Kiitos Lieksa! Juhlassa soi ihan ensiksiksi: Suvivirsi☀️

Eilen oli ylioppilaiden juhla. Meilläkin oli aihetta juhlaan, kun nuorin tyttäremme oli myös lakitettavien joukossa. Näin vanhempina ollessamme koemme, että ikäänkuin yksi osuus osaltamme on ohi: koulutaipale vanhemman osana. Tosin eihän niihin ole tarvinnut enää muutamaan vuoteen muutenkaan osallistua, kun peruskoulu oli ohi jo aiemmin, ja ylioppilas on täysi-ikäinen ja hoitanut itse hommansa muutenkin. 

Eilinen juhla oli hieno. Se pidettiin muutama vuosi sitten rakennetussa, uudessa koulurakennuksessa. Meillä oli etukäteen mielikuva, että miten sinne mahtuu juhlaa viettämään. Mutta oikein hyvin mahtui. Juhlan jälkeen uusi ylioppilaamme tahtoi kuvia otettavan Lieksan kirkon puistossa, jossa oli siihen hyvät, kauniit, mahdollisuudet. Koulun alueeella ei sellaista silmänruokaa ole tarjolla.  Mutta juhlasta vielä: juhlapuhujana oli kaupunginvaltuutettu Reijo Kortelainen. Hänen puheensa tuntui kuunnellessa koskettavalta, hyvältä. Olisin halunnut tallettaa sen mieleeni. Tai olisipa se ollut paperilla luettavanakin vielä. Mutta luettavana oli eilen Ylellä tällainen asia: Lieksan lukio oli pienten lukioiden joukosta mainittu yhtenä kärkilukiona! Se oli mukava tieto.

Kotonakin meillä oli juhlat sitten. Tytär oli  suunnitellut ne ja halusi kutsua muutakin väkeä kuin vain oman perheen jäsenet. Onneksi eilen oli sään suhteen kivempi, kuivempi, lämpimämpi väli; jotta ne saatettiin ulkona takapihalla järjestää hänen toiveensa mukaan. Oli kivoja kohtaamisia ihmisten kanssa. Pihalla kun oli tuoleja ripoteltu kahden ns. seisovan pöydän lähistölle, niin oli hauska katsella kuinka keskustelijat siirtyilivät aina välillä jollekin toiselle vapautuneelle tuolille  keskustelemaan jonkun  toisen kanssa. Ja samalla tutustuen ihan uusiin ihmisiin. Uskon että kävijätkin tykkäsivät:)  

Onneksi ei toteutunut minun ajatukseni juhlien vietosta täällä sisällä! En pitänyt ollenkaan ajatuksesta, ja mahdollisena, että niitä voisi mitenkään ulkona pitää. Minun mielikuvitukseni kun on valitettavasti sellainen, että se keksii aina kaikki mahdolliset negatiiviset asiat esteeksi🫣🤔 Onneksi tytär piti päänsä🌹😀 

Eilisen yllätyksiä

Vanhin tytär teki eilen meille täydellisen yllätyksen, kun tuli etukäteen ilmoittamatta meille. Olin lähtenyt siinä iltahämärissä  kävelemään ja lähellä kääntymispaikkaani näin, että edestä on tulossa jotain. Olin jopa vähän harmissani ja ihmettelin, että mikä sieltä... kunnes rupesin aavistelemaan, että olisiko tuo ... Ja olihan se:)  Saapuva ei varmasti ihan tietänytkään kuinka iso ja mieluinen  asia hänen yllättävä saapumisensa meille oli, vaikka sen hänelle sanoinkin. Mutta yllätinpä minäkin itseasiassa hänet, sillä hän oli toivonut ihan, että joku tulisi vastaan, vaikka ei oltukaan tietoisia tulostaan, ja niin minä sitten tietämättäni toteutin sen toiveen.

Hänellä oli niitä kantamuksiakin. Yhtä kassia kannoimmekin yhdessä loppumatkan. Ja mitä sieltä hänen kasseistaan paljastuikaan? Esimerkiksi nämä hienoudet, jotka hänen ystävänsä oli meille lähettänyt: ihanat ruusukupit!

Kun pihaan pölähti yllättäen pakettiauto...

