Jotain josta pitää kiinni: meille lahjoitettu toivo!

Mieleeni tuli joku aamu sitten, ja tänä aamuna taas, ajatus meille lahjoitetusta toivosta. Virressä 908, joka usein Radio Deilläkin soi, lauletaan siitä toivosta"...armo meille lahjoitetaan..." 

Se toivo meille lahjoitettiin Jeesuksessa, joka tuli tänne ottaakseen päälleen kaikkien ihmisten kaikki synnit. Jokainen, joka tahtoo, saa tulla hänen luoksensa ja antaa taakkansa hänelle. Se Jeesuksen tulo toi meille toivon; taivastoivon.  Raamattu sanoo siitä näin:

"Se toivo on meille ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti, jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt..." Hebrealaiskirje 6:19-20

"pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen;" Hebr. 10:23

"Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy." Hebr. 11:1

Ankkuri. Ja valo. Molemmat viittaavat samaan suuntaan: Jeesukseen. Ankkuria ei nähdä, silloin kun se on toiminnassa, mutta sen vaikutus tuntuu: se pitää. Pimeässä ihminen kaipaa kipeästi valoa. Jeesus sanoi: "...Minä olen maailman valo..." Johannes 8:12 (KR92)

Valoisaa odotuksen aikaa!

---

Linkki: virsikirja.fi: virsi 908, jossa virren sanat voi nähdä ja virren kuunnellakin.  Siellä virren sanat myös englanniksi. Virsi on Pekka Simojoen/Anna-Mari Kaskisen tekemä ja nimeltään: "On yksi nimi ylitse muiden".

Lieksan kirkon valaistu risti loisti hämärässä

Ajellessamme taannoin hämärän rajamailla Lieksaan päin, ihastelin Lieksan kirkkoa siinä valaistuksessa. Taivas oli lilahtavan harmaa,  puut ympärillä mustia, ja risti katolla loisti valoaan. Halusin siitä näkymästä kuvaa yrittää. Tämmöinen siitä tuli.

Useampi kuva tuli tähän siitä laitettua, kun en osannut päättää miten esitettynä olisi paras...

----

Kuvan tekemisestä sen verran, että nuo valkoiset kohdat sain aikaan sillä, että hieraisin niihin ennen värin sutimista vähän kynttilää. Oli jostain kynttilästä jäänyt tuollainen pieni sopivan oloinen valunut soiro siihen tarkoitukseen. Näkyy tuossa paperin yläpuolella, tuo pieni punainen.

Yksi toive ollut tämäkin: tekstiilivärejä!

Taannoin haaveilin tekstiiliväreistä. Niitä ei mielestäni ole nykyään yhtä helppo löytää, kuin joskus aiemmin.  Mutta jokin aika sitten löysimme niitä tyttären kanssa Joensuun Puuilosta, alekorista! Niiden hinta oli normaalisti ollut 7,90, mutta nyt ne olivat puoleen hintaan. Ne olivat vieläpä sellaisia konevärejä, joihin ei tarvinnut edes suolaa ostaa, sillä se oli jo värijauheessa mukana. Näissä laitetaan vain värijauhe koneeseen ja värjättävä kangas märkänä siihen päälle, ja kone pyörimään.

Nämäkin olivat olleet sillä "toivelistalla", joita juttuja ei ollut tullut edes rukoiltua. Toivottu vasta.

Uutta väriä, toiveiden toteutumista

Minulla toteutui joitakin viikkoja sitten yllättäen yksi mielessä ollut toive: saada uusia pussilakanoita, tummempia kuin entiset. Uusien ostaminen ei oikein tullut  kyseeseen. Mutta sitten kävimme Joensuun Kontissa. Siellä tuli sillä kertaa mieleen vilkaista esillä olevia lakanoita ja pussilakanoita.  Löysinkin sopivan oloisia, ja hintakin oli sopiva, kun olivat hinnaltaan jotain 4 euron luokkaa/kpl. Ostin sitten kaksi sinistä aluslakanaa ja kaksi pussilakanasettiä, ja ostinhan vielä kaksi tai kolme tyynyliinaakin, joiden kpl-hinta oli varmaankin jotain puolitoista euroa.

