Oli oikea hyvän mielen juttu luettavaksi!

Luin ihastuneena, hyvillä mielin tuon jutun, jossa entinen tangokuningatar Johanna Pakonen kertoo siitä, mitä tekee nykyään. Hän mm. käy avustamassa vanhuksia, ja nauttii työstään. Hän sai pitää omat isovanhempansa aikuisuuteen asti ja siinä tottui olemaan vanhojen ihmisten kanssa:

 https://seura.fi/viihde/julkkikset/johanna-pakonen-avustaa-yksin-asuvia-vanhuksia/

Samalla itseäni hieman kirpaisi. En voinut omien isovanhempieni kanssa olla kuin vain joskus käymäseltään, kun eivät asuneet ihan lähellä. Olin 16 v. kun viimeinenkin isovanhemmistani poistui elävien kirjoista. Pappa se tutuin heistä sitten olikin. Yksi isovanhemmistani, toinen isoisä, oli kuollut jo ennen syntymääni. Ja kaksi mummuani kuolivat ollessani iältäni 10 vuoden molemmin puolin.

Nyt sama "perinne" jatkuu, omat lapseni ovat olleet etäällä isovanhemmistaan. Yhtä ei ole koskaan kenenkään lapsistamme ollut mahdollista nähdä, tutusta syystä. Ja yhtä on yksi lapsista nähnyt - puolivuotiaana... ja muut eivät lainkaan. Yhtä näki puolet lapsistamme alle kymmenvuotiaana, pari muuta syntyikin vasta myöhemmin. Yksi isovanhempi on vielä, minun äitini. Häntä ovat saaneet kaikki nähdä, mutta tosi harvoin pitkien etäisyyksien takia. Ja se juuri surettaa, ettei ole voitu kunnolla puolin ja toisin tutustua, lapset ja isovanhemmat, nyt varsinkin vielä tämä jäljellä  mummu. Pitkä välimatka erottaa. Ei sitä aikoinaan, nuorena osannut niin pitkän matkan vaikutuksia ajatella. Ja elämä voi tarjoilla tilanteitä, ettei aina ole niin sitä joka asialle parasta vaihtoehtoa otettavissa, kuin vaikka asuinpaikkaa.

Ja entäpä me nyt sitten isovanhempina? Etäällä ollaan sitten mekin omista lapsenlapsista. Onneksi nykyään on videopuhelut, niin siinä pääsee näkemään ja kuulemaan puolin ja toisin👍

Vaan onpa vanhaa perua, nämä etäällä olemiset. Äitinikään ei tullut tutuksi omien isovanhempiensa kanssa. Mahtoiko tavata edes yhtäkään isovanhempaansa. Kaksi oli ainakin kuollutkin jo ennen äitini syntymää. Isästä en osaa sanoa, kun en ole niin tarkkaan selvillä  isovanhempiensa asuinpaikoista. Yksi hänen isoäitinsä ainakin oli kuollut jo hyvin varhain. Ei ole meillä todellakaan ollut perinnettä, että isovanhemmat olisivat olleet vahvasti mukana lastenlasten elämässä - näkyvällä, läsnäolevalla, tavalla. Mutta silti, tiedän että äidilleni on ollut tärkeitä minun ja siskoni lapset❣️ Ja meillä yksi nuori kyseli tänä kesänä, että onko mahdollista käydä mummua katsomassa... Hyvä olisi jos voisi, mutta en ole varma onnistuuko. Jää nähtäväksi se asia.

Nämä kuvat 70-luvun alkupuolelta. Siinä lapsuuden perheeni❤️

Kun isän nimi on Toivo. Minun isäni nimipäivä on tänään.

Toivon päivä. Nimipäivä. Liputuspäivä. 

Isä vitsaili, että hänen nimipäiväänsä liputetaan:)

Mutta on suurempikin toivo, kuin mitä isäni oli. 

"Hänen nimeensä kansat panevat toivonsa." 

Matt. 12:21 KR-92

Se nimi on Jeesus. Suurimman, vahvimman, 

vanhimman ja ensimmäisen Isämme Poika.

"Jesaja taas sanoo: - Iisain juuresta nousee

 verso, joka kohoaa kansojen hallitsijaksi.

 Häneen kansat panevat toivonsa.

Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla

 teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän

 Hengen voimasta olisi runsas toivo." 

Room. 15:12-13 KR-92

---

Tässä alla minä ja siskoni isän kanssa 70-luvun puolivälissä. Äiti otti kuvan; sillä laatikkokamerallaan, jota ei suinkaan pidetty kasvojen kohdalla kuvatessa, vaan vatsan korkeudella ja ylhäältäpäin katsottiin kameran etsimeen, että kuvattavat ovat kohdillaan😀

Tuossa linkissä puolestaan juttu, kun isä minulle housut ompeli 60-luvun lopulla:

https://vaaranlaella.blogspot.com/2018/06/isa-ompeli-housut-50-vuotta-sitten.html

Musiikkia ja muistelua, arkea

Suomalainen gospelyhtye Boanerges lauloi nuoruuteni aikaan  kasetillaan laulua: "... mun Jeesus elää, siksi elää tahdon..." 

