Kuinka pienestä pojasta asti...

Erään jo ikää saaneen miehen kokemuksia oli viikon takaisessa Uusi Tie -lehdessä. Juttu Maaninkalaisesta "Ollista" oli Uusi Tie -lehden numerossa  4/2020, ilmestymispäivä 23.1.2020.  Jutun oli kirjoittanut Hanna Valkonen. Siitä haluan teillekin pari kohtaa jakaa.

Sen miehen lapsuuskodissa ei uskonasioita harrastettu millään tavalla. Eikä poikakaan niinollen lapsena tietenkään välittänyt mitenkään Jumalasta. Tämä pikkupoika, silloin 8-vuotias, tykkäsi leikkiä pikku-ukoilla hyppyrileikkejä. Eräänä talvipäivänä hän oli jälleen järjestänyt niille ulos hyppykisat. Mutta hyppykisoja ei oikein voinut järjestää kovan tuulen vuoksi. Poika tuhersi jo itkua harmissaan. Silloin hän kuuli yllättäen "äänen, joka sanoi, että rukoile."  Hän menikin vajan taakse ja rukoili. Ja kuinka ollakaan, tuuli alkoi tyyntyä ja poika sai kisansa vietyä loppuun. Kisan jälkeen sama ääni kysyi, että mikä häneltä oli unohtunut. Se oli kiitos.

"Päivän leikkien alkaessa Jumala oli minulle hölynpölyä, mutta sen päätyttyä Jumala oli muuttunut todeksi."

Se oli alku. Sen jälkeen mainittiin monia muitakin rukousvastauksia, mutta otan tähän vain sen viimeisenä kerrotun. Mies oli nyt pitkälti yli 50-vuotias. Hän oli lapsena ollut iloinen ja nauravainen, mutta kun hän oli ollut 5-vuotias, jokin oli muuttanut asian. Hän oli jo vuosikymmeniä kokenut surumielisyyttä, ollut sulkeutunut ja arka. Hän ei osannut itse selittää, mikä syy siihen oli. Eräänä päivänä hän katseli jotain ohjelmaa TV7:lta. "Siinä hetkessä Pyhä Henki kosketti ja avasi minulle eteen kuvia lapsuudestani", mies kertoo. Hänelle oli syntynyt pikkuveli hänen ollessaan 5-vuotias. Kun talossa kävi vieraita,  isompaa veljeä verrattiin aina pienempään ja  kaikkien kuullen tuota pikkuveljeä vain kehuttiin. "Tuoko se minua piteli ja ahdisti koko elämäni", mies ajatteli tuon kaiken muistaessaan. Hän halusi antaa tämän asian mielestään pois ja koki samanlaista vapautta ja iloa kuin oli kokenut uskoontulonsa jälkeen nuorena miehenä. Ilo palasi elämään.

"Miksi kesti niin kauan, että Jumala avasi lukot? - Ajattelen, että tarvitsin ne kokemukset. Jumala on puhunut ahdistusten kautta, vaikka en olisikaan halunnut niitä kokea. Vaikka pelottaa, emmekä tiedä mitä pitäisi tehdä, Jumalalla on kuitenkin tilannne hallussa.

- Siitä olen ihan varma, että jokaiselle etsivälle vastataan ja viesti menee perille. Jumala tuntee meidät läpikotaisin, Olli Laitinen tuumaa."

Kun ei kukaan meitä palkannut...

Eri maa, eri valuutta. Ja erilainen palkanmaksu.

Tällä perheenisällä oli viinitarha. Sinäkin aamuna hän nousi hyvin aikaisin ja valmistautui lähtemään ulos. Ehkä hän hiippaili hiljaa talossaan, etteivät vain  toiset vielä heräisi. Kun hän pääsi ulos, ja sai sen ovenkin hiljaa painettua kiinni, hän suunnisti keskikaupungille. Hän meni torille. Hän tiesi siellä olevan joitakin jo varhain odottamassa, että joku ottaisi heidät töihin. Ja oikeassa hän olikin. Siellä oli useampi mies odottamassa. Hän meni ja teki heidän kanssaan sopimuksen tämän päivän hommasta ja palkkana oli se tavanomainen palkka yhdeltä päivältä. Sitten tämä isä palasi kotiinsa.

