Päivämies: "Siunauksen äärellä on hyvä olla"

Netin uutistarjonnasta osui eilen silmiin juttu, jossa oli mielestäni; sanoisinko nyt siunaavia, hyviä ajatuksia arkisten asioiden ääressä huomattu ja sanoitettu. Oli oltu viestintäkurssilla siinä.

"Siunauksen äärellä on hyvä olla - Viestintäkurssilaiset keskustelivat kohtaamisista" - Päivämies: https://share.google/9iyPOod4wYv36eZzT

Päivämies on Rauhanyhdistyksen lehti. 

---

Jeesukseen uskovien seurakuntia on hyvin monenlaisia. Toisten tavat voivat tuntua vierailta ja herättää erinäisiä epäluuloja. Kuitenkin ollaan samaa Jumalan perhettä. Ja niinkuin aamulla tulin miettineeksi aiemmin, seurakunta on sairaiden, monia vaivoja omaavien ihmisten yhteisö.  Jos ei ruumiillista sairautta olekaan, ollaan kuitenkin kaikki Jumalan parantavan kosketuksen tarvitsevia silti jokainen. Hänen hoidossaan sairaina ja "terveinä". 

Siunatkoon sinua Herra Jeesus itse tänään. 

Ihana huomio tänä aamuna luetusta

Ihana huomio, Päivän Tunnussana -kirjasen tuomana esiin. Siinä kun oli jae niin kirjoitettuna, että Jeesuksen nimi siinä alussa oli myös mainittu. Tärkein seikka selvisi heti siinä. Raamatussakin asia selviää, kuka sen  merkittävän asian teki, kunhan lukee enemmän jakeita edestä ja takaa; mutta kirjasessa asia tuli selväksi yhdessä jakeessa, kun sen Vapauttajan nimikin oli heti alkuun selvennykseksi laitettu; näin siis Päivän Tunnussana: Jeesus tuli päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina. Hebr. 2:15

 Jeesus - kuolemanpelosta Vapauttaja!

"Kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina." Sitähän me ihmiset todella jokainen olemme kokeneet. Kuolema on ollut koko ikämme se suuri peikko ja "vihollisista viimeinen", jota emme itse kykene voittamaan. Pelkäämme, mihin joudumme kuoleman ottaessa meistä valllan.

Mutta nytpä onkin kuoleman valta murrettu! Vaikka jokaisen ihmisen ruumis eli kroppa tai keho; kuolee, kuolemalla ei ole valtaa pitää meitä, koska Jeesus omalla kuolemallaan hankki meille uuden elämän - taivaassa, Luojamme luona. Se on lahja jokaiselle halukkaalle vastaanottajalle.

Raamattu, vuoden 1992 käännös selittää: "Sen kuitenkin näemme, että tuo "lyhyeksi aikaa enkeleitä halvemmaksi asetettu", Jeesus, on kuoleman tuskat kärsittyään "seppelöity kirkkaudella ja kunnialla". Armollisen Jumalan tahto näe oli, että Jeesuksen oli kärsittävä kuolema jokaisen ihmisen puolesta. 

Hän, joka on kaiken luoja ja perusta, tahtoi tuoda paljon lapsia kirkkauteen, ja siksi hänen tuli tehdä heidän pelastajansa ja perilleviejänsä kärsimysten kautta täydelliseksi. Pyhittäjällä ja pyhitettävillä on kaikilla sama isä; siksi ei pyhittäjä häpeäkään kutsua näitä veljikseen: - Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä. Hän sanoo myös: - Minä turvaan Herraan, ja edelleen: - Tässä olemme, minä ja lapset, jotka Jumala minulle antoi.

Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen. Siksi hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, ja päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina.

Hän ei siis ota suojelukseensa enkeleitä - hän ottaa suojelukseensa Abrahamin* suvun. Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan." Hebr. 2:9-18 KR-92

*Abraham: uskon isä, jokaisen uskovan isä. Hän on siis paljon enemmän kuin vain israelin kansan isä.

