Kun "suojakseni peiton"* haluan - arkea vastaan

Sen suojassa haluan olla, sen lämmössä viipyä - vastaan epävarmaa, arvaamatonta, ikäviä yllätyksiä tarjoilevaa arkea.

Joltain sellaiselta tuntui, kun vielä tuolla peiton alla olin, vasta heränneenä lämpimän peiton alla, enkä olisi halunnut nousta omaan arkeemme peiton lämmöstä. Siinä ajattelin myös, että usko on myös kuin lämmin aamupeitto, jonka alta ei haluaisi nousta kovaan arkeen. Anna Jeesus, meille itsekullekin niitä lepohetkiä "peittosi" suojassa!

 *Petri Laaksonenhan on laulanut sitä, Täällä pohjantähden alla - laulua:  "...siitä suojakseni peiton itselleni teen..."

---

Mutta tässä sitä arkea, jota meillä nyt on: Auto oli maanantaina korjaamolla, jonne se oli jouduttu hinauttamaan tyhjentyneen akun takia. Ei ollut auttanut mäkistarttikaan. Ei ollut käynnistynyt, vaikka minä, tytär ja isäntä työnnettiin autoa liikkeelle alamäkeen; ja isäntä sitten sopivassa kohtaa hyppäsi kyytiin ja lasketteli alas. Sinne se jäi, ei lähtenyt käyntiin, sieltä hinausauto sen haki. No korjaamolla vaihdettiin akku. Se oli kuulemma aivan loppu, ei ladannut enää lainkaan.  Muuta ei ehkä tehty**, auto oli nopeasti valmis. No oltiin tyytyväisiä kun saatiin omalla autolla tuoda kauppaostokset kotiin. 

Mutta sitten: Muutaman päivän jälkeen se ei taas käynnistynyt. Nimittäin eilen, lauantaina.  Ja mistä se edes huomattiin, kun lauantaina ei pitänyt olla autolle edes tarvetta: Meillä käytiin eilen varastossa, jonka vieressä auto oli. Tytär kuuli sen ohi mennessään outoa ääntä autosta, vähän kuin kellon tikitystä konepellin alta. Oven aukaisu lopetti äänen, ja taas kun ovi avattiin, se alkoi uudestaan. Ihan outo juttu, mutta oli huomattu jo aiemmin, että jotain sekoilua on autossa ollut ennenkin, jotkut valot palaneet, vaikka ei olisi pitänyt olla niin. (**Ja juuri näiden joidenkin erinäisten seikkojen takia, isäntä oli korjaamolla sanonut, että tarkistaisivat jotain niitä.) No eilen illalla poika sitten tuli Joensuusta yhden kaverinsa kanssa ja tekivät sen, että kun saivat auton käynnistettyä, poika ajoi meidän auton kaupunkiin, sinne korjaamon pihaan, ja kaveri omalla autollaan ajoi perässä. Ja sitten kun olivat saaneen meidän auton sinne, ajoivat kaverin kanssa takaisin Joensuuhun. Kaikki nuorten miesten ajamiset tapahtui eilen kun oli jo iltapimeää. Kiitos heille, ja Jeesukselle, että auton korjaamolle "saaminen" = joutuminen, järjestyi näin.

Mietin tänä aamuna, että ystävyys on sitäkin: että ajaa pimeässä 200 km, että ystävän vanhempien auto saadaan käyntiin, ja ajettua korjaamolle!

Mutta on arjessa muutakin, joka on ollut hyvää. Nuorin tytär on meillä nyt syyslomansa aikana käynyt käsiksi asiaan, jolle minä ja isäntä olemme olleet ihan jumissa. Tytär on saanut keittiön ja eteisen näkymät avarammiksi ja kivemmiksi, kun on lajitellut turhaa roinaa pois. Itse me isännän kanssa olemme nähneet tarpeen kyllä, mutta omia tavaroita on joskus vaikeampi lajitella pois. Niitä kun jokaista paperilappuakin tarkastelee ja miettii, raskiiko. Toisen tavaroiden äärellä näkee asiat eri valossa, kun tavaroihin ja papereihin ei ole samaa sidettä tunteisiin. Mutta siis lomalaisena meillä on ollut tällä viikolla nuorin tytär, ja toiseksi nuorimman syysloma on alkavalla viikolla, ja saimme vielä perjantaina onneksi noudettua hänetkin meille junalta Joensuusta. Hyviä asioita siis myös.

Vaihteeksi, ja viihteeksi: autokuva

Innostuin eilen vaihteeksi, ja yllättäen sateisesta säästä innon saaneena - koska auton ympärillä oli mielenkiintoisesti vesilätätäköitäkin - piirustamaan autoa. Tuo on nyt kait merkkiä "Kiia", koska se on sekoitus kahdesta autosta. Väri ja "takaperä" on enempi Fiatista, vaikka vaaleampi Kia oli alunalkaen tarkoitus piirustaa, ja enempi sen "etunokka" kuvassa onkin. Olin jo automaalarin toimessani maalannut auton vaaleanruskealla, kun sitten vielä tuli uudelleenmaalaus tummanruskeaksi, tämä peltihevonen.

Tuo musta mötikkä kuvan alalaidassa on pihalla lojuva kastelukannu... Piirustelin tätä vaihteeksi - ei tällä kertaa hellan ääressä. Tai no... Nyt oli selkä sinnepäin, kun istuin ja pidin katsetta ulospäin ja sudin kuvaa pyykkikorin päällä, joka meillä tekee kierrätyskorin virkaa. Eli kätkee kartongit ja muovit, kunnes ne saadaan kiikutettua kauppareissuilla kaupungille.

 

Rekkari: TN-25.  En ole paljon autoja "piirreskellyt". Nuorena paneuduin joskus  piirustamaan Volkswagen Passat Variant -autoa, kun minulla sellainen oli. Se oli toinen autoni. Sen piirustamiseen katsoin kylläkin mallia jostain automainosläpyskästä. Eka autoni oli Datsun 100. Ja vimppo oma  auto minulla oli Nissan Micra.  Eli 90-luvulla viimeksi ollut auto nimissäni. Ajomahdollisus silti ollut, kun auto kuitenkin taloudessa on tarpeen ollut.

Liikenteen seassa...

Aamulla liikenne on aika hiljaista, mutta silti...  Mutkaisilla ja mäkisillä teillä, kun tiet on välillä pinnaltaankin niin epätasaisia, että "on kuin aalloilla ajelisi" - kuten tänä aamuna ajattelin -  monenlaisia isoja rekkoja tulee vastaan, niin kyllähän ne jonkinverran pelottaa. Saattaa mutkaisen mäen takaa tulla näkyviin yhtäkkiä tilanne, jossa iso rekka on ohittamassa kapealla tiellä traktoria. Onneksi riittävän etäällä niistä olin, mutta mietin silti. Ei aina tosiaan tiedä, mikä yllätys milloinkin voi olla tulossa. Hirvikyltitkään ei siellä turhaan ole. Olen miettinyt nyt ajellessani niitä, joille paljo ajaminen on aivan jatkuvaa arkipäivää, että on oikeastaan ihme, että monet ajaa todella paljonkin, ilman että törmätään hirviin, tai tulee muita karuja kokemuksia. Ajamisesta tulee ehkä niin tavallista, ettei sitä niin paljon ajattele, eikä voikaan ajatella yhtenään kaikkea sellaista, vaikka tarkkana täytyykin koko ajan olla. Mutta tällainen satunnainen tapaus, jolle nyt poikkeuksellinen ajamisen kuukausi on tullut, on se ajaminen saanut useammin rukoilemaan varjelusta tiellä liikkuville; niin itselle, kuin muillekin - isoille ja pienille.  

