sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Kotonaankin väheksytty

"He loukkaantuivat häneen. Jeesus sanoi heille: "Profeetta ei ole missään niin väheksitty kuin kotikaupungissaan ja kodissaan." Matt. 13:57 JKR

Kuvitellaan vähän. Jeesus on tullut kotiinsa käymään. On istuttu syömään kaikkien kotona olevien kesken. Eräitä siinä olevia ärsyttää. Ärsytyksen aihe on tuo yksi... Tuo vanhin veli, joka on jälleen palannut reissuiltaan. Kotonakin olisi tekemistä, mutta mies vain kulkee pitkin maata saarnaamassa kuin jokin profeetta! Miksi ei hän täällä kotikaupungissaan tee niitä tekoja? Tai täällä kotona. Olisihan täälläkin parannettavaa.

Siinä istutaan hiljaa. Noita ajatuksia ei ole vielä sanottu ääneen, mutta ne ovat purkautumaisillaan esiin aivan kohta. Ensi merkkinä siitä on yhden veljen töksäyttävä toteamus: "Palasit sitten taas kotiinkin reissultasi..." "Mihin ne kaverisi jätit?", sanoo toinen. Jeesus ei sano mitään, mutta katsoo äitiinsä merkitsevä katse silmissään. He molemmat tietävät, ettei keskustelu tähän jää. Maria katsoo levottomin silmin toisiin poikiinsa, yrittäen ikäänkuin katseellaan hillitä kiivaita poikiaan. Mutta turhaan. Kohta alkaa se sanallinen ryöpytys Jeesusta kohtaan. Jotkut yrittävät tehdä sen hienovaraisesti, mutta tulos on yhtäkaikki sama. Jeesus kuuntelee ensin rauhallisesti, mutta lopulta hän sanoo: "Te ette tiedä, mistä puhutte.", ja poistuu pöydästä. Ja  äitinsä jää kaipaavin ajatuksin saattelemaan häntä mielessään. Ja toisille pojilleen sanoo, että olisivat voineet vähän hillitä sanojaan... sillä onhan hän erityinen. Mutta loppuosaa hän ei sano ääneen, vain mielessään. Onhan tästäkin ennen puhuttu.

---

"Hän tuli kotikaupunkiinsa (Nasaretiin) ja opetti ihmisiä heidän synagoogassaan. Nämä olivat ihmeissään ja kyselivät: "Mistä hänellä on tämä viisaus ja nämä voimateot?"  Eikö tämä ole se rakennusmiehen poika? Eikö hänen äitinsä ole nimeltään Maria ja hänen veljensä Jaakob, Joosef, Simon ja Juudas? Eivätkö hänen sisarensa ole kaikki meidän parissamme? Mistä sitten hänellä on tämä kaikki?" He loukkaantuivat häneen. Jeesus sanoi heille: "Profeetta ei ole missään niin väheksitty kuin kotikaupungissaan ja kodissaan." Heidän epäuskonsa tähden hän ei tehnyt siellä montakaan voimatekoa." Matteus 13:54-58 JKR

Myöhemmin, sitten kun Jeesus oli jo kuollut, noussut kuolleista ja noussut taivaaseen, Jumalan, todellisen Isänsä luo, oli hänen veljiensäkin mieli osoittautunut muuttuneen. Jaakobin mainitaan olleen johtohahmo sellaisessa seurakunnassa, joka julisti Jeesusta. Jokin oli Jaakobinkin tehnyt vakuuttuneeksi siitä, kuka Jeesus todellakin oli - ja on: Jumalan Poika. Messias. Syntisten Pelastaja.






4 kommenttia:

  1. Hyvin kerrottu ja hieno piirustus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Olisin oikeastaan halunnut kuvan tuosta kuvittelemastani tilanteesta, mutta otin nyt vain vanhan kuvan. Liittyyhän sekin Jeesuksen tekemisiin kuitenkin.

      Poista
  2. Hyvin kerrottu tosiaan! Tuollaista se nasaretilaisten suhtautuminen varmasti oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Se on jännä, kun toisinaan rupeaa miettimään, millaista se kaikki silloin käytännössä oli.

      Poista