Kun aamu oli jo pidemmälle kulunut, hän lähti jälleen käymään siellä torilla. Hän tarvitsi lisää väkeä, sillä viinitarhassa oli tarvetta väelle yhä. Hän sanoi torilla odotteleville, että hekin voisivat mennä hänen viinitarhansa ja hän maksaisi heille sen, mikä kohtuus on.  Tällä miehellä oli viinitarhassa hyvin paljon työtä ja niinpä hän kävi torilla katsastamassa iltapäivälläkin pariin kertaan, olisiko ketään palkattavaksi. Ja olihan siellä. Samat menettelyt palkkauksen suhteen oli kuin edellistenkin kanssa.

Mutta sitten olikin jo ihan ilta. En tiedä missä tarkoituksessa tuo perheenisä vielä lähti ulos, mutta torille hänen askeensa nytkin suunnistivat. Ja mitä hän näki:  Siellä seisoi yhä miehiä. Hän meni ja kysyi heiltä, mitä varten he siellä vielä seisoskelevat. Vastaus kuului: "Kun kukaan ei ole meitä palkannut." Tuo perheenisä mietti. Ei olisi tälle päivälle enää kuin hetki työaikaa, mutta hänpä palkkaisi vielä nämäkin. Hänellä oli työtä, ja miesten hän tiesi tarvitsevan kipeästi siitä saatua rahaa. Niinpä nämäkin lähtivät kiiruusti sinne viinitarhalle.

Isäntäkin lähti kotiin. Hän meni tilanhoitajansa juttusille ja antoi ohjeita jo kohta olevaa palkanmaksua varten. Palkamaksu aloitettaisiin nyt niistä viimeiseksi tulleista. Kun työpäivä sitten  oli päätöksessään ja miesrinki odotteli palkkojaan, saivat ne äsken tulleet palkkansa. Heille maksettiin koko päivältä palkka! Mitä ihmettä tämä tällainen oli? No, esimmäiset ehtivät jo mielessään laskeskella, että mitähän he sitten saavatkaan? No, he saivat juuri sen, mikä oli sovittu. Siitäkös syntyi nurina. Mutta isäntä sanoi, ettei siinä ollut nokankoputtamista, sillä hehän saivat juuri sen mitä sovittiin. Ja jos hän tahtoi muille antaa saman verran, eikö hänellä ollut oikeus omallaan tehdä mitä tahtoi?

Yllä kerrotut viinitarhan omistajan palkkauspuuhat olivat Jeesuksen vertauksesta. Sen löytyy: Matteus 20:1-16

---

Nykyään on usein aivan päinvastoin. Moni tekee samaa työtä kuin palkatut, työsopimuksen saaneet. Mutta vain palkatuille maksetaan kunnon palkka.  Eri tavoin töihin osoitetuille ei makseta palkkaa. He saavat erilaisia pieniä korvauksia. Samoista töistä.

Kysymys pelastuksesta

"Kun opetuslapset sen kuulivat, hämmästyivät he kovin ja sanoivat: 

"Kuka sitten voi pelastua?"

Niin Jeesus katsoi heihin ja sanoi heille:

"Ihmisille se on mahdotonta,

mutta Jumalalle on kaikki mahdollista."

Matt. 19:25-26

"Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomioita niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat." Room. 8:1

"jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat..." Hebr. 7:25

"Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista." Room. 8:2

"...Sitä  varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot." 1 Joh. 3:8

Ihminen ei pelastu - siis tule taivaskelpoiseksi - lain täyttämisellä, ei hyvillä teoilla. Ei yksikään ihminen pelastu niin. Koska me siis olemme niin "pohjaan saakka pahoja"*, ei meitä voi auttaa muu kuin Jeesus. Hän täytti kaikki vaatimukset ja Jumalan täydellisen suunnitelman meitä varten, kun hän kuoli ristillä. Sinne jäi meidän rangaistuksemme. Tie on auki.

