Kirjoitin ensin vihkoon, sitten toisen blogini puolelle sen vihkotekstin. Se oli siitä, kuinka höhlästi minäkin usein ajattelen sitä, miten olla Jumalan lapsena...
https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2022/12/jumalan-lapsena.html
 |
| Ef. 3:14--17 |
Niinpä niin, se on nyt. Eikä nytkään ole täällä kotona niin valmiina paikat juhlaan kuin olin toivonut ja aikonut. Kaikki jää aina kesken; sekin minkä tietää jo alunalkaen monin tavoin vajaaksi siitä, mitä haluaisi.
Mutta ehkä se voi opettaa meille jotain tärkeää: meistä ei ole täydellistä tekemään, vaikka kuinka toivoisimme ja yrittäisimme. Vaikka saisimme kaikki näyttämään täydelliseltä, löytyykö ihmistä, jolla ei olisi mielensä sopukoissa yhtään asiaa - joka mieleen pulpahtaessa ainakin vähän rikkoo sitä kenties saavutettua rauhan tunnetta? Mutta vaikka joku sanoisikin sellaisen rauhan tunteen saavuttaneensa, tunne ei ole sama kuin rauha. Todellinen rauha, kaiken ristiriitaisuuden ja keskeneräisyyden tunteiden keskellä on isommissa käsissä: Jeesus syntyi - ja kuoli - ja myös nousi taivaaseen, ollakseen meidän todellinen rauhamme! Ikuisesti kestävä ja täydellinen. Hänessä sovitettiin kaikki, mikä meissä on rikkonaista ja epätäydellistä suhteessa Jumalaan. Jeesus maksoi syntiemme hinnan, kärsi rangaistuksemme. Olemme sovitetut Jumalan, Isämme, kanssa sen vuoksi. Jeesus on isoveljemme...
Se levottomuus meissä kuvastaa juuri sitä, että me jokainen kaipaamme taivaallista - taivaallista rauhaa. Todellinen rauhan juhla tulee kerran olemaan taivaassa, jonne kaikki ovat kutsutut! Mutta moniko ottaa sen kutsun vastaan? Moniko haluaa vain yrittää itse, omin voimin sitä saavuttaa, jolle oli jo aikoja sitten varattu osaavampi tekijä, ja joka jo tehtiin valmiiksi asti. Sinullekin.
Kiitos Jeesus, kun tulit rauhaksemme, ja lupasit valmistaa meille kodin sinne, missä sinä olet!
---
Miksi ihmeessä me muuten juhlimme joulua jo aattona, kun varsinainen joulupäivä on vasta odottamassa?
---
Tässä minun juhlava kuivakakkuni, jonka eilen illalla uunista vetäisin... Kyllä huomaa, ettei ole tullut pitkään aikaan leivottua. Maailman helpoimman kakun, piimäkakun, jossa vain aineet piti sekoitaa tietyssä järjestyksessa, onnistuin möhlimään jopa kahdella tavalla. Olin olevinani nyt tarkka, ja silti huomasin kakun jo uuniin lykättyäni, että siirappipullo nököttää pöydällä pitelemättömänä. No, äkkiä kakku uunista ulos, ja sekoitetaan siirappi siihen... No sitten se toinen moka. Käytin vanhaa keittokirjaa, sellaista joka on 60-luvulla ollut uusi. Ihan ok muuten, mutta koska vuokani ei ollut sitä aikakautta, minun olisi pitänyt muistaa laskea uunin lämpötila 175 asteeseen 200 asemesta...
Onneksi on kotona parempien tekijöiden kakkujakin, kun eilen kaupasta ostettiin jotain:)
No olisi sitä tietysti muutakin tekemistä nyt juuri ollut kuin tämä. Mutta kun haluttiin ottaa tämä nyt vuosien jälkeen käyttöön, niin piti sille jotain tehdä. Uuden kankaanhan tämä tarvitsee, mutta nyt parannellaan näin tämän ulkoasua. Istuimelle riitti torkkupeitto, mutta pahimmat on juuri nuo käsinojat. Ennen korjausta tältä näyttivät.
Mutta nyt ei ainakaan risat nyt roiku, vaikka hommaa muuten onkin syytä jatkaa jonain hetkenä.
Voi, miksi en aiemmin tehnyt tällaista, olisin päässyt helpommalla! Alkuun tämä oli ihan kivaakin puuhaa, mutta vähempikin olisi riittänyt. Nyt on molempien käsinojien pahimmat kohdat korjailtu, mutta hommaa voisi jatkaa joskus joulun jälkeen paremmalla ajalla. Mieluiten tietysti uusi kangas tähän.