Lakanat ja pussilakanat sänkyyn pedattuina tuossa yllä. Siinä näkyy samalla eräs vanhempikin toiveen toteutuminen, eli päiväpeite. Olin harmitellut sen 100 palan päiväpeittoni hajoamista. En olisi enää halunnut ruveta sitä korjaamaan. Se ompelutyöhän aikanaan oli juuri uusi päällinen vanhaan peittoon. Toivoin uutta päiväpeittoa. Meni jonkin aikaa, ja tytär kysyi eräissä sukulaisissa käydessään, että olisiko meillä käyttöä päiväpeitolle. Vastasin olevan, mutta ajattelin koko ajan nuorempien sänkyjä vastatessani. Kun vanhin tytär sitten aikanaan tuli kotiin päiväpeitto mukanaan, se olikin parisängyn peitto! Ei ollut sen tarkemmin ollut silloin puhetta, millainen peitto olisi kyseessä. Sekin saatu peitto näkyy tuossa kuvassa, tuo musta.

 (Linkki päiväpeittojuttuun: https://vaaranlaella.blogspot.com/2018/09/jotain-jota-ei-viela-oltu-ruvettu.html).

Ja sitten oli vielä minulla ollut toive tekstiiliväreistäkin. Niitäkin löytyi taannoin alekorista! Minä koen nämä tämmöiset saamiset Jumalan lahjoina ja ilahduttavina yllätyksinä. Hän kyllä tietää ajatuksemme. Toisinaan saamme enemmän kuin osaamme toivoa. Joitakin juttuja joudumme odottamaan. Ja joitakin meille ei anneta ollenkaan.

---

Laitan tähän vielä linkin toisen blogini tämänaamuiseen juttuuni, jolle nimeksi laitoin: Rohkeutta ystäväni! Linkki juttuun tässä : https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2020/11/rohkeutta-ystavani.html

 

Noita linkkejä en ole saanut blogiuudistuksen jälkeen enää värillisenä tekstinä näkyviin. Jutttua tehdesssä ja luonnoksissa se kyllä näkyy sinisenä, mutta jutussa julkaistuna ei. Vasta kun aikoo klikata sitä, se muuttuu siniseksi. En ymmärrä tuotakaan muutosta. Eikö olisi järkevää, että linkit selvästi näkyisivät tekstin joukosta värillisenä. Vai enkö minä vain jotenkin osaa laittaa sitä...?

 

Lautasellinen kelloja

Kaikenlaista sitä tulee säilyteltyä... Mutta kun meillä vähän yksi ja toinen on samaa maata, että talletetaan kaikkea. Joskus puolihuvikseen/-tosissaan on ajatellut, että olisi kiva pitää vaikka kotimuseota. Mutta eipä se ole meidän tehtäväksemme tarkoitettu, kun ei tilat ole sellaiset. Hyvä kun asialliset, tarvittavat tavarat, saa kunnolla säilyteltyä... ja siinä ohessa paljon tarpeetonta kivaakin. Kuten kelloja. 

Eiväthän nuo kaikki ole meillä käytössä olleet, vaan niitä on saatu myös.

Tässähän ei ole kaikki. Edes rannekellot. Ja oli meillä yhteen aikaan seinälläkin kelloja, ja on vieläkin, käkikelloja, jotka ei käy. Joku joskus ihmetteli meillä käydessään kellojen paljoutta.

Minulla on muuten sellainenkin rannekello, jota ensimmäiseksi käytin, kai ekaluokkalaisena. Se oli ollut äidilläni aikanaan käytössä, ja sitä ennen hänen äidillään. Lienee ollut hyvä kello, kun isoäidiltä tyttärentyttärelle kesti, vaikka ei mitään merkkiä tuossa edes näy. Enää ei kyllä toimi. 

