Ajattelin aamulla, ettei tänään tule mitään kirjoitettua, mutta huomasin sitten Sessen Ilo elää -blogissa haasteen. Pitää miettiä 10 asiaa, joita ei ole koskaan tehnyt. Jotka voivat olla muille ihan tavallisia. Näitä ei ollutkaan ihan helppo miettiä. Osan löysin valmiiksi "pureskeltuina" toisten blogeista.
1. En ole ollut lentokoneessa (paitsi maassa olevassa pikkukoneessa piipahtanut)
2. En ole käynyt ruotsia kauempana.
3. En ole suorittanut ylioppilastutkintoa.
4. En ole käynyt Lapissa, en Ahvenanmaalla.
5. En ole koskaan käyttänyt Wilmaa (koulujen sähköinen viestijärjestelmä)
6. En ole koskaan järjestänyt ristiäisiä tai nimiäisiä. En myöskään häitä. (Menimme naimisiin vain todistajien ollessa läsnä ja lapsiamme ei ole kastettu lapsena).
7. En ole koskaan nähnyt isänpuoleistä isoisääni (kuoli ennen syntymääni).
8. En ole koskaan nähnyt anoppiani (kuoli ennenkuin tiesin siipastani mitään).
9. En ole koskaan ollut kenenkään lapsen kummi
10. En ole koskaan saanut leimaa passiini (jonka kuitenkin olen 2 kertaa hankkinut)
Mitä muuta vähän epätavallista:
1. En lukenut ruotsia pakollisessa koulussa (oli vanha kansalaiskoulun opetussuunnitelma), kauppiksessa vasta
2. Meillä ei ole saunaa (Eräänä vuonna neuvolassa oli lapselle kuvatehtävä, jossa piti etsiä kuvasta kummallisuudet. Terveydenhoitaja oli ihmetellyt, kun lapsi ei huomioinut lumiukkoa saunassa... No, eipä ollut sauna silloin vielä tuttu hänelle. Nyt on sivistetty jokainen silläkin saralla)
3. Vaikka vanhempani kuuluivat luterilaiseen kirkkoon ollessani lapsi, minua ei ole pappi kastanut. Sain hätäkasteen sairaalassa synnyttyäni ja sen suoritti joku lastenhoitaja. Kasteen vahvistuksen tosin suoritti pappi, mutta siinä tilaisuudessa ei sitten enää käytetty vettä.
4. Tv puuttuu huushollistamme
5. Kukaan lapsistamme ei ollut eskarissa
6. Kännykkäni on niin "aataminaikainen" että sillä voi lähettää ja ottaa vastaan vain tekstareita, ei kuvia.
7. Olen kotona aina hameessa.
8. En omista lenkkareita, en verkkareita.
9. Lapset väittää, että kaikilla muilla on joku lemmikki (ihan mahdollistakin täällä maalaiskylässä), meillä ei kuitenkaan mitään elukkaa nyt ole.
10. Emme ole ulkoilmaihmisiä, vaikka asumme metsän keskellä.
Hämeessä syntynyt, Satakunnassa varttunut ja nyt metsämökin asujana Pohjois-Karjalassa. Myös mielikuvapiirustelija ja monessa vanhaan pitäytyvä jäärä.
tiistai 30. kesäkuuta 2015
lauantai 27. kesäkuuta 2015
Kuka sai parhaan osan...
Jännitys kihelmöi joukoissa. Jokaiselle osallistujalle jaetaan osa. Halutuimmat osat ovat kuninkaan ja kuningattaren osat. Ja kaikki osat, joissa rikkaus näyttelee merkittävää osaa, ovat myös kovin toivottuja. Nekin kelpaavat hyvin, joissa viisaus tuo sädekehää kantajalleen. Yleisen ihailun vuoksi myös kauneutta saanutta kadehditaan. Nämä ovat halutuimmat.
