Olemme katsoneet viime päivinä sarjaa The Chosen, joka kertoo tarinan tapaan Jeesuksesta ja hänen opetuslapsistaan. Vaikka siinä on käytetty sarjaa tehdessä myös mielikuvitusta, on ajatuksena kuitenkin ollut, että Jeesus, ja se mitä hän meidän hyväksemme teki, tulisi tutuksi. Kuten sanoin, sarjan tekijät ovat käyttäneet mielikuvitusta, aika paljonkin. Mutta se mitä Raamattu kertoo, ja sen kuvittelu, mitä Raamattu ei kerro, ne yhdessä saattavat tuoda kuvaa katsoessa jonkin uuden näkökulman tai oivalluksen siihen, mitä jo ehkä ennestään tiedämme Jeesuksesta ja hänen opetuslapsistaan.
Minua on puhutellut se, että ne Jeesuksen kaverit olivat niin erilaisia kukin, ja tavallisia ihmisiä omine kiemuroineen. Ja Jeesus kuitenkin halusi heidät seuraansa. Niin hän meitäkin kutsuu seuraansa, vai sanoisiko hän, että voisin kulkea kanssasi, ...jos siis haluat. Eikä sinun ole tarvis kaikkea ymmärtää, kyllä sinä opit✨
No jotain hieman samaa on ollut siinä, kun olen ollut parina päivänä yhtenä apulaisena seurakuntamme keittiöllä, kun meneillään on ollut seurakuntamme joulutapahtuman esitykset. (Tätä kirjoittaessa lähden kohta taas sinne samaan hommaan). Sielläkin on monia erilaisia ihmisiä, eri kieltäkin käytetään. Mutta on ollut mielenkiintoista tutustua uusiin ihmisiin ja huomata siinä myös joidenkin ihmisten mainiot kyvyt asioihin, jotka eivät minulla kykyihin kuulu.
---
No niin, klo on nyt 20:45, ja olen ollut kotona takaisin ehkä puolisen tuntia. Matka ensimmäiseen jouluun -esitykset on tältä vuodelta tehty. Väkeä kävi ja käsittääkseni väki oli tyyväistä näkemäänsä. Ja se tuntuu hyvältä kaikista talkoolaisista, on homma ollut siinä mikä hyvänsä✨
Kun palasin kotiin (sain ystäviltä kyydit mennen tullen, niin kotipihaan kävellessä postilaatikolta, oli aivan upea valaistus, jonka kuu antoi. Se oli todella hieno, mutta vähemmän hienoa oli niin kova pakkanen, että piti mahdollisimman pian kiiruhtaa sisälle, ei voinut jäädä sitä upeaa valaistusta vartavasten ihailemaan.
Minkäänsorttinen leipominen ei kuulu mielipuuhiini. Mutta tänään tein pitkästä aikaa leivän. Sellaisen laiskan naisen version, eli yksi iso leipä. Tämä leipäpuuha sai alkunsa siitä, kun aamulla jäi kaurapuuroa, niin päätin hyödyntää sen leipätaikinan osana. Ihan ok leipä siitä tuli. Lämpimänä tietty parhaimmillaan oli.
Leikkuulaudalla tuossa puolikas leivästä. Toinen osa leivinliinan alla. Leivinliinana toimii äitini yli 60 vuotta sitten, neiti-ihmisenä tekemä keittiöpyyhe. Ja leikkuulauta on tyttären tekemä♥️Niitten kahden sylissä minun tekemäni leipä.
