Tämä oli ihana!

Kun tänä aamuna tänne jo jonkin verran valoiseenkin keittiöön hiippailin, aamulukemisiani esiin ottaessa tuosta selkäni takana olevan vanhan, kuviollisen arkun päältä; mielessäni tuumin, että en otakaan nyt kirjoitusvihkoa... Tuskin siihen mitään kirjoitan. No, en kirjoittanutkaan. Ainakaan vielä. Mutta viimeinen luettavani kuitenkin sykähdytti mieltäni niin, ja päätin kirjoittaa sen tänne:

"Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin nyt uudestaan kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: "Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen." Mies vastasi: "Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen." He kyselivät: "Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?" Mies vastasi: "Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?" He vastasivat hänelle pilkallisesti: "Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä." "Merkillistä", mies vastasi, "että te ette tiedä, mistä hän on - ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen." Silloin fariseukset sanoivat: "Sinä ole syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies - ja sinä rupeat opettamaan meitä!" He ajoivat miehen ulos. Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: "Uskotko Ihmisen Poikaan?" "Herra, kuka hän on?" mies kysyi. "Sano, jotta voisin uskoa." Jeesus sanoi: "Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi." "Minä uskon, Herra", mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä."  Evankeliumi Johanneksen mukaan 9:24-38 KR-92

Se sovintotarjous

Tämän aamun teksti toisessa blogissani:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2024/10/jeesus-tuli-tayttamaan-sen-lain-kun.html 

Katseluvinkki elokuvaan 80-luvun kyläelämästä. Ja lukuvinkki juttuun 2020-luvun oikeasta kylästä

Tuonne Elonet-sivustolle on taltioitu vanhoja suomalaisia elokuvia ja sarjoja, joita aikoinaan on tv:stä saatu katsella. Myös vanhoja mainosfilmejä  voi siellä katsella. Katselu ei maksa mitään ja niiden katselu ei myöskään vaadi mitään kirjautumisia. Siellä on katsottavissa myös 80-luvun kyläelämää kuvaava Akaton mies. 80-luvulla kylissä oli vielä esim.  kaupat jutustelupaikkoina, ja olipa kylissä jopa pankitkin, ym. 

Alla oleva linkki vie kohtaan, josta pääsee katsomaan Akatonta miestä neliosaisena sarjana:

https://elonetplus.fi/serie/categories/238613409/238626296

Tässä sitten yrittäjät.fi -sivustolla ollut juttu yhdestä nykyään vielä toimivasta kyläkaupasta. Kyläkaupat alkaa jo olla aika harvinaisia nekin. Jutussa mainitaan juuri sekin, että ennen kyläkaupat oli niitä jutustelupaikkoja, joissa saattoi  penkeillä nähdä väkeä juttusilla:

https://www.yrittajat.fi/uutiset/satakuntalainen-lahteenmaen-kylakauppa-sinnittelee-mutta-ei-enaa-kauan-yrittaja-pelkaa-ikaihmisten-puolesta-voi-olla-ainoa-kontaktipaikka/ 

Ja nythän ollaan jo siinä pisteessä, että kirkonkylistä häviää terveyskeskukset. Eikä pienet kaupungitkaan  välttämättä saa pitää omiaan. Mietitään, että missä vanhukset hoidetaan; jossain kaukana kotipaikoiltaanko? Tässä viime vuosina on ollut vähän niin, että pienemmät kaupungit on olleet kuin kirkonkylät ennen; siis palveluiltaan. Mutta nyt, löytyykö pikkukaupungista enää edes huoltoasemaa - eipä  välttämättä!

Kun palvelut häviää, alkavat ihmiset hakeutua mahdollisuuksiensa mukaan niiden ääreen. Mitähän maan hallinto asiasta ajattelee? Ovatko sitä mieltä, että hyvä kun saadaan sullottua väki tiiviisti infran ääreen? Mutta kuka sitten kohta hoitelee maaseudun tiet ja pellot, ruoan pöytään? Vai ulkomailtako se aiotaan tuoda?

Ja täälläkö ollaan sitten tyytyväisiä, kun on saatu lehmät pelloilta piereksimästä ja siat  haisemasta? Ja kaikki ipanat päiväkot... eikun siis "varhaiskasvatukseen"?  Ja kaikki ne omia lapsiaan ja kotiaan  hoitaneet äidit, ne ainakin "töihin" - tai kortistoon ainakin? Niin sittenkö on oma maa mallillaan ja maailmakin parempi? Kun lapsetkin halutaan repiä kotoa systeemin osasiksi jo ihan pieninä, mieluummin, kuin että  annettaisiin äitien/isien kotona hoitaa, ja sitä vaihtoehtoa tukea.  Trafiikki senkun lisääntyy.  "Ihmettelen kauhiasti". 

Varmaan montaakin asiaa. Viäl ois mielipidettä vaik petoasioist... Mut annan olla nyt täs nää.

En tarkota, et enne ois kaikk paremmi ollu. Mut jotku varmaa. Et niitäki aikoja ja tapoi vois joskus vähä arvostaa. Ei kaikk hyvä ja viisaus nykyisyyres kummiskaa vaa ole.

Kuva v. 2019. Nähdystä hetkestä eräässä täkäläisessä kylässä silloin; navetasta oli justiinsa elikot tulossa ulos:)

Eilinen kuva

 

Minkä jäljen jätän? Jääkö mitään jälkeä?

Jotain sellaista kysymystä tuli äsken mieleeni.

Mutta oikeasti: jokainen ihminen jättää kyllä jäljen tähän maailmaan, vaikka tulevat ajat ja jälkipolvet eivät tietäisi ihmisestä mitään! Jokainen ihminen on jättänyt jälkensä jo syntymällä tänne; ja jo ihan silläkin, että häntä on odotettu, vaikka hän ei sitten silmiänsä edes olisi avannut tälle maailmalle! Hän jätti jälkensä vanhempiinsa, ym. läheisiinsä, vaikka he eivät olisi sen kummemmin tulleet häntä edes tuntemaankaan. Kun näin on, jo ennenaikaisesti täältä ajasta poistuneen kanssa, kuinka paljon suuremman jäljen jätämme me jokainen, vaikka meistä ei kirjoitettaisi mitään muistelmia, eikä jälkipolvet meitä muistelisi.

 

Jumalan kirjoissa kuitenkin on jokainen ihminen muistettuna. Ja nähtynä. 

Voimme siis siinä mielessä rauhallisin mielin elää sitäkin elämää, joka ei näytä suurelta kenenkään silmissä. Yhtä arvokas se silti on kuin jonkun muunkin.

---

Mitä maksaisit ihmisestä?

Jeesus maksoi oman elämänsä. Jokaisesta meistä!

"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän."  Evankeliumi*  Johanneksen mukaan, luku 3, jae 16  (v. 1992 suomennos)  

*Evankeliumi tarkoittaa hyvää uutista, ilosanomaa.

Esikoislapsi

Esikoisena voi kokea jäävänsä vaille, vähemmälle osalle vanhempiensa rakkautta ja huolenpitoa, kun nuorempia ja pienempiä hoivataan. Minä olen esikoinen vanhemmilleni, ja koin joskus niin. Kun minua nuorempi oli vauva, olisin minä muutamaa vuotta vanhempana halunnut saada samanlaista palvelua kuin vauva sai. Toivoin, mutta  en tietenkään saanut. Kouluikäisenä koin sellaista vaille jäämisen tunnetta, että minun koulunumeroitani ei kehuttu samalla tavoin kuin nuoremman saavutuksia.  Mikä on aikuisen näkökulmasta ihan ymmärrettävä asia, että pienempi, joka vasta asioita opettelee, saa kehuja enemmän. Mutta lapselle asia näyttäytyy erilaisena, tuntuu erilaiselta, kuin jäisi jotain vaille. Ja omilla lapsillani olisi varmasti kerrottavissa vastaavia asioita. Ja  nuoremmilla on tietysti myös aina omat muistonsa vaillejäämisen kokemuksista, ja niistä tunteista.