Sitten on jaossa vaikeampia osia. Köyhän osaan ei innokkaita vastaanottajia ole. Sairautta kammoksuvat kaikki. Kukaan ei halua mitään osaa siitä ryhmästä. Jokainen haluaa paeta toisen selän taakse näkymättömiin, ettei vain sieltä annettaisi osaa. Myös lisäominaisuuksia osiin jaetaan. Kuningatar saa ainakin kauneutta, samoin malli. Vastapainona jatkuva arvostelun kohteena oleminen. Kuningas saa viisautta ja rikkautta. Myös paljon huolta tasapainottamaan kaikkea muuta. Viisas ei saanut samaa määrää kauneutta. Rikkauttakaan ei niin paljon, mutta hänpä saikin ihailua. Syrjäänvetäytyvä luonne on hänellä se, joka estää liiat mahtailut. Entäs sitten köyhä, mitä hän sai lisää? Hänelle annettiin kykyä ymmärtää muita puutteenalaisia. Hän ei ilahtunut saamastaan osasta, mutta se hänelle annettiin, ja sillä hän toimii. Sitten kaikkien katseet kerrankin kääntyvät kiinnostuneina sairaiden ryhmään. Siellä on monta näkyä, josta mieluusti kääntäisi silmänsä pois. Kaikkien takana sängyssä makaa hän, jolle tuli hyvin vaikea osa; hänen tulee vain maata siinä. Hänen kroppansa ei toimi, eikä juuri kukaan voi pitää häneen yhteyttä. Hän sai kuitenkin kuulon ja näön, muttei puhekykyä. Häntä tulee ilahduttamaan kaikki se vaihtelu, mitä hän sänkynsä ympärillä näkee. Nyt astuu pääohjaaja hänen luokseen. Väki tekee tilaa niin, että aukeaa oikein kujanne hänen mennä tuon vaikean roolin saaneen luo. Ja hän sanoo tuolle yksinäiselle, että tämä saa häneen yhteyden, jollaista ei ole muilla; suorimman yhteyden, jossa ei ole samoja häriöitä kuin muilla. Tämä on salattu yhteys. Sitä eivät muut tule kuulemaan, mitä heidän välillään puhutaan.
Joku "täällä näyttämöllä" sitten leuhkii rikkaudestaan, katsoo köyhempää karsaasti: eipä tuo ole osannut hoitaa asioitaan. Toinen katselee kuvaansa peilistä mielihyvällä; enpäs onneksi ole niin ruma kuin tuo naapuri. Viisaaksi sanottu on ylpeä älykkyydestään; kuinka voikin jotkut olla niin tyhmiä? Köyhä tuntee salaista mielihyvää omasta "nöyryydestään". Ja niin edelleen...
Palataanpa "näytelmän" alkuasetelmiin... Siihen kun niitä osia jaettiin...
Mitä tällä kirjoituksella oikein halusin sanoa? Sitä kai, että arvioimme usein ihmisiä ihan vain sillä, mikä silmään näkyy. Ja paljon siitä on sellaista, jolle ihminen ei ole voinut itse mitään. Joka on vain sitä kuorta. Jospa näkisimme lähimmäisemme enemmän Jumalan taideteoksina. Silmään näkyvistä rosoista ja risoista huolimatta.
Sitten on jaossa vaikeampia osia. Köyhän osaan ei innokkaita vastaanottajia ole. Sairautta kammoksuvat kaikki. Kukaan ei halua mitään osaa siitä ryhmästä. Jokainen haluaa paeta toisen selän taakse näkymättömiin, ettei vain sieltä annettaisi osaa. Myös lisäominaisuuksia osiin jaetaan. Kuningatar saa ainakin kauneutta, samoin malli. Vastapainona jatkuva arvostelun kohteena oleminen. Kuningas saa viisautta ja rikkautta. Myös paljon huolta tasapainottamaan kaikkea muuta. Viisas ei saanut samaa määrää kauneutta. Rikkauttakaan ei niin paljon, mutta hänpä saikin ihailua. Syrjäänvetäytyvä luonne on hänellä se, joka estää liiat mahtailut. Entäs sitten köyhä, mitä hän sai lisää? Hänelle annettiin kykyä ymmärtää muita puutteenalaisia. Hän ei ilahtunut saamastaan osasta, mutta se hänelle annettiin, ja sillä hän toimii. Sitten kaikkien katseet kerrankin kääntyvät kiinnostuneina sairaiden ryhmään. Siellä on monta näkyä, josta mieluusti kääntäisi silmänsä pois. Kaikkien takana sängyssä makaa hän, jolle tuli hyvin vaikea osa; hänen tulee vain maata siinä. Hänen kroppansa ei toimi, eikä juuri kukaan voi pitää häneen yhteyttä. Hän sai kuitenkin kuulon ja näön, muttei puhekykyä. Häntä tulee ilahduttamaan kaikki se vaihtelu, mitä hän sänkynsä ympärillä näkee. Nyt astuu pääohjaaja hänen luokseen. Väki tekee tilaa niin, että aukeaa oikein kujanne hänen mennä tuon vaikean roolin saaneen luo. Ja hän sanoo tuolle yksinäiselle, että tämä saa häneen yhteyden, jollaista ei ole muilla; suorimman yhteyden, jossa ei ole samoja häriöitä kuin muilla. Tämä on salattu yhteys. Sitä eivät muut tule kuulemaan, mitä heidän välillään puhutaan.