Ja kerran kello-ostoksilla ollessa -  liekö mulle silloin tuon vanhan kellon tilalle jotain ostettu, vaiko jo sitäkin seuraavaa - mutta kelloliikkeessä myyjä kysyi minulta, että joko kellon tunnen?  Minä vain kainosti myöntelin tuntevani. En viitsinyt sanoa, että olin jo 6. -luokkalainen silloin, pieni käppänä, niin luuli myyjä vieläkin pienemmäksi:) Äitikään ei viitsinyt myyjää nolata oikomalla hänen oletustaan. 

Mutta tuossa kellolautasella on kello, jossa on kirkkaanvihreä taulu. Tuo kello ei ole ollut meidän, mutta minulla oli silloin lapsena sellainen kello, jossa oli kirkkaanvihreä kellotaulu. Se saattoi tosiaan olla juuri sen vanhan jälkeen minulle ostettu. Tuo lautasella oleva vihreä tuo mieleen sen kellon, jota minulla ei enää ole. Sitä vihreää seurasi punaruskealla taululla varustettu kello. Siinä oli vielä lasissa  koristeellinen reunuskin. 

Mutta nyt lopetan lörpötyksen kelloista, vaikka jotain sanoja saattaisin vielä myöhemminkin käytössäni olleista ajannäyttäjistä löytääkin. Ja löytyyhän meiltä taskukellojakin. Voisin tosiaan olla  lörpöttelijä (kun sille päälle satun) "kirjoittavassa" muodossa, ja ehkä olenkin, sillä niistäkin löytäisin vähän kirjoitettavaa. Mutta nyt kyllä lopetan:)

Metsäkuvan tekoa... ja mitä ajatuksia sen tekeminen toi

Piirtelin aikani kuluksi näkymää; mustanharmaata metsää, jota jokunen päivä sitten keittiön ikkunasta katselin. Kastelin paperin ensin, jotta sain harmaan taustan. Sitten vetelin mustalla pystysuoria viivoja puiksi. Sitten piti tehdä oksia, joita en yleensäkään osaa. Mutta nyt olin ajatellut, että jos siihen kosteaan harmaaseen, ja puunrunkoihin, jollakin harottavalla  sudilla vetelisin vinosti poikittaisia viivoja oksiksi.

 

Niinpä aloitin. Jotenkin homma tuntui ensin luonnistuvan. Mutta sitten rupesi harmittamaan, kun sen käyttämäni harottavimman sutini kärjestä sojotti yksi mielestäni häiritsevä harjas. Nyhdin sen pois, ja heti huomasin, ettei olisi kannattanut. Se jälki ei enää ollut toivotunlaista, se oli jäykempää. Ei auttanut vaikka yritin sutia painaa harottavammaksi. Kokeilin sitten muita suteja, ohuita. Ei tuntunut sopivaa oikein olevan. Lopulta silmiini osui säälittävän näköinen suti, joka voisi olla suorastaan pois heitettävä. Mutta se osoittautuikin aika sopivaksi tekemään sitä, mitä sillä ekalla vaihtoehdolla en enää saanut.

Mutta toinen ei voi täysin korvata toista.

Jokaisella harjaksellakin on paikkansa ja tehtävänsä. "... jokainen hiuskarvannekin on laskettu...", sanoi Jeesus.  Luuk. 12:7 KR-92

No, jatkoin kuvan tekemistä. Kun kuva oli jo mielestäni oikeastaan valmis, katselin sitä. Kulmissa oli vielä märkää. Päätin valuttaa vettä toisaalle kallistamalla kuvaa varovasti. Vesi valuikin mielestäni sopivalla tavalla ja paransi tekelettäni. Jotenkin minua puhutteli  tuo erilaisten sutien käyttö, kehnoltakin näyttävien. Samoin veden valuttaminen, jolloin väriä siirtyi toisiin paikkoihin muodostaen omalla tavallaan jälkeä kuvaan. 