Sain juuri postilaatikolta näppeihini ilmaisia joulukortteja. Ei hullumman näköisiä, kivan näköisessä kuoressakin... Kuurojen liitolta. No siinä ei sinänsä ole mitään uutta, että kortteja tulee eri tahoilta tarjoille. Mutta tässä minua jäi mietityttämään, että koska itse olen kuulovammainen, niin tulikovatko kortit minulle ihan sen perusteella, vain niinkuin niitä nyt yleensäkin tapaa tulla eri paikoista; ja mikä on se alkuperäinen taho, josta osoitteeni on heille saatu. Itse en muista Kuurojen liiton kanssa asioineeni. Kirjeessä oli sen firman nimi, josta he osoitteeni olivat saaneet, ja joka oli minulle ihan outo: "Dun & Bradstreet". Nettisivuillaan firma kehuu jo 200 vuoden ajan toimineensa yritysten hyväksi🤔 Yleensä näissä tämmöisissä on Väestörekisteristä osoitteita saatu. No, se siitä. Osoitteitahan kaupitellaan kyllä. Mutta oman kuulovamnani vuoksi tietysti vähän rupeaa miettimään, että tuliko se Kuurojen liiton lähetys mulle oman kuulovammani vuoksi, vai olisiko se tullut ihan muutenkin? Jos kuulovammani vuoksi, niin en tykkää, että senkaltaiset tiedot olisivat vapaata riistaa, peräti kauppatavaraa. Mutta itse se Kuurojen liiton kirje ja korttilähetys oli sinänsä asiallinen. Ja voihan se heille osoitteet toimittanut firmakin kenties olla... Niin sanotusti: mene ja tiedä🤔
Siinä Kuurojen liiton kirjeessä oli ihan asiaakin. Kuurojen lasten perheet eivät kuulemma aina saa viittomakielen opetusta, vaikka se olisi tarpeen. Siinä sanottiin myös, että "edellisen hallituksen vammaispalvelulain uudistus olisi vahvistanut viittomakielen opetuksen jokaisen kuuron lapsen perheen oikeudeksi". No sehän on selvää, että sellainen olisi tarpeen. Erityisesti lapsiperheille. Mutta uusi hallitus lykkäsi asiaa ainakin vuodella. Mutta varmaan olisi tarvetta muillekin saada sellaista, jos perheessä joku tulee kuuroksi. Onhan se aikamoista, jos omat perheenjäsenet eivät voi keskustella yhdessä mitenkään. Minulla sentään on mahdollisuus vielä kuulolaitteiden kanssa kuulla toisten puhetta. Saa olla kiitollinen siitä, että joskus on päätetty, että sellaiset yhteiskunta antaa.
Heillä oli suruhuntu silmillä. He itkivät järkyttyneinä ystävänsä ja ohjaajansa kuolemaa. Se kaikki oli tapahtunut vieläpä niin äkisti yllättäen, ja niin rujosti! Eihän asioiden näin pitänyt mennä. Ihan muuta luultiin. Sitten siihen järkyttyneen surun keskelle tulee vielä naisia, jotka sanovat nähneensä... Hänet! Ei tähän enää olisi kaivattu mitään tuollaista... Mutta sitä sorttia saadaan lisää. Kaksi porukasta oli päättänyt sanoa suruporukalle heipat, ja lähteä muualle. Mutta tuntien päästä he tulevatkin takaisin ja hekin höpisevät samaa! Sekoittaisiko suru ja toiveajattelu vielä heiltä kaikilta järjen? Jossain vaiheessa joku puhui sitten sellaisia järkeviä, että syödäkin pitäisi... No, joo, niin pitäisi. Ja niin tehtiin. Mutta sitten sinne ilmaantui yksi yllätysvieras niin hiljaa, ettei kukaan huomannut häntä, ennenkuin hän oli jo siinä... Se, jota surtiin ja itkettiin, oli nyt siinä! Haamuko se oli?! Ei ollut. Se oli Hän, ilmielävänä, naulojen jäljet käsissään. Ja hieman nuhdellen heitä siitä, että he eivät olleet uskoneet niitä ensimmäisiä silminnäkijöitä.
No, heillä oli ollut se suruhuntu silmillä. Mitä meillä mahtaa olla silmillä? Emme voi samaa selitystä antaa kysyjälle.
