Lieksalaista: Ylen juttu Paaterista, jossa on taiteilija Eva Ryynäsen taiteilijakoti, ateljee, kahvila ja kirkko

Kesällä on kuulemma kaksipäiväiset juhlat! Tuossa Ylen jutussa on myös esillä kuva siitä Seitsemän veljestä -veistoksesta, jolla maatilan emäntä Eva Ryynänen aikoinaan pääsi opiskelemaan  kuvanveistoa:

https://yle.fi/a/74-20211870

Evan ateljee tehtiin navettaan, kun Eva ja Paavo pistivät lehmät 🐄  pois.  Evan suurin taideteos on ateljeekodin pihassa seisova, vuonna 1991 valmistunut upea kirkko.

Paateri sijaitsee Lieksassa - sanon nyt näin: Vuoniskylillä - koska niin Vuonislahti, kuin Vuonisjärvikin mainitaan kyläksi, jossa se on. Osoitteessa on kuitenkin Vuonisjärvi. Ja Lieksa Joensuu -tieltä on opasteet sinne. En osaa sanoa syytä siihen kylä-epäselvyyteen. Liekö niin kahden kylän rajalla, että jossain virallisissa asioissa se on osa Vuonislahtea; mutta niinkuin joskus jostain saatetaan sanoa; että käynti on Vuonisjärven puolelta🤔 Sijainti on selvä kuitenkin🙂

Tässä vielä Evan elämästä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eva_Ryyn%C3%A4nen

---

Taannoinhan katselin Kuulokeskuksessa käydessäni yhtä Eva Ryynäsen teosta, joka seisoi siellä odotustilassa; siitä kuvia tuossa jutussa:

https://vaaranlaella.blogspot.com/2026/02/arkea-kuulolaitteet-vaihtoon-ja.html

Arkea: kuulolaitteet vaihtoon. Ja taidetta selän takana...

Siis Kuulokeskuskäynti tänään Joensuussa sairaalalla. Se tuntuu aina tympeältä, vaikka ei siinä mitään niin kummoista ole, edes pelkäämisen aihetta, kun nuo vaihdetaan. Korvakappaleetkin oli tehty jo edellisellä kerralla valmiiksi. Nyt ei tarvinnut varsinaisesti kuuloakaan tällä kertaa testata silleen  kuulokkeet päässä, yksinäisessä kopissa nappia painellen, jos sattuisi joku piippaus omiin korviin kuulumaan. Selitin isännälle matkalla autossa sitä asiaa, että miten se vaikuttaa; tulee semmoinen epäkelpo olo, kun ei kuule kunnolla. Sellaista ei tietenkään tarvitse tuntea, höhlä ajatus mokoma tunne; mutta sitä miltä itsestä tuntuu, ei aina voi hallita, vaikka mitä sanoisi. Nytkin siellä oli minua palvelemassa oikein ihana ihminen:)

Nyt sitten totuttelen taas uusiin laitteisiin, tai paremminkin sanoen, niihin isompiin ääniin joita taas kuulen. Auton moottorikin mylvi niin kovalla äänellä möyryten, kuin olisi ollut joku ralliauton moottori!  No näistä kuulolaitteistahan pystyy aina itse voimakkuutta säätämään kyllä, ja niin teinkin. Pitääkin vielä mainita tämä: nykyään kuulolaitteita saa muuten ladattavanakin. Minä tosin otin entisen sorttiset eli paristoilla toimivat. Mitäs sitä hyvää vaihtamaan😅

Meillä meni siellä odotellessa enemmän aikaa kuin itse asioinnissa. Odotellessa nappasin kuvan selkämme takana seisoneesta Eeva Ryynäsen taideteoksesta. Siitä kuva tuolla alla. Hän oli Lieksasta, Vuonisjärveltä. Paateri on hänen taiteensa paikka; hänen puusta veistämiään taideteoksia. Hänen isoin työnsä oli kotinsa ja ateljeensa pihapiiriin rakentamansa Paaterin kirkko, joka on hyvin suosittu. Ja kahvilarakennus on myös tosi kiva.

 Mutta tässä nyt siis sairaalalla otettuja kuvia.

Eeva Ryynänen: Elämän syke.

Paaterin muuten on avoinna hiihtolomaviikoilla,  kertoo Lieksan Lehti:

 https://www.lieksanlehti.fi/paikalliset/9205415

Kuulokeskuksen jälkeen jälkeen kävimme vielä Fidadssa ja Kontissa. Ja lähempänä kotimaisemia vielä ruokakaupassakin Enossa. Semmoinen päivä. Iltapimeällä tulimme takaisin. Isäntäkin pääsi olympialaisia katsomaan😅

Jonkun "marjaruikulit" tiellä... - Ja muuta lieksalaista elämänmenoa

Lähdin eilen illalla postilaatikolle ja roskapussia viemään. Otin sitten puhelimenkin mukaani. Tylsä sitä  kanniskella. En nytkään sitä niinkään sen takia, että kuvia saisin; vaan jos vaikka karhun kohtaamisen takia joutuisin hälyttämään isännän hakemaan mua autolla. 

No olin jo aika lähellä roskista, kun näin tiellä tämän näkymän...

Onneksi kävelin sen verran sivummalla, etten noihin päälle talsinut. En minä mitään muuta keksi, kuin että kait ne karhun jättämiä on...