Joku "täällä näyttämöllä" sitten leuhkii rikkaudestaan, katsoo köyhempää karsaasti: eipä tuo ole osannut hoitaa asioitaan. Toinen katselee kuvaansa peilistä mielihyvällä; enpäs onneksi ole niin ruma kuin tuo naapuri. Viisaaksi sanottu on ylpeä älykkyydestään; kuinka voikin jotkut olla niin tyhmiä? Köyhä tuntee salaista mielihyvää omasta "nöyryydestään". Ja niin edelleen...
Palataanpa "näytelmän" alkuasetelmiin... Siihen kun niitä osia jaettiin...
Mitä tällä kirjoituksella oikein halusin sanoa? Sitä kai, että arvioimme usein ihmisiä ihan vain sillä, mikä silmään näkyy. Ja paljon siitä on sellaista, jolle ihminen ei ole voinut itse mitään. Joka on vain sitä kuorta. Jospa näkisimme lähimmäisemme enemmän Jumalan taideteoksina. Silmään näkyvistä rosoista ja risoista huolimatta.
perjantai 26. kesäkuuta 2015
Edistyy se tämäkin vähitellen
Neuletakki edistyy pikkuhiljaa. En olisi viitsinyt millään ruveta paneutumaan helman pitsineuleeseen, mutta nyt on sekin sentään aloitettu. Eikä se niin vaikea ollut. Ohjeissa tosin on toivomisen varaa. On joutunut pähkäilemään "kahden noston kavennuksia" kun yhtä hyvin olisi voinut lukea, että ylivetokavennus...
Kylläpä tuli pimeä kuva tuosta toisesta... mutta olkoon. Näkee siinä missä kohtaa ollaan. Kaipaisi jo vihdoin niitä aurinkoisia, lämpimiä kesäsäitä. Niitä, joista talvella unelmoi.
Kylläpä tuli pimeä kuva tuosta toisesta... mutta olkoon. Näkee siinä missä kohtaa ollaan. Kaipaisi jo vihdoin niitä aurinkoisia, lämpimiä kesäsäitä. Niitä, joista talvella unelmoi.
Mekko puserosta ja tunikamekosta
Romanttishenkinen röyhelömekko kesäkukkien keskelle. Ei ihan minun tavanomaista tyyliäni, mutta nyt halusin tehdä jotain vain kaunista. Jotain, josta ei tarvitsisi etukäteen tietää, tuleeko se varmasti käytetyksikin.
Näistä kahdesta se syntyi. Tuon puseron olin muutama vuosi sitten ostanut Kappahlista, peräti ihan uutena. Ja isäntä tilasi minulle joskus tuon tunikamekon. Molempia on tullut käytettyä jonkin verran ihan alkuperäisessä tarkoituksessaankin, mutta esim. pusero näytti minusta ihan äitiysvaatteelta päälläni, vaikka se noin kivalta muuten näyttääkin. Tunikamekko puolestaan oli turhan lyhyt edelleenkin, vaikka olin sitä jo pidentänytkin tuolla alimmalla kaitaleella. Kumpikin vaate oli jo muutenkin parhaat päivänsä nähnyt ja olivat hieman kulahtaneita jo.