Osui silmään tällainen juttu

Yllättäen tämän pääsi lukemaan, vaikka se näytti olevan pääasiassa tilaajien luettavissa. Kiva kun pääsi, sillä juttu oli minusta mielenkiintoinen, ihan siltäkin kannalta, etten ollenkaan tunne Seinäjoen helluntaiseurakuntaa; ja näin pääsi ikäänkuin hieman kurkistamaan sinne. Mutta toinen mielenkiintoinen asia oli maininnat Israelista ja muista kansoista; kaikkien puolesta rukoillaan! 

"Seinäjokelainen Jacob Huttunen aloitti helluntaiseurakunnan johtavana pastorina – "Siunaamme Israelia, vaikka kaikki tekevät joskus väärin" | Ilkka-Pohjalainen 

https://www.ilkkapohjalainen.fi/seinajokelainen-jacob-huttunen-aloitti-helluntaise/12476687

Kylmäävä päätös

Oli suorastaan kylmäävä päätös, jonka apulaisoikeusasiamies oli antanut koulujen joulujuhlista. Hänen mukaansa on lainvastaista pitää niitä kirkossa. Tuntuu ihan, että melkein mitä muuta tahansa voi olla, kunhan vain ei mitään kristillistä ole. Uskonnonvapaus tosiaan kapenee vähän kerrassaan. Pistää miettimään, mitä seuraavaksi.

Tulee mieleen tästä asiasta, että päätösprosessiin osalliset eivät taida itse juurikaan kirkon tai muunkaan rukoushuoneen ovia aukoa, eivätkä sallisi sitä sitten toisillekaan.  "...Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä." Matt. 23:13

Mutta Jeesus sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta." Mark. 10:14, Luuk. 18:16

Siellä me sitten hytistiin tien poskessa, mutta sitten tuli taksi...

Ihan tavallinen kauppamatka sen piti olla. Olimme ehtineet lähes puolimatkaan Lieksan suuntaan, kun auto teki jotain omituista. Se hyytyi, vaikka painoi kaasua. Ja lopulta sammui täysin.  Seurasi soitto korjaamolle, mutta sieltä ei kukaan ehtinyt siihen hätään. Saimme hinausauton numeron. Puolisen tuntia odoteltuamme hinausauto saapui. Auto perrattiin sen kyytiin.

Nämä kuvat tytärten ottamia.

Me puolestaan jäimme kylmissämme hytisemään tien poskeen. Rupesimme taksin numeroa etsimään. Yhteen numeroon tehty soittoyritys ei tuottanut vastausta lainkaan. Taas pähkäiltiin, että mihin numeroon nyt käytäisiin käsiksi. Mutta sitä ei tarvittukaan, sillä Joensuun suunnasta tulla porhalsi taksi, tyhjänä ja Lieksaan menossa. Isäntä viittoili sille ja pääsimme lämpimään kyytiin. Menimme Lieksassa ensimäiseksi Citymarketin kahvilaan saamaan lämmikettä, sillä edes taksimatkan aikana emme ehtineet kunnolla lämmetä. Citymarketin kahviossa saatiin muuten vielä Fazerin karkit kaupan päälle, liekö joku tämän päivän erikoisetu.

Mielenkiintoista tässä on esimerkiksi se, että  onneksi yksi tytöistä ei lähtenyt kauppareissuun mukaan. No, taksiin mahtuikin vain neljä henkilöä... Ja onneksi emme saaneet sillä ekalla soitolla taksia kiinni, sillä jos se olisi lähtenyt Lieksasta päin meitä hakemaan, olisi taksikyytimme tullut kalliimmaksi. Sekin vielä oli, että kauppareissuun lähtemisemme tapahtui sopivaan aikaan, ei liian aikaisin. Jos olisimme lähteneet aiemmin aamulla, olisimme ruokaostokset tehtyämme joutuneet odottamaan linja-autoa turhan pitkään. Ja sitten tuli nyt vielä mieleeni sekin, että onneksi se yksi neitokainen ei lähtenyt mukaan senkin  takia, että kun olimme tulossa painavien ostosten kanssa linja-autolta, ei meidän tarvinnut kaikkea siitä kotiin käsissämme roikottaa, sillä hän saattoi tulla meitä vastaan sen kärryn kanssa, jota toisinaan "roskakärryksikin" nimitän. Sille oli taas tarvetta.

