Kaksi aivan eri tyylistä kuvaa

 

Tyytyväisiä kummatkin, löytäjä ja löydetty:) 

Kadonnut lammas pääsi paimenen kannettavaksi ja paimen hymyilee, kun löysi sen.

Tätä olin viikkoja tai kuukausia aiemmin luonnostellut lyijykynällä - ja sitten hylännyt sen. Löysin sen piirustuskasastani ja se tuntui puutteistaan huolimatta nyt mielenkiintoiselta täydennyskohteelta. En ollut merkannut tähän mitään tekoaikaa, koska se oli jäänyt hylkytavaraksi. Nyt se sai päiväyksenkin.

Tämä toinen sitten - "talvipäivän aurinko" - sai alkunsa eilisen ulkona kävelystä. Kaukaisimmat vaarat aurinko oli värittänyt oranssihtavaksi, kun muuten maisema oli valkoinen ja siniharmaa. Olin niin ihastuksissani siitä:) Mutta eihän tuo allaoleva pikapiirros sitä tunnelmaa kykene ollenkaan välittämään. Mutta onpa itselleni muistona siitä näkymästä kuitenkin. Tänään oli muuten myös hyvin samantapaista kauneutta, kun kauppareissulle ajelimme. Ihana aurinko teki taidetta☀️

Saapuminen jouluaattona

60 vuotta sitten jouluaattona oli vanhemmillani varmaan ollut aika hässäkkä päivä. Sairaalasta oli ilmoitettu, että se viikkoja aiemmin syntynyt olisi nyt jouluaattona kotiin haettavissa. Kun nykyäänkin on vauvan kanssa omat hommansa, vaikka nykyaika on tuonut kaikenlaista helpotusta moniin arkisiin asioihin, niin vuosikymmeniä sitten kaikki oli työläämpää. Eniten minua on mietityttänyt varsinkin pyykinpesu silloin - ei ollut pesukonetta... Mutta tämä pohdinta ei nyt ollut se jutun varsinainen aihe, vaan eilen tekemäni jännä huomio menneen ja nykyisyyden kohtaamisesta. Eilen nimittäin, jouluaattona, meille isovanhemmille saapui ensi kertaa kylään se lapsenlapsemme - kun oli kulunut tasan 60 v. siitä omasta jouluaaton saapumisestani. Hänet olimme jo aiemminkin tavanneet, mutta nyt ensi kertaa meillä kotona! Ja tulipa vielä mieleen sitten sekin, että kerranhan mekin  saamme tavata Hänet - sen  kaikkien jouluaikojemme päähenkilön, ja myös Taivaallisen Isämme - siellä kotona heidän luonaan... Onhan se sitten ihan erityistä!

"Mitä te siinä keskenänne puhutte?"* - kysyi Jeesus

Se Jeesuksen kysymys oli ihan arkiseen asiaan*, kun hänen kaverinsa keskenään puhuivat. Joululaulu esittää: "arkihuolesi kaikki heitä"  pyytäen meitä heittämään ne pois mielestänne.  Niinpä, niitä poispistettäviä kyllä piisaisikin. Mitähän kaikkea olenkaan jo tänä aamuna ehtinyt miettiä...?! Haluaisin virittää mieleni toivomaani rauhallisuuteen ja iloon, mutta kaikenlaiset asiat, jotka eivät edes kuulu jouluaikaan tai tähän päivään, vaan jopa johonkin tietämättömään tulevaisuuteen, alkavat pyöriä mielessä kuin epätoivottavaa musiikkia itsestään pyörittämään alkava soitin. Vaikea hiljentää se. Pitäisi viedä se soitin "virittäjälleen", ellei peräti korjaajalle ihan. Ja kukahan se sitten olisi? Sehän olisi joulun päähenkilö ihan: Jeesus. Ehdinpä jo muuten miettiä sitäkin, että voisikin kenties olla parempi puhua Jeesuksen syntymäjuhlasta noin yleisesti ja julkisesti, kuin käyttää sanaa joulu, joka nykyään on suurelle osalle ihmisiä aivan jotain muuta kuin millään tavalla Jeesukseen liittyvä. Mutta me perässään kulkevat kuitenkin vietämme joulua hänen syntymänsä vuoksi. Jeesus ei kuitenkaan ole määrännyt mitään kaavaa siihen juhlan viettoon.  Mutta me saamme julistaa Hänen saapumistaan!🌟

* Kaverit olivat unohtaneet leivän. Ja siihen pähkäilyyn Jeesus tokaisi: "Mitä te siinä keskenänne puhutte..."  Sepä muistuttaa meitäkin siitä, että kyllä Hän meidänkin puheenaiheemme ja huolemme tietää aivan tarkalleen.  (Vapaasti muisteltuna tässä.  Sanatarkasti löytyy tapaus: Matteus 16:8 sekä Markus 8:17) 

---

Tästä pääsee halutessaan lukemaan myös toisen blogini tämänaamuisen:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2023/12/han-nakee-merkkivalot-esteiden-lapikin.html

Kuka oli "taivaan Jumalan lain tuntija"?

