Kun Jeesuksen äiti ja veljet saapuivat paikalle...

Mikäs juttu siinä oikein oli menossa sitten? He nimittäin eivät silloin tulleet vain toisten tavoin Jeesuksen puheita kuulemaan. Siinä oli ihan muuta mielessä heillä...  "Jeesuksen äiti ja veljet olivat saapuneet paikalle. He jäivät ulos seisomaan ja lähettivät hakemaan häntä." Mark. 3:31 

Oli kuulunut kaikenlaisia huhuja: oli kuultu parantamisia, mm. halvaantunut ja spitaalinen, ym. Kahdentoista miehen - "opetuslapsen" - joukko kuljeskeli Jeesuksen kanssa eri paikoissa. Mutta nyt väkeä lappasi jo joka puolelta suurin määrin kuulemaan ja katsomaan häntä kaikkialla. Mutta pahinta oli ehkä se, että nyt hän oli suututtanut puheillaan niitä, joilla oli valtaa! Oli varmaan Jeesuksen turvallisuuden takia paras lähteä hakea hänet omaisten turviin... Jotain oli jokatapauksessa tehtävä!

"Kun Jeesuksen omaiset kuulivat kaikesta tästä, he lähtivät sinne ottaakseen hänet huostaansa, sillä he luulivat, että hän oli poissa tolaltaan." Mark. 3:21 

Tuumasta toimeen sitten. - Missähän se poika tällä haavaa nyt asui edes? No kai se selviää kyselemällä. 

Eräänä päivänä sitten... "Jeesus palasi sitten kotiin, ja kansaa kerääntyi taas niin paljon, etteivät hän ja opetuslapset edes päässeet syömään." Mark. 3:20 

Sinä päivänä oli se oikea paikkakin löytynyt äidille ja pojille... Ilmeisesti siellä oli sitten muun kansan kanssa jo niitä uskonnollisia johtajiakin kuuntelemassa mitä puhutaan;  sanotaan nimittäin, että Jeesus oli oikein kutsunut heidät luokseen...  "He näet olivat sanoneet, että Jeesuksessa oli saastainen henki." Mark. 3:30  Ja näiden kutsuttujen korvia riipi varmaan taaskin kuultavat Jeesuksen puheet.

"Jeesuksen äiti ja veljet olivat saapuneet paikalle. He jäivät ulos seisomaan ja lähettivät hakemaan häntä." Mark. 3:31 

"Hänen ympärillään istui paljon ihmisiä, ja hänelle tuotiin sana: "Äitisi ja veljesi ovat tuolla ulkona ja kysyvät sinua."  Mark. 3:32

Jeesus rakasti varmasti suunnattoman paljon äitiään ja veljiään! Mutta: hän rakasti myös suunnattomasti niitä ihmisiä, jotka hänen ympärillään siinä olivat. Heidän tähtensä - meidän - vuoksemme, hän varmaan sanoi seuraavat sanansa:

"Mutta Jeesus vastasi heille: "Kuka on minun äitini? Ketkä ovat veljiäni?" Mark. 3:33

"Hän katsoi ihmisiin, joita istui joka puolella hänen ympärillään, ja sanoi: "Tässä ovat minun äitini ja veljeni. Se joka tekee Jumalan tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini." Mark. 3:34-35

---

Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoi kerran näin: "... Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun." Joh. 14:1

 ---

Tässä alla se aukeama Raamatusta, jossa on nuo Markuksen evankeliumin 3. luvun kertomat tapahtumat ja lainatut jakeet. Vuoden 1992 käännös.

Eipä arvannut...

Tuossa vasemmalla laidalla, tuo lyijykynällä tehty merkintä, sen tein nyt tänä aamuna. Ai miksikö? No kun minua jotenkin ihastutti, tuntui niin jännältä se ajatus, että tuossa psalmissa 31, joka on siis Daavidin kirjoittama; hän rukoilee Jumalan apua, eikä varmasti tule ajatelleeksi, että hänestä itsestään tulee lähtemään se suku, josta tulisi sitten syntymään maailmaan Jeesus Kristus - kaikkien syntien sovittaja  - Jumala ihmisen osaan syntyneenä! 

Jos Daavid olisi sen tiedon saanut kuulla, ja nähdä, hän olisi varmasti itkenyt ihmetyksestä, ja nauranut ilosta🌟

---

Kuvittelin joskus millainen Daavid mahtoi olla paimenpoikana: https://vaaranlaella.blogspot.com/2015/08/paimenpoika.html

Kertomus Daavidista tämäkin: https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2023/08/se-oli-jumalan-kadessa.html

---

Daavidista, paimenpojasta, tuli myös jossain vaiheessa kuninkaalle muusikko: soitteli kuninkaalle rauhoittavaa musiikkia. Samaisen kuningas Saulin vävykin hänestä myöhemmin tuli. Saulin poika Joonatan oli Daavidin oikein hyvä ystävä niinäkin aikoina, kun appiukko Saul jo vainosi vävyään. Mutta aikojen, ja hyvin monien vaiheiden päästä, tuli Daavidista myös kuningas. Ja  Daavidin jälkeläinen tuli myöhemmin olemaan se Jumalan maailmaan lähettämä poikansa, Jeesus, joka syntyi Mariasta.

Jumalalla on näköalat ihan eri luokkaa, kuin meillä✨

Kissamuistoja: Ville-kissan konnankoukut, osa III

Eräänä päivänä Ville huomaa että komeroita siivotaan. Se on Villestä hauskaa. Se huomaa lattialla ison kasan pehmeitä muovipusseja ja asettuu makuulle yhteen niistä. Kohta emäntä vain ajaa sen pois siitä, kun muovipussissa nukkuminen on kuulemma vaarallista. Emäntä lähtee keittiöön pitämään taukoa. Kohta sieltä kuuluu, kun jääkaapin ovi aukeaa. Ville hyppää tiskipöydälle jälleen juuri oikeaan aikaan. Se oli arvannut oikein. Emäntä avaa juuri viilipurkin kantta. Emäntä päivittelee, miten kissa voi olla aina paikalla kun viilipurkki aukeaa; mutta antaa kuitenkin Villen nuolla kannen puhtaaksi. Miten hyvää se onkaan!

Valitettavasti se hyvä loppuu niin pian.  Ville päättää livahtaa salaa ulos, kun ulko-ovi aukeaa. Se aikoo metsästää herkkuja itselleen. Tällä kertaa se tuumii, että oravapaisti olisi poikaa. Oravia on niin houkuttelevan näköisenä pyörinyt lintulaudan lähettyvillä. Sinne Ville siis suunnistaa. Kohta yksi orava tulee paikalle, ja juuri kun Ville on saamaisillaan sen kiinni, emännän ääni kuuluu taas. Onko sillä silmät selässäkin, Ville tuumii. Nyt se emäntä on taatusti pahalla päällä. Se kun on kieltänyt monesti lintujen ja oravien pyydystämisen. Ville menee tottelevaisesti sisälle, kun huudetaan.

Emäntä kuitenkin motkottaa niin paljon, ettei sitä jaksa kuunnella. Ville päättää etsiä jonkin rauhallisen paikan. Se menee kylpyhuoneeseen ja huomaa avoimen pesukoneen. Se kurkistaa pesukoneeseen ja toteaa, että siellä on hyvä piilo. Sinne se puikahtaa.

Äkkiä se herää. Sen päällä on jotain vaatetta. Emäntä kuuluu  kolistelevan koneen luukkuja kiinni. Ville naukaisee, mutta emäntä ei kuule. Nyt emäntä käynnistää koneen, ja vesi alkaa kohista  ja kone jyristä. Kohta kone alkaa pyöriä. Hei, miksi äänet yht'äkkiä loppuvatkin? Emäntä avaa koneen luukut ja pöyhäisee pyykkejä, ja hänen kätensä osuu kissan turkkiin. Hyvänen aika, emäntä sanoo, kun nostaa Villen koneesta. Jos en olisi vahingossa heittänyt koneeseen väärän väristä paitaa, en olisi huomannut Villen olevan siellä. Huh, huh; hän sanoo, ja halaa ja silittelee Villeä kovasti. Antaapa herkkujakin tavallista enemmän Villelle. On tämä elämä ihan mukavaa, Ville tuumii. Saisi vain tuo emäntä otttaa asiat vähän rauhallisemmin, mutta jospa se siitä rauhoittuu, Ville tuumii käpertyessään nukkumaan emännän syliin. Pian kuuluu tyytyväisen kissan hyrinä.