---

*Minä tulin tänä aamuna lukeneeksi hartauskirjasta tekstiä väärästä kohdasta. Luin helmikuulta 28. päivän tekstin. Siitä minulle tarttui tuo "pohjaan saakka pahoja", joka toi minulle mieleen toivottomasti pohjaan palaneen.

Aamuruno: Kuin kiukutteleva lapsi

Kuin kiukutteleva lapsi
isän sylissä
olen minä
sinun sylissäsi Jumalani.

Tämä pimeä ympärilläni
pelottaa minua
se puristaa minusta esiin
kaikki kiukutteluni
ja pelkojeni aiheet.

Tahtoisin paistatella
kesän auringon lämmössä
ja valossa
Sinun sylissäsi
unohtaen kaiken pimeän.

Muistatko vielä sen virren?

Haluan tässä antaa sinulle yhden linkkivinkin, jossa voit vaikkapa kuunnella sen unohtuneen lapsuutesi suosikkivirren. Kyseessä on virsikirja.fi - virsikirja verkossa. Löydät sieltä virsien nuotit ja sanat. Ja mikä parasta:  virsistä saa kuunneltua ensimmäisen säkeistön! Nyt on helppo oppia uusiakin virsiä, jos nuoteista ei siinä asiassa ole apua. Tässä taannoin kuuntelin tuolta montakin  virttä ihan ilokseni. Ne ovat siellä kauniisti ja selvästi laulettuina.

Kun olet vaikkapa numerolla (muitakin hakumahdollisuuksia on) hakenut jonkun virren, siihen tulee esiin ensin sanat nuotteineen ensimmäisestä säkeistöstä. Alempana on muitten säkeistöjen sanat sekä sivussa painikkeet, joissa myös se kuuntelumahdollisuus. Useimmat virret ovat kuunneltavissa, mutta joitakin on, joissa ei kuuntelumahdollisuutta ole.

Tässä esimerkiksi virsi 25.

Virsikirja.fi - virsikirja verkossa

Hyviä kuunteluhetkiä:)

Hänkin tarvitsi yksinäisen hetkensä

Jeesus oli kuullut ikävän uutisen: hänen ystävänsä ja sukulaisensa Johannes - Kastajaksi myös nimitetty - oli kuollut. Sen kuuleminen oli sellainen hetki, että Jeesus halusi vetäytyä yksinäisyyteen. Hän otti  veneen ja lähti menemään autioon paikkaan saadakseen olla yksin.

Mutta sielläkin oli jo väkeä odottamassa. Kun Jeesus näki heidät, hän sääli heitä. Hän alkoi palvella heitä. Hän paransi heitä. Sitä vartenhan väki oli sinne tullut. Lopulta siinä kävi niin, että Jeesus oli se, joka oli sitä mieltä, ettei kansaa tarvitse kehottaa lähtemään edes pois. Ei edes ruoan tähden, kuten opetuslapsensa olivat ajatelleet. Hän vielä ruokkikin kansan. Nyt hän vasta tulisi saamaan sen oman hetkensä. Kansan ruokkimisen jälkeen hän toimitti opetuslapsensa lähtemään toiselle rannalle ja jäi itse vielä paikalle kansan luo heitä koteihinsa lähettämään. Sitten vasta hän saattoi itsekseen olla ja nousta yksin vuorelle. Siellä hän oli yksin.  Siellä hän rukoili. Oli jo ilta.

