Maltalle pelastuneet

Laiva oli haaksirikkoutunut Maltan (Melite) edustalla. Mutta kaikki, jopa täysin uimataidottomat

olivat pelastuneet laudankappaleilla ym. saarelle. Maltalla oli ystävällisiä ihmisiä. Se ilahdutti järkyttyneitä ihmisiä. Heille tehtiin jopa nuotio, että saisivat lämmitellä, sillä oli kylmä ja oli ruvennut satamaankin. Yksi merestä pelastuneista jaksoi vielä puuhastella risujen keruussa nuotioon. Mutta kun tuli oli jo saatu syttymään, tuli käärme kuumuuden tähden esiin ja kävi kiinni sen miehen käteen. Läsnolevat olivat kauhuissaan sen nähdessään. Mutta mies pudisti tyynesti käärmeen kädestään nuotioon. Eikä hänelle tapahtunutkaan yhtään mitään käärmeen tähden, vaikka niin uskottiin käyvän.

Saaren mahtavimmalla miehellä oli maatiloja siinä lähellä. Tuo mies otti heidät vieraikseen kolmeksi päiväksi. Hän teki sen, vaikkka hänellä itsellään oli huolia. Hänen isänsä oli sairaana kuumeessa ja punataudissa. Risuja keräillyt, ja käärmeenpureman saanut mies tahtoi mennä katsomaan sitä sairasta miestä. Hän rukoili sairaan puolesta pannen ihan kätensä hänen päälleen. Ja tapahtui niin, että sairas isä parani. Sen seurauksena  tulivat muutkin sairaat sinne, ja heidätkin parannettiin.

Haaksirikkoiset saivat  saarellaoloaikana kokea ystävällisyyttä, huolenpitoa ja kunniaakin. Kun he kolmen kuukauden päästä pääsivät jatkamaan matkaansa, varustettiin heidät kaikella tarvittavalla vielä siihenkin. Maltalta he lähtivät Syrakusaan, sieltä Reegioniin, sitten Puteoliin, jonka jälkeen olikin jo vuorossa määränpää Rooma.


---
Melite: https://fi.wikipedia.org/wiki/Melite Malta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Malta
Syrakusa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Syrakusa
Reggio di Calabria: https://fi.wikipedia.org/wiki/Reggio_di_Calabria
Puteoli: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pozzuoli


Matkalainen, jota käärme puri oli Paavali, (ent. nimeltään Saul). Miksi minua tämä Paavalin matka nyt niin kiinnosti?  No, tuohan voisi olla kuvaus ihan tältäkin päivältä. Samoilla tienoilla ihmisiä pelastetaan merestä. Kaikki  mainitut paikat ja kaupungitkin ovat yhä olemassa.

Paavali aloitti matkansa Kesareasta. Tai tavallaan se alkoi jo Jerusalemista, mutta Kesareassa hän joutui odottamaan asiansa tulevia vaiheita pari vuotta. Kesareasta he astuivat laivaan ja seuraava laivan pysähdyspaikka oli Siidon. Kypron suojassa he olivat myös matkansa vaiheissa. Samoin Kreeta tarjosi heille suojaa kovalta tuulelta.  Mutta jos kiinnostaa lue itse: Matka alkaa. Apostolien teot luvut 27-28 (linkki Koivuniemen Raamattuhaku, v. -33/-38 Raamattu)

Siidon: https://fi.wikipedia.org/wiki/Sidon
Kesarea: https://fi.wikipedia.org/wiki/Caesarea_Maritima


Paavali ei ollut pakolainen, vaan vanki. Mutta samoin kuin pakolaiset nykyään, hän joutui hätään merellä. Paavalin tapaus oli aikojen taakaa, mutta luitko jo sen yhden tapauksen ihan lähiajalta, kun pakolaisten veneestä, joka oli matkalla Turkista Kreikkaan, pieni tyttö putosi veneestä mereen ja millainen suuri ihmetyksen aihe oli hänen pelastumisensa?

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kuka-pelastaa-minut-syvista-vesista/

Kukaan meistä ei ole täydellinen

Tuli mieleen  taannoin ajatella Isä Matteo -sarjaa, jota niin paljon katselemme. Siinä on näkyvissä paljon epätäydellistä vanhemmuutta, huonoa elämää muuten, rakkauden kaipuuta, vääriä valintoja... mutta myös Jumalan armotekoja, joita Isä Matteon suulla julistetaan monin tavoin epätäydellisille. Epätäydellinen hänkin. Eihän kukaan meistä täydellinen ole.