Muistan vielä sen, että että isomman piti toisinaan ottaa roolia nuoremman huolehtimisesta. Jos lapsena vaikka tultiin odotettua myöhemmin kotiin kyläpaikasta, vastuun ja moitteet kantoi esikoinen. Esikoisen asemaa arvostetaan, ja kadehditaankin. Ja entisinä aikoina niin on ollut vielä enemmän. Nykyään sentään esim. perimiset menee yleensä tasan lasten kesken. Ellei nyt vartavasten ole testamentattu jollekin jotakin.

Tulee mieleen yksi merkittävä henkilö, joka oli esikoinen myös. Hän oli Jeesus. Kokikohan Jeesuskin, varsinkin lapsena, että vanhemmat rakastaa enemmän niitä nuorempia, kun heitä piti hoivailla? Ja nuoremmat ehkä sitten jossain vaiheissa ihaili, joissain kadehti, isoa veljeä. Ja joinain hetkinä jopa turvautui häneen myös. Ja myöhemmin sen isonveljen tekemiset koettiin tavattoman ärsyttävinäkin, kun hän ei toiminut tavalliseen tapaan.  Mutta Jeesus koki myös niitä hylkäämisen tunteita. Ainakin ristillä, kun kyseli Jumalalta, Isältään: "Miksi minut hylkäsit?" Sekin teko, siellä ristillä, oli meidän nuorempien vuoksi, "että meillä rauha olisi." Ja Jeesushan jossain kohtaa lupasi meille nuoremmille, että olisi meidän kanssamme aina, joka päivä. Ja hakisi meidät kerran kotiinkin, niihin meille valmistettuihin huoneisiin. Siellä täytyy olla kaikki se, mikä täällä vaillinaiseksi koetaan. Siellä saavat esikoiset, nuoremmat ja myös vanhemmat, kokea, että kaikki "vajaa lakkaa, ja täydellisyys alkaa." Ei unohdeta sitä perintöä! Se on tarkoitettu kaikille, jotka vain haluavat sen vastaan ottaa.

Jeesus tukee järkyttynyttä ja peloissaan olevaa Pietaria

Matteus 14:22-31  KR-92

"Kun he olivat nousseet veneeseen, tuuli tyyntyi. Ja kaikki, jotka veneessä olivat, polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat: "Sinä olet todella Jumalan Poika." Matt. 14:32-33 KR-92

Kuva vuodelta 2020.

Päivän piirustus

Tämä sai aiheensa eilen. Olin autossa odottamassa Citymarketin parkkipaikalla. Ihastelin kadun toisella puolella olevan talon pihassa olevaa syksyistä väriloistoa. Siinä sain idean, että tuota koittaisin piirtää. Ja niinpä sitten tänään ryhdyin siihen tuumaan.

Tuon aidan teko - joka kadun varressa oikestikin on,  oli piirustelussa hauska tehdä. Keksin jo siellä parkissa tavan, jolla sen tekisin. Muistin meillä kotona olevan, joskus talteenottamani, pienen kartonkipalan jostain makeasta herkusta, jonka kartongin reuna on "piparkakkumainen". Se reuna olisi sopiva apu. Sen avulla muotoutui mainiosti aidan  yläreuna; vain toisinpäin, kun aitaa piirustellessa  "rakensin"🙂

Pieni 🌲nurin tiellä

Näin tänä aamuna. Illalla juuri nukkumaan mennessä oli lyhyt sähkökatko. Eilen tuli jo mieleen, että jos oikein kova myräkkä tulee ja vaikka sattuisi kaatamaan ison puun tielle, joka sitten aamulla olisi kulkuesteenä autolle. No, omalla tiellä ei ollut isoa eikä pientä, mutta kun olin lasketellut autolla oman tien osuuden alas, ja siirtynyt toiselle pikkutielle, oli siellä nurin yksi pieni. Siitä pääsi kuitenkin ajamaan.  

Palatessani kuvat nappasin. Ehkä se on meidän siitä sivuun heivattava, kun paljon harvemmin muita kulkee siinä.

Aamurukouksenani oli Isä meidän - rukous

 

Ja tuohon, tuossa keskellä taitettuna olevaan siipakkeeseen, kirjoitin näin:

"Joskus voi käydä niin, että ihminen ei osaa antaa itse itselleen anteeksi, vaikka kaikki muut - Jumala, ja toiset ihmiset, olisivat jo niin tehneet.

Siinä Jumalan - ja toistenkin, anteeksiantamuksessa meidän olisi elettävä. Uskottava se todeksi omallakin kohdalla. Iloittava siitä.  Se on Jumalan armon auringonnousu. Uuteen päivään. Uuteen elämään, ja iloon." 

Armollisen anteeksiannon päivää☀️

---

Ja kun nyt näiden kirjoittamisen jälkeen vasta lukaisin pari päivän jaetta käyttämästäni vanhasta päivän tunnussana -kirjasesta, oli siellä valmiiksi painettuna tälle päivälle nämä:

"Näin sanoo Herra Jumala: Minäkö haluaisin, että jumalaton kuolee? Enkö ennemminkin halua, että hän kääntyy teiltään ja saa elää?" Hes. 18:23 (v. -92)

"Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen." Joh. 12:46 (v. -92) 

Se oli Jeesuksen sanominen, tuo viimeinen. Kannattaa muistaa, kuinka Jeesus kohteli niitä, jotka kokivat itsensä syntisemmiksi kuin fariseukset: Jeesus paransi ja antoi synnit anteeksi!

Eilisillan elokuva oli mielessä heti aamulla...

Siinä elokuvassa: "The Guard of Auschwitz", vuodelta 2018, jonka katsoimme jostain suoratoistopalvelusta; pahan koneiston töissä toimiva osoitti inhimillisyyttä yhdelle, tai oikeastaan kahdelle muulle sen lisäksi. Hän otti yhden naisen suojelukseensa.  Ja toimi siten, että tuo nainen sai elää vähän pidempään. Nainen sai tavata miehensä juuri ennenkuin miehen tiedettiin kuolevan. Ja nainen sai myös synnyttää lapsensa, jota oli alkanut odottaa jo ennen leirille tuloa. Ja nyt, kun tätä aamulla ensin vihkooni kirjoitin, sain mieleeni sen asian, että alkukohtauksissa tuo juutalainen pariskunta on pöydän ääressä ja puhuvat. Nainen puhuu siinä heillä olleesta vauvahaaveesta. Mies siihen vastaa jotain sellaista, ettei se nyt käy, kun aika on sellainen kuin se on. Ja nainen ei kerro, tai tiesikö itsekään vielä. Ehkä tiesi, kun otti puheeksi. Mies lupasi naiselleen, että suojelee peloissaan olevaa vaimoaan.

Mutta sitten oli tämä saksalainen, jonka intohimona oli jo lapsena piirtäminen. Kun toiset lapset olivat Hitlerjugendin nuorissa, hän piirteli pellon laidalla. Mutta liittyi lopulta itsekin, kun ystävällisen oloinen saksalainen, joka sitä touhua lasten kanssa piti, houkutteli hänetkin mukaan. Hänestä, pojasta, tuli  arkkitehti. Hän päätyi lopulta keskitysleirille suunnittelemaan rakennuksia. Ja tämän oli saanut aikaan hänen isänsä, vaikutusvaltainen siinä organisaatiossa. Siellä leirillä oli myös pomo, joka oli säälimätön. Ja se säälimättömyys vaivasi tätä arkkitehtia. Sen vuoksi hän järjesti, erään tapauksen jälkeen, kun tuo pomo oli lyönyt erästä naista; naisen avuksi itselleen luetteloimaan, tms. Vaivoin onnistui yksi nainen saada miesten lisäksi töihin epäluuloisen pomon seulan läpi. Mutta hyvät perustelut auttoivat. Arkkitehdin ja naisen välille syntyi luottamus, ja he puhuivat tilanteesta. Nainen sanoi arkkitehdille jossain kohtaa, että tämän täytyi muistaa, ja miettiä tekemiään valintoja. Mies ei asettunut järjestelmää vastaan. Hän toimi siinä, vaikka ei pitänyt siitä, mitä tapahtui. Elokuvan lopussa hän on vankilassa, tekemiään piirustuksia sellin seinillä. Siitä mitä oli nähnyt. Millaisia kasvoja. Sen naisenkin.

Elokuva oli tosiaan vaikuttava. Mietin illalla että saankohan unta sen katsomisen jälkeen. Mietittiin jonkin kevyemmän katsomista sen jälkeen vielä, mutta se hanke jäi sitten kuitenkin. Vaikka elokuva väistämättä oli mielessä nukkumaan mennessä, olin kai niin väsynyt, että uni pian tuli. Mutta aamulla se oli kyllä taas mielessä. Jotain untakin näin, joka saattoi liittyä siihen, tai sitten ei. Jotain kurjia rakennuksia siinä kyllä oli.

Jännä juttu vielä elokuvasta: kun katsoin elokuvan jälkeen tietoja siitä netistä, oli elokuvan kahdella näyttelijällä sama sukunimi. Kyseessä oli nainen ja mies. Nainen näytteli sitä naisvangin osaa, mies sitä inhottavaa keskitysleiripäällikköä. Olivatkohan nämä aivan vastakkaisissa rooleissa olleet kenties sukua toisilleen, vaikkapa pariskunta...?!  Sain ongittua sen mieltä kutkuttavan tiedon: kyseessä on isä ja tytär, jotka niitä vastakkaisia rooleja esittivät!

 

Tämä piitämäni kuva on vuodelta 2019. Se oli silloin tässä jutussa: https://vaaranlaella.blogspot.com/2019/02/aamuyon-unikuvan-tunnelmaa.html

---

Tämä aamuna yhtenä jakeena luettavissa oli mm. tämä: "Meidän on tarkoin ja tunnollisesti pidettävä mielessämme, minkä olemme kuulleet, ettemme ajautuisi virran vieminä harhaan." Hebr. 2:1  KR-92

Niinpä, "virran vieminä." Se virta on voimakas, tosi vuolas. Sitä on vaikea vastustaa. Varsinkin, jos "kaikki" muut ympärillä ajattelevat/tekevät toisin. Ja vielä, jos siitä aiheutuu itselle vahinkoa, tavalla tai toisella. Mutta kaikkina aikoina on kuitenkin ollut ihmisiä, jotka ovat käyneet vastavirtaan, sen mukaan, minkä ovat oikeaksi tienneet.  Jotkut heistä ovat toimineet "koneiston" sisällä, toiset sen ulkopuolella, mutta sama ajatus taustalla: tätä en voi hyväksyä, toimin sitä vastaan.

Kauan sitten kuningatar Ester oli yksi, joka toimi "koneiston" sisällä käsin, ja pelasti kansansa. Ja vielä näin vuosituhanten jälkeen hänen muistoaan kunnioitetaan ja juhlitaan. Paljon on nimettömiä miehiä ja naisia jotka ovat rohkeasti laittaneet itsensä likoon pahuuden edessä, tietäen vaaran, joka heitä uhkaa. Yksi tällainen rohkea, jonka nimenkin tiedämme, oli saksalainen pappi Dietrich Bonhoefffer. Hän kuoli vankilassa. Kätköpaikka -elokuva, tai kirjat, on tehneet monille tiettäväksi myös Corrie TenBoomin nimien. Tällaiset ovat valopilkkuja pimeässä ajassa.

Mutta miettiä sopii; entä jos itse eläisimme vastaavia aikoja, riittäisikö oma rohkeus yhtään mihinkään? Vai kävisikö rohkeuden olemassaolo yllättäen selväksi? Eikö ole hieman pelottava ajatus, että kuinka itse olisimme mahtaneet edes ymmärtää, saati uskaltaa; vastavirtaan olla - vaikka olisimmekin olleet eri  mieltä valtaa pitävien kanssa. Entä tämä nykyaika. Niinhän nytkin on helpointa olla yleisen mielipiteen kanssa samanmielinen. Jo pelkkä eriävän mielipiteen sanominen erilaisiin asioihin voi olla hyvin epämukavaa. Saati jos olisi jo muutakin luvassa, kuin vain pelkkiä epämukavia sanoja. Mutta kaikkina aikoina niitä rohkeita itsensä likoon laittavia löytyy. Omassakin ajassamme, jotka voivat olla vaikkapa poliitikkoja, ym. Ihan tavallisia ihmisiä.  Armahda meitä, Jumala!🙏

 

Iloitaan tänään vapaudesta, ja auringosta☀️ Täällä ainakin sitä aurinkoakin nyt on🙂

Aamutähdet loisti

Aamutähdet loisti pimeällä taivaalla. Siitä olikin pitkä aika, kun olin viimeksi tähtiä nähnyt. On tullut se aika vuodesta taas. Päättelin sitten sen, että varmaan ollut kylmä yö. Ja niin olikin: miinuksen puolella oli mittarin lukemat. Vaikka vain vähän, mutta kuitenkin.

Tähdet toi mieleen aikojen alun; kun ne oli luotu, ja myös paratiisin ajan. Paratiisi oli täällä ajassa, jossa meidänkin kaikkien aivan ensimmäiset esivanhempamme olivat ja elivät aluksi. En ollut kai koskaan ennen tullut ajatelleeksi sitä, että paratiisissakin on täytynyt olla yö... Mutta se ei taatusti ollut mitään pelottavaa pimeyttä, vaan kiehtovaa sellaista! Adam ja Eeva saivat katsella tähtiä!  Jospa joskus  Jumalan kanssa  yhdessäkin niitä katselivat?*

Mutta siis, aivan alussa, maata ja maailmankaikkeutta luodessaan hän - Jumala, Luoja - käski jo valon tulla, sinä ensimmäisenä päivänä.  Mutta aurinko, kuu, ja ne tähdet - luotiin vasta neljäntenä päivänä. "Jumala sanoi: "Tulkoot valoja taivaankanteen erottamaan päivän yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa määräaikoja, hetkiä ja vuosia." 1. Moos. 1:14 KR-92

*Sillä Jumalahan myös "käyskenteli" siellä "illan viileydesssä", niinkuin sanotaan vanhemman käännöksen sanoin: "Ja he kuulivat, kuinka Herra käyskenteli paratiisissa illan viileydesssä. Ja mies vaimoineen lymysi Herran kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan." 1. Moos. 3:8 Kun oli tullut syntiinlankeemus rikkomaan rauhan paratiisin puutarhassa... Enää ei oltu rauhallisesti yhdessä ja avoimia Jumalaa kohtaan. Mutta epäilemättä he kertoivat myöhemmin lapsilleen kuitenkin kaikkea sitä, mitä Jumala oli kertonut heille silloin aiemmin, paratiisissa, ihan aikojen alustakin.

Apostoli Paavali - entinen Saul, joka siinä omassa entisessä elämässään vihasi Jeesukseen uskovia niin rankasti, että halusi tappaa heitä - ja tultuaan sitten kirkkaan Jumalan valon sokaisemaksi, ja saatuaan vielä näkönsä takaisinkin; kirjoitti vuosien jälkeen näin:

"Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä. Jumala, joka sanoi: "Tulkoon pimeyteen valo", valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan." 2. Kor. 4:5-6

Raamatun henkilöt, todellisia ihmisiä.

Raamatun tahatumat, todellisia tapahtumia.

Tämä hassu kuva....

Tämä eilen tehty kuva sai alkunsa vähän hassusti. Olin päivätorkuilla. Ja kun siitä olin virkoamassa ja silmiäni raottelin silmät viiruina, puoliavoimet silmäni rekisteröivät ikkunasta sinisen taivaan puiden oksiston välistä ja keltaiset puunlehdet. Ehkä suljin vielä silmänikin, en muista, mutta  mieleen tuli heti: "violettia, keltaista ja valkoiset puunrungot". Laitoin ajatuksen muistiin juuri piirustelua varten. Ja niin sitten vietin myöhemmin mieltä rauhoittavan hetken taas värien kanssa. Siinä puuhastellessa mietin sitä, että sillä touhulla on jotain samaa, kuin jos kävisi itsekseen kävelemässä.

