Lieksan kaupungista ja sen maaseudulta - Ja pari pihapiirrosta

Anna-lehden sivusto: "Satu vartioi itärajaa Lieksan korvessa."

 https://anna.fi/ihmiset/satu-vartioi-itarajaa-lieksan-korvessa

---

Toisen blogini tämänpäiväinen: "Eräässä kaupungissa...":

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2026/10/eraassa-kaupungissa.html?m=1

 ---

Ja tässä muutaman päivän takaiset pihapiirrokset. Toisessa auton katto ja ikkunat, sekä osa varaston kattoa oli jo aamulla jäässä.

Nyt on taas piirustus ollut enemmän arjessa mukana. Mielellään ottanut heti värikynät esiin, jos joku mielenkiintoinen näkymä on tullut tarjolle silmien eteen. On se sitten hiipuvan auringon valoa tai jotain muuta. Auringon valon aiheuttamien piirroshetkien kanssa saa olla nopea, jos meinaa jotenkin silmien edessä olevasta mallista yrittää piirtää. Ne hetket menee niin nopeaan ohi. Muuten joutuu vaan muistelemaan, että miltä se äsken näyttikään.

Olisiko vihdoin jo tuloillaan punkkirokote, joka torjuisi borrelioosia?

(Olin kirjoittanut tämän jutun enimmäkseen jo elokuun alussa, mutta oli jäänyt julkaisematta. Lisätty osuus liittyy aiheeseen ja siitä tehty kuva myös.)

---

Elokuulla kirjoitettua: Ei ole kovin montaa päivää, kun mietin, että mikä ihme siinä on, ettei ole saatu kehitettyä rokotetta borrelioosia vastaan. Ihan kuin ajatukseni olisi luettu ja vastaus äänettömään ihmettelyyni annettu; että homma on tekeillä kyllä:

Nilkat vilkkuen heinikkoon? Kehitteillä oleva borrelioosirokote iskisi ihmisen kautta bakteereihin jo puutiaisessa | Uutissuomalainen | Keskisuomalainen https://share.google/QdwV1Grd61ryS5LNp

Toivottavasti tuosta tulee toimiva, ja saa sen myyntiluvan. Ja jos se todella on hyödyllinen, toivon todella, että se myös otetaan Suomessa ihan kansalliseen rokotusohjelmaan kaikille saatavaksi. Ettei vaan niin; että ne, joilla on rahaa, sen saavat... 

Juuri tänä aamuna, kun ulos lähdin kävelemään, tuumin mielessäni, että kävelystä näillä omilla teillä en saa enää samaa iloa, kuin ennen. Oman tien varret on täynnä heinikkoa ja puskia. Ja tien keskelläkin ruohoa rehottaa paikka paikoin, tämä oma kotitie. Niinpä sitten toisinaan olen kävellyt siinä siten, että leveän, pitkähelmaisemman mekon yllä ollessa, saatan pitää helmoista kiinni, kulkea helmat soukemmalla, ruohoja vältellen. Ja joitakin kinttuja tavoittelevia korsia olen välillä käsin myös nyhtänyt pois.

Joku voi ajatella, että: "No jo on hölmöä", tai muuta vastaavaa. Minulla on kyllä punkkikammo. Ei itse elukkaa kohtaan niinkään, vaan siihen, mitä sen syöntihetki voi saada aikaan. No joku voisi sanoa, että jokapäiväinen punkkitarkastus ja suojaavat vaatteet. Aika vaikea itseään joka puolelta tarkastaa. Punkkitarkastus on aika arpapeliä, löytyykö ölliäiset siinä.  Jos tuonne metsän puolelle oikein menen, niin kyllä yritänkin vuorata itseni, päätä myöden. Mutta tämä kaikki on saanut aikaan sen, etteipä juuri enää tule metsään mentyäkään. Kerran tai kaksi olen kai tänä kesänä ehkä käynyt. Hommasta on mennyt hohto noiden esi- ja jälkivalmistelujen takia. 

