Laulusta ideansa saanut

"Kun minuutitkin laskettiin"

Maanantaina kuulin autoradiosta puhuttelevan laulun. Siinä oli sanoissa jotenkin siihen tapaan, että meitä suunniteltaessa minuutitkin laskettiin...

Mihin se sarvineuletilkku käytettiin? Se on osa neulelakkia.

Opettelin taannoin sarvineuletta.  Vähän väliä sekosin kuviossa, joten tämän isompaa projektia en tuolla neuleella voisi tehdä. Mutta kyllä vaikkapa sarvineuleinen villatakki olisi varmaan upea ja lämmin. Siinä vinkki jollekin hyvälle, tarkalle ja sitkeälle neulojalle... Tai vaikkapa pelkkä kaulus villatakissa tuolla neuleella olisi kaunis.

Rupesin  näkemään harjoitelmassani mahdollisuuksia myssyyn. Tein kaitaleen niin pitkäksi, että se ulottui pään yli. Sen jälkeen noukin toisesta reunasta silmukoita ja kudoin siihen reunaan muutaman sentin verran lisää, jotta kaitale sai lisää leveyttä. Sitten taitoin kahtia tekeleeni ja ompelin sen yhdestä reunasta kiinni. Siitä tuli myssy, jossa on sauma takaraivolla. Neliönmuotoisena siitä oli tulla enemmänkin tonttulakki, koska se yksi kärki sojotti ärsyttävästi ylös. Niinpä kokeilin eri vaihtoehtoja ongelman ratkaisemiseen. Yksi vaihtoehto olisi ollut kääntää se "ylimääräinen" kulma sisuksiin, mutta päätinkin jättää sen näkyviin, kääntäen sen lakin päälle. Lakin alareunaan tein vähän resoria. Värkkäsin vielä solmintanauhan lakkiin ja sillä sain samalla peitettyä sitä rumaa reunaa, josta noukin ne silmukat resoriin. (En siis ole ikinä osannut nätisti poimia silmukoita mistään reunoista. Villasukan kantapäitä tehdessä olen joskus korjaillut niitä "noukkimisreunoja" ompelemalla...) Sitten vielä lakin yläreunaan kudoin sisäpuolelle kapean kaitaleen, että se estäisi reunaa kiertymästä sisäänpäin.

Ja alla sitten  muutama kuva tonttumuorista ryppyisen, juuri varastosta haetun villakangastakkinsa kanssa. Juuri tätä takkia ajattelin lakkia tehdessäni.

Semmoinen oli se lakkiprojekti. Nimesin mielessäni tämän "perinnepäähineeksi". On taas mallia vauvanlakki... Jotakin kehittämistä tuossa mallissa olisi. Takaosan alueen osaisin nyt tehdä ilman saumaa ainakin. Silloin sitä "sojottavan yläkulman" ongelmaakaan ei olisi. Nyt vielä mietin, käännänkö sittenkin sen kulman tässä lakissa sinne nurjalle. Silloin sarvineuleinen kaitale olisi tasaleveä joka kohdassa.

---

Lakki oli tänä aamuna tositoimissa mustan, polvipituisen toppatakin ja farkkujen kanssa, kun pakkasta oli lähes - 9 astetta. Hyvin toimi sen kanssa.

Ja mukava havainto talviaikaan siirrryttyämme: viime viikolla kuljettiin aamulla pimeässä taskulampun kanssa, tänä aamuna oli valoisaa vähän ennen klo 7, ja aurinko valaisi jo himmeästi joidenkin puiden latvoja.

Toinen puoli asiassa onkin sitten se, että illalla pimeä tulee sitten aikaisemmin. Ennen klo 17 olisi paras saada itsensä kävelylenkille, tai se jää muuten varmastikin tekemättä. Ellei sitten taskulamppukävely pimeässä innosta...

Hyvää viikkoa itsekullekin.

.

"Pieni sisustuskauppa" - unikuvasta piirrettyä

Niin. Tämä oli tosiaan eilen unikuvasta alkunsa saanut piirtely, mutta uni ei ollut minun.