Mutta nyt oli jo yö. Opetuslapsensa olivat yhä järvellä. Heidän matkansa oli tyssännyt myrskyyn. Myrskyn keskellä he näkevät jotain outoa: joku näyttäisi tulevan heitä kohti - kävellen veden päällä! Ei ihme, että he huusivat peloissaan, että: "Se on aave". Mutta he kuulivatkin tutun äänen. Tuo ääni sanoi: "Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö." Sehän olikin Jeesus. Hän oli tullut heidän avukseen. Jeesus oli saanut yksinäisen hetkensä.



---
Jeesus oli samoin tunteva henkilö kuin mekin. Hän oli myös aina valmis palvelemaan toisia.

Jos haluat lukea tämän tapauksen Raamatusta, niin tästäkin löytyy: Koivuniemen Raamattuhaku/Matteus 14.

Mikä tarkoitus?

Varmaan monen ihmisen suusta, tai mielestä, on noussut kysymys: "Miksi me täällä ollaan?"
Niin minunkin mielestäni on sama kysymys  noussut, useammankin kerran. Jokainen kysyjä on joutunut pohtimaan, onko hänen mielestään vastausta olemassakaan, vai onko jonkinlaisia löytynyt. Aina ei tunnu löytyvän vastausta, joka kyselijää tyydyttäisi ja kysymys jää roikkumaan ilmaan. Mutta jos niin käy, vastaus voidaan antaa sinulle myöhemmin. Tänään minua kosketti tämä Raamatusta löytyvä vastaus, joka oli kirjoitettuna Fredrik Wislöffin Levähtää vähän -kirjassa: "Hänen armonsa kirkkauden kiitokseksi." Tuo perustuu Raamatunkohtaan Ef. 1:6.

Wislöff selittää, että meidän "tulee olla säkeistöjä yhteislaulussa Jumalallemme." Ja näinkin hän sanoo: "On olemassa yksi, - mutta vain yksi - ihana elämän päämäärä. Meidän on elettävä: hänen armonsa kirkkauden kiitokseksi. Joka päivä - myös tänään - tulee meidän kirkastaa häntä."

"niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät... edeltäpäin määräten meidät lapseuteen... oman tahtonsa mielisuosion mukaan, 
sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, 
minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa, jossa meillä on lunastus..." Ef. 1:4-7

Se oli se Jumalan tarkoitus.

Ja siihen jokaista Jumala tahtoo kutsua. Johannes 3:16:

"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa,

 ettei yksikään,

joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."

Erään rakkauden yksinpuhelu

- Miten rakastankaan häntä! Ajattelen häntä alituiseen. Mietin jatkuvasti, miten voisin ilahduttaa häntä  (oma nimesi), miten voisin auttaa, ja edistää kaikin tavoin hänen asioitaan. Lähetin J:nkin hänelle. Tiedän, että J rakastaa häntä aivan samoin kuin minä ja haluaa olla hänelle kaikinpuolinen apu ja turva. Tiedän kyllä, ettei (oma nimesi) minua rakasta samoin, kuin minä häntä, mutta se ei hituistakaan vähennä minun rakkauttani häneen! Minä odotan, ja olen varma, että vielä rakkauteni lämpö sulattaa jään. Kaipaan todella paljon kuulla hänen ääntään. Vaikka hän puhuisi minulle vain aivan arkisista asioista. Odotan suuresti aina niitä hetkiä, jolloin hän tulee, ja jolloin saamme jutella. Eikä aina tarvitse puhua. Hiljaa yhdessäolo on myös hyvä. Kun hän on poissa, jossain muualla, kaipaan niin kovasti häntä.

JUMALA EI KUTSUMISTAAN KADU.
JUMALA ANTOI MEILLE JEESUKSEN.

-Tiedän senkin, että hän pitää kukista ja kaikista kauniista asioista. Tänään ilahdutan häntä lähettämällä nämä kasvattamani kukat. Tähän aikaan vuodesta hän kaipaa kovasti aurinkoa ja väriä:)

JUMALA EI KUTSUMISTAAN KADU.
JUMALA ANTOI MEILLE JEESUKSEN.

Iloa päivääsi!

Valoa lisää!