Tässä yhdestä muistilappusestani löytämäni juttunen, jonka tänä aamuna pistin toiseen blogiini:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2023/12/kuka-oli-taivaan-jumalan-lain-tuntija.htm

Sillepä sattui olemaan jatkoakin, (jonka olin aikanaan julkaisut tässä blogissani):

https://vaaranlaella.blogspot.com/2023/08/se-oli-allistyttava-jattimuutto-ja.html 

"Mutta kun hän tätä ajatteli..."

"Mutta kun hän tätä ajatteli..." - vanhemman; v. -38 käännöksen mukaan, alkaa Matteuksen tekstissä jae 20... 

Ja mikä havahtuminen se Joosefille olikaan, että se kaikki olikin todellista... mitä oli sanottu! Siinä unessa... ✨

Eilisaamuista Lieksaa

 

Eilisaamuna, kaupan eli S-marketin edustalta. Vähän ennen klo 8.  autossa istuen kuvat nappasin.

Siinä oltiinkin taas* tuon Lieksan läpi kulkevan pituuspiirin kohdalla, joka noiden alemmassa kuvassa olevien kahden vaaleansinisen kaaren välistä kulkee. Näin olen joskus kauan sitten jostain lukenut. Lieköhön Lieksan Lehti ollut, enpä enää sitä muista. Minusta tämä - jo 25 vuotta kotikaupunkinani ollut Lieksa - voisi paremmin pitää esillä tuota, ainakin minun mielestäni jännää asiaa, että mikä tuon, muutoin monille  merkityksettömäksi  jäävän taideteoksen idea ja merkitys oikein on.  Sitä ei minulla sitten ole tiedossa, että onko tuo kaupungin vai kaupan aluetta, tuo tuossa parkkipaikan ja kadun välissä.

Mutta nyt hyvää perjantaita ja tulevaa viikonloppua, ja tätä joulunalusaikaa, itsekullekin "säädylle"🙂 - niin Lieksassa kuin muuallakin🌟

---

* Siinä oltu ennenkin:)

https://vaaranlaella.blogspot.com/2020/09/tamanaamullista-vahan-eilistakin.html

Siihen osutaan usein silloin, jos kaupan etupuolelle parkkeerataan. Yleisimmin ollaan kuitenkin ihan toisella puolella kaupparakennusta.

Epätavallisemman heräämisen tuomia ajatuksia

Eilen oli heräämiseni vähän erikoisempi. Havahduin siihen, että minulle sanottiin: "Auraaja!" Ja mitä minä sitten siihen? Yritin olla ikäänkuin mahdollisimman näkymätön, etten sinne ulos ikkunasta näkyisi... Hetken päästä avasin silmäni kurkistamaan, ja siellä näkyi ikkunasta auraajan touhusta jotain, kun oli auransa osa ylhäällä lunta nostamassa... Tähän liittyi vielä sekin, että kun silmäni avasin, ihmettelin ikkunoista näkyvää yllättävän valoista näkymää. Kunnes hetken kuluttua havahduin siihen, ettei ulkona ole mitään auraajaa, ei ole ollutkaan. Eikä kukaan ollut minua herättänyt. Eli unenhorteessa isännän ääni muka, jonka olin kuullut, ja sitten sen kaiken nähnyt. Kun en heti tajunnut, että mikä ja mistä se kaikki on; koska olin vielä herättyänikin osin siinä unimaailmassa, se "herätys" siinä unen ja valveen rajamailla oli niin erikoinen kokemus ja todentuntuinen, että oli ikäänkuin ihan vaikea asettua oikeaan käsillä olevaan todellisuuteen. Kun sitten katsoin kellonaikaa, oli se hyvin lähellä tavallista heräämisaikaani, jos herätys olisi ollut laitettuna. Ulkona näkyi olevan kuutamo, vaikkakin vain kuunsirppi teki sen erikoisen valoisuuden. 

Mutta se kaikki tuntui jotenkin puhuttelevalta, kun sitä erikoista heräämistä siinä heti pohti. Tuli mieleen, että kerran saamme kokea erikoisen herätyksen, kun Jeesus tulee noutamaan omiaan. Jos sattuisimme siinä hetkessä olemaan unessa, niin siinä voisi olla jotain vähän senkaltaista ihmettelyn tuntua myös, että mikä valo tuolla on? Mitä tapahtuu, minut käskettiin heräämään ja nousemaan ylös? Ja sitten havahtuu siihen, että nyt se kaikki todella tapahtuu, tällaiselta se siis tuntuu, ja näyttää.

Kerran se on todellisesti tapahtuvaa kuitenkin. Sitä emme tiedä, olemmeko vastaan ottamassa sen Jumalallisen herätyksen maan povesta, vai täälläkö vielä ollen, mutta kerran se toteutuu. Odota sitä! Jeesus tulee kuten lupasi. Raamatussa puhutaan niistä ajoista, ja kehoitetaan nostamaan pää, kun tiettyjä asioita tapahtuu, ja jotka Raamattu sanoo olevan kyseisen ajan merkkejä. Mutta mitään päivämääriä ei voi ihminen laskea. Ne ajat ovat Jumalan hallussa.

Aamen. Maranata! Tule Herra Jeesus! - Mutta jos vielä viivyt, anna armossasi monien tulla tuntemaan sinut, Jeesus!

