Ällistyttävä yllätys meille!

Olin joskus toukokuussa laittanut yhden pienen ilmoituksen tyttärille viestillä. Se oli ollut vain osa jostain Lieksan Lehden jutusta, josta en ollut nähnyt kuin vain pienen palan. Eikä siitä sitten sen enempää siinä kohtaa. Mutta heinäkuussa, tällä viikolla, asiaan palattiin. Nyt yhden tyttären toimesta. Minulta kysyttiin, aoimmeko osallistua siihen silloin mainittuun juttuun. Vastasin, etten ollut edes muistanut nyt sen olevan, eikä ollut aikomusta... Vaikka toisaalta asia kiinnostikin kyllä. Muutaman päivän päästä tyttö oli  hankkinut minulle ja isännälle liput siihen, josta olin vinkannut tytöille toukokuussa, ajatuksella, että jos heitä kiinnostaisi... Mutta vaikka heitä kiinnostikin, se olisi ollut mahdollinen vain niille, jotka ovat jo täysi-ikäisen kirjoissa. 

No mitäpä minä ja isäntä sitten? Mentiin, kun liput kerran jo oli.  Kyseessä oli konsertti Brahe-teltassa, ja siellä esiintymässä Dingo. Minä hieman elättelin toivetta, että jospa saisin hankittua tytöille edes nimmarit... Mutta en uskonut, että aie voisi toteutua. Tytöillä oli tarkoitus kuitenkin ulkona kuunnella konserttia. Kun me sitten isännän kanssa kökötimme teltan takaosan penkillä, jonka paikan onneksi saimme - (istuimia oli tosi vähän, mutta tarkoitus olikin lähinnä yleisön seisoa) -  niin siinä kököttäessämme saimme tytöiltä viestin, että pääsevätkin sisälle, niin oli joku vartija sanonut. Kuikuilimme ovelle, mutta tyttöjä ei näkynyt. Ajattelimme sitten, että se tarkoittikin varmaan vain alueelle pääsyä. 

Konsertti alkoi ja otin muutamia kuvia, ja videotakin. Mutta ne ovat kaukaa otettuja, siltikin, vaikka välillä hiippailin vähän lähemmäksikin kuvaamaan. Mutta olisinpa tiennyt... niin olisin varmaankin pyrkinyt niin eteen, kuin suinkin... Nimittäin konsertin loputtua - ja tytötkin jo kyytiin saatua, saimme kuulla sen suurimman yllätyksen: hehän olivat päässeet sinne eteen laulamaan! Dingo laulatti yleisöäkin aina välillä ja siellä lavan edessä oli väkeä laulamassa. Mutta tästä kolmen tytön tyttökaveriporukasta oli kaksi myös lavalla laulamassa Neumannin kanssa!  Yksi tytöistä videoi sen. Eipä me tiedetty isännän kanssa mitään siitä, mitä siellä edessämme oli, että siellä ne tytöt oli! Yllätyksenä heillekin se kaikki tullut. Olivat otettu sinne sisälle niinkuin bändin vieraina.

Ja se nimmariasia sitten. Minä olin varautunut kolmella lappusella, että niihin voisin, jos tilaisuus tarjoutuisi - (jota ei tullut) - niin nimmarit pyytää tyttöjä varten. Nytpä kävikin niin, että meille tuotiin sieltä tyttöjen toimesta nimmarit. He saivat myös hyviä kuvia itse, ja bändikin otti tyttöjen kanssa yhteiskuvia.

Semmoinen yllätys. Itse kuuntelin Dingoa 80-luvulla vain porilaiselta ystävältä saaduilta kaseteilta ja radiosta tietysti kuuli. Livenä olin Neumannin nähnyt vain ohimennen, hänen käydessään Pomarkussa Pomarfinnin kenkätehtaalla. Konsertissa en ollut koskaan käynyt. Enpä olisi osannut  kuvitella tilannetta, että vuosikymmenten jälkeen joku tytöistäni tulisi vielä laulamaan sen silloisen huippubändin kanssa. Niin nyt kuitenkin yllättäen kävi. 

Tässä nämä ovat minun räpsimiäni siellä.

Tällaiset kortit nimmaroituina he saivat, joista mekin sitten saimme osamme.

Olin kirjoittanut Dingosta jo aiemminkin, v. 2017:

https://vaaranlaella.blogspot.com/2017/07/kuka-muistaa-dingon.html

Dingosta aletaan kuulemma kuvata syyskuussa  elokuvaa.

Klimenkoa kuuntelemassa

Saimme tänäkin vuonna nauttia täällä Lieksassa Klimenkon musiikista näin joulunalusaikaan. Tänään, itsenäisyyspäivänä, oli hänen konserttinsa Helluntaiseurakunnan rukoushuoneella ja väkeä oli salin täydeltä. Kun minä ja tytöt saavuimme paikalle vähää ennen tilaisuuden alkua, pelkäsin ettemme saa enää autopaikkaa pihasta. Saimmepa kuitenkin. Oli liikenteenohjaus hyvin hoidettu.