Meille ei kovin usein yllättäen autoja pihaan tule. Mutta joskus kuitenkin. Kuten eilen. Pakettiauto tulla pölähti vaudilla pihaan. Isäntä oli jo ehtinyt ihmetellä siellä ulkona ollessaan, että mikähän katto-, ikkuna-, putki-,  tai jonkun muun myyntifirman auto sieltä niin reippaasti pihaan ajaa? Minä olin sisällä ja minulle käytiin sanomassa, että pitäisi tulla ulos. Vilkaisin ikkunasta ensin ja näin pakettiauton. Auton kuski näytti viittoilevan minulle, että tulla nyt sieltä... Ja meni hetken, kunnes tajusin, keitä sinne pihaan oli tullut: meidän nuoret aikuiset. Heillä oli pakettiauto vuokrattuna, ja sen kyydissä erikoinen lähetys: Iso musta rautaportti! Sen olimme alkuvuodesta nähneet eräässä paikassa, jossa sen ilmoitettiin olevan myytävänä. Innostuimme isännän kanssa siitä silloin kovasti, mutta erinäisistä syistä portti jäi sinne, missä se olikin. Mutta nyt nämä meidän nuoret aikuiset olivat järjestäneet yllätyksen meille!

Tämä on se sama portti, joka joskus oli esiintyvinään yhdessä jutussa piirustukesssanikin, jonka silloin alkuvuodesta innostuksessani tein.

Portti on jo, mutta hametta ei ole vielä aloitettukaan:) Nyt meillä on mietittävänä se seikka, mihin paikkaan pihassa portti laitetaan, ja kuinka se laitetaan.

"Yllätyskuoria"

Isosisko oli tehnyt nuoremmille  sisaruksilleen yllätyskuoret. Ne odottivat nuorempia aamulla keittiön pöydällä heidän omilla paikoillaan. Kuoret oli tehty samalla tavoin, kooten sinne yhtä ja toista kivaa, kuin isosisko ja veljensäkin niitä aikanaan isänsä tekeminä saivat. Ne kuoret olivat aina odotettuja ja tykättyjä. Niin nytkin.

Kun siinä katselin yhden saajan tutkivan kuorensa sisältöä,  tuli mieleeni joitakin ajatuksia. Ajattelin, että minä en ole oikein osannut sellaisia järjestää. Tuumin, että olisi kiva kokea enemmän antamisen iloakin. Sitten mieleeni tuli, että Jumala varmasti iloitsi tehdessään meille omia "yllätyskuoriaan". Hän antoi Jeesuksen tulla luoksemme, tuon isoveljemme, jonka tiesi niin suuresti meitä rakastavan. Hän oli se paras lahjamme. Mutta sen lisäksi Isä Jumalan "yllätyskuorissa" oli paljon muutakin, pienempää, jonka tiesi meitä ilahduttavan. Hän räätälöi jokaiselle omanlaisensa "kuoren", sillä hän tiesi, mikä kellekin parhaiten sopiii.

Koetaan mekin tänään sitä saamisen iloa:)

Ps. Niisssä isosiskon kuorissa oli toisella ainakin tänään ihanan tuoksuinen saippua, jotain makeaa, sekä pikkuruisia tarroja. Toisen kuori onkin vielä avaamatta, sillä hän nukkuu vielä.
---
Niin ja saimmehan minä ja isäntäkin omat yllätyksemme. Isännän paikalla oli suklaalevy ja minulla supersalmiakkipussi:)  Toinen nuoremmista avasi muuten juuri oman kuorensa...:)

Ei voi ruveta sooloilemaan...

Jostain tuli taannoin mieleeni nuo otsikon sanat ja siitä sitten rönsyili jotain ajatuksia. "Tarviiko sitä uskoa/uskontoa niin vakavasti ottaa?"  "Kai sitä voi vähän hauskaa pitää?" "Eikö voisi vähän rennommin ottaa?" Noin voi joku ajatella.

