Olisiko siitä noin vuosi, kun loppuvuodesta varmaan ensimmäisen kerran kuuli sellaisenkin asian kuin korona. Silloin se oli jossain kaukana. Vähitellen se hiipi lähemmäs. Sitä kauhisteli, millaista tuhoa se teki. Kauhisteli sitä, millaista olisi joutua kuin avaruuspukuihin pukeutuneiden hahmojen testattavaksi, tai peräti hoidettavaksi. Sitten alkuvuodesta se kaikki tohina tuli tänne kotimaahankin. Oltiin etäkouluajassa, joka tuntui meille sopivan oikein hyvin. Eihän kenenkään tarvinnut lähteä minnekään, vain kaupassa pikainen käynti oli pakollinen.
Kesäaika oli jonkinlainen hengähdystauko, lepohetki alituisesta miettimisestä. Mutta syksyn lähestyessä ahdistus lisääntyi. Kauhistelin, että millaista on, kun koulut alkaa. Toivoin ja luulin, että saataisiin mielenrauhaa etäkoulusysteemiin palaamisella. Se oli turha toivo. Koulu alkoi ja alituinen miettiminen ollaanko koulukunnossa vai ei. Tuli flunssien takia pitkiä poissaoloja. Ohjeistukset kansalle usuttivat testiin menemään. Mutta ajatus siitä tökki todella paljon. Kun ensimmäiset testissäkävijät perheenjäsenistämme ilmoittivat sellaiseen olevansa matkalla, tuntui se minusta hurjalta. Syksyn edetessä piti itsekin ruveta terveyskeskukseen sellaisen asian takia soittamaan, ja lopulta yksi käyttämäänkin testissä. Onneksi mitään ei ollut.
Ja eilen koitti sekin päivä, että kävin siellä itsekin. Pitkä matka on tultu alun kauhukuvista. Eilen se yksi aiemmin testissä käynyt kysyi minulta, miltä se tuntui? Sanoin, että luulin pahemmaksikin. Hän totesi siihen, etteihän se tuntunut miltään! Että sellaista "siedätyshoitoa" tähän asiaan ollaan saatu, vähitellen totuteltu tähän aikaan ja sen vaatimuksiin. Ei edelleenkään helpolta tunnu tämä aika, mutta nyt esim. tiedän, ettei se testi ole niin kamala, kuin millaiseksi sitä pitkään luulin. Nyt sitten odottelen, millaisen vastauksen tulen saamaan. Oma oletukseni on, ettei mitään ole, mutta katsotaan kuinka on. Ja täytyy todeta, että Lieksassa on mukavaa henkilökuntaa terveyskeskuksessa. Se tekee jo todella paljon, varsinkin tällaiselle, joka ei tahtoisi minkään asian tähden kävellä terveyskeskuksen ovesta sisään. Mutta joskus täytyy, vaikka ei tahdo. Ja eilen ei muuten täytynyt ihan kirjaimellisesti kävellä ovesta sisään, sillä edes autosta ei tarvinnut nousta, kun "palveltiin" autoon.
Mikä hyvä on jäänyt puuttumaan tänä aikana?
Nyt tällä hetkellä toivoisi että asuttaispa siellä Lieksassa, tai voitais mennä pakoon koronaa johonkin korpi mökkiin, se on kuin vaaniva vihollinen täällä, ei vain tiedä missä, onko se lähikaupassa, ohikulkevassa ihmisessä päiväkävelyllä,tällä maaseudulla vastaan tulevilla ihmisillä ei ole maskeja ulkona liikkuessa, morjestetaan, mutta ei jäädä juttelemaan, se on totta että iloisuuteen vaikuttaa vaaniva korona, sitä pelätään jo senkin takia kun jatkuvasti ilmoitetaan niitä lukemia, media lisää pelkoa ihmisiin.
VastaaPoistaMinä luotan Jumalaan että hän voi varjella, niinkuin on varjellutkin ettei lapsilla ja lastenlapsilla,sisaruksilla, sukulaisilla ole sitä tautia.
Toivottavasti saat hyvän tuloksen <3 Mulla on melkein jatkuvasti pientä nuhaa, niin en sen takia ole testeihin mennyt, eikä onneksi muuta ole ollut.
VastaaPoistaMinulla on ollut myös monenlaisia tunteita korona aikana,välillä ahdistaa ja olen ollut masentunut. En ole paljon uutisia kuunnellut kun niiden kuunteleminen ahdistaa,olen keksinyt itselleni mukavaa tekemistä niin olen pystynyt unohtamaan koronan vähäksi aikaa. Minä luotan Jumalaan että Hän pitää huolen minusta ja läheisistäni. Voimia sinulle ja siunausta.
VastaaPoistaHei te kaikki blogiystävät, eilen illalla sain huojentavan viestin:) Siitä saan olla kiitollinen! Mutta syytä minun oli käydä siinä, sillä kova yskäni olisi myös voinut ollakin sitä.
VastaaPoistaHienoa, muistin sinua rukouksessakin <3
PoistaKiitos Sesse! Arvostan sitä todella, että puolestani rukoillaan!
PoistaHyvä kuulla että se oli negatiivinen. Minä rukoilin
VastaaPoistasinun puolestasi.
Kiitos Pirre! Se on suuri lahja toiselle, että rukoilee toisen puolesta!
PoistaIhanaa, ettei sinulla ollut koronaa! Kiitos Jeesus! Ovat nämä kyllä niin erikoisia aikoja. Itsekin kävin kerran syksyllä avaruuspukuisten testattavana, mutta onneksi minullakaan ei ollut koronaa. Jatkuva pelko silti syö ihmistä, juuri se, kun vihollinen on näkymätön eikä voi tietää, mistä se hyökkää. Mutta aika erakkona olen tämän syksyn elänytkin. Kesä oli tosiaan ihanaa hengähdystaukoa.
VastaaPoistaOli kyllä ihana, ettei sitä ollut! Mutta se varuillaanolo tosiaan jatkuu. Ja maskin käyttö. Tänäänkin kun kaupungilla oltiin, niin aivan heti kun ulos meni, niin sumeni näköalat ja maski piti ulkona vetää leuan alle...
Poista