lauantai 27. huhtikuuta 2019

Merkillinen "rukousilta"

Olimme eilen illalla perheen naisporukalla mukana nuorille tarkoitetulla Alfa-kurssilla.  Siellä sai olla tämmöinen entinen nuorikin mukana:) Tällä kertaa aiheena oli rukous. Katsottiin ensin nuorille tehty video aiheesta.  Videosta jäi mieleeni se seikka, joka on hyvä muistaa, että Jumalalla on kokonaiskuva tilanteesta. Meillä ei sitä ole. Videolla oli myös kohta, jossa isä kysyi pojaltaan,  kun asiat meni ihan hullusti omin yrityksin, että miksi poika ei käyttänyt kaikkia mahdollisuuksia? Eli mitä siis?  Isän olisi voinut kutsua heti apuun... Sitten seurasi keskustelua. Alla hieman sitä, mitä jäi mieleeni puhutusta.

Mietinnän aiheena oli sekin, mitä rukous on? Sen ei  olisi tarkoitus olla sellaista, että mennään Isän tykö tehtävälistojen kanssa, ja kun on saatu, mitä pyydettiin... niin, sanotaan:  "Heippa!", ja mennään pois, eikä takaisin tulla. Sen olisi tarkoitus olla keskustelua läheisen kanssa. Niinkuin Isän ja ystävän.

Miksi kaikkiin rukouksiin ei tule vastausta? Meidän olisi tarkoitus rukoilla niin, ettei se ole Isän tahdon vastaista. Eräs nuori ihminen, jota en tuntenut, esitti monia viisaita huomioita. Hän oli selvästikin joutunut pohtimaan asioita ja tuumin mielessäni, ettei itselle olisi tullut  monikaan hänen pohdinnoistaan mieleen. Yksi oli, että saattaisimme vaikkapa rukoilla niinkin, että saisimme ihan loppuelämäämme varten kaikki  tulevatkin syntimme jo nyt tässä anteeksi... ja tekisimme sitten lopun elämäämme ihan mitä haluttaa... Ilman anteeksipyyntöjä tietenkin. Jos Jumala tosiaan vastaisi halumme mukaaan kaikkiin rukouksiimme, mikä kaaos siitä syntyisikään.

No, ilta päättyi, ja kotimatkalla jatkui näköjään sama aihe... Radio oli päällä ja mikäs ohjelma sieltä sattuikaan tulemaan? Sellainen, jota en ennen ollut kuullut: Radio Deiltä tuli Rukousasema -niminen ohjelma. Sinne saa ihmiset lähettää rukouspyyntöjä ja ohjelmassa niiden puolesta rukoillaan. Muistaakseni sanottiin, että keskiviikkoon mennessä lähetyt rukouspyynnöt ehtivät perjantaina olevaan ohjelmaan.

Ja vieläpä sekin eilisillalle, että sain takaisin sen tyttärelle lainaamani kirjan "101 rukousvastausta", jonka taannoin ostin, ja josta minulla on vielä suuri osa lukematta.

Yllättävän "rukousaiheinen" oli ilta.





Ja  yllättäen oli hirviasiaakin eilen kahdesti. Alkuillasta näin hirven jäljet lumihangessa kotitiemme pielessä. Sellaista ei usein tapahdu.

Ja myöhemmin illalla, kotimatkalla rukoushuoneen Alfa-illasta, näimme hirven ylittämässä valtatietä. Sellaistakaan ei usein ole tapahtunut. Hirvivaroitusmerkki oli muuten tien pielessä vasta hirven jälkeen... Illalla ne tosiaan tykkää liikkua.



6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista luettavaa! Elävää tekstiä, jossa pohditaan. Tällaista on hyvä lukea.

    VastaaPoista
  2. Monesti käy niin, että samaa aihetta tulee useamman kerran peräkkäin eri puolilta...ehkä se juuri silloin on tärkeää mietittävää...

    VastaaPoista
  3. Ajatuksia herättävää, mielenkiintoinen ilta. Hirviä ja peuroja liikkuu paljon ilta- ja aamuhämärässä.Kantavia naaraita tosin päivälläkin ja kohta isot vasat saavat lähtöpassit kun uudet syntyy ja ne reppanat hyppii miten sattuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin se ilta herätti ajatuksia. On joskus hyvä kuulla mitä toisten mielessä on. On aika pelottavaa just hirvien takia varsinkin iltaisin ajella isommalla tiellä.

      Poista