Olipa siis siinä unessa pieni sisustuskauppa. Siis tosi pieni. Siinä oli valtavan korkeat hyllyt, kuin kirjahyllyt. Vieläpä tummanruskeat.  Erittäin ahtaat käytävät. Hyllyillä oli kyllä kauniita sisustustavaroita, mutta paikalle saapunut omistajan sisko ihmetteli, miten niitä saadaan laitettua sinne korkeille hyllyille. No, tuolillepa vain kiiveten sellaisessa tilanteessa kuulemma toimittiin. Seuraava ihmetyksen aihe olikin sitten se, että miten asiakkaat niitä tavaroita sieltä saavat? Samalla systeemillä hekin.... tuolille kiiveten.

Hmm... semmoinen kauppa:) Aihe oli minusta niin herkullinen piirrettäväksi. Jonkinlaisena kuvana sen näin mielessäni, mutta sellaisena en tietenkään osannut sitä piirtää; esimerkiksi sisustustavaroita hyllyille. Ja  muutenkin. En osannut tavoittaa sitä ahdasta tunnelmaa, jonka mielessäni näin. Ja olisi ollut hauska piirtää vaikka myyjäkin tuolille keikkumaan. Kuva on vain kalpea aavistus siitä, minkälaisen kuvan mielikuvitus voi loihtia. Tuskin vastaa juurikaan sitä unen nähneen kuvaakaan, mutta tulipahan piirreltyä.

Erikoisterkut sille unta nähneelle:)

Jotain kovin pientä sammaleen seassa

Eilen illalla kykin lähes ojan pohjalla yrittäessäni saada näistä pienistä kunnon kuvaa. Ei meinannut onnistua millään. Tässä kuvaushetkeni tulokset.

"Samassa veneessä" - tai autossa

Muutamia päivä sitten, autossa toisia odotellessani, huokailin omia huolenaiheitani. Tulipa mieleeni sekin, että Hänen sanotaan olevan aina kanssamme. Mietinpä sitten, että mitä jos Hän istuisikin tuolla takapenkillä? Kuulisi äänettömän puheeni ja sanoisi minulle vaikkapa näin: "Minä tiedän, mitä sinä hätäilet. Minä hoidan asian." Minä kääntyisin katsomaan häntä joka puhuu. En saisi vielä sanaa suustani, mutta toteaisin kuitenkin puhujan luotettavaksi, ja kuulisin vielä tämänkin: "Sinä voit rauhoittua." Jos kerran olisin todennut puhujan luotettavaksi, eikö ihmeellinen ilo ja rauha, kenties vapauden tunne, valtaisi minut, sillä nythän asia todellakin olisi paremmissa käsissä, tietäisin, että se todellakin hoidetaan.

Koko ajan Hän kanssamme onkin, ihan kosketus-, kuulo- ja näköetäisyydellä, mutta me emme vain pysty tajuamaan sitä. Olemme sokeita, kuuroja, tunnottomia, liikuntakyvyttömiä. Toisinaan Hän kyllä salaakin itsensä meiltä tarkoituksella, vaikka paikalla onkin, nähdäkseen ja kuullakseen, mihin päin käännymme.

"Et ole tainnut huomata, 

että olen koko ajan ollut tässä.

Minä tiedän, 

mikä sinua painaa,

mikä huolettaa.

Sinun ei tarvitsisi olla niin huolissasi,

sillä sekin asia on minun tiedossani.

En minä ole unohtanut sitä, enkä sinua,

joka olet minulle niin rakas.

Jospa katsoisit minuun,

ja luottaisit minuun myös."

Asiat vaihtelee, mutta Herra on aina sama!

---

Ja vielä autoon liittyen. Elokuun alkupuolella olin blogiluonnoksiin kirjoittanut näin: "Viikko sitten kirjoitin, että autosta kuuluu kummaa ääntä. No, nyt se sitten eilen korjaamolla selvitettiin, mistä se johtuu. Vika ei ollutkaan ihan pikkuinen, se oli joku kompressori." 

Siihen oli jutuntekoni silloin jäänyt. Eilen sai kompressoriasia päätöksensä. Autosta ei enää kuulu "kummaa ääntä", sillä auto sai uuden kompressorin:)  Nyt sillä saa taas ajaa, ilman sitä tunnetta, että ei saisi... Meitähän oli ohjeistettu, että mahdollisimman vähän ajoa.

Hyvää päivää ja viikkoa sinulle:)

Pikkuruiset nepparit nätisti pahvissa

Prym-nepparit. Pahvin etupuoli.

Prym-nepparipahvin takaosa.

