Päivän vaatetus piirrettynä - ja samaa väriä ikkunan takana:)

---

Ja tältä näyttää yhdeltä sivulta taloa... Toisaalla onkin sitten vielä kunnon lumikerros.

Samaa kevään vihreää...

Minulla oli muutama päivä sitten pöydässä vihreä liina. Jonkun aamupäivän aurinko houkutteli minut ottamaan silloin nuo pöytäliinakuvat. Nyt liina on mennyt jo pyykkiin.

Tänään halusin etsiä yhden laulun sanoja vanhasta vihosta, johon olin nuorena tyttönä niitä kirjoitellut kaseteilta kuultuna. Ja kun vihon toin keittiön pöydälle ja siitä kuvan nappasin, huomioin että sama väri. Jotain 70-lukua varmaan se liinakin. Vihko on ainakin ollut olemassa siinä 79- ja 80-lukujen vaihteessa.

Aurinko "kuvaa" keittiövälineitä...

Aamuaurinko teki kuvajaisen keittiön seinään☀️ Siinä näkyy keittiövälineet, jotka riippuvat kuivauskaapin sivussa.

Sieltä viistosti valo sisälle - ja kuva seinään🙂

Nyt on ollut kiva, kun on saanut niin aamulla kuin illallakin, ihailla lisääntynyttä valoisaa aikaa, auringon näkymistä!☀️

Heijastus ja valo🌟

Tuo heijastus, ja valo ojan jäällä - ihastutti ja ilahdutti minua muutama päivä sitten🌟 Tekstin  poimin toisesta blogistani.

Sitruunaperhosia...

Niitä lenteli eilenkin useampiakin. Isäntäkin näki niitä eilen ulkona ollessaan. Minä vain keittiön ikkunasta olen niitä bongaillut. Tänään teki mieli kuvittaa sitä asiaa, vaikka enhän minä kuvasta tietenkään sellaista saanut, kuin olisin halunnut. Mutta onpahan nyt joku kuvitelma.

Tältä näyttää täällä tänään etupihalla...

Ja tästä toisesta keittiön ikkunasta puolestaan on niitä sitruunaperhosia tullut katseltua... Ihan eri näköistä kuin etupihalla. Ja muuten; tuo valokuvakaan ei näytä ihan samaa, kuin mitä silmä näkee. Oikeasti näkymä on hieman valoisampi.

Aamukävelyltä

Vaikka tällaisena vuodenaikana ei tunnu olevan oikein mitään kaunista teiden varrella, jotain kuitenkin olen kameralla sihtaillut. Muutama päivä sitten ihailin ruskeaa ojavettä... (Se juttu tuli näkyviin laitettua vasta äsken, mutta on päivätty 1. päivälle, johon se ajallisesti kuuluu, ja jolloin sen luonnoksiin jätin.) Sieltä löytyy.

Mutta tälle päivälle sitten. Jos viimeksi oli ruskea nättiä, nyt oli vihreä...

Noukin myös mukaani tienvarresta minikokoisen "kirjakäärön".

Ja oksan, joka näytti silleen kiinnostavalta, että jos siihen voisi jotain pääsiäisjuttuja ripustaa?

Ja en malttanut olla taas sihtailematta sitä ruskeavetisen ojan kohtaakaan...

Sulaminen tiellä on sentään edistynyt... 

Kotiin päästyä mallailin heti ennenkuin kerkesin edes takkia päältäni ottaa, sitä oksaa heti yhteen seinänkohtaan. Siinä voisi olla paikka. 

Tai sitten ei. Ulkona jo ehdin kaavailla mielessäni, että sille oksalle olisi kiva sellainen, johonkin puupalaseen koverrettu paikka; kynttilänjalan tapaan.

Mutta niinkin voi käydä, ettei mitään tapahdu. Mulle on niin tyypillistä, että laahaan kotiin jotain; josta ei sitten kumminkaan koskaan mitään tehdä... Toivotaan tälle nyt kumminkin parempaa:)

Mutta ihan aamulla oli yksi minihomma. Minulla oli kynttilä ollut palamassa pöydällä ja se oli valuttanut steariinia pöydälle. Huomasin sen nopsaan, sillä steariini oli vielä pehmeää. Halusin muotoilla siitä pienen sydämen. Mutta tarvitsin lopulta puukoa, koska kovettuminen tuli niin pian. Mutta siinä se nyt on.

Sopii pääsiäisen sanomaan. Jeesus vuodatti verensä, antoi henkensä maksuksi meistä jokaisesta❤️✝️🌟

Olin aamulla lueskellut yhdestä hartauskirjasta - (Wislöffin Levähtäkää vähän) - tekstin tälle päivälle ja edellisenkin päivän. Olin joskus vuosia sitten kirjoittanut siihen edellisen päivän tekstin alle tämän... Jeesus tietää tarkoin, miltä tuntuu, kun Jumala tuntuu olevan tavoittamattomissa.

Siinä ristillä Jeesus koki sitä, Jumalan hylkäämistä - meidän puolestamme.