No vein roskat ja menin postit hakemaan, mutta ei ole oikein kiva kävellä, kun on tunne että luuraako mua joku tienpielen puskista...  Ei innosta lähtemään pidemmälle kävelemään. 

---

Ylellä oli eilen juttua Lieksasta. Alla linkki siihen. Sitä edellisenä päivänä oltiin kauppareissulla ja autoa tankkaamassa kun oltiin, niin nähtiin Ylen auton kääntyvän kadun toisella puolella olevan Osuuspankin talon pihaan. Ehkä tuota linkistä näkyvää juttua silloin tekivät, kun yksi haastateltu seisoo samaisen rakennuksen pihalla.

https://yle.fi/a/74-20182976

Pykäläkorven syyskuu

 

Eiliseltä kävelyltä noukittu aihe... Kävellessäni harmittelin, kun ei tullut otettua kameraa mukaan, kun oli niin ihanan näköinen tienvieruskoivikon värivaihtelu:)

Minikirja Paaterista

Ja niin sulkeutuu tämä kirja. Kun rupesin minikirjan tekoa puuhastelemaan, niin ei Paateri suinkaan ollut mielessä ensin. Kun tein kannet ja sivut kiinnitin siihen, niin siinä vaiheessa oli ajatus, että jotain jakeita, mutta ei tullut mieleen mitään. Sitten tuli mieleen Paateri, yhden tyttömme kesätöiden paikka. 

Kyläteiden risteys

Eilen ohi kuljettu  - eilen  piirretty.  Halusin jotenkin edes saada kuvitettua sitä, mitä silmät näkee. Ei ihan yksiyhteen todellisen maiseman  kanssa, kun tänä aamuna piirroksen kannalta vielä maisemaa katsoin. Esim. pelto oli jo vähän aiemmin tien vieressä ja se oli siinä ihan vihreää vain. Muualla on ollut tuonnäköisenäkin, että mullassa näkyy vihreät alut.  Huomioni sai eilenaamulla tien oikean laidan valkoiset  koivunrungot vasten mustanpuhuvaa metsää. Ja linja-autopysäkki, jolla ei varmasti ole ruuhkaa... kun ei linja-autotkaan kulje. Ja pieni, valkoinen puukyltti kyläteiden risteyksessä osoittamassa oikeaa suuntaa. Aamuisin näillä pienillä kyläteillä saa väistellä lintuja, jotka viihtyvät metsäisten teiden reunustoilla ja pyrähtelevät viime tingassa auton edestä.  Toinen väisteltävä asia on kuopat, joita todella riittää. Joudutaan ajelemaan hiljakseen näillä teillä.

 

Aamusumua rotkossa

Koulun pihalla - viisi vuotta sitten.

Meidän pyörimisemme kyseisen koulun pihapiirissä alkoi vuonna 2000.  Ja loppui tänä keväänä vuonna 2020. Luulen, että joka vuosi on sen pihalle meiltä saattanut olla asiaa, vaikka aivan jokaisena vuotena ei meiltä koululaista ole siellä ollut. Kun isommat olivat jo yläkoulussa, eivätkä nuorimmat vielä olleet koululaisia, oli pihapiirissä kuitenkin kerho. Ja jos ei ollut keväällä asiaa, niin oli syksyllä. Tänä keväänä piti olla viimeiset äitienpäivä- tai kevätjuhlat, mutta korona muutti senkin asian. Joulujuhlat olivat viimeiset. Ja koulunkäyntikin loppui jo maaliskuussa tuolla kuin leikaten. Tänään oli yksi tytär katsellut vanhoja kuvia. Siltä jäljiltä minäkin nämä vanhat kuvat löysin. Ovat elokuulta 2015. Isäntä otti silloin kuvat ja  äitee siinä tutkii tyttöjen kanssa heidän leikkipaikkaansa koulun pihalla. Nuo kuusenjuuret olivat silloin oikein suosikkipaikka. Välillä minua ärsyttikin se tuolla tonkiminen, se maan kaivelu, sillä keväisin ja syksyisin oli aina hanskat ravassa.

Ollaan kuin argeologit muinaisjäännöksillä... Ja kyllä sieltä välillä jotain kiinnostavia juttuja löytyikin. Mitäs, kun koulu ollut sillä paikalla jo yli 100 vuotta.

Mutta nyt tälle koulunpihalle on luvassa aikaa enää vuosi.  Se siirtyy muistojen joukkoon. Koulun ovet pannaan säppiin ja koululaiset käyvät alakoulunsa siitä lähtien Lieksan keskustassa. Siitä oli Ylellä uutinenkin viime kesänä: https://yle.fi/uutiset/3-10846121

Nyt nähtiin karhu!

Nyt se sitten nähtiin omin silmin meidän nurkilla:  KARHU!  Isäntä oli juuri vienyt nuoren miehen ison tien varteen linja-autolle, kun hän takaisin tullessaan näki postilaatikkomme lähettyvillä karhun. Hän tuli kiireesti autolla pihaan ja haki meidätkin katsomaan. Ehdimme sitten kotona olevatkin sen karhun nähdä ja saada kuviakin. Sieltä se tienpielestä pönki tielle. Siinä hetken meni auton edellä ja sitten meni metsään sinne puolelle tietä, jossa meidän kotimme sijaitsee...

Tämä tapahtui tunti sitten... Siellä se sitten jossain metsässä meidän talon lähettyvillä nyt pyörii. Eipä mennä tänään postilaatikolle kävellen.