Jos on tuo Prymin nepparipahvin etupuoli kaunis, niin eipä pahvin takaosa sille juuri häviä...

Viikon takainen Kontti-löytö.

Sukkailoittelua!

Olen yleensä suosinut sukkaostoksissani yksivärisiä; sellaisia, jotka ei pistä silmään erivärisyydellään. Eli käytännössä siis tummaa sinistä ja mustaa. Eilen toimin kuitenkin ihan päinvastoin sen suhteen. "Ostin kun halvalla sain," päti tässä. Olin Citymarketissa ja silmäni rekisteröivät viereisessä alelaarissa sukkapaketin päällä hinnan 0,50 euroa... "Voiko olla totta, että sukat on siihen hintaan?" taisin ajatella, sillä edullisia sukkia juuri etsin. Rupesin pönkimään sitä laaria. Siinähän oli värikkäitä sukkia, kaikki samaa sarjaa: "Happy Socks". Ja yksittäiset sukat olivat sen 0,50 euroa, mutta vielä paremmaksi pantiin hinnoittelu kolmen sukkaparin paketeissa, joiden hinta oli vain 1 euro; kolmet sukat siis! No, mikä juju tässä siis oli. No, se oli se, että koot oli isoja. Niihin oli merkitty kooksi 41-46. Mutta minun kokoni on joku 36-37. Otin silti. Ne eivät näyttäneet niin valtavilta ja arvelin, että ensimmäisessä pesussa ne kummiskin kutistuu.

Kotona sitten vedin yhden sukkaparin heti jalkaani kokeeksi: sen kiinnostavimman näköisen tietenkin, ja nyt minulla on jalassa melkein kuin polvisukat. Kantapää ei odotetusti ole ihan paikallaan, mutta  väliäkö tuosta. Leveyttä sukissa ei kuitenkaan ole  liikaa, vaan juuri sopivasti. Toiseksi nuorin tytärkin otti siitä yhden sukkaparin eilen koipiinsa, vaikka olin heille erikseen ostanut ihan omankokoisiaan sukkia.

Jos nämä olisivat olleeet niitä tavallisia yksivärisiä, tässä kokoluokassa, en varmankaan olisi ottanut. Näissä oli erityistä juuri tämä värikkyys. Muistinkin sitten, että joskus melko kauan sitten olin näitä sukkia kaupassa nähnyt, mutta harmitellut, kun ei ollut sopiva koko, tai hinta... tai kenties molemmat.

Nyt ei voinut hintoja moittia. Maksoin 15 euroa, kun ostin 15 sukkaparia ja kahdet thermosukkahousut. Eli siis:

3 kpl:n sukkapaketteja ostin 3, eli sukkia 9 pr  = 3 euroa
Lapsille sukkia yhteensä  6 pr                           = 6 euroa
Kahdet termosukkahousut  hinta 3e/kpl            = 6 euroa
MAKSETTAVAA                                              15 euroa
                                                                       

Tuossa kuvassa melkein kaikki. Puuttuvat on jaloissa. Minulla ylemmän kuvan sukat. Nuorimmalla harmaat omankokoisensa. Semmoista sukkailoittelua:)

Ompelua: Lepakkohihainen pusero yhdestä palasta

Lähtökohta oli sifonkikangas, jonka ostin Joensuun Kontista sillä ajatuksella, että teen huivin. Kotona ajatus muuttui. Rupesinkin haluamaan siitä puseroa. Minulla on yksi Espritin lepakkohihainen pusero ja siitä sain vähän mallia kankaan leikkuuseen. Tuo Espritin pusero on tehty useammasta palasta ja siinähän on rypytystä kaula-aukon ympäryksessä, mutta tähän minun versioonihan ei sellaisia tullut. Silti on väljyyttä ihan riittävästi. Minun puseroni on siis yksi pala. Ommeltavaa oli sivusaumat, kaula-aukon käänne ja helma. Hihansuita ei tarvinnut ommella, sillä hulpiot oli niissä.

Tämänaamullista: piirros juomatauosta

Luin aamulla tuollaisen jakeen. Sitten mielikuvitus loihti  siitä jo kuvaa. Joten paperillehan sitä piti yrittää. Päätinkin sitten, että tästä voisi tulla äidille synttärikortti. Tänään se pitäisi lähettää. Vielä on "kortin" sisus tyhjä, mutta kaipa sekin tulee tehtyä, kun jo tuo vaikeampi ja epävarmempi osuus tuli tehtyä.