Missä me näemme Jeesuksen?  Raamatussa, Jumalan Sanassa tietenkin. Mutta myös heijastuksena toisissa ihmisissä. Jokainen Jeesukseen uskovakin heijastaa Kristusta jollakin tavalla. Monesti varmaan niinkin, ettei sitä itse edes tajua tekevänsä. Pieni kivensirpalekin voi heijastaa kirkkautta yllättävästi, kun aurinko siihen osuu. Itsessä siinä ei mitään valoa ole.

Täydellinen? Ei siis kukaan meistä... mutta yksi oli: Jeesus Kristus Jumalan Poika. Raamattu sanoo tähän tapaan:

 "...mikä laille oli mahdotonta,
...

sen Jumala teki

lähettämällä  Poikansa..."

(lyhennelmänä jakeesta Room. 8:3, 

katso kokonaan tästä)

Vain Jeesus oli synnitön. Meille ihmisille sensijaan on mahdotonta elää niin, että tekisimme aina oikein, vaikka haluaisimmekin.   Me, uskoviksi tultuammekin, olemme yhä niitä epätäydellisiä ihmisiä, jotka "..monessa kohden hairahdumme"*.

Vain tuo yksi synnitön, Jeesus Kristus, saattoi olla laintäyttäjä ja sijaiskärsijä puolestamme. Ja se kaikki sen tähden, että me saisimme hänen ansiostaan vapauden. Vain Hän kelpasi siihen. Ja sen Hän teki omasta halustaan; rakkaudesta meihin.

---

* "Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme. Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös ruumiinsa." Jaakob 3:2

"Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikn silloin täydellisesti tunnetaan." 1 Korinttolaiskirje 13:12

Lakkahilloa!

Jo ennen edellisessä jutussa mainittua mustikkapäivää, olivat tytöt keränneet lakkoja. Ihan ensiksi ikäänkuin kokeeksi läheiseltä toiselta suolta, ja sitten tuolta rotkon pohjalta. Rotkon suolla oli vieraitakin poimijoita tyttöjen kanssa samaan aikaan. Tyttöjen keräämät lakat jäivät lopulta omaan käyttöön, vaikka aluksi oli aikomus niidenkin myymiseen.

Tässä osa kerätyistä marjoista. Keräsivät näiden lisäksi myös noin puoli tavan ämpärillistä.

Niinpä nyt siis on saatu syödä ihan tuoreita lakkoja, ja myös lakkahilloa. Kaikki tämä marjatouhu tuli ikäänkuin minulle yllättäen, sillä itselläni ei ollut mitään aikomusta mennä marjaan. Mutta kun tyttäret niitä keräsi, oli niiden kanssa minunkin toimittava, eli keitettävä hilloa. Koska hillonkeitto tuli minulle eteen niin, etten ollut mitenkään valmistautunut moiseen, oli ensin katsottava, onko edes sokeria siihen touhuun tarpeeksi. Löysin kaapista kaksi sokeripussia, jotka olivat enemmän ja vähemmän vajaita. Päättelin, että se lähes täysi olisi riittävä hillohommaan. Katsoin vanhoista keittokirjoistani vähän ohjetta, mutta toimin silti jonkin verran oman pääni mukaan. Siihen ensimmäiseen hilloerään hulautin kattilaan marjojen päälle kolme desiä vettä ja sen lähes täyden sokeripussillisen. Kun olin aikani sitä keitellyt, oli aika myös maistella: Tämähän on hyvää! Mikä ei suinkaan ole itsestäänselvyys minun keittiöhommissani.

No, seuraavana päivänä oli vähän pienempi erä hillottava, koska oli selvää, ettei niitä ehditä syödä tuoreeltaan. Pakastuskin tietysti on olemassa, mutta hillo tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Mutta nyt oli se sokeriongelma. Oli se kovasti vajaa pussi ja  fariinisokeria vain pienesti vajaa pussillinen. Mutta nytpä oli marjaeräkin pienempi, joten samat systeemit muuten kuin edellisenä päivänä, mutta nyt vähemmän marjoja ja vettä ja sekaan fariinisokeria. Ihan hyvä tuli siitäkin, mutta himpun verran on vähemmän makeutta tässä toisessa.