Mutta vähän hirvittää, mikä siinä autossa on. Vasta ensi viikolla, kuulemma tiistaina vasta, ehtivät sitä korjaamolla tutkailla. Ehkä vikailmoituksen joku saattaa ehtiä aiemminkin katsoa.

---
Mitä tulinkaan aamulla kirjoittaneeksi toiseen blogiini, kun en vielä tiennyt tällaisesta päivän "erikoisohjelmasta" mitään. Olin kirjoittanut mm. "Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää, teidän kaikkea tätä tarvitsevan." Noin olin kirjoittanut aivan muuta mielessäni. Tytär sitten siellä Citymarketin kahviossa minua muistutti aamullisista kirjoitelmistani:) Vai tällaista kaikkea nyt sitten tarvittiin.

Ai niin, tämäkinhän minun piti vielä tähän lisätä. Kun Lieksan "linja-autoasemalla" (siis pelkät kolme laituria ja kaksi muovista odottelukatosta) olimme nousemassa autoon, napautti joku minun takanani oleva minua selkään, tuttu nainen seurakunnasta. Kun sitten istuimme jo autossa, pihaan kurvasi auto. Siinä nousi kyytiin seurakuntamme pastori. Rouvansa oli kyytinyt hänet siihen. Sehän olikin sitten jo jonkinmoinen "sukukokous", kun saman Taivaallisen Isän lapsia kerran ollaan. Että semmoista tänään täältä.


---
Ja mistä sitten lopulta olikaan kyse:  bensa oli loppunut... Se yllätti meidät täysin, sillä olimme ennen voineet luottaa mittariin, joka näyttää oletettuja, vielä ajettavia kilometrejä. Nyt se petti meidät täysin.

Tänään tapahtunutta: tuttavan saama rukousvastaus

Menimme kaupoille. Mutta sitä ennen kävimme hakemassa rukoushuoneelta taas ruokapussinkin. Tuumin sinne pihaan ajaessa niinkin, että kuinkahan kauan meidän täytyy niitä sieltä hakea. Kun me jo istuimme ovensuussa erään pöydän ääressä, tuli sinne eräs tuttu ihminen, jonka emme olleet tieneet siellä käyvänkään. Emme olleet osuneet samoilla kerroilla siellä aiemmin käymään. Vaihdoimme siinä muutaman sanan. Hän kertoi kuinka oli kotona miettinyt, että kukahan hänet sieltä kotiin toisi ja oli rukoillut, että Herra jonkun lähettäisi, joka voisi kyytiä hänet sieltä kotiin. Hän ei voi kävellä kuin lyhyitä matkoja. Me saimme antaa hänelle sen kyydin. Se ilahdutti häntä, ja ilahdutti meitä. Joskus on itse saamassa, joskus saa antaa - vaikka sen kyydin:)

Kuvat on vanhoja.

Tälle päivälle

Kävimme taas tänään hakemassa lahjoitusruokaa. Siinähän on alussa se pieni hartaushetki. Tänään siinä vastuussa ollut muistutti siitä, ettei ole mitään sellaista syntiä, etteikö Jumala meitä hyväksyisi. Hän otti esimerkin Saulista, joka vainosi kristittyjä, jopa niin paljon, että halusi tappaa heitä. Jumalalla oli siitä huolimatta Saulia kohtaan rakkautta. Hän ilmestyi tälle tiellä ja kysyi:

SAUL SAI VASTAUKSEKSI: MINÄ OLEN JEESUS, JOTA SINÄ VAINOAT.