Ja olihan minulla käytössä kahdenlaisia vesivärejäkin. Napeista kylläkin molemmat, mutta toiset olivat jotkin marketin halpisvärit, lapsille lähinnä tarkoitetut, jotka käyttäytyivät eri tavoin kuin toiset, varmaankin aikanaan kalliimmat värini. Halvat värit tekivät rakeisuutta kuvaan. Mikä olikin osaltaan jollain lailla hyvä. Vaikka käytin vain mustaa ja valkoista, joista harmaakin aikaan saatiin, oli hyvä olla ne kaksi erilaista väripalettiakin. Saati jos olisi tehnyt toisenlaista kuvaa, jolloin kaikkia värejäkin olisi tarvittu.

En  tiedä nyt saako tästä piirustushöpötyksestäni  siitä ajatuksesta kiinni, mitä yritin sanoa. Mutta vihkoni lopputeksti tähän sepustukseen oli:

Jumala käyttää meitä kuin eri värejä, suteja ja paperia. 

Ja tekee haluamiaan kuvia.

Moneen kertaan parsitut sukat

Parsiminen ja paikkaaminen on nyt trendikästä! Sen luin  juuri äsken Ylen uutisista. (Linkki Ylen uutiseen). Siitäpä sain kimmokkeen esitellä lempisukkani, jotka ovat minulla melkein aina jalassa; ollut joskus kesälläkin.

Sukkien parsinta ei ole lempipuuhaani, mutta se helpottui kuitenkin jokunen vuosi sitten, kun tytär teki minulle parsinsienen. Otin sen käyttöön  jo ennenkuin hän sitä viimeisteli, ja siihen vaiheeseen se sai jäädäkin. Pinta on karhea, ja sukka ei luista siinä.

 

Olen parsinut ja paikannut näitä. Joskus virkkasin pyörylät pohjiin, kun inhosin parsimista. Pyörylät kestivät aika pitkään, mutta alkuun sellaiset ei ole kovin mukavat, koska ne ovat paksut ja tuntuvat jalkapohjassa.

 

Nämä sukkani ovat polvisukkapituutta, ja se onkin yksi tekijä näiden suosioon minulla. Ja toinen on tämä väri, tykkään siitäkin kovasti. Nämä voi yhdistää moneen. Nämä sukat teki minulle vuosia sitten tätini, äitini sisko. Minulla on toisetkin, tummat punaiset, pitkät sukat, jotka ovat myös hänen tekemänsä. Niitä käytän yleensä talvella, sillä ne ovat paksummat.

Eipä ole montaa päivää siitä, kun näitä viimeksi parsin:) 

Pienet perhoskuvioidut rannekkeet

Kun ei muu juuri huvita, on kiva katsella vaikka innostavia käsityökirjoja. Niitä mulla on muutamia ollut nyt esillä, eli lojuneet lattialla koneen vieressä, helposti esille otettavina. Yksi erityisen jännä kirja on "Kauneimmat luontoneuleet"- kirja/Stepanie Dosen. Siinä on kaikkea jännää ja kaunista, kuten eläinkuvioituja neuleita. On esim. neulehuppari, jossa edessä karhun kuva, kauriinvasalla kuvioitu poncho, ketunmuotoisia huiveja, kissakuvioiset rannekkeet, perhoskuvioiset kämmekkäät, pitkä huivi kuin koivunkylki (on kirjan kansikuvassa) jne. No, mullahan ei lankoja ole yleensä valmiina mihinkään vähänkään isompiin juttuihin, eikä usein mahdollisuuksia niitä ostellakaan. Mutta olinpa joskus ostanut  puolellatoista eurolla Novita Nordic Wool -kerän. Siitä langasta värkkäsin pienet rannekkeet, jotka koristelin perhosilla. Idea tuli taatusti kyseisestä kirjasta, vaikka oma toteutukseni onkin erilainen. Kirjan perhoskämmekkäät oli  kuitenkin varustettu tuohon tyyliin perhosilla ja kämmekkäiden päävärikin oli lähellä minun neulelankaani.