---
Luin aamulla tekstipätkän, jonka innostuin kirjoittamaan vihkoonikin: Markuksen evankeliumista luvusta 16:9-20, "Ylösnousemusevankeliumi". Luin sen ensin Helsingin ortoksiseurakunnan sivuilta, jossa on joka päivälle luettavissa Raamatun tekstejä. Sopii siis ihan jokaiselle☀️
Tässä linkki sinne. Huomenna siellä on sitten taas uudet luettavat: https://www.hos.fi/paivan-sana/
Yleensä herään itse, mutta tänä aamuna minut herätettiin, koska en ollut herännyt ilman herätystä kuten yleensä, enkä edes kuullut tavallisen herätyskelloni ääntä. Niinpä sitten heräämiseni oli hyvin äkkinäinen. Jäin miettimään ylösnoustuani tuota herätystäni toisesta näkökulmasta, toisessa blogissani:
https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2023/11/millainen-heratys-korvien-ja-silmien.html
Sain eilen niin kivaa postia, että se antoi minulle myös piirusteluun innostuksen. Serkkuni lähettämän kirjeen mukana oli - muiden kivojen asioiden ohella - paperinuken takki! Ja sen takana luki idea, että voisin piirtää sille käyttäjän:) No minäpä piirsin tänään. Löysin sopivan pahvinpalan ja ajattelin siihen pahvin toiseen reunaan ensin niinkuin koeversion tehdä. Mutta tuo onnistui mielestäni silleen, että ei tarvi toista tehdäkään. Nimeksi annoin tuolle "Iiris", koska eilen sen sellaisen nimipäivän kohdalla sain.
Takin mukaan piti Iiriksen kroppa sommitella.
... tuli kuin eräänlainen myöhästynyt isäinpäiväkirjoitus. Vaikka se onkin vain vihkokirjoitustani huolekkaista ajatuksistani, joita jo heti aamusta, ennen ylösnousua, koin:
https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2023/11/pelokkaana-aikuisena-lapsena-isan.html
Kuvitukseksi järjestin siihen tällaisen kuvan:
... jota pari päivää sitten mietin tehdäkseni. Jotain aiottua, jotain uutta...
Minulle tulee joistain asioista aina välillä mieleen kuva, jota sitten paperillekin yritän saada. Tehdessä asiat vain usein muuttuvat jollain lailla, syystä tai toisesta. Usein syynä on se, etten yksinkertaisesti osaa tehdä alkuun ajateltua. Joskus kuvat vain muuten muuttuvat. Tässä on alkuun aiottuna kulkija tiellä, ja se, joka jo edempänä kulkijaa odottelee; vaikka kulkija ei sitä vielä metsän pimennossa näe. Kuva oli alkuun mielessäni mustavalkoinen. Mutta tämmöinen siitä tuli. Outo kuvahan tuo on. Siihen tuli vielä tuo haarautuva tie, jolla Valkeus neuvoo suuntaa. Kuva vaatii selityksen:
Tämä kuva-ideahan siis alkuun tuli luetuista jakeista, jotka minua sinä aamuna ihastutti. Sehän oli rohkaiseva näkymä, että edellä ollaan jo vastassa, odottanassa ja ohjaamassa. Näistä jakeista varsinkin:
"Viisaus ehtii niiden edelle, jotka sitä kaipaavat, ja ilmaisee itsensä heille."
"Vaikka joku aamuhämärissä kiirehtisi etsimään sitä, ei hätää: se istuu jo ovensuussa."
"Viisaus kulkee kaikkialla ja etsii niitä, jotka se voi katsoa arvoisikseen. Mielellään se näytttäytyy heidän teillään, ja milloin he sitä ajattelevatkin, se tulee heitä vastaan."
Viisauden kirja (apokryf.) 6:13,14,16 KR-92
...jopa siitä määrin, että kuvaideankin aiheesta sain.
https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2023/11/viisaus-ehtii-edelle-ja-etsii-meita.html
Kuvantekoa en ole vielä aloittanut, ja juttuun sopi kuvitukseksi kuva, jonka olin tänä aamuna ottanut. Mutta tuosta toisen blogini linkistä voi lukaista, mikä tällaista jähmeää, hämäläiset juuret omaavaa, nyt yllättäen niin ihastutti, ja mitä ajatuksia ne viisi jaetta toi🙂❤️☀️
Ehdin saada siitä vain kehnon kuvan. Mutta jälkiä oli pihassa, näkyi mistä suunnasta se oli tullut. Ja kamalaa tässä oli varsinkin se, että tytöt, jotka olivat kouluun menossa ollessaan linja-autosta myöhästyneet, ja takaisin kotipihaan tullessaan tietämättään olleet kotipihassa sen kanssa samaan aikaan, samalla puolella taloa... Kun tytöt olivat tulleet sisälle, ja vilkaisin jostain syystä ulos, näin tuon ahman siinä ihan muutaman metrin päässä kävelevän ikkunan ohitse. Tuli kiire hakea kamera olkkarin puolelta. Kaikki meillä ehtivät nähdä sen.