Parisenkymmentä vuotta sitten painelin joskus mustikoita keräämään ihan hame yllä,  kumppanit jalassa; tuosta melkein kotipihasta. Jos vähän pidempään oli tarkoitus olla, niin farkut jalassa, ja ehkä joku pitkähihainen paita, hyttysten takia. Silloin ei tarvinnut joka metsäkäynnin jälkeen miettiä sitäkään, että montako "ölliäistä" eli punkkia vaatteissa on reissun jälkeen ja roikottaa niitä vaatteita ulkona reissun jälkeen.

----

Lokakuun alussa: Isännän kanssa pohdittiin, että punkkirokotus olisi varmaan hyvä ottaa. Siitä asiasta oli ollut uutinen. Mietittiin sitten että mitä se maksaa. Etsin tietoa, ja luin siitä mm. että "kantamaksu sisältyy hintaan."  No isäntä lohkaisi vitsin: Sisältyykö siihen kantomaksu?😅  No minä näin mielessäni sen tilanteen kuin sarjakuvapiirtäjän tekemänä kuvana. Mutta kun ei sellaista kuvaa ole, niin piti itse tehdä siitä edes jonkinlainen kuva:)

Huonompikin tekele voi ainakin yrittää kertoa jostain. "Jossain paistaa aurinko..."☀️

Tämänkertaisen tekeleen tein eilen illalla. Olin siinä iltaseitsemän jälkeen ihaillut olohuoneen ikkunasta puiden välistä vielä näkyvää kohtaa, laskevan auringon säteistä. Sinistä taivastakin puiden välistä vähän näkyi, vaikka muuten alkoi jo hämärähköä olla. Päivä oli ollut sateinenkin. Näky ihastutti ja ilahdutti minua, vaikka samalla ajattelin vähän näreissäni: "Jossain paistaa aurinko...", mutta ei meillä. Oma pihamme on niin puiden ympäröimä, ettei auringon säteet tänne enää niin osu. Näin  syksyiseen aikaan ja illalla varsinkaan. Jossain muualla paistaa aurinko. Kaukana puiden välistä näkyy, että tuolla ympärillä, eri puolilla, kaukana jossain. Yritin sitten kameralla kuvaa ottaa siitä kauniista, ilahduttavasta näystä, synkeämmän keskellä. Mutta kännykällä en kunnon kuvaa saanut. Niinpä sitten piirustamalla yritin saada esiin sitä, mitä näin. Oli suorastaan kova tarve saada piirtää! Siinä oli jotain samaa, kun haluaa aamuisin kirjoittaa. Jotain värejäni löysin sentään, mutta parempi öljyväriliitujen laatikko oli jossain hukassa. Piti käyttää sitä, mitä oli.

Mutta tälle olemattomalle kuvalle annoin sitten nimeksi sen: "Jossain paistaa aurinko..."☀️ Siinä kuitenkin se sininen taivas - ja aurinko.

Sen voi ajatella myönteisessä mielessä, eikä niin kuin minä eilen piirustusta aloitellesssani... Jospa annettaisiin sen vähäisemmänkin säteen ihan vain ilahduttaa meitä...☀️

---

Toisen blogini tämänaamuinen:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2026/09/meidat-tunnetaan-taydellisesti.html?m=1

Oli sekin... Vähän tarkempi voisi olla; ettei lue, kirjoittele ja piirustusta ihan väärästä kohdasta... - Ja vähän metsästä asiaa.

