Rantoja ja vettä. Kuinka sai mittakaavaa siitä paikasta.

"Kun tuli ilta, opetuslapset menivät alas rantaan,"

Kun tuon luki noin yksinään - kokonainen jaehan tuo on - tuli mieleen kesäinen järvenranta, vaikkapa Pielisen rannalla... Mutta juttu jatkui. Ei ollutkaan niin leppeä, rauhallinen kesäilta - ja soutumatka...

 "nousivat veneeseen ja lähtivät kohti

 Kapernaumia, toiselle puolelle järveä.

 Oli jo pimeä, eikä Jeesus vielä ollut

 palannut heidän luokseen. Tuuli puhalsi

 ankarasti, ja järvellä kävivät vaahtopäiset 

 aallot. Kun he olivat soutaneet

 kahdenkymmenenviiden tai

 kolmenkymmenen stadionmitan*

 verran, he näkivät Jeesuksen

 kävelevän järven aalloilla

 ja lähestyvän venettä.

 He pelästyivät.

 Mutta Jeesus sanoi heille:

 "Minä tässä olen, älkää pelätkö."

He aikoivat ottaa hänet veneeseen,

mutta samassa vene jo tuli

siihen rantaan, jonne he

olivat menossa."

Johanneksen evankeliumi 6:16-21 KR-92

Minua jäi vielä kiinnostamaan se mielleyhtymä täkäläisiin rantamaisemiin, ja niinpä katselin niitä  mittoja sitten:

*Stadionmitan pituus selitettiin toisaalla, alaviitteessä kohdassa Matt. 14:24. Se pituus oli 192 metriä. Joten: 192 m x 25 = 4800m ja 192 x 30 = 5750m, eli n. 5-6 kilometriä oli mainittu mitta siinä kohtaa, kun oltiin melkein perillä. 

Samaa luokkaa on matka Pielisen yli kohdilta Vuonislahti - Koli. Se siellä nytkin oleva jäätie, on pituudeltaan 7 km. Se on Euroopan suurin sisävesien jäätie.

Eli jos minä aluksi ajattelinkin kesäistä järvenrantaa kivineen ja kaislikoineen, niin mielikuva oli jostakin näiltä vesiltä. Samanpituisen kävelyhomman Jeesus olisi voinut tehdä vaikka tällaisilla seuduilla. Vaikka Vuonislahden uimarannalta lähteä liikkeelle Kolin suuntaan. Mutta tehnyt sen - ei aurinkoisena, kesäisenä iltana - vaan pimeässä ja myrskyssä.

Mutta tuostahan tulee vielä mieleen, että pimeissä ja myrskyissähän Jeesus saattaa joskus ihmiselle näkyväksi tulla. Mutta kyllä kivoinakin hetkinä hänet joku huomaa.

Sanonpahan vielä tämän, että mistä tilanteesta Jeesus oli lähtenyt sille pimeälle ja tuuliselle ilta/yökävelylleen: Hän oli halunnut olla jonkin aikaa yksin. Väkijoukkoja oli ollut hänen ympärillään. Oli ollut suurta hälinää, sen hänen järjestämänsä suuren leipä ja kala - yhteisruokailun jälkeen...  Hän tarvitsi hiljaisuutta sen kaiken jälkeen.

 

Aamun jäiset maisemat

 

Eilisillan omituista tunnelmaa - ja tämänpäivän puuhasteluja.

Eilenillalla käväisimme Lieksassa. Oli hiljalleen alkanut tulla lunta jo lähtiessämme, ja se matkan aikana vain kiihtyi. Menomatkalla kuitenkin avoimemmat paikat ison tien varrella näyttivät jo lähes lumettomilta. Mutta Lieksassa ollessa tuuli oli jo kova, ja lunta tuli lisää.

 Paluumatkalla näytti tällaiselta, ei kovin  keväiseltä.

