Keltaoranssi päivä eilen - keltaista yllä, ruokapuolellla oranssia

Olin ottanut edellispäivänä pakastimesta sulamaan puolen litran lakkarasian. Siitä oli ajatusta, että johonkin torttuun. Mutta koska nuorempi väki ei ollutkaan kotosalla näinä päivinä niinkuin luulin, muutin suunnitelmaa. Sainkin idean tehdäkin niistä pienen hillosatsin, kun löytyi kotoa jonkunlaista hyytelösokeria. Tarkoitus kuitenkin tuo hillo pian käyttääkin.

No sitten ajattelin vihdoin käyttää yhden pidempään käyttöä jo odottaneen, ison "porkkana"sosepötkön*. Ensin pähkäilin porkkanasosekeittoa. Mutta siinäkin muutin suunnitelmaa ja päätin tehdä porkkanalaatikkoa, kun löysin sopivan ohjeen:

  https://satukoivisto.fi/porkkanalaatikko/

Tuosta löytyy ohje, jossa ei ole porkkanalaatikossa riisiä. Ei minulla varsinaisesti ole mitään riisiä vastaan, mutta en vain ymmärrä, miksi porkkanalaatikkoon laitetaan riisiä? Eihän lanttulaatikkokaan sitä kaipaa. Ja tuo ohje oli kyllä tosi helppo. Siinä oli kylläkin itse soseutettu 500 g:n porkkanasatsi, josta laatikko oli tehty. Minullahan puolestaan oli sitä kaupan valmissosetta 1 kg pötkö, eli tuplamäärä. Joten muokkasin ainesmäärät sen mukaiseksi. Ja maustamistakin sen mukaan mitä meiltä löytyi. Ja vasta myöhemmin, laatikon jo valmistuttua, huomasin, että sosehan ei ollut pelkkää porkkanaa, vaan siinä oli porkkanan lisäksi mm. myös palsternakkaa ja lanttua. (K-menu *juuresose, oranssi pötkö:) Ja se itseasiassa lieksalainen tuote, Lieksan laatuherkut Oy:n valmistamaa👍

Tässä laatikko uuniin menossa. Kuvioiden piti olla sydämiä, mutta nekin vähän muuttuivat:) Ei onnistunut ihan aiotusti. Pari muuta kuvaa valmiista laatikosta.

Olin laittanut laatikkoon suolaa hieman liikaa,  vähempi olisi ollut parempi. Isäntä tykkäsi kyllä siitä suolaisena versiona, mutta minä kaipasin makeutta. Olin siirappia jo valmistusvaiheessa laittanut, mutta ei näköjään minun makuuni riittävästi. No lautasella olevaan satsiin sitten lisäsin. Lanttulaatikossakin tykkään makeudesta.

Mitä ruoka-asiaan noin muuten nyt yleensä tulee, niin olen saanut nyt lähipäivinä olla kiitollinen siitä, että ylipäätään olen saanut aikaiseksi tehdä ruokaa. Se homma kun ei ole minua kiinnostanut yhtään viime aikoina. Vähän niinkuin mielessäni taannoin rukoilin, että saisin siihen jotain intoa; sillä niin ns.  "heikossa hapessa" on se homma ollut. No nyt on pikkuruista piristystä siinä ollut🙏

---

Ja se vaateasia sitten: tämä yllä eilen - ja tänään. Kuva tehty pari vuotta sitten ja ollut silloin jonkun jutun kuvituksena.

Ehtoollinen tapahtui erikoisessa paikassa: astronautti vei ehtoollistarpeet mukanaan kuuhun!

 Buzz Aldrin sai ehtoollisen Kuussa | historianet.fi https://share.google/N8jL1RRH9mE9JObk9

Jälkeenpäin hän mietti, ettei olisi pitänyt, koska kuu on myös muihin uskontoihin kuuluvien kuu; jota pohdintaa ihmettelen. Onhan kuu kaikkien kansojen kuu kyllä. Ja on myös niin, ettei ole kuin yksi Luoja: Hän, joka loi kuun ja auringon, tähdet, ihmiset ja eläimet. Kaiken mikä on. 

---

Tuosta linkistä näkee halutessaan juttuja tässä blogissa olleisiin juttuihin, joissa on kuusta jotakin. Nuokin kuvat peräisin niistä jutuista. Valokuvat omia otoksiani ja piirustus joskus pykäämäni, kun kävelyllä kuu näytti tien yllä niin mielenkiintoiselta: https://vaaranlaella.blogspot.com/search?q=Kuu&m=

Eilisillan piirros - kerrostalo.

Tykkäsinpä jättää nuo jämäkartongin reunat leikkaamatta, vaikka alkuun ajattelin niin tehdä. Nehän on kuin jotkut pylväät; antaa lisää "ylväyttä" kiinnostavan näköiselle, jopa korealle rakennukselle - vaikka kartonki itsessään onkin vain vaatimaton osa keksipaketin päälistä😃

Vaihteeksi piirustus, kun oli niin kiva aihe silmien edessä

Värikäs vene rantahiekalle vedettynä:)

 

Kuva on tehty vesivärikynillä ja oli vielä kuvaa siitä ottaessa osittain märkä.  Paperina joku talteen otettu kartonginpala. Näissä on se hyvä, että "pohjaväri" on jo valmiina. Ei tarvitse valkoista ruveta muuttamaan jonkin muun väriseksi.

Lilja

Meillä on ollut keittiön pöydällä liljoja.

