Lyhyt uudenvuoden hartaushetki Teneriffalta - katsele ja kuuntele

Tästä pääset katsomaan:  Lyhyt uudenvuoden hartaushetki Teneriffalta. Hartauden pitää Juha Palm. Hän on tämän talvikauden turistipappina Teneriffalla.

Tulipa mieleen laittaa vielä tähän tämä seikka, että me kyllä olemme ihan kotosalla kotosuomessa, vaikka tuon hartauden Teneriffalta tähän laitoin katsottavaksi, kuten sen jouluhartaudenkin muutama päivä sitten. Sain itse vinkin joulun aikaan hartaudesta, ja löysin sitten tuon uudenvuoden hartaudenkin. 

Jeesus paransi

Olin kesällä 2018 tehnyt listaa Jeesuksen parantamista ihmisistä Luukkaan muistiin kirjoittaman mukaan. Se oli silloin blogissakin, mutta laitanpa listan nyt uudestaan, koska sen lappusen tänä aamuna taas Raamattuni välistä löysin.

Merkityt kohdat, joissa tapahtumat on kerrottu, ovat linkkinä kyseisiin Raamatunpaikkoihin v. -33/-38 kirkkoraamatun mukaan Koivuniemen Raamattuhakuun.

• Synagoogassa "mies, jossa oli saastaisen riivaajan henki. Tapahtui Kapernaumissa sapattina. Luuk. 4:31-37
• Kovassa kuumeessa ollut Pietarin anoppi. Kapernaum, sapattina "Simonin" (eli Pietarin) kotona. Luuk. 4:38-39
• "Sairaita, mikä missäkin taudissa". "Myös riivaajat lähtivät ulos." Luuk. 4:40-41
• "Mies yltänsä pitalissa". Kaupungissa.  Luuk. 5:12-16
• "Paransi sairaat". Luuk. 5:17
• Toisten vuoteella kantama halvaantunut mies, joka laskettiin katolta alas huoneeseen Jeesuksen eteen. Luuk. 5:18-26
• Synagoogassa "mies, jonka oikea käsi oli kuivettunut". Luuk. 6:6-11
• Paljon sairaita ja "saastaisten henkien vaivaamia" lakealla paikalla vuoren juurella. Luuk. 6:17-19
• Sadanpäämiehen kuolemaisillaan ollut palvelija. Kapernaum. Etäällä parannettavasta. Luuk. 7:1-10
• Useita taudeista, "vitsauksista", "pahoista hengistä", monelle sokealle näkö. Myös rammat, pitaliset, kuurot.  Luuk. 7:21-22
• "Muutamia naisia", joissa oli ollut pahoja henkiä ja tauteja, riivaajia. Luuk. 8:2
• Riivaajien vaivaama mies, "Legio" nimeltään. Rannalla Gerasan alueella. Luuk. 8:26-39
• "Verenjuoksua" 18 vuotta sairastanut nainen. Väkijoukossa. Luuk. 8:43-48
• Saastaisen hengen vaivaama poika. Kansanjoukosta vuoren juurella. Luuk. 9:37-42
• Riivattu, mykkä mies. Luuk. 11:14
• Synagoogassa sapattina heikkouden hengen koukistama nainen. Luuk. 13:10-13
• Fariseuksen talossa  vesitautinen mies. Luuk. 14:1-4
• Loitommalla seisseet kymmenen pitalista miestä. Kylässä. Matkalla Samarian ja Galilean rajalla. Luuk. 17:11-19
• Jerikon lähellä tien varrella ollut sokea. Luuk. 18:35-43
• Getsemanessa ylimmäisen papin palvelija, jolta joku opetuslapsista oli iskenyt pois korvan. Luuk. 22:50-51

Luukashan oli lääkäri. Muutkin kirjoittivat Jeesuksen parannustekoja muistiin, mutta lääkäri sitä varmaan erityisen kiinnostuneena teki.

Varmasti monet nykyajan lääkäritkin ovat kuulleet tai itse nähneet tapauksia, joita olisi voinut kirjoittaa muistiin.

Jeesus voi kyllä tänäkin aikana antaa avun sairaalle ihan suoraan, jos hän sen hyväksi näkee. Hän päättää.  Apu voidaan joskus antaa vaikka tiettyyn hetkeenkin. Ei ole kovin montaa päivää siitä, kun minulle kerrottiin yhdestä tiettyyn hetkeen saadusta avusta, joka rukousvastauksena tuli, yllättäen ihan sen rukoilijan. 