---

(Kuva ei ole tältä päivältä)

---

Tästä pääsee halutessaan lukemaan myös sen, mitä kirjoitin vihkoon tänä aamuna, ja siitä sitten blogiin sen:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2023/12/aralle-avuntarvitsijalle.html

Kaikkiko oli hyvin...?!

Naiselta kysyttiin, oliko hänellä kaikki hyvin? Entä hänen miehellään - ja pojallaan? Nainen vastasi, että hyvin oli... (Niin suomalaiskansalliseen tapaan; kun kysytään: "Mitä kuuluu?", ja me vastaamme: "Ihan hyvää", vaikka niin ei olisikaan.)*  Mutta palataan siihen naiseen. Oliko hänellä oikeasti kaikki hyvin? No, ei todellakaan, poika oli kuollut! Ja nainen sanoo, että kaikki on hyvin. Mutta hän ei halunnut ruveta asiantilaa selvittämään muille, kuin yhdelle ihmiselle - ei edes miehelleen(!),  kun lähti avunhakumatkalle - vaan vain sille, jolta halusi tulla apua kysymään. Nainen oli kyseisen pojan aikanaan saanut Jumalalta, profeetan rukouksen avulla. Ja nyt hän halusi samasta lähteestä avun! Nainen ei halunnut profeetan apulaisellekaan kertoa asioiden oikeaa laitaa, vaikka profetta nimenomaan oli lähettänyt hänet naista vastaan, ja vointia tiedustelemaan - kun oli nähnyt naisen tulon. 

Mutta profeetan eteen päästyään, aloitti nainen kertomuksensa: "Pyysinkö minä sinulta poikaa...?"

Lue 2. Kun. 4:8-37  (v. -92 suomennos)

* Niin suomalaiseen tapaan; kun kysytään: "Mitä kuuluu?", ja me usein vastaamme: "Ihan hyvää", vaikka niin ei olisikaan. Ja  samankaltaista käytäntöä on muillakin kansoilla.  Liekö ollut tuon naisen asuinalueillakin ihan jo maan tapa? Mutta oli miten oli; ne meidän - ei asioiden oikeaa laitaa - kuvaavat sanakäänteet kuvaavat sitä, ettei tohdita oikein kertoa. Joko ei haluta nolostuttaa, ikävystyttää, kuormittaa, kysyjää, tai nolostellaan omaa tilannettamme. Tai ei haluta toisten puuttumista asioihimme. Myönnytys on joskus jo se, jos suusta saadaan ulos: "No mikäs siinä" (oma suosikkini😊), tai "No siinähän se...". Sekin vaikuttaa, kuinka tutuksi, ja asioista jo ennestään perillä olevaksi kysyjä koetaan. Ja miten arveltaisiin kysyjän suhtautuvan, jos rupeaisimme pelkän "hyvän" sijaan vähän muuta selittämään. Meissä kun on myös arkuutta etteivät toiset hyviksi tarkoittamillaan neuvoilla saisikin meitä pahoille mielin. Ihmisissäkin on tietysti eroja. Jotkut ovat hyvin avoimia, toiset sulketuneita. Itse kuulun tuohon jälkimmäiseen. Kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Mutta Jumala meidät kaikki kyllä täydellisesti tuntee❤️

No, rupesinpa jaarittelemaan...  Mutta kertomuksen nainen kuitenkin  sai avun. Satuin  aamulla lukemaan hartauskirjasta  jakeen: 2. Kun. 4:26; eli juuri se, jossa naiselta tiedusteltiin miten menee, ja josta sitten sai alkunsa mietteeni.

Hyvää 1. adventtisunnuntaita sinulle☀️

Mistä te siinä...?

"Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhuttte keskenänne?"

Niin he seisahtuivat murheellisina muodoltansa. Ja toinen heistä, nimeltä Kleopas, vastasi ja sanoi hänelle: "Oletko sinä ainoa muukalainen Jerusalemissa, joka et tiedä, mitä siellä on näinä päivinä tapahtunut?" Hän sanoi heille: "Mitä?" 

Niin he sanoivat hänelle: "Sitä, mikä tapahtui Jeesukselle, Nasaretilaiselle, joka oli profeetta, voimallinen teossa ja sanassa Jumalan ja kaiken kansan edessä, kuinka meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme antoivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet. Mutta me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin. Ja onhan nyt kaiken tämän lisäksi nyt jo kolmas päivä siitä, kuin nämä tapahtuivat. Ovatpa vielä muutamat naiset joukostamme saattaneet meidät hämmästyksiin. He kävivät aamulla varhain haudalla eivätkä löytäneet hänen ruumistaan, ja tulivat ja sanoivat myös nähneensä enkelinäyn, ja enkelit olivat sanoneet hänen elävän. Ja muutamat niistä, jotka olivat meidän kanssamme, menivät haudalle ja havaitsivat niin olevan, kuin naiset olivat sanoneet; mutta häntä he eivät nähneet."