No nyt voi joku ajatella, että olenpa myöhään herännyt tuollaisia laittamaan, kun joulukin meni jo. Myöhäänpä myöhään. Hämäläisiähän sanotaankin hitaiksi... Mutta siis, saatiin jouluna lahjaksi valosarja, jota halusin kokeilla johonkin lasipurkkiin... Ei, vaan monta purkkia olisi oltava. Niin voisikin olla kiva. Ja niin olikin, minun mielestäni. Ja meillä muidenkin mielestä.

Tässä on siis eilinen kokeilu. Kaupasta tultua otin keittiössä lojuneita lasipurkkeja, joista ei ole edes etikettejä nypitty irti, (koska lasinkeräykseen menoahan ne odotti), ja laitoin valot niihin. Kaksi isointa on kurkkupurkkeja, pienin on jotain pilttipurkin kokoa. Valosarja riitti hyvin kaikkiin, kun oli niin pitkä.

Kun apu saapui juuri oikeaan aikaan

En aikonut tänään mitään kirjoittaa, mutta mieli muuttui. Kun olin aikani lueskellut, katselin vielä yhtä kirjaa, sitä taannoin ostamaani Armon valo -nimistä, ja ajattelin, että en sitä nyt lue, ei siinä varmaan mitään minulle nyt ole. Mutta otin sen kuitenkin käteeni ja luin tekstin. Se kosketti kuitenkin. Siinä eräs 60-luvulla opiskellut nainen kertoi rukousvastauksestaan. Silloin ei ollut opintotukia. Hänen vanhempansa avustivat häntä lähettämällä kerran kuussa paketin. Paketissa oli rahaa vuokranmaksuun ja ruokien ostoon, sekä jotain ruokatavaraa myös. Niukasti sai silti elää. Eräänä kuukautena paketin tulo viipyi. Ei ollut ketään keltä lainata, sillä kämppiskin oli poissa nyt asunnolta. Tuli viikonloppu ja oli vain kaurapuuroon aineksia enää. Ja sitten nekin alkoivat olla lopussa, yhteen annokseen oli enää jäljellä niitä. Olipa ankea viikonloppu edessä. Tuo opiskelija lähti ulos katsomaan, eikö katujen varsilta tai ojista löytyisi edes joku kolikko vaikka piimän ostoon. Ei löytynyt. Kämppäänsä palatessaan hän yritti lukea tenttikirjojaan, mutta nälkä kiusasi. Hän otti käteensä Raamatun ja luki Paavalin kirjoittamat sanat:

 "Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat, vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut.". 2. Kor. 4:8-9

Sitten hän mietti, että Paavalia Jumala kyllä auttoi monenlaisissa tilanteissa, mutta auttaisiko tällaista opiskelijaparkaa? Samassa soi ovikello. Siellä oli tuntematon nainen, joka etsi opiskelijan kämppistä. Tuo kämppis oli kuitenkin nyt lomalla muualla. Vieras nainen olisi kutsunut hänet syömään, sillä hänellä oli paljon liikoja ruokia nyt, sillä aiotut ruokavieraat olivat juuri joutuneet perumaan tulonsa. Sitten nainen päättikin kutsua tämän opiskelijan syömään niitä ruokia. Ja kun tuli opiskelijan aika lähteä takaisin kämppäänsä, nainen pakkasi hänelle runsaasti ruokia mukaan. Niillä hän pärjäsi paketin tuloon saakka.

Apu tuli juuri oikeaan aikaan.

Meillä voi  avuntarpeet olla erilaiset.  Jumala on kuitenkin aina sama. Meistä voi näyttää, ettei mitään apua voi mistään tulla. Mutta Jumala on kuulolla, Hän on näköetäisyydellä. Hän on siinä juuri. Hän voi olla kenelle hyvänsä kuin se Joosuan eteen aikanaan ilmestynyt outo mies. Joosua kysyi häneltä, oliko mies omia vai vihollisia? Vastaus kuului: "En, vaan minä olen Herran sotajoukon päämies, ja olen juuri nyt tullut." Joosua 5:14 

Muistelin 70-luvun koulukäsityötä - Taas uusi hame...