Ne oli niin kiehtovan näköisiä siinä edessäni ollessa, että piirustaminen kävi mielessä. Mutta koska en oikein osaa kukkia piirtää, välttelin aloitusta viime tippaan. Kukat on jo siirretty toiselle pöydälle, joten nyt jos ylipäänsä aikoo. Joten tämä aamuna sitten... Ihmisellä vain on se kumma tarve itsekin jotain yrittää, vaikka kaikki on toisen toimesta tehty paljon kauniimmin jo alkujaan...

Ja pitihän sitä yrittää antaa auringon parantaa...

No on, mikä on. Joku keksilaatikon pahvi tässä  piirustuspaperina. Ja vahavärit sekä öljypastellilitkynät. Ainakin meni hauskasti yksi hetki. Ja ties vaikka innostuisi helpommin taas seuraavia piirustuksia aloittamaan. On ollut vähän nihkeätä. Kun piirustustarvikkeetkaan ei taas tällä hetkellä ole ihan niin kätevästi esiin otettavissa kuin aiemmin. Pitäisi taas siihenkin paneutua, että saisi senkin paremmalle tolalle. Tuntuu aina olevan joku asia, jota pitäisi kohentaa, mutta usein jää vain pelkäksi aikeeksi.

---

Kirjoittelin toiseen blogiini myös tänä aamuna. Siinä on vähän Esteristä, Persian kuningattaresta, ja myös Mooseksesta, jonka nimi suurelle osalle ihmiskuntaa on tuttu:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2026/06/juuri-sellaista-aikaa-varten-jumalan.html?m=1

Mieleen tuli taas pitkästä aikaa sekin, että kuinka vasta myöhään aikuisena tajusin, kuinka piirustus- ja kirjoitusasia ovat olleet elämässäni jotenkin jo lapsena. En osannut pitää niinä varmaankaan ns. minään silloin. Ja nyt ne jotenkin ovat elämässäni jossain roolissa, vaikkakin vain ikäänkuin harrastusmielessä. Harrastus - sanana tässä, sekin tuntuu olevan jotenkin epäsopiva kuvaamaan asiaa. Olisikohan eräänlainen elämän eliksiiri, ja tarve, kun ei ihan pelkkä huvikaan🌿 Enemmänkin kiva, että saa tehdä tällaista, on saanut mahdollisuuden tällaiseen. 

Profeettojen elämästä. Heissä sitä oli tosi monenlaista ihmistä. Ja yksi piirroshahmotelma aiheeseen.

(Tämän olin joskus kirjoittanut ja jättänyt sitten luonnoksiin ilmeisesti sen takia, kun yhden nimeä en ollut siinä heti muistanut, että kuka olikaan kyseessä. No nytpä vähän jatkan. Ja vähän piirustinkin kirjoitusvihkoseni sivuun, kun aamulla osui luettavaksi Hesekielistä jakeita. Ja Hesekiel oli juuri se mies, jonka nimi oli juttua alunalkaen värkätessä ollut hukassa:)

Profeettoja oli monia, ja monenlaisia. Heidän tehtävänsä ja toimintansa oli varmastikin Jumala ikäänkuin räätälöinyt itsekullekin. He joutuivat erikoisiin hommiin, sellaisiin, jotka eivät usein olleet lainkaan kivoja hetkiä - päinvastoin pelottavia. Tai muiden silmin nähtynä omituisia. Jumalan  on täytynyt valita niihin tehtäviin ihmisiä, jotka hän tiesi kykeneviksi niihin. Mutta silti, koville toisinaan otti profeetalle julistaa sanomaa jonka tiesi ns. särkevän kuulijoiden korvia - ja sydäntä.

Yksi tunnetuimmista profeetoista oli varmaan Joona. Hänen nimensä tuntee varmaan lähes jokainen. Hänhän se joutui kalan suuhun ja vatsaan, mutta selvisi siitä. Tosin Jumala ei ollut häntä merimatkalle käskenyt mennä, vaan Niiniveen. Niiniveen hän meni kiltisti vasta sen "kalareissunsa" jälkeen. Niiniven väki otti vastaan sen sanan, jonka Joona toi, ja pelastuivat tuholta. Joonan mieli myrtyi Jumalan armollisuudesta. Hän koki tehneensä turhaa työtä. Hän olisi kai halunnut nähdä näytöksen Niiniven tuhosta.

Joku sai Jumalalta ohjeen ottaa huonomaineinen nainen vaimokseen. Aika erikoinen vaimovalinta profeetalle! Mutta mistäpä me tiedämme, vaikka Hoosea - se oli sen profeetan nimi, olisi ollut ihastunut tähän naiseen jo aiemmin, tai jopa nainen ollut kiinnostunut Hooseasta. Mutta oli miten oli, nainen ei tosiaan ollut mikään yhden miehen nainen... Hänet Hoosea kuitenkin vaimokseen otti tai sai, olkoon nyt kuinka päin tahansa. Lapsiakin tuli. Lapsille profeetan piti antaa nimiä, jotka kuvastivat sitä, mitä pian oli tapahtuva. Jossain vaiheessa vaimo ehkä meni taas vieraisiin. Mutta mies haki vaimonsa takaisin ja "suostutteli häntä", että vaimo hänen olisi. Kukaties profeetta joutui kyläläistensä pilkan ja naurun aiheeksi, kun hänellä oli sellainen vaimo, joka vieraiden perään vilkuili. Nyt tätä kirjoittaessa uskonkin, että Hoosea varmasti oikeasti rakasti tuota vaimoaan, koska profeettojen elämällä Jumala jotain ihmisille tahtoo osoittaa. Tällä sitä myös, että rakastaa sitäkin, joka ei samalla tavoin kykene rakastamaan takaisin ja olemaan uskollinenkaan. Tämä profeetta oli Hoosea.