Niin kävi eilen. Siitä tuossa toisen blogini puolella. Mutta sainpahan vähäksi aikaa sitä piirustelun iloa; sen verran kova into oli yrittää kuvitusta saada aikaiseksi☺️

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2026/08/kun-luin-kirjoitin-ja-piirsin-vaarasta.html?m=1

---

Mitä muuten tulee meidän arkeen nyt, tunsin tänä aamuna tuonne omille kallioille kameran kanssa kiirehtiessäni itseni kuin joksikin "luontoaktivistiksi", vaikka minut sinne vei pelkkä uteliaisuus... Naapurin hakkuut kiinnostaa. Olin tänä aamuna keittiössä, ja läpi talon silmäni erottivat hakkuukoneen valon välkähdyksen rotkon toiselta puolen. Pelkkä uteliaisuus vetää minut näköjään  paremmin metsän puolelle, kuin esim. marjanpoimuu... No siellä kallioilla koikkelehtiessani onnistuin näkemään puiden välistä pilkottavan kaadettujen puiden kasan, ja jopa pari kertaa tilanteen, kun latvustosta lähti puu kaatumaan. Maisema muuttuu siellä. Jää nähtäväksi, miten paljon. Monesti se on jo vuosien varrella sitä ennenkin kokenut. Eikä meidän oma aluekaan koskematon sillä tavalla ole. Onhan täälläkin kaadettu välillä metsää. Mutta nuo mainitut kalliot, rotkon vieressä; ne ei pahemmin muutu. Siellä ei kovasti puustoa ole, ja mitä on, ei se ole mitään tukkipuuta. Hitaasti kasvavaa. Nyt silmänilona meille.

Och samma här också. - Sama täälläkin, kuin toiseen blogiin laitoin

Ai miksi "svenskaksi" tuossa ensin? No se nyt vain sattui huvittamaan minua nyt niin. En ole sellainen kieliä osaava, mutta sitä vähää joskus mielessäni pyörittelen. Enkuksi lähinnä. Minä olisin kiinnostunut vieraistä kielistä  jollakin lailla, mutta mitään en silti varsinaisesti osaa. Mutta miten nyt sattuikin ruotsin sanoja mieleen; ja tuotakin piti kääntäjällä tarkentaa:)

Mutta varsinaiseen asiaan: se sama täällä. Toisessa blogissa oleva vihkojuttu tässä myös:

(klikkaa kuvat isommaksi)

Eilen illallakin vaanin valoa, kun yllättäen keittiön ikkunasta huomasin sen niin kivasti puiden välistä loistavan. Kipaisin pihalle ottamaan kuvan.

---

Ja tämän vielä olin kommenttina toisessa blogissani juttuuni lisännyt: 

Aabraham oli - ja on, Raamatussa sellainen uskonsankariksi sanottu ja arvostettu. Ja silti hänen elämässään oli monia ahdistavia tilanteita, jolloin hän oli ihan ymmällä, että mitä tapahtuu, ja mitä pitäisi tehdä. Jumala kuitenkin oli hänen kanssaan kaikissa vaiheissa - ja Aabraham halusi vaeltaa seuraten sitä Jumalan suunnitelmaa, jonka Jumala oli hänen elämälleen laittanut, jota ohjeistanut seuraamaan, vaikka matkanteko oli monesti vaikeaa. Mutta Aabraham halusi luottaa siihen, että hänen Jumalansa on luotettava, ja toteuttaa sen minkä on luvannut. Ja niin myös kävi. Jopa sen luvatun lapsensaannin kanssa , vaikka aika inhimillisesti oli mennyt umpeen aikoja sitten... Jumala pitää, minkä lupaa!

------

🌲🪵 Ja lisäänpä tänne vielä senkin tiedonmurusen, että tuossa meidän lähellä, rotkon toisella puolella maisema tulee muuttumaan taas jollakin lailla, sillä siellä ryskyi eilen kaatuvat puut ja metsäkone siellä oli. Vielä emme tiedä kaatuvatko rotkon laidalla olevat kuusetkin, vaiko vain ylempänä olevia mäntyjä. Yritimme isännän kanssa omilta kallioilta sinne kurkistella ja yhtä vielä melko pientä aukkoa puiden latvustossa jonkin aikaa tuijottaessamne, huomioimme, kun välillä aina joku runko alkoi kallistua, kun ensin oli kuulunut koneen sahaava ääni. Saa nähdä kuinka paljon lisää valo siltä suunnalta tulee pääsemään jatkossa tännepäin, se jää nähtäväksi lähipäivinä varmaan.

