perjantai 5. lokakuuta 2018

Pesee ja linkoaa... pitkästä aikaa

Tänään heivattiin yksi pesukone ulos - ja toinen tuli sisään. Kun pari viikkoa sitten torstaina lähdin vanhimman tyttären kanssa ystävän kyydissä länsirannikolle, olin muutamana päivänä sitä ennen pyörittänyt pesuruljanssia tavallistakin enemmän. Olihan ensin aikomus viipyä viikko reissussa ja tarvitsimme matkalle vaatetta, mutta myös kotolaisille; koska uumoilin, etteivät he siihen touhuun hevin rupea:)  Kun tulimme takaisin reissusta, joka ei viikkoa kestänyt, en heti ruvennut pyykkitouhuihin, vaikka pyykättävää olikin. Sitten muutaman päivän päästä laitoin koneen pyörimään, mutta se oli kai ottanut nokkiinsa, sillä nytpä se ei enää suostunut pyörimään... Siinä oli ollut vikaa, ylimääräisiä ääniä, jo ennen reissua.

Tenän tehnyt ja lähtöpassit saanut ulos nostettuna.



Mietittiin sitten mitä tehdään. Ei yhtään innostanut ruveta uutta ostelemaan ja osamaksuja makselemaan. Ajattelin niin, että nyt kun jostain käytetty kone  löytyisi, päältä täytettävä mieluimmin. Tuumin niinkin, että jos vaikkapa Löytöpuodista, vaikka en niitä siellä yleensä muista nähneeni.  Eräänä päivänä sitten kävimme siellä. Siellä oli kuin olikin nyt kone, päältätäytettävä; hinta 90 e. Emme heti päättäneet sitä ottaa, vaan kotona mietimme asiaa vielä. Päätöksen tuloksena oli tänään koneen osto. Tänä ensilumen päivänä se meille tuotiin ja nyt meillä  parin viikon tauon jälkeen taas kone pyörii.

Sisälle tuotu töissään.




Kiitosaihe sekin:) Saatiin mitä ajateltiin.


Ensilumi maassa.



Nyt tätä kirjoittaessani ulkona on ihan erikoinen tunnelma, harmaanvaaleanpunertava taivas, joka tekee jännän tunnelman muuallekin, vaikka lumi kuitenkin on maassa valkoisena. On se aika illasta, jolloin  aurinko alkaa laskea. Tuossa yllä olevassa kuvassa sitä tunnelmaa ei vielä ollut, vaikka ei senkään ottamisessta kovin monia minuutteja ole.

---

Tuolla se kone nyt linkoaa...:) Ei kovasti metelöi, eikä heilu. 

Noin. Nyt se luovutti sisuksistaan sinne ikäänkuin koepestäväksi laittamani toppahousut. Seuraavaksi se saa pyykättäväkseen jotain muuta:)



8 kommenttia:

  1. Hyvän pesukoneen olette saaneet ja halvalla. Taivaallinen johdatti niin saitte
    päältä täytettävän pyykkikoneen. Minulla on myös saman merkkinen ja päältä täytettävä
    ja se on hyvä kone.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kyllä tämä sellainen lahja taas oli! Tänään ehdin kaksi koneellista pestä. Juuri äsken ripustin sen viimeisimmän satsin kuivumaan:)

      Poista
  2. Nyt olen saman asian äärellä. Pesukone pysähtelee yhtäkkiä ja pitää outoa ääntä. Yhtään ei huvittaisi lähteä ostoksille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todella ärsyttävää. Meilläkään tuo pois joutanut kone ei ollut mikään ikäloppu edes. Toivottavasti sinulle löytyy hyvä kone, hyvällä, hymyn nostattavalla hinnalla!

      Poista
  3. Onnea uudesta koneesta! Mulla oli samantapainen kone vuosia sitten, uutena ostettu, se oli hyvä! Sen jälkeen on ollut käytettyjä sivusta täytettäviä, joiden kanssa on ollut ongelmia...onneksi tuo tän hetkinen on kuitenkin toiminut hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Olen aina ollut enemmän päältätäytettävään mieltynyt, mutta muutamia noita toisenlaisiakin on ollut. Päältätäytettävästä on helppo ottaa pyykkiä koneesta ihan yksitttäiskappaleinkin, ilman pyykkikoriakin, kun ei tarvitse varoa pyykkien tippumista lattialle:)

      Poista
  4. Hyvä kone. Meillä 12.10 pesin pyykkiä, koneen lopettaessa ohjelman antoi virhekoodin ja kesti pitkään ennen kuin sain kannen auki. Hiilet oli loppu. Onneksi keskinmäinen oli syyslomallaan seuraavan viikon niin sain pesuapua, oli se aika rankkaa pestä kuuden ihmisen vaatteet nyrkkipyykillä. Kolme kertaa se viikon aikan piti tehdä. 19.10 käytiin ostamassa uusi kone.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli silloin aika pyykkivuoret, kun kone oli rikki. Hyvin vähän pesin mitään. Ihan jonkun kerran jotain pientä.

      Poista