Sitten oli joku profeetta, eli nyt se Hesekiel, joka joutui tekemään erikoisia asioita. Sanottaisiinkohan niitä nykyään performansseiksi kenties. Kerran hän joutui makoilemaan kuukausia: ensin toisella kyljellä, sitten toisella. Ja joutui rakentelemaan pienoismalleja esitystensä tueksi. Hän joutui rakentamaan pienoismallin Jerusalemin piirityksestä:  tiileen piirtämään kaupungin, ja sen ympärille rakentamaan piiritysvallit, valtausluiskan, ja sotaleirejä ja muurinmurtajia siihen ympärille. Mutta vaikeinta oli, kun hän itse joutui makoilemaan kauan siinä vieressä, niinkuin oli ohjeen Jumalalta saanut. Se oleminen siinä ja hänen surkea ruokansakin, kuvasi kaikki sitä, millaiset olosuhteet olivat tulossa. Hesekiel näki myös jotain aivan vastakkaista joskus, profeetan työnsä alkajaisiksi.  Se oli näkymää taivaasta. Ehkä sekin osaltaan rohkaisi ja auttoi jaksamaan vaikeassa profeetan työssään, johon hänet Jumala kutsui. Hän oli kutsun saadessaan jo itse aiemmin vietyjen pakkosiirtolaisten joukossa "Kebarjoen varrella". Mutta siitä hänen taivaallisista näkemästään olen jo aiemminkin halunnut jotain kuvaa nähdäkseni. Tämä aamuna jotain yritin vihkoni sivun alalaitaan hahmotella siitä, mitä siinä näyssä oli. Ne näyn asiat löytyy halukkaille luettavaksi Hesekielin luvusta 1.

Sitten oli myös Daniel, joka oli vankina viety Nebukadnessarin hoviin Babyloniaan. Siellä hänestä ja kahdesta osatoveristaan tuli kuninkaan hovin väkeä. Daniel kykeni selittämään kuninkaan unen. Daniel joutui  kuningas Dareioksen aikana leijonien luolaan, koska ei ollut suostunut rukoilemaan - juonittelijoiden ovelasta ehdotuksesta tehtyä - ja kuninkaan sitten vahvistaman määräyksen mukaisesti, vain kuningasta kuukauden ajan... Mutta leijonat eivät olleet kiinnostuneita syömään Danielia, koska Jumala oli niin päättänyt! Kuningaskin iloitsi löytäessään hänet elossa. Daniel oli siis entinen vanki, pakkosiirtolainen; mutta sitten myöhemmin hoviväkeä kuninkaan palveluksessa. Mutta Danielille Jumala ilmoitti myös muutoin tulevia tapahtumia, jotka on kirjoitettu hänen nimellään olevaan kirjaan.

---

Tämmöistä täältä tänään. Meni siinä pienen piirustuksen kanssa jokunen hetki, vaikka alkuun piti vain niinkuin luonnostella lyijykynällä.

Kesäkekkerit -piirros

Tämä liittyy niihin juhliin. Jotensakin tuohon tapaan oli alue juhlintaan laitettu. Pöydillä oli enempi kaikkea, mutta piirsin noin muutaman kipposen pöydille, joissa jotain. 

Tuonne takapihan takimmaiselle alueelle oli juhlinta keskitetty. Sinne miesväki kantoi pitkän keittiön pöytämme. Vasemmalla on sininen, vanha puutarhapöytä, joka on talon entisen omistajan eli isännän ukin 90-luvulla ostama; kuten tuo, jo vinksallaan oleva vanha keinukin. Noiden puutarhakalusteiden ostoretkellä muistelen meidän olleen isännän ukin kanssa mukana silloin kauan sitten Joensuussa. Mukana silloin yksi pieni tenava.  Sen vanhan puutarhapöydän päällä oli nyt likellä sataa vuotta jo varmaan oleva pöytäliina Hauholta, äitini mummon kutoma. 

Tässä tätä naputellessa tein huomion, että noita ruokapöydän tuolejahan on oikeasti meillä vain neljä, ei kuutta. Eli liekö sitten yksi eteisen pieni penkki ollut tuolla myös, koska muistelen jossain kohtaa laskeneeni istumapaikkoja olevan juuri sopivasti aikuisten määrään nähden. No, piirros ei ole valokuva; enemmänkin joku vähän hatara tunnelma- ja muistikuva:)

Tällaista täältä tänään. Voikaahan hyvin❤️

---

Juhlapäivästä oli kirjoitettuna tässä: 

https://vaaranlaella.blogspot.com/2026/05/kiitos-lieksa-juhlassa-soi-ihan.html

"Oli kylmä" yö...

"Oli kylmä, ja siksi palvelijat ja vartijat olivat sytyttäneet hiilivalkean ja lämmittelivät sen ääressä. Myös Pietari seisoi heidän joukossaan lämmittelemässä." Joh. 18:18 KR-92

Tuo kylmä yö osui silmiini eilisaamuna kun olin etsimässä seuraavalla sivulla olevaa kohtaa. En liene aiemmin tainnut niin kiinnittää huomiota siihen yön kylmyyteen.