Metsämökin ukko ja akka sunnuntaikävelyllä

Metsässä, kuinkas muutenkaan😊 Oli sentään jo  niinkuin poluntapaista tullut sinne jo aiemmin, sillä joitakin kertoja on jotkut meidän huushollista siellä jo tallustelleet.

Aurinko veti ulos☀️ Se paistaa niin ihanasti tuonne kallioille.

Villisika oli liikkeellä🐗

Pari päivää sitten meillä kävi tuttu pariskunta. Monenlaista puhuttiin. Myös karhuista, koska niitä on niin heidän, kuin meidänkin, kotinurkilla nähty. No sitten he lähtivät kohti kotiansa ajelemaan. Ei mennyt kuin hetki, kun heiltä tuli tuosta lähistöllä vielä ollessaan, puhelu. Ja saatiin kuulla, että nyt oli villisika nähty täällä korvessa. Olivat ensin ajatelleet, että karhuko sieltä tulee... Mutta olikin ollut villisika. Sellainen meiltä on vielä näkemättä. Tässä taannoin kyllä tässä omalla tiellä ihmettelin jotain jälkiä, että mitä ne oli. Villisikaakin mietin, kun jotain jälkikuvia netistä etsin. En silloin kovin todesta silti ottanut omaa arveluani. Enkä varma voi olla vieläkään. Mutta näköjään sekin mahdollisuus ihan oikeasti on, että niitä täällä liikkuu - muutenkin kuin karkulaisena joltain tilalta - kuten jokunen vuosi sitten oli.

Laitoin tuohon vielä linkin bongaamaani uutiseen Maaseudun Tulevaisuudessa. Siinä maaseudun asukkaiden näkökulmaa petokeskusteluun, varsinkin susiin liittyen tällä hetkellä. Karhujahan meilläkin on tänä vuonna nähty enemmän kuin yhden kerran. Onneksi ei tarvitse enää aamu- eikä iltapimeissä kuljeskella täältä kenenkään kouluun.

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipide/b1a9548e-62fc-4a69-97bc-1d6d281879f8

Alla olevat kuvat tämänpäiväiseltä kauppamatkalta. Oli sinnekin lähtö taas tänä aamuna yksi episodi. Oli tarkoitus tytär viedä aamulla linja-autopysäkille. Vaan eipä se onnistunutkaan. Auton lukko temppuili niin, että avain juuttui sinne kiinni. Meni muutama tunti, että saatiin se sieltä irti sitten, kun autoa oli lämmitetty tavallista enemmän.  Oli siinä kyllä pyyntö tuonne "yläkertaankin" esitetty. Onneksi päästiin sitten lopulta kyyti - ja kauppa-asioille. Mutta ei sitä kyllä tuollaisia hermostuttavia yllätyksiä kaipaisi. Kuvat paluumatkalta.

Jonkun "marjaruikulit" tiellä... - Ja muuta lieksalaista elämänmenoa

Lähdin eilen illalla postilaatikolle ja roskapussia viemään. Otin sitten puhelimenkin mukaani. Tylsä sitä  kanniskella. En nytkään sitä niinkään sen takia, että kuvia saisin; vaan jos vaikka karhun kohtaamisen takia joutuisin hälyttämään isännän hakemaan mua autolla. 

No olin jo aika lähellä roskista, kun näin tiellä tämän näkymän...

Onneksi kävelin sen verran sivummalla, etten noihin päälle talsinut. En minä mitään muuta keksi, kuin että kait ne karhun jättämiä on...