Eilen valmistui hame kankaasta, jonka alkuviikosta ostin. Hameeenteolla muistelin erästä ammoin koulussa tekemääni hametta. Minulla on siitä hameesta vain yksi kuva. Kuvan taakse on kirjoitettu, että se on otettu kesällä 1977. Kun otin kuvan albumista, yllätyin noinkin varhaista aikaa. Hame on voitu tehdä 7. luokalla. Ellei peräti jo 6. luokalla. Olen kuvassa seiskani käynyt, mutta vielä ei ole kasille menty.  Muistelen hameen olleen minulle mieluinen. Ja siitäkin sen voi päätellä, että olen kelpuuttanut sen sukulaisissa käyntiin. Kuva on otettu Tampereella ja sen on ottanut silloin siellä asunut serkkuni. Tässä on vain osa isommasta kuvasta. Tyttö valkoisissa on siskoni.

Ja tässä sitten se eilen valmistunut "muistelus"-versio siitä 70-luvun koulukäsityönä tehdystä hameesta. Periaatteessa sekin on mahdollista, että olisin voinut käyttää jopa samanlaista kaavaa nyt, kuin silloin aikanaan. Käyttämäni kaava nimittäin oli vuoden 1974 Suuri Käsityökerholehden numerosta 3. Mutta ehkäpä koulussa kuitenkin on ollut muita kaavoja käytössä.

Ihan käytettävä tuosta tuli ja voisin kuvitella käyttäväni samaa kaavaa muulloinkin, vaikka pientä säätöä joihinkin kohtiin olisi hyvä tehdä.

Käsitöitä: neulottu vaaramaisema

Vaaramaisemat ovat kai tulleet suosikkimaisemikseni jäädäkseen. Laitoin lokakuussa jämälangan kanssa puikot heilumaan ja "kudoin" pienen neuletilkun. Kun en sille muuta käyttöä keksinyt, laitoin sen ensihätään yhden huiveista tehdyn liivin selkämykseen. Se on helppo ottaa siitä poiskin, jos parempi paikka löytyy tai kyllästyn sitä siinä pitämään.

Kettutilkkuhan oli jutunaiheena jo aiemmin.  Siinäkin vaaramaisema. Näitten tilkkujen tekeminen oli ihan hauskaa. Ei tarvinnut ohjeita seurailla, antoi vain mielikuvituksen viedä.

Sininen neuleliivi sopii varsin hyvin farkkumekon kanssa, johon taannoin pykäsin  joustavammat hihat. Joustavien hihojen ansiosta mekosta on tullut huomattavasti aiempaa käytettävämpi. Tässä kuva mekosta ennen joustavia hihoja.

Eilisiä löytöjä

Eilisiä kirppislöytöjäni. Vihreä kangas oli jonkun aloittama hame. Siinä on kaksi hamepalaa, joihin oli jo muotolaskoksetkin valmiiksi harsittu. Tämmöisistä aloituksista tykkään, kun jää pois kaavojen piirtelyt ja kankaan leikkuut. En tietysti tiedä, onko sopivaa kokoa, mutta kun eteeni mallailin kotona, niin ei tuo mahdottomaltakaan näyttänyt. Kangas vaikutti juhlavalta ja laadukkaalta. Ja sen väri oli aavistuksen tummempi kuin tässä kuvassa. Tuli ihan kevät ja pääsiäinen mieleen:)

Toinen kangas on otettu sillä ajatuksella, että myös siitä tekisin hameen... Niinpä taas sai tytär nämä nähtyään sanoa, että "Taas uusi hame!:)"  Niinpä. Mutta vielä tähän ruskeaan kankaaseen. Sen värit on 70-lukulaiset ja niin on kankaan materiaalikin sen oloista liukasta ja hieman joustavaa tekokuitua. Olen jo jonkin aikaa havitellut löytäväni ruskeapohjaisen hamekankaan, josta olisi toive saada pykättyä edes etäisesti aikanaan koulussa tekemääni hametta muistuttava, josta tykkäsin. Sen kangas tosin ei ollut mitään tekokuitua. Mutta tämä saanee nyt kelvata. Trikooneuloja täytyy vain ostaa ennen tämän ompelua. Entiset loppuivat muutama päivä sitten, kun katkesi se  viimeinenkin trikooneula.