Se löytyy nykyään netistä kuunneltavaksi ja sanatkin luettavaksi. Ja sieltä olen tuotakin laulua viime päivinä useammankin kerran kuunnellut. Siitä löytyy netissä myös live-esitys, josta varsinkin olen tykännyt. Siinä on rempseä meno esityksessä. Se jää helposti mieleenkin soimaan. Aina ei siis tarvitse olla jotain laitetta musiikin soimiseen....:) Heidän konserteissaan en koskaan käynyt. Olisi kyllä varmaan ollut kivaa.

Boanergesin musiikki kuulostaa minusta nykyäänkin yhtä innostavalta, kuin se oli silloinkin, kun 16-vuotiaana sitä Pomarkussa kuuntelin. Olin saanut  Pomarkkuun vinkin Ruotsissa asuvalta kirjeenvaihtokaverilta; suomalaispojalta, jonka ilmoituksen olin bongannut Hyvä Paimen -lehdestä. Se oli lähes 50 vuotta sitten. Vaikka kirjekaveruus ei kestänyt pitkään, enkä poikaa koskaan tavannut, jäi hänen suosittelemansa musiikki minulle hyvin mieluisaksi:)

Hieman huvittavaa - varmaan Jumalan huumoria ehkä siinä, että rakas mieheni, johon itseasiassa tutustuin (yllätys, yllätys): kirjoittamalla, oli aikanaan ollut töissä ja asumassa  myös Ruotsissa muutama vuosi ennen meidän kirjoittelumme alkua. Ja hänen silloin asumansa kaupunki oli sama, josta musiikkivinkki tuli:) 

En käytä kuulokkeita musiikkia kuunnellesani. Soitan sitä ulkona kävellessäni, niin saa linnut ja muutkin liikkuvaiset kuulla. Ihmisiä ei häiritse, kun ei niitä täällä juuri liiku. Toivottavasti musiikki häiritsee kauemmas karkottavasti ainakin mahdollisia karhuja. Joka kerta varmaan käy mielessä, että niitä saattaa liikuskella. Susistakin nykyään paljon puhutaan. Susia ja karhuja ei 70-luvulla tarvinnut miettiä, että tuleeko vastaan. Pimeällä usein tulin ystäväni luota kotiin teitä, joiden vierillä oli metsää, ja asumukset hyvin harvassa.

---

Boanergesin "Yhtä rakkauden sanaa" - kappale on myös soinut mielessäni. 

Sitä olen myös viime päivinä useammankin kerran kuunnellut. Vaikkakin enemmän tuota ekaksi mainittua. Muistelisin, että heidän kaikki kolme kasettiaan minulla olisi, vaikka nyt saankin kyllä vain kaksi kasetin kansikuvaa mieleeni. Varastossa kasetit taas. Netistä olen nyt kuunnellut. On parempi sointi. Eikä riivikään toisten korvia tai hermoja, kun ulkona kuuntelen🙂 Joskus itsekin lauleskelen. 

Joku päivä sitten otettu kuva. Oli varmaan se lämmin päivä, jolloin teki mieli pysähdellä ja katsella ympärilleen.

Eilen oli kylmä. Ja tuulista. Puutkin heiluivat kovasti. Meiltä ei sentään mennyt sähköt, valot vain välillä vilkkuivat. Sähkökatkot olivat enemmänkin Lieksan pohjoispuolella.

---

Tuossa alla vielä linkistä löydettäväksi ja ehkä lueskeltavaksi, juttuja tästä blogista, blogin sivupalkin hakusanan "musiikki" -alta:

https://vaaranlaella.blogspot.com/search/label/musiikki

Se on samalla hieman kuin katsaus blogin koko olemassaolon aikaan:)

Samaa kevään vihreää...

Minulla oli muutama päivä sitten pöydässä vihreä liina. Jonkun aamupäivän aurinko houkutteli minut ottamaan silloin nuo pöytäliinakuvat. Nyt liina on mennyt jo pyykkiin.

Tänään halusin etsiä yhden laulun sanoja vanhasta vihosta, johon olin nuorena tyttönä niitä kirjoitellut kaseteilta kuultuna. Ja kun vihon toin keittiön pöydälle ja siitä kuvan nappasin, huomioin että sama väri. Jotain 70-lukua varmaan se liinakin. Vihko on ainakin ollut olemassa siinä 79- ja 80-lukujen vaihteessa.

Kuvittelin keskustelun keltaisen mökin pihapiiriin. Millainen keskustelu voisi olla?

- Päivää... Anteeksi tällainen häiriö, kun yht`äkkiä tullaan pihaan! Mutta kun tämä pihapiiri on minun lapsuuteni maisemaa. Kotipiha 50 vuotta sitten. Asuimme tässä vuoteen -74 tai -75, kun oltiin muutettu tähän v. (-72) -73 ehkä. Minulla on v. -74 tässä pihassa kevätpuolella otettu kuva, kun olin ollut sairas (toipilas) ja minulla ei ole luokkakuvaa siltä vuodelta. Minulla on mukanani myös muutama muu valokuva tästä paikasta, jos kiinnostaa. Ja piirustus siitä, millainen talo oli tuossa samalla paikalla, kuin nyt on tuo uusi.

(- Kas vain... Mielenkiintoista. Saisinko nähdä niitä kuvia? Te olitte siis vuokralla, niinkö?)

