Teimme muutama päivä sitten sellaisen tuumasta-toimeen reisssun, joka toimi tylsyydentorjuntana ja mielenvirkistyksenä. Reissu suuntautui Kolille. Päiväkin sattui olemaan sellainen, että luvattiin runsaita sateita. Mutta me nyt viis säätiedotuksesta. Niihinhän ei voi luottaa... No, johan alkoi kohta niitä pilviä kerääntyä, mutta me jatkoimme matkaa silti. Kolin suunnalla alkoikin sitten olla hyvin mustia pilviä, ja näkyipä oikein kunnon salamakin. No, mennään silti... ainakin ajellaan... Ja kun Kolilla nousimme autosta, otimme ne sateenvarjot mukaan, koska juuri tuli muutama pisara auton lasiin silloin. Kuitenkin ne mustimmat pilvet olivat väistyneet ja niitä sateenvarjoja ei tietenkään tarvittu lainkaan. Hattu olisi ollut tarpeen sieltä autosta ottaa mukaan, koska aurinko porotti loppumatkasta jo aika kuumasti. Ja sitten, kun olimme ajamassa jo poispäin Kolilta, alkoi sataa ihan kaatamalla! Hyvässä välissä siis Kolin vaaroja kiertelimme.
Ihan ensimmäiseksi poikkesimme menomatkallamme Kolinporttiin. Sehän on ison tien varressa oleva huoltoasema, jossa on myös matkamuistomyymälä. Se käynti jo piristi minua, vaikka ei mitään ostoksia sieltä voinut tehdäkään. Siellä liikkeessä on monenlaista mielenkiintoista ja moneen kukkaroon sopivaa hintaakin. Mielestäni kaikki on aina kallista, mutta ei sentään ihan aina. Huomasin siellä perinteisiä, sinisellä reunuksella olevia keittiöpyyhkeitä, joissa oli kirjottu monogrammi, hinta 10,50 e. En pitänyt hintaa pahana. No, sitten näin upeita kirjottuja neule- tai huopatakkeja, yksinkertainen suora malli. Niitä oli mustia, valkoisia ja punaisia. Niitten hinta oli jotain 189 e... Se taas oli aika paha, mutta oli ne kyllä kauniita. Jäin miettimään, että itsekin voisi joskus yrittää kirjoa johonkin neule- tai huopatakkiin jotain. Siellä oli myös ihan suomalaisia villasukkia. Oli käsinneulotttuja pipoja, talvisia, ja kesämyssyjä. Ja puusta tehtyjä esineitä. Oli myös koruja, astioita ja monenlaista sisustustavaraa. Ja karkkeja. Kiva käyntikohde, vaikka rakennus onkin kovin tylsän oloinen. Ovella oli muuten sellainen lasten kolikkoauto. Siihen meidänkin kaksi neitokaista yritti päästä istumaan, mutta kumpikaan ei saanut enää koipiaan sopimaan autoon. Ovat siis kasvaneet sellaisista viihdykkeistä ulos.
Siitä sitten jatkoimme Kolin vaaroille. Ylhäällä oli parkkipaikat aika täynnä, mutta saimme paikan kuitenkin. Hissi vei meidät hotellin piha-alueelle. Se hissi onkin aika hurjan tuntuinen, jos inhoaaa korkeita paikkoja. Tuosta sitä tultiin ylös. Ja takaisintullessa alas, joka tuntui hurjemmalta minusta.
Hissistä päästyämme valkkasimme saman reitin kuin yleensäkin. Ensin menimme Ukko-Kolille ja sitten Paha-Kolin kautta Akka-Kolille.
Nuorimmat oli kuin varsat laitumella. Toinen ei ollut käynyt Kolilla koskaan ja toinenkin vain ihan pikkuisena. Maisema oli paikoin muuttunut, sillä siellä oli paljon kaatuneita puita. Talven 04/05 tykkylumet olivat saaneet sen aikaan.
Tässä ollaankin jo melkein huipulla. Alemmissa kuvissa vanhin neitokainen ja isäntä ihan siellä perinteisessä postikorttimaisemassa.
Ja sinne postikorttimaisemaan en minä suostunut menemään. Pysyin mieluummin ihan turvallisesti kallionkolossa toisen neitokaisen kanssa... Toinen nuoremmista kyllä pyrähteli sinne kalliolle menevillä portailla.
Tuossa yllä olevassa kuvassa oleva kohta ei tuntunut minusta niin pelottavalta. Johtunee kenties siitäkin, että siinä ei ole ihan paljas kallio jalkojen alla. On siis jotenkin turvallisemman tuntuinen olevinaan. Vaikka onkin Paha-Kolilta. Kuten myös alla olevat pari kuvaa.
Allaolevissa kuvissa ollaankin jo Akka-Kolilla.
Ja sitten tultiinkin takaisin hotellin ja luontokeskuksen pihaan. Siihen oli kiikutettu tuollainen.
Siihen päättyi kertomuksemme:)