Näin sen tein: pusero poikki tuosta pitsien alta. Irtileikatussa alaosassa oli leveyttä ja pituutta niin paljon, että sen saattoi kiinnittää tunikamekon rimpun kanssa samaan saumaan. Sitten laitoin puseron leikatun yläosan tunikan alle siten, kuin ne olisivat päällekkäin puettunakin. Nyt ompelin ne kiinni toisiinsa kaula-aukosta ja tunikan kädenteistä. Leikkelin sitten nurjalta liian pois ja vedin sen leikatun reunan siksakilla, samoin sieltä helmarimpsusta myös. Kun koko komeus sitten oli valmiina ripustimessa, huomasin, että selkäpuolelle olisi voinut jättää enemmän sitä pusero-osaa. Nyt se siksakilla vedetty reuna on niin ylhäällä, että ripustimessa ollessa se näkyy kaula-aukosta. Eipä se nyt suuri haitta ole tosikäytössä. Sitten se olisi haitta, jos mekko olisi vain koristekäytössä ripustimessa. Minä aion kyllä ihan käyttää tätä... ainakin kotona:)
---
No niin. Eilen sitten laitoin sen ihan kauppareissuunkin. Eri kenkien kanssa tosin. Uumoilin jo kotona, että olen varmaan vaivaantunut ja niin olinkin. Huomasin, että olisin mieluusti piiloillut jonkun hyllyn takana. Se mikä kotona tuntuu olevan ok, ei sitä välttämättä muualla ole. Olen niin tottunut kulkemaan kaupungilla siinä "ikiaikaisessa" farkku-uniformussani, että lähes kaikki muu tuntuu oudolta. Tarttee taas totutella vähän muuhunkin...
Näistä kahdesta se syntyi. Tuon puseron olin muutama vuosi sitten ostanut Kappahlista, peräti ihan uutena. Ja isäntä tilasi minulle joskus tuon tunikamekon. Molempia on tullut käytettyä jonkin verran ihan alkuperäisessä tarkoituksessaankin, mutta esim. pusero näytti minusta ihan äitiysvaatteelta päälläni, vaikka se noin kivalta muuten näyttääkin. Tunikamekko puolestaan oli turhan lyhyt edelleenkin, vaikka olin sitä jo pidentänytkin tuolla alimmalla kaitaleella. Kumpikin vaate oli jo muutenkin parhaat päivänsä nähnyt ja olivat hieman kulahtaneita jo.
Näin sen tein: pusero poikki tuosta pitsien alta. Irtileikatussa alaosassa oli leveyttä ja pituutta niin paljon, että sen saattoi kiinnittää tunikamekon rimpun kanssa samaan saumaan. Sitten laitoin puseron leikatun yläosan tunikan alle siten, kuin ne olisivat päällekkäin puettunakin. Nyt ompelin ne kiinni toisiinsa kaula-aukosta ja tunikan kädenteistä. Leikkelin sitten nurjalta liian pois ja vedin sen leikatun reunan siksakilla, samoin sieltä helmarimpsusta myös. Kun koko komeus sitten oli valmiina ripustimessa, huomasin, että selkäpuolelle olisi voinut jättää enemmän sitä pusero-osaa. Nyt se siksakilla vedetty reuna on niin ylhäällä, että ripustimessa ollessa se näkyy kaula-aukosta. Eipä se nyt suuri haitta ole tosikäytössä. Sitten se olisi haitta, jos mekko olisi vain koristekäytössä ripustimessa. Minä aion kyllä ihan käyttää tätä... ainakin kotona:)
---
No niin. Eilen sitten laitoin sen ihan kauppareissuunkin. Eri kenkien kanssa tosin. Uumoilin jo kotona, että olen varmaan vaivaantunut ja niin olinkin. Huomasin, että olisin mieluusti piiloillut jonkun hyllyn takana. Se mikä kotona tuntuu olevan ok, ei sitä välttämättä muualla ole. Olen niin tottunut kulkemaan kaupungilla siinä "ikiaikaisessa" farkku-uniformussani, että lähes kaikki muu tuntuu oudolta. Tarttee taas totutella vähän muuhunkin...
keskiviikko 24. kesäkuuta 2015
Pudonnut lintu kämmenellä
Tämä lintu lensi toissapäivänä päin ikkunaa ja putosi maahan. Seurasimme ensin sisältä, miten linnun käy. Kun se yritti nousta, tasapaino petti ja se tuiskahti monta kertaa nokalleen.