- Kyllä, vuokralla oltiin. Talon omisti Saida Särkijärvi Kiilholmasta, jos nyt oikein muistan tuon nimen. Mutta vuokrat maksettiin Rossille. Sukulaisia kun heille olivat käsittääkseni.

(- Ahaa...)

- Ensin niitä käytiin maksamassa tuohon tien toisella puolella olevaan taloon, joka tuossa ihan vastapäätä on. Siinä asui silloin Rossin vanha isäntä; Juho Rossi. Hän oli lapsen silmiin, ja ehkä aikuisten mielestä, arvokkaan näköinen herra. Hänellä oli musta lierihattu, musta pidempi takki ja kävelykeppi. Hänen jälkeensä vuokrat käytiin maksamassa tuonne Rossille. Siinä isossa tupakeittiössä ne yleensä otettiin vastaan, ne vuokrarahat. Vuokran suuruutta en muista. Välillä meidät lapset, minä ja vähän nuorempi siskoni, pistettiin asialle rahoja viemään.

(- Minäs vuonna se Rossin Juho sitten kuoli?)

- En kyllä muista vuotta. Siinä kävi nimittäin kerran niin, kun oltiin menty, tai äiti ainakin, en muista oltiinko me lapsetkin silloin mukana... Mutta äiti oli ihmetellyt siellä ollessaan, että nyt ei ollut kaikki niin kuin piti olla. Jos oikein muistan, oli vanha isäntä ollut jotenkin sekaisin, liekö sekoittanut huusholliaankin; mutta sen jälkeen vuokrien maksu siirtyi sinne Rossille. Juho Rossin kuolema sijoittunee johonkin v. -74 paikkeille kenties?

- Saanko kysyä, oletteko te Pomarkusta kotoisin?

(- ?)

- Mehän emme olleet alunperin pomarkkulaisia. Vuonna 1969 äitini sai karjakon paikan Sileäkankaan talosta, Kiilholmasta. Lempäälästä tänne muutimme sitten nelihenkinen perhe. Isä oli sairaseläkkeellä. Välillä äiti oli sahallakin töissä sen jälkeen kun Sileäkankaalta laittoivat lehmät pois. Mutta v. 1970 kun aloitin koulun, ei enää asuttu Kiilholmassa. Asuttiin asemantiellä Hernbergillä, heidän yläkerrassaan. Ja sitten äiti sai vielä karjakon paikan Wirosta. Lieko ollut v. (-71) -72. Vuonna -72 ainakin asuttiin vielä Wiron pihamökissä. Ja kun sieltä laitettiin lehmät pois, tultiin tähän keltaiseen mökkiin. Ja vuonna 1975, kun siskoni aloitti koulun, oltiin muutettu tuohon tien toiselle puolelle punaiseen mökkiin; jota ei  enää ole. Niinkuin ei ole Kiilholman kouluakaan jossa alkuun pomarkkulaisina asuimme.

(- Vai sellaiset kuviot teillä on ollut asumisessa. Tämä talo, joka tässä nyt on, on Helmannin tyttären rakennuttama)?

- Niin kuulemma. Me haettiin aikoinaan vesi tähän taloon juuri tuolta Hellmannin pihasta. Äiti hoiti sen homman, kantoi veden yleensä. Isä oli sairas, "henkihaukaksi" itseään nimitti.

(- Tämä on kumma mökkipaikka. Kun ei ollut kaivoa, ei saunaa.)

- Niinpä. Rossilta joskus kuulimme silloin kauan sitten, että tähän ei kai olisi saanut saunaa rakentaa. En oikein tiedä, miksi. Joihinkin pyykkitouhuihin äiti haki jopa vettä tuosta kruunuojasta. Meitä muksuja kiellettiin menemästä ojalle.

(-)

- Meillä oli joskus teltta tuossa pihalla, kuvassa näkyy. Samoilla tienoin oli myös kasvimaa. Joskus kenties perunaakin. Mutta porkkanaa ainakin. Ja varmaan hernettäkin, kun tuossa tien toisella puolellakin sitä kasvatettiin. Joskus oli sahrat oikein lainattu pellon muokkausta varten.

- Ulkorakennus näyttää yhä olevanpaikoillaan. Siellä oli aikoinaan lapsen mielestä jänniä paikkoja, kuten vintti ja aitta. Siellä oli joitain talon vanhoja tavaroita. Mieleen on jäänyt rakennuksen vintiltä pellavan loukutin pellavineen. Halkoliiteriin isä kätki joskus tekemäänsä kiljua. Jotka äiti sitten löysi ja hävitti, kaatoi maahan.

 

(- Mutta missäs te kävitte saunassa?)

- Ei missään, käyty. Kylvettiin kotona, keittiössä. Oli iso saavi, jonka avulla homma hoitui... Varmaan ei lattiat tykännyt hyvää siitä. Luulisin. 

- Mutta nyt, kiitos kun saatiin käydä.

(- Kiitos teille. Oli kiva kuulla muistelua täältä. Sopii tulla toistekin.)

----

Vastauksia oli vähän vaikeampi kuvitella, ne kun riippuvat aina siitäkin, mitä toinen sanoo ja millainen toinen on. Tässäkään en nyt tiennyt pihapiirin nykyisestä asukkaasta yhtään mitään. Ja se nykyisen talon rakennuttajakin oli nyt vain arvelu. 

