Tapahtui "Kenkäsolassa"...

Mitä siellä tapahtui? En kyllä tiedä, mutta ilmiselvästi jotain villin lännen juttuja se oli. Näyttäisi yksi juoksevan karkuun ainakin. Toinen kyttää tuolla kalliolla ja viittoilee kavereitaan lähemmäksi selkänsä takaa.

Tämä oli eilen yht'äkkinen päähänpisto piirrettäväksi. Istahdin hetkeksi sohvalle. Nuorimmalla pyöri joku lasten heppakuva ja siinä oli meneillään kohtaus, jossa hevosvaras jahtasi karkuun juoksevaa pikkupoikaa. Silmäni rekisteröivät sen paikan, josta poika juoksi. Sehän näytti olevan varrellisen kengän muotoinen... No, aika äkkiä minun piti siirtyä kokeilemaan, saanko jotain samantapaista aikaiseksi. Vähän sinnepäin, mutta tapahtumien henkilöt ja "tarina" on kai vaihtunut johonkin ihan muuhun, kun tässä kumminkin on aikuisia henkilöitä.  Kenkäsolan keksin paikan nimeksi itse.

...

Ja tänään näyttäisi joku kiitävän halki autiomaan... Lieköhän tuo se eilinen pakoon juokseva, vai joku takaa-ajajista? Mutta jos se on takaa-ajettava, mistä lie saanut hevosen? Jää nähtäväksi selviääkö juttu.

Tähän sain aiheen tänään kauppamatkalla. Olimme lähellä kotia hiekkatietä ajamassa, kun totesimme jonkun juuri äsken menneen siitä autolla, pölypilvestä päätellen. Mielikuvitukseni loihti siinä samassa ideaa siitä, että edessä menisi kovaa vauhtia hevonen ratsastajineen. Lännen asuissa tietenkin. Lisäsin tähän aamulla laittamaani juttuun, kun näytti sopivan aiheeseen:)


-----
Kun eilen keittiön pöydän ääressä tuota ylintä kuvaa puuhastelin, tuli isäntä nappaamaan touhustani kuvan.

Tekisin paljon mieluummin tämmöistä, kuin laittaisin ruokaa... Mutta nyt kun justiinsa sain tuon toisen kuvan valmiiksi, niin ehkä se ruoanlaittokin nyt huvittaa vähän paremmin. Täytyy katsoa mitä sitä rupeaisi tekemään.

Kesäyön kuvia

Viime yönä otettuja. Tänä aamuna n. klo 0.30. Tulimme Joensuusta Ahvenisen kautta ja eräällä levähdyspaikalla oli pysähdyttävä tällaisten näkymien takia. Siinä olisi voinut napsia kuvia pidempäänkin.

Ei voi ruveta sooloilemaan...

Jostain tuli taannoin mieleeni nuo otsikon sanat ja siitä sitten rönsyili jotain ajatuksia. "Tarviiko sitä uskoa/uskontoa niin vakavasti ottaa?"  "Kai sitä voi vähän hauskaa pitää?" "Eikö voisi vähän rennommin ottaa?" Noin voi joku ajatella.

Vastaus voisi olla: "Kuninkaan palveluksessa oleva ei voi ruveta sooloilemaan". Kuka Kuningasta palvelee, pyrkii tekemään  sen saamiensa ohjeistusten mukaan, eikä sooloile oman päänsä mukaan. Virheitä tulee, vaikka pyrkimys on oikeaan, mutta virheet tuodaan Kuninkaan eteen ja hän ymmärtää meitä kyllä.  Mutta ken tieten tahtoen rupeaa tekemään täysin oman tahtonsa, tai mikä vielä pahempaa, vieraan vallan toiveiden mukaan, mitä siitä sanomme? Hänen asiansa ratkaiskoon Kuningas, Jumala itse, joka meidät tuntee.

Mutta... usko ei ole uskontoa.

Se on yhteys Jumalaan; häneen,  joka on Kuninkaamme, Isämme, Luojamme.
Se on napanuora, jonka varassa elämme.
Se on pelastusköysi ja pelastusrengas, jonka varassa elämämme on.
Se ei ole perinnettä, jota voi uusia tai vaihtaa toiseen.
Se on enemmän.
Se on kaiken perusta.
Elämämme voima.
Kaiken moottori  ja polttoaine.
Ilma, jota hengitämme.
Vesi, jota juomme.
Valo, jota tarvitsemme.

Ilman häntä olisimme kuin akanat, jotka tuuli lennättää pois.
Kuin lumi, joka sulaa helteessä.
Nyt olemme kuin puutarhaan istutettu kallis siemen.
Vielä ei ole käynyt ilmi,  mitä meistä tulee.

Ja mitä siihen alussa mainittuun hauskanpitoon tai rennosti ottamiseen tulee, antaa Kuningas siihenkin aikoja ja mahdollisuuksia. Levon hetketkin ovat hänen antamaansa, hänen on kaikki, mitä teemme.

Nekin saavat monestä hyvästä osansa, jotka pakenevat Kuningasta.
Ne, jotka eivät enää uskaltaudu hänen eteensä.
Kyllä Kuningas heidät mieluusti ottaisi vastaan.