Näimme ahman aiemminkin vuosia sitten. Ikkunasta nähty sekin, mutta toisaalla suunnalla ja kauempana. Se oli niin helppo tunnistaa sillonkin kulkutyylistään. Mutta kun siitä joskus on joillekin mainittu, on ollut sellainen olo, ettei näkemäämme ole varmaankaan oikein uskottu.
Vähän niinkuin tuommoinen...
... mutta harmaampi, oli näkymä. Vahaväreissäni ei ollut harmaata, enkä uskaltanut ruveta tuota muutenkaan tummentamaan. Maa oli kuitenkin valkoinen, kun märkä lumi peitti maan, ja lumen alta pilkisti vihreää.
Vahaväreillä kevyesti väriä vedetty, lyijykynällä vedeltyjen viivojen tienoille. Viherrysten kohtiin vetelin vähän neulalla rikkomisista pintaa, jotta ei jäisi liian tasainen jälki.
Kun aloitin, minua yllätti se piirustukseen ottamani "paperin" (=kartonkipala) pinta, sillä siihen ei ottanut edes se lyijykynä oikein kiinni. Pinta oli hieman vahamainen, oli jäätelökakun palkkauksesta peräisin se. Mutta soveltui hyvin tähän.
Kun se valtava ennakkoperintö siinsi perillisen mielessä...
"Jeesus sanoi: "Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä sanoi isälleen: "Isä anna minulle osuuteni omaisuudestasi! Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää." Luuk. 15:11-13 KR-92
Ja sitten hän tuli takaisin, kun mitään ei enää ollut jäljellä...
Se pyyntö saada isän eläessä kenties jopa puolet omaisuudesta! Hän siis pyysi kenties puolta isänsä omaisuudesta; isänsä vielä eläessä! Mitähän isä ajatteli siitä? Ei varmaan tuntunut kivalta. Ja varmaan arvasi mitä tuleman pitää. Mutta antoi silti - koska rakasti poikaansa niin paljon, että tahtoi luopua omastaan. Isänhän se kaikki silloin vielä oli. Mitenhän se kaikki mahtoi tapahtua? Pitikö myydä jotain, jotta saatiin rahaa kasaan, vai miten se meni? No, se ei ole niin oleellista tietääkään.
Ei ihme, jos veljeäkin korpesi! Vaikuttihan se hänenkin oloihinsa, kun suuri osa isän omaisuudesta meni. Jonka eteen hänkin oli varmaan jo työtä tehnyt. Vanhempi poika ei oikein sisäistänyt sitä, että loput omaisuudesta olikin sitten hänen...
Mutta julkeutta isää kohtaan oli se nuoremman ennenaikainen halu niin suuri osa isän omaisuudesta saada etukäteen, ja lähtö...
... ja paluu?
Mutta isän rakkaus oli sama vielä paluun hetkelläkin♥️ Hänhän oli antanut molemmille pojilleen sydämensä♥️ Sama koskee meitäkin...♥️
Nämä töppöset on aikanaan leikattu risoista villasukista sillä ajatuksella, heitän ne pois ja varsiin tehdään uudet terät. Olin hidas siinä roskiinheitossa silloin aikanaan, ja keksin kokeilla ketjuvirkkausta leikattuihin reunoihin. Ja niistähän tulikin ihan toimivat🙂 En muista onko ne varret edes saaneet niitä uusia teriä...
Tämä outo otsikko, ja mietintä, sai alkunsa unesta, joka kai ainakin osin sai alkunsa illalla dvd:ltä katsotusta Jane Austenin tarinasta "Ylpeys ja ennakkoluulo". Unessa, josta jäi vain pieni rippunen mieleen, kävin kai katsomassa jotain taloa. Joitain tavaroitakin minulle esiteltiin, mm. jotain epätavallista pöytää. Unessa, tai unihorteessa, mietin myös sitä, että saa olla kiitollinen asunnosta. Entä jos olisikin tilanteessa, jossa joutuisi olemaan tyytyväinen siihen, että saa ylipäätään jonkin katon ja suojan päälleen...
 |
| Luukas luku 15, jakeet 1-10, v. -92 käännös |