Ai niin, arjesta vielä sen verran, että noissa  kuvissa on eilisen kauppareissun paluumatkan pilvinäkymiä. Oli kauniita. Eilen kun piti kauppaan lähteä, ei auto käynnistynyt. Akku oli tyhjä. Onneksi saatiin sitten iltapäivällä apua siihen, ja päästiin kauppaan kuitenkin. Auto on vielä vaaran alla. Vähän saisi tie vielä sulaa jotta sitä alettaisiin kokeilla pihaan ajaa.

Oli toukokuun aamu...

Oli toukokuun aamu. Mies aloitteli alkavan kesän ihanan viherryksen keskellä työpäiväänsä romuliikkeen pihassa. Tänään hänen pitäisi siirtää iso kasa romuja pois lähteväksi, sinne mihin mikäkin kuuluu. Hän käynnisteli työkonettaan, jolla hän romppeita siirtelisi. Romuliikkeen omistaja oli jättänyt hänelle koneeseen jonkin paperin. Hän katsoisi sen kohta, mutta ensin hän käynnisteli konettaan ja ajoi sen työkohteensa ääreen; samalla huomioiden, että mistä kohtaa aloittelisi hommaa. Tuostapa alan, mies tuumi nostaessaan koneensa työkouran kohteensa ylle valmiiksi. Mutta pitänee nyt ensin lukaista tämä paperi,  joka tänne oli jätetty. Hän avaa taitellun paperin, ja lukee: 

"Masa. Täältä on ostettu viikonlopun aikana tavaraa, jota ei saa kuljettaa mihinkään! Roinan omistaja hakee ne itse. Se merkkasi ne, joten huomioi merkki JP!"

-Jaa, tämmöistä. Okei, tuumasi Masa, kun tarttui koneensa kouralla lähinnä olevaan autonromuun. Mutta, mutta... Siinähän nyt  juuri komeili isoilla raapustettu JP... Jaaha, pitää kait katsoa tämä läjä nyt tarkemmin, että onko tässä muutakin tolla merkillä. Ja olihan sitä. Koko kasa, oli JP:n. Masa kyllä tiesikin sen tyypin, osteleee kaikenlaista kelvotonta. Mitähän se niillä oikein tekee, Masa tuumi.

No, vaikka Masa muka tunsi JP:n, ei hän kuitenkaan tiennyt oikein tämän touhuista. Ei tiennyt, mitä hienoa JP oli jokaisesta ostamastaan "romusta" tehnyt. JP:lle ei romu ollut romua, vaan jotain, jota kannatti pelastaa. 

---

Kuka oli se JP? 

Jumalan Poika.

Tunnetaan paremmin nimellä Jeesus. Tämän JP:n  "harrastuksiin" (lue: päätyöhönsä) on aina kuulunut romujen keruu...

Olisin halunnut tähän kuvan, jossa näkyisi se hento viherrys, mutta en halutunlaista saanut, vaikka kävin ulkona sitä varten. Mainio olisi myös ollut joku piirustus, vaikkapa sarjakuva, jossa se romuliikkeen aamu olisi ollut. 

Mutta mistä moinen minikertomus? Se kertyi varmaan hieman samoin kuin unetkin; hieman sieltä ja täältä. Nythän on se toukokuun ihanan viherryksen aika! Mutta aamuisella kävelyllä oli  metsäkone töissä juuri siellä, mistä odotin kohta saavani varsinkin sitä ihanaa viherrystä koivikossa ihastella. Eilisillan hyvä, kristillisen sanoman sisältänyt elokuva, (The Grace Card 2011), toi varmaan myös ne omat rikkinäisyyden tunnot mieleen. Mutta aina kannattaa muistaa, mitä Jeesus itse sanoi: "...en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä.. " Ja niitä me ollaan kaikki!

Mutta JP rakastaa romuja❤️

Kevätsukat jämälangoista☀️

Vaikka kesä on tulossa (ja vaikka ei siltä nyt näytä, kun auton päälläkin on lunta melkein 20 cm) tarvitaan sukkia kylmille lattioille.  Innostuin aiemmin saaduista jämälangoista tekemään lyhytvartisia kevätsukkia. Ensin tein yksiväriset. Toiset tein moniväriset, ja ne ei tasaraitaisesti, koska en ollut tasavarma, että miten langat riittäisivät siihen, että sukat olisivat samanlaiset. Niinpä niistä tuli tehtyä tällaiset:

Aiemmin tehdyt yksiväriset ovat tuossa alla. 

Tuntuu siltä, että vieläkin olisi hieman innostusta tällaisten tekemiseen. Täytyy vielä tutkailla lankoja, millaiset kevät/kesäsukat olisi mahdollista jämälangoista tehdä. Tai sitten ostaa kivanvärisen lankakerän☀️

Kesä on lähempänä - kuin joulu. Mutta siltä ei tunnu...