Nyt oltiin siinä ulkona kylmässä, yöllä, tulen ääressä lämmitellen. Muutama tunti aiemmin oltiin valmisteltu pääsiäisateriaa, ja sitten kokoonnuttu yhteen nauttimaan sitä. Oli jo monenlaisia outoja asioita ehtinyt tapahtua ennen tätä hetkeä, ja nyt oltiin tässä, eikä tiedetty mitä tuleman piti.

"Minne tahdot meidän valmistavan sen?" - oltiin kysytty Jeesukselta. Hän neuvoi, ja oltiin kohdattu se *vesiruukkua kantava mies...! Häntä seuraten oltiin saatu löytää paikka juhlalle. Siellä Jeesus oli sitten pessyt heidän jalkansa; mikä oli täysin tavatonta. Heidänhän olisi paremminkin tullut pestä Mestarinsa jalat! Mutta Jeesus vaati saada tehdä sen. Sitten outoa oli ollut Juudaksen häipyminen jonnekin, ja Jeesuksen puheet kavaltajasta, ym. Ja sitten oli ollut se miekkatapauskin.

Kiitosvirren jälkeen oltiin sitten lähdetty Getsemaneen. Siellä Jeesus oli ollut kovin ahdistunut. Ja kohta oli tullut se "Juudas"kin sinne - johdattaen oikein sotilasjoukkoa perässään. Aivan uskomatonta! Ja he - ne sotilaat, veivät Jeesuksen pois.

Mietittävää riitti... Mihin joutui se Pietarin miekka, jolla korva yhdeltä pois sivallettiin...? Mutta siinä tilanteessakin vielä Jeesus paransi sen tyypin. Sai mies korvansa takaisin! Varmasti Pietarin mielessä kiehui ja kuohui. He kaikki olivat karanneet siitä, kuka minnekin. Joku heistä oli jättänyt vaatteensakin, ja paennut ilman niitä... 

Mutta nyt oltiin tässä, näillä kylmän yön tulilla. Eikä tiedetty, mitä oikein tulossa olisi... Toivottavasti sentään päästäisivät pian Jeesuksen pois kuulusteluista. Pietari kenties pohti; että onneksi Johannes oli  tuttu ylipapin kanssa, niin ihan sillä, Johanneksen siivellä - noin sanotusti, minäkin pääsin tänne odottamaan mitä tapahtuu.

"Simon Pietari ja eräs toinen opetuslapsi menivät Jeesuksen perässä. Tuo toinen oli ylipapin tuttu ja pääsi siksi Jeesuksen mukana ylipapin palatsin pihaan. Pietari jäi seisomaan portin ulkopuolelle, mutta opetuslapsi, joka tunsi ylipapin, meni puhumaan porttia vartioivalle palvelustytölle ja toi Pietarin sisälle pihaan." Joh. 18:15-16 KR-92

Pietarilla on varmaan epämukava olo muutenkin kuin vain kylmän takia: tyttö oli kysynyt, oliko hänkin niitä Jeesuksen opetuslapsia...? Tietenkään hän ei myöntänyt, mutta nyt oli inhottava olo senkin takia...

---

* Vesiruukkua kantava mies... Tuli mieleen, että Jeesus on itsekin kuin vesiruukkua kantava mies: muita palvelee, elävää vettä tarjoilee, ja häntä olisi tarkoitus seurata, jotta juhlapaikkakin löytyy. 

Päivän vaatetus piirrettynä - ja samaa väriä ikkunan takana:)

---

Ja tältä näyttää yhdeltä sivulta taloa... Toisaalla onkin sitten vielä kunnon lumikerros.

Eilisen piirros; näissä kuteissa, valon ja varjon vaihtelussa

Kuvan tekemisen idea tuli eilen, kun istuin kotona paikalla, johon aurinko soi säteitään. Näin silloin oman olemukseni ns. postimerkin kokoisena kuvana kännykän ruudun alalaidassa, ollessani  tyttären kanssa videopuhelussa. Tunnelma kuvassa oli jännä, taustalla tummaa, ja välillä olivat kasvoni puolittain valaistut. Valon kohdat paikkaansa vaihtelivat, kun aurinko jatkoi kierrostaan. Minähän näköjään nuorruin kovasti tekemässäni kuvassa; harmaa ja valkeakin on tukastani kadonnut, eikä suupielissäkään ole viivoja alaspäin... Näyttää ihan nuorelta... tytöltä:)  

Vaatteet sentään on ihan tätä päivää, ylläni nytkin pitkän, ruskean hameen kanssa oranssi neuletakki ja sen alla tiilen värinen trikoopusero.

---

Ruskean hameen näkee vaikkapa tästäkin. Se on ollut useammassakin jutussa vuosien aikana vaateblogissani: 

https://vaatekomerolla.blogspot.com/2019/01/idea-1978-kasityolehdesta-neulerusetti.html

Yön valokuvia - ja vanha öljyvärityö talosta

Menin poikkeuksellisen myöhään nukkumaan, oli jo yö. Muut jäivät vielä valvomaan. Sängynlaidalle istahtaessani katsoin ikkunoista jännittävän näköisiä näkymiä... Piti nousta hakemaan vielä kamera.

Tämä alin kuva näyttää samaa, jota iltaisin usein huvittuneena silmäilen: ihan kuin meillä olisi  tuollainen "pergola", tms. tuossa takapihalla valkoisine seinineen. Ne syntyvät sinne pimeänä aikana heijastuksena olohuoneen seinistä.

