Arkisia kuvia

En oikein tiennyt mitä tekisin. Siispä napsin tylsistyneenä muutamia kuvia, siitä ympäriltäni. Kuvat menee tässä ikäänkuin takaperoisesti, koska halusin laittaa nuo nimikirjaimet tähän ensimmäiseksi. Siinä on äitini tyttöaikaiset nimikirjaimet SH, jotka hän on pyyhkeisiin kirjaillut. Niitä kapioitahan ennen tehtiin. Äitini virkkasi lakanoihin pitsiäkin aikanaan. Ainakin yksi on tallella ja siitä muistan nimenkin: hääkellot oli kuvion nimi. Lakanoita ei enää ole, mutta eiköhän niissäkin nimikirjaimet olleet. Ja pöytäliinoja äiti myös nuorena kirjoi. 

Mutta  vielä tuohon pyyheliinaan. Se on yhä käytössä, vaikka ikää on 60 v.! Isä ja äiti menivät naimisiin 1963 ja tuo siis tehty sitä ennen. Nämä pyyhkeet on kuitenkin olleet sillä tavoin vähän säästellyt, että yhteenaikaan käytin niitä lähinnä leivinliinoina. Mutta päätyy ne välillä muuhunkin. Ja harvoin meillä edes leivotaan. Ei sitä ole koskaan kovin innokkaasti tehty, mutta nyt on varmaan ihan pohjanoteeraus sen suhteen. 

 

Jutunkirjoittaja istuu pyöreällä jakkaralla ja siitä jos kuvan ottaa, niin tässä tulos.

Ehdin jo tänä aamuna käydä ulkona. Saan siinä  kävelyn, kun lähden tyttöjen kanssa ulos samaan aikaan. Ei se aina huvita, kuten ei tänäänkään. Mutta menin silti. Toinen otollinen aika minulle on lähteä ulos illalla. Nyt on se muutaman kerran osunut siihen aikaan, kun aurinko laskiessaan punertaa taivaan. Ulkoa tultua mietin, mitä tekisin. Piirtääkin periaatteessa voisi. Ulkona katselin jäistä tietä, että olisi mielenkiintoinen aihe. Mutta en jaksanut ruveta edes aloittamaan mitään, vaikka papereita kaivelin esiin. 

Tuo yllä oleva on silputtu kauan sitten isosta kuvasta. Sillä ajatuksella, että sitä valkoista taustaa käytetään uudelleen. Mutta tuohon kuvapuolellekin voisi vaikka kirjoittaa jotain. Vielä vain ei ole mikään lamppu syttynyt, joten höpisen tässä näitä joutavia.

---

Höpisen hieman lisää.  Mainitsin yllä illan auringonlaskut ja sen punertavan taivaan. Sellaisesta eilen innostuneena, yritin illalla vähän jotain, mutta kumpikaan ei onnistunut.  Alemmassa on muuten paperina jätskilaatikosta leikattu pala. 

Pannumyssyjä

Tulipa siskon kanssa puhe pannumyssyistä. Sain häneltä sitten  kuvia anoppinsa aikanaan tekemistä pannumyssyistä, joilla on jo melko paljon ikää. Näistä kaksi ylintä ovat minun suosikkini, mutta kivoja on muutkin; kuten vaikkapa keltainen.

Noita katsellessa tulee ihan itsellekin halu tehdä pannumyssy!

Muistelimme sitten niitäkin pannumyssyjä, jotka äiti osti meille kummallekin lahjaksi ehkä 80-luvun alkupuolella. Minulle tuli tuo kuvan mukainen punainen ja siskolle samanlainen tummansininen. Siskolla siihen kuului myös samantyylinen koristetyynypäällinen.

Nuo pienet kiiltävät pyörylät on pikkuruisia peilejä. Minusta pannumyssy oli niin hieno, etteihän sitä raskinut juurikaan käyttää.  Olisikohan kovin väärin, jos sanoisin, että kaiketi yhden käden sormilla voisi laskea käyttökerrat. Tietysti sekin vaikutti, että oli se kahvikeitin jo tullut kuvioihin mukaan, mutta toisinaan teepannu kaipasi lämmikettä. Tänään tuota kylläkin käytin, kun meillä on kahvinkeitin poissa pelistä ja on kahvia värkätty muilla systeemeillä.

Ennenvanhaan...

Tulipa puhe muutama päivä sitten tyttöjen kanssa vanhoista puhelimista yms. En enää muista miten keskustelu sai alkunsa. Jotain multa kuitenkin kysyttiin vanhoista... Mutta alla oleva piirustelma sai alkunsa siitä keskustelusta.

Kuvan ollessa jo melkein valmis, tajusin luurin olevan väärällä puolella. Nykyään itse pidän kännyä oikealla puolella paremmin kuullakseni, joten se asetelma ikäänkuin päätyi kuvaankin.

Minulle puhelinkoppi edustaa sitä kopperoa, joka Pomarkussa oli kivisen kirkkoaidan lähellä. Ennenkuin meille omaa puhelinta tuli, siitä käytiin soittamassa, jos kopista soitettiin. Siinä ei kolikoita automaattiin syötellessä pitkiä aikoja puhelimessa lätisty! Sitten myöhemmin tuli ne puhelukortit ja kolikkotouhu jäi pois. Meilläkin tallessa joitakin puhelukortteja, mutta aika vähäiseksi niiden käyttö kuitenkin jäi.

Porin linja-autoasemasta on jäänyt mieleeni, että sielläkin aikanaan oli pitkä rivi kopperoita, joista ihmiset saattoivat soittaa. Nyt ei ole puhelinkoppeja, eikä edes niitä linja-autoasemia! Lieksastakin purettiin koko asema pois tänä kesänä! Siinäpä sitten vanhin tytär oli jokin aika sitten ihmeissään, kun sinne piti mennä siskoaan odottelemaan, että eihän täällä ole koko rakennusta enää! Ja hän oli puoli vuotta ollut poissa. Ennen lähtöään asemalla oli  ollut täysin entiset touhut täysin käynnissä; matkahuolto siinä ja sisätiloissa saattoi linja-autoa odotella. Nyt sitten tyhjällä kentällä on kolme "laituria" ja kentän laidalla pelkkä penkki. Semmoista se on nykyään. Kuitenkin nykyäänkin pitää joidenkin linja-autoa käyttää...


---
Ja mistä se puhe vanhoista puhelimista alkoikaan? Nytpä muistankin: lasten lelukännykästä:)

Kirjepaperit

Muutama viikko sitten ostin Joensuun Kontista nämä kirjepaperilehtiöt. Ihastuin varsinkin niiden kansiin, jotka toivat mieleen lapsuuteni kirjepaperit.  Näillä ei ollut huima hinta; 0,50 euro/kpl. Molemmissa on tietysti viivoin varustetut paperit ja toisessa on vieläpä kirjoituspaperi varustettu kauniilla kukan kuvalla.

Kovin harvoin kirjoitan  nykyään mitään kirjeitä, tai korttejakaan. Tänä aamuna oli kuitenkin kirjoitushetki. Kirjoitin äidille kirjeen.

Niitä mainittuja lapsuuteni kirjepapereitakin minulla on tallessa. Niistä pitänee tehdä joskus juttu erikseen, koska ne pitää etsiä jostain varaston tai laatikon kätköistä...