Eilen autokorjaamoa, tänään myös

Eiliselle oli sovittu korjaamoaika. Kun saatiin auto sinne, lähdimme kävelemään keskustaan. Yhden tyttären luona oltiin kahvillakin. Meille oli heti kohta auton vietyämme tullut soitto, että jokin osa ei ollut tullut. Homma siis jatkuu tänään, toivottavasti se osa siihen saadaan, ja muutenkin, että sillä ajoja ylipäätään voitaisiin jatkaa. Siinä ihan rukousaihe, jos joku sitä haluaisi/ jaksaisi muistaa!

Mutta kun meidän lopulta oli se auto korjaamolle vielä jätettävä ja linjurilla kotiin lähdettävä, saimme onneksi kyydin vielä keskustaan, jotta saatoimme pikaisesti kaupassa käväistä ennen linjan lähtöä. Kauppaostoksia oli eilen tarkoitus tehdä enemmänkin, mutta nyt oli otettava vain vähän ja sitäkin ajatellen, että täällä päässä ne on kotiin kannettava. Kauppalappunikin eilen hukkasin. Kai se putosi jonnekin kännykkää taskusta kaivellessa.

Mutta siis eilisen edestakaiset kävelyt keskustaan ja takaisin korjaamolle käveltiin. Takaisin tullessa kuljettiin pian katoavan kaarisillan kautta, mennessä "uudempaa" siltaa, joka sekin on lähtöpassit saanut. Kuvat siis näiltä kävelyiltä.

No just... Nuo tuli tuohon nyt päinvastaiseen järjestykseen, mutta en jaksa puljata niitä siihen uudestaan.

Päinvastaisessa järjestyksessä... Kuin jotkut jakeet toisen blogini tämänpäiväisessä. Siinä tosin ihan tarkoituksella🌟

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/

On tämäkin taas aamu...

Kirjoitan tätä autossa, oon jumissa kiinni sen verran lumipenkassa, etten ole useista yrityksistä huolimatta päässyt irti tästä:(  Nyt siis odotan isäntää apuun.

Useimmiten isäntä kyytiää tyttären ison tien varteen, mutta ajattelin että minä voin tehdä sen nyt. Kääntymispaikkani erään pikkutien risteyksessä on tuttu ja kesällä tosi helppo. Käänsin nyt autoa siinä toisin, kuin yleensä olen tehnyt. Yleensä käännän sen siinä kiepauttamalla, mutta viimeksi kun lumiseen aikaan tein niin, pelkäsin juuttuvani lumeen. Nyt perrasin autoa, ja se meni liian sivuun, perä hieman penkkaan, ja tässä nyt sitten ollaan jumissa.

---

Nyt näkyy valo, isäntä tulee!

Auto irti jumista! Helposti lähti irti kun hieman tuupattiin.

---

Noni! Kello on 7:53, ja olen nyt keittiön pöydän ääressä taas:) Se oli semmoinen tunnin aamuhetki. Tunti sitten lähdin pihassa autoa kääntelemään...😊 Saankin olla kiitollinen, että isäntä pääsi tulemaan avuksi!

Eilen mentiin linjurilla asioille. "Linjalla" - niinkuin täällä sanotaan.

 Kun auto on vielä Lieksassa, niin eilen piti ottaa isompi auto käyttöön, eli linja-autolla mentiin. Kyyti molempiin suuntiin  meiltä kahdelta oli kyllä tällä kertaa ällistyttävän halpa, kun muistelee, mitä ennen on otettu. Vähän ennen seitsemää lähdettiin kävelemään "pysäkille", vähän yli puolitoista  kilometriä.  Siis ei mitään pysäkkiä ole siinä kohtaa ison tien varressa, vaan ne olisi siitä meidän otto/jättöpaikasta n. 5 km:n päässä.., menee sitten Lieksaan tai Joensuuhun. Mutta se risteys on koulukkaidenkin pysäkkinä toiminut. Täällä otetaan/jätetään pysäkkien väleillläkin, kun välimatkat voi pysäkeille olla pitkät. 

No, linja-autossa ei montaa ihmistä ollut! En voinut olla ihmettelemättä, ettei koululaisiakaan ollut kuin ihan muutama omamme lisäksi. Siinä kyydissä istuessa tuli mieleen, että ei tosiaan ole kannattavaa firmalle ajaa lähes tyhjää autoa edestakaisin... Mutta onneksi sitä kuitenkin vielä julkisista varoista rahoitetaan, eihän tuota muuten kulkisi mikään linja. Mutta vähitellen ne vuorot on vähentyneet ja se taas tekee sen, että se entisestään vähentää linjoilla kulkevia, kun vuorot ei sovellu, odotteluajat voi olla pitkiä, tai sitten asiointiaika voi jäädä liian lyhyeksi. Mutta yksi linja-autokyytiläisten, ym., asemaa kurjistava seikka on se, että "kaikki" linja-autoasemat/matkahuollot/juna-asematkin ovat monilta paikkakunnilta kadonneet. On vain pari katosta, jos edes sitäkään. Innostu siinä sitten käyttämään julkisia kulkuvälineitä🙄 Matkojen maksamisesta/aikataulujen etsimisestäkin on tullut varsinainen sekamelska ja salapoliisityö. Meillä sentään voi vielä matkan maksaa käteiselläkin, mutta joka paikassa sekään ei onnistu.

No, itse linjassa istumisesta sen verran, että oli siinä kyllä leppoisaa sitten istua ja ihailla maisemia, jotka näki tietysti hieman korkeammalta nyt. Vähän eri näkökulma sillä tavoin maisemaan. Mutta ehti siinä muutakin katsella. Mennessä katselin, että mistähän maasta se tämäkin auto on tullut, kun oli ohjetekstit jotain muuta kuin suomea; ei ollut svenskaakaan, vaan jotain samantapaista. Arveltiin sitten, että norjaa tai tanskaa. Joskus aiemmin oli - eri firmalla - entisiä virolaisia autoja.

Kun sitten paluumatkan linja - sama yhtiö, mutta  erilainen auto, erilainen kuski - oli jättämässä meitä isännän kanssa siihen paluu"pysäkillemme" pikkutien päähän, totesi kuski, ettei hän olekaan ennen siihen kohtaan ketään jättänyt. Mutta aamuisin ajoi kuulemma siihen aikaan, että on tyttäriä kyytiin ottanut tien toiselta laidalta.  Tämän auton kuski oli sellainen  lupsakka nuorenpuoleinen mies. Hänen naurunsa ja jutustelunsa kuului jo sinne auton ulkopuolelle, kun odottelimme omaa vuoroamme autoon nousulle. Kun isäntä meni edeltä ja hoiti maksuhommat, huomasi hän heti vain yhden maksun otetun ja sanoi siitä. No kun kuski oli sen ottanut ja pääsin autoon, tokaisi hän leikkisästi, ettei jätetä minuakaan kyydistä😃 Kun palatessa vielä matkustajia sitten Lieksassa odoteltiin, niin kuskin jutellessa ihmisten kanssa, tuumin mielessäni, että siinä on jotain sitä "linja-autossa on tunnelmaa" - tuntua. Ja tuli mieleen vuosikymmenten takaa joku lupsakas kuski, joka osasi puhua nuorillkekin. Ei tämä puhelias kaverikaan ajossa puhellut. Ei siinä toisessakaan kuskissa, hiljaisessa, ollut mitään vikaa. Monenlaisia tarvitaan.

Kyydistä jäätyä, loppumatkan kävely kauppakassien kanssa vei meiltä vähän yli puoli tuntia. Kotona oltiin kauppa/asiointireissulta n. klo 11. Ostokset oli meillä nyt mietitty silläkin tavoin, että olisivat olleet mahdollimman kevyitä kantaa. Polkupyörällä periaatteessa voisi niitä kuljettaa, mutta ison tien varteen ei viitsi niitä jättää. Mietin aiemmin jo sitäkin, että vanhojen lastenrattaiden pyörästö tavarakoreineen olisi kyllä käytettävissä. Ilmeisesti tätä nyt jonkun aikaa kestää. Vielä ei autosta ihan tarkkaan tiedä, kun korjaamolla on  ruuhkaa jo sairastumisen takiakin.

Arkisia mutkia matkaan...

Eilinen oli erikoinen päivä. Lähdimme isännän kanssa kaupungille. Oli kauppakäynnin lisäksi jokunen muukin hommeli. Kun oltiin sitten jo takaisinpäin ajelemassa, tuumittiin että menikin sutjakasti se käynti ja saatiin ostoksetkin hyvin tehtyä. Sitten kun oltiin jo melkein kotipostilaatikolla, autossa huomattiin joku merkkivalo. Se merkitys etsittiin ohjekirjasta siinä vielä ajossa ollessa. Pihaan päästyä auto sammutettiin, käynnistettiin uudelleen, käännettiin auton nokka lähtövalmiuteen, vain todetaksemme, että vikavalo pysyi. Soitto korjaamolle tuotti käskyn soittaa hinausauto. Se haki auton tänä aamuna. Nyt sitten jännitetään onko vika kallis vai vähempi kallis. Ja miten kauan auto korjaamolla on. Ei olisi kovin kiva ruokia rahdata lähes 30 km linja-autokyydillä/loppumatkan kävely. No, jää nähtäväksi miten tämä nyt menee.

 

Justiinsa tuli isännälle soitto korjaamolta, jossa oli ehditty alustavasti vilkaista ja sanottiin ettei hyvältä näytä. Maanantaina ehtivät sitten enempi asiaa tarkastella.

Aika kökelö, paremminkin etäältä katsottava... - ja arjen "kökelöä"

Eilen olin nähnyt sellaisen peltoaukean, josta sen nähdessäni  ajattelin, että tuon haluaisin piirtää. Eipä juuri ole ollut piirustusintoa pitkään aikaan  Sekin tarvitsee jonkin innostuksenlähteen siihen. Mutta tuo mainittu aukea oli sellainen. Vaan jo nähdessäni tiesin, että hankala innostuksen kohde, koska  piirrettäessä ei olisi muuta mallia kuin äkkiä auton ohi kiitäessä katsottu.  Yritin kuitenkin jotain sinnepäin...  

Tuli näitä kuvia ottaessa mieleen, että katselusuunnallakin on merkitystä. Ja mietin, että kun taiteilijat taidenäyttelyihin töitänsä laittavat, niin miettivät varmaan tarkkaan tällaisetkin asiat. Tai jos ei taiteilija itse, niin ehkä joku joka niitä esille laittaa.

---

Katselusuunnastapa tuli nyt mieleen ovikatos, joka on puolisentoista vuotta ollut poissa ulko-oven päältä. Se on laitettu nyt paikalleen taas. Siinä on  juuri tuo katselukulmailmiö. Koska pihatiemme tulee vinosti taloa kohti, eikä ovenkohtaa näe suoraan edestä, tulee vaikutelma, että katos  ei olisi suorassa. Tuo liittyi nyt siihen puolitoista vuotta sitten aloitettuun remontiin, joka on kesken kuitenkin vieläkin. Ja uusia ongelmia ilmaantuu talon kanssa, joita pitäisi saada korjattua, mutta joihin ei ole näkyvissä mahdollisuutta. On jo jouduttu pohtimaan asumista muualla. Joten saa rukoilla... Kuten sitäkin, että autoasiamme järjestyisi. Se ei mennyt katsastuksesta läpi parisen viikkoa sitten ja sen korjaaminen ei ole enää järkevää. 

Kävimme viime viikolla koeajamassa yhden autoyksilön, joka vaikutti hyvältä usealla tavalla. Koeajo oli kohtuullisen lyhyt ja "huvittava". Meitä oli siinä isäntä, poika ja minä. Puhuttiin jotenkin  niin, että sisäilmakin on  autossa niin raikas... Meni hetki, kun nenäni oli haistavinaan jotain muuta. En kuitenkaan sanonut mitään. Mutta hetken päästä toinen autossaolija otti sen puheeksi. Sitten alkoi olla ikäänkuin käryä. Ainahan vilkkaassa liikenteessä voi tietysti  autoon tulla muualtakin krääsät sisälle. Olimme palailemassa jo koeajokierrokseltamme, kun näkyi ensi häivähdys savua... Jouduttiin pysähtymään liikennevaloihin ja savu tuli nyt selvästi auton vasemman etupyörän kohdalta. Olipa "kiva" odotella valojen vaihtumista siinä tilanteessa!  No päästiinhän siitä sitten ja kiireesti kurvatiin autoliikkeen pihaan. Joku siellä sitten sanoi, että jarrukengät juuttuneet. Lupasivat tietysti korjata sen seuraavana päivänä.   Sinne jäi se auto, ja vielä on näkynyt olevan ostajaa vailla, koska on autoliikkeen sivuilla yhä.  

  

Rekkari keksitty. Eikä auton mallikaan ole kuin piirtäjän kynän hahmottelema, kun ei ole kovin tullut autoja piirreltyä. Hieman huvittavakin seikka siinä, että juuri siihen autoon silmämme iskimme oli se; että se oli juuri sitä merkkiä ja mallia, jota  meille oli vähän aiemmin suositeltu, jotta ei niin  ruostuisi ja olisi varaosat edullisempia. Meillä on ollut useampi Mazda, joista olemme kyllä  tykänneet. Mutta niissä on ollut se huono puoli, että ne on yleensä ruosteen takia jouduttu hylkäämään, vaikka auto vielä päältä olisi ollut kohtuullisen hyvän näköinen. Nyt sitten katselimme niitä muita merkkejä.

Alakulon keskellä kesän alussa

Nyt voisi olla oikeinkin hyvillä mielin, kun nuoremmat on päässeet lomilleen. Vaan jotenkin ei. Tätä tekstin kirjoitusta edeltävät kuutisen tuntia ovat olleet jotenkin liian paljon kaikenlaista pientä arkista "silppua" täynnä. Oli tukkeutunutta pyttyä, vaatepulmia (kun yhden käyttöön aikomat farkut olikin pyykkikorissa, ei löytynyt ehjiä/sopivia sukkahousujakaan hameen kanssa, joten oli ilman), kiireinen aikataulu, auto* temppuili ja tuntui että matka tyssää ihan alkumatkaan, sitä jännitystä, ja sitten yhden  myöhästyminen tilaisuudesta, toisten odottelua kaupungilla, rahojen riittävyysmietintää ja ostosten pähkäilyä, ym. Ja yksi oli sairas, ettei päässyt edes lähtemään mihinkään. Eivät mitään niin isoa ja ihmeellistä, mutta kun useampi harmittava asia kertyy samoille tunneille, niin ottaa taas aikansa, että saa ajatuksia valoisammille raiteille. 

*Auton kanssa oli niin, että se sitten vain lakkasi temppuilemasta. Rukous oli lyhyt, jotenkin siihen tyyliin vain sanottu pyyntö, että Jeesus auttaisi sillä pääsemään eteenpäin. Isäntä oli myös illalla rukoillut, että auto kestäisi siihen saakka, kunnes saadaan uusi.

Aamulla olin kirjoittanut vihkoon mm. näin:

PIENIÄ YKSITYISKOHTIA/SUURIA LINJOJA 

"...taivashan on meren yllä...

... hallitsija sen..." * 

---

Vaikka oma elämä olisi seilausta pikkupurtilolla sekavalla merellä,  on sillä kaikella hallitsija silti.

* Jostain hengellisestä laulusta.

Yllätys kaupan kassalla

Olimme jo kassalla siinä vaiheessa, että  ostoksia ladeltiin kassiin. Yhtäkkiä siihen tuli toinen kaupan väkeen kuulunut nainen toimittamaan jotain asiaa sille kassalla istuvalle. Hän oli tullessaan laskenut siihen kassapöydälle ison kassillisen narsisseja. Ja sitten hän kääntyi katsomaan minua ja kysyi: "Otatko kukkasen?" Olin ihan ällistynyt. Luulin ensin että hän tarkoittaa, että ostanko siitä sellaisen. Mutta kävi ilmi, ettei niitä myyntiin oltu tuotu, vaan ihan annettavaksi! Olin niin iloisesti yllättynyt tuosta. Kuvassa näkyvät keltaiset saappaat eivät ole minun, vaan lainaan toisinaan tyttären saappaita:)

Mutta eiliseltä oli muutakin saatua. Nimittäin korjaamolta.  Oli kesärenkaiden vaihto. Meille oli etsitty ensi talvea varten vaihdossa tulleet, mutta meidän nykyisiä huomattavasti paremmat talvirenkaat!  Siitäkin saa olla kiitollinen.🙏 Renkaiden hinnat kuulemma kovasti nousussa...

Nuo tapahtuivat siis eilen, eli torstaina.

Tänä aamuna oli lukemissani jakeissa nämä saamisetkin mieleen tuovaa: 

"Kirjoituksissa sanotaankin: - Hän nousi korkeuteen vangit voittosaaliinaan, hän antoi lahjoja ihmisille. Eikö se, että hän nousi korkeuteen, merkitse, että hän oli laskeutunut alas, aina maan alimpiin paikkoihin?" Kirje efesolaisille 4:10-12 KR-92 

Toki tuossa on enemmän kyse suuremman luokan asioista, kuin kukista ja autonrenkaista, mutta tällaisiakin voidaan saada. ☀️

---

Tästä pääsee toisen blogini juttuun, jossa myös lahja-asiaa; mutta siitä näkymästä, että sinä voit olla tietämättäsi Jumalan lahja jollekin ihan pelkällä olemassaolollasi:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2022/04/yllattavia-lahjoja.html

Arkea: No jopa oli kauppareissu, kun auto oli jumissa useamman kerran!

Ensin aamupäivällä odoteltiin auraa, kun lunta oli taas tullut paljon. Auran käytyä saattoi ruveta kauppaan lähtöä puuhastelemaan. Minä lähdin edeltä roskapussi kädessä kävelemään, kun isäntä jäi autoa harjaamaaan. Kun olin jo roskapussin laatikkoonsa heivattuani ehtinyt aika pitkälle kävellä, rupesin taakseni välillä vilkuilemaan, että missä toiset viipyy, eli isäntä ja vanhin tytär. Ennenpitkää tuli soitto, että auto oli juuttunut kotiellä lumeen, kun ne tien reunat on, mitä on. No, minäpä siitä takaisin kotiin kävelemään, koska ei sitä kyytiä mulle nyt olisikaan tulossa. Auto oli ihan lähellä kotipihaa, lähimmän mäen laidassa. Isäntä ja tytär olivat sen kimpussa jo töitä tehneet. Piakkoin päästiin yrittämään autoa irti hankalasta tilanteesta, kun yksi takapyörä oli jo ojan puolella. Mutta saatiin se auto siitä pinteestä. Kun oli lunta lapioitu ja hiekkaa laitettu, ja isäntä ohjaimissa ja me naisväki tuuppaamassa.

Mutta tämä oli jo toinen jumi. Se oli jo pihassa ollut jumissa. Kun sitä lunta on joka paikassa niin paljon ja autonpitopaikalle on muodostunut jo oikein monttu. Mutta sitä ekaa jumia minä en siis ollut edes näkemässä, kun olin jo aiemmin häippäissyt pihasta roskapusseineni.

Mutta sitten takaisintullessa olimme melkoisen varmoja, että sinne isoon mäkeen auto ainakin jää. Vaan eipä jäänyt. Siitä päästiin yllättävän hyvin. Mutta annas olla, homma ei ollut vielä selvä. Nimittäin tämän pienemmän lähimäen yläpäähän päästyä, auto ajautui taas sivuun ja jäi siihen. Sama mäki kuin lähtiessä, mutta silloin se oli mäen alla, nyt päällä. Ja taas lapioimista, hiekkoja tai auton tuuppaamista. Onneksi se saatiin siitä!

Mutta kyllä kyllästyttää jo jatkuva lumentulo. Aina kun tie saadaan aurattua, tulee uutta lunta. Auran mukana monesti ne aurauskepitkin kulkeutuu pois paikoiltaan ja niin tien reunat on arvoitus. Tie on hyvin mutkainen ja kapea. Me jo kuitenkin  tiedetään, missä kohtaa ei kannata mennä liian lähelle tien reunaa, mutta sitten kun on liukasta tai lumipöperöä tiellä auraamisesta huolimatta, niin tällaisiin on suuri mahdollisuus. Mutta tämä oli nyt yllättävän hankala kauppareissu tällä kertaa. Mutta onneksi saatiin auto pihaan asti:)

Eilen rengasliikkeessä

Meillä on ollut tänä kesärengaskautena tavallista enemmän auto/rengasongelmia. Eilinen käyntikin poiki vielä lisäkäynnin ensi viikolle. Mutta siellä pihalla oli eilen mielenkiintoistakin seurattavaa, kun pihaan tuotiin renkaita. Autosta tuli niinkin valtavan kokoinen rengas, että miestä sen takaa vain vähän pilkotti. Sen jälkeen tavan traktorin renkaat näytti vähän pienehköiltä. Ja auton renkaat ihan lasten leluilta. En ihan saanut kuvaan sitä tuntua, jota halusin, mutta tulipahan piirrettyä se arkinen käynti edes jotenkin.

Yllätyksiä parkkipaikalla - eilinen ja vuosien takainen

Eilen tytöt ahkeroivat marjankeruussa, kaikki kolme. Mustikoita keräsivät. Meillä on totuttu marjat keräilemään ilman poimuria ja perkaamaan ilman puhdistusritilää yms. Eilenkin oli poimurilla vähän aikaa kokeiltu, ja palattu käsikeruuseen. Marjatouhuissa, keruun ja perkuun merkeissä, meni tytöillä eilinen päivä. Illalla lähdettiin niitä vielä viemään ostopaikalle. Tytöt halusivat kokeilla senkin mahdollisuuden, vaikka meitä vähän epäilytti, kannattaako se. Kun pääsimme perille sinne paikalle, oli siellä jo muutamia autoja  odottelemassa. Asetuimme jonon jatkoksi. Tuo paikka on valtatien varrella, tyhjäksi jääneen kahvilan piha, jossa kesäisin on kukkamyyntiä. Jonkin ajan kuluttua paikalle tuli mies, joka ilmoitti ostoauton olevan kovasti myöhässä: puolitoista tuntia.  Jonka ajan joku heti muunsi käytännön ajaksi, tokaisten sen tarkoittavan kahta tuntia. Sillä matematiikalla ostaja tulisi paikalle n. klo 21.30. Me olimme kotoa lähteneet vähän ennen klo 19 ajelemaan. Mietimme, mitä teemme? Lähdimme Enon keskustaan mietintätauolle. Kun kahdessa kaupassa oli käyty, ja vielä kiskallakin, ja vähän ajeltu kylällä, olikin jo sopivanpuoleinen aika mennä jälleen odottelemaan sinne marjojen ostajaa. Odottelu pitkän päivän jälkeen tuntui todella tylsältä. Kun kuorma-auto sitten tuli, meni sillä alkuvalmisteluihin aikaa, kun sienikoreja ym. vedettiin auton uumenista esille. Kun ostot vihdoin alkoivat, tytöt menivät puolentoista marjaämpärinsä kanssa jonottamaan. Mutta monilla oli sieniä myytävänä todella paljon ja se oli aikaavievää. Isännällä ja minulla alkoi kärsivällisyys odottamiseen mennä. Mietimme jo, että sanomme tytöille, että lähdetään pois. Mutta sitten huomattiin, että he olivat häipyneet siitä kohdasta, jossa olivat odotelleet. Jonkun ajan kuluttua näkyivätkin tulevan tyhjien ämpäreiden kanssa ja autoon saavuttuaan arvuutttelivat meitä saadusta hinnasta. Se ylitti kaikki odotukset: 65 euroa! Mutta ostaja olikin eri, kuin mitä luulimme. Eräs sieniä myymään tullut mies olikin halunnut ostaa tyttöjen valmiiksi puhdistetun marjaerän:)  Olimme niin kiitollisia, että tytöt saivat noin hyvän palkan ahkeroinnilleen. Ja me kun meinattiin jo lähteä kotiin keskenkaiken, ja ostaa marjat itse... Ei meillä olisi ollut tytöille noin paljon maksaa. Olin päivällä jo sanonut, että parhaan hinnan saisi jollekin suoraan myyden, mutta sitten todennut myös sen, että mistä sen ostajan saisi...

Mutta tuohon samaan paikkaan liittyy eräs toisenlainenkin yllätys vuosien takaa. Olimme isännän kanssa joku kerta menossa Joensuuhun kirppiskierrokselle. Päivä oli muistaakseni lauantai. Enoa lähestyttäessä autoon tuli joku häikkä. Kurvasimme siihen samalle pihalle miettimään, mitä tehdä. Asian jatko meni niin, että siinä pihassa oli joku taksi, joka neuvoi meille korjaamon. Se oli Joensuun suunnassa ja se taksi ajoi edellä ja osoitti meille paikan. Kun sitten menimme sinne korjaamolle, saimme tietää, ettei siellä oikeastaan olisi omistajan pitänyt nyt olla paikalla, vaan mökillä. Ja siinä korjaamossa oli keskitytty korjaamaan vain joitakin tiettyjä automerkkejä. Automme ei ollut niitä merkkejä, mutta sitä katsottiin silti. Saimme ikäviä uutisia: auton saisi viedä "autojen hautausmaalle", jota sanaa tuo korjaamon omistaja käytti. Mutta meille tarjottiim myös kahvit ja jutellesssa kävi ilmi, että korjaamon omistaja oli uskovainen mies, kansanlähetyksen puhujanakin toisinaan oli. Hän käytti jossain vaiheessa meille puhuessaan sellaistakin lausahdusta, kuin "myrskyn silmässä". Se tarttui korvaani erityisesti, sillä olin yhtä kirjaa juuri aiemmin lukenut, jossa oli se sama sana. Mutta kaikenkaikkiaan, vaikka olimme todella harmissamme, että auto oli niin huonossa kunnossa, olimme ihmeissämme siitä, että meidät oikein edeltäajaen, sieltä valtatien varren tontilta ohjattiin juuri tällaiseen autokorjaamoon. Jumala tiesi, että se puhuttelisi meitä.

Siellä me sitten hytistiin tien poskessa, mutta sitten tuli taksi...

Ihan tavallinen kauppamatka sen piti olla. Olimme ehtineet lähes puolimatkaan Lieksan suuntaan, kun auto teki jotain omituista. Se hyytyi, vaikka painoi kaasua. Ja lopulta sammui täysin.  Seurasi soitto korjaamolle, mutta sieltä ei kukaan ehtinyt siihen hätään. Saimme hinausauton numeron. Puolisen tuntia odoteltuamme hinausauto saapui. Auto perrattiin sen kyytiin.

Nämä kuvat tytärten ottamia.

