Ensin oli hukassa lammas. Vain yksi sadan laumasta. Mutta paimen halusi etsiä sen. "Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten." Ja kotiin tultuaan kutsui koolle ystävät ja naapurit, että he kaikki yhdessä iloitsivat siitä löydöstä. Joten, pistettiin varmasti jonkinlaiset juhlat nopeasti pystyyn. Ja bonuksena Jeesus - joka näitä kertoi - sanoi, että taivaassa on vielä suurempi ilo yhdestä syntisestä...!
Sittenpä oli se nainen, joka oli hukannut yhden kymmenestä hopearahastaan. Piti sytyttää lamppu ja etsiä visusti, jotta se löytyisi. Ja löytyihän se! Mikä ilo! Niin iso, että taas kutsuttiin yhteen ystävät ja naapurin naiset. Ja taas iloittiin yhdessä, eli varmasti juhlittiin. "Niin myös... on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä..."
No, entäpäs sitten ne veljekset? Joista toinen - se pikkuveli - lähti kotoa, ottaen mukaan omaisuutensa, jonka sitten tuhlasi täysin! Niin täysin, ettei ollut enää syötävääkään, kaikki oli mennyt. Mutta ei meinannut millään kehdata kotiinkaan enää palata. Mutta kova nälkä ajoi hänet kotimatkalle. Mutta isäpä oli jatkuvasti oikein odottanut hänen paluutaan. Ja sinä yhtenä päivänä hän vihdoin näki pojan jo kaukaa, ja juoksi vastaan halaamaan poikaansa. Kenties isä ihan itki... Poika sensijaan oli suunnattoman häpeissään, ja pyyteli anteeksi. Mutta isä halusi vain saada pojan kotiin - ja puetettua uusiin vaatteisiin - juhlavaatteisiin - tämän ryysyjen sijaan. Ja vielä sormuskin sormeen käskettiin laittaa. Ja tietysti kunnon juhlat pistettiin pystyyn. "...pitihän nyt riemuita ja iloita...". Olihan isä nyt niin suunnattoman iloinen poikansa paluusta, ettei muusta halunnut nyt tietääkään.
Nämä kertoi Jeesus. Ne oli kirjannut muistiin Luukas, löytyvät luvusta 15.
Noinkohan me osaisimme iloita samalla tavalla...?
