Lieksan "vaaraisilla" korpiteillä

Teimme pienen kotiseutukierroksen. Lähdimme ajelemaan Kuoran suuntaan. Tuumimme mutkaista ja mäkistä tietä ajellessamme, että jo sellainen tie itsessään olisi nähtävyys. Tie oli sellainen, joka toi mieleen vanhanaikaiset tiet. Välillä oli huikaisevat näkymät kaukaisuuteen sinisille vaaroille, välillä piti nousta vaaran päälle miettien, mitä sieltä aukeaa silmien eteen. Välillä laskeuduttiin alas vaaralta ja mietittiin, että olisipa huimaa laskea siitä pyörällä. Eräs lasku oli niin jyrkkä, että tuntui kuin auto olisi ollut lähes pystysuorassa mäessä. Ympärillä jatkuvasti metsää, joka välillä oli tiheää, toisinaan laajalti avointa.

Muutamia kuvia otin, mutta se mitä silmä tavoittaa, kamera ei osaa tallentaa. Eikä aina kehtaa tai älyä kuvatakaan. Olimme yhdelle vaaralle taas nousemassa. Siinäpä oli laella pakettiauto parkissa ja kolme miestä ährästi ison kiven kimpussa. Ensiajatus oli, että kivi oli ollut tiellä jotenkin tukkeena ja sitä siitä poistettiin. Ei asia niin ollut. Ei ollut tiellä mitään monttua, josta olisi kivi kaivettu pois, vaan jostain muusta syystä sitä tien yli pyöritettiin. Liekö vaikka pihakiveksi ajateltu tai mitä lie. Kun lähestyimme paikkaa, oli kivi juuri sopivasti tien tukkeena, mutta juuri saivat sen siirrettyä niin, että pääsimme ajamaan ohi siitä. Olisi pitänyt pysähtyä jututtamaan, että mikä on meneillään. Joku puheliaampi sakki olisi sen taatusti tehnytkin.

Paperin taakse kirjoitin: "27.5.18  Su. Ajelimme huviksemme kohti Kuoraa. Jossain Särkivaaran lähettyvillä isossa mäessä oli pakettiauto parkissa ja 3 miestä pyöritti isoa kiveä. Saivat juuri siirrettyä sitä sen verran, että päästiin ohi."


Koko kaksi ja puolituntisen kierroksemme aikana, emme nähneet näillä metsäteillä kuin yhden auton liikenteessä ja sen yhden pakettiauton, josta äsken mainitsin. Talojakaan ei ollut montaa. Joskin asuminen olisi siellä haasteellista, niin kesäaikaan se olisi viehättävää, saisi tosiaan olla omassa rauhassaan.

Mutta 40-luvulla tuo rauha häiriytyi pelottavalla tavalla... Osuimme paikkaan, joka oli muistutus siitä. Siitä lisää toisessa blogissani (linkki siihen myös alempana). Alla piirtämäni kuva siitä, kun jo olimme ajelemassa siihen yllätyspoikkeamaamme. Tie oli hyvin kapea ja kulki paikoin ihan rotkon reunalla... Valitettavasti en osannut piirtää kuvaa kuten olisin halunnut, ja tästäkään paikasta valokuva ei olisi ollut sen kuvaavampi.

Tämän takana teksti: "Olimme menossa "Mustalle", "Sormivaaraan", koska näimme kyltin partisaanituhojen muistopaikasta."

Onneksi tuli otettua varoiksi ne kumisaappaat auton perään, vaikka tarkoitus oli vain sievästi sunnuntaiajella... Niitä saappaita tarvittiin täällä.