Niin, nyt on jo huhtikuun puoliväli, ja kesä jo todella lähellä. Mutta siltä ei tunnu, koska lunta on vielä paljon maassa. Ja mielessä enemmän mennyt talvi, kuin tuleva kesä. Silti se ei muuta sitä tosiasiaa, että kesä on lähempänä meitä nyt, kuin joulu. Kesän tulo on varmempi kuin väistyvän talven valta, vaikka onkin vielä lumi näkyvissä. Tulee mieleen, että samoin on taivaallisen "kesän" laita. Se on varmempi kuin tämä ajallinen, ja nyt vielä silmiimme näkyvän, "talven", valta. Kesä on lähellä, lähempänä kuin osaamme kuvitella!

Noita mietin aamulla, kun ikkunasta katsoen näyttää niin tympeältä ja harmaalta. Se vanha (v. 2020) Päivän tunnussana tarjoili tälle päivälle tällaista luettavaa:

"Minun vanhurskauteni on lähellä, minä tuon pelastuksen ja luja käteni jakaa kansoille oikeutta." Jesaja 51:5 KR-92

"Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Suuressa laupeudesssaan hän on synnyttänyt meidät uuteen elämään ja antanut meille elävän toivon herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista." 1. Pietarin kirje, 1:3 KR-92

- Niin, esikoisena siinä... Sitten me muut. -

Ja vielä tällaiset kohdat oli, Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja niistä - jotka Jeesuksen olivat todistettavasti sen jälkeen nähneet: Joh. 20:1-10 sekä 1. Kor. 15:1-11

Johanneksen evankeliumi 20:1-10  KR-92

1. Korinttolaiskirje 15:1-11  KR-92

Tämäniltainen

Olen sanonut, ettei kevät ole minun lempivuodenaikani. Mutta tarkoitan sillä sitä, kun ei vielä ole lumet sulaneet. Nyt ne ovat. Ja nyt sitten on se  ihana hento viherrys puissa! Tajusin tänään, että sitä minä kyllä rakastan. Mutta se menee niin nopeasti ohitse, vaihtuu vahvempaan viherrykseen, joka sekin kyllä kaunista on. Mutta erityisesti haluaisin tallettaa sen alkavan hennon, vasta aavistuksenomaisen, alkavan kesän viherryksen. Sen, jota silmillä metsässä ihailee, kun harmaan ja ruskean sävyt vaihtuvat valoisampiin näkymiin. Sitä nytkin tavoittelin... Eihän tämä ole ollenkaan sitä mitä minä aioin, mitä tavoittelin, ikkunanäkymästä innostuneena, mutta pidän tästä silti ainakin itse, sen tunnelmasta☀️

Alkavaa vihreyttä ja lämpöä:)

 

Takapihan tuolillakin tarkenisi jo istua. Isäntä sitä on jo käyttänytkin. Minä en. Vilukissana vasta talvikuteista kuoriutunut... Nyt kai jo kuitenkin tohtii tätä kesäksi nimittää:)

Pitihän ne koivet käydä taaskin upottamassa lumihankeen - hankikantosilla:)

Lähdin kävelemään aamulla kouluun menijöiden kanssa samaan aikaan. Kun oli pakkasaamu, piti päästä metsäaukion hankikantosilla kävelemään. Hanki kantoi paremmin kuin olin luullut, ja niinpä tein pidemmän lenkin  kuin olin aikonut.

Tuonne alas tummaan laaksoon en aikonut mennä. Menin täällä ylempänä.

Tuolta tulin.

.

Ja toisen rinteen reunamilla mielestäni kivoja yksityiskohtia bongailin.

Sitten tulin taas valinnan paikalle... Tiesin entuudestaan, ettei tuolla soisella alueella ole yleensä ollut hankikanto kovin kestävää. Päätin kuitenkin mennä, koska eipä tuonne juuri muutoin tule mentyä.

Ja niinhän siinä kävi, että kun olin jo aika lähellä tietä, alkoi jalka upottaa oikein kunnolla. Luulin jo jossain vaiheessa, että pitääkö minun kontata se loppumatka. No, onneksi ei, mutta pienetkin näreet oli tukena ihan toivottavia. Pelkäsin vielä, että jos siellä vaikka kadotan kännykkäni johonkin lumeen, koska ylläni olleessa takissa oli avotaskut. Lunta sain kuitenkin rapsia sukistani ja kopistella saappaista tukevalle tielle päästyäni.

Tuolta tulin, ja tuonne menin. Auto piti viimeksi jättää alas, koska tie on niin jäinen. Roskistakin siirrettiin  hieman, että sen tyhjentäjä pääsee siihen paremmin käsiksi. Se olisi normaalisti tuossa oikealla kuusen ja auton vieressä.

Joissain kohtaa tien keskikohta alkaa olla sulaa, mutta toisia paikkoja on hiekoitettu varsinkin kävelijöitä ajatellen.

Kun pääsin kotipihaan, koivussa joku lintu lauleskeli  niin kesäisen tuntuisesti🐦 

Vähän huvittavaa oli, että tytöt kerkesi Lieksan keskustaan kouluun lähes 30 kilsan päähän ennen kuin minä kotiin - tältä ihan lähikierrokseltani🙂