Kuninkaan pöytään on kutsu kaikille.
Kaikki eivät tahdo.

Paossa oleva ei ole vapaa...
Vapaa on se, joka armahdetaan.


---
Tässä jälleen yritykseni kuvata jotenkin sitä, mitä usko on. Sanakäänteissä on varmaan paljon sanomista, mutta tuon kummemmin en sitä osaa. Se usko ei ole vain jotain kulttuuria. Se on sitä, että uskoo yhäkin olevan elävän Jumalan, johon ihminen voi olla yhteydessä. Se on uskoa Jumalaan, joka välittää ihmisestä, joka antaa yhä syntejä anteeksi kaipaavalle.

Kirjoitin muistikirjaani viime sunnuntaina näin:

"Saako tarpeekseen? Noin mietin, kun olin jälleen laittanut "vaaranlaelle" tekstin, joka oli "uskonnollinen". Ajattelin, että joku voi kokea, että mitta on nyt täynnä sellaista, eikä enää halua käydä blogissa. "Joku voi saada tarpeekseen..." Jollekin se voinee olla  myös sitä, että nyt on riittävästi, ei tunnu vajaalta."



---
Tässä vielä yksi eilisiltainen piirustelu. Neito nimittäin palaa tänään kotimaahan puolivuotiselta reissultaan! Illalla hän viestitteli, kun oli jo aloittanut kotimatkansa.  Sen perusteella minä sitten kuvittelin vähäsen, millaista hänen alkumatkansa oli...:)

Niin se kuulemma oikea laituri  olikin  sopivasti suoraan nenän edessä:)

Kävelyretkeltä tarttui mukaan...

Lähdin iltapäivällä kävelemään. Olin aika turhautunut siihen, etten saa mitään tähdellistä aikaiseksi. Kävellessä on hyvä rauhoittua ja juttelinkin mielessäni Jumalalle ajatuksiani. No, sitten saavuin sellaiselle tien osuudelle, jossa kasvoi paljon kukkia. Päätinkin poimia niitä mukaani. Ja paluumatkalla otin vielä tienpielestä tuollaisen puun pötikän. Kaikkea sitä täytyykin mukanaan laahata. Olen kyllä sitä ennenkin katsellut sillä silmällä:) Siitä voi ehkä kehitellä jotain. Ja jos ei mitään synny, voi sen heittää huoletta pöpelikköön.

Muistatko milloin viimeksi käytit tätä?

Minä en muistanut, milloin viimeksi olisin tarvinnut purkinavaajaa. Oltiin tänään juuri tultu kaupasta ja halusin tehdä nopean ruoan. Vesi makaroonien keittämistä varten isoon kattilaan. Sitten kastiketta  varten pikkukattilaan  valmis valkosipulitomaattimurska, suolaa ja mustapippuria sekaan. Ja sitten vielä se tonnikalapurkillinen sinne sekaan. Vaan eipä se ihan noin mennyt. Oli nyt ostettu semmoinen halpistonnikalapurkki, jossa ei ollut sitä avausrenkulaa. Tarvittiin purkinavaaja. Pöyhin kiireissäni sekaisia laatikoita, eikä sitä löytynyt. Isäntäkin tuli etsimään, eikä löytynyt. Ajattelin jo, että no onpa tosi hyvää tonnikalakastiketta, ilman tonnikalaa... Vielä päätin vähän pönkiä laatikoita, joita jo oli molemmat katsoneet. Katsoin vielä siitäkin, josta sanoin isännälle jo aiemmin, että siellä sen ei ainakaan pitäisi olla. Olipa sinnekin silti kurkisteltu. No, sielläpä se nyt  kumminkin oli. Ja löytyi vielä toinenkin. jota en muistanut enää olevankaan. Luulin, että meillä on vain yksi.

Ja juuri sopivasti ehdin kipata tonnikalat kattilaan, kun ruokatouhu muuten oli valmis. Olihan se parempaa syödä tonnikalan kanssa, kuin ilman. Vaikka en muuten suosittele tähän sitä aivan halvinta tonnikalaa ottamaan. Kyllä sen maussa taas huomasi.

Mutta.. aina kannattaa näköjään  etsiä:)  Epätodennnäköisemmästäkin paikasta. Vaikka minulle tuli kyllä heti alussa melkein voipunut olo, etten jaksaisi mihinkään etsintään ruveta.

---
Alussa mainitun kauppareissun asu oli tämä.

Aamun metsäkierros

Aamulla, kun toiset vielä nukkuivat, lähdin ulos. Olin jo lähtenyt ilman kameraa, mutta palasin vielä hakemaan sen... 

...koska auringossa kylpevä kanerva näytti niin kivalta.

 Seuraava huomio. Sisustuksessa suositaan nyt vaaleanharmaata, tuohan olisi kiva...

 Sitten pääsinkin jo kallioille asti. Siellä huomasin valtavan kaarnanpalasen. 

Sihtailin kamerallani myös rotkon toisella puolella olevia puita. Jos vaikka piirrosmalliksi...

