keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Tänään tapahtunutta: tuttavan saama rukousvastaus

Menimme kaupoille. Mutta sitä ennen kävimme hakemassa rukoushuoneelta taas ruokapussinkin. Tuumin sinne pihaan ajaessa niinkin, että kuinkahan kauan meidän täytyy niitä sieltä hakea. Kun me jo istuimme ovensuussa erään pöydän ääressä, tuli sinne eräs tuttu ihminen, jonka emme olleet tieneet siellä käyvänkään. Emme olleet osuneet samoilla kerroilla siellä aiemmin käymään. Vaihdoimme siinä muutaman sanan. Hän kertoi kuinka oli kotona miettinyt, että kukahan hänet sieltä kotiin toisi ja oli rukoillut, että Herra jonkun lähettäisi, joka voisi kyytiä hänet sieltä kotiin. Hän ei voi kävellä kuin lyhyitä matkoja. Me saimme antaa hänelle sen kyydin. Se ilahdutti häntä, ja ilahdutti meitä. Joskus on itse saamassa, joskus saa antaa - vaikka sen kyydin:)










Kuvat on vanhoja.


6 kommenttia: