Oli oikea hyvän mielen juttu luettavaksi!

Luin ihastuneena, hyvillä mielin tuon jutun, jossa entinen tangokuningatar Johanna Pakonen kertoo siitä, mitä tekee nykyään. Hän mm. käy avustamassa vanhuksia, ja nauttii työstään. Hän sai pitää omat isovanhempansa aikuisuuteen asti ja siinä tottui olemaan vanhojen ihmisten kanssa:

 https://seura.fi/viihde/julkkikset/johanna-pakonen-avustaa-yksin-asuvia-vanhuksia/

Samalla itseäni hieman kirpaisi. En voinut omien isovanhempieni kanssa olla kuin vain joskus käymäseltään, kun eivät asuneet ihan lähellä. Olin 16 v. kun viimeinenkin isovanhemmistani poistui elävien kirjoista. Pappa se tutuin heistä sitten olikin. Yksi isovanhemmistani, toinen isoisä, oli kuollut jo ennen syntymääni. Ja kaksi mummuani kuolivat ollessani iältäni 10 vuoden molemmin puolin.

Nyt sama "perinne" jatkuu, omat lapseni ovat olleet etäällä isovanhemmistaan. Yhtä ei ole koskaan kenenkään lapsistamme ollut mahdollista nähdä, tutusta syystä. Ja yhtä on yksi lapsista nähnyt - puolivuotiaana... ja muut eivät lainkaan. Yhtä näki puolet lapsistamme alle kymmenvuotiaana, pari muuta syntyikin vasta myöhemmin. Yksi isovanhempi on vielä, minun äitini. Häntä ovat saaneet kaikki nähdä, mutta tosi harvoin pitkien etäisyyksien takia. Ja se juuri surettaa, ettei ole voitu kunnolla puolin ja toisin tutustua, lapset ja isovanhemmat, nyt varsinkin vielä tämä jäljellä  mummu. Pitkä välimatka erottaa. Ei sitä aikoinaan, nuorena osannut niin pitkän matkan vaikutuksia ajatella. Ja elämä voi tarjoilla tilanteitä, ettei aina ole niin sitä joka asialle parasta vaihtoehtoa otettavissa, kuin vaikka asuinpaikkaa.

Ja entäpä me nyt sitten isovanhempina? Etäällä ollaan sitten mekin omista lapsenlapsista. Onneksi nykyään on videopuhelut, niin siinä pääsee näkemään ja kuulemaan puolin ja toisin👍

Vaan onpa vanhaa perua, nämä etäällä olemiset. Äitinikään ei tullut tutuksi omien isovanhempiensa kanssa. Mahtoiko tavata edes yhtäkään isovanhempaansa. Kaksi oli ainakin kuollutkin jo ennen äitini syntymää. Isästä en osaa sanoa, kun en ole niin tarkkaan selvillä  isovanhempiensa asuinpaikoista. Yksi hänen isoäitinsä ainakin oli kuollut jo hyvin varhain. Ei ole meillä todellakaan ollut perinnettä, että isovanhemmat olisivat olleet vahvasti mukana lastenlasten elämässä - näkyvällä, läsnäolevalla, tavalla. Mutta silti, tiedän että äidilleni on ollut tärkeitä minun ja siskoni lapset❣️ Ja meillä yksi nuori kyseli tänä kesänä, että onko mahdollista käydä mummua katsomassa... Hyvä olisi jos voisi, mutta en ole varma onnistuuko. Jää nähtäväksi se asia.

Nämä kuvat 70-luvun alkupuolelta. Siinä lapsuuden perheeni❤️