No vein roskat ja menin postit hakemaan, mutta ei ole oikein kiva kävellä, kun on tunne että luuraako mua joku tienpielen puskista...  Ei innosta lähtemään pidemmälle kävelemään. 

---

Ylellä oli eilen juttua Lieksasta. Alla linkki siihen. Sitä edellisenä päivänä oltiin kauppareissulla ja autoa tankkaamassa kun oltiin, niin nähtiin Ylen auton kääntyvän kadun toisella puolella olevan Osuuspankin talon pihaan. Ehkä tuota linkistä näkyvää juttua silloin tekivät, kun yksi haastateltu seisoo samaisen rakennuksen pihalla.

https://yle.fi/a/74-20182976

Minun mieltäni tänä aamuna ihastutti, ilahdutti, virkisti...

Lukea, mikä virkisti matkasta väsynyttä Jeesusta: "... Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti." Joh. 4:6 KR-92  Jeesuksen matkakaverit olivat lähteneet ruokaa hankkimaan. Jeesus oli yksin siinä kaivolla.

Siihen tuli samarialainen nainen, jolta Jeesus pyysi juotavaa. Nainen ihmetteli moista pyyntöä; että juutalainen mieskö pyytää vettä samarialaiselta naiselta!  Jeesus alkoi jutella naisen kanssa enemmänkin, eikä vain niitä näitä, vaan Jumalan suunnitelmasta: "elävästä" vedestä, rukoilemisesta, ja siitä, että Messias tulee; jonka seikan nainen ilmoittikin tietävänsä.

"Jeesus sanoi naiselle: "Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi." Sitä ennen Jeesus oli ilmoittanut naiselle, että hän tiesi tämän miesasiat, vaikka niitä ei ollut hänelle kukaan kertonutkaan... Nainen uskoi, että Jeesus oli jotain aivan erilaista, kuin muut ihmiset. Hän lähti viilettämään sinne kotikyläänsä ja ilmoitti siellä innostuneena ihmisille, että tulisivat kuulemaan ja katsomaan tuota merkillistä miestä, joka tiesi kaikki hänen asiansa: "Tulkaa katsomaan, tuolla on mies, joka kertoi minulle kaiken, mitä olen tehnyt! Olisiko Messias?"

Mutta sillä välin opetuslapset olivat palanneet ruoanhakureissultaan ja kehottivat nyt Jeesusta syömään. "Mutta hän sanoi heille: "Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä." No nämä toiset sitten tietysti ihmettelivät, että 'olisiko joku tuonut ruokaa hänelle?'  

"Mutta Jeesus jatkoi: "Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen." Hän puhui sitten heille vaalenneesta viljasta ja sadonkorjuusta. Ja olihan hän nyt juuri korjannut  talteen tuota kypsynyttä Jumalan kasvattamaa viljaa! Ja sen korjuun tekeminen virkisti väsynyttä Jeesusta niin, kuin olisi saanut ruokaa:)

No varmaan hän sitten sitä matkatoveriensa tuomaa ruokaakin nautti mielihyvin vielä. Mutta näillä ruoilla ja virkistyksillä hän sitten jatkoi vielä siinä samarialaisten kaupungissakin keskusteluja - sitä taivaallisen viljan korjaamista. Ja sanottiin, että monet kaupungin asukkaista uskoivat häneen. Häntä jopa pyydettiin jäämäänkin sinne, ja kahdeksi päiväksi hän jäikin. Olivat varmaan virkistäviä ja ilahduttavia hetkiä Jeesukselle ne. Sellaista hänen arkensa ilahdutusta. Voisi kuvitella, että hän lähti sieltä sitten eteenpäin, uusiin kohtaamisiin, mieli ja kroppa virkistyneenä.

 

Yksi reissulla mukana ollut sitten kirjoitti ylös tuonkin kohtaamisen: Se löytyy  Raamatusta Johanneksen evankeliumin luvusta 4. 

---

Toissapäivänä ottamani kuva. Ihastuttavat heinät! 