Tämä tuoli on ollut ollut kovassa käytössä aikanaan meilläkin, mutta meitä ennen isännän suvulla vuosikymmeniä. Perintötuoli siis:)
Meillä on ollut kaaoksenkesytystä, eli tavaroita on siirrelty, että olisi joulun aikaan siistimmän näköistä. Mallinukke Reetta siirrettiin eilen siinä touhussa pikkusohvaan istumaan ja saa siinä vähän aikaa katsella paria taulua. Reetta muuttaa kuitenkin jouluksi eteiseen.
Polleasti ajattelin, että nyt tämä sujuu... Mutta niin vaan kävi, ettei se osien asettelu ensikerrasta oikein nytkään mennyt:) Kun lopulta olin saanut muka kaiken melkein laitettua, rupesin katselemaan, että hetkonen, mihinkäs minä ne enkelit ripustan? Oli jäänyt vielä kyseinen osa pöydälle. Mutta nyt on rakennelma koottu. Ja olipa vielä kynttilöitäkin siihen, yllättäen ihan täysi paketti jopa.
"Illalla on itku vieraana, aamulla ilo."
Joosef oli illalla mennyt nukkumaan ahdistuneena; kuinka selvittää tilanne Marian suhteen? Eihän hän voisi ottaa häntä vaimokseen, sillä Maria odotti lasta, joka oli jonkun toisen! Ja kaiken lisäksi Maria oli sepittänyt outoja juttuja asiasta, eikä myöntänyt olleensa uskoton hänelle.
Mutta tuli yö. Yht'äkkiä Joosef näkee unessa enkelin. Enkeli ilmoittaa hänelle:
"Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä." Matt. 1:20-21 KR-92
Sen täytyi olla järisyttävä unesta herääminen, kun Joosef aamulla tajusi, ettei se ollut tavallinen; pelkkä uni, vaan enkeli oli ilmoittanut hänelle totuuden! Lapsessa täyttyisivät profeettojen aikanaan ilmoittamat asiat, ja hänet oli valittu olemaan lapselle isänä. Ja hän todella voisi ottaa Marian vaimokseen. Maria oli puhunut totta.
Meillä oli jäänyt pakastimeen yksi taikina, josta en enää oikein muistanut millaisia juttuja siitä oltiinkaan tehty*. Tavan leipiä ne eivät kuitenkaan olleet. No päätin kuitenkin ottaa sen nyt pakastimesta ja paistaa leiväksi. Painelin taikinan littanaksi pellille. Sitten sain päähänpiston ruveta siihen veitsenkärjellä jotain jouluista aihetta tekemään; tähti, talli, seimi, Maria ja Joosef Jeesus-lapsen kanssa ja vielä eläin siihen viereen.
Kun kerran tehdään pipareita koristeeksi, niin mikseipä voisi joskus leivänkin tehdä. Jeesus muuten sanoi olevansa elämän leipä.
Paistamattomana leipänen oli tällainen:
---
* Taikina oli ollutkin pizzataikina, muistutti sen tekijä minua.😀
Mutta vaikka tuo nyt oli pizzataikinaa, ja leivästä tuli uunissa kova kuoreltaan, uskaltautui joku sitä leikkaamaan ja sitten toinenkin:
https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2022/12/taikina-ja-leipa.html
Jos kiinnostaa tämänaamuinen kirjoitus toisessa blogissani, niin tuosta sen näkee. Kuin myös sen, mistä arkisesta todellisuudesta meillä se kirjoitus alkunsa sai.
https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2022/12/mika-pettymys-mutta-jumalalla-on-omat.html
Yhtenä aamuhetkenä loikoilin vielä sohvalla, ja siitä käsin kuvan nappasin. Nuo valot on ilo!
Eilisaamuisia kuvia. Ja kolattavaa oli tullut taaskin yön aikana vähän lisää. Postilaatikollekin (lähes puolen kilometrin päähän) pitää mennä lumitöihin, ettei postinjakajan tarvi hangessa koikkelehtia. Ja oman tien joitakin kohtia pitäisi kohennella, ettei auto juuttuisi sellaisiin kohtiin, joihin on jäänyt lunta vähän enemmän. Mutta kun nykyään ei yhtään huvittaisi lumityöt. Ei vähääkään. Kun ei huvittaisi edes mennä ulos. Ehkä sitten, kun aurinko ja lämmin sinne taas houkuttelee. Mutta eipä voi jäädä niitäkään odottelemaan.