Ja kun tänä aamuna katsoi ikkunasta ulos, oli taas aivan talvista. Mutta tänäänkin oli Liekasaan mentävä. Mietimme, että emme taida päästä takaisin tullessa enää autolla ylös kotipihaan. Meillä oli kauppaostokset mukana lähes viikoksi. Päätimme yrittää kuitenkin mäkeä ylös, koska sen lastin kuskaaminen pulkalla ja kantaen ei oikein innostanut. Mutta auto jäi juuri isoimman mäen harjalle, ja oli hilkulla, ettei luistanut ojaan. Ei sitten auttanut muu, kuin ottaa auton perästä ne kaksi pulkkaa ja latoa ostoskassit niihin ja lähteä vetämään. Joku pussi oli vielä kädessäkin kannettava. Ja perunasäkki jätettiin siinä vaiheessa auton perään odottamaan. Kun olimme saaneet ostokset pihaan, ne luovutettiin kotikoululaisille sillä ohjeistuksella, että laittavat ne asiaankuuluviin paikkoihin, eli jääkaappiin, ja pakastimeen nyt varsinkin. Me palasimme isännän kanssa auton kimppuun, mutta nyt kahden hiekalla täytetyn pulkan kanssa. Toinen pulkallinen kun oli auton pyörien eteen ja taakse hiekkaa ladottu, lähti auto sinne, mihin kuuluikin - eli kotipihaan. Perunasäkkikin pääsi kotiin ilman kantamista:)

Tältä aamulta

Oli pakkasaamu ja helppo kävellä metsäaukion hankikantosilla. Voimia itsekullekin näiden aikojen haasteisiin, jotka meitä jokaista koskettavat!

Lieksan "vaaraisilla" korpiteillä

Teimme pienen kotiseutukierroksen. Lähdimme ajelemaan Kuoran suuntaan. Tuumimme mutkaista ja mäkistä tietä ajellessamme, että jo sellainen tie itsessään olisi nähtävyys. Tie oli sellainen, joka toi mieleen vanhanaikaiset tiet. Välillä oli huikaisevat näkymät kaukaisuuteen sinisille vaaroille, välillä piti nousta vaaran päälle miettien, mitä sieltä aukeaa silmien eteen. Välillä laskeuduttiin alas vaaralta ja mietittiin, että olisipa huimaa laskea siitä pyörällä. Eräs lasku oli niin jyrkkä, että tuntui kuin auto olisi ollut lähes pystysuorassa mäessä. Ympärillä jatkuvasti metsää, joka välillä oli tiheää, toisinaan laajalti avointa.

Muutamia kuvia otin, mutta se mitä silmä tavoittaa, kamera ei osaa tallentaa. Eikä aina kehtaa tai älyä kuvatakaan. Olimme yhdelle vaaralle taas nousemassa. Siinäpä oli laella pakettiauto parkissa ja kolme miestä ährästi ison kiven kimpussa. Ensiajatus oli, että kivi oli ollut tiellä jotenkin tukkeena ja sitä siitä poistettiin. Ei asia niin ollut. Ei ollut tiellä mitään monttua, josta olisi kivi kaivettu pois, vaan jostain muusta syystä sitä tien yli pyöritettiin. Liekö vaikka pihakiveksi ajateltu tai mitä lie. Kun lähestyimme paikkaa, oli kivi juuri sopivasti tien tukkeena, mutta juuri saivat sen siirrettyä niin, että pääsimme ajamaan ohi siitä. Olisi pitänyt pysähtyä jututtamaan, että mikä on meneillään. Joku puheliaampi sakki olisi sen taatusti tehnytkin.

Paperin taakse kirjoitin: "27.5.18  Su. Ajelimme huviksemme kohti Kuoraa. Jossain Särkivaaran lähettyvillä isossa mäessä oli pakettiauto parkissa ja 3 miestä pyöritti isoa kiveä. Saivat juuri siirrettyä sitä sen verran, että päästiin ohi."


Koko kaksi ja puolituntisen kierroksemme aikana, emme nähneet näillä metsäteillä kuin yhden auton liikenteessä ja sen yhden pakettiauton, josta äsken mainitsin. Talojakaan ei ollut montaa. Joskin asuminen olisi siellä haasteellista, niin kesäaikaan se olisi viehättävää, saisi tosiaan olla omassa rauhassaan.

Mutta 40-luvulla tuo rauha häiriytyi pelottavalla tavalla... Osuimme paikkaan, joka oli muistutus siitä. Siitä lisää toisessa blogissani (linkki siihen myös alempana). Alla piirtämäni kuva siitä, kun jo olimme ajelemassa siihen yllätyspoikkeamaamme. Tie oli hyvin kapea ja kulki paikoin ihan rotkon reunalla... Valitettavasti en osannut piirtää kuvaa kuten olisin halunnut, ja tästäkään paikasta valokuva ei olisi ollut sen kuvaavampi.