Onkohan tuommoisia koottu myös joskus menneinä aikoina lehmien, ym. ruoaksi?

---

Lohdullinen Sana tälle päivälle täällä:

https://sro.fi/paivan-sana/

Teksti vaihtuu tuolla päivittäin. Mutta jos haluaisit jonain myöhempänä päivänä lukea kuitenkin tuon tämän päivän (27.8.) tekstin, on se luettavissa toisen blogini puolella:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/08/lohdullinen-teksti-hylatyksi-itsensa.html

Kotona taas:)

On ollut melkein viikon hiljaisuus täällä. Lähdettiin isännän kanssa viime viikolla viemään yhden tyttären tavaroita kohti etelää. Samalla reissulla sitten oli mummuiluakin ja isännällä ukin osassaan olemista:) Eilen tultiin takaisin.

Ja muuten, se viime juttuni pesty laukku ei päässyt reissuun, ei ehtinyt kuivua, kun jouduin vielä toisenkin kerran sitä pesemään. Täällä se nyt odotti kylppärin katon rajassa roikkuen, oikeinpäin kääntämistä ja käyttöönottoa. Mutta milloin lienen sitä seuraavan kerran käyttöön tarvita.

En ylipäätään välittäisi mitään laukkuja kanniskella, mutta puhelimet kun on nykyään niin "mohloja", etteipä niille mitkään pikkutaskut riitä. Olen miettinyt, että olisi hyvä joku kännykkäpussukka tehdä, mutta noinkohan saan aikaiseksi...:)

Ai niin, reissusta vielä sekin, että saatiin käydä Nuuksion maisemiakin ihailemassa. Oli kyllä jylhää, ja samalla kotimaisematkin mieleen tuovaa - jopa paljon isommassa mittakaavassa kuin omilla nurkilla on. En tiedä, mistä olen saanut mielikuvan, että etelässä olisi maisemat ihan lättyä eli tasaista. No tietysti sitäkin, mutta jylhyyttäkin on, enempi kuin olen kuvitellut.

---

Tässä toisen blogini tämänaamuinen:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/08/tuli-kuolla-mutta.html

Voi... Jos ei karhuja, niin hirviä sitten...

Olisin mielinyt tänään jo aiemmin ulos, mut en menny.  Siitä otsikossa mainitustakin syystä, että karhuja täällä liikuskelee. Mutta nyt puolenpäivän aikaan sitten kumminkin lähdin. Mietin juuri siinä kulkiessani, että kaksi kertaa on nähty niitä karhuja äskettäin... Ja melkein hetikohta sen ajatuksen jälkeen jouduin pysähtymään tiellämme olevien ns. isojen kuusten lähelle, sillä kauempana näkyi juuri kaksi hirveä: toisesta vain perä, ja toisesta etupuoli, kun olivat ylittämässä tietämme. Silloin tämä akka lähti, alkuun puolijuoksuakin, takaisin kotiin. Kait se kävelykin ois riittänyt, mutta en ainakaan halunnut enää niihin törmätä kiemurtelevalla tiellämme.  Pihassa vielä katselin sille puolelle metsää, että  näkyykö niistä vilahdusta siellä. Mutta ei, on sen verran pusikkoa jo siellä suunnalla, jossa isäntä joskus kauan sitten teki havainnon, ihan pihasta katsellen.

Joku tykkäis varmaan tällaisesta. Minä en kaipais tätä. Kaipaan sitä, että voisin kävellä näillä teillä ilman, että ajatuksiin tulee tällaisia kulkijoita. Saati näkökenttään.

Päätön lintu, ja muita eilisiä pihakuvia - Ja taas tänään - karhu!

On sillä kivilinnulla pääkin, mutta ei valitettavasti kiinni olevana...