Mutta tälläkin tavoin voi muistella mennyttä. Se voi olla jotenkin "vapaampaakin, kuin "orjallisesti" aika- ja asiajärjestykseen asioita kirjoittaa.  

Mielessä on ollut, että jos siellä pihassa kävisi... Mutta aika epätodennäköistä on. Asiallista olisi päästä länsirannikolle kun äiti täyttää piakkoin 85 vuotta. Mutta siitäkään ei osaa sanoa, kuinka reissuun mahtaa päästä. Aina on erinäisiä epävarmuustekijöitä, joten jää ns. nähtäväksi nähdäänkö.

-

Syyskuussa olin kuvitellut tämän tekstin tänne blogin luonnoksiin. Lokakuussa päästiin näkemään äiti vähän ennen synttäripäiväänsä. Äiti sai pidellä sylissään uusinta lapsenlapsenlastaan. Se näytti olevan ilonaihe.  Ja kun sitten synttäripäivänsä  koitti, oli äiti jo siirretty toisaalle, josta jonain hetkenä siirtyy sopivammaksi katsottuun paikkaan. Saattaa olla, että meidän perheemme asumiset Pomarkussa - alkaen v. 1969 - loppuvat, ellei äiti saa paikkaa Pomarkusta. Jää nähtäväksi.

Soitossa kasetti: The Choice "Myrskytuuli" v. 1979

Eilen kuuntelin varastosta tuotua vanhaa kasettia nuoruuden ajaltani. Kasetti oli The Choice "Myrskytuuli". Se on erittäin hyvä, eikä ole menettänyt tehoaan - (vaikka äänen laatu onkin...). Tykkään siitä yhtä paljon, kuin silloin kauan sitten. Julkaisusta on lähes 50 vuotta. Julkaistu v. 1979, Ristin Voitto/Prisma; nyk. Aikamedia.

Siitä jäi soimaan mieleeni sanoja, mm: "...kuulkaa kaikki kansat maailman, on ylösnoussut hän..." laulusta:  "Tähän maailman yöhön syntyi" - jonka suomalaiset sanat Leevi Launonen ja Kalevi Vaija.

Kasetin tiedot löytyvät myös tuosta Finna-linkistä. Sieltä näkee myös kaikkien 10 kappaleen nimet, ja niiden sanoittajat ja säveltäjät: 

https://finna.fi/Record/fikka.4622335

Toivoisin todella tämän kasetin musiikin, (ym. monien muiden, kuten vaikkapa Boanerges-yhyeen musiikin), olevan tarjolla kuunneltavaksi jossain muutenkin, kuin vain kasetin omaavillle. Aikamedialla (Ristin Voitto/Prisma) on kyllä ollut hanke saattaa saataville vanhaa musiikkia, ja kirjoja myös.  Mutta nämä vie aikaa. Ja en tiedä onko niitä jo jossain netissä saatavilla; kirjoja luettavissa, musiikkia kuunneltavissa. Projektista lukemassani jutussa sanottiin, että musiikin suhteen aloittivat CD:llä olevista, koska ne ovat nopeampia tallentaa.

---

Tätä juttua tehdessä tuli mieleen tuo muutamien vuosien takainen piirrokseni. Mietin että olinko kenties siitä kasetin kannesta saanut siihen idean, (sillä siinä Jeesus ratsastaa valkoisella hevosella kruunu päässä maapalloa kohden,) mutta omaan kuvaani olin näköjään saanut idean Raamatun kohdasta. (Kukaties kasetin kanteen on aikoinaan saatu myös idea siitä? Sen kannen ulkoasu oli Ari Tenhusen käsialaa):

https://vaaranlaella.blogspot.com/2019/12/ei-enaa-seimessa-uinuva-lapsi.html

Muisteluksi meni... moottorillisista "pyöristä"

33-vuotias Janita pitää ajotarvikeliikettä naisille - siis niille, jotka moottoripyörällä ajavat. No siinäpä taas juttu, joka sai minut muistelemaan, kun olisin itsekin halunnut moottoripyörän. Jutun Janita ei kuulemma saanut mopoa, vaikka olisi halunnut:

https://www.is.fi/menaiset/tyo-ja-raha/art-2000010703032.html

Itse olisin halunnut moottoripyörän, mutta en sitä  saanut, kun kotona vastustettiin. Ei tukenut isäkään sitä hinkua, vaikka oli itsellään ollut moottoripyörä; ja oli opettanut minut kyllä mopolla ajamaan ja hankkinut minulle myös sen ekan mopon. Toisen ostin itse, ihan uutena paikallisesta pyöräliikkeestä. Mutta se motskari... Ymmärrän kyllä nyt, että siinä oli vanhemmilla se  vaaran huomioiminen takana. Ja varmaan se silloin minulle ihan ääneenkin  sanottiin. Ja sitten oli se näkökanta, että kohtahan voisin auton ajokortin hankkia 18 täytettyäni. Niinkuin sitten teinkin. Sain ajokortin 10 päivää synttäreideni jälkeen. Ja isä oli tukena auton ostossa, vaikka hänellä itsellään ei koskaan ollut auton ajokorttia. Auton oli kyllä silti nuorena miehenä omistanut... Mutta mopo oli siis se hänen varsinainen kulkuneuvonsa jonka muistan;  kunnes siirtyi sitten ihan polkupyörään.