Niin hän sanoi heille: "Oi, te ymmärtämättömät ja hitaat sydämeltä uskomaan kaikkea sitä, minkä profeetat ovat puhuneet! Eikö Kristuksen pitänyt tätä kärsimän ja sitten menemän kirkkauteensa?" Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu. Ja kun he lähestyivät kylää, johon olivat menossa, niin hän oli aikovinaan kulkea edemmäksi. Mutta he vaativat häntä sanoen: "Jää meidän luoksemme, sillä ilta joutuu ja päivä on laskemassa." Ja hän meni sisään ja jäi heidän luoksensa. Ja tapahtui, kun hän oli aterialla heidän kanssaan, että hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi heille. Silloin heidän silmänsä aukenivat, ja he tunsivat hänet. Ja hän katosi heidän näkyvistään. Ja he sanoivat toisillensa: "Eikö sydämemme ollut meissä palava, kun hän puhui meille tiellä ja selittti meille kirjoitukset?" 

Lääkäri Luukkaan muistiiin kirjoittamaa 24:17-32

Voi vain kuvitella miten innostuksen puna alkoi hehkua niiden kahden kasvoilla jo siellä tiellä, kun he kuulivat sen kolmannen kulkijan selitystä - mutta vielä suuremmin heidän kasvonsa ja sydämensä hehkuivat innostuksesta sen aterian jälkeen!

Innostutaan mekin!☀️

Kuin menneiden vuosikymmenten väreissä

 

Noukin eilen lumiselta tieltä männynoksan maljakkoon. Tykkään oksastakin, mutta kirkkaassa vedessä välkehtivä valo se varsinkin inosti minua piirusteluun. Eihän sitä silleen osannut, kuin sen tuossa edessään näkee, mutta kiva oli silti tehdä. Oli noin tunnin kuva. Öljyväriliiduilla tein. Onhan ne melkoisen kömpelöt tällaiseen, mutta tuntui kuitenkin helpommalta niillä ruveta tekemään, kuin että olisin vesivärein yrittänyt tätä. 

Viime päivien kuulumisia

Olemme katsoneet viime päivinä sarjaa The Chosen, joka kertoo tarinan tapaan Jeesuksesta ja hänen opetuslapsistaan. Vaikka siinä on käytetty sarjaa tehdessä myös mielikuvitusta, on ajatuksena kuitenkin ollut, että Jeesus, ja se mitä hän meidän hyväksemme teki, tulisi tutuksi. Kuten sanoin, sarjan tekijät ovat käyttäneet mielikuvitusta, aika paljonkin. Mutta se mitä Raamattu kertoo, ja sen kuvittelu, mitä Raamattu ei kerro, ne yhdessä saattavat tuoda kuvaa katsoessa jonkin uuden näkökulman tai oivalluksen siihen, mitä jo ehkä ennestään tiedämme Jeesuksesta ja hänen opetuslapsistaan.

Minua on puhutellut se, että ne Jeesuksen kaverit olivat niin erilaisia kukin, ja tavallisia ihmisiä omine kiemuroineen. Ja Jeesus kuitenkin halusi heidät seuraansa. Niin hän meitäkin kutsuu seuraansa, vai sanoisiko hän, että voisin kulkea kanssasi, ...jos siis haluat. Eikä sinun ole tarvis kaikkea ymmärtää, kyllä sinä opit✨

No jotain hieman samaa on ollut siinä, kun olen ollut parina päivänä yhtenä apulaisena seurakuntamme keittiöllä, kun meneillään on ollut seurakuntamme joulutapahtuman esitykset. (Tätä kirjoittaessa lähden kohta taas sinne samaan hommaan). Sielläkin on monia erilaisia ihmisiä, eri kieltäkin käytetään. Mutta on ollut mielenkiintoista tutustua uusiin ihmisiin ja huomata siinä myös joidenkin ihmisten mainiot kyvyt asioihin, jotka eivät minulla  kykyihin kuulu.  

---

No niin, klo on nyt 20:45, ja olen ollut kotona takaisin ehkä puolisen tuntia. Matka ensimmäiseen jouluun -esitykset on tältä vuodelta tehty. Väkeä kävi ja käsittääkseni väki oli tyyväistä näkemäänsä. Ja se tuntuu hyvältä kaikista talkoolaisista, on homma ollut siinä mikä hyvänsä✨

Kun palasin kotiin (sain ystäviltä kyydit mennen tullen,  niin kotipihaan kävellessä postilaatikolta, oli aivan upea valaistus, jonka kuu antoi. Se oli todella hieno, mutta vähemmän hienoa oli niin kova pakkanen, että piti mahdollisimman pian kiiruhtaa sisälle, ei voinut jäädä sitä upeaa valaistusta vartavasten ihailemaan.

Pitkästä aikaa omatekoinen leipä

Minkäänsorttinen leipominen ei kuulu mielipuuhiini. Mutta tänään tein pitkästä aikaa leivän. Sellaisen laiskan naisen version, eli yksi iso leipä. Tämä leipäpuuha sai alkunsa siitä, kun aamulla jäi kaurapuuroa, niin päätin hyödyntää sen leipätaikinan osana. Ihan ok leipä siitä tuli. Lämpimänä tietty parhaimmillaan oli. 

Leikkuulaudalla tuossa puolikas leivästä. Toinen osa leivinliinan alla. Leivinliinana toimii äitini yli 60 vuotta sitten, neiti-ihmisenä tekemä keittiöpyyhe. Ja leikkuulauta on tyttären tekemä♥️Niitten  kahden sylissä minun tekemäni leipä.

Hmm...? Mikä taho lie alunperin kaupitellut osoitetiedot?