Konsertti muuten meni aika samantapaisesti kuin viime vuonnakin. Siitä voi lukea tästä linkistä Ihana ilta!. Klimenkoa on kyllä suuri ilo kuunnella. Sitä mieluusti sulkisi silmät ja antaisi musiikin soida vain korvissa,  mutta toisaalta, hänen esiintymisensäkin on katsomisen arvoista. Hän eläytyy niin esitykseensä laulaessaan. Myös hänen puheensa musiikin välillä ovat kiinnostavasti esitettyjä. Useammankin kerran yleisö sai naurahdella kuulemaansa. Nyt olisi ollut tilaisuus laulaakin Klimenkon kanssa, sillä hän halusi välillä yleisönkin laulavan kanssaan. Itse en tosin osallistunut laulamiseen. Kuuntelen mieluummin. Ja oman laulamiseni jätän nykyään vain metsän puiden kuultavaksi.

Ihana ilta!

Joskus saa oikein erityisen lahjan.  Koin eilen saaneeni selllaisen.  En kovin usein innostu ihanaksi mitään kehumaan, mutta nyt oli sellainen hetki.  Mitä eilen sitten tapahtui?  No, oli se Viktor Klimenkon konsertti! Ehdin jo luulla moneen kertaan, ettei sinne menosta mitään tulekaan. Autoa ei juuri nyt ole ja eilen oli vielä omat hankaluutensa,  vaikka kyytkin oli järjestynyt ihanien ystävien toimesta.

Mitä sanoisin...  Kun kuulee Klimenkon laulavan, se saa väreet kulkemaan pitkin selkää...  Mikä tahansa tavallisempikin laulu muuttuu aivan kuin juhlavaksi, kun sen kuulee hänen esittämänään. Joka on kuullut häntä, tietänee mitä tarkoitan.

Nythän oli siis kyseessä joulukonsertti.  Konsertti oli Hellluntaiseurakunnan rukoushuoneella ja se  oli ilmainen.  Sali oli ääriään myöten täynnä väkeä. Lieksan lehden toimittajakin näkyi paikalla olevan, joten kaipa siitä juttukin lehteen on tulossa. Useimmat laulut olivat tuttuja entuudestaan, mutta oli joukossa muutama jota en ollut ennen kuullut. Laulujen lisäksi saimme kuulla myös puhetta, joka ei ollut tylsää!  Hän on huumoritajuinen puhuja. Hän nauratti yleisöä mm. kertomalla kuinka hän lapsena ihmetteli kovasti erään tutun joululaulun yhtä kohtaa. Miksi siinä eräässä laulussa "... kaks vain valveill on puol...isoa...". Kun äidinkieli ei ollut suomi ja laulettaessa sana kuulostaa tuolta, niin opettajalta piti sitten kysyä, mitä se tarkoitti. Sen lisäksi hän on myös rohkea puhuja. Hän puhuu sen, minkä tietää oikeaksi. Illan viimeiseksi kappaleeksi hän lauloi Finladia-hymnin alkuperäisin sanoin. Sitä ennen hän oli lausunut varoituksen sanan. Ei ole hyvä tehdä päätöksiä jotka ovat Jumalan sanan vastaisia.

Penkissä istuessani toivoin, että  saisimme hänestä kunnon kuvan. Istuimme aivan takana ja sieltä ei kovin hyvää kuvaa saanut. Tilaisuuden loputtua odottelimme kyytiämme ja isäntä  menikin kuvaaamaan esiintyjää läheltä, koska siellä muitakin oli. Sitten hän ehdotti minulle,  että hakisin ohjelmalehtiseen nimikirjoituksen, koska  muutkin niin  tekivät. Ja minähän menin.  Jahkalijakin osasi toimia heti... Sain nimmarin ja samalla kysyin luvan, että saanko julkaista isännän ottaman kuvan blogissani. Siihen ystävällisesti myönnyttiinkin. Isäntä olikin sitten ottanut kuvan  siitä hetkestä.

Kun sitten vielä odottelimme kyytiämme, saimme tällaisia kuvia rukoushuoneen eteisessä. Olimme pienemmän neitokaisen kanssa rekiajelulla:) Reki on sen tuttavapariskunnan, jolta kyydinkin saimme. Tämä reki ei olekaan pelkkä koriste, vaan sillä ihan oikeasti ajellaan talvisaikaan. Ei tosin hevosen kanssan vaan moottorikelkan vetämänä.

En osannut tätä juttua kirjoittaa siten kuin olisin halunnut. Päässäni pyörii erinäisiä ajatuksenpätkiä, enkä nyt saa niistä oikein sujuvaa esitystä. Mutta yksi asia on selvä: kiitollisin mielin iltaa muistelen. Kiitän Taivaallista Isää ja kyseistä ystäväpariskuntaa kun saimme tämän ihanan illan!