Siitä hetkestä Saulin elämä muuttui. Häneltä meni ensin näkö ja hänet jouduttiin taluttamaan määräpaikaansa. Saul oli varmasti järkyttynyt huomatessaan, että kaikki se viha, jota hän oli tuntenut kristittyjä kohtaan, olikin ollut itseään Jumalaa kohtaan. Hän joutui miettimään asioita yksinäisessä mielessään sokeana kolmisen päivää. Hän ei edes syönyt eikä juonut.

Sitten hän oli saanut nähdä näyn, jossa hänen luoksensa tulee mies, joka panee kätensä hänen päälleen ja rukoilee hänen puolestaan ja hänen näkönsä palautuu. Jumala oli lähettänyt asialle Ananias nimisen miehen, joka ei olisi halunnut Saulin luokse mennä. Hän pelkäsi, sillä olihan hänenkin korviinsa kantautunut, millainen mies Saul oikein oli. Mutta Jumala sanoi vastahakoiselle Ananiaalle, että hän tekisi Saulista miehen, joka tulisi jatkossa toimimaan Hänen asioillaan ja ohjeillaan.

Ananias totteli. Hän jopa kutsui Saulia veljeksi ja rukoili sitten tämän puolesta. Saulin silmistä putosivat ikäänkuin suomukset, ja hän sai näkönsä.

Me tunnemme Saulin miehenä, josta tuli Paavali. Vainoajasta tuli vainoamansa julistaja.

---

Kuvan Saulista olin piirtänyt jo aiemmin. Näin sen jokin päivä koneella, joten oli helppo ottaa se tähän juttuun mukaan. Kuvan laatu tosin on valitettavan kehno.

Tästä pääset halutessasi lukemaan lisää Saulista: Apostolien teot. 

Mitä rukous ei ole?

Se ei ole meidän avutonta yritystämme saada ääntämme kuuluviin jonnekin avaruuteen.
Se ei ole "saippuakuplien puhaltamista", vain todetaksemme niiden hajoavan heti kohta.
Se ei ole "tähtisadetikun heiluttelua" toivoen, että kirkkaat säteet ulottuisivat taivaaseen asti.

Se on jotain ihan muuta.

Se on jotain sellaista, jonka Jumala itse ottaa vastaan meidän suustamme ja ajatuksistamme.
Se on jotain, josta ei yksikään sana tai kirjain mene hukkaan; ei väänny muuksi, vaan kaikki päätyy tarkoin ja oikein kuultavaksi ja talteen.
Se on jotain, jolla on valtava voima vaikuttaa asioihin.

Se on jotain ... niin ihmeellistä, että järkemme ei sitä käsitä.
Ja koska yritämme mahduttaa sen järkeemme, emme osaa sitä käyttää ja ottaa lukuun...

Tästä löytyi minun mielestäni erittäin hyvä teksti rukouksesta, ajatuksia herättävä:
"Rukous - ennen kaikkea" (Hannu Vuorinen/Seurakuntalainen)

Nythän on menossa eri kirkkokuntien yhteinen rukousviikkokin, jolloin siihen liittyviä  yhteiskristillisiä tilaisuuksia on monissa seurakunnissa - yhteisesti toteutettuina:)

Muutokseen on mahdollisuus

Olimme seurakuntamme jumalanpalveluksessa pitkästä aikaa. En ollut katsonut etukäteen mitä on meneillään ja yllätys olikin suuri ohjelman ja paikalla olleen väenkin suhteen. Sinne oli nimittäin tullut naapurikaupungin seurakunnastakin väkeä, sillä tilaisuus oli samalla aloituksena Mahdollisuus muutokseen  -kampanjalle täällä meidänkin alueellamme. Kampanjaan kuuluvat kirjat  oli jaettu jo perjantaina ja  meidänkin postilaatikkoomme sellainen oli tullut. Siinä kirjassahan on hyvin erilaisten ihmisten elämän muutostarinoita. Tästä linkistäkin niitä voi lukea: Mahdollisuus muutokseen.

Ja olihan siellä rukoushuoneella muutakin tavanomaisesta jumalanpalveluksesta erottuvaa, sillä samalla oli kastetilaisuus. Paikalla oli kaksi kastettavaa, joista toinen oli maahanmuuttaja.