Ihan erilaista kuin edellinen...

Mutta miksi ihmeessä violettia? No, jaa-a... Onkohan se siitä, kun säät on kylmenneet ja vedin jo violetit sukkahousut jalkoihin hameen kanssa. Violetti on minulle yksi kylmän kauden väri.

--

Tänä aamunakin innostuin kuvaa tekemään...  metsästä... taas! Siitä kuvasta sitten tuli joku ajatus:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2024/10/pitaisi-vain-uskaltua-jaamaan.html

Aamun kuva

Ensin kun heräsin, taisi olla joskus kuuden aikoihin, tuntui tympeältä se tummanharmaa pimeys. Ei vielä täysin musta aamu, mutta silti. Kohta sekin aika on. Mutta kun sitten pääsin keittiön ikkunan ääreen ja kuikuilin ikkunan näkymiä, havaitsin siellä sivulla sen ilonaiheen: tuolla jossain sen auringon täytyy olla, koska tuolla on oranssia. Siitä se lähti, se piirustushinku.

---

Nyt tätä kirjoittaessa klo on 9, ja näkymät on aurinkoiseen päivään. Meillä on keittiön ikkunasta kuin vaihtuva taidenäyttely, kun näkymät valon ja varjon mukaan vaihtelee. Ehti jo hieman sumuisen harmaatakin olla sen "oranssin" jälkeen.

28.9.1994, Estonia. Entinen Viking Sally

Sinä päivänä Luvialla käveltiin kauppaan; isäntä, minä, ja taapero rattaissa. Oltiin ihan tuoreita asukkaita Luvialla, ja samalla omakotitalon omistajia. Pomarkusta sinne muutettu vuokra-asunnosta.  Ihmeteltiin puolitangossa olevia lippuja. Mietittiin, että onko presidentti kuollut. Ja kun asian oikea syy selvisi, ei sen mittaluokkaa varmaan käsittänyt ensin ollenkaan oikein. Sehän oli kuin "Suomen Titanic". Estonia upposi  käsittämättömän nopeasti, vain alle tunnissa! Sitä en olisi muistanutkaan, mutta tuosta jutusta luin:

https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000010725638.html

Nyt on moniakin uutisjuttuja luettavissa tästä asiasta. Eilen luin jonkun jutun, jossa kerrottiin yhden virolaisen kaupungin, käytännössä  koko johdon, olleen sillä matkalla, eikä kukaan tullut takaisin. Kaupunginjohtajan  perheestä perheen nuoret jäivät vaille vanhempiaan. Eräs matkalle aikonut, jo ihan asemansakin puolesta kaupungin johdossa, oli saanut ennen matkaa omituisen tunteen, ettei sille reissulle pidä hänen lähteäkään. Tunne oli niin voimakas, että hän lopulta jäi matkalta pois, vaikka päätös oli vaikea. Lippukin jo maksettu. Yksi hänen ystävänsä sitten matkusti sillä... Kuka olisi voinutkaan ikinä arvata tämmöistä juuri omalle tai läheisten kohdalle tapahtuvaksi, tai kenellekään, juuri silloin🚢 🌊😥

Kyllä sen tapauksen jälkeen - ja Titanic myös mielessä, on laivareisuilla joskus miettinyt, että mitä mikäkin on;  joku hälytysääni vaikkapa. Nyt on mennyt muutama vuosi, ettei olla risteilyllä oltu.

80-luvulla Turun ja Tukholman väliä seilasi Viking Linen Rosella ja juuri se silloinen Viking Sally. Molemmilla tuli risteiltyä. Se laivahan nyt oli, kumpi nyt kulloinkin sattui juuri omana aiottuna matka-ajankohtana olemaan meno- ja tulovuorossa. Riippui siitäkin, että lähtikö  illalla vai aamulla, tai tekikö miniristeilyn vai sellaisen päivä Tukholmassa -risteilyn.

Meitä odottava uusi asunto!

"Päästetään päivä sisään", tuumin äsken mielessäni, kun nostin kaihtimet ylös täällä meillä. Päästetään, vaikka se olisi vielä hämärä. 

---

"Me tiedämme, että vaikka tämä maallinen telttamajamme puretaankin, Jumalalla on taivaassa meitä varten ikuinen asunto, joka ei ole ihmiskätten työtä. Täällä ollessamme me huokailemme ja kaipaamme päästä pukeutumaan taivaalliseen asuumme," 2. Korinttolaiskirje 5:1-2   v. - 92 käännös

Me saatamme kokea ja sanoa, että on vaikea uskoa, kun ei ole nähnyt, ei kuullut; että hyvä niiden oli puhua, jotka oli kokeneet yliluonnollisia; niinkuin Paavali, ym. Paavali tosiaan oli niitä kokenut. Mutta meidänhän olisi uskottava niitä todistajia, jotka on meille kertoneet. Meidänhän on vaellettava tulevaa kohti uskossa, ei näkemisessä. Aabraham on meille uskon esimerkki: "...lähti tietämättä, minne oli saapuva."

"Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä minne oli saapuva." Hebrealaiskirje 11:8  

"Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy."  Hebr. 11:1

Siellä se sinisenä näkyvä taivas kuitenkin on, vaikka pilvet sen näkymän siihen heti peittäisi☀️

"Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden." 2. Kor. 4:17  KR-92

---

Löysin oman juttuni kirjoittamisen jälkeen vielä tämän rohkaisevan ja lohdullisen kirjoituksen, jonka uskaltaa lukea epäkelvoksikin itsensä kokeva❤️ Teksti on luterilaisen papin kirjoittama:

https://mikatuovinen.net/olenko-jumalan-silmissa-ookoo/

Kellon kilkatusta... Karhukellon.

Meillä ostettiin jo vuosia sitten karhukellot. Ei enää muisteta, että oliko se kenties Valamon luostarin myymälästä, vai mistä lie ostos tehtiin. Aika vähäiseksi käyttö on jäänyt. Ne on olleet nyt kauan varaston kätköissä, mutta tänään isäntä löysi toisen niistä. No ajattelin heti tänään hyödyntää sen postinhakureissulla. Arvelin, että kuitenkin kävelen näin kauniilla säällä pidemmäksikin. Niinkuin teinkin. Mutta se karhukello!  Tavallaan minun piti jo muistaa, ettei sitä kilkatusta ole ennenkään tykätty kuunnella. Mutta kuvittelin, ettei se minua nyt enää niin häiritse. Kyllä häiritsi... Siltikin, vaikka otin sitten lopulta ne kuulolaitteetkin pois, niin silti se kuului, vaimeana tosin. Mutta sitä ei halua kävelyllä kuunnella ollenkaan, koska se pitää huomion koko ajan siinä äänessä. 

Eka video näyttää kyllä kellon heiluttelun..., mutta kun se äänikin olisi pitänyt muistaa ottaa mukaan siihen... 

Mutta toinen video paikkaa sitä äänen puutetta... Siinä reipas kävelijä mennä pompsottelee, ja karhukello kilkkaa kävelyn tahtiin rinnuksilla. 

Alkuun oli tarkoitus kotipihasta lähtiessä roikottaa kelloa kädessä, mutta se ei oikein toiminut, ei juuri kilahdellut. Kaulalla roikkuen paras - jos ääntä siis kunnolla haluaa ...🙄

Onneksi on hartauskirjat!

Ai, minkä vuoksi? No, niillä voi olla sellainen asema, kuin tarjoilisi kukkia taivaallisesta puutarhasta!

Jos Raamattu olisi se puutarha, niin se on niin laaja, ja sisältää paljon kaikkea. Mutta puutarhan omistaja, Jumala itse, joka on samalla myös se ylin puutarhuri; on antanut puutarhatyöntekijöilleen luvan jaella kukkia siellä kulkeville. Niinpä sitten minäkin sain tänä aamuna kaksi kukkasta, hyvin yhteen sopivaa,  jotka nostattivat selvästi mieltäni! Muuten en tässä edes kirjoittelisi mitään.

