Näistä kahdesta se syntyi. Tuon puseron olin muutama vuosi sitten ostanut Kappahlista, peräti ihan uutena. Ja isäntä tilasi minulle joskus tuon tunikamekon. Molempia on tullut käytettyä jonkin verran ihan alkuperäisessä tarkoituksessaankin, mutta esim. pusero näytti minusta ihan äitiysvaatteelta päälläni, vaikka se noin kivalta muuten näyttääkin. Tunikamekko puolestaan oli turhan lyhyt edelleenkin, vaikka olin sitä jo pidentänytkin tuolla alimmalla kaitaleella. Kumpikin vaate oli jo muutenkin parhaat päivänsä nähnyt ja olivat hieman kulahtaneita jo.
Näin sen tein: pusero poikki tuosta pitsien alta. Irtileikatussa alaosassa oli leveyttä ja pituutta niin paljon, että sen saattoi kiinnittää tunikamekon rimpun kanssa samaan saumaan. Sitten laitoin puseron leikatun yläosan tunikan alle siten, kuin ne olisivat päällekkäin puettunakin. Nyt ompelin ne kiinni toisiinsa kaula-aukosta ja tunikan kädenteistä. Leikkelin sitten nurjalta liian pois ja vedin sen leikatun reunan siksakilla, samoin sieltä helmarimpsusta myös. Kun koko komeus sitten oli valmiina ripustimessa, huomasin, että selkäpuolelle olisi voinut jättää enemmän sitä pusero-osaa. Nyt se siksakilla vedetty reuna on niin ylhäällä, että ripustimessa ollessa se näkyy kaula-aukosta. Eipä se nyt suuri haitta ole tosikäytössä. Sitten se olisi haitta, jos mekko olisi vain koristekäytössä ripustimessa. Minä aion kyllä ihan käyttää tätä... ainakin kotona:)
---
No niin. Eilen sitten laitoin sen ihan kauppareissuunkin. Eri kenkien kanssa tosin. Uumoilin jo kotona, että olen varmaan vaivaantunut ja niin olinkin. Huomasin, että olisin mieluusti piiloillut jonkun hyllyn takana. Se mikä kotona tuntuu olevan ok, ei sitä välttämättä muualla ole. Olen niin tottunut kulkemaan kaupungilla siinä "ikiaikaisessa" farkku-uniformussani, että lähes kaikki muu tuntuu oudolta. Tarttee taas totutella vähän muuhunkin...
Kiva asu ja hyvä kesintö:) T: Villasukkavihulainen
VastaaPoistaKiitos:) Mekko syntyi melko vähällä vaivalla.
PoistaKivahan siitä tuli. :) Ihailen sinun rohkeuttasi tarttua tuumasta toimeen ja rohkeasti kokeilla millaisen aikaan saat. Aina siitä hieno asu tulee. Mulla kun on joku leikkaamis kammo, pitäis olla kaavat ja tehdä sovituspuku ja vasta sitten uskaltaisin alkaa leikkaamaan varsinaista pukua varten. No eihän siitä ikinä valmista tule, ei aika moiseen riitä ja työ ei voi olla levällään montaa päivää.
VastaaPoistaMinun taas olisi syytä joskus tehdä se sovituspukukin, varsinkin jos oikein kaavoilla uudesta kankaasta tekee. Silloin olisi se lopputulos varmemmin omien mittojen mukainen. Mulla on usein valmiissa vaatteessa jotain korjaamista juuri siitä syystä, että pitää päästä ompelemaan liian hätäisesti. Ja ehkä siinä vaikuttaa juuri tuo myös, että puolivalmiit tekeleet on ärsyttäviä pöydällä lojuesssaan.
Poista