Sana sille, joka ei täytä mittoja...

Seurakuntalainen -sivustolta juuri luin tekstin, jonka haluaisin monen löytävän. Tässä linkki lohdulliseen juttuun: 

Seurakuntalainen:  Sana vähäiselle/Jukka Norvanto

Erilainen joulutervehdys - katso ja kuuntele

Linkki joulutervehdysvideoon: Teneriffan seurakunta/Ajankohtaista

Hartauden pitää tämän talvikauden turistipappina Teneriffalla toimiva Juha Palm.

Voit katsella ja kuunnella tuosta pienen jouluhartauden. Minun mielestäni sopiva juuri tähän aikaan ja mietteisiin.

Itse siis ihan kotosuomsesta käsin myös tätä katselimme ja kuuntelimme.

Lisäpäiviä...

Kirjoitan tässä valmistelun (joka ei oikein meinaa edistyä) lomassa. Tulipa mieleeni, että meillä olisi selvästi ollut tarpeen edes joku "lisäpäivä", ehkä enempikin. Kuusikin on vielä pihalla lumisena. Sentään kaadettuna seinää vasten kylläkin. Äsken kun tulin kahvikupin kanssa tähän koneen ääreen, tajusin asian, ja senkin, että koko kuusi, tuo ulkona odottava, on ollut ihan yllättävän unohduksissa tänä aattona. Aina sitä haaveilee, että jo aattoaamuna olisi suloinen joulurauhan tuntu, mutta aina huomaa kaiken olevan pahasti kesken kun aatto joutuu. Olen nyt sentään saanut pienen kinkkusen paistettua, samoin perunalaatikot. Nyt muuten justiinsa yksi neito huomasi kysäistä, milloin kuusi tuodaan sisälle... ja isäntä toi paketoimiaan lahjoja tuohon kassillisen. Että kyllä tämä tästä pikkuhiljaa, mutta sitä en kyllä osaa edes vielä arvella, mihin aikaan sitä jouluruokaa syödään. Pöytäliinat pitäisi kaivaa arkusta silitettäväksi...

Toisen blogini puolellakin pohdin jo aiemmin aamulla kaiken keskeneräisyyttä ja sitä kun ei kaikki mene haaveiden mukaan: 

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2020/12/kun-kaikki-on-kesken.html

Joulun päähenkilö - Jeesus - antaa lahjoja

"Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: 'Anna minulle juoda', niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä." Joh. 4:10

Jeesus keskusteli naisen kanssa kaivolla ja pyysi naiselta juotavaa. Nainen ei tiennyt, kuka häneltä vettä pyysi. Nainen ei tiennyt, että hänen edessään oli se, jolla olisi valta antaa hänelle se, mitä hän etsi: rakkautta ja hyväksyntää, puhdasta sydäntä.

Sama tarve on meillä jokaisella. Ja antajakin on yhä sama.

Suurin ja paras lahja...

Suurin ja paras lahja oli kääritty vaatimattomiin kääreisiin. Itse Jumala tuli Jeesuksessa tänne meidän keskellemme. Hän tuli kantamaan syntimme, avaamaan meille sen umpeen menneen tien Jumalan luo. Se lahja on tarkoitettu aivan jokaiselle. Sinulle myös. 

Jeesus sanoi:

 "... sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos." 

Johanneksen evankeliumi 6:37 

Armorikasta odotusaikaa sinulle!

----

Sessen Kotimatkalla -blogissa oli erään Arvidin vaikuttava kertomus siitä, miten hän tuli uskoon. Jos haluat lukea sen, niin tästä pääsee siihen juttuun: Kotimatkalla: Miten tullaan uskoon, Arvidin kokemus

Kotia kohti katajan sivuitse

Alla oleva kuva on eilisaamulta. Tulin aamun koulukyytiläisten saattoreissultani loppumatkan oikopolkua metsän läpi. Kodin valot näkyvät kivasti ja katajan kohdalla nappasin kuvan. Sesselläkin oli eilen katajaista blogissaan, niin nytpä vähän matkin häntä tässä:)

 

Hyvää loppuviikkoa itsekullekin!