Tyytyväinen ei sen sijaan ollut naapurin rouva seuraavana päivänä. Ville oli nimittäin käynyt rouvan parvekkeella ja pissannut matot. Emäntä ihmetteli mitä meteliä naapurin parvekkeelta kuului. Kun hän meni katsomaan, naapurin rouva roikotti Villeä niskasta ja nosti se omalle puolelle juuri kun emäntä tuli parvekkeelle. Ville luikahti sisälle ja se kuuli kun emäntä pyyteli anteeksi ja lupasi pestä naapurin matot. Motkotus laimeni vähitellen, onneksi. Olihan Ville siellä ennenkin käynyt, mutta minkä sille voi jos hätä yllättää.

--- 

Ja siihen nyt päättyivät nämä kissajutut. Nämä oli jotensakin jääneet kesken. Kirjan välissä oli muistiinpanolappu, johon olin listannut erinäisiä tapauksia, ja sitten merkannut ne, jotka oli jo otettu kertomuksen osaksi. Yksi täytekakkujuttu oli ainakin jäänyt vielä kirjoittamatta. Siinä kissa oli vetänyt tassulla täytekakusta kermaa...:)  Mutta en minä tätä enää jatka. En olisi monia näistäkään muistanut, ellen aikoinaan olisi innostunut niitä kirjoittamaan. Joihinkin kohtiin olin sommitellut luonnoksia kuvistakin. Mutta ei niitäkään oltu koskaan kunnon kuviksi edes yritetty. Mutta valokuvia on  olemassa joistakin jutun hetkistä olemassa. Esim. tilanteeseen kylppärissä, kun kissa istuu lavuaarin reunalla ihmettelemässä tippuvaa vettä. Ja komeron siivouksen aikaan muovipussiin asettautumassa oleva kissa. Että semmoista. Miauu🐈 

Kissamuistoja, eli Ville-kissan konnankoukut, osa II

Aamulla Ville havahtui siihen kun emäntä haki jotain kylpyhuoneesta. Näytti olevan joku kumma lauta. Lauta se olikin, nimittäin silityslauta. Niin emäntä sitä nimitti. Ville päätti lähteä keittiöön katsomaan mitä sen kanssa tehdään. Se olikin kiintoisan näköistä puuhaa. Laudalle levitettiin noista emännän verhoiksi nimittämiä kankaita. Ne roikkuivat lattialle niin houkuttelevasti, että niihin oli suorastaan pakko rynnätä leikkimään. Emäntä ajoi sen kuitenkin pois. Sanoipa vielä, että tuollainen olisi vaarallista ja verhotkin menisi pilalle. Eihän Ville aikonut kuin vähän leikkiä, eikä se ymmärtänyt lainkaan, mitä vaarallista tuossa nyt oli. Eihän lähettyvillä ollut edes yhtään vaarallista koiraa. Jotain kuumasta emäntä puhui, muttei sitä oikein käsittänyt, mitä se tarkoitti.

Kun verhot oli silitetty ja lauta tyhjä, Ville hyppäsi sen päälle. Täytyihän sitä tutkia vähän lähemmin. Siinäpä oli sopivan korkea paikka. Siitä näki hyvin pöydällekin, oliko siellä herkkuja. Pian emäntä tuli laittamaan silityslaudan takaisin kylpyhuoneeseen. Kohta kuului kauhea huuto: "Ville! Tämähän on ihan pilalla." Ville arvasi, mistä oli kyse. Se oli vähän kokeillut kankaan kestävyyttä ja kas, siihen olikin tullut muutama reikä. Eihän noista nyt kannata tuollaista meteliä nostaa, tuumi Ville.

Päivällä taloon tuli vieraita. Ville ei enää pelännyt kovasti vieraita ihmisiä, mutta ei se aikonut tehdä kyllä tuttavuuttakaan. Kun emäntä ei nähnyt Villeä missään, hän päätteli kissan olevan vakiopaikassaan. Emäntä meni keittiöön laittamaan vieraille kahvia ja silläaikaa vieraat asettuivat olohuoneeseen. Yht'äkkiä emäntä kuuli kummeksuen erään vieraan kehuvan heidän hienoa pöytäkoristettaan. Oli kuulemma niin aidon näköinen. Juuri kun emäntä aikoi mennä katsomaan, mitä vieras tarkoittaa, olohuoneesta kuului: "Iik, sehän on oikea kissa." Vieras selitti sitten, että  kissa oli maannut lipaston päällä aivan hievahtamatta. Hän oli luullut että se on pehmokissa. Sitten kun hän aikoi koskea siihen, kissa karkasi!  Pehmokissa muka, jupisi Ville omassa piilopaikassaan. Emäntä kuului selittelevän jotain villistä kissasta.

Eräänä iltana isännän ja emännän lähtiessä lenkille, Ville päätti keksiä jotain uutta puuhaa. Ensin se kokeili sohvaa. Siinä oli mukava lekotella kun se oli niin pehmeä. Taidanpa vallan siirtyä nukkumaan tähän, se tuumi. Mitenkähän tässä onnistuu kynsiminen? Sitäpä kokeilen, se päätti. Ja niin se kynsi. Vetipä itseään kynsillä pitkin sohvan kylkeä. Tämähän on hauskaa, en tiennytkään että näin pääsee nopeasti sohvan ympäri, se tuumi. Kun se kyllästyi kiskomaan itseään pitkin sohvaa, se huomasi verhot.

Ville päätti kokeilla kuinka korkealle verhoihin voi hypätä. Se otti vauhtia ja hyppäsi kiinni verhoihin. Hyvin piti kynsien ote, mutta verho mokoma putosi alas. Kuinka se olikin niin huonosti kiinnitetty. No, nythän ikkunasta tulee paremmin valoakin. Siitä kuulemma kukat tykkäävät. Kukkiahan se emäntä aina varjeli. Niitä ei olisi saanut yhtään edes maistella. Aina emäntä myös pelkäsi Villen pudottavan kukkaset ikkunalaudalta alas. Nyt kuului avain kiertyvän lukossa, isäntäväki tulee kotiin.

 Olipa virkistävä lenkki, isäntä sanoo. Niin, oikein mieltä rauhoittava, emäntä vastaa; mennessään olohuoneeseen. Kohta sieltä kuuluu huuto: "Ei voi olla totta! Ville on repinyt verhot alas." Ei tuo emäntä kovin rauhoittuneelta vaikuta, Ville ihmettelee emännän huutoa, ja luikahtaa  saunan lauteille. Sinne ei niin kuulu emännän meteli. Lauteille Ville nukahtaa, kunnes se pian herää kauheaan kuumuuteen. Joku hyväkäs on laittanut saunan lämpiämään. Villelle tulee kiire pois saunasta.

Se päättää etsiä jonkin sopivan vilpoisan paikan. Se suunnistaa yläkertaan ja huomaa avoinna olevan tuuletusikkunan. Täällä ikkunassa ei ole sitä ärsyttävää verkkoakaan. Ville astuu varovasti ikkunalaudalle ikkunan ulkopuolelle. Siinä on kyllä vähän hankala tassutella. Miksi se onkin tehty niin kapeaksi? Tässähän ei näytä pääsevän  edes kääntymään, Ville huomaa kohta. No, ei hätää, voihan tässä peruuttaa takaisin. Kohta Ville kuulee jo tutuksi tulleen huudon emännän suusta. Miten tuo emäntä huutaakaan, Ville tuumii. Nyt emäntä on huolissan, että Ville putoaa laudalta alas. Emäntä avaa ison ikkunan ja sieppaa kissan syliinsä. Hauska sylissä on tietysti olla kun silitellään, mutta eihän tuossa nyt mitään hätää olisi ollut, tuumii Ville emännän sitä paijatessa. 

Eräänä päivänä...