Me puolestaan jäimme kylmissämme hytisemään tien poskeen. Rupesimme taksin numeroa etsimään. Yhteen numeroon tehty soittoyritys ei tuottanut vastausta lainkaan. Taas pähkäiltiin, että mihin numeroon nyt käytäisiin käsiksi. Mutta sitä ei tarvittukaan, sillä Joensuun suunnasta tulla porhalsi taksi, tyhjänä ja Lieksaan menossa. Isäntä viittoili sille ja pääsimme lämpimään kyytiin. Menimme Lieksassa ensimäiseksi Citymarketin kahvilaan saamaan lämmikettä, sillä edes taksimatkan aikana emme ehtineet kunnolla lämmetä. Citymarketin kahviossa saatiin muuten vielä Fazerin karkit kaupan päälle, liekö joku tämän päivän erikoisetu.

Mielenkiintoista tässä on esimerkiksi se, että  onneksi yksi tytöistä ei lähtenyt kauppareissuun mukaan. No, taksiin mahtuikin vain neljä henkilöä... Ja onneksi emme saaneet sillä ekalla soitolla taksia kiinni, sillä jos se olisi lähtenyt Lieksasta päin meitä hakemaan, olisi taksikyytimme tullut kalliimmaksi. Sekin vielä oli, että kauppareissuun lähtemisemme tapahtui sopivaan aikaan, ei liian aikaisin. Jos olisimme lähteneet aiemmin aamulla, olisimme ruokaostokset tehtyämme joutuneet odottamaan linja-autoa turhan pitkään. Ja sitten tuli nyt vielä mieleeni sekin, että onneksi se yksi neitokainen ei lähtenyt mukaan senkin  takia, että kun olimme tulossa painavien ostosten kanssa linja-autolta, ei meidän tarvinnut kaikkea siitä kotiin käsissämme roikottaa, sillä hän saattoi tulla meitä vastaan sen kärryn kanssa, jota toisinaan "roskakärryksikin" nimitän. Sille oli taas tarvetta.

Mutta vähän hirvittää, mikä siinä autossa on. Vasta ensi viikolla, kuulemma tiistaina vasta, ehtivät sitä korjaamolla tutkailla. Ehkä vikailmoituksen joku saattaa ehtiä aiemminkin katsoa.

---
Mitä tulinkaan aamulla kirjoittaneeksi toiseen blogiini, kun en vielä tiennyt tällaisesta päivän "erikoisohjelmasta" mitään. Olin kirjoittanut mm. "Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää, teidän kaikkea tätä tarvitsevan." Noin olin kirjoittanut aivan muuta mielessäni. Tytär sitten siellä Citymarketin kahviossa minua muistutti aamullisista kirjoitelmistani:) Vai tällaista kaikkea nyt sitten tarvittiin.

Ai niin, tämäkinhän minun piti vielä tähän lisätä. Kun Lieksan "linja-autoasemalla" (siis pelkät kolme laituria ja kaksi muovista odottelukatosta) olimme nousemassa autoon, napautti joku minun takanani oleva minua selkään, tuttu nainen seurakunnasta. Kun sitten istuimme jo autossa, pihaan kurvasi auto. Siinä nousi kyytiin seurakuntamme pastori. Rouvansa oli kyytinyt hänet siihen. Sehän olikin sitten jo jonkinmoinen "sukukokous", kun saman Taivaallisen Isän lapsia kerran ollaan. Että semmoista tänään täältä.


---
Ja mistä sitten lopulta olikaan kyse:  bensa oli loppunut... Se yllätti meidät täysin, sillä olimme ennen voineet luottaa mittariin, joka näyttää oletettuja, vielä ajettavia kilometrejä. Nyt se petti meidät täysin.

Vanhojen autojen päivä

Eilen olimme heti aamusta autokorjaamolla. Siellä vaihdettiin talvirenkaat ja auton toinen "etusilmä" sai taas toimivan  valon. Aikaa kului vajaa tunti. Siinä odotellessa ehdin useammankin lehden selaista. Oli hengellistä lehteä (vanha joululehti), tämän syksyn muotia jostakin naistenlehdestä, yms. ja ainakin pari vanhojen autojen lehteä  (Mobilisti) jostakin 90-luvun lopulta  vissiin.  Eilinen oli muutenkin eräänlainen vanhojen autojen päivä. Jo korjaamon pihaan saavuttuamme näimme vihreäraitaisen linja-auton, joka ei ollut ihan tätä päivää. Isäntä tokaisikin, että on jostain 70-luvulta. Myöhemmin kaupungilla näin saman auton parkissa kadun varressa. Ajattelin, että olisin voinut napata kuvan siitä, mutta en ruvennut esittämään pikaista pysäytystä, vaan ajattelin, että jos se siinä olisi vielä kaupasta tullessakin. Vaan ei ollut. Harmitti kun ei ollut. No, päätimme vielä vähän kierrellä autolla sellaisissa todennäköisissä paikoissa, joissa isot autot tykkää pysähtyä, kuten huoltoasemat. Ei näkynyt niissäkään, eikä missään kadun varsilla. Vielä kotiinpäin lähtiessä tuumattiin, että mennään uudestaan katsomaan se piha-alue, jossa korjaamokin on. Sanoin kyllä ääneen, etten usko sen siellä olevan, mutta mentiin tekemään se  lyhyt lenkki silti. Siellähän se taas oli samalla paikalla, kuin aamullakin. Kurvattiin auton vierelle ja nousin autosta kännyköineni... ja menin kohta takaisin autoon. En nimittäin kehdannutkaan ruveta kuvauspuuhiin, kun tajusin, että autossa istuikin jokusia ihmisiä penkeillä.

No, kotona sitten myöhemmin etsin netistä tuon firman: Velj. Salmela Oy/Wikipedia sekä  kuvia kyseisen firman autoista, niistä vihreäraitaisistakin. Kuvia näkee tästä: Autokuvia/Velj. Salmela Oy/Kuvat Veikko Sarkkinen. Nuo Salmelan autot kuulemma jo vielä linjaliikenteessä toimiessaan saivat vitsejä osakseen vanhanaikaisista autoistaan. Minusta nyt kumminkin oli kiva nähdä sellainen linja-auto, jonkatyylisiä nuoruuteni aikoihin oli. Silloinhan niillä tuli kuljettuakin. Tämä mainittu linja-auto oli vähän "eksynyt vakioreitiltään", sillä siinä luki: "Pikavuoro. Kemi-Rovaniemi".

Mutta kotona vielä innostuin piirtämään jonkunlaista linja-autoa. Linja-autoa en ole ennen kai piirtänytkään. Tästä tuli vähän töpö, kun minulla on paha tapa olla varaamatta tarpeeksi isoa tilaa kuvalle. Autoon katselin isännältä löytyneistä vanhojen linjurien kuvista vähän mallia, että mitä siinä pitäisi olla. "Perustin" sitten Korpilinjat Oy:n ja sillä on tällainen pieni linja-auto vanhaan malliin. Ei taitaisi olla kovin kovin hyvät ajo-ominaisuudet, luulen:)

"101 Rukousvastausta" + 1

Ostin eilen Joensuun Kontista kirjan... Jälleen kerran, vaikka yhtään kirjaa lisää ei oikeastaan saisi tulla enää tänne notkumaan. Mutta kun se vaikutti niin kiinnostavalta. Kirjan nimi oli "101 rukousvastausta" ja kirjan tekijä Kaija Taival. Siinä oli siis ihmisten kertomuksia, millaisia rukousvastauksia olivat saaneet. Aiheita oli laidasta laitaan. Kun meiltä toiset menivät vielä jossakin kaupassa käymään, minä jäin odottelemaan autoon ja ehdin lukea siitä kirjasta aika monta juttua. Luen loput myöhemmin, sillä jätin kirjan tyttärelle lainaan.  Hän puolestaan toi meille yhden ostamansa kirjan lainaksi; "Säröistä loistava kirkkaus".