Aamun pimeässä

Tämä kuva on tältä aamulta, niin idea, kuin toteutuskin. Leikkimökki aamun pimesssä näytti kivalta piirustuskohteelta. Kuvaa ei olisi syntynyt, ellen olisi tavanomaisesta poiketen hypännyt minäkin siihen kyytiin, kun isäntä tyttäret kyyditsi linja-autolle. Kun auto pihasta lähti, näkymä mökistä miellytti minua ja päätin yrittää sen piirtämistä.

Käytin taaskin kynttilää hommassani. Hieroin sitä mökin valkoisiin osiin, kuin myös harmaisiin puihin, ja maahankin. Se on kätevä apu, sillä kun sen huolellisesti tekee, saattoi mustan levittää aika huolettomasti.

Alla näkyy kynttilänjälkeä kiiltelevänä.

Tämän aamun piirros

Tälläkin kuvalla on jonkinlaiset lähtökohtansa siinä, mitä silmät on nähneet.

Kuvan toteutus onkin sitten aina vähän omanlaisensa versio.

Parasta ehkä on nuo joutsenet tässä.

No johan on: taas oli yllätyspostia laatikossa!

Tänäänpä minä päätin pistää nokkani ulos iltapimeällä ja mennä  sen taskulampun kanssa postilaatikolle, eli vaaralta laskeutua alas. Kuvittelin, että siellä voisi tänään olla vaikka Uusi Tie -lehti. Vaan ei ollut sitä. Oli aivan muuta. Siellä oli jälleen yllätyspostia minulle!  Nyt lähettäjänä oli blogiystävä Sesse; kiitos tästä yllätyksestä!:)

 

Siellä oli mm. Maija Lockin kirja: "39 pennin kortti". Luin jo ensimmäisen tekstin  tuosta kirjasta, ja huomasin heti, että tykkään siitä. Eka teksti jo puhutteli minua, antoi ajattelemisen aihetta. Kirjan sijoituspaikka tuleekin nyt olemaan sohvan vieressä, helposti valmiina otettavaksi, kun kaipaan jotain lohdullista, rohkaisevaa, ilahduttavaa lukemista. Minulla on siinä jo pieni pino kirjoja siihen tarkoitukseen ja nyt tämä on siinä pinossa päällimmäisenä. Kirjan lisäksi oli mukana Sessen tekemä kirjanmerkki, joka saakin pitää lukupaikkaa kirjassa, ja kortti. Sekä vielä kalenteri tulevaa vuotta varten. Kalenterissa oli mielestäni kivat kuvatkin:)

Korjaushomma: neuletakin hihansuu

Vihdoin sain tarttuttua tämän neuletakin korjaamiseen. Isännän lempparineuletakin hihansuut olivat ehtineet jo aika kurjaan kuntoon. Ensin ajattelin vain kääntää niitä vähän, sillä se olisi ollut helpoin tapa. Pituuttakin hihoissa olisi ollut siihen aivan riittävästi. Mutta mikä lie innostus iskenyt, kun rupesinkin korjaamaan hihansuita käsin ommellen. Ensin se pahempi puoli, joka näissä kuvissa esiintyy. 

Tästä ruvettiin hommiin...

Tuli mieleen, että nostelenkin silmukoita ensin virkkuukoukulla ylemmäs.

Minulla oli parsineulakin siinä apuna, pitämässä jo nostettua silmukkaa paikallaan sillä aikaa, kun vierestä nostin toista silmukka.

Kun silmukat oli noukittu ylemmäs, näytti homma tältä.

Ja sitten rupesin kehnoa reunaa ompelemaan. Löysin vielä täsmälleen sopivan väristä rullalankaa, joka oli jäänyt tyttären ompelupuuhista. Niinpä saattoi melkoisen vapaasti pistellä vahvistavia ompeleita hihansuuhun, kun eivät pistot erotu neuleesta. Muutenhan tuosta kyllä näkee, ettei ole ihan viimeisen päälle enää tuo hihansuu, mutta voittaa se tilanteen ennen korjausta:)

Mitään kestävyystakuuta en tuolle antanut, kestää minkä kestää. Olin niin tyytyväinen, että sain tuon nyt tehtyä.

Jouluista yllätyspostia tonttu T:ltä:)

Jo on kumma, jos ei ala joulumieli hiipiä tähänkin torppaan, kun postilaatikostakin löytyi tänään tällaista ihanaa yllätyspostia! Oli kenties jo eilen illalla tullut, mutta kun meillä tulee posti nykyään vasta iltapimeällä, niin ei aina viitsi sukeltaa taskulampun kanssa pimeään sitä hakemaan. Eilen olisi kyllä kannattanut!