Kun oli kulunut noin tunti putoamisesta, lintu lennähti läheisen puun oksalle. Ja siitä kohta kauemmas metsäään. Kuvissa muuten näkyy myös tyttären uusi hiusten väri, joka oli vain muutama tunti aiemmin laitettu:)
Kun lintu oli maassa, paikalle tulivat muurahaiset kärkkymään ja tytär siirsi varovasti linnun varaston portaalle.
Kun oli kulunut noin tunti putoamisesta, lintu lennähti läheisen puun oksalle. Ja siitä kohta kauemmas metsäään. Kuvissa muuten näkyy myös tyttären uusi hiusten väri, joka oli vain muutama tunti aiemmin laitettu:)
Peippohan tämä lintu siis on. Yrittäkääpä muuten sanoa nopeasti ja monta kertaa peräkkäin: Peipposet Pekka ja Pipsa... Varmasti menee sanat sekaisin ja nauruksi touhu. Ainakin meillä on käynyt niin. Tuo "Peipposet Pekka ja Pipsa" on eräästä Miina ja Manu -lastenkirjasta ja meillä siitä tuli yllämainittu sanaleikki.
maanantai 22. kesäkuuta 2015
Sille, joka etsii
Etsit Häntä. Koet ettet löydä. Hän löysikin sinut. Kun pimeässä hapuilet etsien jotakuta, kätesi tavoittaa Hänet. Hän on siinä, vierelläsi ihan. Tartut Häneen hukkuvan lailla. Tässä on pelastus. Hän ottaa sinun kätesi omaansa ja pitää kiinni. Ei päästä irti, vaan vetää sinut turvaan. Ja hoitaa sinua. Lääkitsee haavasi, lämmittää kylmästä ja järkytyksestä vapisevan olemuksesi ja ruokkii sinua - Taivaan leivällä. Hän ei väisty viereltäsi. Hän valvoo, kun väsyneenä ummistat silmäsi. Hän on siinä, vierelläsi ihan.
---
"Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Joh. 14:6
"Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos." Joh. 6:37
---
"Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Joh. 14:6
"Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos." Joh. 6:37
perjantai 19. kesäkuuta 2015
Arki-illan keilausreissu
Tämä keilausreissuhan oli alunperin tarkoitus tehdä yo-juhlapäivän iltana. Oli kuitenkin muutama vieras silloin ja jätimme keilauksen suosiolla muuhun ajankohtaan. Ja aiottu hohtokeilauskin muutttui ihan tavan versioon päivänvalossa. Kuvat saat halutessasi isommaksi klikkaamalla niitä.
Ihan kiva ilta oli. Koko poppoo oli koossa. Viisi keilasi ja yksi leikki barbeilla sillä aikaa. Ja tähän loppuun vielä kuva kolmen vuoden takaisesta hohtokeilauksesta.
Tämän arkisen jutun myötä toivotan itsekullekin Hyvää juhannusaikaa!
Ihan kiva ilta oli. Koko poppoo oli koossa. Viisi keilasi ja yksi leikki barbeilla sillä aikaa. Ja tähän loppuun vielä kuva kolmen vuoden takaisesta hohtokeilauksesta.
Tämän arkisen jutun myötä toivotan itsekullekin Hyvää juhannusaikaa!
maanantai 15. kesäkuuta 2015
Pikabolero
Tämä on sellainen halki, poikki ja pinoon juttu. Mistä lienen napannut tämän idean, mutta bolero syntyy nopeasti. Itse käytin jo parhaat päivänsä nähnyttä t-paitaa. Tämä sama ideahan toimii, on sitten kyseessä ihan minkämittaiset hihat tahansa.