Joitakin aikoja sitten meille ostettiin yhden tyttären bongaamana valoverkko. Sille ei ollut montaa mahdollista paikkaa olemassa ja niinpä se laitettiin keittiön ja olohuoneen väliseen ikkuna-aukkoon. Mitään lasia siinä aukossa ei ole, mutta siinä on joskus ollut ulkoseinää ja ikkuna. Se aukko on nyt valo-aukkona läpi talon, oli jo ennen remonttiakin. Kun siihen nyt laitettiin se valoverkko, sen valot kuvastuvat talon molempien päätyjen ikkunoissa, ja joissakin sivuikkunoissakin. Pimeänä aikana se on kiva, ettei näkymänä ole vain mustat ikkunat☀️
Meillekin antoi oman alueen! 🇫🇮
---
Tuossa yllä oli tuo jae kokonaan, päättyen pilkkuun, ja seuraavissa jakeissa asia jatkui:
"jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme.
Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: 'Me olemme myös hänen sukuaan.' Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi samankaltainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen tai taidon luomus." Apt. 17:27-29 KR-92
https://puolustusvoimat.fi/-/itsenaisyyspaivan-paraatikatselmus-kenttahartaus-6.12.2022-hamina
Tähän ei paljon aineksia tarvinnut:
No meillä saatiin viime viikolla siitä hyvä esimerkki. Nimittäin eräs tuttumme järjesti meille miehen laatoittamaan eteisen lattian ja tekemään muutenkin sellaista, jota meillä remontti on vielä kaivannut. Tämä meille tuttu mies tuli siis vaimonsa ja timpurin kera meitä auttamaan. Mutta timpuri oli myös kirjaija. Emme tunteneet häntä ennestään, mutta nimi oli tuttu, sillä olin lukenut yhden hänen nuortenkirjansa "Rajaloukkaus". Sen tapahtumat muuten sijoittuvat nimensä mukaisesti tänne itäiselle raja-alueelle. Kirjan on siis kirjoittanut Heikki Kumpulainen. Mutta hän on myös saarnamies ja lähetystyöntekijä, Etiopiassa ollut ja rakennustöitä sielläkin tehnyt. Ja Lieksassakin hän on vaikuttanut jo 80-luvulla, tuntee hyvin rukoushuoneemme rakennusvaiheen.
Timpurin työkalut olivat siis mukana molemmilla miehillä, ja mukana olleella tutulla rouvalla oli siivoustarvikkeita. Meille jäi käytännössä isännän kanssa vain sivusta katsoa tämän tehokolmikon työskentelyä. Olemme siitä avusta kiitolliset! Kahvi- ja ruokapöydässä sitten saimme tutustua tähän uuteen tuttuun ja huomata keskustelun hänenkin kanssaan helpoksi. Saimne kuulla myös vähän kirjoittamisesta. Ja uusista kirjoista.
Kirjailijalla on kirjoja mukana. Vierailun seurauksena meillä onkin nyt ihan äskettäin painosta tulleet pari kirjaa, joista toinen on Heikki Kumpulaisen kirjoittama: "Pioneerina Etiopiassa, Aino ja Kyösti Roinisen kutsumustyö". Ja toinen Aino Roinisen: "Koskettakaa lastani, sairaanhoitajan kokemuksia Etiopiassa", joka kirja on uusintapainos.
Kirjojen kansia näkee netistä. Sieltä löytyy myös TV7:n ohjelmia, joissa Heikki Kumpulaisen voi nähdä ja kuulla. Alla linkki yhteen niistä:
https://www.tv7.fi/arkki/studiosavo/heikki-kumpulainen_p65669/
Monenlaista "kuuluu toimenkuvaan" kuten se ennestään tuttumme tokaisi, saarnamies hänkin.🙂
Minua huvitti, että meille tuli sellainen yllättävä kirjailijavierailu kotiin. Yleensähän niitä jossain kirjakaupoissa...🙂
Piirustelin tämän viime viikolla saadun lahjan käärepaperille, siksi paperissa on nuo tarrat🙂 Piti piirustellessa tyytyä vain muutamaan hevosta muistuttavaan, koska 🐎 on vaikea. Ja sen yhden vaunuyritelmänikin piilotin hevosen taakse.
