Ne olivat ymmällä joiden olisi pitänyt tietää, sillä olihan siitä ollut puhetta aiemmin. Ne taas tajusivat jotain oleellista, joiden ei pitänyt siitä mitään tietää...
Niihin, jotka tajusivat jotain, kuului kuolemantuomion saanut pahantekijä! Hän kärsi rangaistusta, jonka myönsi syystä saaneensa. Silti hänellä oli silmää nähdä, kuka oli se, joka hänen vierellään kärsi: se oli Hän, joka ei omasta syystään kärsinyt ja jolla oli taivaallinen valta ja voima... siltikin vaikka he molemmat nyt riippuivat rinnakkain siinä omilla risteillään kärsimystensä keskellä. Hän uskalsi ja jaksoi pyytää:
"Jeesus, muista minua kun tulet valtakuntaasi!" Ja sen pyynnön tuo vierellä riippuva Jumalan Poika otti mielellään vastaan!
Toinen tarkkanäköinen oli roomalainen sotilas, sadanpäällikkö. Kun
"Jeesus huusi kovalla äänellä ja sanoi: 'Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni.' ja sitten kuoli, oli tuo sadanpäällikkö sen näkemässä. Hänestä sanotaan, että
"kun sadanpäällikkö näki, mitä tapahtui, kunnioitti hän Jumalaa ja sanoi: "Todellakin, tämä oli vanhurskas mies."
Näiden sijaan ne, jotka olivat kirjoituksia tutkineet, olivat oikein kirjoitusten asiantuntijoita, eivät Jeesusta tunnistaneet. He takertuivat mm. siihen yksinkertaiseen asiaan, että Jeesuksen sanottiin olevan Galileasta kotoisin. Ja he tuumivat:
"Tutki ja näe, ettei galileasta nouse profeettaa." Olisivat tutkineet itse enemmän... sillä he tiesivät, että sen tulevan piti tuleman Beetlehemistä ja siellä Jeesus juuri oli syntynyt, vaikka ei siellä enää aikuisena asunutkaan. Heille Jeesus ei ollut edes profeetta, saati sitten jotain paljon enemmän...
Jopa Jeesuksen opetuslapset, jotka olivat kulkeneet hänen kanssaan, kuulleet ja nähneet kaikenlaista ihmeellistä, ja joille Jeesus oli jopa ilmoittanut mitä tulee tapahtumaan, eivät käsittäneet asiaa, sen kohdatessaan. Kun kaksi heistä oli Jeesuksen kuoleman jälkeen matkalla Emmauksen kylään, he miettivät päänsä puhki kaikkea tapahtunutta. Heidän seuraansa ilmestyi kolmas mies, jolle he selittivät tapahtuneita ja sitten tuumasivat:
"Mutta me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava..." He toivoivat, menneessä aikamuodossa! Heidän toivonsa lie mennyt, vaikka olivatkin hämmentyneitä kuulemistaan jutuista, että Jeesus ei enää ollutkaan haudassa. No, vieraan piti selittää heille kaikki mitä oli tästä asiasta ennustettu ja hän sanoi:
"Oi, te ymmärtämättömät ja sydämeltänne hitaat uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet." Ja nämä kaksi kulkijaa saivat aiheen vielä sinä iltana myöhemmin tuumia keskenään:
"Eikö sydämemme ollut meissä palava, kun hän puhui meille tiellä ja selitti meille kirjoitukset?" Heidän silmänsä ja sydämensä avautui näkemään ja kuulemaan oikein vasta silloin, kun kolmas kulkija, Jeesus itse, tarjosi heille jälleen ehtoollista; leipää ja viiniä.
Siunattua pitkäperjantaita sinulle!
---
Tämän tekstin raamattulainaukset: Luuk. 23:42, 46-47, Joh. 7:52, Luuk, 24:21, 25, 32
Nämä mainitut jakeet ovat vaihteeksi vanhasta Raamatusta vuodelta 1927, jossa
"Vanha Testamentti vuonna 1861 asetetun raamatunkäännöskomitean suomennoksen perusteella kielellisesti muodostettuna" "Uusi Testamentti suomennoksena, jonka seitsemäs yleinen vuonna 1913 pidetty Kirkolliskokous on päättänyt ottaa toistaiseksi vanhan käännöksen ohella väliaikaisesti käyttöön."