Sain juuri postilaatikolta näppeihini ilmaisia joulukortteja. Ei hullumman näköisiä, kivan näköisessä kuoressakin... Kuurojen liitolta. No siinä ei sinänsä ole mitään uutta, että kortteja tulee eri tahoilta tarjoille.  Mutta tässä minua jäi mietityttämään, että koska itse olen kuulovammainen, niin tulikovatko kortit minulle ihan sen perusteella, vain niinkuin niitä nyt yleensäkin tapaa tulla eri paikoista; ja mikä on se alkuperäinen taho, josta osoitteeni on heille saatu. Itse en muista Kuurojen liiton kanssa asioineeni. Kirjeessä oli sen firman nimi, josta he osoitteeni olivat saaneet, ja joka oli minulle ihan outo: "Dun & Bradstreet". Nettisivuillaan firma kehuu jo 200 vuoden ajan toimineensa yritysten hyväksi🤔 Yleensä näissä tämmöisissä on Väestörekisteristä osoitteita saatu. No, se siitä. Osoitteitahan kaupitellaan kyllä. Mutta oman kuulovamnani vuoksi tietysti vähän rupeaa miettimään, että tuliko se Kuurojen liiton lähetys mulle oman kuulovammani vuoksi, vai olisiko se tullut ihan muutenkin? Jos kuulovammani vuoksi, niin en tykkää, että senkaltaiset tiedot olisivat vapaata riistaa, peräti kauppatavaraa. Mutta itse se Kuurojen liiton kirje ja korttilähetys  oli sinänsä asiallinen. Ja voihan se heille osoitteet toimittanut firmakin kenties olla... Niin sanotusti: mene ja tiedä🤔

Siinä Kuurojen liiton kirjeessä oli ihan asiaakin. Kuurojen lasten perheet eivät kuulemma aina saa viittomakielen opetusta, vaikka se olisi tarpeen. Siinä sanottiin myös, että "edellisen hallituksen vammaispalvelulain uudistus olisi vahvistanut viittomakielen opetuksen jokaisen kuuron lapsen perheen oikeudeksi". No sehän on selvää, että sellainen olisi tarpeen. Erityisesti lapsiperheille. Mutta uusi hallitus lykkäsi asiaa ainakin vuodella. Mutta varmaan olisi tarvetta muillekin saada sellaista, jos perheessä joku tulee kuuroksi. Onhan se aikamoista, jos omat perheenjäsenet eivät voi keskustella yhdessä mitenkään. Minulla sentään on mahdollisuus vielä kuulolaitteiden kanssa kuulla toisten puhetta. Saa olla kiitollinen siitä, että joskus on päätetty, että sellaiset yhteiskunta antaa.

Heillä oli suruhuntu kasvoilla...

Heillä oli suruhuntu silmillä. He itkivät järkyttyneinä ystävänsä ja ohjaajansa kuolemaa. Se kaikki oli tapahtunut vieläpä niin äkisti yllättäen, ja niin rujosti! Eihän asioiden näin pitänyt mennä. Ihan muuta luultiin. Sitten siihen järkyttyneen surun keskelle tulee vielä naisia, jotka sanovat nähneensä... Hänet! Ei tähän enää olisi kaivattu mitään tuollaista... Mutta sitä sorttia saadaan lisää. Kaksi porukasta oli päättänyt sanoa suruporukalle heipat, ja lähteä muualle. Mutta tuntien päästä he tulevatkin takaisin ja hekin höpisevät samaa! Sekoittaisiko suru ja toiveajattelu vielä heiltä kaikilta järjen? Jossain vaiheessa joku puhui sitten sellaisia järkeviä, että syödäkin pitäisi... No, joo, niin pitäisi. Ja niin tehtiin. Mutta sitten sinne ilmaantui yksi yllätysvieras niin hiljaa, ettei kukaan huomannut häntä, ennenkuin hän oli jo siinä... Se, jota surtiin ja itkettiin, oli nyt siinä! Haamuko se oli?! Ei ollut. Se oli Hän, ilmielävänä, naulojen jäljet käsissään. Ja hieman nuhdellen heitä siitä, että he eivät olleet uskoneet niitä ensimmäisiä silminnäkijöitä. 

No, heillä oli ollut se suruhuntu silmillä. Mitä meillä mahtaa olla silmillä? Emme voi samaa selitystä antaa kysyjälle.

---

Luin aamulla tekstipätkän, jonka innostuin kirjoittamaan vihkoonikin: Markuksen evankeliumista luvusta 16:9-20, "Ylösnousemusevankeliumi". Luin sen ensin Helsingin ortoksiseurakunnan sivuilta, jossa on joka päivälle luettavissa Raamatun tekstejä. Sopii siis ihan jokaiselle☀️ 

Tässä linkki sinne. Huomenna siellä on sitten taas uudet luettavat: https://www.hos.fi/paivan-sana/ 

Laitan tähän myös vihkoon kirjoittamani, jos joku siitä tahtoo sen luettavan vilkaista.

---

Ai niin, vielä tämä:

Hyvää miesten päivää!🌹

Hyvä että miehillekin on oma päivänsä☀️ Sen soisi kyllä olevan paremmin esillä ihan yleisesti. Minä eilen sattumalta kalenterista sen bongasin.

