maanantai 9. heinäkuuta 2018

60-luvun vauvanvaatteita

 Minulla ja siskollani käytössä olleita.




Paita on tietääkseni äitini tekemä.  Kangas on pehmeää flanellia. Reunoissa virkkaukset on tehty yhäkin kauniisti kiiltelevällä langalla ja samalla langalla on kirjotut kukkaset edustassa. Kukkia oli alkujaan viisi, mutta paita oli revennyt edestä halki, joten joskus sitä korjatessani hävisi keskeltä yksi kukkanen.




Selkäpuolen solmintanauhoistakin toinen on jo hävinnyt.



Ja olipa silloin kaupan trikootakin olemassa, vaikka useimmin vanhoja vauvan vaatteita katsellessa on esillä kankaisia, itsetehtyjä vaatteita.  Minusta tuossa trikoojakussa on kiva kuviointi. Tuo saattoi olla osa yöasusta.






Myssy on sitten kotitekoinen. Ehkä äitini tekemä.  Jos olisi ajatellut enemmän tämän jutun tekemistä etukäteen, olisi voinut pestä ja silittää myssyn ja muutkin vaatteet.





Sitten on vielä tämä jakku, joka on äitini tekemä. Edustassa on napit vain koristeena, sillä kiinitys on neppareilla.




Kangas ei ole kovin pehmeän tuntuista. Lieneeköhän villaa kankassa?



Minulla on vielä tallessa äidilläni ollut kirja vauvanvaatteista. Voisin ihan kuvitella, että siitä on kaavoja näihin saatettu ottaa. Sen kirjankin olisi  tietysti voinut tähän juttuun liittää, mutta eipä tullut silloin sitäkään ajatelleeksi. Joten jääköön toiseen kertaan se.


8 kommenttia:

  1. Hienoa, ett sait hyvät kengät (tuossa alempana), minäkin tykkään sellaisista kengistä jotka voi vaan työntää jalkaan, ja niitä useammat jo kertynytkin :)
    Ennen vauvanvaatteet olivat lyhyitä ja leveitä, huomasin sen joskus, kun oli pikkusiskon vanhoja vaatteita jossain. Mukavaa päivää! Ja muistetaan tosiaan niitä luolassa olevia poikia, niinkuin on muistettukin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten onkin niin, että ei mitenkään hirveän innolla kengännauhoja rupea solmiskelemaan, ainakaan sellaisissa kengissä, joita monesti päivän aikana saattaa jalkaansa vetäistä:) Mulla on yhdet sellaiset, joista kyllä tykkään ja joita käytän, mutta enemmänkin käyttäisin, jos ei niitä nauhoja olisi.
      On tosiaan vauvanvaatteet ennen olleet omituisen lyhyitä ja leveitä.

      Poista
  2. Voi miten suloisia vaatteita, onpa kiva kun tuollaisia aarteita on vielä tallessa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva on, että ovat nuo tallessa vielä, vaikka monia muuttojakin on ollut ja muutoissa aina laitetaan tavaraa poiskin.

      Poista
  3. Hienot aarteet, hyvä kun ovat tallessa. <3

    VastaaPoista
  4. Kivoja muistoja! Niin usein tullaiset muistoesineet tulee hävitettyä tilan puutteessa, vaikka eivät ne paljon tilaa vaadi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin monia muuttoja ollut ja aina tavaraa jouduttu laittamaan pois. Oikeastaan ihme, ettän nuo vielä tallella ovat.

      Poista