Tuossa on tuo yksi salaperäinen rasia jo vähän raollaan, sen verran kurkkasin, kun lupa oli, että tiedän siinä olevan pienen yllätyksen joka päivälle jouluun asti:) Avaan ensimmäisen illemalla, kun nuoremmatkin ovat kotosalla katsomassa.

Itseasiassa tämä oli kyllä aamupäivän tylsän autokorjaamoreissun jälkeen kiva löytää laatikosta juuri tänään. Oli kiva piristys.  

Kiitos "Tonttu T"!

Arkea: Murehtimisen laaksossa

Elän murehtimisen, ja varmaankin myös masennuksen laaksossa. Siinä taitaa olla paikoin korkeat reunatkin, sillä sieltä tuntuu olevan vaikea nousta ylös. Sielläkin kulkee polku, tai tie, suoraksi tieksikin sanottu, mutta joka siellä laaksossa näyttää mutkittelevalta. Siellä ei näe kauas, aivan lähelle vain, sillä näkymä on todella sumuinen. Ja sekin mitä näkee, tai luulee näkevänsä, näyttää vääristyneeltä. Kun saat ohitettua yhden pelottavan kohdan, on mutkan takana jo toinen. Meidän murehtimisen laaksossa nyt olevien olisi hyvä muistaa, että Jumalamme ja Isämme näkee yhdellä kertaa, yhdellä katseella, koko laakson, koko tien. Siinä ei ole hänelle mitään epäselvää eikä mitään voittamatonta, vaikka meistä saattaa kaikki näyttää sellaiselta. Ja koittaa vielä sekin päivä, kun pilvet väistyvät senkin laakson yltä ja tie näkyy selkeämmin, aurinko ilahduttaa. Ja silläkin laaksopaikalla on loppunsa joskus.

Kun olin etsimässä kuvaa tähän, tuli mieleeni jae, jossa puhutaan avatuista lähteistä laaksojen pohjiin... Lähdevesihän on tunnetusti raikasta. "Minä puhkaisen purot kalliokukkuloihin, lähteet laaksojen pohjiin; minä muutan erämaan vesilammikoiksi ja hietikon hetteiköksi." Jesaja 41:18

Kuva tuleekin tähän juttuun ehkä myöhemmin, kunhan löydän kameran johdon... :) No, nyt on kuvatkin lisätty. Jääkaapin oveen laitoin taannoin tuollaisen tekstilappusen. Ylemmän kuvan maiseman liimasin vihkooni jokin aika sitten.

Hyvää maanantaipäivää ja koko viikkoa sinulle!

Pieni muisto 40-luvun ekaluokkalaisen yhdestä koulupäivästä

 Muistiin olin kirjoittanut tämän käsin 20.10.2005: 

"Eräänä aamuna Saima laittoi Seijan kouluun jo hyvissä ajoin. Seija oli ekaluokalla. Seijan tullessa koulun aidan viereen hän huomasi, ettei pihassa ole ketään. Hän luuli, että on myöhästynyt ja päätti ettei mene kouluun. Hänen lähtiessään siihen tuli isompia poikia, jotka sanoivat: "Hääsin likka, äläs lähde mihinkään!" Mutta kun Seija oli päättänyt jo palata kotiin, niin ei päätöstään perunut, niin itsepäinen oli. Vähän matkaa kuljettuaan, ehkä noin 200 m, tuli siihen kakkosluokkalainen tyttö, Ahosen Anja, joka sanoi myös, ettei Seija lähtisi, vaan tulisi hänen kanssaan kouluun. Mutta Seijan päätös piti. Tultuaan kotinsa kohdalle, hän näki lampaat tien vierellä valtoimenaan. Ne juoksivat pihaan Seijan nähdessään. Seija päätti ettei hän yritä näytellä kuin olisi ollut koulussa ja meni reilusti sisälle. Anna-täti asui heillä myös siihen aikaan. Äiti kysyi miksei hän mennyt kouluun? Seija vastasi, ettei hän "sinne viitsi joka päivä mennä" ja meni masentuneeena sänkyyn nukkumaan. Äiti ei kysellyt enempää. Hän varmaan luuli, ettei mennyt sen vuoksi, ettei ollut saatettu, koska hän seuraavana aamuna saattoi, kiireistään (3 pientä lasta) huolimatta Seijaa n. puoli kilometriä. Seija päätti ettei sano mitään, ettei  tartte saattaa, vaan antoi äitinsä tulla. Äiti saattoi muutamana päivänä. Eräänä päivänä Seija jäi kuulostelemaan metsästä kuuluvaa huhuilua, mikä lie pöllö ollut, ja Saima sanoi, että "mene nyt vaan sinne kouluun". Jonain päivänä isompia lapsia tuli perässä ja kun tiesivät Seijaa saatetun, juoksivat hänet kiinni ja kulkivat hänen kanssaan. Seijaa keljutti, olisi mieluummin kulkenut yksin, vaikka tuttuja olivatkin."