Varjo näyttää komeammalta kuin sen aiheuttaja

Kivet pysyy hengissä kastelemattakin 

Sininen miellyttää silmää - ennen ja nyt

Pinkit lasten kumpparit. Sopii äiteenkin jalkaan - ja raitakiviä... Jo mukulana kiviä keräsin, kultaa kuviteltiin löydetyn, jos jotain kiiltävää näkyi.

Kerätty vartavasten raitakiviä...

No tämä silmänilo, toinen kukkivista

Pupu parka, ja muut parat

Sinistä sen olla pitää... ehkä. Ennen ja nyt

.

Melkein pihasta,  kun ekan mäen alla on.... 

Ja siten, käytännössä melkein pihassa... 

... tuossa vasemmalla tytär sen karhun silloin taannoin bongasi; kun näillä tienoin sen näki, tuolla pihatien mäen päällä seisten tänne alas katsoi...

Eilen tein pienen kävelyn, alas postilaatikolle asti, mutta en siitä toiselle tielle lähtenyt, jonne normaalisti olisin jatkanut.

Koska kyllä se minulla kävelyhaluihin vaikuttaa, kun koko ajan on mielessä, että jos sieltä karhu taas jostain pönkii esiin. Tarkkailee ympäristöä sillä silmällä, eikä sillä mikä muutoin olisi. Tuntuu että se kävelyn ilo on poissa. 

Ja kuitenkin kävely olisi minulle mieltäkin hoitava asia. Kävellessä mieli usein virkistyy, tuulettuu...

------

Tämänpäiväistä! Karhu jälleen...

Lisäys puolenpäivän jälkeen: Äsken, noin puolisen tuntia sitten tullut asia: tytöt olivat kaverinsa kävelemässä, eivät ehtineet edes sinne asti mihin minä eilen. Minä eilen postilaatikolle, he siihen vaaran alle, jossa meidän roskikset on. Ja siinä risteävällä pikkutiellä, josta alkaa se meidän oma tie ja nousu vaaralle, he yht'äkkiä näkivät lähellä karhun. Vaikka olivat jutelleet kävellesssään.  Ei näyttänyt samalta karhulta, mikä taannoin oli... Nyt oli pienempi. 

Että silleen... En siis turhaan miettinyt, mitä sieltä tienpielistä voi tulla esiin.

 

Sitruunaperhosia...

Niitä lenteli eilenkin useampiakin. Isäntäkin näki niitä eilen ulkona ollessaan. Minä vain keittiön ikkunasta olen niitä bongaillut. Tänään teki mieli kuvittaa sitä asiaa, vaikka enhän minä kuvasta tietenkään sellaista saanut, kuin olisin halunnut. Mutta onpahan nyt joku kuvitelma.

Tältä näyttää täällä tänään etupihalla...

Ja tästä toisesta keittiön ikkunasta puolestaan on niitä sitruunaperhosia tullut katseltua... Ihan eri näköistä kuin etupihalla. Ja muuten; tuo valokuvakaan ei näytä ihan samaa, kuin mitä silmä näkee. Oikeasti näkymä on hieman valoisampi.

Voiko ruskea ojavesi näyttää kauniilta!? Kyllä ainakin joskus...:)

Aamun kuvia. Muutama muukin samalta aamun hitaalta kävelyllä kamerasihtailun merkeissä toisen blogini puolella sinä aamuna. Nämä oli laitettu luonnoksiin 1.4.

Pihasta alas roskikselle, ja takaisin -kierros

Ei mitään ihmeellistä, pieniä juttuja - ja silti jotenkin kiehtovia. Pääsevätkin esiin näin syksyllä🍂

---

Ja eilen otettuna, n. parikymmentä minuuttia ennen klo 16,  "kesäillan" viimeiset auringon säteet. Sillä nythän on sitten tänään  talviaika, ja tuohon kellonaikaan vähemmän valoa, eli ei aurinkoa enää siihen kellonaikaan.

Toivottavasti sitä aurinkoa saataisiin nähdä taas pian! Tänään ei ole näyttäytynyt.