Näihin  tehtyihin hilloihin tuotettiin oikein pojalla lasipurkitkin, kun tiedettiin hänen olevan tulossa tännepäin. Purkit vain pestiin normaalisti, ei mitään varsinaisia hillohommiin kuuluvia muita juttuja, sillä ei näitä hilloja ole kauaa tarkoitus säilytellä. Pari satsia lähti jo muuallekin niistä. Ja meillä on hilloa jo ahkerasti käytetty:)

Yllätyksiä parkkipaikalla - eilinen ja vuosien takainen

Eilen tytöt ahkeroivat marjankeruussa, kaikki kolme. Mustikoita keräsivät. Meillä on totuttu marjat keräilemään ilman poimuria ja perkaamaan ilman puhdistusritilää yms. Eilenkin oli poimurilla vähän aikaa kokeiltu, ja palattu käsikeruuseen. Marjatouhuissa, keruun ja perkuun merkeissä, meni tytöillä eilinen päivä. Illalla lähdettiin niitä vielä viemään ostopaikalle. Tytöt halusivat kokeilla senkin mahdollisuuden, vaikka meitä vähän epäilytti, kannattaako se. Kun pääsimme perille sinne paikalle, oli siellä jo muutamia autoja  odottelemassa. Asetuimme jonon jatkoksi. Tuo paikka on valtatien varrella, tyhjäksi jääneen kahvilan piha, jossa kesäisin on kukkamyyntiä. Jonkin ajan kuluttua paikalle tuli mies, joka ilmoitti ostoauton olevan kovasti myöhässä: puolitoista tuntia.  Jonka ajan joku heti muunsi käytännön ajaksi, tokaisten sen tarkoittavan kahta tuntia. Sillä matematiikalla ostaja tulisi paikalle n. klo 21.30. Me olimme kotoa lähteneet vähän ennen klo 19 ajelemaan. Mietimme, mitä teemme? Lähdimme Enon keskustaan mietintätauolle. Kun kahdessa kaupassa oli käyty, ja vielä kiskallakin, ja vähän ajeltu kylällä, olikin jo sopivanpuoleinen aika mennä jälleen odottelemaan sinne marjojen ostajaa. Odottelu pitkän päivän jälkeen tuntui todella tylsältä. Kun kuorma-auto sitten tuli, meni sillä alkuvalmisteluihin aikaa, kun sienikoreja ym. vedettiin auton uumenista esille. Kun ostot vihdoin alkoivat, tytöt menivät puolentoista marjaämpärinsä kanssa jonottamaan. Mutta monilla oli sieniä myytävänä todella paljon ja se oli aikaavievää. Isännällä ja minulla alkoi kärsivällisyys odottamiseen mennä. Mietimme jo, että sanomme tytöille, että lähdetään pois. Mutta sitten huomattiin, että he olivat häipyneet siitä kohdasta, jossa olivat odotelleet. Jonkun ajan kuluttua näkyivätkin tulevan tyhjien ämpäreiden kanssa ja autoon saavuttuaan arvuutttelivat meitä saadusta hinnasta. Se ylitti kaikki odotukset: 65 euroa! Mutta ostaja olikin eri, kuin mitä luulimme. Eräs sieniä myymään tullut mies olikin halunnut ostaa tyttöjen valmiiksi puhdistetun marjaerän:)  Olimme niin kiitollisia, että tytöt saivat noin hyvän palkan ahkeroinnilleen. Ja me kun meinattiin jo lähteä kotiin keskenkaiken, ja ostaa marjat itse... Ei meillä olisi ollut tytöille noin paljon maksaa. Olin päivällä jo sanonut, että parhaan hinnan saisi jollekin suoraan myyden, mutta sitten todennut myös sen, että mistä sen ostajan saisi...

