Katkenneita puita, kaatuneita puita, sähkökatkoja... käsinompelua, vaan ei pilalle menneitä pakasteita. Niistä oli eilinen tehty.
Edellisen jutun aikaansaaminen oli jo aikamoista. Sen jutun kirjoittamisen aikana sähköt meni poikki kolme kertaa. Joka kerta modeemi on uudestaan laitettava myös päälle, vaikka katko olisi vain silmänräpäys. Kun olin saanut juttuni valmiiksi ja olin sammuttamassa konetta, taas katkesi sähköt. Sinä aamuna yhteensä kuusi kertaaa.
Eilen aamulla oli ensin samaa prätkötystä. Ja siinä 11 aikoihin alkoi pitkä katko, jota kesti klo 22 asti. Ja jonka jälkeen oli taas samaa päälle pois -touhua, kuin aamullakin. Ja yöllä sai isäntä yhtenään käydä painelemassa plimputtavan pakastimen nappulaa. Minä kuulin sen yhden kerran, muulloin olin unessa, vaikka kehnoa nukkumista se oli. Kellistyimme illalla pimeään kyllästyneinä nukkumaan siinä 8.30 täysissä pukeissa. Kun sitten sähköt tuli, en viitsinyt siitä sitä varten enää nousta.
Kuinka se semmoinen päivä sitten kuluu? Isäntä lähti viemään nuorisoa Joensuuhun siinä klo 10 tiennoissa. He pääsivät autolla vaaran alle, jossa matka keskeytyi kahteen katkenneeseen puuhun. Piti hakea saha. Minäkin sitten lähdin ulos, roskapusseja viemään. Kun pääsin roskiksen lähelle, siellä olikin jo isäntä saanut puut sahattua ja ne oli siirretty ajoreitiltä, että saattoivat jatkaa matkaa.
Ja ehdin minäkin näkemään matkan seuraavan vaiheen... Menivät vähän matkaa eteenpäin toiselle tielle ja taas sahattavat esteet siinä! Nyt kaatuneita puita.
Ja taas jatkui matka. Seuraavallakin tiellä oli puita notkollaan ja tien päällä, mutta siitä pääsi kuitenkin kulkemaan.
Jännäsin etäältä katsoen pääsevätkö tuon alta menemään, ja pääsiväthän he.
No, mitä sitten me kotolaiset? Meillähän siis katkesi kunnolla sähköt lähes kohta, kun saavuin takaisin roskisreissultani. Olin vähän aiemmin suunnitellut aloittavani puseron ompelun, jonka palat olivat jo päiväkausia seisseet pöydälläni. Mutta nythän ei ompelukonetta voinut käyttää. Jotain tekemistä oli keksittävä. Lukeakin olisin voinut, mutta rupesin käsin ompelemaan sitä puserontekelettäni. Ja mietin, että kun se kerran on käsin aloitettu, miksen tekisi siitä nyt kokonaan sellaista käsinompeluprojektia... Saa nähdä, riittääkö viitseliäsyys. Mutta klo 14 aikoihin ompeluhomma oli lopetettava, kun valoa oli niin vähän.
Lapsillakin oli aika tylsää. Välillä lukivat kirjaa. Toinen oli ulkonakin jossain välissä. Iltapäivällä etsimme tarvittavat lyhdyt ja kynttilät valmiiksi pöydille. Myöhemmin illalla, ennenkuin isäntä tuli Joensuusta, olimme tyttöjen kanssa kaikki vain pötköllään isolla sängyllä torkkupeittojen alla. Ja luin ääneen heille vähän aikaa Tiina -kirjaa. Hankalaa sekin jo oli, vaikka olimme aivan lähellä ikkunaa, kuten olin ommellessanikin ollut. Myöhään illalla tytöt vielä leikkivät vähän leikkejään ledtuikkujensa valossakin. Kaikenkaikkiaan, pitkän sähkökatkon aikana elämä on varsinaista hiljaiseloa. Ei tehdä paljon mitään, ei jääkaapinkaan ovea paljon availla, veden laskemista vältetään, sillä vesipumppukaan ei toimi.
Kun isäntä tuli, rupesimme jossain vaiheessa pohtimaan pakasteiden tulevaa kohtaloa. Siihen löytyi ratkaisu. Saimme viedä ne rukoushuoneen pakastimeen, kun eräs tuttava kävi avaamassa oven. Veimme ne sinne illalla klo 18 aikoihin. Alla oleva kuva siitä, kun olemme sinne lähdössä. Isäntä on jo autossa ja auton valot näkyvät ulkona. Minä vielä sisällä sammuttelen viimeiset palavat kynttilät ja sitten matkaan.
Kaupungilla käytiin kahvilla:) Takaisin kotiin tultua sytytettiin vielä kynttilät ympäri huushollia ja tytöt leikkivät leikkejään jonkin aikaa ledtuikkujensa valossa. Kunnes oli nukkumaan mennessä aika sammuttaa kaikki kynttilät.
---
Nyt ei keskeytynyt sähköjen takia yhtään kertaa tämä homma:) Saa olla kiitollinen, että nyt on ne sähköt ylipäätään! Monet taloudet ovat olleet paljon pidempään ilman sähköä ja yhäkin niitä on. Joissakin katkot kestäneet ihan päiväkausia... ja silloin on varmaan pilalla jo paljon muutakin kuin ruokia.