Kun kerran valinnanvaraa annetaan, voi sitä käyttääkin.

Tänään oli Ylen uutisissa mielenkiintoinen juttu digitaalisesta byrokratiasta otsikolla: "Digitaalisuus pakottaa ihmisen hallinnon orjaksi."

Kerrankin joku sanoo sen ääneen. Nykyään todellakin kysellään ihmisiltä monenlaista. Tietenkin kyselemisten syyksi sanotaan joku hyödylliseltä kuulostava asia, mutta onko se aina oikeasti sitä?  Ainakaan sille, jolta asioita kysellään. Jutussa mainittiin mm. koulujen viestijärjestelmä Wilma, johon en itse ole koskenut laisinkaan. Ja minkätähden? En halua olla siinä koukussa kiinni jatkuvasti kyttäämässä, onko mahdollisesti tullut jotain tietoa, joka minun pitäisi tietää, johon reagoida jotenkin. Miten ennen saatiinkin koulu käytyä ja asioita hoidettua, kun ei ei ollut näitä nykyajan viestimiä? Kyllä ne viestit  vain jotenkin kulkivat silloinkin, eikä jokaista pikkuasiaa tarvinnut kirjallisesti edes tiedottaa, ei jokaiseen asiaan ilmoitusta tehdä tai lupaa kysellä.

Jutussa mainittiin myös pankkiasiointi. Ällistyimme keväällä kun piti käydä pankissa, joka ei suinkaan ole lähellä näiden immeisten arkea, vaan yli 70 km:n päässä. Jos sinullakin on sellainen mielikuva, että pankki on suuri sali, jossa on monta ihmistä tiskin takana palvelemassa, se luulo ei pidä enää paikkaansa. Sekin aika meni jo, jolloin ihmiset opetettiin istumaan virkailijan nokan eteen asioidessa. Nyt seisoivat ne pankin työntekijätkin. Ja eipä näiden virkailijoiden pakeille niin vain menty, edes jonottamalla. Ensin oli "portinvartijalle", eli oven lähellä olevalle tiskille käytävä esittämässä asiansa, josko sitten saisi luvan esittää sen virkailijallekin siellä peremmällä. Tuo ensimmäinen vastaanottotiski olikin sitten "sopivasti" siinä odottelevien nokan edessä, joten saattoi tarkkakorvainen hyvinkin kuulla, mitä kenenkin asia koskee. Ja miten se itse asiointi sitten? No ei onnistunut hoitaa sitä siinä tiskillä loppuun. Lopulta asia selvitettiin kotoa käsin, ensin chatissa ja sen jälkeen puhelimitse asia tuli onnistuneeseen lopputulokseen.

Minua voi tietysti sanoa vanhanaikaiseksi ja varmasti ihan syystäkin. Ja änkyräksikin voidaan ajatella kenties. Mutta kun joku valinnan mahdollisuus annetaan, sellaistakin sentään vielä on, käytetäänkö sitä? Vai toimitaanko niin, ikäänkuin "kuuluisi" muka toimia? Jos sinua ei pakoteta johonkin, niin valinnan mahdollisuutta kannattaa oikeasti käyttää. Kun kysytään esim. lupaa, vaikkapa joidenkin tietojen antamisesta jollekin toiselle taholle, ei ole pakko aina "kiltisti" sitä lupaa antaa. Kun kerran voi itse päättää.

Nykyään uskotaan kovasti kovasti erilaisiin asiantuntijoihin. Monesti asiantuntijoista voi olla apuakin, mutta ei väheksytä sitä omaa järkeäkään, jos se sanoo ihan jotain muuta kuin joku toinen, joka ei sinun elämääsi tunne.

Voisin tietysti vaahdota tästä digiasiasta enemmänkin, kuinka erinäiset palvelut on laitettu "palveluksi" sillä tavoin, että itse itseään koneen ääressä jokainen saa "palvella", mutta annnanpa olla.  Mitäpä se hyödyttää. Kaikilta vain ei sellainen "omapalvelu" onnistu. Kuka näissä palvelee näkövammaisia, muistisairaita, tai vaikkapa sitä, jonka sormet eivät toimi?