---

Koulumuistelus oli äitini 15 vuotta sitten kertoma tapaus eräästä hänen koulupäivästään ja koulumatkoistaan. Löysin tämän eräästä paperinivaskasta käsin kirjoitettuna. Olin silloin vuosia sitten kaikenlaisia muisteluita - niiden joukossa kouluasioitakin, kirjoittanut koneella ns. puhtaaksi, ja jonkinlaiseen järjestykseenkin laittanut. Mutta  sitten oli jäänyt homma kesken. Eikä ihme, sillä siihen aikaan taloudessamme oli muutakin tekemistä kuin kirjoitella vanhoja juttuja. No, nytpä tuli tässä  tämäkin pieni muisto ikäänkuin puhtaaksi kirjoitettua. Minun käsinkirjoitetuista muistiinpanoistani toisten olisikin vaikea ottaa selkoa, sillä toisinaan täytyy itsekin ihmetellä, että mitähän siinä lukee:)

Allaolevan kuvan sininen kermakko on äidin kotoa. Siihenkin liityy äidin koulumuisto. Joskus piti kouluun viedä  vesivärikippo, ja kun ei muuta sopivaa kippoa tuntunut kotoa löytyvän, annettiin äidille mukaan  tuo. Onneksi on säilynyt ehjänä tänne asti. Tuosta kermakosta muuten tänä aamuna maitoa kahvikuppiini kaatelin:)

Kermakko on Karhulan lasin. Pieni Arabian kynttiläkippo puolestaan on isännän suvun puolelta meille tullut.

Hyvää itsenäisyyspäivää itsekullekin!

Arkea: Totuttelua, "siedätyshoidon" tapaista

Olisiko siitä noin vuosi, kun loppuvuodesta varmaan ensimmäisen kerran kuuli sellaisenkin asian kuin korona. Silloin se oli jossain kaukana. Vähitellen se hiipi lähemmäs. Sitä kauhisteli, millaista tuhoa se teki. Kauhisteli sitä, millaista olisi joutua kuin avaruuspukuihin pukeutuneiden hahmojen testattavaksi, tai peräti hoidettavaksi. Sitten alkuvuodesta se kaikki tohina tuli tänne kotimaahankin. Oltiin etäkouluajassa, joka tuntui meille sopivan oikein hyvin. Eihän kenenkään tarvinnut lähteä minnekään, vain kaupassa pikainen käynti oli pakollinen. 

Kesäaika oli jonkinlainen hengähdystauko, lepohetki alituisesta miettimisestä. Mutta syksyn lähestyessä ahdistus lisääntyi. Kauhistelin, että millaista on, kun koulut alkaa. Toivoin ja luulin, että saataisiin mielenrauhaa etäkoulusysteemiin palaamisella. Se oli turha toivo. Koulu alkoi ja alituinen miettiminen ollaanko koulukunnossa vai ei. Tuli flunssien takia pitkiä poissaoloja. Ohjeistukset kansalle usuttivat testiin menemään. Mutta ajatus siitä tökki todella paljon. Kun ensimmäiset testissäkävijät perheenjäsenistämme ilmoittivat sellaiseen olevansa matkalla, tuntui se minusta hurjalta. Syksyn edetessä piti itsekin ruveta terveyskeskukseen sellaisen asian takia soittamaan, ja lopulta yksi käyttämäänkin testissä. Onneksi mitään ei ollut. 