---

(ja kertomus ei vielä päättynyt tähän) Jatkuu... Miau 🐈‍⬛🐈

Kissamuistoja kertomuksen muodossa: Ville-kissan konnankoukut (jatkokertomuksena)

Saatesanat tähän ensin. Tätä olin käsin kirjoittanut yhteen kirjaan enkä parikymmentä vuotta sitten.  Tässä kertomuksessa on muistelukset useammasta taloudesta, ja useamman todellisen veijarin toilailuja,  koottu yhden kissan kontolle ja punottu kertomuksen muotoon. 

---

Ville-kissa oli harmaa kissaveijari. Kuinka se oli taloon taloon tullut, sitä ei kukaan enää muista. Mutta se kyllä muistetaan, että se oli villi! Sen äiti olikin näet villikissa. Ville pelkäsi ensin ihmisiä. Se sähisi kovasti ja pörhisteli häntäänsä, kun ihmisiä tuli lähelle. Se aikoi ensin asettua asumaan seinän ja kirjahyllyn väliin. Se näytti sopivan turvalliselta paikalta. 

Pian se kuitenkin huomasi, että se oli liian ahdas paikka. Se siirtyi tv-pöydän hyllylle. Siellä oli tilaa. Ja mikä parasta, sieltä saattoi huomaamatta seurata ihmisten touhuja. Villen uuden asumuksen, eli hyllyn, edessä riippui pöytäliina. Se oli hyvä näkösuoja, jonka raoista kelpasi kurkistella. Hyllyltään se näki kuinka sen isäntäväki joka ilta asettui nojatuoliin TV:tä tuijottamaan. Tai niin se luuli, mutta todellisuudessa isäntäväki seurasikin sitä. Isäntäväki toi Villelle ruokaa ja vettä hyllylle. Nam! Ruoka sille maittoi.

Eivät nuo ihmiset taida kovin pelottavia ollakaan, se tuumi eräänä päivänä - ja kömpi hyllyltä alas. Emäntä istui silloin taas nojatuolissa ja katsoi sitä silmät ymmyrkäisinä. Ville teki pienen tutkimusmatkan olohuoneessa ja meni sitten lepäämään hyllylleen rasittavan reissun jälkeen. Seuraavana päivänä se uusi reissunsa ja ulotti sen nyt myös muihin huoneisiin. Emännän varpaita se nuuhkaisi pikaisesti keittiössä. Eihän tuosta vaaraa taida olla, se tuumi; kömpiessään takaisin pesäpaikkaansa.

Yksi Villen mielipaikka oli olohuoneen ikkunalla. Siitä näki kuinka lintuja pyrähteli ikkunan takana. Ah, mitä herkkupaisteja ne olivatkaan. Kunpa niihin vain pääsisi käsiksi. Kerran se taas istui  ikkunalla, noita lentäviä herkkuja tarkkailemassa. Yht'äkiä se huomasi, että pieni tuuletusikkuna oli auki. Haa, tuostapa livahdan, se tuuumi. Tuumasta toimeen. Kävi vain niin, että se kiireissään ei huomannut, että ikkunassa oli verkko. Eihän siitä päässyt mihinkään ulos. Villen täytyi siis vain tyytyä nuuhkimaan lintujen sulotuoksua. Jonkin ajan päästä emäntä tuli ja laittoi tuuletusikkunan kiinni! Koska ikkunan edessä riippui verho, hän ei huomannut että Ville jäi verkon ja ikkunan väliin! Jonkin ajan kuluttua hän kuitenkin ihmetteli, että missä ihmeessä kissa oikein on. Sitten ikkunan ohi kulkiessaan hän kuuli jotain kummaa ääntä. Hän veti verhoa sivuun... Ja ihmeekseen näki kissan tuuletusikkunan takana. Kun hän avasi ikkunan, kissaa loikkasi sieltä vihaisena ja meni hyllylleen. 

Illalla, isännän ja emännän mennessä nukkumaan; Ville päätti myös mennä makuuhuoneeseen. Se halusi tarkistaa näkymät ikkunastaa. Ikkuna oli kuitenkin niin korkealla, että sen oli noustava takajaloilleen jotain nähdäkseen. Emäntä kielsi sitä raapimasta ikkunaa. Kun Ville kuitenkin joka ilta tuli ikkunalle, emäntä keksi tuuuman. Hän otti kaksi todella paksua kirjaa ja asetti ne lipaston päälle. Kirjojen päällä istuessaan Ville näki hyvin ulos.

Eräänä iltana Villeä harmitti kun jo käytiin nukkumaan. Se olisi halunnut valvoa ja leikkiä. Niinpä se päätti tehdä vähän kiusaa isännälle ja emännälle. Se istui ensin kaikessa rauhassa ikkunalla kuten muinakin iltoina. Sitten kun isäntäväki oli nukahtanut, se alkoi toimia. Se loikkasi korvat luimussa ja silmät viiruina emännän sänkyyn. Tietysti emäntä heräsi. Ville loikkasi sängyn alle. Kun taas kuului nukkuvien tuhina; Ville suuntasi kulkunsa isännän sängyn alle. Sieltä se päätti vähän "kutitella" isännän varpaita. Se kurkisti sängyn ja seinän välistä ja käpsäisi varpaita tassullaan. Nyt heräsi isäntä. Taas Ville luikahti sängyn alle. Kohta Ville ojensi tassunsa ja kurkotteli taas isäntää. Nyt isäntä jo suuttui. Ville puolestaan pääsi vauhtiin. Nyt se alkoi hurjan juoksun. Se juoksi ikkunalle, siitä emännän sängyn kautta lattialle, sieltä isännän päälle. Villellä oli tosi hauskaa. Isäntä ja emäntä sen sijaan alkoivat olla raivoissaan. Emäntä nosti Villen eteiseen ja sulki oven. Se ei kyllä nukkumista helpottanut, sillä Ville raapi ovea niin ettei nukkumisesta tullut nytkään mitään. 

Nyt makuuhuoneesta tuli hurjan näköinen emäntä ja nosti Villen kylppäriin. Suihkauttipa vielä vettä Villen päälle. Karmeata, turkki kastui. Ville inhosi vettä. Toisaalta, se oli myös kiinnostavaa. Ville huomasi, että vesihanasta tippui vettä. Se istahti lavuaarin reunalle ja katseli veden tippumista. Yrittipä peräti pyydystääkin tassuihinsa noita karkuun juoksevia pisaroita. Kummallista, kun niitä ei saa kiinni; Ville tuuumi. Nyt sitä alkoi kuitenkin väsyttää kaikki illan touhut ja se kävi nukkumaan pyykkikoriin.

Aamulla... 

---

(Ja kertomus jatkuu  vielä jonain toisena päivänä, sillä ainakin saman verran oli vielä sitä käsinkirjoitettua tekstiä.)

Miauu🐈🐈‍⬛🐈(tarkoittaa: palataan asiaan)☀️

Oli toukokuun aamu...

Oli toukokuun aamu. Mies aloitteli alkavan kesän ihanan viherryksen keskellä työpäiväänsä romuliikkeen pihassa. Tänään hänen pitäisi siirtää iso kasa romuja pois lähteväksi, sinne mihin mikäkin kuuluu. Hän käynnisteli työkonettaan, jolla hän romppeita siirtelisi. Romuliikkeen omistaja oli jättänyt hänelle koneeseen jonkin paperin. Hän katsoisi sen kohta, mutta ensin hän käynnisteli konettaan ja ajoi sen työkohteensa ääreen; samalla huomioiden, että mistä kohtaa aloittelisi hommaa. Tuostapa alan, mies tuumi nostaessaan koneensa työkouran kohteensa ylle valmiiksi. Mutta pitänee nyt ensin lukaista tämä paperi,  joka tänne oli jätetty. Hän avaa taitellun paperin, ja lukee: 

"Masa. Täältä on ostettu viikonlopun aikana tavaraa, jota ei saa kuljettaa mihinkään! Roinan omistaja hakee ne itse. Se merkkasi ne, joten huomioi merkki JP!"