"Kukka" nro 1, kuiskaa meille, että Jumalalla on meille salainen lempinimi! Hän kertoo sen meille itsellemme sitten joskus. Niitä voisi olla vaikkapa tyyliin: "Prinsessa, Villikko, Kultapieni, Höpönassu, Enkeli",  joita Max Lucado oli kirjassaan: Päivittäin armon kantamana/Päivä 2005, keksinyt sanoessaan, että "isillä on hinku antaa lapsilleen erityisiä nimiä." Ja niinpä meillekin on sellainen olemassa. Mikähän se oma on? Riemastuttava ajatus...:)  "Elämässäsi on enemmän kuin olet ajatellutkaan."

"Sille, joka voittaa, minä annan ... valkoisen kiven, ja siihen kiveen on kirjoitettu uusi nimi." Ilmestyskirja 2:17 KR-92

"Kukka" 2: Jumalalla on aarrekammio! Ja siellä saa käydä!: "Ovet ovat avoinna ja sinä iloitset siitä, että otan itsellenikin runsaasti aarteita.", puhuu Fredrik Wislöff  Jumalalle kirjassaan: Rukouskirjani/Kirjaneliö 1981. Tuosta alla olevasta Raamatun jakeesta hänen aamurukouksensa oli saanut aihetta, ja hän iloitsi siitä, ettei sinne aarrekammioon tarvinnut pääsylippua. Armahdetuille syntisille pääsy on vapaa. "Uskossa saan käydä sen jokaisessa huoneessa."

"Herra avaa sinulle rikkaan aarrekammionsa, taivaan, antaakseen sinun maallesi sateen aikanansa ja siunatakseen kaikki sinun kättesi työt; sinä lainaat monelle kansalle, mutta sinun itsesi ei tarvitse lainaa ottaa." 5. Moos. 28:12 

 

---

Ja vielä eräs oma huomio. Tuon ensimmäisen kirjan teksti oli otsikoitu: "Paras on  vielä edessäpäin." Se tuo mieleen erään jo edeltämenneen Kaija-nimisen ystäväni. Hän sanoi ja/tai kirjoitti niin; kenties useammankin kerran, koska se niin on jäänyt mieleeni häneen juuri liittyvänä. Mutta kun tuo toinenkin kirja toi mieleeni hänet. Hänhän juuri minut tutustutti siihen kirjaan. Ja hänen ansiostaan sitä kirjaa meillä yhä luetaan!  Tuli mieleen:

 

"... uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu." Hebr. 11:4

Luulenpa, että Kaijaa riemastuttaa tuo...:) Ja vielä tuli nyt mieleen tämä: hänellä oli tapana aina kirjeisiin ja kortteihin tai muistilappusiin, laittaa isolla käsialalla  -  osoitteiden yms. lisäksi - isot kukkaset! 

Yksi kuva poikii helposti sitten toisen...

Tämä eilen. Vaihteeksi ikäänkuin vähän omakuvaa. Vaikka en liene tänä kesäkautena juurikaan heiniä silitellyt. Mutta tuossa on se mekko, mikä nytkin on yllä. Ja maisemaksi jotain edes vähän aineksia siitä tiestä tavoittelin, jolla aina kuljetaan.

Sama mekko yllä tänäänkin.

Arkea. Päivä vain - kerrallansa!

Minulla on viime päivinä ollut jotensakin vaikeata se, millaiselta oma arki näyttäytyy. Ja myös se, mitä kaikkea mielessään kuvittelee ja pelkää tulevan. Eilen illalla nukkumaan mennessä havahduin kuitenkin kiittämään Jumalaa niistä tavallisista arjen asioista, jotka kuitenkin on ihan hyvin. Yksi niistä siinä oli, että pystyy nyt pyykkiäkin pesemään omalla koneella kuitenkin, vaikka se ei täydellisesti kunnossa olekaan. Autolla pystyy ajamaan, vaikka sekään ei täydellisessä kunnossa ole. On ruokaa ja vaatteita. On terveyttäkin, pystytään kävelemään, ym. Tavallisia asioita. Niinkuin oma kotiväkikin, kiitoksen aihe. Mutta tajusin siinä, että hyvin paljon on sellaista tulevien päivien murehtimista ja pelkäämistä. Usein arjessani unohtuu se Jeesuksen ohje, ettei murehdittaisi tulevia päiviä, vaan voisi elää, ajatella, ja iloitakin siitä päivästä, mikä juuri nyt käsillä on.

"Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa." Jeesuksen sanat, Matt. 6:34 

Siis ovat - "riittävät sen omat murheet", sanoo  v. -92 käännös. Vanhempi käännös on tuonut minulle joskus mieleen ajatuksen, että ikäänkuin olisi oltavakin joka päivälle oma vaiva. Uudempi käännös puhuu, että sen käsillä olevan päivän vaivan pohtiminen on ihan riittävää sille päivälle. Mulloin voi pohtia niitä muita.

Edeltävät jakeet 25-34, ovat Jeesuksen puheessa myös sitä asiaa, että voisimme ottaa vähän rennommin - eli murehtia vähemmän arkisia, tulevien päivien asioita. 

Omalla hätäilyllä ei usein mitään saavutetakaan, muuta kuin hermostumista. Jumala on luvannut pitää meistä huolen. Se pätee silloinkin, kun kaikki "vikavalot" palaa, emmekä itse ymmärrä mitään, tai osaa mitään. Hän lähettää taivaasta avun, tavalla tai toisella. Ja omalla aikataulullaan.

Aamut on minulle yleensä vaikeampia kuin illat. Ja päivällä on omat hetkensä kulloinkin. Mutta palatakseni vielä siihen eilisillan nukkumaan menoon; tuumin mielessäni silloin, että näkisinpä edes jotain hyvää unta. En nyt muista, että olisin nähnyt, mutta sain kuitenkin nukuttua riittävän pitkään. Sekin hyvä, sillä viime päivinä unet on jääneet kovin lyhyiksi.

Nyt sitten tämän päivän arkeen. Kohta lähden antamaan sitä ns. karhukyytiä pysäkille menoon yhdelle kouluun menijälle. Välillä isäntä, välillä minä. Nyt ainakin on vielä ajeltu näitä. Ulkona asteita vaivaiset +3,5. Mutta ei ihan pakkasta sentään.

---

Näköjään kyydittävä kerkesi linja-autoon... kun vähän jäi turhan tarkalle se sinne meno. Jätin hänet ison tien lähellä olevaan pikkutien liittymään, niinkuin yleensäkin, sillä ison äärellä on inhottava käännellä autoa.

Tässä vielä kuvitukseksi eilisen mielenvirkistyskuva". Kun oli kova tarve saada väriä levittää "paperille", vaikka ei olisi oikein jaksanutkaan paneutua hommaan...

Laitan vielä tämän, kun aamun luettavissa oli:

"Me, jotka vielä asumme tässä majassamme, huokailemme ahdistuneina. Emme haluaisi riisuutua vaan pukeutua uuteen asuun, niin että elämä kätkisi sisäänsä sen, mikä on kuolevaista." 2. Kor. 5:4 KR-92

Mennäkö vai eikö mennä? Ollako vaiko ei? Aamun mietintää

Tänään olisi Vuonislahdessa silakkamarkkinat. Ei kun siis Muikkumarkkinat ne on! Aina ajattelen sen väärin. En ollut ennen tätä aamua edes harkinnut sinne menoa, vaikka tyttäriä on sinne kuitenkin tänään meidän kyydittävä. Mutta nyt aamulla tuli mieleen, että niin, jos sinne vaikka saattaisi tulla kirjailija Heikki Turunen, ja häneen saattaisi siellä törmätä, niin yrittäisin kyllä päästä puheille. Haluaisin kysellä häneltä tämän Pykäläkorven alueesta, että mitä hän tämän alueen historiasta mahdollisesti osaisi minulle kertoa. Hän on jossain kirjassaan maininnut "Pykäläkorven mummon". 