Sessellä oli taannoin blogissaan juttu, jossa hän kertoi saaneensa talvikengät. Minäkin kaipasin talvikenkiä, sellaisia jotka olisivat lämpimät ja varsinkin tukevat näille muhkuraisille teille. Viime viikolla minulta kysyttiin - kuvan kera - olisiko meidän naisväellä käyttöä kuvassa esiintyneillä kengillä. Kokokin vaikutti sopivalta. Tiesin heti, etteivät tytöt niitä hingu, joten saatoin omia ne itselleni. Nyt olen sitten saanut tallustella näillä Kuoma-kengillä täällä muhkuraisilla teillä:)
Olin jo aiemmin ajatellut, että ostaisin kenties Kuomat, jos olisi siihen rahaa. No nyt sain ne ilman ostamista.
Entä jos Jeesus olisikin syntymässä tähän maailmaan vasta nyt, eikä silloin parisen tuhatta vuotta sitten? Tai ei olisi tullut ollenkaan? Ihan varmaa on, että tämä maailma, jossa me nyt elämme, ei olisi tällainen, kuin se nyt on.
Millainen olisi yhteiskuntamme? Voi ajatella millainen oli maailma sinä hetkenä, kun Jeesus aikanaan syntyi. Roomalaiset hallitsivat laajalla alueella. Minkähän vallan alla me olisimme, millaisissa oloissa, minkälaisen "vapauden" olisimme saavuttaneet? Jotkut haluavat nykyään ikäänkuin "siivota" pois näkyvistä kaiken kristillisen. Minkähänlaista maailmaa mahtavat haluta?
Tekee mieli kysyä, mikä siinä kristinuskossa on niin pelottavaa, että se ei saisi näkyä joillekin ollenkaan? Onko se maailman pelottavin asia? Ja jos on, niin voi kysyä, että minkä tähden? Jos ei usko mihinkään Jumalan - ja Jeesuksen - olemassaoloon, niin mitäs sitten pelkäämään niitä?
Mutta jos uskoo, että Jumala - ja Jeesus - on, kannattaisi varmaan kuunnella mitä sanottavaa heillä on.
Se sanoma on se, että synti - vihollisuus Jumalaa vastaan asuu kaikissa ihmisissä. Mutta Jeesus syntyi, jotta hän ottaisi meidän syntimme, ja sen rangaistuksen, päälleen. Hän kärsi sen. Ja kutsuu jokaista ihmistä seuraansa. Kutsuu jokaista kotiin. Jokaista.
Sanoisit hänelle: "kyllä", kun hän kysyy.
Kovin pieneksi itseni tunsin pitkän rekan vyöryessä ohitseni kapealla tiellä.
Tämänaamuinen tapahtuma, tämänaamuinen piirros. Rekka meni hakemaan puita lähistöltä, yllättäen minut sikälikin, kun kääntyi pian vielä pienemmälle metsätielle. Mietin mielessäni, miten se siellä perillä kääntyy oikein... Tai onhan sekin vaihtoehto, ettei käänny, vaan ajaa sieltä pois toista, pidempää kautta. Mutta millainen mahtaa sekin tie olla toisin paikoin...
Sain muutama päivä sitten kauniin kukkakimpun, josta nyt valkoiset kukat varsinkin kiinnittivät huomioni. Niissä oli kevyesti vihreää ja sisällä hieman ruskehtavia pilkkuja. Siinäpä kiinnostava kokeilukohde piirusteluun. Ajatuksissa oli ensin vesivärein tehty kuva, mutta ajattelin sen liian vaikeaksi minulle.
Tein tämän puuvärikynillä ruskealle käärepaperille, jonka jälkeen hieroin kynttilää kuvan päälle. Sen jälkeen sudin sinistä vesiväriä reunoille. Paperin kuivuttua revin kuvan reunat soikion muotoon. Ja "kynttilöin" vielä nuo sinisetkin reunat. Ja koko kuva on myös kiillotettu pehmeällä paperilla kiiltäväpintaiseksi. Sanoisinko sitä nyt omatekoiseksi kiiltokuvaksi sitten?🙂
Joku kimalle olisi tuohon kyllä vielä sopinut...
Jostain syystä tuli tänä aamuna mieleeni miettiä sitä, että kuinka meidän elämässämme voi olla jaksoja, joista voimme sanoa, että joku tietty ihminen tuntee sen hyvin, ja jotkut toiset eivät ollenkaan. Me kaipaamme sellaista, että löytyy joitakin, jonka tiedämme tuntevan meidät. Itse mietin joskus, että ystäväni on sellainen ihminen, joka tietää kouluiästä alkaen nuoruuteen lapsuuteni olosuhteet ja asumiset, lapsuudenperheen lisäksi. Sitten on tullut toisenlaiset vaiheet, asumiset aivan toisaalla. Ja oma perhe. Nyt mieheni on se, joka tietää ne vaiheet. Jotkut ihmiset elävät tutuilla asuinsijoilla kenties koko ikänsä. He tuntevat sen, ja heidät tunnetaan. Mutta muuttamaan joutuneet voivat kokea muukalaisuutta uusilla asuinsijoillaan, koska toiset eivät heidän lähtökohtiaan tunne. Kertominen tekee tunnetuksi, mutta sekään ei ole aivan sama kuin olla täysin tunnnettu alusta asti. Kaikki eivät tietysti sellaista kaipaakaan. Mutta tietäminen ja tunteminen voi lisätä ymmärrystä siihen, miksi on sellainen kuin on. Emme tosin aina itsekään tunne ja ymmärrä itseämme.