-Jaa, tämmöistä. Okei, tuumasi Masa, kun tarttui koneensa kouralla lähinnä olevaan autonromuun. Mutta, mutta... Siinähän nyt  juuri komeili isoilla raapustettu JP... Jaaha, pitää kait katsoa tämä läjä nyt tarkemmin, että onko tässä muutakin tolla merkillä. Ja olihan sitä. Koko kasa, oli JP:n. Masa kyllä tiesikin sen tyypin, osteleee kaikenlaista kelvotonta. Mitähän se niillä oikein tekee, Masa tuumi.

No, vaikka Masa muka tunsi JP:n, ei hän kuitenkaan tiennyt oikein tämän touhuista. Ei tiennyt, mitä hienoa JP oli jokaisesta ostamastaan "romusta" tehnyt. JP:lle ei romu ollut romua, vaan jotain, jota kannatti pelastaa. 

---

Kuka oli se JP? 

Jumalan Poika.

Tunnetaan paremmin nimellä Jeesus. Tämän JP:n  "harrastuksiin" (lue: päätyöhönsä) on aina kuulunut romujen keruu...

Olisin halunnut tähän kuvan, jossa näkyisi se hento viherrys, mutta en halutunlaista saanut, vaikka kävin ulkona sitä varten. Mainio olisi myös ollut joku piirustus, vaikkapa sarjakuva, jossa se romuliikkeen aamu olisi ollut. 

Mutta mistä moinen minikertomus? Se kertyi varmaan hieman samoin kuin unetkin; hieman sieltä ja täältä. Nythän on se toukokuun ihanan viherryksen aika! Mutta aamuisella kävelyllä oli  metsäkone töissä juuri siellä, mistä odotin kohta saavani varsinkin sitä ihanaa viherrystä koivikossa ihastella. Eilisillan hyvä, kristillisen sanoman sisältänyt elokuva, (The Grace Card 2011), toi varmaan myös ne omat rikkinäisyyden tunnot mieleen. Mutta aina kannattaa muistaa, mitä Jeesus itse sanoi: "...en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä.. " Ja niitä me ollaan kaikki!

Mutta JP rakastaa romuja❤️

Kun tuttu leskiäiti tuli hänen puheilleen...

Eräs tuttu rouva tuli pyytämään apua tutulta mieheltä. Mies oli profeetta, nimeltään Elisa. Nainen kertoi että hänen miehensä oli kuollut, ja nyt velkoja aikoi ottaa naisen pojat orjikseen! Elisa mietti ääneen, että mitä voisi naisen hyväksi tehdä? Sitten hän keksi kysyä, mitä naisella talossaan oli? Nainen vastasi, ettei ollut muuta, kuin pullollinen ruokaöljyä... Elisa sanoi naiselle, että tämä menisi nyt pyytämään naapureiltaan lainaksi niin paljon tyhjiä astioita kuin suinkin vain voi. Sitten naisen piti sulkeutua kotiinsa poikiensa kanssa. Hän käski naisen kaataa siitä hänellä olevasta öljypullosta niihin lainattuihin astioihin... 

Nainen meni, ja teki työtä käskettyä. Pojat ojentelivat hänelle aina uutta astiaa öljyä varten. Lopulta astiat olivat täynnä. Nyt nainen kysyi vielä yhtä astiaa, mutta ei  ollut enää yhtään tyhjää. Siihen loppui öljyn tulokin.

Nainen lähti kertomaan profeetta Elisalle tapahtuneesta. Elisa neuvoi naista, että tämä myisi öljyn ja maksaisi saaduilla rahoilla velkansa pois, ja hänelle jäisi vielä rahaakin poikiensa kanssa elämiseen:)

Kertomus löytyy Raamattuun kirjoitettuna kohdasta: 2. Kuningasten kirja, luku 4, jakeet 1-7. Kun luin sen tänä aamuna, teki mieli yrittää kuvittaa se ruukkujen paljous. Enempi niitä olisi ehkä saanut olla, mutta kuva on mikä on.

Sanallinen kuvitus: Kun isäntä oli lähtenyt häihin...

Luuk. 12:35-38 KR-92. 

Oli palvelijoille annettu ohjeet: "Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa." j. 35

Isäntä ei todellakaan halunnut palata taloonsa pussipimeässä. Hän halusi myös, että palvelijat ovat valmiina laittamaan hänelle ruokaa pöytään heti, kun hän palaa.

No, sitten isäntä tuli. Hän oli niin hyvillä mielin niistä häistä! Häät olivat parhaat, missä hän oli ikinä ollut! Morsian oli kaunis, sulhanen komea. Ruokatarjoilu vertaansa vailla ja viini erinomaista. Ja hääväki riemukasta. Kun aina saisikin olla näin hyvät häät! 

Jaha, nyt sitä ollaankin kohta kotinurkilla... Tuollahan jo valot pilkottaa. Hyvä juttu. Kun isäntä oli portilla, hän hädintuskin ehti kolkuttaa, kun hänelle jo avatiin porttia. Ovenvartija oli jo kuullut hänen tulonsa ja oli heti valmis avaamaan. Sisälle taloonsa päästyään isäntä huomasi, että täälläkin oltiin tosiaan ihan valmiina odotettu häntä. 

Hän pani sen mielissään merkille. Hän ei heti sanonut mitään, vaan alkoi ensin riisuilla päällimmäisiä, juhlavia vaatteitaan. Kohta häneltä kysyttiin, haluaisiko hän käydä heti nukkumaan, vai ottaisiko hän ensin jotain syötävää? Isäntä katsoi heihin kaikkiin hetken, ja sanoi sitten, ettei halunnut kumpaakaan. Häntä katsottiin ihmetellen.

Isäntä hymyili ja sanoi sitten, että nytpä hän haluaakin palvella heitä kaikkia! Laskeutui hiiskumaton hiljaisuus. No, minä tarkoitan mitä sanon, totelkaa! Käykää pöytään te nyt. Minä palvelen nyt teitä. Minulla oli niin mahtavat juhlat, että haluan teidän saavan nyt vuorostanne olla palveltavina. Te olette valvoneet ja uskollisesti minua palvelleet. Käykää pöytään nyt vain rohkeasti. Nyt tekin saatte iloita kanssani!

---

Tuo ylle kirjoitettu oli ikäänkuin "sanallinen kuva" siitä mitä eräänä aamuna (olin kirjoittanut jutun toiseen blogiini 18. päivä) luetuista mieleen tuli. En osaa tähän väreillä ja paperilla kuvaa tehdä, mutta kun "Särkyneitten majatalon"* jutun kuvassa ovesta loisti valo, kun se avattiin ja isäntä itse avasi oven; nytkin loistaa pimeään yöhön valo ja isäntä käykin siitä nyt taloonsa ja ryhtyy palvelemaan majatalonsa työntekijöitä❤️

* https://vaaranlaella.blogspot.com/2022/10/laulusta-aiheen-saanut.html

"Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa. Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä. Autuaita nuo palvelijat, jos hän tapaa heidät näin valvomasta, tulipa hän ennen sydänyötä tai sen jälkeen!" Luuk. 12:36-38 KR-92 

Laskeutuminen ojanotkoon

Tämän aamun - aamupäivän piirros. Kävelin aamulla ja kävin ojalla asti. Sitä katsellessa tuli mieleen taas se kauan aikomani, eli piirtää kuvitelma siitä, millaista olisi voinut joskus olla... Synkkää kuusikkoa ympärillä, kivikkoista rinnettä laskeuduttava alas joelle, (joissain vanhoissa kartoissa joen nimellä, nyt oja) - ja sitten mietittävä, kuinka vuolas virta ylitetään tällä kertaa.

Kuvastani tuli kyllä enempi ehkä nykyisyyden ja kaukaisen välimaastoa... Sillä tuossahan näyttäisi olevan melkein tie. Mutta silta kyllä puuttuu. Ja isompia puita näyttäisi olevan.

Nykyään tuo kohta on ihan "lempeä" paikka, verrattuna siihen, mitä oletan sen joskus olleen. Vuosia sitten kävimme eräällä paikalla, jos laskeuduttiin pelottavan tuntuiseen notkoon synkkien kuusten kasvaessa ympärillä. Se varmaan on antanut osviittaa kuvitella tätäkin paikkaa.

Mutta tällaista täällä, Pykäläkorvessa, oli tänään, kamerallakin kuvattuna.