Kun isännän piti emäntä herättää tänä aamuna

Yleensä herään itse, mutta tänä aamuna minut herätettiin, koska en ollut herännyt ilman herätystä kuten yleensä, enkä edes kuullut tavallisen herätyskelloni ääntä. Niinpä sitten heräämiseni oli hyvin äkkinäinen. Jäin miettimään ylösnoustuani tuota herätystäni toisesta näkökulmasta, toisessa blogissani:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2023/11/millainen-heratys-korvien-ja-silmien.html

Sain aiheen piirtää paperinuken:)

Sain eilen niin kivaa postia, että se antoi minulle myös piirusteluun innostuksen. Serkkuni lähettämän kirjeen mukana oli - muiden kivojen asioiden ohella - paperinuken takki! Ja sen takana luki idea, että voisin piirtää sille käyttäjän:) No minäpä piirsin tänään. Löysin sopivan pahvinpalan ja ajattelin siihen pahvin toiseen reunaan ensin niinkuin koeversion tehdä. Mutta tuo onnistui mielestäni silleen, että ei tarvi toista tehdäkään. Nimeksi annoin tuolle "Iiris", koska eilen sen sellaisen nimipäivän kohdalla sain.

Takin mukaan piti Iiriksen kroppa sommitella. 

Iiris on varmaan syntyisin jostain menneiltä vuosikymmeniltä, joten alin vaatekertakin on sen mukaan mietitty. Kokoalushamettakin hänelle mietin ylle, mutta jätin sen pois, jotta hän voi leninkien sijaan käyttää joskus pitkiä housujakin.

Nyt Iiris alkaa tarvita sitten muita vaatteita...👗👢hattu, käsineet, ym. Niitä on kiva tehdä☀️

 

Tämän aamun mietteistäni...

 ... tuli kuin eräänlainen myöhästynyt  isäinpäiväkirjoitus. Vaikka se onkin vain vihkokirjoitustani huolekkaista ajatuksistani, joita jo heti aamusta, ennen ylösnousua, koin:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2023/11/pelokkaana-aikuisena-lapsena-isan.html

 Kuvitukseksi järjestin siihen tällaisen kuvan:

Kun yksi vanha pappi sai kuulla tulevansa isäksi☀️

 

 

Onnittelut kaikille isille🌹

Kukaan ihminen ei synny ilman isää..., eikä äitiä. 

Voi olla, ettei häntä tunneta. Mutta silti hän on. Ja hänen elämänsä vaikuttaa meissä. Kenties tuntemattomana juurena. Mutta vaikuttaa sillä. 

Tämä on sitten se kuva...

... jota pari päivää sitten mietin tehdäkseni. Jotain aiottua, jotain uutta...

Minulle tulee joistain asioista aina välillä mieleen kuva, jota sitten  paperillekin yritän saada. Tehdessä asiat vain usein muuttuvat jollain lailla, syystä tai toisesta. Usein syynä on se, etten yksinkertaisesti osaa tehdä alkuun ajateltua. Joskus kuvat vain muuten muuttuvat. Tässä on alkuun aiottuna kulkija tiellä, ja se, joka jo edempänä kulkijaa odottelee; vaikka kulkija ei sitä vielä metsän pimennossa näe. Kuva oli alkuun mielessäni mustavalkoinen. Mutta tämmöinen siitä tuli. Outo kuvahan tuo on. Siihen tuli vielä tuo haarautuva tie, jolla Valkeus neuvoo suuntaa. Kuva vaatii selityksen:

Tämä kuva-ideahan siis alkuun tuli luetuista jakeista, jotka minua sinä aamuna ihastutti. Sehän oli rohkaiseva näkymä, että edellä ollaan jo vastassa, odottanassa ja ohjaamassa. Näistä jakeista varsinkin:

"Viisaus ehtii niiden edelle, jotka sitä kaipaavat, ja ilmaisee itsensä heille." 

"Vaikka joku aamuhämärissä kiirehtisi etsimään sitä, ei hätää: se istuu jo ovensuussa." 

"Viisaus kulkee kaikkialla ja etsii niitä, jotka se voi katsoa arvoisikseen. Mielellään se näytttäytyy heidän teillään, ja milloin he sitä ajattelevatkin, se tulee heitä vastaan." 

Viisauden kirja (apokryf.) 6:13,14,16  KR-92

Mikä lukemani minua tänä aamuna ihastutti...

 ...jopa siitä määrin, että kuvaideankin aiheesta sain. 

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2023/11/viisaus-ehtii-edelle-ja-etsii-meita.html

Kuvantekoa en ole vielä aloittanut, ja juttuun sopi kuvitukseksi kuva, jonka olin tänä aamuna ottanut.  Mutta tuosta toisen blogini linkistä voi lukaista, mikä tällaista jähmeää, hämäläiset juuret omaavaa, nyt yllättäen niin ihastutti, ja mitä ajatuksia ne viisi jaetta toi🙂❤️☀️

Huh, huh... Ahma meni keittiön ikkunan editse!