---

Mutta yökuvien lisäksi nyt tältä aamulta kuva. Siinä on tekemäni öljymaalaus v. 2001. Siinäpä on juuri talon takapiha. Kuvaan tuli nyt näin aamulla hieman ylimääräistä valonsädettä, kuin  taivaalta,  kun oli lamppu siinä ihan lähellä.

Jostain tuolta suunnalta metsästä, jonka allaoleva kuva näyttää, aikoinaan valaistua taloa katselin, ja sain idean yrittää siitä kuvaa tehdä.

Ja nyt onkin jo aamun valo:)

Roskiin runtattu pelin tekele... - Ja aura kävi:)

Pohjavärin aloitusta uumoilinkin, että se voisi olla hankala tapaus... Ja niin olikin. Pidin vieläpä turhaa kiirettä eilen sitä tehdessäni. Toisaalta vesivärin kanssa ei voi aikailla, jos haluaa vaihtelevan värinvoimakkuuden kuvan eri kohdissa, mutta ilman kuivia raitoja. Itseasiassa pohjaväri olisi pitänyt ehkä levittää ihan ensin... 

Hmmm... Vielä tätä kirjoittaessa mietin, josko sittenkin ottaisin sen vielä tuolta keittiön roskapömpelistä, ja muovittaisin kontaktimuovilla sen takaosan joka roskien kanssa tekemisissä nyt on... Ensin pitäisi tietty oikoa tuo tekele. Aika epätoivoista touhua... Mutta tuskin jaksaisin kolmatta kertaa peliä ruveta piirtelemään. No, katsotaan, mitä teen🫣🤔😅

---

Aura kävi tänä aamuna, vaikka uutta lunta ei nyt ollut juurikaan tullut. Mutta hyvä silti, että kävi. Veti niitä entisiä lumia tieltä, vaikka vielä siellä ajamaan kyllä pääsikin.

Pihan värit tänään - ja vähän muutakin väriä

 

Tänään otetut kuvat.

Jostain näistä niin mieluusti tekisin vesiväreillä kuvan... Mutta haaveeksi varmaan jääkin. Nimittäin joitakin päiviä sitten aloitin jo yhtä. Isolla sudilla vetelin jo muutamia vetoja... Enkä ole jatkanut sitä siitä, mihin se jäi. En muista keskeytyikö se johonkin muuhun touhuun, vai suoraan siihen etten tiennyt miten jatkaisin kuvan tekemistä. 

---

Muuten on piirustelua ollut ohjelmassa, kun olen tehnyt uutta versiota vuosia sitten tekemästäni pelistä, jonka jouduin joitakin aikoja sitten heittämään roskiin säilytyksessä pilalle menneenä. Tässä nyt tekeillä olevaa...

Saa nähdä mikä siitä tulee... Tietysti ajattelen, että olisinpa piirtänyt vanhasta ensin kuvan läpi...  Uutta tehdessä, ajatus oli ensin tehdä niin samanlainen kuin entinen oli, mutta ei se niin mene. Ei ole ihan samanlainen kuitenkaan. Entiset säännöt kyllä toimivat uudessa myös. Noita pyörylöitä on muuten yllättävän paljon. Laskin että olisi ollut yhtä tai kahta vaille 200. Ilmankos alkoi pyörylöiden väritys välillä kyllästyttää.

Ja tässä vanha kuva siitä alkuperäisestä, jo pois pistetystä. 

 

Ja kun nyt piirustuksista tässä puhutaan, niin tässä vielä se meneillään olevan tammikuisen piirustusnäyttelyn ilmoitus kirjastossa. Ilmoitus on tehty kirjastossa yhdestä minun piirustuksestani. Tämä on nyt siis toinen kerta, kun minulla on piirustuksia näytillä. Pääosin eri tekeleitä kuin ekalla kerralla.

Rukous arkeen - ja mistä se sai sanoihinsa muotoa

Auta meitä ettemme jäisi jumiin oman elämämme jääteille" ja "lumipenkkoihin". Anna apusi vaikka joskus joutuisimme odottamaan pitkäänkin, ja jopa ilman tietoa,  tuleeko joku. Sinä kuitenkin tulet! Itseasiassa olet jo. Auta meitä kaikkina elämämme päivinä. Auta myös muistamaan, että Sinä olet. Ja että tahdot auttaa meitä. Ei ole sellaista tilannetta, sellaista päivää, sellaista hetkeä, että Sinä, Elämän Herra, väistyisit omiesi luota jonnekin kuulumattomiin. Jää tänäänkin tähän vierellemne. Meillä on turvallisempi ja levollisempi olo, jos olet ihan lähellä meitä. 

---

Tämä rukous on saanut sanoihinsa vaikutteita myös katsotusta sarjasta "Rekkakuskit jäällä"; siinä nähdyistä yllättäen eteen tulleista hankalista tilanteista, jolloin on näyttänyt, että miten tuosta voi mitenkään selvitä. Ja kuitenkin, joskus pitkänkin odotusajan jälkeen tulee joku, joka vetää irti siitä jumista tai tai jopa työntää eteenpäin voimansa menettänyttä rekkaa. Tai kuski saakin voimia jatkaa linkkuun menneen rekan pyörien kaivamista lumesta, vaikka se näyttää aluksi aivan toivottomalta touhulta. Ja kuitenkin matka sitten jatkuu. Joskus ei ole tullut ketään, mutta onkin saatu voimaa ja neuvokkuutta, jotta matka on voinut jatkua. Usein silti on niin, että saapuu lopulta joku, joka voi auttaa. Ja välillä nämä saavat itsekin olla auttamassa: otetaan kyytiin joku kylmettynyt.