Kertomus niistä kymmenestä, jotka eivät olisi saaneet edes tulla toisten lähelle...

Kylissä kulki villejä huhuja. Ihmiset kertoilivat toisilleen, kuinka  sieltä tai täältä kylästä peräisin oleva miesjoukko oli muka oikein lähetetty naapurikyliin niitä tuhoamaan. Mistä sitten oli kyse? Oli todella nähty kymmenen miehen joukko kylien liepeillä. He olivat kaikki sairaita, jotka eivät saaneet lähestyä muita ihmisiä, etteivät tartuttaisi muita.

Mutta keitä olivat nämä miehet? Olivatko he kaveruksia keskenään? Olivatko rosvojukko? Miesjoukko tunsi jonkinlaista yhteenkuuluvuutta kyllä, mutta eivät he olisi ystäviksi keskenään tunnustautuneet, ainakaan normaalioloissa. Nyt heidän oli oltava sitäkin, kuten myös jonkinlaisina hoitajina toisilleen.

Joku heistä oli joukon johtaja. Lieneekö hän päättänyt, että lähdettäisiin kuitenkin liikkeelle, eikä oltaisi vain paikoillaan. Olipa myös kuultu huhuja siitä parantajasta. Mitä menetettävää heillä edes olisi? Kuoltaisiin takuuvarmasti, jos oltaisiin vain heille varatussa loukossa. Niinpä nämä miehet lähtivät etsimään kyseistä parantajaa, jonka sanottiin olevan Galileassa.

Viimeisin huhu kertoi hänen kulkevan niissä Samarian ja Galilean rajakylissä. Erästä kylää lähestyessään, he saivat joltakin ystävällisesti suhtautuvalta ihmiseltä kuulla, että siinä kylässä tuo Jeesus juuri oli. Miehet pohtivat, mitä tekisivät. Sillä kylään, ihmisten keskellehän, he eivät voineet mennä. He päättivät kiertää kylän ja mennä odottamaan seuraavaan kylään johtavan tien varrelle, jotta olisivat siellä vastassa tätä parantajaa, jonka nimeksi mainittiin Jeesus.

Miehet istuivat maassa ja odottivat. Aika tuntui pitkältä, mutta siihenhän  he olivat jo tottuneet. Eräs miehistä oli vähän muita hiljaisempi nyt. Hän oli kuullut, että tuo Jeesus oli juutalainen - ja hän itse samarialainen. Ei se Jeesus ehkä tahtoisi häntä auttaakaan, vaikka toisia auttaisikin.  Mutta kuten sanottu, ei tässä paljon hävittävääkään enää olisi.

Miehet saivat odottaa seuraavaan aamuun. Silloin he näkivät ihmisjoukon tulevan siitä lähellään olevasta kylästä. He kavahtivat kaikki jaloilleen, kuka nopeammin, kuka hitaammin. Sillä osa heistä oli jo todella huonokuntoisia, lähellä kuolemaa jo. He astelivat hitaasti tulijoita lähemmäksi. He tiesivät, että tuolta nyt tuli se Jeesus, jota he olivat odottaneet. He olivat saaneet niin tarkan kuvauksen hänestä, ettei epäilykselle ollut sijaa. Mutta hänen lähelleen he eivät voineet mennä. Mutta olihan heillä vielä  äänivarat käytössä - ainakin joillakin. He huusivat Jeesukselle! 

Ja tuo Jeesus pysähtyi. Samoin kaikki väki hänen kanssaan. Oli hetken hiljaisuus.  Sitten Jeesus huusi heille:  "Menkää ja näyttäkää itsenne papeille."  "Mitä?" Eiväthän he olleet terveitä... Mutta lähtivät kuitenkin siihen kylään, josta Jeesus juuri oli tullut.  Nämä kaksi joukkoa ohittivat toisensa. Jeesus heilautti kättään ja hymyili.

Miehet olivat jo lähes keskellä kylää, kun joku katsoi vierustoveriaan, ja sitten itseään - ja alkoi huutaa että oli terve! Spitaali oli poissa! Mikä ilo, riemu ja ihmetys! Lähdettiin entistä rivakammin liikkeelle papin luo. Mutta missä oli yksi? Eikö hän parantunut, se samarialainen?

Hän oli matkalla takaisin, parantuneena kiittämään Jeesusta kaikesta tästä! Hänet nähdessään Jeesus sanoi hänelle: "Sinun uskosi on sinut parantanut, mene rauhaan."

---

Näin minä olin sen Raamatun kertoman kuvitellut. Tämä oli kirjoitettu kaksi vuotta sitten. Korona-ajan  kertomus. Vaikka kertomuksen sairaat elivät ihan toisena aikana kuin me, niin se tuntui sopivalta omaankin aikaamme.

Tapaus löytyy Raamatusta lääkäri Luukkaan kuvailemana: Luukas 17, jakeet 11-19

Huuto tavoitti kohteensa...

Kansaa oli tavallista enemmän liikkeellä. Sokea mies kuunteli hälinää. Yhtäkkiä hänen huomionsa terästäytyi, ja jopa hänen ryhtinsä tuntui kohenevan, sillä hän oli ollut kuulevinaan sanan: Jeesus... Mies kuunteli tarkasti ja yritti sulkea mielessään kaikki muut,  häiritsevät äänet pois, ja kuunnella, oliko hän todella kuullut oikein. Mutta se kaikki oli vaikeaa. Vihdoin hän kysyi ohikulkijoilta, mitä oikein oli meneillään? Kuka oli liikkeellä? Jeesus se kuulemma oli. Nyt mies ei enää hillinnyt itseään. Hän ryhtyi huutamaan Jeesusta kovalla äänellä. Ympärillä olevia moinen häiritsi ja he käskivät hänen lakata huutamasta. Mutta mies vain kovensi ääntään ja huusi entistä kovempaa: JEESUS! JEESUS! Hän ei lopettanut, vaikka hänen käskettiin sulkea suunsa. Mutta mitä tapahtui vähän matkan päässä? Siellä Jeesus käski tuoda miehen luokseen. Nyt hiljenivät ympärillä olijat ja väkijoukkoon aukesi kulkureitti niille, jotka tulivat noutamaan sitä sokeaa. Hänen luokseen tullessaan he sanoivat: Tule! Jeesus kutsuu  sinua...

Ja loppu onkin historiaa, jonka voi lukea Raamatusta vaikka Markuksen evankeliumin luvusta 10:46-52. Tai lääkäri  Luukkaan kirjoittamasta selvityksestä, jota evankeliumiksi kutsumme: luku 18 ja jakeet 35-43. Tulin aamulla lukeneeksi tuon tapauksen juuri Luukkaan kertomana ja kirjoitin siitä toiseen blogiini ja toisenlaisia ajatuksia:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2022/03/kun-ei-ymmarrys-eika-nakokyky-riita.html

Olisin halunnut tuosta sokeasta,  ja liikkeellä olevan väen paljoudesta, ja Jeesuksen lähellä olemisesta,  jonkin kuvan piirtää, mutta sanallinen "kuva"  oli helpompi tehdä. 

Kuvitelmaa entisajoista

Minun mielikuvitustani on jo  jonkin aikaa kiehtonut yksi kivikkoinen kohouma tien ja ison kivikon (kivipellon) lähellä. Koska oletan kivikon kohdalla joskus veden virranneen, mielikuvitukseni loihti maisemiin kuvan mukaisen tilanteen. Kaksi entisajan ihmistä tuohivirsut jalassa kyyristelee kallionypoylän takana. He ovat havainneet joen toiselta puolella lähestyvän vaaran...

"Sieltä ne nyt tulee!", sanoo toinen,  ja vajoaa voipuneena istualleen kallionkylkeä vasten. Toisen katse on suunnattu joen toiselle puolelle, mutta voiko hän kurkistaa sinne? Aika joukko sieltä joka tapauksessa on tulossa. Joku hevonenkin siellä on, joku päällikkö kai sen selässä. Ja vasemmalla viittoilee kaiketi joku pienempi päällikkö alaisilleen, jotka lienevät myös hieman peloissaan siitä, mikä heitä odottaa.