Vastaus voisi olla: "Kuninkaan palveluksessa oleva ei voi ruveta sooloilemaan". Kuka Kuningasta palvelee, pyrkii tekemään  sen saamiensa ohjeistusten mukaan, eikä sooloile oman päänsä mukaan. Virheitä tulee, vaikka pyrkimys on oikeaan, mutta virheet tuodaan Kuninkaan eteen ja hän ymmärtää meitä kyllä.  Mutta ken tieten tahtoen rupeaa tekemään täysin oman tahtonsa, tai mikä vielä pahempaa, vieraan vallan toiveiden mukaan, mitä siitä sanomme? Hänen asiansa ratkaiskoon Kuningas, Jumala itse, joka meidät tuntee.

Mutta... usko ei ole uskontoa.

Se on yhteys Jumalaan; häneen,  joka on Kuninkaamme, Isämme, Luojamme.
Se on napanuora, jonka varassa elämme.
Se on pelastusköysi ja pelastusrengas, jonka varassa elämämme on.
Se ei ole perinnettä, jota voi uusia tai vaihtaa toiseen.
Se on enemmän.
Se on kaiken perusta.
Elämämme voima.
Kaiken moottori  ja polttoaine.
Ilma, jota hengitämme.
Vesi, jota juomme.
Valo, jota tarvitsemme.

Ilman häntä olisimme kuin akanat, jotka tuuli lennättää pois.
Kuin lumi, joka sulaa helteessä.
Nyt olemme kuin puutarhaan istutettu kallis siemen.
Vielä ei ole käynyt ilmi,  mitä meistä tulee.

Ja mitä siihen alussa mainittuun hauskanpitoon tai rennosti ottamiseen tulee, antaa Kuningas siihenkin aikoja ja mahdollisuuksia. Levon hetketkin ovat hänen antamaansa, hänen on kaikki, mitä teemme.

Nekin saavat monestä hyvästä osansa, jotka pakenevat Kuningasta.
Ne, jotka eivät enää uskaltaudu hänen eteensä.
Kyllä Kuningas heidät mieluusti ottaisi vastaan.

Kuninkaan pöytään on kutsu kaikille.
Kaikki eivät tahdo.

Paossa oleva ei ole vapaa...
Vapaa on se, joka armahdetaan.


---
Tässä jälleen yritykseni kuvata jotenkin sitä, mitä usko on. Sanakäänteissä on varmaan paljon sanomista, mutta tuon kummemmin en sitä osaa. Se usko ei ole vain jotain kulttuuria. Se on sitä, että uskoo yhäkin olevan elävän Jumalan, johon ihminen voi olla yhteydessä. Se on uskoa Jumalaan, joka välittää ihmisestä, joka antaa yhä syntejä anteeksi kaipaavalle.

Kirjoitin muistikirjaani viime sunnuntaina näin:

"Saako tarpeekseen? Noin mietin, kun olin jälleen laittanut "vaaranlaelle" tekstin, joka oli "uskonnollinen". Ajattelin, että joku voi kokea, että mitta on nyt täynnä sellaista, eikä enää halua käydä blogissa. "Joku voi saada tarpeekseen..." Jollekin se voinee olla  myös sitä, että nyt on riittävästi, ei tunnu vajaalta."



---
Tässä vielä yksi eilisiltainen piirustelu. Neito nimittäin palaa tänään kotimaahan puolivuotiselta reissultaan! Illalla hän viestitteli, kun oli jo aloittanut kotimatkansa.  Sen perusteella minä sitten kuvittelin vähäsen, millaista hänen alkumatkansa oli...:)

Niin se kuulemma oikea laituri  olikin  sopivasti suoraan nenän edessä:)

Sinne meni...

Noin kirjoitin tänään yhdelle muistikirjani sivulle otsikoksi. No, mikä sitten meni? Vanhin neito

puoleksi vuodeksi muille maille... Aamulla lähti junalla Joensuusta Helsinkiin klo 5.15 ja näihin aikoihin  pitäisi olla matkansa määränpäässä; Ranskan Toursissa. Koko päivän on saanut matkustaa. Minä ja isäntä ei osattu tänään ruveta mihinkään.

Minulla "soi" jossain vaiheessa päässä eräs laulunpätkä:  "...Joku kertoi hänen nousseen koneeseen, toinen junaan taas astuneen... mulle sama on kuitenkin, pois on..."

Neitosen pitkän matkan mahdollisti opiskelupaikkansa järjestämä opiskelijavaihto. Nyt sitten vain odotamme viestiä, että on päässyt ihan majapaikkaansa asti ja  saisi vihdoin levätäkin matkastaan.

Kuvat ovat neidon ottamia hänen aiemmalta reissultaan, kun oli kolme viikkoa Saksassa viime keväänä. Sekin reissu oli opiskelijavaihtoa.

Mitäs tämä nyt sitten on?

Katkenneita puita,  kaatuneita puita, sähkökatkoja... käsinompelua, vaan ei pilalle menneitä pakasteita. Niistä oli eilinen tehty.

Edellisen jutun aikaansaaminen oli jo aikamoista. Sen jutun kirjoittamisen aikana sähköt meni poikki kolme kertaa. Joka kerta modeemi on uudestaan laitettava myös päälle, vaikka katko olisi vain silmänräpäys. Kun olin saanut juttuni valmiiksi ja olin sammuttamassa konetta, taas katkesi sähköt. Sinä aamuna yhteensä kuusi kertaaa.
Eilen aamulla oli ensin samaa prätkötystä. Ja siinä 11 aikoihin alkoi pitkä katko, jota kesti klo 22 asti. Ja jonka jälkeen oli taas samaa päälle pois -touhua, kuin aamullakin.  Ja yöllä sai isäntä yhtenään käydä painelemassa plimputtavan pakastimen nappulaa. Minä kuulin sen yhden kerran, muulloin olin unessa, vaikka kehnoa nukkumista se oli. Kellistyimme illalla pimeään kyllästyneinä nukkumaan siinä 8.30 täysissä pukeissa. Kun sitten sähköt tuli, en viitsinyt siitä sitä varten enää nousta.

Kuinka se semmoinen päivä sitten kuluu? Isäntä lähti viemään nuorisoa Joensuuhun siinä klo 10 tiennoissa. He pääsivät autolla vaaran alle, jossa matka keskeytyi kahteen katkenneeseen puuhun. Piti hakea saha. Minäkin sitten lähdin ulos, roskapusseja viemään. Kun pääsin roskiksen lähelle, siellä olikin jo isäntä saanut puut sahattua ja ne oli siirretty ajoreitiltä, että saattoivat jatkaa matkaa.

Ja  ehdin minäkin näkemään matkan seuraavan vaiheen... Menivät vähän matkaa eteenpäin toiselle tielle ja taas sahattavat esteet siinä! Nyt kaatuneita puita.

Ja taas jatkui matka. Seuraavallakin tiellä oli puita notkollaan ja tien päällä, mutta siitä pääsi kuitenkin kulkemaan.

 Jännäsin etäältä katsoen pääsevätkö tuon alta menemään, ja pääsiväthän he.

No, mitä sitten me kotolaiset?  Meillähän siis katkesi kunnolla sähköt lähes kohta, kun saavuin takaisin roskisreissultani. Olin vähän aiemmin suunnitellut aloittavani puseron ompelun, jonka palat olivat jo päiväkausia seisseet pöydälläni. Mutta nythän ei ompelukonetta voinut käyttää. Jotain tekemistä oli keksittävä. Lukeakin olisin voinut, mutta rupesin käsin ompelemaan sitä puserontekelettäni. Ja mietin, että kun se kerran on käsin aloitettu, miksen tekisi siitä nyt kokonaan sellaista käsinompeluprojektia... Saa nähdä, riittääkö viitseliäsyys. Mutta klo 14 aikoihin ompeluhomma oli lopetettava, kun valoa oli niin vähän.

Lapsillakin oli aika tylsää. Välillä lukivat kirjaa. Toinen oli ulkonakin jossain välissä. Iltapäivällä etsimme tarvittavat lyhdyt ja kynttilät valmiiksi pöydille. Myöhemmin illalla, ennenkuin isäntä tuli Joensuusta, olimme tyttöjen kanssa kaikki vain pötköllään isolla sängyllä torkkupeittojen alla. Ja luin ääneen heille vähän aikaa Tiina -kirjaa. Hankalaa sekin jo oli, vaikka olimme aivan lähellä ikkunaa, kuten olin ommellessanikin ollut. Myöhään illalla tytöt vielä leikkivät vähän leikkejään ledtuikkujensa valossakin.  Kaikenkaikkiaan, pitkän sähkökatkon aikana elämä on varsinaista hiljaiseloa. Ei tehdä paljon mitään, ei jääkaapinkaan ovea paljon availla, veden laskemista vältetään, sillä vesipumppukaan ei toimi.

Kun isäntä tuli, rupesimme jossain vaiheessa pohtimaan pakasteiden tulevaa kohtaloa. Siihen löytyi ratkaisu. Saimme viedä ne  rukoushuoneen pakastimeen, kun eräs tuttava kävi avaamassa oven. Veimme ne sinne illalla klo 18 aikoihin.  Alla oleva kuva siitä, kun olemme sinne lähdössä. Isäntä on jo autossa ja auton valot näkyvät ulkona. Minä vielä sisällä sammuttelen viimeiset palavat kynttilät ja sitten matkaan.

Kaupungilla käytiin kahvilla:) Takaisin kotiin tultua sytytettiin vielä kynttilät ympäri huushollia ja tytöt leikkivät leikkejään jonkin aikaa ledtuikkujensa valossa. Kunnes oli nukkumaan mennessä aika sammuttaa kaikki kynttilät.

---

Nyt ei keskeytynyt sähköjen takia yhtään kertaa tämä homma:)  Saa olla kiitollinen, että nyt on ne sähköt ylipäätään! Monet taloudet ovat olleet paljon pidempään ilman sähköä ja yhäkin niitä on. Joissakin katkot kestäneet ihan päiväkausia... ja silloin on varmaan pilalla jo paljon muutakin kuin ruokia.

Leivotaanko? No ei. - Vanhat maustepurkit

Leivotaanko?  No, ei ainakaan näitä käytetä... Ei tosiaan käytetä. Ovat nämä leivinjauhe- ja maustepurkit sen verran vanhoja.

 

Nämä ovat olleet meillä  varastossa jo vuosia. Ostettiin jostain kirpparilta  hyvin kauan sitten, eli silloin, kun asuimme vielä länsirannikolla. Nyt otettiin pussi pitkästä aikaa esiin ja oli siellä näiden lisäksi muitakin purkkeja, mutta keskitytään nyt vain siihen leivontaan tällä kertaa.

Tuo "Hangon leivinjauhe" on sellainen, että meilläkin kotona aikanaan lienee ollut sitä. Se näyttää sen verran tutulta.

Leivinjauhepurkit takaa: "Hangon leivinjauhe", "RaNa leivinjauhe",  "K-leivinjauhe".

Tuossa yllä samat leivinjauhepurkit takaa.  Ja alla näkee noista kahdesta viimeksimainituista takatekstit paremmin näkyvänä.

 Ja tässä vielä Fazerin "Hangon leivinjauheen" takateksti.

Minulla pitäisi olla tallessa näiden vanhojen kirpparihankintojen lisäksi myös sellaisia 70- ja 80-luvulta peräisin olevia maustepurkkeja, joita oli käytössä kotonani. Kunhan löytäisin nekin tuolta varastosta... ellen sitten jossain hävitysvimmassa olekin laittanut niitä pois... No, näkee sitten, tulevatko vielä vastaan tuolta varastosta joskus.

Leipominen kun tässä on vähän niinkuin sivujuonteena, niin eilen ainakin saimme tyttären tekemiä korvapuusteja. Teimme hänen ehdotuksestaan yhteistyötä; minä tein taikinan, hän kaiken muun. Nyt kun tätä vähää vaille klo 9 maanantai-aamuna kirjoitan, on niitä jäljellä tuossa pöydällä enää vain kaksi:)

---
Ja jatkanpa tiistai-aamuna vielä vähäsen. Eilen illalla puolestaan nuorimmat tekivät "Hyviä ässiä". Ne tosin eivät olleet ässän muotoisia, vaan toinen neito ihan näpeissään palloiksi pyöritteli ja litisti sitten pellille. Mitäs turhia niitä vääntelemään:)

On se mukava vaihe, kun on nuoremmilla tuota leipomaintoa. Olihan sitä itselläkin joskus muinoin... mutta ei juurikaan enää.

Toinen kokkina kotona - täytetyt paprikat

Harvemmin on sellaista herkkua, että joku muu laittaa sen päivittäisen ruoan. Tytär on nyt kuitenkin ihan lähiaikoina tehnyt pari kertaa täytettyjä paprikoita. Ja ne oli tosi hyviä!

Kun neito näitä ekan kerran teki, hän teki koko homman yksin. Minä puuhastelin jotain muuta, en muista mitä. Viimeeksi näitä tehtiin juhannuspäivänä ja osallistuin silloin minäkin sen verran tähän ruokatouhuun, että pesin ja puolittelin paprikat. Ja se oli jotenkin kivaakin. Onneksi sentään oli ajatukset sen verran koossa, ettei tullut paprikoista suikaleita... Nimittäin siinä kun olin saanut ne pestyä, rupesin miettimään, että voisin samalla suikaloidakin ne. Niinhän ne meillä useimmin ihan tuoreena syödään.  Mutta onneksi havahduin aatoksistani ennen toimintaan ryhtymistä, että puolikkaitahan niistä vain olikin määrä tehdä.

 Sitten lusikoidaam täytteet näihin...

 

Ja siinä on valmiit - uunista tulleina:)

Tässä ohje halukkaille kokeilijoille. Ohjeesta tulee 14 kpl.

2 x 3 kpl:n pkt paprikamix (Lidlistä olivat) + 1 paprika = 7 kpl
1purkki herkkusieniä
1 pkt (400 g)  jauhelihaa
oliiveja
1prk salaattijuustoa
paseerattua tomattia n. 3/4 prk
juustoraastetta
suolaa
pippuria

Jauhelihat paistetaan. Kaikki täyteaineet yhdistetään. Pestään ja halkaistaan paprikat. Lusikoidaan puolikkaisiin täyte. Paistetaan uunissa (n. 225 asteessa) kunnes paprikat melko pehmeät. Sitten lisätään paprikoiden päälle juustoraaste ja paistetaan vielä vähän. Ja malttia sitten kun ne on otettu uunista! Ne on niin kuumia, että suu palaa, jos heti kimppuun käy:)

Jos nyt oikein silloin ekan kerran havainnoin asiaa, niin tytär katseli netistä vähän vinkkiä niiden tekoon, mutta lopullinen hänen käyttämänsä ohje oli sitten omasta päästä.

Ovikatos

Siinä se tyttären tekemä ovikatos on oikealla paikallaan, eikä täyttämässä yhden leikkimökin lattiaa, kuten oli odotellessaan omalle paikalleen asennusta.

Kun tämä silloin valmistuttuaan tuotiin kotiin, oli tarkoitus se pikimmiten paikoilleen laittaa, vaan toisin kävi. Meillä oli silloin mietinnässä ulko-oven vaihto, joten ovikatos jäi odottamaan sitä asiaa. No, lopulta ei uutta ovea  hankittukaan. Kun sitten ruvettiin puuhastelemaan katoksen laittoa paikoilleen, olivatkin siihen varatut, valmiiksi jo tyttären opinahjossaan mustaksi maalaamat ruuvit kadoksissa. Ne nähtiin viimeksi jossain eteisessä pienessä pussissa ja niitä etsittiin ... ja etsittiin. Eikä löydetty. Oli siis ostettava uudet. Ja  sitten olikin  vielä  oltava sellainen päivä, että tekijä itse, eli tytär olisi paikalla katosta asentamassa. Ennen länsirannikon reissuja hän ja isäntä sen katoksen sitten laittoivat paikoilleen.

Tuo pitää  vielä loppuvuodesta  irrottaakin...  syynä Suomi 100-vuotta juhlinta!

On joku näyttely silloin Joensuussa näistä oppilaiden siihen tekemistä töistä ja tämäkin on määrä sinne kuljettaa. Siihen varauduttiinkin jo valmistusvaiheessa, sillä kannakkeet ovat irroitettavat, niin mahtuu katos ihan omaan henkilöautoon.

Katoshomman aiempia vaiheita näet halutessasi tästä: Katos melkein valmis   sekä tästä: Katosprojektin kiehkuroita.

Katos melkein valmis

Katoksentekijä lähti Saksaan muutamaksi viikoksi, mutta  ehti ennen matkalle lähtöään tehdä katoksen melkein valmiiksi. Kuten kuvassakin näkyy, kattopelti on vielä kiinnittämättä, sillä se kiinnitetään vasta maalauksen jälkeen.

Hieman keskeneräinen katos taotuin kiehkuroin

Neito valmisti katoksen siten, että osat ovat irrotettavia, jotta kuljettaminen käy helpommin. Noiden kiehkuroiden takominen oli kuulemma melkoisen työlästä, vaikka ei sitä välttämättä noita katsomalla arvaisi. Takominen kumminkin on aika haasteellista ja raskasta ja sellainen taito tietty vain tehdessä kehittyy, että osaa sopivasti rautaa iskeä oikean muodon saadakseen. Joskus hän laittoi viestiä, että oli ollut takomassa 6-7 tuntia... Arvelin, jotta olisi kädet aivan kipeät seuraavana päivänä, mutta eipä ne tainnut ihmeemmin olla. Oli jo sen verran tottumusta  tullut. Vielä paria päivää ennen matkalle lähtöään hän laittoi meille tekstaria, että menisimme häntä hakemaan metallipuolelta, sillä vielä piti yksi pala hitsata kehikkoon. Neidon poissaollessa katoksen osat kuulemma kiikutetaan johonkin maalattavaksi.

Neito itse vaikuttaa hyvin viihtyneen opintomatkallaan. Kaksi ensimmäistä viikkoa siellä  ovat olleet jossakin työssä ja ainakin jokin ovi oli työn alla jossain vaiheessa. Ohjaajien saksaksi antamat ohjeet hänen työparinaan oleva saksalainen tyttö kääntää hänelle englanniksi. Viikonloppuna olivat käyneet tutustumassa vuorovesialueeseen.  Eilen illalla puolestaan tuli viestiä, että tänään alkaa työt jo klo 6 ja hänen työparinsa hakee hänet jo 5.30. Herätyksen aikoi laittaa 4.30! Yleensä siellä on työt alkaneet klo 7, mutta tänään oli siis joku työtehtävä Hampurissa.  Mitä heillä mahtaa pääsiäisen aikaan olla ohjelmassa, ei vielä ole tiedossa.

"Maijan" lakki

Kun en ole itse saanut mitään aikaiseksi, niin voihan postauksen tehdä  jonkun muunkin tekemisistä...
Muutama vuosi sitten tytär teki tuolle "Maijaksi" nimittämälleni nukelle vaatteet.

Tykkäsin tuosta vaatetuksesta kovin ja erityisesti minua ihastutti tuo lakki. Sehän on samaa tyyliä kuin Pieni talo preerialla -sarjassa usein nähdyt. Olin yllättynyt, että hän teki siihen noin kivasti tuon lipankin, vaikka ei juuri ollut ompelua harrastanut. Joku pahvi siellä  lipan sisällä  on.  Puvussa näkyvä pitsi on jostain vanhasta lakanasta, joista meillä rikkonaisetkin pitsit otetaan talteen. Nehän sopii tälläisiin pieniin juttuihin.
Kuvassa näkyvät puiset esineet ovat tyttären tekemiä myöskin. Linturasia nykyisessä opinahjossaan ja tuo pikkuruinen eläin kotona veistelty. Tuo pieni nappi on kuvassa mittakaavan virkaa  tekemässä.

Tämä "Maija" tarvitsi vaatteet silloin aikanaan aivan erityisestä syystä: sitä uhkasi nimittäin roskikseen joutuminen. Ja sen uhan sille olin asettanut minä, syystä siitä, että nuken pää on halki. Tytär halusi pelastaa nuken ja  onhan  tuo nyt söpön näköinen säilytettävä. Siellä tyttären hyllyssä se asustaa nykyään:)
 

Olisi itsekin kiva kokeilla jonkin tuollaisen tekemistä, mutta kuten sanottu, mikään aikomani ompeluhomma ei ole ottanut nyt tuulta siipiensä alle... Ei edes keskeneräisten tekeleitten jatkaminen. Ja niitäkin on useampia.

---

Iltapäivällä tuon ylläolevan tekstin kirjoitin. Nyt alkuillasta löysin laatikostani yhden sifonginkappaleen, jota olin joskus alkanut kursia barbielle mekoksi. Siitäpä pääsin alkuun ja barbie sai tänään siitä mekon päälleen:)  Josko nyt olisi saanut ompeluhommista  hiukan otetta...