Ehdin saada siitä vain kehnon kuvan. Mutta jälkiä oli pihassa, näkyi mistä suunnasta se oli tullut. Ja kamalaa tässä oli varsinkin se, että tytöt, jotka olivat kouluun menossa ollessaan linja-autosta myöhästyneet, ja takaisin kotipihaan tullessaan tietämättään olleet kotipihassa sen kanssa samaan aikaan, samalla puolella taloa... Kun  tytöt olivat tulleet sisälle, ja vilkaisin jostain syystä ulos, näin tuon ahman siinä ihan muutaman metrin päässä kävelevän ikkunan ohitse. Tuli kiire hakea kamera olkkarin puolelta. Kaikki meillä ehtivät nähdä sen.

Näimme ahman aiemminkin vuosia sitten. Ikkunasta nähty sekin, mutta toisaalla suunnalla ja kauempana.  Se oli niin helppo tunnistaa sillonkin kulkutyylistään. Mutta kun siitä joskus on joillekin mainittu, on ollut sellainen olo, ettei näkemäämme ole varmaankaan oikein uskottu.

Tämänaamullinen metsänäkymä

 Vähän niinkuin tuommoinen...

... mutta harmaampi, oli näkymä. Vahaväreissäni ei ollut harmaata, enkä uskaltanut ruveta tuota muutenkaan tummentamaan. Maa oli kuitenkin valkoinen, kun märkä lumi peitti maan, ja lumen alta pilkisti vihreää. 

Vahaväreillä kevyesti väriä vedetty, lyijykynällä vedeltyjen viivojen tienoille. Viherrysten kohtiin vetelin vähän neulalla rikkomisista pintaa, jotta ei jäisi liian tasainen jälki.

Kun aloitin, minua yllätti se piirustukseen ottamani "paperin" (=kartonkipala) pinta, sillä siihen ei ottanut edes se lyijykynä oikein kiinni. Pinta oli hieman vahamainen, oli jäätelökakun palkkauksesta peräisin se. Mutta soveltui hyvin tähän. 

Piirsin aamulla...

Mieleen tuli yksi jae, ja siitä tuli mieleen joku tuollainen... 

Kyseessä on Psalmi 84:7: 

"Kun he käyvät Kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteitten maaksi, ja syysssade peittää sen siunauksilla." Ps. 84:7 (vanhempi käännös)

Uudemman mukaan: "Kun he kulkevat vedettömässä laaksossa, sinne puhkeaa virvoittava lähde, ja sade antaa heille siunauksensa." Ps. 84:7 KR-92 

Eikö se ollut julkeaa?!

Kun se valtava ennakkoperintö siinsi perillisen mielessä...

"Jeesus sanoi: "Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä sanoi isälleen: "Isä anna minulle osuuteni omaisuudestasi! Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää." Luuk. 15:11-13   KR-92

Ja sitten hän tuli takaisin, kun mitään ei enää ollut jäljellä...

Se pyyntö saada isän eläessä kenties jopa puolet omaisuudesta! Hän siis pyysi kenties puolta isänsä omaisuudesta; isänsä vielä eläessä! Mitähän isä ajatteli siitä? Ei varmaan tuntunut kivalta. Ja varmaan arvasi mitä tuleman pitää. Mutta antoi silti - koska rakasti poikaansa niin paljon, että tahtoi luopua omastaan.  Isänhän se kaikki silloin vielä oli. Mitenhän se kaikki mahtoi tapahtua? Pitikö myydä jotain, jotta saatiin rahaa kasaan, vai miten se meni? No, se ei ole niin oleellista tietääkään. 

Ei ihme, jos veljeäkin korpesi! Vaikuttihan se hänenkin oloihinsa, kun suuri osa isän omaisuudesta meni. Jonka eteen hänkin oli varmaan jo työtä tehnyt. Vanhempi poika ei oikein sisäistänyt sitä, että loput omaisuudesta olikin sitten hänen...

Mutta julkeutta isää kohtaan oli se nuoremman ennenaikainen halu niin suuri osa isän omaisuudesta saada etukäteen, ja lähtö...

... ja paluu? 

Mutta isän rakkaus oli sama vielä paluun hetkelläkin♥️ Hänhän oli antanut molemmille pojilleen sydämensä♥️ Sama koskee meitäkin...♥️

Parsin töppösten kantapäähän sydämen♥️

 

Toinenkin kaipaisi samanlaista...

Nämä töppöset on aikanaan leikattu risoista villasukista sillä ajatuksella, heitän ne pois ja varsiin tehdään uudet terät. Olin hidas siinä roskiinheitossa silloin aikanaan, ja keksin kokeilla ketjuvirkkausta leikattuihin reunoihin. Ja niistähän tulikin ihan toimivat🙂 En muista onko ne varret edes saaneet niitä uusia teriä...

Pitsejä ja pytinkejä...? - ja muuta

Tämä outo otsikko, ja mietintä, sai alkunsa unesta, joka kai ainakin osin sai alkunsa illalla dvd:ltä katsotusta Jane Austenin tarinasta "Ylpeys ja ennakkoluulo". Unessa, josta jäi vain pieni rippunen mieleen, kävin kai katsomassa jotain taloa. Joitain tavaroitakin minulle esiteltiin, mm. jotain epätavallista pöytää. Unessa, tai unihorteessa, mietin myös sitä, että saa olla kiitollinen asunnosta. Entä jos olisikin tilanteessa, jossa joutuisi olemaan tyytyväinen siihen, että saa ylipäätään jonkin katon ja suojan päälleen...