Tilaisuudessa esiintyi myös seurakuntamme jäsenistä koostuva Tervastulet-yhtye, jonka esityksiä oli mukava kuunnella. Puhujavastuussa ollut henkilö puhui siitä, että mahdollisuus muutokseen on aina olemassa. Jotenkin koin sen puheen sellaisena, että näkökulma oli sellainen toivoa antava uskovallekin.  Puhuja otti esimerkkejä raamatun henkilöistä, joiden elämässä oli erilaisia käännekohtia. Yksi mainituista raamatunhenkilöistä oli Pietari. Puhuja totesi myös sen, ettei Jumala ketään väkisin vie...

Ja vähän aihetta sivuten, sain vinkin parista uutisesta koskien seikkailija Bear Gryllsiä. Hänhän on kolunnut maapallon eri kolkkia vaarallisissa seikkailuissaan. Kun meillä ensimmäisiä kertoja katsottiin kirjastosta lainattuna dvd:llä  hänen seikkailuistaan tehtyjä jaksoja, kiinnitin huomioni siihen seikkaan, että hänellä oli tapana tehdä ristinmerkki aina kun hänet oltiin pudottamassa helikopterista... Ja myöhemmin näin erään tv-ohjelman, jossa hän oli Barack Obaman kanssa. Siinä hän kysyi presidentiltä luvan, saisiko hän rukoilla tämän puolesta. Ja luvan saatuaan myös teki sen. Näistä jo saattoi päätellä jotain. Ja nyt on sitten luettavissakin Gryllsin sanomana, että usko on hänen elämänsä suurin seikkailu! Allaolevista linkeistä voit itse katsoa. Hän on nyt mainoskasvona Alfa-kursseille, jotka tutustuttavat kristinuskoon.

Bear Gryllsin suurin seikkailu

Bear Grylls Alfa-kurssin mainoskasvona

Hyvää sunnuntai-iltaa!

Uskovaisena ihmisenä

Uskovainen ihminen, siinäpä sanapari, joka voi tuoda mieleen hyvin erilaisia ajatuksia. Riippuen siitä millaisia uskovia ihmisiä tunnet, tai tunnetko ensimmäistäkään...  Voipi tulla mieleen sellaisia ajatuksia kuin: tiukkapipoja...  yrittää olla pyhimyksiä tai enkeleitä... hihhuleita... nössöjä... ja jokainen voisi sitten lisätä tähän sen oman sanansa.

Minut voi nyt sitten halutessaan kategorioida johonkin nimitysten lokeroon. Ihan miten vaan. Päättele itse.

Lapsuuskodissani äiti oli uskovainen ja isä ei. Äiti rukoili, isä joi. Näin yksinkertaistettuna... Jos äiti ei olisi ollut se tasapainottava tekijä kotona ja se, joka ohjasi parempaan päin (lue taivaallisiin), voisin olla vaikka mikä "tunnelianneli" tahansa. Olisin varmasti ruvennut juomaan itsekin. Joko elämän ankeuteen, tai sitten johonkin iloon...

Onneksi se oli juuri äidin esimerkki, joka tarttui. Äidin vaikutuksesta päädyimme käymään pyhäkouluissa ja kerhoissa sekä lastenleireillä, joissa nämä hengelliset asiat olivat esillä. Kuljimme hänen mukanaan hyvin ahkeraan myös hengellisissä tilaisuuksissa (kokouksissa). Tuosta sanasta "kokous" pieni selitys. Äiti ja isä olivat luterilaisista kodeista. Sitten joskus joku oli kutsunut isää "kokoukseen" ja hän oli siellä ollutkin. Koulussa eräs helluntaikodista oleva tyttö sitten kertoi minulle, että isäni oli ollut "kokouksessa". En tiennyt millaisesta jutusta oli kyse. Mieleeni tuli joku kunnankokous:) Isän myötä äitikin lähti kokoukseen. Hän tuli uskoon ja kävi kasteella. Me lapset jäimme isän myötä kirkon jäseniksi.  Isälle nämä hengelliset asiat jäivät kyllä tärkeiksi, mutta hän jäi kiinni siihen pulloon... oikeastaan koko elämäkseen. Silti, ollessani lapsi, hän luetti minulla raamattua ääneen itselleen. Kyseinen kohta oli Joh. 14: "Minun isäni kodissa on monta asuinsijaa...". Uskon, että uskon liekki lepatti hänen sisällään, vaikka ulkonainen elämä olikin ihan muuta. Jumala sen tietää kuinka asiat olivat.