Alla kuvia ja juttuja joita on ollut aiemmin. Ekassa kuvassa isä ja minä v. 1970.

https://vaaranlaella.blogspot.com/2014/09/isa-ja-mopo.html

https://vaaranlaella.blogspot.com/2016/07/vanha-mopokuva.html

https://vaaranlaella.blogspot.com/2016/04/entinen-kotikunta-koskaan-et-muuttua-saa.html

Kirja, kaavat, liina ja taulu

Kirjassa nimi ja kaunis kansi vetivät ensin puoleensa.  Ja tutkittuani kirjan sisältöä, totesin senkin niin kiinnostavaksi, että se kannattaisi ottaa mukaan. Kevään Kristus, Osmo Visuri, WSOY, 1967.

"Tunnemme jokainen vuodenaikojen vaikutuksen mielialoihimme. Luonnonolosuhteet ovat syvästi vaikuttaneet ihmiskunnan historiaan. Voisimmeko tulkita myös Raamatun sisältöä Pyhän maan luonnonilmiöiden mukaan.  ... Jeesuksen kotiseutu, hänen lapsuuden maisemansa Galileassa... Jeesuksen koko toiminta keskittyi kevääseen, siitä teoksen nimi: Kevään Kristus." Näin kirjan takakannessa. 

Kaavat... En varsinaisesti olisi tarvinnut yhtään lisää, mutta näköjään nämä kaikki tänäänkin mukaan lähteneet jutut olivat sellaisia, että niitä minun on vaikea vastustaa. Niinpä siis kaavatkin lähti mukaan. Voin ainakin kuvitella joskus tekeväni näistä jotain.

Liina. Niitäkään en tarvitse yhtään lisää, koska niitä minulla on ennestään jo kotoani saatuna, mutta myös muista lähteistä; kuten isännänkin suvulta. Hypistelin ihaillen enempiäkin, mutta otin lopulta vain tämän yhden. Ja siitä minulla on ainakin valmiina aikomus: Ukrainan kirjottujen paitojen päivästä innostuneena ajattelin käyttää tuon - jo vähän kärsineen liinan, sellaiseen puseroprojektiin. 

Taulu. Ihastuin kuvaan. Minulle se saa edustaa vaikkapa Pomarkkua, peltoineen ja kirkkoineen. Ja vanhaa maalaismaisemaa muutoinkin. Ja vaikkapa niitä sukujenikin vanhoja asuinsijoja, jotka ovat jääneet minulle vieraiksi. Taulu on jo  vanha, vuodelta 1956. 

---

Nämä oli Fidasta tänään. Siellä oli kaikki -50 , jota emme tienneet ennenkuin vasta sinne mennessämme. Nämä kaikki neljä ostosta maksoivat siis yhteensä vain 2,80! 

Aikuisetkin tytöt tahtoo nukeilla leikkiä

Jotkut harrastaa nukkekoteja ja silloin on ihan pienet nuket leikissä mukana - aikuisillakin. Mutta Ylellä oli juttu nuoresta tytöstä, joka tykkäsi hoivata kolmea oikean näköistä vauvanukkea. Siinä oli jotain suloista. Ja mielestäni myös rohkeaa hänen ikäiseltään esiintyä nuket sylissä👍

https://yle.fi/uutiset/3-12367586 

Minun ensimmäinen nukkeni ja muita lelujani on tässä nähtävissä:

https://vaaranlaella.blogspot.com/2016/08/lapsuuteni-leluja-60-ja-70-luvulta.html 

Ja onhan mulla nytkin iso nukke... Se aikuinen mallinukke. Aikuistuukohan ne nuketkin?:) 

Yhdenlaista nukkekeikkiä se tuokin on, kun vaihtelee tuolle vaatteita. Tämmöinen aikuisen nuken vaatteiden vaihtelu käy vaan hitaampaa tahtia kuin lapsena. Tällä on kai kolmas asu nyt. Viimeksi tosin vaihdoin vain puseron  nyt yllä olevaan ja siihen lisäksi  asun värinen kangaskukka. Kaulaansa sai yhden tytön aikoinaan  koulussa tekemät "helmet", joissa ne helmet on huopapallukoita ja niiden väleissä olevat osat oli jostain lehdestä leikattu ja kääritty. 

Liekö ulos menossa, vai kahviako kaipaa...

Mutta vielä minua paljon vanhempi nukkea tarvinnut, oli joskus vanha sukulaistäti. Hänellä oli vanhainkodissa muistinsa menettäneenä hoivattavana mollamaijatyyppinen, tehdastekoinen  sairaanhoitajanukke. Täti oli aikoinaan ollut sairaanhoitaja itse. Olisin halunnut tähän sen nuken kuvan laittaa, sillä meille se hänen jälkeensä tuli, mutta en sitä nyt tähän tuolta varastosta löydä. Täysin varma en ole siitäkään, onko se vielä meillä, kun remontin takia paljon poistuikin tavaraa huushollista. Ja silti tavaraa on liikaa...

Mutta tosiaan,  nukkea saattaa naiset tarvita vauvasta mummoon asti...  Miehet ehkä niitä autoja tai junia...😀   Tosin ei ole tullut kuulluksi yhtään kertomusta jostakin papasta, joka vanhainkodissa olisi leikkinyt autoilla tai niillä junilla. Mutta kai niitä kuitenkin on. Ellei omaiset ym. ole pitäneet sellaisia ihan turhana... Mutta tästä tulikin vielä mieleen vähän tätä sivuava aihe, jonka kenties  jossain toisessa jutussa otan esiin.  