Ja eilen koitti sekin päivä, että kävin siellä itsekin.  Pitkä matka on tultu alun kauhukuvista. Eilen se yksi aiemmin testissä käynyt kysyi minulta, miltä se tuntui? Sanoin, että luulin pahemmaksikin. Hän totesi siihen, etteihän se tuntunut miltään! Että sellaista "siedätyshoitoa" tähän asiaan ollaan saatu, vähitellen totuteltu tähän aikaan ja sen vaatimuksiin. Ei edelleenkään helpolta tunnu tämä aika, mutta nyt esim. tiedän, ettei se testi ole niin kamala, kuin millaiseksi sitä pitkään luulin.   Nyt sitten odottelen, millaisen vastauksen tulen saamaan. Oma oletukseni on, ettei mitään ole, mutta katsotaan kuinka on. Ja täytyy todeta, että Lieksassa on mukavaa henkilökuntaa terveyskeskuksessa. Se tekee jo todella paljon, varsinkin tällaiselle, joka ei tahtoisi minkään asian tähden kävellä terveyskeskuksen ovesta sisään. Mutta joskus täytyy, vaikka ei tahdo. Ja eilen ei muuten täytynyt ihan kirjaimellisesti kävellä ovesta sisään, sillä edes autosta ei tarvinnut nousta, kun "palveltiin" autoon.

Mikä hyvä on jäänyt puuttumaan tänä aikana?

Ei näe ihmisten hymyjä... 

Näkee vain silmät.

--------

Eilen illalla (5.12.) sain huojentavan tekstarin, että negatiivinen oli:)

Pitsinpalasta tuli kaularöyhelö

Joskus jossain elokuvissa varsinkin saattaa nähdä kaulassa koristeena röyhelön. En sellaista tarvitse, mutta sellaisen päätin pitsipalasta tehdä. Vähän mietin, että pitääkö siinä joku nauha olla, vai jollain korullako ne kiinni yleensä ovat. Löysin pitsinvirkkuuboxistani aiemmin virkkaamani pienen nauhanpätkän, joka olikin juuri sopivan pituinen käytettäväksi tähän projektiin. Siihen laitoin nappikiinnityksen, joka tulee niskapuolelle. Kullanvärinen nappi tuli myös ommeltua röyhelöön koristeeksi.

Tämä vaatii parikseen jonkin korkeakauluksisen puseron. 

Ylläni ollut sinikuvioinen on muuten sopiva, mutta koska siinä on jo etumuksessa punainen nauha,

 joka kuuluu toispuoleiseen kaulukseen, ei se tämän puseron kanssa ole sen vuoksi paras pidettävä. 

Puseron näkee kokonaan tästä: Käsinompeluprojekti: Pusero 80-luvun kaavalla

Neulottua pitsiä 80-luvun kirjasta - aivan liian vaikea minulle

Selasin muutama päivä sitten joskus siskolta saamaani kirjaa, jossa on enimmäkseen neulottujen vaatteiden ohjeita, mutta hieman jotain muutakin. Yht'äkkiä silmäni rekisteröivät kiinnostavan jutun siinä: tuossahan on neulottua pitsiä. Oli kirjassa lakanapitsinä. Kun olin jo valmiiksi muutenkin ajatellut, että olisi kiva neulottua pitsiä kokeilla, niin rupesin heti tuumasta toimeen. Ajattelin, että eihän tuo vaikealta näytä.

Vaan toisin kävi. Oli liian hankala minulle. Mallikerta sinänsä ei ollut vaikea, siinä oli kaksikymmentä kerrosta, jotka oli lyhyitä. Mutta vaikeus olikin siinä, että minun oli näköjään mahdoton pysyä oikealla kohdalla sen suhteen missä kohtaa ohjetta ollaan menossa. Asiaa helpottaakseni olin jopa ottanut ohjeesta suurennoksen ja värittänyt kerrokset paperissa. Malli oli kuitenkin sellainen, että paperia piti koko ajan tuijotella, että teki oikeita juttuja. Totesin etten voinut edes ajatella niitä näitä tuota tehdessäni. Viisi mallikertaa on tuossa tehtynä, eikä yksikään ole oikein. Ja olinhan tehnyt niitä purettuja yrityksiäkin. Nyt saa riittää tämä malli. Se ei sopinut minun tehtäväkseni. 

Mutta kyllä tuosta epäonnisesta pätkästäkin jotain saa tehtyä, minulla on siitä jo idea. Mutta en kerro sitä vielä.