 Näitä "puun luita" siellä lojuu  maastossa monennäköisiä. Monista vain ei saa kunnon kuvia.

 Jotkut asiat on koettava paikanpäällä.

Aurinko ikäänkuin näytteli minulle paikkoja: "Katso nyt tuotakin kohtaa."

Ja täytyy taas todeta, että ei kuvat vedä vertaa paikallaololle.

Kivistä palapeliä.

Montakohan kertaa olen toivonut kunnon kuvaa saavani tuostakin kuivettuneesta.... 

Kuinka monta puuta, kun yhden rungosta on tullut monta?

"Vähän kiviä vääntelin", voisi sanoa tämä kallellaan oleva,

yhä elossa oleva puu kuitenkin.

Ja kanervia sielläkin. Onhan se hieno yhdistelmä, harmaa ja vihreä,

mutta ei sovi unohtaa itse kukkaa.

Joku noissa harmaissa oksissa vain kiehtoo... 

eikä vain niissä tietysti, vaan vihreissä myös. 

Onhan se valon ja varjon vaihtelu...

 Sitten siirryinkin toisenlaiselle metsäosuudelle, pois kallioilta.

 Varsin typerä oli vaatetukseni metsään mennessä... Mutta jos olisi pitänyt vaatteiden vaihtoon ruveta, olisi koko aamukierros jäänyt tekemättä. Kumisaappaat sentään on otin.

Kun palasin, sain olla yhä hiljaa, kun unessa yhä toiset olivat.

Ei syntynyt yhtään pyhää...

"Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti." Room. 5:6  KR -92

"Jeesus, sinä tulit juuri oikeaan aikaan ja elit juuri oikeaan aikaan. Sinä myös kuolit oikeaan aikaan meidän jumalattomien edestä. Kansasi yritti aikansa  voittaa synnin lakia täyttämällä, tulemalla pyhäksi. Mutta sillä tiellä ei kyetty pelastusta saavuttamaan. Seurasi vain murhetta ja lankeemusta, synnin kurjia seuraamuksia.

Ei syntynyt yhtään pyhää ihmistä, ei ketään, joka tekisi sitä, mikä on tahtosi mukaista. Riensit kuitenkin itse apuun, hyvä Jumalani. Lähetit Poikasi sovittamaan sovittamattomat synnit, kantamaan ihmiskunnan lankeemuksen ja ottamaan pois lain syyttävät säädökset.

Vapahtaja, sinä tulit ja julistit vaivan ajan päättyneen. Yhä vieläkin sinä tulet ja puhdistat uudestisyntymisen pesulla ja uskon lahjalla. Sydän hiljenee ja polvistuu eteesi. Hiljainen kiitos nousee kuin suitsutus alttarillesi."  Juha Vähäsarja/Joka päivä armon suojassa

---
Kuva: Noin 15 vuotta sitten piirrettyjä kortteja.

Tienvarren kukat

Tienvarren kukkia päätyi pari päivää sitten maljakkoonkin. Kävimme iltasella tyttöjen kanssa kävelemässä ja samalla tuli poimittua kukkia. Yhteiseen maljakkoon laitoimme kaikkien kukat.

Kimpussa on todella montaa sorttia. Tänä aamuna huomioni kiinnittyi kuitenkin lähinnä ojakärsämöiden,  sekä niiden taustalla olevien heinien, antamaan tunnelmaan. Yritin saada siitä kohdasta valokuvaa, mutta en onnistunut tavoittamaan ihan sitä, mitä halusin.

No, sitten kaivoin vesiväritkin taas esille... ainahan kannattaa yrittää kuulemma:)  Siinä  kuvassa ainakin on  taustalla vain se väri, jonka alunperin kuvaan tahdoin. Halusin nimittäin sen heinistä tulevan harmaanruskentavan  taustalle ja  sitä taustaa vasten valkoiset ojakärsämöt. Niitähän nuo kaiketi on?

Hyvää viikonloppua!

Jos sattuisit tarvitsemaan...

Haluaisin vinkata yhdestä hyvästä kirjoituksesta,

 jos joku ahdistunut vaikka sattuisi kaipaamaan lohdullista luettavaa:

https://yksinarmosta.fi/2018/07/19/jumalan-mutta/

Kalaa - ja kattilankansi

Tämä kansi on minusta jotenkin kesäinen.

Joten pakkohan se oli kirpparin ilmaislaatikosta mukaan ottaa... En kyllä vielä tiedä, mitä sillä teen, mutta voisi siihen ainakin vaikka nupin kehitellä jostain.

No, entäpä sitten nämä kalat! Pikkukala saalistettiin uimarannalta pari päivää sitten. Iso emokala on saalistettu samalta rannalta muutama kesä taaksepäin.

Näihin ei veistä, eikä suomustinrautaa ole tarvittu, eikä kyllä sitten kattilaakaan... joten pelkkä kansi riittää mainiosti:)

Semmoista rantakalaa...

Hyviä uintikelejä

toivoo kala ainakin...

ja niin kai me muutkin:)