Koiranhoitopalkkioita vuosikymmenten takaa

Nuori ollessani olin muutamia kertoja erään tuttavan koiranhoitajana heidän matkoilla ollessaan.  Hoitamani koiran nimi oli Rekku. Nämä tapahtuivat siis joskus 70-luvun lopulla/80luvun alkupuolella. Aina sain jotakin siitä. Tässä muutama, joita silloin sain.

Beetlehemistä muistelen tuodun tuon riipuksen. Rannekorusta en muista mistä se oli, mutta hänelle oli sanottu sen olevan meripihkaa, jota hän kylläkin epäili. Kaunis mielestäni silti. Mustassa samettipussissa olevien helmien tuontipaikkaa en myöskään muista. Helminauha on jo hieman rikki, mutta siitä huolimatta se oli tyttärellä käytössä, kun hänellä oli juhlan aika.

Samalta äitini ikäiseltä ystävältä sain joskus myös punaisen huopahatun. Olen säilyttänyt tuota hattua, joka on mielestäni kaunis, mutta on ollut minun päähäni kuitenkin liian pieni. En vain ole raskinnut sitä antaa poiskaan.

Ja tällaisen lasilinnun sain häneltä myöskin joskus. Tämä ei ollut koiranhoitopalkkana saatu, vaan erään merkittävän tapahtuman muistoksi sain.

Tuo samainen ystävä tarjoutui opettamaan minulle ruotsiakin. Minulla oli kauppikseen mentyäni vaikeuksia ruotsin kielen kanssa, koska en ollut sitä  ennestään laisinkaan lukenut. Niinpä sitten olin tuon ystävän kotona muutamia kertoja ruotsia opettelemassa ja pääsin hommassa paremmin alkuun.

---

Jännä miten yhden asian miettimisestä voi rönsytä kaikenlaista. Ensinnä  sain kimmokkeen juttuni tekemiseen Sessen blogissa taannoin olleesta jutusta. Kun sitten rupesin omia koiran satunnaisena hoitajana olemisiani muistelemaan, muistin samalla koiran emäntää. Häntä muistellessani muistin häneltä saamiani tavaroita. Tavaroita muistellessani, tuli tuosta linnusta mieleen se, mitä varten muistaakseni sen häneltä sain. Ja siitä sitten jonkin hetken päästä tajusin kyseisen päivän ajankohdankin olevan taas ihan muutaman päivän päässä, eli tänään... (15.10.1989.) Kävin silloin kasteella. Olin asiaa kypsytellyt päiväkirjamerkintöjeni mukaan parisen vuotta. Se tapahtui Porissa ja kun sinne äiti mukanani ajelin, oli vähällä, ettemme törmänneet hirveen. Kotona isä ei tykännyt yhtään kasteellakäynnistäni. Siitä sain kuulla natinaa jälkeenpäin. Mutta jotkut olivat iloissaan, sillä löysin postikorttien joukosta sellaisenkin, jossa eräs vanha tuttava iloitsi, kun oli nähnyt minut "Eelimin lavalla". Ja luulisin tosiaan tuon linnun saaneeni saman asian tiimoilta siltä tuttavalta, jonka koiraa joskus hoitelin.

---

Tämmöistä täältä tänään. Nyt on lapsilla loma ja kävimme Joensuussa. Siellä nuorenmiehenkin saimme mukaamme pienelle kaupunkikierrokselle. Vanhin neito on isommalla kaupunkikierroksella. Eilen kuvautin itseni tyttären toimesta kotipihan lehtimatolla. Ylläni ei ole mitään uutta, mutta se on ehkä vähän erikoista, että tässä vaatetuksessa kaikki on minun tekemääni: neuletakki, pusero, hame ja koru. Ja tätä kirjoittaessani on sama vaatetus yllä. Kaupungilla olin kylläkin ihan farkuissa.

Hyvää viikkoa itsekullekin!