Lapsuuteeni siis kuului helluntaisrk:n toiminta ja nuorena, kai rippkoulun myötä, olin enemmän kirkon piirissä. Ja jossain vaiheessa nämä hengelliset asiat olivat aikalailla taka-alalla, mutta eivät täysin poistuneet sydämestäni kuitenkaan. Usko elpyi - tai alkoi - versoa lapsuuteni siemenistä jossain vaiheessa. En osaa mitään tarkkaa päivää nimetä siihen. 25-vuotiaana kävin kasteella ja liityin helluntaiseurakuntaan.

Ja tässä olen. "Ei täällä ole sankareita..."  Ei todellakaan. Ei myöskään enkeleitä, ei pyhimyksiä... hihhuliksi ja nössöksi voisi joku nimittää. Ja kaipa uskovia voi oikeutetusti sanoa joskus tiukkapipoiksikin, kun olisi tarkoitus tiukasti polulla pysyä...

Kun ihminen tulee uskoon (siis löytää tien Jumalan yhteyteen, saa syntinsä anteeksi) hänestä ei tule enkeliä tai pyhimystä. Tulee armahdettu syntinen,  joka näkee entistä selvemmin sen, millainen hän on. Ja millainen Jumala on.

Ei ehkä kovin selkeä esitys, mutta en sitä sen paremmin osaa esittää.

---

Tästä voit lukea Sessen kiinnostavan kertomuksen, kuinka hän löysi tien Jeesuksen yhteyteen (klikkaa tästä).

Joukkoon kuulumaton, joukkoon kuuluva

Olisin halunnut jo tehdä jonkun vaatejutun, mutta kun tytär ja kamera eivät vielä ole palanneet reissultaan, otan jotain vanhoista  varastoista. Seuraavat pohdinnat ovat myös olleet seurakuntamme lehdessä joitakin aikoja sitten.

Olen monesti kokenut, etten kuulu joukkoon. Joskus tunne on ollut oikea, joskus ei. Lapsena en ollut kutsuttu synttäreille,  joihin olivat kutsutut lapset "paremmista piireistä".  Leirillä minut jätettiin joskus teltan ulkopuolelle, kun nuorisoa kokoontui telttaan hauskanpitoon. Myöhemmin olin mukana myös srk:n nuortentoiminnassa. En tuntenut kuuluvani siihenkään joukkoon, sillä toiset opiskelivat ja itse olin tehdastyöläinen.

Osattomuuden tunteeseeni lienee vaikuttanut sekin seikka, että lapsuuden asuinpaikkakunnallani, eikä lähimaillakaan, asunut sukulaisiani. Lapsena  olisi ollut hienoa, jos olisi voinut sanoa edes yhden ihmisen, oman perheen lisäksi, olevan sukulaiseni. Paljolti osattomuuden tunteeni on itsestäni johtuvaa.  En viihdy isoissa porukoissa. Olen vetäytyvä. Onko se sitten syy vai seuraus, en tiedä. Monta osallistumis- ja kyläilykutsua olen myös jättänyt noudattamatta.

Seurakunnassakin olen kokenut itseni jotenkin joukkoon kuulumattomaksi. Joskus kun näitä mietin, mieleeni tuli seuraava jae, ja varsinkin sen loppuosa: " Jos jalka sanoisi: koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen, niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton."  1 kor 12:15 

Tällaisena siis joukkoon kuuluva