Näin se menee. Ensin saksitaan pusero edestä halki. Parhaiten tähän muuten sopii sellainen v-aukkoinen paita. Sitten leikataan helmasta kaitale pois, jolloin tekele lyhenee jonkin verran. Siinä leikatussa voi olla vähän enemmänkin kuin vain se helmakäänne. Sitten se leikattu kaitale poikkaistaan kahtia. Nämä leikatut kaitaleet on sitten ne tulevan boleron solmintanauhat. Sitten laitoin sen boleron etukappaleen ja solmittavan osan oikeat puolet vastakkain siten, että solmintanauha oli hieman kauluksen yli. Siitä käänsin ylimenevän osan nurjalle. Ompelin nauhaosan boleroon kiinni ja käänsin nauhaosan oikeaan asentoonsa. Toivottavasti allaoleva kuva selventää asiaa. Mitään huolitteluja ei tässä tarvitse tehdä.
Näin se menee. Ensin saksitaan pusero edestä halki. Parhaiten tähän muuten sopii sellainen v-aukkoinen paita. Sitten leikataan helmasta kaitale pois, jolloin tekele lyhenee jonkin verran. Siinä leikatussa voi olla vähän enemmänkin kuin vain se helmakäänne. Sitten se leikattu kaitale poikkaistaan kahtia. Nämä leikatut kaitaleet on sitten ne tulevan boleron solmintanauhat. Sitten laitoin sen boleron etukappaleen ja solmittavan osan oikeat puolet vastakkain siten, että solmintanauha oli hieman kauluksen yli. Siitä käänsin ylimenevän osan nurjalle. Ompelin nauhaosan boleroon kiinni ja käänsin nauhaosan oikeaan asentoonsa. Toivottavasti allaoleva kuva selventää asiaa. Mitään huolitteluja ei tässä tarvitse tehdä.
Hame on kirppislöytö ja niin ovat asun kaikki muutkin osat. Asusta enemmän kuvia ja selostusta Metsäntytön vaatekomerolla (katso tästä).
lauantai 13. kesäkuuta 2015
Pommikonekorsu ja bunkkerimuseo
Tässä taannoin kerroin epäonnisesta päivästämme (katso tästä). Sillä reissulla yksi ja toinen asia meni toisin kuin aikomus oli. Kävimme silloin myös katsomassa kahta sodanaikaista kohdetta ja otimme muutaman kuvankin niistä. Tosin nekään eivät onnistuneet toivotulla tavalla, mutta aina ei voi voittaa...
Toinen käyntikohteemme oli sitten Bunkkerimuseo. Siellä oli uusittu joitakin rakenteita.
Tästä metsään... |
Kun käännyimme metsäkankaalle, näkyi vasemmalla tien vieressä jokin vaalea härveli. Ehdin jo miettiä, että siinä onkin jo joku sodanaikainen juttu. No, ei ihan. Se olikin ihan tuikitavallinen pesukoneen raato. Sitten ajettiin metsässä pitkin verkkoaidan vieressä kulkevaa metsäautotietä. Matka perille tuntui melko pitkältä ja sitä toivoi, ettei vain tule autoa vastaan kapealla väylällä, mutta vastaantulijat eivät tainneet kovin todennäköisiä ollakaan.
Kentällä oli silloin vilkasta. Kaikki lähtijät eivät koskaan palanneet...
Näillä he lähtivät |
Nyt ovat koneet poissa |
Toinen käyntikohteemme oli sitten Bunkkerimuseo. Siellä oli uusittu joitakin rakenteita.
Näitä portaita laskeuduttiin varsinaiseen bunkkeriin. Opastus ja sisäänpääsy sinne olisi ollut mahdollista hieman myöhemmin kesällä.
Allaolevat kuvat bunkkerin sisäänkäynniltä. Sinne saapuessamme orava pelästytti meidät juoksemalla pimeästä esiin. Kuvissa on valoisaa siellä missä oli pimeää, ja missä oli valoisampaa, näyttää pimeämmältä... Siellä ollessamme alkoi sataa ja tuulla kovasti.