Tuosta rukousvastausten kirjasta jäi mieleeni yksi autoon liittyvä juttu. Mies oli ollut jossain mökillä, joka sijaitsi ison mäen alla. Oli jo ilta ja häntä arvelutti. Miten onnistuisi jäistä mäkeä päästä sieltä mökiltä pois? Hän tiesi, että hänen tulisi etuvetoisella autollaan tehdä se homma peruuttaen. Pimeys, jäinen mäki ja peruuttaminen, ei hyvä yhdistelmä. Hän lähti liikkeelle ja ensin meni tasainen osuus hyvin. Mutta sitten tuli stoppi! Hän yritti useamman kerran eikä auto suostunut menemään sinne, minne piti. Mies oli ihmeissään, mitä hän tekisi. Hän ei tiennyt edes kenelle voisi soittaa, sillä ei tuntenut sieltä alueelta ketään. En muista oliko hän ollut tekemässä jotakin työtä siellä mökillä. Sitten kai hän rukoili, joka asia ei niin mieleeni jäänyt, kun sitähän piti tämmöisessä kirjassa itsestäänselvyytenä tietysti. Mutta sittenpä mies lähti uuteen yritykseen. Ensin meni hyvin... ja taas tuli stoppi. Mutta kas kummaa, auto nytkähti uudelleen liikkeelle. Matka edistyi palan matkaa. Taas tuli stoppi. Ja taas auto nytkähti liikkeelle samoin kuin aiemmin. Ja näin kävi sillä vaikealla peruutusosuudella useamman kerran. Mies tuumi, että siinä kun tuli se stoppi, tuntui aina kuin joku olisi heittänyt hiekkaa renkaiden alle! Mutta niin mies pääsi pälkähästä.

No nyt sitten se otsikossa mainittu plus ykkönen. Se on meiltä tänään ja liittyy autoon sekin. Lunta oli tullut yöllä kamalasti. Aura tosin kävi aamulla, mutta sitä oli silti tiellä turhankin paljon ja liukasta jäätä lumen alla. Lisäksi koko päivän on satanut lisää. Kauppareissun jälkeen autolla kotipihaan ajo tyssäsi siihen isoimpaan mäkeen. Siinä on vieläpä kaarre ja tien "kaato" väärään suuntaan, jolloin auto helposti ajautuu tien ulkopuolelle. Sinne joutuminen, varsinkin tähän vuodenaikaan, on vähän ikävämpää, sillä sieltä voi olla vaikea päästä pois. Nytkin siis kävi niin, että auto luisui sinne sivuun, eikä suostunut peruuttamalla siitä irtoamaan useallakaan yrityksellä. Sitten pidettiin kotosalla ruoka- ja kahvitauko ja sen jälkeen lähdettiin varustautuneena erinäisin lisävarustein; 2 lapiota, kola ja  pussillinen hiekoitussepeliä mukana, sinne auton luo. Pahalta näytti kun ruvettiin kaivelemaan lunta siitä auton sivulta. Meillä kummallakin jalka upposi todella syvään. Se toinen etupyörä oli osittain siinä tyhjän päällä. Takapyörien taakse isäntä laittoi sepeliä, etteivät pyörät rupeaisi niin helposti sutimaan. Kun saatiin lunta pois auton sivulta ja auton pyörät sopivaan asentoon, istui isäntä ratin taakse peruuttamista varten. Minä en siihen voinut ruveta, olisin varmaan sählännyt auton syvemmälle hankeen. Minä asetuin etupuolelle työntämistä varten. Kun asettelin jalkojani sopivalle hollille tukea saadakseni työntämiseen, upposi toinen jalkani taas tosi syvälle. Kohensin koipieni asentoa ja aika toivottoman yrityksen edellä pyysin mielessäni, että auto saataisiin irti. Muuten olisi jouduttu soittamaan joku avuksi. Isäntä sitten käynnisti auton ja minä tuuppasin, minkä ei niin kovin kummoisilla voimillani saatoin, ja auto lähti kiltisti peruuttamaan niinkuin toivomme olikin! Ensimmäisellä yrityksellä! Vaikka ei meiltä kirjassa mitään olekaan, niin siinä oli se sadastoinen rukousvastaus ja kiitoksenaihe tietysti Jumalalle!

Kun osaisikin useammin käyttää sitä rukouksen mahdollisuutta.

Yksi saatu lahja

Kuinka autoton "nuoripari" (no, nuori... ja nuori... yli kolme- ja neljäkymmentä) sai auton, kun omaa mahdollisuutta sen hankintaan ei ollut:

Olipa "nuoripari" eräänä 90-luvun vuonna perheineen tädin kanssa liikenteessä, tädin autolla. Kun oltiin kääntymässä erään lammen kohdalta pienemmälle tielle, täti ilmoitti yllättävän uutisen: hän antaisi juuri sen ajossa olleen auton tälle perheelle... sitten kun hän ostaisi itselleen uuden auton.

Ja niin myös tapahtui, eikä siihen mennyt vuosia, kuten lupauksen kuulleet olivat päätelleet, vaan auto saatiin  yllättävän pian.

Auto oli perheellä käytössä sitten useita vuosia. Itseasiassa jopa kahteen otteeseen... Tapahtui nimittäin niin, että sitten kun oli vihdoin autoa vaihdettukin, auto päätyi toiseen tarvitsevaiseen paikkaan. Kuluipa sitten aikaa... Ja taas tarvitsi tämä alussa mainittu "nuoripari" autoa. Nytpä tuo toinen perhe oli tilanteessa, että he saattoivat luopua siitä autosta... Ja niinpä tuo sama auto, alunperin tädin lahjoittama, tuli jälleen käyttöön tälle samalle perheelle, jolle täti sen aikanaan oli lahjoittanut.

Auto oli beigen värinen Opel Corsa. Siitä oli iloa moneen kertaan!

"Muistakaa hänen ihmetöitänsä, jotka hän on tehnyt..." 1. Aikakirja 16:22

Kirppikset on oikeita "arkimuseoita"

Siis tarkoitan hyvässä mielessä. Eilen meillä oli isännän kanssa pitkästä aikaa Joensuusssa ihan pelkkä kirppiskierros.  Tarttuiko haaviini mitään? Kyllä ja ei...

Kirppisreissun innoittamana piirustelin jotain samantyylistä...