Mutta on kuitenkin yksi, joka meidät kaikki täydellisesti tuntee koko ajalta, niin hyvät kuin vaikeatkin vaiheet: Jumala, jolta elämämme olemme saaneetkin. "Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan." 1. Korinttolaiskirje 13:12 (vanhempi suomennos)
Tämän aamun päivän sanan jakeissa oli myös kaksi jaetta, jotka myös sopivat aiheeseen. Toisessa vakuutetaan, että orpo saa rakkautta osakseen ja toinen sanoo, ettemme enää ole vieraita ja muukalaisia vaan osa perhettä:
"...vain sinulta, Herra, saa orpo osakseen rakkautta." Hoosea 4:14 (v. 1992 suomennos)
"Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheväkeen, samaan kansaan kuin pyhät." Efesolaiskirje 2:19 (v. 1992 suomennos)
Isä - Jumala, tahtoisi kaikki lapsensa kotiin!
Niinpä. Taas mökki. Eilen piirretty. Tästä mökistä on näköjään tullut yksi suosikkikohteeni sen jälkeen kun keittiön ikkunoita suurennettiin. Eilen huomioni kiinnittyi mm. metsään siinä mökin ympärillä. Kuvassani ei ole lumista, vaikka sitä täällä hienoinen valkaisukerros maassa onkin.
Kuvassa näkyy, jos tarkkaan katsoo, niin tuossa terassilla esimerkiksi kiehkuroina jälkiä siitä, mille tämä on tehty; pizzalaatikon pahville, jossa oli kohokirjaimia. Nykyään otan aina pakkauskartongeista talteen niitä, jotka piirustukseen sopivat. Pidän pientä varastoa erilaisia valmiiksi leikattuina, että on mistä ottaa kun piirustusvimma iskee.
Tämä on tehty öljypastelliliiduilla, joista joskus en tykännyt yhtään. Niiden huono puoli on sotkevuus, näitä kuvia on hankala säilyttää. Säilytellessä olisi hyvä olla joku paperi ainakin päällä. Mutta hyvä puoli väreissä on, että niillä voi toistensa päälle tehdä ja värit sekoittuvat. Värilaatikossani tosin on muutenkin hyvin värivaihtoehtoja tarjolla.
Monet'illa kuulemma oli lummelampensa pihallaan, jota tykkäsi maalata. Minulla on mökki.
Oikeastaan olisin halunnut piirtää ikkunaheijastuksia... Mutta kun aikani olin jahkaillut sen kanssa, meni aika ja innostus ikäänkuin ohi. Mutta mieleeni tulleen jakeen laitan helpommin aikaansaadun kuvan kanssa.
"Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee."* 1. Kor. 13:12 KR-92
Olin alkuvuodesta yhden heijastuskuvan samasta ikkunasta jo tehnytkin. Sen näkee tästä:
https://vaaranlaella.blogspot.com/2022/02/himppua-vaille-kahdeksan-aamulla.html
---
* Raamattu kansalle käännös käyttää jakeessa sanoja himmeästä heijastuksesta. Vanhempi käännös puhuu vajavaisesta tuntemisesta.
Siinä maisemassa olisi voinut joskus olla rantaheinikkoa kallion kupeessa... Kuvassa sen alla on yksi vanhempi metsäpiirustus.
Kävelin joku päivä sitten metsätiellä ja kuvittelin, miltä ne tienoot joskus kenties olisivat voineet näyttää.
Eikä se kuvittelu ollut ensimmäinen kerta, kun niillä tienoin sellaista kuvittelua harrastin. Joskus kuvittelin jonkun konttiselkäisen kulkijan päätyneen sinne yläpuolellani oleville kallioille katselemaan vesistöä.
---
Tässä on linkki kaikkiin blogissa oleviin piirustuksiin, jos niitä haluaa joku katsoa:
https://vaaranlaella.blogspot.com/search/label/piirustukset