Uni sai minut herätessä pohtimaan, että mistä kumpuaa se ihmisen kiinnostus ja tarve kaikkeen kauniiseen ja komeaan: vaatteisiin, taloihin, sisustukseen, puutarhoihin, kaupunkeihin? Tulin siihen tulokseen, että sillä on alkuperänsä Jumalassa; Eedenin puutarhassa - ja siinä, millaisen kaupungin loiston Jumala on suunnitellut ihmisen iloksi tämän ajallisen jälkeen taivaassa.

Ihminen eroaa ratkaisevalla tavalla eläimistä, vaikka nykyään tahdotaan muuta väittää. Ihmisestä sanotaan: "...myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä...". Siinä on se ero. Ihmisen taivaallisen toivo näkyy kaikessa "taivaallisen" tavoittelussa täällä maan päällä. Eläimillä on vain tämä elämä, jota täällä maan päällä elävät. Ne eivät tavoittele taivaallisen kuvia. Ihmisillä on kaipuu sellaisiin ihan sisäänrakennettuna, ja ihmisillä on kuoleman jälkeen vielä muutakin odotettavissa. 

Mutta meitä taitaa usein hallita se - ylpeys ja ennakkoluulo - niin etttemme tahdo uskoa mitään Jumalaa oikeasti olevan. Mutta eikö lienekin niin, että jokaisen kansan muistissa on jollakin lailla se, että ihmisen yläpuolella on jumaluus?

---

Tämä on sitten niille, jotka kokevat kipeyttä siitä, etteivät täytä "mittaa". Etteivät ole sellaisia, kuin haluaisivat olla, ja kokevat sen takia niin, etteivät voisi lähestyä Jumalaa. Mutta Jeesus ymmärtää sitä kipeyttä, katsoo puoleemme, ja kutsuu puutteelliset seuraansa.

Luukkaan evankeliumi luku 15, jakeet 1-10:

Luukas luku 15, jakeet 1-10,  v. -92 käännös

Siinä oli varmaan kansaa paljon koolla. Kelvottomiksi itsensä kokevat hiippailevat Jeesuksen lähelle. Jeesus huomioi heidät, kenties hymyili heille rohkaisevasti...

Siitä se alkaa☀️ Taivaallinen rakkaustarina❤️ Jonka vuoksi se hymyilevä mies teki kaiken rakkaansa - sinun - puolesta✝️ 

Jeesus, sinä näet meidät kaikki kelvottomuudesta kipeät. Katso meihin, hymyile meille - niin valloittavasti, että uskaltaudumme lähemmäksi. Valloita sinä meidät rakkaudellasi...

Olipa vaikuttava dokumentti!

Olipa todella, äsken katseltiin isännän kanssa Yle Areenasta. Jos Shindlerin lista -elokuvaa olet pitänyt kiinnostavana, sitä on tämäkin. Ja tämä myös liittyy Oscar Shindleriinkin. 

Tästä pääsee katsomaan:

Historia: Sodan unohdetut kasvot: https://areena.yle.fi/1-63695443

Iloa onnistumisesta ruoanlaitossa...

Muutamina viime päivinä olen ruokaa laittaessani saanut iloita siitä, että onnistui! Se ei ole ollenkaan itsestäänselvyys minulla. Olin tässä jonkin aikaa sitten ajatellut, ettei tekemistäni ruuista tule hyviä, ja sellainenhan ei innosta jatkossakaan  ruoanlaittopuuhiin.  Ja niinpä onkin syöty jonkin verran kaupan sapuskoita.

Muutamia päiviä sitten tein viipaleperunalaatikkoa, joka onnistui. Tässä se on vielä tekovaiheessa.  Valmiista jäikin kuva ottamatta.

Eilen tein pitkästä aikaa ylipäätään lihapyöryköitä, ja vielä pidempi aika oli siitä, että olisin tehnyt niitä ilman sipulikeittoa. Mutta nyt sitten tein. Otin yhdestä tyttären joskus kirjoittamasta ohjeesta vähän osviittaa, mutta silti oli vähän sävellettävä maustamista. Olin aika varma, että niistä tulee joko  mauttomia tms. No, ruokapöydässä minulta kysyttiin, että "onko nää niitä Kivikylän"? Joita siis yleensä ostan, ja joista meillä tykätään. No nytpä oli onnistunut, kun niitä oli kuulemma luultu niiksi:)

Tänään tein linssikeiton näillä aineksilla:

Noin puolet paketin linsseistä (huuhdotaan ensin)

1 litra vettä

2 kasvisliemikuutiota

Noin puolet Lidlin pastakastikepurkista

Loraus kaurakermaa (jämät+ hhuuteluvesi)

Turlu Baharat -maustesekoitusta jonkinlainen ripsaus

Hyvä tuli.

Kaurakermapurtilo puuttuu kuvasta, meni jo roskiin.

Silloin ruoanlaitto voi olla ihan kivaakin, jos ei tarvitse liikaa säveltää, vaan on suunnilleen ne aineet kaapissa joita tarvitaan. Ja aikaa riittävästi, eli huomaa aloittaa homman hyvissä ajoin. Ja sopiva mieliala hommaan:)