Ajattelin nämä ikäänkuin nuorimmalle, mutta voi olla ettei hän näitä käytä, sillä hän toivoisi pehmeämpää lankaa. Mutta jos nämä jäävät mulle, niin ei haittaa lainkaan, sillä ne sopii hyvin minunkin ranteisiini:)

Aloitin sitten jo vaaleanpunaisesta villalangasta samalla tyylillä toisia rannekkeita, joita kaavailen toiseksi nuorimmalle... Niiden koristelua en ole vielä oikein osannnut varmasti päättää, mutta harmaa sydän voisi sopia ehkä  niihin. Jää nähtäväksi.

Tiedätkö sinä olevasi suuren rakkauden kohde?

Sillä niin Jumala rakasti maailmaa, sen jokaista ihmistä, sinuakin, että - kuten Juha Vähäsarja asian kirjassaan Joka päivä armon suojassa, sanoo:

"...Sinä todella rakastat jokaista ihmistä ja tahdot taivaaseen kiroajasikin. Ne, jotka eivät sinuun usko, ovat sinulle rakkaampia kuin koskaan voivat tajuta..."

 

Kuvat rotkon pohjalta ja rinteiltä.

---

Muutama sananen bloginpidosta. Minulla on viime aikoina kovin hidastunut juttujen teko. Tavallaan aiheita piisaisi kuten ennenkin, ja toisaalta ei. Monista jutunaiheista tulee mieleen, että "mitä minä niitä..."  Ja usein valmiiksi kirjoitettukin jätetään luonnoksiin lojumaan. Kuviakin olisi ennestään jo. Uusia ei kovasti innosta koneelle laittaa, koska härveli jo muutenkin nihkeästi toimii. Jos muut jutunaiheet sattuisikin jäämään vähemmälle, niin jos siitä ihmisen tärkeimmästä asiasta edes joskus kirjoittaisi...  On niitäkin ihmisiä, jotka saattavat joskus toisille ihmetellen sanoa, että miksi ette kertoneet siitä? 

Neulekirja-arvonta alkaa! - Ja blogiystävän lähettämä kaava:)

Minulla oli tänään postilaatikossa odottamassa kivaa postia, kun blogiystävä Pirjo, Sano se kukkasin -blogista oli lähettänyt minulle nämä mekkokaavat:) Kiitos Pirjo!

Näihin on tuossa kaavan mallikuvassa jo "ehdotettu" ruutukangasta ja minä muistin, että minullahan on kaapissa yhdet ruutuverhot, jotka kenties voisi sopia tähän hommaan. Niitä kun ei meillä verhoina enää käytetä. Nuo oli käytössä ensimmäisessä omakotitalossamme Luvialla 90-luvulla. Mutta katsotaan, käytänkö ne nyt vaikka tällaiseen ompeluun. Kangas tosin on paksuhkoa puuvillaa, kenties aikanaan Anttilasta ostettua. Se voisi kesämekoksi olla liiankin paksuhkoa, mutta kylmenpien kausien liivihameeksi kyllä sopisi.

 No, se asia jätetään nyt vähän hautumaan.

Mutta sitten se toinen asia: Neulekirja-arvonta!  Näin jokunen viikko sitten kaupassa kivan kirjan. Annoin itselleni "luvan" ostaa sen, sillä ajatuksella, että voisin järjestää arvonnan. Joten tässä se nyt tulee. Arvontaan saa osallistua jokainen halukas, vaikka ei olisi neuleita itse innostunut edes tekemään. Onhan tuota ihan kiva katsella muutenkin. Kuvissa kirjan etu- ja takakansi. 

Arvonta alkakoon nyt:) Ilmoita kommentissa osallistumisesi. Minulla on hyvä olla jokin tieto, josta tavoitan sinut, jos voitto osuu kohdallesi. Arvonta-aikaa ei ole montaa päivää, sillä se päättyy sunnuntai-iltana klo 18.00. Ja pyrin lähettämään kirjan ensi viikolla matkaan. 

Onnea arvontaan:)

---

Arvonta on päättynyt. Arvontaan osallistui viisi henkilöä. 

Kulhosta johon arvontaan osallistuneiden nimilaput laitettiin,

nousi esiin nimi: Miitsu!

Onnea sinulle:)

Olen laittanut Miitsulle sähköpostia voitosta.