lauantai 30. huhtikuuta 2016

Tuubihuivi ja kännykkälaukku kierrätysmateriaalista

Ensinnä muuttui hameenhelma tuubihuiviksi. Hameesta olisin kyllä tykännyt kovasti ihan sellaisenaankin, mutta kun se oli liian kitjake. Hameen vuorin olen jo aiemmin hyödyntänyt alushameena ja nyt sitten tämä päälikangas muuttui tuubihuiviksi lisäämällä vain pitsi (kirppikseltä hankittu) siihen leikattuun reunaan. Kangas on kevyttä viskoosia.


Tätä voi käyttää päässä, kaulalla ja hartioillekin se asettuu mukavasti.


Lisää kuvia huivista voit nähdä tästä: Roosaa ja mustaa.


Toinen juttu oli kännykkäpussiksi tarkoittamani pikkulaukku. Tämän olin jo laukun muotoon ommellut aiemmin, mutta puuttui kaikki kiinnitys- ja kantosysteemit. Ja koristelu, johon käytin samaa pitsiä kuin tuubihuiviinkin.


Kantosysteemi olikin vähän päänvaivaa aiheuttava. Hommaa hankaloitti se, että olin jo ommellut sen laukun muotoon. Löysin sitten muksujen kirpparilta joskus hankkimasta tilkkupussista tulleet laukunhihnat (joita oli useampia) ja sieltä löytyi se tähän sopiva. Laitoin taakse kujan (piti purkaa jo ommeltuja reunoja, että kujan ompelu onnistui) ja sinne sisuksiin upotin valtaisan klemmarin johon kantoremmin hakaset saa kiinni. Kiinnitykseen katsoin pitsin kanssa parhaiten sopivan napin ja sille piti sitten lenkki kehitellä. Pitsi tarvitsi alleen tukikankaaksi vähän samaa takkikangasta, josta koko laukku on peräisin, eli nuorenmiehen takin lyhennyksestä jääneitä paloja käytin.


 Tähän loppuun vielä kuva muutaman vuoden takaa, jossa huiviksi päätynyt hame on ihan alkuperäisessä käytössään.


Tuossa kuvassa näkyy, kuinka pääliskerros on alushameosaa lyhyempi.  Se taas johtui siitä, että hame oli minulle turhan kapea. Vaikka siinä joustoa olikin yllinkyllin vinoon langansuuntaan leikattujen kappaleiden tähden, niin hame siis levisi ja lyheni päällä.  Ja juuri sen vuoksi se nyt sopii leviämään hartioillekin:)

Osallistun tällä jutulla VillaNannan kierrätyshaasteeseen.

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Auringon iloa sinullekin!

Minua ilahdutti tänä aamuna auringonpaiste. Tulinpa sitten sisälle ja lähetän nämä kuvat sinunkin nähtäväksesi.





Luin muutama päivä sitten juttua Anna-Mari Kaskisesta. Taisi olla Askel-lehti. Siinä hän kertoi hauskan tapauksen. Hän oli ollut jossain kylässä ja istunut sohvalla. Vieressä kaunis kukkakimppu, jonka ihanaa tuoksua hän ääneen ihasteli.  Oli kuitenkin niin, että kukkakimppu ei ollut oikeista kukista, vaan tekokukkia...  Mutta hän tunsi tuoksun!

Jospa sinäkin, joka et ehkä pääse ulos, voisit kuvitella raikkaan metsän, vaikkapa ihan tuoksuineen päivineenkin, näiden muutaman kuvan myötä; auringon välkeen puiden lomassa, vesipisaran kimmellykset puiden oksilla.





maanantai 25. huhtikuuta 2016

Menköön vielä nämäkin kuvat, kun kerran on niin kylmääkin


Laitanpa nyt kuvia joita on otettu runsaan viiikon ajalla. Ennenkuin sulavat... Edellisviikonloppuna tallennetut rikkoutuneet ojajäät. Jännästi tie oli muuten jäinen ja luminen, mutta siltä kohtaa missä meni putki tien ali, oli tiekin sula.