Sitten oli vielä tämä kirja: Armon valo. Vaikutti kiinnostavalta kirjalta. Siinä on Lapuan hiippakunnan pappien kirjoituksia. Kirja on vuodelta 1998 ja Kirjapajan. Kaksi ensimmäistä tekstiä olen jo lukenut ja olivat hyvät. Ajattelin, että lukisin tästä vain yhden tekstin per päivä.  Niin siitä saa paremmin irti, kuin hotkaisemalla kaiken kerralla.

Ai niin, ostinhan vielä muutaman lautasenkin, mutta niistä ei ole kuvaa. Ne eivät olleetkaan ihan niin hyvä ostos, kuin ostaessani luulin.


Mukavaa päivänjatkoa:)

Vielä voi katsoa jouluisen elokuvan

Nyt on loppiainen, mutta vielä on aikaa katsoa usein joulun aikaan Yle Areenassa esitettävä  jouluinen elokuva: Ihmeellinen elämä. Katseluaikaa näkyi olevan jäljellä 17 päivää. Areenasta pääsee jokainen ilman kirjautumisia ja salasanoja katsomaan elokuvia yms.

Kyseinen elokuva on  mustavalkoinen. Onhan se vanha, vuodelta 1946.  Jos vain maltat katsoa sen loppuun asti, saatat nähdä omankin elämäsi hieman eri silmin elokuvan katsomisen jälkeen:) Elokuvan "juju", ja paras osa, on elokuvan lopussa, joten jos katsot, katso loppuun asti...

Meillä on tämä kotona dvd:llä. Pari kertaa on tänäkin jouluaikana tullut jo se katsottua:)

Jumalattomasta tulee jotain ihan muuta...

"mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi" 
Room. 4:5

Jumalaton - ja vanhurskas. Eikö nuo kaksi tunnu olevan ihan eri maata? Ja niin ne ovatkin. Vanhurskaus annetaan taivaasta. Jumalattomalle - joka uskoo...

Se on ihme!

"Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta." Joh. 3:27

Toivotus uuteen vuoteen

Luin tänä aamuna toivotuksen, joka tuntui mukavalta lukea:  "Niin tahtoo Jumala siunata sinullekin nyt alkavan vuoden ja tehdä siitä armon vuoden, riemuvuoden."  Näin toivotti uutta vuotta meillekin vuosikymmenten takaa Fredrik Wislöff kirjassaan Levähtää vähän.

Wislöffillä oli tekstinsä liitteenä osa tästä kohdasta, jonka Jeesus sanoi tarkoittavan itseään: "Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta." Luuk. 4:18-19

Ei siis ihme, että otolliseksi sanottua vuotta voidaan nimittää myös riemuvuodeksi - vapautuksen vuodeksi! Wislöff nimittäin kirjoitti myös, että "Otollisella vuodella tarkoitetaan oikeastaan "riemuvuotta". Jeesus on tullut julistamaan iäistä riemuvuotta kaikille ihmisille."

Israelin kansalla oli ennen riemuvuosi. Se oli joka 50. vuosi. Sehän oli sellainen odotettu vapautuksen vuosi monin tavoin. Silloin mm. maansa myyneet saivat maansa takasin. Ja itsensä myyneet vapauden. Mutta meillä on Jeesuksessa joka vuosi riemuvuosi, armon vuosi. Ja se on sitä jokaisena päivänä

Kuvat on  vanhoja. Joulukuulta 2018.