Nimittäin otin kyllä Kontissakin koriini tuunauspisteestä muutamia ompelukaavoja, sitten oli muutamat pyyhepitsit ja vielä useampi kerä lankoja kirjontaan tai virkkuuseen. Näitä siellä aikani kanniskelin - ja vein ne takaisin. No, miksi sitten?  Nyt ei ollut syynä rahakaan, vaan se, että rupesin miettimään, etten taida tarvita niitä kaavoja kumminkaan, enkä taida saada niitä pyyhepitsejä mihinkään ommeltua, enkä taida saada aikaiseksi noilla langoillakaan mitään... muuta, kuin että ne kaikki jäisivät pöydälleni pyörimään entisten kasojen päälle tai siihen lähistölle ainakin. Samanlaisen ajatuskuvion seurauksena vein takaisin senkin neulekirjan, joka otin koriin Mammuttikirppiksellä, jonne seuraavaksi menimme.

Siellä peränurkassa ei ollut nyt mitään kiinnostavaa ja se oli minulle pettymys. Sieltä suunnistin Mammutin toiseen nurkkaan, jossa on kaikenlaista isompaa tavaraa, kuten huonekaluja. Niitä tykkään käydä aina katselemassa ihan vain mielenkiinnosta, koska siellä on ihan museotavaraakim. No, mitä mielenkiintoista siellä nyt oli?

Esimerkiksi sellainen ompelukonepöytä, joka kuului äidin Singeriin ja jota minä käytin myös koulupöytänä... Sitten oli ompelun apulainen, eli sovitusnukke. Vieläpä sopivan kokoinenkin. Kun sitten kiertelin myyntipöytiä siellä muualla, niin sielläkin on hyllyjä, joissa on vanhaa kamaa. Näin niitä lapsuuteni vihreitä juomalaseja, jotka oli alunperin sinappilaseja. Ja sellainen Kolibri-metallirasiakin oli  jossain pöydällä, joka äidillä oli nappirasiana. Vitriinissä oli esillä sellainen sininen lasikulho, joka oli joku isännän synttärilahja menneiltä ajoilta... Ja joka jo lähes parikymmentä vuotta sitten laitettiin muun muassa jonkun tavaranvähennyksen yhteydessä pois... Jotkut tavarat vähän kirvelee, kun niitä kirppiksellä näkee. Eipä kuitenkaan kaikkea voi säilöä, eikä kaikkea haalia.

Niin ja olihan siellä vitriinissä sellaisiakin Grapponia -juomalaseja. Ne olivat kirkkaita. Meillä on muutama ruskea, jotka äiti joskus meille jostain kirpparilta hankki.

Oli vähän kumma kirpparikierros, mutta olihan tuo vaihtelua tavalliseen arkipäivään. Isäntä sentään toi kotiinkin asti jotain lehtiä ainakin, vaikka hänkin teki sitä samaa, että vei jotain takaisinkin...

Hyvä oli nyt matkaa tehdä, kun ei tarvinnut miettiä kulkeeko auto... Auto, joka noin viikko sitten ostettiin (Mazda 6),  kulki mukavasti.  Kuva ostopäivältä. Nuorimmaiset olivat heti autoa tutkimassa. Arkitouhua sekin.

Maalaismuori kävi kaupassa

Autohan on siis edelleen poissa pelistä.  Perjantaina laskeskelimme isännän kanssa, että siitä onkin jo kaksi viikkoa kun kävin kylillä... Isäntä sitten kysyi, huvittaisiko minua lähteä nyt kauppakäynnille. No, olisi tavalliselle, tai vaikka linja-autollakin isännän kanssa, mutta ei sellaiselle mikä minulle oli tarjolla: Eli itsekseni linja-autolla. Kahdesta menee kahden maksu... joten tulisi ruoka-ostoksille aika paljon lisähintaa... Lähdin sitten kuitenkin, vaikka ei huvittanutkaan, sillä onhan isäntä jo useamman kerran asioinut tässä välillä.

Olin edellisenä iltana tullut katsoneeksi Ely-keskuksen sivulta niitä linja-autojen vyöhykerajoja.   Sieltä sivuilta löytyi koko itä-suomen alueen pysäkkikohtainen kartta ja se pikkutien risteys, josta me kyytiin noustaan,  jäi juuri sille paremmalle puolelle, eli minusta kahdella vyöhykkeellä selvittäisiin Lieksaan ja matkan hinta olisi 6 euroa.  No, kun pääsin autoon, sanoin kuljettajalle, että miten asia minun mielestäni on (isännältä välillä otettu 6 e, toisinaan 8e), mutta kuski oli eri mieltä. Hänellä oli kone käden ulottuvilla ja se näytti, että 8 e... Kun vähän intin ja selittelin asiaani, että vyöhykeraja on kyllä tuossa aivan lähellä Joensuuhun päin, otti hän sen maksun, joka oli mieleni mukainen.  Mutta sitten hän matkalla selitteli niitä vyökerajoja, kuinka ne menee ja missä auto näyttää niiden vaihtuvan... Takaisin tullessa puolentoista tunnin päästä, oli sama kuski. Sanoin, että ottaa nyt sitten sen minkä katsoo oikeaksi... Otti 8 e. Minä vain mietin, että mitä hyötyä moisista tarkoista vyökekartoista on, kun ne ei sitten pidä yhtä käytännön kanssa. Asiakas ei siis voi tietää tarkalleen hintaa, vaikka kuvittelee olevansa rajan sisällä...  Tytär tuli samoihin aikoihin Enon suunnasta ja samantapaiset selitykset oli hän niistä rajoista saanut. Hänellä meno- ja tulomatkoilla on ollut eri hinnat. Mietin ihan, että laittaisinko palautetta sinne Ely-keskuskeen (tai liikennöitsijälle) näistä monimutkaisuuksista. Sillä jos ne kuskit on oikeassa, niin monimutkainen se systeemi sitten on ymmärtää - näin maalaismuorille ainakin.

No, saatiin ruokaa kumminkin.  Mulla olisi siellä kaupungilla ollut vähän "löysää aikaa", mutta se  linja-automaksuhommeli vei jotenkin sen vähäisenkin innon mihinkään. Hiukan yritin mielenvirkistykseksekseni vaatteita Citymarketissa hypistellä, mutta eipä sekään kiinnostanut nyt. Kävin sentään kahvilassa ja sitten teinkin ne ruoka-ostokset: mahdollisimman "kevyttä"  - siis kannettavaksi. Mutta olihan minulla vastaanottajat ison tien varressa, jotta ei minun tarvinnut niitä itsekseni kaikkia kotiin laahata:)

Omassa autossa joku osa oli perjantaina Joensuussa katsottavana. Saa nähdä mitä siitä sitten kuuluu. Kovin korkealla toivo ei sen suhteen enää ole.

Siinä se auto vihdoin on!

Tänään se sitten löytyi! Opel Vectra. Melko lailla samantapainen kuin C5, joka on jo myyty varaosiksi.

Koelenkille päästiin me kotolaisetkin, kun autonhakijat tulivat. Tässä palaillaan jo takaisin kotiin.

Tämä auto on rukousvastaus!  Ja kiitoksen saavat myös hommaa avittaneet ystävät:)  Kuin joululahjan olisimme saaneet.