Mutta muuten, en osaa oikein kuvitella oloani siellä muikkumarkkinoilla. Kun itsellä ei ole yhteyttä siellä mihinkään, on kuin erillinen osa siellä muiden joukossa. Sitä kun elää vain tätä omaa pientä elämäänsä täällä... Ja kuitenkin, tuli mieleen kyllä sitten sekin, että Jumala on luonut minutkin. Samoin kaikki muut. Sitä pitäisi arvostaa, sitä omaakin elämää; vaikka niin vähäistä onkin.

Minulla alkoikin muuten jo hieman aiemmin tänä aamuna soida mielessä Seppo Kohvakan esittämä laulu: Taivaan isä pitää huolen. Sen sanoissa on mm. näinkin: "Mä riemuitsen, vaik vähäinen, oon kaikessa mit eloon tähän tulee... Taivaan Isä pitää huolta lapsistaan, ja antaa voimaa päivään uuteen." Kyseinen laulu löytyy YouTubesta kuunneltavaksi. Se on ollut sen kasetin nimilaulu juuri. 

Maksettu leipä

 

Liittyy muutaman päivän takaiseen juttuun, johon linkki tuossa alla. Olin kuvan jo silloin aloittanut, mutta homma jäi kesken. Tänä aamuna olen tässä  aikaa kuluttanut tuota värittäessä.

https://vaaranlaella.blogspot.com/2024/09/valmiiksi-maksettu-rahattomalle.html

Lisään kuvan sinnekin, mihin se kuuluu. Vaikka tuon tyypin kuvasin tuollaiseksi - niin jokainen meistä voi sovittaa siihen niinkuin itsensä; kun kerran Jeesus sanoi olevansa elämän leipä. ☀️❤️✝️

Siinä kuuluu tämä ihana ääni: Ottakaa vastaan, suostukaa nyt, nyt just se sopii:)

Tämä oli aamun luettavista, ja halusin sen itselleni ihan ensin vihkoon kirjoittaa, koska se on minusta niin ihana suostuttelu; kuule itse sen "ääni":

"Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle. Kaiken on saanut aikaan Jumala, joka Kristuksen välityksellä  on tehnyt meidän kanssamme sovinnon ja uskonut meille tämän sovituksen viran. Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan. Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa. Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden. Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi! Hänhän sanoo: - Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä."  2. Kor. 5:17-21, 6:1-2. KR-92

Se oli Korintton kaupunkiin lähetetystä 2. kirjeestä, vuoden 1992 käännöksen mukaan. 

Sen kirjoitti Paavali, entisessä elämässään kristittyjen vainoja Saul, joka itse koki Jumalan kysyvän häneltä: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?" 

(Kuva on paranneltu versio samasta kuvasta, joka on myös alla olevan linkin jutussa. Siinä on siitä, millainen mies se Saul ennen tuota tilannetta oli.)

https://vaaranlaella.blogspot.com/2019/03/talle-paivalle.html

Näkyikö silmäluomien läpi jokin valo?!

Kenties hän havaitsi sen ensin unensa läpi. Ehkä tuli mieleen ajatus enkelistä, joka johdattaisi hänet ulos. Mutta nyt hän kuuleekin äänen, joka käskee hänen nousta ja samalla häntä töytäistään kylkeen. Kun Pietari nousee, hän havaitsee enkelin siinä olevan, aivan kuin äsken hänen mielessään olikin. Siinä hän nyt on. Mutta nyt tuo enkeli patistaa häntä pukeutumaan kiireesti. Ja hyvä siinä onkin pukeutua, sillä vaikka on yö, on nyt kuitenkin siinä niin valoisaa. Sehän valo minun silmiini juuri tuli, sen näin, vaatteita päälleen kiireesti pukeva tuumii. Nyt enkeli vielä käskee laittamaan kengät jalkaan. Ja viittakin vielä ylle, ja sitten lähdetään. Siitä vain kaikkien ovien ja vartioiden läpi vaikeuksitta! Näin se kävisi, kun Jumala asioihin tarttuu, ajattelee Pietari. Nyt ollaan jo kaupungissa kujalla. Mutta mihin se enkeli hävisi? En näe häntä missään! Täällähän on pimeääkin. Mitä tapahtui, olenko minä nyt oikeasti ulkona vankilasta?! Eikö se ollutkaan unta eikä mikään näky?! hän ihmettelee. Ja tajuaa sitten, että se oli totta! Olen tässä oikeasti! Kiitos Jumalan!!! Nyt kiireesti toisten luokse...

---

 "Sen päivän vastaisena yönä, jona Herodes aikoi asettaa Pietarin oikeuden eteen, Pietari nukkui kahden sotilaan välissä. Hänet oli sidottu kaksin kahlein, ja lisäksi vankilan ovella oli vartiomiehet. Mutta yhtäkkiä hänen edessään seisoi Herran enkeli ja huone oli täynnä valoa, ja enkeli töytäisi Pietarin hereille sanoen: "Nouse kiireesti." Kahleet putosivat Pietarin käsistä. Enkeli sanoi: "Vyötä vaatteesi ja pane kengät jalkaasi." Pietari teki niin, ja enkeli sanoi: "Heitä viitta harteillesi ja seuraa minua." Pietari lähti enkelin mukaan. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt, että se, mitä hänelle tapahtui, oli totta, vaan luuli sitä näyksi. He ohittivat ensimmäisen vartion, sitten toisen ja tulivat rautaportille, joka vei kaupungille. Se aukeni heille itsestään, ja niin he astuivat ulos ja lähtivät kulkemaan kujaa pitkin. Yhtäkkiä enkeli oli poissa. Silloin Pietari tajusi, mistä oli kysymys, ja sanoi: "Totisesti, nyt tiedän, mitä tapahtui! Herra lähetti enkelinsä ja auttoi minut Herodeksen käsistä, pelasti minut kaikesta siitä, mitä tämä kansa toivoi minulle tapahtuvan." Kun tämä oli valjennut Pietarille, hän lähti kohti Johanneksen äidin Marian taloa, sen Johanneksen, jota kutsutaan Markukseksi. Siellä oli paljon väkeä rukoilemassa." Apt. 12:6-12 KR-92

(Ja vielä voi halutessaan vaikkapa lukea Raamatusta muutaman jakeen lisää siitä, kuinka hänen tulonsa aiheutti siellä suurta ällistystä... :)

"Valmiiksi maksettu" - rahattomalle!

Ennen ylösnousua mieleen tullut ajatus, kuin kuvana; vai lienenkö nähnyt unta, mutta tällainen se oli: Ruokapaikan, ehkä kahvilan, pöydässä istuu ihminen. Kohta hänen eteensä tuodaan tarjolle leipä; täytetty sellainen, sillä sen kanssa tuotiin myös lautasliinaan kietaistut aterimet. Pöydässä istunut ikäänkuin vähän hätääntyen sanoo: "Enhän minä ole... (tilannut mitään)"  Mutta tarjolle tuoja sanoo rauhoittaen: "Minä tiedän... Se on jo maksettu." Hän oli jo heti nähnyt, että tällä ei ole itsellä, millä maksaa.

Minulle itselleni tuli tästä mieleen se, kuinka Jeesus maksoi meille tarjottavat. Näki heti päältä jo, ettei meillä ole millä maksaa - yhtään mitään.

---

Erikoista tässä oli, ettei esim. eilen käyty Joensuussa missään kahvilassakaan. Mistä tuo mielikuva sitten tuli? Ehkä sekin annettiin tilaamatta:)  No itseasiassa tuli mieleen, että eilen illallahan meillä katseltiin elokuva: Poika raidallisessa pyjamassa. Se onkin varmaan antanut "tilaamatta" aineksia, vaikka siinä ei todellakaan kahvilassa käyty. Mainittiin kyllä, ja unelmoitiinkin siitä. Se elokuva kertoo kahdesta pikkupojasta, joista toinen on "raidallisessa pyjamassa" keskitysleirillä. Toinen on keskitysleirin johtajan poika. He ystävystyvät. Se elokuva on todella hyvä -  koskettava, mutta ei lasten kuva. Se katsottiin meillä nyt jostakin suoratoistopalvelusta. Mutta oltiin nähty se ennenkin kirjastosta lainatulta dvd:ltä. Se kertomus on olemassa myös kirjana. 

Ja ehkä jollain lailla on vaikuttanut myös eilen silmääni osunut jutunpätkä sanomalehti Karjalaisesta. Siinä kerrottiin Joensuuhun avautuvasta uudesta itämaisesta ruokakaupasta. Kaupan nimi on Onni. Siinä omistaja sanoo sanat, jotka minun mielestäni oli vaikuttavat. Hän nimittäin sanoi, ettei kaupasta ole pakko tulla ostamaan mitään, vaan sinne saa tulla vaikka bussia odottamaan! Se oli minusta niin hieno ajatus. 

https://www.karjalainen.fi/maakunta/ktad0r6xo5

Jotenkin armollista suorastaan.

Kuva valmistui ja lisätty tänne  19.9.24. Jokaisen meidän paikka on tuossa sen maksetun Taivaallisen Leivän - Jeesuksen - saajana❤️✝️☀️

Uusi liina pöytään pikavauhtia

Tänään käytiin Joensuussa. Huomasin Kontin kangastarjonnassa kangaspalan joka miellytti minua. Tiesin heti mitä siitä haluaisin tehdä: liinan keittiön pöydälle. Kotiin tultua aika äkkiä pesin kankaan käsin. Kun se oli jonkin aikaa ollut  kuivaustelineellä, silittelin sitä kuumalla raudalla, jotta saisin sen kuivaksi. Niin kova hinku minulla oli päästä liinan tekoon käsiksi. Ennen pesua olin jo siksakannut reunat, ettei riisty. Nyt kun se oli jo suunnilleen kuiva, käänsin reunat silitysraudalla painellen, varsinkin kulmien takia; mutta helpottihan se muutenkin ompelua. 

Liina on kokoa 68 x 34. Nyt se olisi valmis pöytään. Mutta pöytä ei ole ihan vielä valmis liinaan.

Siinä on kaikenlaista sälää; ja entinen liina, jonka joskus vuosia sitten olen virkannut; joka ei  kovin onnistunut tekele ole, reunat vinkuraiset, mutta malli sinänsä on ihan kiva ruusukori. Saa olla nyt pöydällä ainakin tämän päivän, kun vasta muutama päivä sitten sen siihen laitoin. Virkattu liina on vaaleankeltainen, väri ei niin tuossa erotu.

Tämä virkattu liina on vain vähän isompi kuin ommeltu  uusi liina. Sopivan kokoisia kummatkin ruokapöytäämme.

Nyt loppui kävelyt äkkiä, kun karhu...

Tytär oli kävelyllä. Sitten jonkin verran myöhemmin lähdin minäkin tuulettumaan.  En päässyt kovin pitkälle, vain tuonne vaaran alle, kun isäntä tuli autolla mäkeä alas ja käski minut äkkiä kyytiin. Ihmettelin, että mikä on? Sain kuulla, että kävelyllä ollut tytär oli nähnyt karhun ja sen takia siis oli kiire häntä noutamaan. Onneksi tyttärellä oli ollut puhelin mukana. Minulla ei ollut. Tytär oli nähnyt karhun meidän postilaatikon lähellä. Se oli tullut metsästä, murahdellut, ja mennyt tien toiselle puolelle metsään. 

Eilen meillä kävi pihassa sähköpylväiden kuntoa tarkastanut mies. Hänkin kertoi kuulleensa jotain ja miettineensä, onko karhu. Toissaaamuna tytär oli jo kuullut metsästä jotain ääntä. Sinä aamuna saikin sitten kyydin isolle tielle, kun palasi viisaasti äänten takia kotiin. Mutta ollaan sitten kävelty tuolla sen jälkeen kuitenkin... 

Että semmoista. Nyt ei sitten tosiaan kävellä linja-autolle eikä käydä muutenkaan kävelyillä...

Virsistä kertova kirja tuo mieliin myös Lieksalaista historiaa lähes 70 vuoden takaa

Lieksan Viekissä on ollut Pyhäkoulukurssit maaliskuun alkupuolella v. 1955. Meillä on kirja, johon aikoinaan  käsin kirjoitetusta merkinmästä asia käy ilmi. 

Siitä on säilynyt tänne asti ainakin yhden osanottajan kurssiantina säilyttämä virsien taustoista kertova kirja: "Laulava seurakunta, kertoelmia uuden virsikirjan virsistä".

Kirjan teksti on Aarni Voipion, ja muutaman yksittäisen virren "kertoelman" kirjoittajat oli mainittuna alkutekstissä, eli "alkulauseessa". Suomen Pyhäkouluyhdistys ja WSOY mainitaan kustantajina. Sanoma Oy:n nimi puolestaan esiintyy sisäkannessa painovuoden seurana. Kirja oli uudistettu laitos, joka oli ilmestynyt v. 1948. Alkulauseessa kerrotaan kirjan ilmestyneen aiemmin kolmiosaisena vuosina 1927, 1929 ja 1940.

Kirja on ollut mieheni tädin, Annikki Nykäsen. Hän toimi nuorena jonkin aikaa opettajana Viekissä. Ja sen jälkeen vuosikymmenet Juankoskella. Annikin elämään kuuluivat virret myöhemminkin vahvasti, sillä hän lauloi Juankosken kirkkokuorossa. Meillä on ollut tallella useampiakin hänen virsikirjojaan.Tuo kirja on nyt pöydälläni odottelemassa omaa lukuvuoroaan. 

Nyt kun varastoja on pöyhitty, sieltä on tullut kertymää pöydälleni - kirjoja, jotka jo aikoja sitten on todettu kiinnostaviksi ja sen takia niitä säilyteltykin.... Mutta jotain pitäisi osata perata poiskin. Ja se tarkoittaa paljon muutakin kuin kirjoja. Positiivista on se, että saatiin minunkin puoleltani varastosta vähän kaaosta kesytettyä sentään😊 

---

Suomen Pyhäkouluyhdistyksen historiaa voi lukea hieman vaikkapa tuosta alla olevasta linkistä. Siinä mainittiin pyhäkoulun olevan erityisen suosittua juuri 50-luvulla. Mutta nykyään pyhäkoulu voi olla myös vaikkapa "nettipyhis", eli ei tarvitse välttämättä lähteä minnekään, vaan voi kotoa käsin olla mukana pyhäkoulussa. 

https://tampereenseurakunnat.fi/kirkko_tampereella/uutiset_ja_media/artikkelit/tampereella_pyhakoulua_130_vuotta.30608.news#d9c47cf1

"Aitoa hämäläistä" - talkkunajauhoa🙂

 

Osui silmään  "uutuutena" S-marketin hyllyllä. Se on ollut vuosia pois tarjonnasta siellä, mutta nyt näköjään palannut. Nyt sitten ostin pitkästä aikaa. Ja piimäpurkki tietysti tarvittiin sitten myös.

Talkkunoita/talkkunajauhoa on monenlaisia, ihan erilaisia ja eri tavalla käytettäviä. Tämän hämäläisen minä tunnen: lapsuuteni makeaa, joka sekoitetaan talkkunajauhosta ja piimästä löysäksi seokseksi, ja sokeria maun mukaan. Se on sen aikoinaan opitun tuntuman mukaan, millaista sen pitää olla maultaan/koostumukseltaan. Pitkästä aikaa laitoin ensin jauhoja liikaa ja piti piimää lisätä, ja sokeria vielä. 

Tuon pussin kyljessä on sitten hienostuneenpia käyttötapoja, mutta tuo vellimäinen makea seos on minulle se mieluisin - (sitä ei pussin kyljessä neuvota) ja jonka vuoksi tuon jauhopaketin aina ostan.