Mutta tuohon samaan paikkaan liittyy eräs toisenlainenkin yllätys vuosien takaa. Olimme isännän kanssa joku kerta menossa Joensuuhun kirppiskierrokselle. Päivä oli muistaakseni lauantai. Enoa lähestyttäessä autoon tuli joku häikkä. Kurvasimme siihen samalle pihalle miettimään, mitä tehdä. Asian jatko meni niin, että siinä pihassa oli joku taksi, joka neuvoi meille korjaamon. Se oli Joensuun suunnassa ja se taksi ajoi edellä ja osoitti meille paikan. Kun sitten menimme sinne korjaamolle, saimme tietää, ettei siellä oikeastaan olisi omistajan pitänyt nyt olla paikalla, vaan mökillä. Ja siinä korjaamossa oli keskitytty korjaamaan vain joitakin tiettyjä automerkkejä. Automme ei ollut niitä merkkejä, mutta sitä katsottiin silti. Saimme ikäviä uutisia: auton saisi viedä "autojen hautausmaalle", jota sanaa tuo korjaamon omistaja käytti. Mutta meille tarjottiim myös kahvit ja jutellesssa kävi ilmi, että korjaamon omistaja oli uskovainen mies, kansanlähetyksen puhujanakin toisinaan oli. Hän käytti jossain vaiheessa meille puhuessaan sellaistakin lausahdusta, kuin "myrskyn silmässä". Se tarttui korvaani erityisesti, sillä olin yhtä kirjaa juuri aiemmin lukenut, jossa oli se sama sana. Mutta kaikenkaikkiaan, vaikka olimme todella harmissamme, että auto oli niin huonossa kunnossa, olimme ihmeissämme siitä, että meidät oikein edeltäajaen, sieltä valtatien varren tontilta ohjattiin juuri tällaiseen autokorjaamoon. Jumala tiesi, että se puhuttelisi meitä.

Sumuisen metsän auringonousu tältä aamulta

Seurakuntalainen: "Kuka pelastaa minut syvistä vesistä?"

Seurakuntalainen -sivustolla oli juttu jonka haluan jakaa teillekin luettavaksi: https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kuka-pelastaa-minut-syvista-vesista/
Lue, kuinka 7-vuotiaan tytön kävi, hänen pudottuaan mereen...

Se oli päivän paras juttu. Lue ja ihmettele, mitä Jeesus tänäänkin voi tehdä!

"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti." Hebr. 13:8

Vielä kootaan pelloilta jotain

Olen monesti katsellut vanhoja peltopaikkoja ja miettinyt, vieläkö niistä kootaan jotain. Sain ilokseni havaita, että tältä peltoaukealta vielä kootaan. Onhan se hyvä, että aikanaan vaivalla tehdyt pellot saavat olla vielä tällä tavalla käytössä. Monesti voi olla niinkin, että niitä kyllä tahdottaisiin pitääkin peltokäytössä, mutta ei ole ketään, joka sen tekisi. Tai ei ole tarvetta sellaiselle peltokäytölle.

Tässä oli nyt muutama otos eiliseltä kävelyltäni tyttöjen kanssa. Ja heti se tuli myös uniin. Aamulla heräsin nopsaan ja kesken unen. Heti aloin muistella sitä untani ja laitoin sitä muistiin paperillekin. Ja piirsin vielä kuvaakin siitä. Ja kuinka ollakaan, jälleen oli eilisen arkeni aineksista koottu uni saanut tapahtumapaikakseen paikan toisella puolella maata. Asiat tapahtuivat muunneltuina Pomarkussa, mutta selvästi näki, mistä unen ainekset olivat kotoisin. Siinä oli mm. kukkaniitty, joka oli selvästi napattu eilisestä kävelystä, kun oli niin runsaassa kukassa  tienpielet. Uni oli ihan hauska. Siinä oli mm. kukkaniittyistä mäkeä lasketteleva koira:)

Ruutupaitaa, kirjavaa hametta ja liian isot saappaat

Tämän juttusen kuvat on kesäkuulla otettuja.  Kesäkuinen aamukävely. Täällä korvessa asumisessa on sekin hyvä puoli, että ei ole niin väliä, onko vaatteet hyvin yhteensopivia. Mutta käytännössä kyllä saattaa olla, että jos lähtee tuonne tielle, missä muutkin autoilla liikkuu, niin toisinaan voi tulla tunne, että ohiajavat voivat ajatella, että "mikähän se tuokin on?"  Tässä oli taas yksi sellainen outo yhdistelmä, jolla en kaupunkiin lähtisi, mutta täällä se menee. Oli lämmin päivä ja mulla silti harmaat pitkävartiset kumpparitkin jaloissa. Ne liian isot lompsottimet...