Tänä viikonloppuna sitten kävelimme samalla tiellä. Paikoin se oli nyt sula ja toisin paikoin sai kävellä - jos ei nyt ihan nilkkoja myöten lumessa - niin melkein ainakin. Pajunkissoja yritin kuvata, mutta ne nyt oli sitten niitä, jotka piti paikanpäällä nähdä. Kunnon kuvia ei saanut.  Jonkun otuksen jälkiin taas vertailin koipiani.









Ojajäistä tuli muutama kuva otettua. Vesi oli uurtanut jäähän kunnon vaon.






















Ja pitihän sitä sitten metsässä oleva kosteikkokin käydä katsastamassa. Lapset riensivät ensimmäisenä kahlaamaan ja kahlasin minäkin. Oli kiva kokeilla kuinka jää rikkoutuu saappaan alla. Mutta kas, sepä painuikin isona lauttana pohjaan ja sai olla tarkkana, ettei liukastu ja lennä kumolleen. Onneksi ei kukaan puljannut:)




Sammaleet ja puolukanvarvut näkyivät hauskasti jään alta.



Ja puiden varjot ja taivas kuvastui hauskasti lammikon veteen.



Kiviä, kantoja ja kepakoita.







Ja sitten vähän poseerausta:)






sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Köytetään kiinni...

Eilenillalla huomasin  talon nurkalla olleet minun, isännän ja tyttären pyörät sidotun kiinni ohuella langalla mattotelineeseen ja talon vesiränniin...  Tänä aamuna totesin ikkunasta katsoessani, että etupihan puolella oli lasten pyörät, vanha lastenrattaiden runko, kolmipyörä ja  taaperokärry sidottu myös yhteen jollain siimantapaisella. Liekö se otettu minun ompelulaatikostani. Kun sitten piti lähteä ulos kävelemään, yksi neitokainen halusi ottaa mukaan sakset. No, tottakai. Eihän hän muuten olisi saanut pyöräänsä irti. Tyttö sai kuitenkin sillä reissulla kävellä ja irrotella pöyöränsä myöhemmin. Ja tähän sumppuhommaan oli siis kaksi nuorinta osallistunut. Tähän jekkuun ei nyt vain kukaan langennut tällä kertaa:)

Allaoleva kuvasarja toisenlaisesta "projektista", jonka muutama päivä sitten kuvasin. Siihen kuuluu kaksi lasten pyörää ja hyppynaru...












Pyöränperään yritettiin siis saada jotain vedettävää eli  hyppynarulla kolmipyörää isompaan pyörään kiinni. Vetohommeli vain ei onnistunut, sillä vedettävä kaatui aina, vaikka ideaa useamman kerran kokeiltiin. On kumminkin hienoa, että lapset kokeilee. Aikuisena se helposti menee semmoiseksi, että pitää olla melko varma onnistumisesta, ennenkuin rupeaa mihinkääm... Sitä kokeilemisen riemua saisi olla itselläkin.

Ja se "siimantapainen" tosiaan oli ompelusiimaa, minun laatikostani. Kertoivat, kun kysyin:)

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Ranta vetää puoleensa

Eilisen kuvia Vuonislahdesta. Oli taas aika kyyditä nuorimies juna-asemalle ja nuorimmat vaati pysähtymistä rannalle paluumatkalla. No, mikäs siinä. Kiinnostihan se itseäkin:)



Jäässähän se vielä on...



 Kevään merkkejä silti -  ja juurakoita








 Kiva katsoa mitä rannalta löytyy...



 Joltakin jäi aurinkolasit...


 ... mutta voihan sitä välillä katsoa maailmaa vaikka sydämellisesti puunpalasen läpi:)


 

Ja sinne jäi ranta puuvanhuksineen, mutta noita allaolevia ei sentään sinne jätetty:)