(kuvat suurenee ehkä vähän klikkaamalla)

---

Kuvassa tuli myös kilpi.  En tiedä olisiko se muuten kuvaan tullut, mutta kun luin tänä aamuna jakeen, jossa puhuttiin siitä, että Herran hyvyys suojaa meitä kuin kilpi... Siitä muutama sana toisessa blogissani.

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2021/10/suoja.html

Neuvottelu...

 Kuvittelin hieman:

- ... Ja sehän on tietenkin selvää, ettei tämä ole hänelle helppoa.

- Aivan. Hän on arka luonne eikä pidä muutoksista. Hän helposti hätääntyy kaiken hänelle oudon keskellä. 

- Näin on. Mutta me pysymme hänen lähellään aivan taukoamatta. Hänen turvaamisessaan ei saa olla hetkenkään taukoa, ja kuulolla on oltava aivan koko ajan.

- Niin teemme. Hän tulee huutamaan meitä avuksi vähän väliä, vaikka ei edes suurta hätää olisi. Hän kun on peloissaan, niin hän ei näe, eikä kuule, vaikka ihan vierellä oltaisiin.

- Häntä täytyy ihan pitää kädestä koko ajan. Otetta ei saa hellittää hetkeksikään hänestä. Hän kaipaa turvaa, mutta ei tajua, että sitä me juuri kaikin tavoin teemme.

- Juuri niin. Hän usein yrittää omilla konsteilla sitä turvallisuuden tunnetta saavuttaa, vaikka tunne on eri asia, kuin oikea turva. 

- Hänet pitäisi saada laskemaan se huppu päästään, joka luo hänelle valheellista turvallisuuden tunnetta. Samoin se omatekoinen pikku maja, johon hän helposti vetäytyy ja sulkeutuu sinne.

- Rakkauden lämpö kyllä sulattaa hänet.

- Niin se on. Mutta näihin puheisiin, näillä mennään.

- Kyllä, näin teemme. On ihana asia, että hän opettelee pikkuhiljaa luottamaan meihin.

....

Semmoinen neuvottelu. Kuvittelin kuinka taivaassa saatettaisiin matkalaisesta keskustella:)

Kaikki jotka koskivat - paranivat

Siinä ei totisesti aikailtu. Oli nähty kylällä sellaista väkeä, joka ei ollut sen kylän asukkaita. Tuijoteltiin hetki heitä, mentiin ehkä lähemmäksi - ja tunnistettiin, kuka siinä oli. 

- Hei, nääksää noita miehiä tuolla?

- Nii, mitä sitte? On kait joku rakennusporukka.

- Hö, kato ny tarkemmi. Ei nua mitää sellasii o. Mennää lähemmäs kattoon niitä.

---

Uteliaat on saapuneet lähistölle...

- Hei, tiäks mitä, tuoha on ihan taatusti se Jeesus, joka on parantanu paljo väkee.

- Mist sää sen tiädät?  Voiha tua olla joku muuki...

- Ei o. Muistan nii hyvi, ku mulle kerrotiin tuntomerkit, miltä hää näyttää ja millanen porukka häne kanssas o.

- Ooks sää ny iha  varma?

- Aivav varma!

- Mut jos sää oot siittä nii varma, ni sithä meijä kannattaa heti kutsuu toisetki tänne!

- Totta, ny äkkii toimee...

 

(Ja niin lähti tieto liikkeelle, että Jeesus oli tullut kylään)

---

(Ja nyt on sitten saapunut väkeä paljon siihen lähistölle. Kutsu on käynyt, ja siihen on heti suhtauduttu tosissaan, lähdetty paikalle. Ja niinpä joku "rohkea" uskaltautuu kysymään Jeesukselta, että josko saataisiin koskea vaikka hänen viittansa tupsuun, niin sairaat voisi parantua vaikka sillä tavoin... Ja Jeesus myöntyy siihen. Ehkä juttu etenee sitten niin, että Jeesus kulkee siinä väkijoukon keskellä, kaikkien lähettyvillä, ja käsiä ojentuu hänen puoleensa kaikkialta...)

Noin kuvittelin tilannetta tuossa yllä.  Voisi olla, että aikalaiset sanoisivat minulle, etteihän se ihan noin ollut... Saattoihan tuossa alla oleva Raamatuun muistiinmerkitty kohta siitä, kuinka Jeesus tunnistettiin, tarkoittaakin sitä, että Jeesus oli siellä jo tuttu ennestään. Mutta näihin allaoleviin jakeisiin sanallinen kuvani yritti perustautua: 

"Kun sen paikkakunnan miehet tunsivat Jeesuksen, he lähettivät sanan joka puolelle, ja hänen luokseen tuotiin kaikki sairaat. He pyysivät häneltä, että saisivat edes koskea hänen viittansa tupsuun. Kaikki, jotka koskivat, paranivat." Matt. 14:35-36 JKR

Minua puhutteli tässä se, että kaikki jotka koskivat - paranivat. Ei siinä ruvettu erottelemaan, että kuka nyt olisi kelvollinen siihen...

Kuva on vanha, mutta sopii tähänkin juttuun, sillä: "Kuljettuaan [järven] yli he nousivat maihin Gennesaretissa." Matt. 14:34 JKR

Siihen juttuun, johon kuva alunperin on piirretty, pääsee tästä linkistä: Kyllä oli pelottava mies!

Ja samoista jakeista kuin tämänpäiväinen juttu, oli toisessa blogissani, mutta toisenlainen teksti ja erilaiset kuvat: klikkaa tästä.

Kotonaankin väheksytty

"He loukkaantuivat häneen. Jeesus sanoi heille: "Profeetta ei ole missään niin väheksitty kuin kotikaupungissaan ja kodissaan." Matt. 13:57 JKR

Kuvitellaan vähän. Jeesus on tullut kotiinsa käymään. On istuttu syömään kaikkien kotona olevien kesken. Eräitä siinä olevia ärsyttää. Ärsytyksen aihe on tuo yksi... Tuo vanhin veli, joka on jälleen palannut reissuiltaan. Kotonakin olisi tekemistä, mutta mies vain kulkee pitkin maata saarnaamassa kuin jokin profeetta! Miksi ei hän täällä kotikaupungissaan tee niitä tekoja? Tai täällä kotona. Olisihan täälläkin parannettavaa.

Siinä istutaan hiljaa. Noita ajatuksia ei ole vielä sanottu ääneen, mutta ne ovat purkautumaisillaan esiin aivan kohta. Ensi merkkinä siitä on yhden veljen töksäyttävä toteamus: "Palasit sitten taas kotiinkin reissultasi..." "Mihin ne kaverisi jätit?", sanoo toinen. Jeesus ei sano mitään, mutta katsoo äitiinsä merkitsevä katse silmissään. He molemmat tietävät, ettei keskustelu tähän jää. Maria katsoo levottomin silmin toisiin poikiinsa, yrittäen ikäänkuin katseellaan hillitä kiivaita poikiaan. Mutta turhaan. Kohta alkaa se sanallinen ryöpytys Jeesusta kohtaan. Jotkut yrittävät tehdä sen hienovaraisesti, mutta tulos on yhtäkaikki sama. Jeesus kuuntelee ensin rauhallisesti, mutta lopulta hän sanoo: "Te ette tiedä, mistä puhutte.", ja poistuu pöydästä. Ja  äitinsä jää kaipaavin ajatuksin saattelemaan häntä mielessään. Ja toisille pojilleen sanoo, että olisivat voineet vähän hillitä sanojaan... sillä onhan hän erityinen. Mutta loppuosaa hän ei sano ääneen, vain mielessään. Onhan tästäkin ennen puhuttu.