Jaksakaahan taas tämäkin päivä ☀️

Jumalan armon varassa mennään❤️🙏

Neulekirja-arvonta alkaa! - Ja blogiystävän lähettämä kaava:)

Minulla oli tänään postilaatikossa odottamassa kivaa postia, kun blogiystävä Pirjo, Sano se kukkasin -blogista oli lähettänyt minulle nämä mekkokaavat:) Kiitos Pirjo!

Näihin on tuossa kaavan mallikuvassa jo "ehdotettu" ruutukangasta ja minä muistin, että minullahan on kaapissa yhdet ruutuverhot, jotka kenties voisi sopia tähän hommaan. Niitä kun ei meillä verhoina enää käytetä. Nuo oli käytössä ensimmäisessä omakotitalossamme Luvialla 90-luvulla. Mutta katsotaan, käytänkö ne nyt vaikka tällaiseen ompeluun. Kangas tosin on paksuhkoa puuvillaa, kenties aikanaan Anttilasta ostettua. Se voisi kesämekoksi olla liiankin paksuhkoa, mutta kylmenpien kausien liivihameeksi kyllä sopisi.

 No, se asia jätetään nyt vähän hautumaan.

Mutta sitten se toinen asia: Neulekirja-arvonta!  Näin jokunen viikko sitten kaupassa kivan kirjan. Annoin itselleni "luvan" ostaa sen, sillä ajatuksella, että voisin järjestää arvonnan. Joten tässä se nyt tulee. Arvontaan saa osallistua jokainen halukas, vaikka ei olisi neuleita itse innostunut edes tekemään. Onhan tuota ihan kiva katsella muutenkin. Kuvissa kirjan etu- ja takakansi. 

Arvonta alkakoon nyt:) Ilmoita kommentissa osallistumisesi. Minulla on hyvä olla jokin tieto, josta tavoitan sinut, jos voitto osuu kohdallesi. Arvonta-aikaa ei ole montaa päivää, sillä se päättyy sunnuntai-iltana klo 18.00. Ja pyrin lähettämään kirjan ensi viikolla matkaan. 

Onnea arvontaan:)

---

Arvonta on päättynyt. Arvontaan osallistui viisi henkilöä. 

Kulhosta johon arvontaan osallistuneiden nimilaput laitettiin,

nousi esiin nimi: Miitsu!

Onnea sinulle:)

Olen laittanut Miitsulle sähköpostia voitosta.

Ruusukantinen kirja - ja sen herättämiä mietteitä

Niin, siis vaatimattoman kirjan kansien olisi tarkoitus saada vielä ruusukankaasta päällystys. Tämä on menosssa äidille synttärilahjaksi. Mitä nämä kannet sitten sisällään pitävät?  Niistähän on joskus ollut juttuakin, mutta kerronpa silti kohta... Oli tosi vaikea keksiä äidille mitään synttärilahjaa. Siinä oli minun puoleltanikin tietyt "raamit", joiden mukaan piti toimia. Enkä sitten keksinyt mitään muuta, kuin sen idean sain, että jospa laittaisinkin äidille sen "vieraskirjan", josta jo aiemmin vähän kerroin, johon raamatunjakeita käsin kirjoittelin, ja jota alunalkaen itselleni olin tekemässä. Mutta nyt päätinkin antaa sen äidille. Tekstit on isoja, helposti selattavassa muodossa. Jospa hänen olisi siitä helppo joskus joku jae lukaista. Ja synttärikukkaset menee tässä ikäänkuin niiden ruusukankaalla päällystettyjen kansien muodossa,  postin kuljettamana hänen postilaatikkoonsa.  Kirjassa on puutteensa, mutta mikäpä täällä aivan mielen mukaista olisi muutoinkaan. Ai niin, Omar-karkkipussi on jo ostettu lähetykseen mukaan laitettavaksi myös.

Minun oli aikomus ensin kirjaan tehdä sisällysluettelokin, koska olin laittanut lappusille kaikki paikat, joista tekstiä oli. Muutin suunitelmaa. Jätin sisällysluettelon kirjoittamatta. Ja lappuset säästän itselläni, jos vaikka innostuisin uudelleen itselleni kirjaa värkkäämään. Huomasin sen nimittäin itselleni ihan "tarpeelliseksikin", sillä toisinaan se oli helppo ottaa esiin selattavaksi, jos oli vaikka apealla mielellä, eikä muuta jaksanut kuin sitä selata. Olihan siinä juuri minulle valikoitu sisältö... Toivottavasti äitikin siitä jotain saa itselleen.

Kun sitten talletin niitä lappusia, laitoin ne isomman paperin väliin ja siihen paperiin kirjoitin kirjan valmistumisesta. Kirjoittessani päivämäärää, se 15.10. tuntui tutulta... Se toi mieleen muiston 31 vuoden takaa. Olinpa nimittäin  sinä päivänä: 15.10.1989, liikkeellä  äidin kanssa. Ajelimme kahdestaan Poriin. Minä olin menossa Porin Eelim-temppelissä (helluntaiseurakunta) kasteelle. Menomatkalla juoksi hirvi auton editse. Myöhemmin kotona isä ei yhtään tykännnyt kuullessaan kasteasiasta. Se on sikäli erikoista, että juurihan hän se aikanaan meillä oli, joka ensimmäiseksi, 70-luvun alussa, oli siihen helluntaiseurakuntaan kuuluvien kanssa tutustunut, ja jonka tähden äitikin tiensä sinne löysi. Ja me tytöt kuljimme äidin mukana; oli kerhot, pyhäkoulut, leirit. Ja hyvin usein ihan tavallisiin jumalanpalveluksiin, eli kokouksiin, lähdimme mukaan. Joskus kukaties ihan silläkin, että jos isä sattui kotona olemaan juovuksissa...  Ei niitä enää niin muista. Mutta isä itse ei tosiaan ollut koskaan helluntaiseurakunnan jäsenenä, mutta varmaan aina hänen sydämessään kyti usko, vaikka se pullo piti häntä otteessaan lähes loppuun asti. Lapsi ollessani isähän pyysi minua lukemaan itselleen raamattua ääneen. Se mitä luettiin, ilmeisesti kohtuullisen usein, oli Johanneksen evankeliumin lukua 14. Ihmettelin sitten joskus aikuisena, miksi sen luvun alkuosa niin päässäni pyörii. Äiti sitten muistutti siitä, että isähän sitä luetti minulla. Jännä juttu sekin, että pappi isän hautajaisissa luki juuri tuon kohdan,vaikka ei tiennyt lukiessaan, miten tärkeä se kohta oli isälle ollut...

"Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. Minun isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä  teille, että minä menen  valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen." Joh. 14:1-3 (Jeesuksen sanoja)

 

Mutta nyt minun sitten pitäisi alkaa värkätä tuollaisia kansia... Vähän mietityttää sen onnistuminen, en ole kai aiemmin tehnyt kirjaan kangaskansia.

---

Nyt se on tehty. Ja arvasinhan ettei se välttämättä ihan heti onnistu. Siitä tuli ensin liian löysä. Mutta se ongelma onneksi korjaantui sillä, että teki tikkaukset kaikkiin reunoihin. 

Aina "kotiseutu" mielessä...

"Kotiseutu"... no, tämä nykyinen seutuhan se nyt on. Mutta nykyään todella usein ajatukseni palaavat myös Pomarkkuun.  Se edustaa minulle sitä paikkakuntaa, jonka parhaiten tunnen. Siltikin, että hyvin vajavaista sekin tunteminen on. Mutta esimerkiksi, kun on välillä katseltu millaisia taloja siellä nykyään kaupataan, tulee monenlaista mieleen tutuista taloista tai paikoista. Osaa kertoa jostakin talosta, että tuossa oli sitä, tässä tätä, ja ihmetellä kuinka erilaiselta kaikki nyt näyttääkään. Mutta olkoon tämä nyt pienenä "aasinsiltana" sitten sille, mitä kuvia laitan kyseiseltä paikkakunnalta näkyviin. Ihan muistelujen vuoksi entisenä kerrostalolaisena...

Kerrostalokaksion keittiössä:  Lattiassa punamustakirjavainen muovimatto, jonka lisänä muoviräsymatto. Keltaiset kaapinovet ruskein vetimin. Tiskipöydällä äidin lihamylly, lasipurkkeja, alumiinikattiloita, Arabian iso kulho, jota meillä aina taikinoiden tekoon käytettiin.  Keittiön pöytä oli pirttipöytä penkkeineen ja lisänä yksi jakkara. Kuvan vasemmassa laidassa näkyy olevan vielä vuokamökkiin ostettu jääkaappi, joka tässä asunnossa oli sitten  tarpeeton. Eteisessä myrkynvihreä seinä.  Kuvassa sisko koirani kanssa.

Olisin mieluusti laittanut tämän olkkarikuvan ja sen kylkiäisenä olevan ulkokuvan erillisinä, mutta löysin ne vanhasta jutusta tuolleen kiinni toisissaan, enkä yhtään tiedä, mistä ne koneelta muualta nyt tähän olisi löytyneet. Ikkunalla nykyäänkin myynnissä oleva kastelukannumalli. Vastapäisen asunnon naapuri antoi meille nuo metallijalkaiset, bukleekankaalla verhoillut tuolit. Oikeassa alakulmassa pilkottaa ihan lähellä asuneen puusepän tekemä puinen nojatuoli, joita meillä oli kaksikin. (Lätkäisinpä kuvat jättikokoisina tähän näkyviin.)

Meidän parvekkeelta otettu kuva. Oikealla näkyy toinen autoistani valkoinen "volkkarifarmari" Passat Variant. Iso rakennus taustalla on naapurissa olevan talon navettaa. Tuossa pellolla oli joskus eläimet laitumella. Alla eka autoni sitruunankeltainen Datsun 100 A.

Meidän parvekkeen kohdalla oli pyörävaraston ovi. Allamme asuvan naapurin matto roikkuu tuulettmuassa. 

Ja "pakko" laittaa vielä tämäkin mopokuva, joka otettu parhaan ystäni kodin pihassa, navetan päädyssä.  Tuonne pihapiiriinhän mun ajeluni lähinnä aina suuntautuikin. Tämän kuvan löysin joku kesä äidin albumista. Olin jo luullut kadottaneeni kuvan. Kuvan sininen mopo Crescent mulla oli ennen tuota ylemmässä kuvassa olevaa Tunturi Super Sportia.