"Puutarhurin tapaus"

Sen päivän järkytyksen suuruus oli mittasuhteiltaan käsittämätön. Olivathan nämä naiset elämässään jo monenlaista ennenkin kokeneet, mutta tämä oli tyystin erilaista. Hehän olivat uskoneet Jeesuksen olevan paljon enemmän kuin tavallisen ihmisen. Ja nyt hän oli kuollut. Ei kai Jumalaa voi tappaa? Hehän olivat uskoneet Jeesuksen olevan se tuleva, Messias. Kaikki hänen puheensa ja tekonsa puhuivat sen puolesta. Ja nyt hän kuitenkin makasi haudassa, pahimman roiston rangaistuksen saaneena, hirvittävän kuoleman kokeneena. Nyt oli sapatti, mutta ajatukset kiersivät sitä samaa kehää; miettien, kuinka näin saattoi tapahtua? Miten voisi jatkaa elämää tämän jälkeen? Naiset odottivat arkea voidakseen mennä haudalle ja tehdäkseen Jeesukselle viimeisen palveluksensa. Siihen olivat surustaan ja järkytyksestään huolimatta valmistautuneet. Tarvikkeet oli jo hankittu, mutta perjantaina ei enää ollut ehtinyt tehdä kaikkea tarvittavaa ennen sapattia.

Oli kuitenkin muitakin, joilla oli vähän samankaltaiset suunnitelmat. Arimatian Joosef oli tehnyt päätöksen: Jeesus saisi kunnollisen hautauksen. Hänen oma hautansa oli juuri äsken valmistunut. Hän hautaisi Jeesuksen mielellään siihen. Mutta  kuinka hän uskaltaisi pyytää Pilatukselta Jeesuksen ruumista? Hän puhui aikeistaan Nikodeemuksellekin, jonka hän tiesi myös sydämessään seuranneen Jeesusta. Nikodeemus lupasi tulla auttamaan häntä, jos hän saisi luvan ottaa ruumiin ristiltä. Ja sen luvanhan hän sai. Pelottavaa oli ollut kysyä lupaa. Ja pelottavaa oli ajatella, mitä muut neuvoston jäsenet nyt sanovat - ja tekevät,  heidän tekonsa tullessa julki. Siitä ei varmaan hyvä seuraisi. Mutta siltikin, Joosef ja Nikodeemus halusivat tämän palveluksen tehdä. Raskain mielin se oli tehty, ja nyt oli sapatti. Haudalle oli määrätty sotilaita vartioon. Kuulemma sen takia, ettei kukaan voisi varastaa ruumista ja väittää ylösnousemuksen tapahtuneen.

(Ylläolevat olin kirjoittanut huhtikuussa. Nyt  puolisen vuotta myöhemmin, tänä aamuna, löysin paperin, muistamatta sellaista olevankaan. Päätinpä kirjoittaa vähän jatkoa. Sitä tämänaamullista tuossa alla. Otsikon keksin nyt.)

Nyt oli viikon ensimmäinen päivä. Varhainen aamu vielä. Magdalan Maria päätti  lähteä käymään haudalla. Mutta mitä hän siellä näkikään: kivi oli pois haudan suulta! Maria lähti kiireesti kertomaan sitä Pietarille ja eräälle toiselle. Heillekin tuli kiire! He juoksivat haudalle niin nopeasti kuin pystyivät. Perillä he kurkistivat hautaan, ja menivät sinne sisällekin. Mikä ihmeellinen näky heitä kohtasi: pelkät käärinliinat, sekä hikiliina toisessa paikassa, kokoon käärittynä!  Hämmentyneenä he lähtivät takaisin majapaikkaansa. Mutta Maria oli tullut takaisin haudalle ja jäi sinne miesten lähdettyä. Hänkin uskaltautui kurkistamaan hautaan itku silmissään. Mitä hän näkikään: kaksi enkeliä valkeissa vaatteissa istui siinä, missä Jeesus oli maannut. He kysyivät Marian itkun syytä, johon Maria vastasi, ettei tiedä mihin Jeesus on pantu... Hän ei järkytykseltään vielä tajunnut asian oikeaa laitaa... Hän kääntyi poispäin, ja näki jonkun seisovan edessään. Tuo mies kysyi myös, mitä nainen itkee, mitä etsii? Maria selitti "puutarhurille", että hän halusi tietää, mihin Jeesus oli laitettu. "Puutarhuri" sanoi vain yhden sanan: "Maria" ja Maria tunsi tuon äänen: Jeesuksen ääni! Jeesus itse siinä oli, ja nyt hän antoi Marialle ohjeen mennä kertomaan se muillekin.