Tähän jäätiin hetkeksi sadetta pitämään |
Ja sitten lähdettiin juoksemaan autolle kovassa sateessa |
Juuri kun olimme ehtineet autoon sisälle, valtava oksa tipahti aivan sen paikan viereen, josta juuri olimme kulkeneet. Myöhemmin saimme kuulla, että se päivä olikin ollut kovin työntäyteinen Joensuun pelastulaitokselle myrskyn aiheuttamien tuhojen takia.
torstai 11. kesäkuuta 2015
Outo kukka
Tässä toissapäivänä ihmettelin tuolla kallioilla erästä outoa, kaunista kukkaa. Se kasvoi siellä suopursujen ja mustikoiden seassa polun vieressä.
Noin äkkiseltään näytti, että siinä on lehdet kuin suopursulla ja kukat jotain mustikan/puolukan/juolukan tyyliä. Ihmettelin kovasti, että mikä se on. Kuvittelin sen jo melkein joksikin risteymäksi... Sanottakoon, että tunnen noin ylipäätään kovin huonosti kasveja. Laitetaankin se sen seikan syyksi, että minä olen sitä polvea, jonka ei sitä kasviota tarvinnut tehdä:) Ja netistä sitten etsin vastausta tähän asiaan. Vastaus löytyi sivulta LuontoPortti, jossa on erittäin kätevä Tunnista lajeja -sivu (katso tästä linkistä). Sain kasville nimen aika äkkiä, kun otin lehden muodon lähtökohdakseni. Kyseisellä sivulla voi siis etsiä nimeä muillekin kuin kasveille. Minun etsimäni kasvi oli siis Suokukka...kai... Se on kanervakasveihin kuuluva myrkyllinen varpu. Se on suokasvi, kuten jo nimikin sanoo. Huvittavaa on, että meillä se kasvaa tuolla kallioilla. Siellä tosin on soisia kohtia ja sitä suopursuakin siellä on myös.
Ja jos kasvit kiinnostavat, ja et ole vielä katsastanut edellisen jutun kommentteja, niin siellä tuli juttua Vaiverosta. Se on kaunis, juolukkaa muistuttava kasvi, jonka kuva oli sen juttuni alimmaisena.
Noin äkkiseltään näytti, että siinä on lehdet kuin suopursulla ja kukat jotain mustikan/puolukan/juolukan tyyliä. Ihmettelin kovasti, että mikä se on. Kuvittelin sen jo melkein joksikin risteymäksi... Sanottakoon, että tunnen noin ylipäätään kovin huonosti kasveja. Laitetaankin se sen seikan syyksi, että minä olen sitä polvea, jonka ei sitä kasviota tarvinnut tehdä:) Ja netistä sitten etsin vastausta tähän asiaan. Vastaus löytyi sivulta LuontoPortti, jossa on erittäin kätevä Tunnista lajeja -sivu (katso tästä linkistä). Sain kasville nimen aika äkkiä, kun otin lehden muodon lähtökohdakseni. Kyseisellä sivulla voi siis etsiä nimeä muillekin kuin kasveille. Minun etsimäni kasvi oli siis Suokukka...kai... Se on kanervakasveihin kuuluva myrkyllinen varpu. Se on suokasvi, kuten jo nimikin sanoo. Huvittavaa on, että meillä se kasvaa tuolla kallioilla. Siellä tosin on soisia kohtia ja sitä suopursuakin siellä on myös.
Kaiketi suokukka |
suopursu |
Olen tämän aamun katsellut vaiveroita, juolukoita, suokukkia, suopursuja netistä. Olen varmaan monesti sekoittanut vaiveron juolukkaan. Juolukassa sentään on marja, ja vaiveroon ei käsittääkseni sitä tule. Älköön kukaan kuitenkaan luottako minun tunnistuksiini... tutkikaa itse!
Ja jos kasvit kiinnostavat, ja et ole vielä katsastanut edellisen jutun kommentteja, niin siellä tuli juttua Vaiverosta. Se on kaunis, juolukkaa muistuttava kasvi, jonka kuva oli sen juttuni alimmaisena.
maanantai 8. kesäkuuta 2015
Näitä löytyy metsästä
Ja tässä eräs pieni, jota ei luonnossa aina huomioi sen pienuuden tähden. |
Tältä näyttää pikkuruinen jäkälä ihan läheltä. |
Tämä löytyi muutama päivä sitten. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)