---

"Hän tuli kotikaupunkiinsa (Nasaretiin) ja opetti ihmisiä heidän synagoogassaan. Nämä olivat ihmeissään ja kyselivät: "Mistä hänellä on tämä viisaus ja nämä voimateot?"  Eikö tämä ole se rakennusmiehen poika? Eikö hänen äitinsä ole nimeltään Maria ja hänen veljensä Jaakob, Joosef, Simon ja Juudas? Eivätkö hänen sisarensa ole kaikki meidän parissamme? Mistä sitten hänellä on tämä kaikki?" He loukkaantuivat häneen. Jeesus sanoi heille: "Profeetta ei ole missään niin väheksitty kuin kotikaupungissaan ja kodissaan." Heidän epäuskonsa tähden hän ei tehnyt siellä montakaan voimatekoa." Matteus 13:54-58 JKR

Myöhemmin, sitten kun Jeesus oli jo kuollut, noussut kuolleista ja noussut taivaaseen, Jumalan, todellisen Isänsä luo, oli hänen veljiensäkin mieli osoittautunut muuttuneen. Jaakobin mainitaan olleen johtohahmo sellaisessa seurakunnassa, joka julisti Jeesusta. Jokin oli Jaakobinkin tehnyt vakuuttuneeksi siitä, kuka Jeesus todellakin oli - ja on: Jumalan Poika. Messias. Syntisten Pelastaja.

Passintarkastukseen

Siinä hän seisoi hieman peläten mitä tuleman piti. Horjuen hän oli saapunut siihen sen tyhjän kassinsa kanssa. Jos joku olisi ollut ihan siinä vieressä, olisi hän ehkä kuullut mitä hän itsekseen puhui: "Voi minua! Pääsenköhän minä sisään, huolivatko minua... Minulla on vain tämä tyhjä kassi... ja tämä..." Ja taskustaan hän ottaa esiin jotain, joka näyttää ihan passikotelolta. Ja sellainen se onkin. Se avataan hieman vapisevin käsin. Kotelon kannet ovat jo kärsineet, mutta yhä on kotelon suojaama asiakirja tallessa. Sen omistaja ottaa sen tarkasteltavakseen ja sanoo itsekseen: "Niin, minulla on tämä "Armon passi". Ottaako ne näin rähjäistä?", hän miettii. Kun tulee hänen vuoronsa astua passintarkastajan eteen, pelkää hän, että hänet hylätään, kun hän omasta mielestään näyttääkin epäilyttävältä.

Mutta kuinka käy?

Passintarkastaja ottaa sen rähjäisen ja likaisen kotelon käteensä, avaa sen, ja luo katseensa edessään olevaan rähjäiseen matkalaiseen - ja hymyilee valloittavasti, sanoo: "Tervetuloa!", ja jatkaa vielä: "Tämä Armon passi on kyllä ihana asia, se ei vanhene koskaan."

---

Jeesushan se on, jolta niitä passeja saa.  Ketään luokseen tulevaa ei käännytetä pois.

Mistä tämä kertomuksenpätkä sai alkunsa: Mielessä pyöri tänä aamuna eräästä laulunpätkästä sanat: "...tyhjä hyvien töitten kassi, armo ainoa köyhän passi...". Seppo Kohvakka on laulanut tuota laulua.

Maltalle pelastuneet

Laiva oli haaksirikkoutunut Maltan (Melite) edustalla. Mutta kaikki, jopa täysin uimataidottomat

olivat pelastuneet laudankappaleilla ym. saarelle. Maltalla oli ystävällisiä ihmisiä. Se ilahdutti järkyttyneitä ihmisiä. Heille tehtiin jopa nuotio, että saisivat lämmitellä, sillä oli kylmä ja oli ruvennut satamaankin. Yksi merestä pelastuneista jaksoi vielä puuhastella risujen keruussa nuotioon. Mutta kun tuli oli jo saatu syttymään, tuli käärme kuumuuden tähden esiin ja kävi kiinni sen miehen käteen. Läsnolevat olivat kauhuissaan sen nähdessään. Mutta mies pudisti tyynesti käärmeen kädestään nuotioon. Eikä hänelle tapahtunutkaan yhtään mitään käärmeen tähden, vaikka niin uskottiin käyvän.

Saaren mahtavimmalla miehellä oli maatiloja siinä lähellä. Tuo mies otti heidät vieraikseen kolmeksi päiväksi. Hän teki sen, vaikkka hänellä itsellään oli huolia. Hänen isänsä oli sairaana kuumeessa ja punataudissa. Risuja keräillyt, ja käärmeenpureman saanut mies tahtoi mennä katsomaan sitä sairasta miestä. Hän rukoili sairaan puolesta pannen ihan kätensä hänen päälleen. Ja tapahtui niin, että sairas isä parani. Sen seurauksena  tulivat muutkin sairaat sinne, ja heidätkin parannettiin.

Haaksirikkoiset saivat  saarellaoloaikana kokea ystävällisyyttä, huolenpitoa ja kunniaakin. Kun he kolmen kuukauden päästä pääsivät jatkamaan matkaansa, varustettiin heidät kaikella tarvittavalla vielä siihenkin. Maltalta he lähtivät Syrakusaan, sieltä Reegioniin, sitten Puteoliin, jonka jälkeen olikin jo vuorossa määränpää Rooma.


---
Melite: https://fi.wikipedia.org/wiki/Melite Malta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Malta
Syrakusa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Syrakusa
Reggio di Calabria: https://fi.wikipedia.org/wiki/Reggio_di_Calabria
Puteoli: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pozzuoli


Matkalainen, jota käärme puri oli Paavali, (ent. nimeltään Saul). Miksi minua tämä Paavalin matka nyt niin kiinnosti?  No, tuohan voisi olla kuvaus ihan tältäkin päivältä. Samoilla tienoilla ihmisiä pelastetaan merestä. Kaikki  mainitut paikat ja kaupungitkin ovat yhä olemassa.

Paavali aloitti matkansa Kesareasta. Tai tavallaan se alkoi jo Jerusalemista, mutta Kesareassa hän joutui odottamaan asiansa tulevia vaiheita pari vuotta. Kesareasta he astuivat laivaan ja seuraava laivan pysähdyspaikka oli Siidon. Kypron suojassa he olivat myös matkansa vaiheissa. Samoin Kreeta tarjosi heille suojaa kovalta tuulelta.  Mutta jos kiinnostaa lue itse: Matka alkaa. Apostolien teot luvut 27-28 (linkki Koivuniemen Raamattuhaku, v. -33/-38 Raamattu)

Siidon: https://fi.wikipedia.org/wiki/Sidon
Kesarea: https://fi.wikipedia.org/wiki/Caesarea_Maritima


Paavali ei ollut pakolainen, vaan vanki. Mutta samoin kuin pakolaiset nykyään, hän joutui hätään merellä. Paavalin tapaus oli aikojen taakaa, mutta luitko jo sen yhden tapauksen ihan lähiajalta, kun pakolaisten veneestä, joka oli matkalla Turkista Kreikkaan, pieni tyttö putosi veneestä mereen ja millainen suuri ihmetyksen aihe oli hänen pelastumisensa?

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kuka-pelastaa-minut-syvista-vesista/

Sisimmässä vankikopissa

Filippin vankila. Se ei päivänvalosssa näyttänyt yhtä synkeältä, kuin illan tai yön pimeydessä.

Mutta nyt oli jo lähes keskiyö. Vanginvartija oli hereillä. Vankilaan oli tuotu kaksi uutta vankia sinä päivänä. Heidän metelöintinsä otti vanginvartijaa päähän.  Olisivat nyt jo hiljaa, mokomat! Lauloivat keskellä yötä. Ja sitä ihmeellisempää, että se heidän laulunsa kuulosti olevan jotain kiitoksen tapaista. Ihan hullua. Miehethän olivat haavoillakin, kun olivat kerran raippojakin saaneet. Olivatkohan ihan täysissä järjissään... mietti vanginvartija.

Filippin vankilan keskiyö. Maanjäristys. Vankilan järeät seinät vapisevat. Rappaukset tippuvat seinistä. Vangit huutavat peloissaan. Ja vielä ne yhdet laulavat... Kun järistys on mennyt ohi, kiiruhtaa vanginvartija katsomaan, miltä vankilassa näyttää. Onko  vankila vahingoittumaton?

Ei ole!  Ovet retkottavat auki! Mitä minä nyt teen? Kaikki vangit ovat varmasti karanneet, ja minä saan syyt niskoilleni, ajatteli vanginvartija.  Samassa hän jo otti miekkansa esiin, tehdäkseen epätoivoisen teon. Mutta juuri silloin hän kuuli huudon: "Älä tee itsellesi mitään, sillä me kaikki olemme yhä täällä!"

Ja siitä alkoikin aivan toisenlainen yöpalvelus...