Mutta mitä vaatetukseen tulee, tuo takkihan olisi nyt ihan okei, ja eikös tuollaiset ruskeat sammaritkin olisi nykäään aika ajanmukaiset.


---

Toiseen blogiini kirjoitin tänä aamuna vähän rukouksesta; siitä kun ei  niitä vastauksia aina tunnu tulevan silleen kuin ajateltiin... Levähtäkää vähän -kirjasta sain aihetta.

Susilakki

Minulla oli nuorena tuollainen "ajurinlakki". Sellaiseksi muistan sitä nimitetyn. Porista se varmaankin oli ostettu, mistäpä muualtakaan.  Lakissa oli turkisreunus, joka oli sutta. Hatun kupu sekä takana olevat nauhat olivat punaruskeaa mokkanahkaa. Minä käytin hattua mieluiten siten, että nauhat olivat auki. Ja pitihän minun siihen hattuunkin jotain värkätä... Takana oli pieni pätkä avointa osaa, jossa ei siis mitään karvaa ollut. Kaipasin siihen kohtaan hieman lisälämmikettä ja niinpä sitten ompelin siihen jonkin kotoa löytämäni turkispätkän. Tykkäsin siitä hatusta, vaikka muistelen, että se olisi ollut hieman naftin kokoinen.

Tilkku - ja kummallinen löytö tieltä antoi piirrosidean

Mulla on laatikossa lojunut yksi tilkku, varmaankin 70-lukulainen. Kaivoin senkin nyt esiin, koska se nyt vain sopii tähän aiheeseen.

Juttuluonnoksissakin lojui nimittäin jotain: jutuntekele syyskuulta, silloin julkaisematta jäänyt. Sain kimmokkeen julkaista sen nyt, kun taannoin Sessen blogissa oli juttu tilkuista, jotka sitten toivat mieleeni tämänkin:

. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

Tässä joitakin aikoja sitten, koulujen jo alettua, alkoi yksi neito puhua, että tien pielessä oli ollut kummallinen löytö. Minäkin  olin sen nähnyt. Se näytti ihan matonkudekerältä auton ikkunasta katsottuna. Ja sellaiseksi se lähemmin tarkasteltunakin osoittautui. Se oli jotain harmaata kangasta. Kummallista siinä löydössä oli se, että oli metsäisen tien pielessä. Miten sellainen oli sinne päätynyt? Minulle itselleni tuli mieleen, että olisiko marjanpoimijoilla voinut ollut jonkinlaisena "naruna" sellainen kerä? Ja tippunut sitten siihen. Mene ja tiedä. Mutta vähän myöhemmin siitä päivittäin ohi kulkeva tytär rupesi puhumaan, että siellä on  lisääkin sitä sorttia. No minähän uteliaana kävin katsomassa. En nähnyt keriä enempää ja se aiemmin näkemäni oli hajonnut. Nauhanpätkiä oli siinä jokunen. Päättelin sitten, että ne molemmat "sortit" ovat voineet olla samallekin kerälle kerittyinä, ehkä. Tämä myöhemmin löydetty kuteenpätkä oli selvästi jostain 70-luvun vaatteesta.

Otin siitä silloin piirrosmallikseni kuvan. Silloin  en vielä tiennyt sitä, että saisin kuvan kännykästä tänne. Joten tässä nyt sitten piirroskin, joka sai ideansa siitä nauhasta. Ylinnä kuvassa olevat ruskeat ruudut lähinnä oikeanlaista. Muut mielikuvitukseni loihtimia muita väriehdotuksia.

60-luvun raastin "Mouli-Julienne"

Tämä kyseinen yksilö on samanlainen kuin meillä oli aikanaan kotona. Löysin tämän kirpparin ilmaislaatikosta monta kuukautta sitten. Kun nappasin sen siitä mukaani, ajattelin antavani nuoremmille näytöksen kuinka tällaisella homma hoitui. Mutta ei se mennyt ihan niin. Yhäkin on se esitys pitämättä. Kävi nimittäin niin, että katsoin ensin, että tältähän puuttuu toinen "etujalka". Mutta onneksi se oli kuitenkin tallella. En nimittäin yhtään muistanut sitä, että tässähän on kätevästi vekottimen alle kääntyvät koivet. Toinen jalka oli siis vain jäänyt käännöksiin. Mutta yksi todellinen puute tässä oli: veivi puuttuu. Elättelin sitten ajatusta, että jokin veivi saataisiin kehiteltyä tähän. Mutta edelleen se puuttuu.

Taannoin näin kirppiksellä jälleen melkein samanlaisen raastimen. Siinä oli veivi tallella, mutta raastinlevyjä oli vain se, joka vekottimessa oli valmiina. En sitten kuitenkaan tätä ostamaan itselleni ruvennnut. Tyydyin vain ottamaan kuvan. Näyttäisi näissä vekottimisssa vähän eroa olevan. Tässä toisessa ei ole kumitassuja, eikä kääntyviä jalkoja. Nyt en kyllä tiedäkään, oliko siinä meidän raastimessa kääntyvät jalat vain ei...