En ole kovin montaa selfietä itsestäni ottanut, mutta tässä nyt pari. Nuo aurinkolasit on sellaiset, jotka voi laittaa silmälasien päälle. Hyvin harvoin niitä käytän, sillä on sellainen olo, että ne tippuu nenälle. Tuollakin kerralla otin ne kohta pois päästäni. Ylipäätään en tykkää siitä, kun aurinkolasit tummentaa maiseman. Autossa ne on joskus tarpeen, jos sillä auton "lipalla" ei voi häikäisyä estää.


Tälläkin kerralla pari tuntematonta pöyräilijää meni ohitseni.

Sisimmässä vankikopissa

Filippin vankila. Se ei päivänvalosssa näyttänyt yhtä synkeältä, kuin illan tai yön pimeydessä.

Mutta nyt oli jo lähes keskiyö. Vanginvartija oli hereillä. Vankilaan oli tuotu kaksi uutta vankia sinä päivänä. Heidän metelöintinsä otti vanginvartijaa päähän.  Olisivat nyt jo hiljaa, mokomat! Lauloivat keskellä yötä. Ja sitä ihmeellisempää, että se heidän laulunsa kuulosti olevan jotain kiitoksen tapaista. Ihan hullua. Miehethän olivat haavoillakin, kun olivat kerran raippojakin saaneet. Olivatkohan ihan täysissä järjissään... mietti vanginvartija.

Filippin vankilan keskiyö. Maanjäristys. Vankilan järeät seinät vapisevat. Rappaukset tippuvat seinistä. Vangit huutavat peloissaan. Ja vielä ne yhdet laulavat... Kun järistys on mennyt ohi, kiiruhtaa vanginvartija katsomaan, miltä vankilassa näyttää. Onko  vankila vahingoittumaton?

Ei ole!  Ovet retkottavat auki! Mitä minä nyt teen? Kaikki vangit ovat varmasti karanneet, ja minä saan syyt niskoilleni, ajatteli vanginvartija.  Samassa hän jo otti miekkansa esiin, tehdäkseen epätoivoisen teon. Mutta juuri silloin hän kuuli huudon: "Älä tee itsellesi mitään, sillä me kaikki olemme yhä täällä!"

Ja siitä alkoikin aivan toisenlainen yöpalvelus...

---

Tämä kertomus löytyy Raamatusta: Apostolien teot 16:9-40 Tästäkin pääset lukemaan sen, (Koivuniemen Raamattuhaku).

Meilläkin voi olla omat "vankilamme"; ne jotkin mahdottomilta tuntuvat asiat tai olosuhteet, joista pääsy tuntuu aivan mahdottomalta.  Mutta kun Jumala tarttuu niihin mahdottomuuksiin, mikään ei voi estää ovien aukeamista.

Ketä kuuntelet toivottomassa tilanteessa?

Sanoilla on aika voima. Niin on ihmisen sanoilla, jotka monesti lyövät lyttyyn. Mutta löytyy myös parempien sanojen lausuja, joka luo uutta elämää toivottomalle. Tästä asiasta, kun kaikki  näyttää jo liian myöhäiseltä avunsaantiin, oli hyvä kirjoitus Yksin armosta -blogissa:  Enää ei tarvitse auttaa - on jo liian myöhäistä.

Aamun piirustelu

Perustuu ikäänkuin noihin alla oleviin jakeisiin. Mutta minulla oli myös itsellä mielikuva jostakin suon tapaisesta, josta täysin ryvettynyt autetaan pois. Auttaja ei myöskään kaihda ottaa kädestä autettavaansa, vaikka autettava on aivan likainen.

"Hän, joka tomusta nostaa alhaisen, korottaa loasta köyhän." Psalmi 113:7

"Ja hän nosti minut ylös turmion kuopasta, lokaisesta liejusta, ja asetti minun jalkani kalliolle, hän vahvisti minun askeleeni." Psalmi 40:3

Vähän ruostetta väliin

Puuhastelin tässä taannoin sen "katiskaksi" nimeämäni aitauksen takapihalle. Ideaa siinä ajatuksessa oli enemmän, kuin mitä toteutus on. Kuvitelmaani kuului, että verkon vieressä kasvaisikin jotain; joko pajua, tai jotain köynnöstä. Mutta harvoinpa ne  kuvitelmat ihan toteen käy. Mutta laitoin sentään ruosteiseen purkkiin  vähän rikkaruohoa vihreyttä tuomaan.

Tällainenhan se "katiska" oli. Sinnehän on itseasiassa myöhemmin laitettu tonkan viereen tuolikin, jossa olisi toisinaan ihan kiva istuskellakin, jollei hyttyset tms. syö...

Tässä oli se juttu, jossa siitä "katiskasta" aiemmin  oli; kylkiäisenä mm. ruosteinen maitotonka ja lommoiset kahvipannut.

Kun häntä ei enää ole

"Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne." Ps 103:16

Sain eilen tiedon, että eräs entinen naapuri on kuollut.  Kun muutenkin olen viime aikoina entistä kotikuntaani miettinyt, viipyilevät ne ajatukset siellä tämänkin takia taas. Tämä naapuri asui silloin, n. 40 vuotta sitten, kerrostalossa meidän alapuolellamme. Minä olin silloin nuori tyttö, ja nuori oli hänkin, vajaat kymmenen vuotta minua vanhempi. Mutta hän oli jo äiti. Hän halusi käydä sunnuntaisin  kirkossa. Ja sellaisina hetkinä hän tarvitsi lapsenvahtia. Muutamia kertoja minäkin, ja siskonikin, oltiin heidän kotonaan lapsenvahtina. Erään kerran tämä naapuri teki yllätyksen;  hän ompeli minulle paitapuseron.


Mutta muutakin tämmöisestä tulee mieleen. Meidän itsekunkin tulisi olla valmiita lähtöön, myös äkilliseen ja yllättävään. Meillä voi olla kesken vaikka mitä, mutta jos Jumalan mielestä aika on täysi, niin silloin meidät kutsutaan täältä ajasta pois. Voimme tuntea hätää ajatellessamme kaikkea tätä, että olemmeko valmiit.  Mutta  muuta valmiutta meillä ei voi olla, kuin se, minkä Jeesus meille valmisti. Jeesus kuoli ristillä kantaen sinne jokaisen meidän synnit. Käsitätkö mitä se tarkoittaa? Se on lahja. Jumala todella tahtoo antaa sen sinulle ja minulle. Synti vaihdetaan armoon ja Jumalan lapsen asemaan. Ja joka siihen Jeesuksen tekoon turvansa laittaa, on turvassa kuolemassakin. Pyydä syntejäsi Jeesukselta anteeksi. Hän antaa mielellään. Se että on saanut anteeksi, perustuu sitten siihen Jeesuksen jo silloin kauan sitten tekemään tekoon - ei siihen, että tuntuuko se joltain. Tunteet tulevat ja menevät. Tämän asian perusta on muualla kuin tunteissa.

Jeesus sanoi: "... ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos." Johannes 6:37

"...synnit ovat teille anteeksi annetut hänen nimensä tähden."  1 Johanneksen kirje 2:12
Siis kenen nimen tähden ne synnit anteeksi annetaan? Jeesuksen, sillä hän meidän rangaistuksemme jo kärsi.

"Niin aterinkumppanit rupesivat ajattelemaan mielessänsä: "Kuka tämä on, joka synnitkin anteeksi antaa? "  Luukas 7:49 Se joku oli silloin, ja on yhä: Jeesus.

Sähköt oli pois...

"Herra käy teidän edellänne, Israelin Jumala kulkee viimeisenä joukossanne." Jes. 52:12 (norjal. raam. käänn.) Levähtäkää vähän/Fredrik Wislöff


Sähköt oli pois tiistai-illasta eilisiltaan asti. Laitan nyt vain tämän toissapäivänä lukemani jakeen osan, joka minua puhutteli ihan tuon sähkökatkonkin vuoksi.  Mieleeni tuli vaeltava joukko, jonka aivan viimeisenä tulee Herra itse. Sähkön palautumisesta ajattelin tuon lukiessani vähän niin, että ollaankohan sitä niitä viimeisiä. Ei ihan viimeisiä oltu, koska meidän jälkeemmekin sähköttömiä vielä oli, mutta siellä loppupäässä kuitenkin.