---

Tämä kertomus löytyy Raamatusta: Apostolien teot 16:9-40 Tästäkin pääset lukemaan sen, (Koivuniemen Raamattuhaku).

Meilläkin voi olla omat "vankilamme"; ne jotkin mahdottomilta tuntuvat asiat tai olosuhteet, joista pääsy tuntuu aivan mahdottomalta.  Mutta kun Jumala tarttuu niihin mahdottomuuksiin, mikään ei voi estää ovien aukeamista.

Ne oli jännittäviä aikoja...

" Ja apostolien kätten kautta tapahtui kansassa monta tunnustekoa ja ihmettä; ja he olivat kaikki yksimielisesti koolla Salomon pylväskäytävässä. Ja yhä enemmän karttui niitä, jotka uskoivat Herraan, sekä miehiä että naisia suuret joukot. Kannettiinpa sairaita kadullekin ja pantiin vuoteille ja paareille, että Pietarin kulkiessa edes hänen varjonsa sattuisi johonkuhun heistä. Myöskin kaupungeistä Jerusalemin ympäriltä tuli paljon kansaa, ja he toivat sairaita ja saastaisten henkien vaivaamia, ja ne kaikki tulivat parannetuiksi.

Silloin nousi ylimmäinen pappi ja kaikki, jotka olivat hänen puolellansa, saddukeusten lahko, ja he tulivat kiihkoa täyteen ja kävivät käsiksi apostoleihin ja panivat heidän yleiseen vankihuoneeseen. Mutta yöllä avasi Herran enkeli vankilan ovet ja vei heidät ulos ja sanoi: "Menkää ja astukaa esiin ja puhukaa pyhäkössä kansalle kaikki tämän elämän sanat." Sen kuultuansa he menivät päivän koittaessa pyhäkköön ja opettivat. Niin saapui ylimmäinen pappi ja ne, jotka olivat hänen puolellansa, ja he kutsuivat koolle neuvoston ja israelilaisten vanhinten kokouksen; ja he lähettivät noutamaan heitä vankilasta.

Mutta kun oikeudenpalvelijat tulivat vankilaan, eivät he löytäneet heitä sieltä, vaan palasivat takaisin ja kertoivat, sanoen: "Vankilan me kyllä huomasimme hyvin tarkasti suljetuksi ja vartijat seisomassa ovien edessä; mutta kun avasimme, emme sisältä ketään löytäneet". Kun pyhäkön vartioston päällikkö ja ylipapit kuulivat nämä sanat, eivät he tienneet, mitä heistä ajatella ja mitä tästä tulisi. Niin joku tuli ja kertoi heille: "Katso, ne miehet, jotka te panitte vankilaan, seisovat pyhäkössä ja opettavat kansaa".

Silloin päällikkö meni oikeudenpalvelijan kanssa ja nouti heidät; ei kuitenkaan väkisin, sillä he pelkäsivät, että kansa heidät kivittäisi. Ja he toivat heidät ja asettivat neuvoston eteen. Ja ylimmäinen pappi kuulusteli heitä ja sanoi: "Me olemme kieltämällä kieltäneet teitä opettamasta tähän nimeen; ja katso, te olette täyttäneet Jerusalemin opetuksellanne ja tahdotte saattaa meidän päällemme tuon miehen veren".

Mutta Pietari ja muut apostolit vastasivat ja sanoivat: "Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. Meidän isiemme Jumala on herättänyt Jeesuksen, jonka te ripustitte puuhun ja surmasitte. Hänet on Jumala oikealla kädellänsä korottanut Päämieheksi ja Vapahtajaksi, antamaan Israelille parannusta ja syntien anteeksiantamusta. Ja me olemme  kaiken tämän todistajat, niin myös Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat."

Kun he tämän kuulivat, viilsi se heidän sydäntänsä, ja he tahtoivat tappaa heidät. Mutta neuvostossa nousi eräs fariseus, nimeltä Gamaliel, lainopettaja, jota koko kansa piti arvossa, ja hän käski viedä miehet vähäksi aikaa ulos. Sitten hän sanoi neuvostolle: "Israelin miehet, kavahtakaa, mitä aiotte tehdä näille miehille. Sillä ennen näitä päiviä nousi Teudas, sanoen jokin olevansa, ja häneen liittyi noin neljäsataa miestä; hänet tapettiin, ja kaikki, jotka olivat häneen suostuneet, hajotettiin, ja he joutuivat häviöön. Hänen jälkeensä nousi Juudas, galilealainen, verollepanon päivinä ja vietteli kansaa luopumaan puolellensa; ja hänkin hukkui, ja kaikki, jotka olivat suostuneet häneen, hajotettiin. Ja nyt minä sanon teille: pysykää erillänne näistä miehistä ja antakaa heidän olla; sillä jos tämä hanke eli teko on ihmisistä, niin se tyhjään raukeaa; muta jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa. Varokaa, ettei teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa vastaan."

Niin he noudattivat hänen neuvoansa. Ja he kutsuivat apostolit sisään ja pieksättivät heitä ja kielsivät heitä  puhumasta Jeesuksen nimeen ja päästivät heidät menemään. Niin he lähtivät neuvostosta iloissaan siitä, että olivat katsotut arvollisiksi kärsimään häväistystä Jeesuksen nimen tähden. Eivätkä he lakanneet, vaan opettivat joka päivä pyhäkössä ja kodeissa ja julistivat evankeliumia Kristuksesta Jeesuksesta."  Kertomus v. -33/-38 Raamatusta; Apostolien teot luku 5, jakeet 12-42.

Ja tuota samaa Kristusta Jeesusta on julistettu meidän päiviimme asti.

Kaikin puolin hyvää tätä päivää sinulle:)

Kaksi vapaata - piirretyt kuvitelmat kahden tyypin saamasta vapaudesta

Näitä kahta tässä jutussa olevaa kuvaa olen piirrellyt jo jonkin aikaa. Molemmat muhivat ideana, jo jonkin verran kauemmin, ennenkuin sain ryhdytyksi toimeen. Syy aloittamisen hitauteen oli siinä, että ajattelin kummankin idean olevan liian vaikea minun piirrettäväkseni. Eihän näistä ihan toivottuja tullut, mutta kelpaavat minulle, kun nyt valmiiksikin sain.

Tässä on vielä sekin juttu, että nämä ovat samalla paperilla, sen eri puolilla. Ei kovin viisasta, mutta niin ne nyt vain ovat. Olin toisen näistä aloitelmista kai ensin hylännyt  kelvottomana, ja ajattelin, että sopii ihan hyvin toiselle puolelle tehdä jotain. Mutta toisaalta, kun ovat ikäänkuin samaa aihetta, sopivat samalle paperillekin.

Taas sai muuten olla tarkkana, ettei sutiaan kasta kahvikuppiin...

Tähän ensimmäiseen sain idean jo vuosi- tai pari sitten. Kävelin metsätiellä ja katselin kallioille, jotka siinä alueellamme ovat aivan tien vieressä. Toisella puolella tietä maasto laskee ja siellä kauempana, jo jonkun toisen maalla, on suota. Sitä suota katselin, ja mielessäni tuumin, että se on joskus varmasti ollut järvi. Sitten yritin kuvitella, miltä se näkymä on näyttänyt. Mielikuvitukseni loihti jonkun kauan sitten eläneen seisomaan kontti selässä ja sauva kädessä sinne ylös kalliolle, ja katselemaan sitä alempana olevaa järveä.

Ehkä hän ajatteli:

"Tänne minä jään!"

No, sitten on tämä toinen vapaudesta haaveillut, joka juuri on saanut vapautensa vankilan porttien avauduttua hänelle. Hän tervehtii vapautta iloissaan ihan kädet ylhäällä. Tuolla pihassa näkyy joku nainenkin, mutta en tiedä onko tuo miehen tyttöystävä, vai joku aivan vieras. 

"Jeeee! Minä olen vapaa!"

Isäntä kysyi tämän vapauteen päässeen vankilakundin nähdessään, että onko tämä Matteosta? Ensin sanoin, että ei. Mutta sitten mietin, että voi tosiaan olla niinkin, että olen saanut vaikutteita siitäkin:)