Tämän takana teksti: "Olimme menossa "Mustalle", "Sormivaaraan", koska näimme kyltin partisaanituhojen muistopaikasta."

Onneksi tuli otettua varoiksi ne kumisaappaat auton perään, vaikka tarkoitus oli vain sievästi sunnuntaiajella... Niitä saappaita tarvittiin täällä.

Aamukävely

 "Yön usvat aamu  voittaa"

 J. L. Runeberg

Sananen tästä vuodenajasta ja pimeästä

Totesin juuri äsken mielessäni, että inhoan tätä vuodenaikaa! Säässä ei nyt niin kauheasti valittamista ole, on kuivaa, vaikkakin kylmää. Mutta tuo pimeys, joka tulee aina vain aikaisemmin. Illat tuntuvat kovin pitkiltä, kun ei voi tuonne uloskaan mennä pussipimeään. Tai voihan sitä tietysti, jos vain ottaa ja menee  - ja kuljeskelee siellä sitten taskulampun valossa. Mutta minua se ei innosta. Sitä taskulampun kanssa kuljeskelua on jo aamuisinkin.  Ja mikään sisällä puuhastelukaan ei ole samaa pelkkien keinovalojen kanssa. Olisi kiva, jos ikkunoistakin näkyisi jotain valoa tänne sisälle.

Äsken luin uutisista, kuinka euroedustajat haluavat kesäajasta eroon. No joo, onhan se kellojen siirtely ärsyttävää, mutta minä haluaisin mieluummin siirtyä vallan siihen kesäaikaan! Kun nyt jo tulee pimeä kovin aikaisin, tulee se muutaman päivän päästä vielä aiemmin, kun siirrytään siihen talviaikaan.

Lumentulo sitten  hieman valaisee, mutta en silti sitä luntakaan erityisemmin odota. Nämä kuivat, pakkasen kovettamat tiet sopisivat minulle, kunhan olisi valoisaa.

Kolin mutkaisilta teiltä kohti Joensuuta

Tämä juttu toimii jatkona edelliseen. Kun tulee talvella jäätietä pitkin Kolia kohti ja näkee sieltä käsin komeat vaarat ja rantautuu sitten jäältä, käykin niin, että komeat vaarat katoavat hetkeksi silmistä. Eipä kannata hätäillä, vaikka edessä onkin tovi ajoa tavallisen näköisillä maalaisteillä. Rannasta on näet muutama kilometri vaarojen rinteille ja Kolin kylälle.

 Nyt ollaan jo kylän keskustaan saapumassa.

Allaolevassa kuvassa näkyvä komea punainen talo on S-marketin rakennus. Vanhantyylinen, vaan ei kovin vanha. Hyvä, että Kolin kylälle  rakennettiin tyyliin sopiva rakennus.

Tästä kun kääntyy vasemmalle, pääsee Ukko-Kolille. Kuvan punainen rakennus on Kolin Ryynänen, jossa ainakin aiemmin oli kahvila ja taiteilijaresidenssi.

Me emme siis suunnistaneet nyt vaaroja katsomaan, vaan teimme ohiajon vain. Tiet ovat mutkaiset ja mäkiset, vai pitäisikö sanoakin vaara(ll)iset...  Ei kannata liikaa kiirettä pitää.

Kun olimme tämän tien mutkat ajelleet, käväisimme pikaisesti Kolinportissa. Sieltä ostettiin karkkia ja korttia:)   Sen jälkeen olikin vuorossa tylsän tuntuinen väli valtatietä Joensuuhun. Sihtailin auton ikkunasta kumminkin välillä pilkistävää aurinkoa. Koska kuvat on otettu liikkuvan auton sivuikkunasta, ovat epäselviä.

Kun oltiin jo Joensuun keskustan tuntumassa, sai tytär napattua lentokoneesta kuvan.

Paluumatkalle nuorison kämpältä lähdettyämme alkoi jo hieman hämärtää.

 Ja loppumatkasta olikin jo varsin paljon pimeämpää.

 "Semmoinen oli kertomuksemme"

- kuten meillä usein saatetaan

johonkin selontekoon sanoa:)