---

Tuossa seison muutama vuosi sitten piirretyssä kuvassa, kun tukkirekka pimeässä vyöryy ohi. Onneksi ei enää tarvitse aamupimeillä teillä kävellä. 

Pessimisti on pessimisti vaikka voissa paistaisi...😅

Kirjoitin toiseen blogiini tänä aamuna jutun. Ja pelkästään sinne sen aioinkin ensin jättää. Mutta sitten, nyt jo vähän itseäkin huvittaa - ajattelin, ettei se tällä puolen kiinnosta - siis siinä taas pessimisti "äänessä"; siitä jutun otsikkokin:)

Kirjoitin siis ennen ylösnousua ja hiippailua tänne hämäränpuoleiseen keittiöön tuloa, mieleen tulleita ajatuksia ensin vihkoon ja sitten blogiin. Sen tekstin joissakin sanakäänteissä vilahtaa hitusen arkikin: netin pätkimiset ja elokuvien ja sarjojen katselu. Linnan juhliakin eilen katsottiin.

---

Jutun linkki tuossa, mutta sen nyt näkee lukea tästäkin ihan suoraan ilman linkkiä.

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2025/12/meidan-jumalamme-pappeja.html 

Jutun nimi siis oli: Meidän Jumalamme pappeja...

"... vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta." Ilm. 20:6   (v. -38 käännös)

"Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden." 1. Piet. 2:5 KR-92

"Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla." Room. 12:1 KR-92

Ennen ylösnousua tänä aamuna mieleeni tuli, että kunpa me Jumalan "pappeina" tai lähettiläinä kukin uskaltautuisimme omalta pieneltä osaltamme, vaikka hyvin vajavaisina toimimaan Jumalamme "pappeina" ja lähettiläinä. Me ehkä usein (minä ainakin) suljetuin suin olen, kun koen etten osaa puhua mitään. Tai koetaan, että mitä hyötyä jostain pienestä lausahduksesta siis edes olisi. Mitä se vaikuttaisi, vaikuttaisiko mitään esim. uskosta osattomalle sanottuna? Mutta: Meidän osaamme pienenä ja mitättömänä Jumalan työssä pitäville, nyt sanoisin tämän huomion, (tänä aamuna mieleen tulleen), että mehän emme tiedä, mitä esim. sanoja Jumala on jo aiemmin jollekin lähettänyt mietittäväksi... Tai kokemuksia, jotka ovat muokanneet maata. Kukaties se, jonka me nyt voisimme sanoa tai tehdä, olisikin se viimeinen lenkki, helmi tai pisara siinä aiemmin lähetettyjen Jumalan viestien pitkässä sarjassa, ja onkin nyt tullut päätösjaksoonsa... Me emme tiedä, missä vaiheessa ollaan. Mutta toivottavasti hoidamme sen viestin perille, vaikka se vaikuttaisi meidän mielestämme aika olemattomalta ja turhalta, (kenties jopa sopimattomalta). Se voi olla se tärkeä päätösjakso. Mutta vaikka ei olisikaan se, niin osanen omalla paikallaan. Toivottavasti meillä taivaallinen "netti" toimii ja viestit kulkee; vastaanottajat saa omansa.  Itselleni ajattelemista tässä. Rohkaiskoon, auttakoon Jumala itse, vaikka tuupatkoon liikkeelle. Ei omalla pakolla eikä voimalla, "...vaan minun hengelläni..." sanoi Herra kerran Serubbaabelille. (Sak. 4:6). 

"Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: "Uskosta vanhurskas saa elää." Room. 1:16-17 KR-92

---

Kirjoittamassani tekstissä on samalla kuin pieniä vilahduksia arjestamme: toimiiko netti? No ei aina silloin kuin pitäisi. Olemme katselleet myös paljon elokuvia ja sarjoja, joko netistä tai sitten omilta dvd-levyiltä. Sarjoja katsoessa kyllä yleensä haluaa,  varsinkin jos ei ole ennen kyseistä sarjaa nähnyt, niin nähdä sen päätösjakson myös, että mikä on se lopputulos kaikesta.

Viime aikoina on katsottu MTV Katsomosta esim. sarjaa Rekkakuskit jäällä. Tosi jännittävä, kun joutuvat Kanadan jääteillä raskaiden kuormien kanssa ajelemaan. Yhdestäkin jaksosta ajattelin, että se oli jännttävämpi kuin mikään ns. jännityssarja. Kestääkö jää, putoaako rekka lasteineen jään läpi... Ehtiikö kuski hypätä pois kyydistä? Ajavatkin joskus jäätiellä ovi raollaan mahdollista poishyppäämistä varten... Sikälikin ollut kiinnostava sarja, kun täällä meidänkin lähettyvillä Pielisen yli jäätie, jos vain talviolosuhteet sallivat sen tehdä.

Piirsin kerran arkisen tilanteen lähistöltä, kun tukkirekka vyöryi pienellä, pimeällä tiellä ohitseni. Siinä seison melkein huomaamattomasti tienpielessä.

Jonkinlaista kuvaa koitin saada aikaiseksi yhteen Raamatun kohtaan...

