kuin muulloin... Mitä asiaa päälliköllä on? Onko hänelle kerrottu siitä, että pelkään? Ja sekin, että sanoin jonakin päivänä, että tekisi mieli karata? Joudunkohan rangaistuksi nyt kaikesta siitä?

Nyt oli teltan oviaukko siinä. Siitä pitäisi nyt vain käydä sisään. Ei tähän voi jäädä seisoskelemaan tai vartijatkin teltan ovella hermostuvat siihen. Niinpä sotilas veti teltan ovivaatteen auki... ja mitä hän näki teltassa, joka ei ollut hänelle ennestään tuttu?

Istuiko siellä tiukkailmeisiä sotapäälliköitä, kuten hän oli kuvitellut? Ei istunut. Teltassa oli vain yksi henkilö; arvokkaan näköinen. Hän oli ylipäällikkö itse. Olikohan joku neuvottelu kohta alkamassa muille päälliköille, koska pöydässä oli niin hienot tarjoilut, kuin juhlissa ikään, mietti sotilas seisoessaan asennossa päällikön tutkivan katseen edessä. Eihän häneen oikein tohtisi katsoakaan...

"Lepo!", kuului  päällikön suusta. "Katso minuun", kuului sitten. Sotilas nosti katseensa ja näki edessään katseen, jollaista hän ei ollut osannut odottaa: kuin katseessa olisi ollut lempeyttä. "Tiedätkö, miksi kutsuin sinut tänne?", kysyi ylipäällikkö sitten. "Luulisin niin...Olen pelkuri." Oli hetken hiljaista. Ylipäällikkö katsoi tutkivasti sotilasta. "Oikein sinä sanoit. Istuhan pöytään!" Sotilas ällistyi: "Anteeksi...?" "Istu vain siihen. Me kaksi aterioimme nyt." Varovasti sotilas asettautui pöydän ääreen. Tässähän oli niin hienoakin; kuinka hän likaisine vaatteineen voisi...? Mutta käsky oli selvä, joten toteltava oli.

Ylipäällikkö otti ensin eteensä leipää  ja viiniä. Ystävyyden osoituksena tarjosi siitä sotilaalle. Kehotti sitten käymään muiden herkkujen pariin rohkeasti. Sitten hän alkoi puhua. Hän sanoi, että tiesi sotilaan pelot ja ajatukset. Sen vuoksi sotilas saikin kutsun syömään ja lepäämään. Samalla päällikkö puhui hänelle rauhoittavasti ja kyseli sotilaan mietteitä sodasta ja muustakin. Sotilas rohkaistui kertomaan. Sen jälkeen päällikkö kertoi sodankäynnistä asioita, joita sotilas ei ollut tullut ajatelleeksi ja joita hän ei ollut tiennytkään. He juttelivat pitkään.

Kun sitten tuli sotilaan aika lähteä teltasta, hänestä tuntui, että hän lähti ystävän luota; ystävän, jonka luokse oli aina lupa tulla, kun siltä tuntui. Sillä niin oli ylipäällikkö sanonut. Kun teltan oviverho aukesi, astui teltasta rauhallisen näköinen mies, vaikka taistelun äänet olivat yhtä voimakkaat kuin ennenkin. Hän oli oppinut luottamaan tuohon heidän ylipäällikköönsä. Parempaa ei voisi ollakaan.

---
Sattuipa tänä aamuna tämmöinenkin jae luettavakseni. "Sinä valmistat pöydän minun vihollisteni silmien eteen..." Ps. 23:5

Sitten tuli mieleeni toinen jae ikäänkuin samaan aiheeseen.  Etsin kohdan ja se oli Ps 34:9: "Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä. Autuas se mies, joka häneen turvaa!"

Näistä sitten rupesi mielikuvitus kertomusta kehittelemään.

---
Ja sen jälkeen luin vielä blogista Yksin armosta tekstiä Daavidista: "...hän saattoi sanoa, että Jumala tyydyttäisi hänen sielunsa keskellä vihollisiakin..."

Jokaisella on isä.

Jokaisella on Isä.

Siltikin, vaikka emme tuntisi häntä,

tai hän olisi jo kuollut.

Yhtään isätöntä ei ole.

Voi olla, että isämme ei ole toiveidemme mukainen.

Maallinen isämme  voi olla jättänyt meidät.

Meillä on kuitenkin Isoin Isä taivaassa, isiemmekin Isä.

Hän on jatkuvasti kuulolla,

Hän tietää mitä meillä on meneillään.

Ollaan itsekin yhteyksissä tähän Isään...

Hyvää isäinpäivää jokaiselle!