Toiset istuivat lukkojen takana peloissaan. Silloin ilmestyi Jeesus sinne ja sanoi: "Rauha teille" ja näytti heille kätensä ja kylkensä, joissa näkyivät ristiinnaulitsemisen jäljet. Syntyipä ilo tässä joukossa! Mutta eräs ei ollut paikalla: Tuomas. Hän ei uskonut toisten kertomaa. Kuluipa sitten runsas viikko, kun hänkin sai todisteensa. Jeesus tuli, niin että hänkin näki Jeesuksen. Hänen käskettiin jopa koskea arpiin, jotta uskoisi. Sitten Jeesus sanoi: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat."


---

Kirjoittamani on puutteellista. Tarkimminhan näistä  tapahtuneista voi lukea evankeliumeista

Hyvää sunnuntaita.

Ompelua: Pikku laukku

Tämä laukku on joskus syyskuulla tehty. Minun oli tarkoitus tämä johonkin asukuvaankin yhdistää, mutta koska kyseinen asukuva on yhä ottamata, niin olkoon pelkkä laukku. Vasta kolmas yritelmäni muodostui silloin laukuksi.

Laukku on päältä ja sisältä samaa kiiltävää kangasta. Löysin varastosta vanulevyä ja sitä on kankaiden välissä tukevoittamassa tekelettä.

Tuollaisen m-kirjaimella varustetun vetoketjun olin joskus  aiemmin ostanut kirpparilta.  Viljankeltaisella muliinilangalla kirjalin  reunoja kiertävät kirjailut sekä "tähkän",  joka kylläkin  muistuttaa enemmän ehkä kaktusta...


















Tästä nyt ainakin tuli  jotenkin käytettävä. Sopii kännykkä ja lompsa mukaan, kun tarvis vaatii tämänväristä pientä laukkua. Vaikkapa tämän hameen pariksi.

Virkkuita

Löysin tämän jutun luonnoksista kesäkuulta 2017.... Räppäistäänpä se nyt tähän esiin.

---
Kun silloin taannoin aloitin sen virkkuun kirpparilta ostamastani lankakerästä, olin kovin epätietoinen, mihin se riittää. No, ainakin näihin. Ja tuosta silityslautakuvasta puuttuu vielä pari  virkkuuta muistaakseni.

Omia hömpötyksiä

Useat minun virkkuuni ovat mallista aloitettuja ja sitten syystä tai toisesta omin päin jatkettuja. Alla valmiista mallista suurimman osan tehtynä, mutta kun tässä sitten lanka rupesi oikeasti, eikä vain luulotellusti, loppumaan, piti jättää valmis malli kesken ja sävellellä vähän sinnepäin. Siltikin tästä jäi valmiista mallista puuttumaan iso osa.

Tämä on se sama malli, jota jo aiemmin yrittelin, mutta kehnolla tuloksella. Näet halutessasi sen aiemman  yrityksen tässä: Arkihöpinää. Tässä uudessa versiossa sävelsin itse noita alkuosan isoja kaaria siten, että vähensin ketjusilmukoita. Samoin vähentelin pylväitä ylempänä. Näillä toimilla alkuosa onnistuikin nyt paremmin, ei ole niin röyhelöinen kuin aiemmassa yrityksessäni. Pitäisiköhän vielä kolmas kerta yrittää... Tykkäsin mallista kyllä niin paljon, että saatan vielä kolmannen yrityksen tehdä, kun kerran lankaakin on tullut ostettua.

Alla olevan kuvan  pieniin ketjusilmukkakaariin olisi siis  pitänyt ruveta isoja, viuhkamaisia osia rakentelemaan... mutta niihin ei lanka enää riittänyt.

Alla tuo sama malli, silitettynä ja siinä valmiudessa, mihin se minulla jäi.

Tässä sitten yksi ohjeesta tekemäni ruusumalli. Tämän olisi kuulunut olla pyöreämpi, mutta minulla siitä tuli vähän omituisen näköinen, kun siinä olisi korkeutta pitänyt olla enemmän. Joku asia meni siis vikaan. Voi olla ihan lanka-, koukku- tai käsiala syynä.

  Ja virkkuuintoa on vieläkin piisannut. Kun ostin sitä lankaakin lisää...  Mutta niistä kenties toiste:)

---

Silloin on virkkuuintoa näköjään ollut. Nyt on muunlaisia käsitöitä tehty. Taannoin esittelemäni sarvineuleen lisäksi, tekeillä on  talvisen hameen ompelu.