Minulla tulee monesti nähdessä tai pohtiessa jotain kivaa, jännää, mielenkiintoista, tai mielikuvitusta kutkuttavaa, halu yrittää kuvittaa sellaisia. Joskus vaikkapa joku sanoin kuvattu, piirretyksi kuvaksi. Niin oli allaolevan parin jakeen kanssakin, jotka taannoin osuivat luettavaksi, ollen Danielin* kirjasta. Danielhan oli Nebukadnessarin* hoviin päätynyt israelilainen pakkosiirtolainen jossain nykyisen Irakin alueella kaiketi. Babylonista kun hänen olinpaikkanansa oli kyse. Ja Tigrisjoen rantamat  mainitaan hänen näkynsä sinä paikkana, jossa hänelle näytettiin, mitä aikojen lopulla tapahtuu.

"Kun minä sitä katselin, istuimet* asetettiin paikoilleen, ja Ikiaikainen istuutui. Hänen pukunsa oli valkea kuin lumi ja hänen hiuksensa ja partansa kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta. Hänen luotaan lähti liikkeelle tulinen virta. Tuhannet ja taas tuhannet palvelivat häntä, miljoonat seisoivat odottaen hänen edessään. Oikeus asettui istumaan, ja kirjat avattiin." Daniel 7:9-10 KR-92 (*valtaistuimet, sanoo vanhempi käännös)

Tuo kun oli yhtenä aamuna luettavissa, jo pelkkä tuolien laitto sai mielikuvituksen liikkeelle, onhan sellaista tuolien asettelua useimmat tehneet itsekin. Jatko oli vaikeampi, mutta  halusin jotain kuvaa saada aikaiseksi kohdasta, joka oli sanoina niin hyvin kuvattu! Mietin jossain kohtaa sitäkin, että Daniel olisi voinut itse hahmotella kuvan, mutta kokemus oli varmaan niin suuresti Pyhä, että se oli paras tyytyä vain sanoin kertomaan.

Minä vähän arasti omani, tällaisen "lapsen tekeleen" tein ja näytän... 

Vanhempia usein lastensa tekemät kuvat huvittavat. Toivon, että Jumala sillä silmällä huvittuneena tätä yritelmää katsoo, eikä pahastuneena. Sellainen lapsensa tekelehän tämä on. 

"Maa on hänen jalkojensa astinlauta...", sanotaan jossain kohtaa. Sekin kun mieleen tuli, niin  vaikutti sekin kuvaan. Etsin sen kohdan; (joka sen ympärillä olevine  muine jakeineen koski vannomista, jonka Jeesus kielsi.):  "älkääkä maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa astinlauta, älkää myöskään Jerusalemin kautta, sillä se on suuren Kuninkaan kaupunki;" Matt. 5:35  (v. -38 käännös)

---

* Nebukadnessarin oma sanominen oli muuten merkattu Päivän Tunnussana -kirjasessa yhtenä jakeena eilisen luettaviin: "Olen nähnyt hyväksi kertoa ne ennusmerkit ja ihmeet, jotka korkein Jumala on minulle näyttänyt." Danielin kirja 3:32 KR-92  

Tuota edelsi tämä jae: "Kuningas Nebukadnessarin viesti kaikille maailman kansoille, kansakunnille ja kielille: "Kaikkinainen menestys teille!" Dan. 3:31 KR-92

Kuvittelin keskustelun keltaisen mökin pihapiiriin. Millainen keskustelu voisi olla?

- Päivää... Anteeksi tällainen häiriö, kun yht`äkkiä tullaan pihaan! Mutta kun tämä pihapiiri on minun lapsuuteni maisemaa. Kotipiha 50 vuotta sitten. Asuimme tässä vuoteen -74 tai -75, kun oltiin muutettu tähän v. (-72) -73 ehkä. Minulla on v. -74 tässä pihassa kevätpuolella otettu kuva, kun olin ollut sairas (toipilas) ja minulla ei ole luokkakuvaa siltä vuodelta. Minulla on mukanani myös muutama muu valokuva tästä paikasta, jos kiinnostaa. Ja piirustus siitä, millainen talo oli tuossa samalla paikalla, kuin nyt on tuo uusi.

(- Kas vain... Mielenkiintoista. Saisinko nähdä niitä kuvia? Te olitte siis vuokralla, niinkö?)

- Kyllä, vuokralla oltiin. Talon omisti Saida Särkijärvi Kiilholmasta, jos nyt oikein muistan tuon nimen. Mutta vuokrat maksettiin Rossille. Sukulaisia kun heille olivat käsittääkseni.

(- Ahaa...)

- Ensin niitä käytiin maksamassa tuohon tien toisella puolella olevaan taloon, joka tuossa ihan vastapäätä on. Siinä asui silloin Rossin vanha isäntä; Juho Rossi. Hän oli lapsen silmiin, ja ehkä aikuisten mielestä, arvokkaan näköinen herra. Hänellä oli musta lierihattu, musta pidempi takki ja kävelykeppi. Hänen jälkeensä vuokrat käytiin maksamassa tuonne Rossille. Siinä isossa tupakeittiössä ne yleensä otettiin vastaan, ne vuokrarahat. Vuokran suuruutta en muista. Välillä meidät lapset, minä ja vähän nuorempi siskoni, pistettiin asialle rahoja viemään.

(- Minäs vuonna se Rossin Juho sitten kuoli?)

- En kyllä muista vuotta. Siinä kävi nimittäin kerran niin, kun oltiin menty, tai äiti ainakin, en muista oltiinko me lapsetkin silloin mukana... Mutta äiti oli ihmetellyt siellä ollessaan, että nyt ei ollut kaikki niin kuin piti olla. Jos oikein muistan, oli vanha isäntä ollut jotenkin sekaisin, liekö sekoittanut huusholliaankin; mutta sen jälkeen vuokrien maksu siirtyi sinne Rossille. Juho Rossin kuolema sijoittunee johonkin v. -74 paikkeille kenties?

- Saanko kysyä, oletteko te Pomarkusta kotoisin?

(- ?)

- Mehän emme olleet alunperin pomarkkulaisia. Vuonna 1969 äitini sai karjakon paikan Sileäkankaan talosta, Kiilholmasta. Lempäälästä tänne muutimme sitten nelihenkinen perhe. Isä oli sairaseläkkeellä. Välillä äiti oli sahallakin töissä sen jälkeen kun Sileäkankaalta laittoivat lehmät pois. Mutta v. 1970 kun aloitin koulun, ei enää asuttu Kiilholmassa. Asuttiin asemantiellä Hernbergillä, heidän yläkerrassaan. Ja sitten äiti sai vielä karjakon paikan Wirosta. Lieko ollut v. (-71) -72. Vuonna -72 ainakin asuttiin vielä Wiron pihamökissä. Ja kun sieltä laitettiin lehmät pois, tultiin tähän keltaiseen mökkiin. Ja vuonna 1975, kun siskoni aloitti koulun, oltiin muutettu tuohon tien toiselle puolelle punaiseen mökkiin; jota ei  enää ole. Niinkuin ei ole Kiilholman kouluakaan jossa alkuun pomarkkulaisina asuimme.

(- Vai sellaiset kuviot teillä on ollut asumisessa. Tämä talo, joka tässä nyt on, on Helmannin tyttären rakennuttama)?

- Niin kuulemma. Me haettiin aikoinaan vesi tähän taloon juuri tuolta Hellmannin pihasta. Äiti hoiti sen homman, kantoi veden yleensä. Isä oli sairas, "henkihaukaksi" itseään nimitti.

(- Tämä on kumma mökkipaikka. Kun ei ollut kaivoa, ei saunaa.)

- Niinpä. Rossilta joskus kuulimme silloin kauan sitten, että tähän ei kai olisi saanut saunaa rakentaa. En oikein tiedä, miksi. Joihinkin pyykkitouhuihin äiti haki jopa vettä tuosta kruunuojasta. Meitä muksuja kiellettiin menemästä ojalle.

(-)

- Meillä oli joskus teltta tuossa pihalla, kuvassa näkyy. Samoilla tienoin oli myös kasvimaa. Joskus kenties perunaakin. Mutta porkkanaa ainakin. Ja varmaan hernettäkin, kun tuossa tien toisella puolellakin sitä kasvatettiin. Joskus oli sahrat oikein lainattu pellon muokkausta varten.

- Ulkorakennus näyttää yhä olevanpaikoillaan. Siellä oli aikoinaan lapsen mielestä jänniä paikkoja, kuten vintti ja aitta. Siellä oli joitain talon vanhoja tavaroita. Mieleen on jäänyt rakennuksen vintiltä pellavan loukutin pellavineen. Halkoliiteriin isä kätki joskus tekemäänsä kiljua. Jotka äiti sitten löysi ja hävitti, kaatoi maahan.

 

(- Mutta missäs te kävitte saunassa?)

- Ei missään, käyty. Kylvettiin kotona, keittiössä. Oli iso saavi, jonka avulla homma hoitui... Varmaan ei lattiat tykännyt hyvää siitä. Luulisin. 

- Mutta nyt, kiitos kun saatiin käydä.

(- Kiitos teille. Oli kiva kuulla muistelua täältä. Sopii tulla toistekin.)

----

Vastauksia oli vähän vaikeampi kuvitella, ne kun riippuvat aina siitäkin, mitä toinen sanoo ja millainen toinen on. Tässäkään en nyt tiennyt pihapiirin nykyisestä asukkaasta yhtään mitään. Ja se nykyisen talon rakennuttajakin oli nyt vain arvelu. 

Mutta tälläkin tavoin voi muistella mennyttä. Se voi olla jotenkin "vapaampaakin, kuin "orjallisesti" aika- ja asiajärjestykseen asioita kirjoittaa.  

Mielessä on ollut, että jos siellä pihassa kävisi... Mutta aika epätodennäköistä on. Asiallista olisi päästä länsirannikolle kun äiti täyttää piakkoin 85 vuotta. Mutta siitäkään ei osaa sanoa, kuinka reissuun mahtaa päästä. Aina on erinäisiä epävarmuustekijöitä, joten jää ns. nähtäväksi nähdäänkö.

-

Syyskuussa olin kuvitellut tämän tekstin tänne blogin luonnoksiin. Lokakuussa päästiin näkemään äiti vähän ennen synttäripäiväänsä. Äiti sai pidellä sylissään uusinta lapsenlapsenlastaan. Se näytti olevan ilonaihe.  Ja kun sitten synttäripäivänsä  koitti, oli äiti jo siirretty toisaalle, josta jonain hetkenä siirtyy sopivammaksi katsottuun paikkaan. Saattaa olla, että meidän perheemme asumiset Pomarkussa - alkaen v. 1969 - loppuvat, ellei äiti saa paikkaa Pomarkusta. Jää nähtäväksi.