Nuoremmat ei meillä tähän ole innostuneet. Eikä isäntäkäään:) Minä vain hämäläisenä hämäläistä näin suosin:) Monet ruokajutut onkin varmaan katoavaa kansanperinnettä. Tätä onneksi vielä valmistetaan. Tätä "Rantasen talkkunajauhoa" valmistaa nykyään Laihin mallas. Tätä on alettu valmistaa vuodesta 1908 alkaen.

"Kaksi ruokalusikallista talkkunajauhoa sisältää 20% koko päivän kuitutarpeesta." - lukee pussin kyljessä. Ja pussin kyljestä löytyy marjapiirakka- ja peltileipäohje. Sekä mustikka-talkkunarahkan ohje ja puolukka-talkkunahyve. Se sopii myös sekoitettavaksi jogurttiin, rahkaan tai viilin... Ym.

Verhot Löytöpuodin ikkunassa

Vihdoin sain otettua tuollaiset kuvat, jossa ne taannoin ommellut verhot ovat paikalleen laitettuina. Ovat siis seurakuntamme kirppiksen, eli Löytöpuodin ikkunassa. Tuossa pienessä huoneessa on pelkästään lasten leluja, yms.

Ulkoapäinkin sihtailin kameralla.

Uittotoistä lentolevitykseen...

Tänään tulin napsineeksi muutaman kuvan Lieksan Uittojätkä -patsaasta, ihan muuten vaan.

No illallapa olin kävelemässä omalla tiellä, kun alkoi kuulua kova ääni. Kohta tajusin sen helikopterin ääneksi. Ääni koveni ja kohta se jo ihan kunnolla näkyviinkin tuli: kirkkaan punainen helikopteri, joka roikotti allaan jotain metallisäiliötä. Sitten se kääntyi ja etääntyi jonnekin. Mutta palasi taas pian. Se oli niin lähellä että näin nyt oikein hyvin sen metallisäiliön pohjankin. Siinä pyöri jokin osa, eli jotain levitettiin. Kotiin palattuani - (aikomani kävely tyssäsi siihen epämiellyttävään ajatukseen, että saakohan sieltä niskaansa jotain, jos pidemmälle lähtee vaan kävelemään) - etsin tietoa, ja lannoitelevitys se käsittääkseni oli.  Meidän pläntille ei ole tilattu semmoista, mutta se teki  pienen "rajaloukkauksen" kun meidänkin metsäisen kotitien yllä käväisi kääntyessään, melkoisen lähellä minua.  No eipä se sinänsä muuten mitään haitannut - sen jälkeen; kun sain ongittua kotona netistä sen tiedon, ettei niistä levityksistä  kuulemma haittaa ole, vaikka sattuisi juuri silloin metsässä olemaan.

Tähän tapaan...

... tilanteesta kuvaa piirustelin.

Tänään 73 vuotta näistä

Nämä muistovihkoset on saanut diakonissa Aune Hääsi,  äitini täti,  5.9.1951; eli juuri tänään tuli  73 vuotta siitä! Vihkoset tulivat hänelle pyhäkoulu- sekä tyttökerhon lapsilta Sammaljoella. Sammaljoki on nykyisen Sastamalan alueella.

Ja juuri viime viikonloppuna on vietetty Sammaljoen kirkossa 100-vuotisjuhlaa! Jonka tiedon vähän niinkuin sattumalta bongasin sillä seudulla ilmestyvästä Alueviesti -lehdestä. Sitä voi netissä ihan vapaasti näköislehtenä lukea; ja joka onkin ihan hatunnoston arvoinen asia mielestäni👒☀️

Näissä muistovihoissa on sisällä kiiltokuvia, ym. kuvia sekä muistovärssyjä. Toisessa ovat lapset nimensäkin kirjoittaneet värssyjen alle. Kiva muisto nämä muistokirjat! 

Aune on ollut kyseisessä seurakunnassa jo v. -49, sillä toisen vihkon sisällä oli virkatodistuskin tallella.

---

Mutta tänään oli Lieksassa 80-vuotisjuhlallisuuksia! Rautatieaseman pihassa oli paljon autoja, kun kaupunkiin asioille ajelimme. Juhlallisuudet olivat sodan päättymisen muistoksi. Netistä bongasin sen tiedon, että sinne oli tultu Nurmeksesta oikein museojunalla🚂

Eilen ja toissapäivänä katsoimme YLE Areenasta Tuntematonta sotilasta....

Toisen blogini tämänpäiväinen...

... on tuosta linkistä luettavissa sille joka mahdollisesti tahtoo sitä silmällä☀️

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2024/09/olennaltaan-kuin-ihminen.html

---

Kissamuistoja: Ville-kissan konnankoukut, osa III

Eräänä päivänä Ville huomaa että komeroita siivotaan. Se on Villestä hauskaa. Se huomaa lattialla ison kasan pehmeitä muovipusseja ja asettuu makuulle yhteen niistä. Kohta emäntä vain ajaa sen pois siitä, kun muovipussissa nukkuminen on kuulemma vaarallista. Emäntä lähtee keittiöön pitämään taukoa. Kohta sieltä kuuluu, kun jääkaapin ovi aukeaa. Ville hyppää tiskipöydälle jälleen juuri oikeaan aikaan. Se oli arvannut oikein. Emäntä avaa juuri viilipurkin kantta. Emäntä päivittelee, miten kissa voi olla aina paikalla kun viilipurkki aukeaa; mutta antaa kuitenkin Villen nuolla kannen puhtaaksi. Miten hyvää se onkaan!

Valitettavasti se hyvä loppuu niin pian.  Ville päättää livahtaa salaa ulos, kun ulko-ovi aukeaa. Se aikoo metsästää herkkuja itselleen. Tällä kertaa se tuumii, että oravapaisti olisi poikaa. Oravia on niin houkuttelevan näköisenä pyörinyt lintulaudan lähettyvillä. Sinne Ville siis suunnistaa. Kohta yksi orava tulee paikalle, ja juuri kun Ville on saamaisillaan sen kiinni, emännän ääni kuuluu taas. Onko sillä silmät selässäkin, Ville tuumii. Nyt se emäntä on taatusti pahalla päällä. Se kun on kieltänyt monesti lintujen ja oravien pyydystämisen. Ville menee tottelevaisesti sisälle, kun huudetaan.

Emäntä kuitenkin motkottaa niin paljon, ettei sitä jaksa kuunnella. Ville päättää etsiä jonkin rauhallisen paikan. Se menee kylpyhuoneeseen ja huomaa avoimen pesukoneen. Se kurkistaa pesukoneeseen ja toteaa, että siellä on hyvä piilo. Sinne se puikahtaa.

Äkkiä se herää. Sen päällä on jotain vaatetta. Emäntä kuuluu  kolistelevan koneen luukkuja kiinni. Ville naukaisee, mutta emäntä ei kuule. Nyt emäntä käynnistää koneen, ja vesi alkaa kohista  ja kone jyristä. Kohta kone alkaa pyöriä. Hei, miksi äänet yht'äkkiä loppuvatkin? Emäntä avaa koneen luukut ja pöyhäisee pyykkejä, ja hänen kätensä osuu kissan turkkiin. Hyvänen aika, emäntä sanoo, kun nostaa Villen koneesta. Jos en olisi vahingossa heittänyt koneeseen väärän väristä paitaa, en olisi huomannut Villen olevan siellä. Huh, huh; hän sanoo, ja halaa ja silittelee Villeä kovasti. Antaapa herkkujakin tavallista enemmän Villelle. On tämä elämä ihan mukavaa, Ville tuumii. Saisi vain tuo emäntä otttaa asiat vähän rauhallisemmin, mutta jospa se siitä rauhoittuu, Ville tuumii käpertyessään nukkumaan emännän syliin. Pian kuuluu tyytyväisen kissan hyrinä.

Tyytyväinen ei sen sijaan ollut naapurin rouva seuraavana päivänä. Ville oli nimittäin käynyt rouvan parvekkeella ja pissannut matot. Emäntä ihmetteli mitä meteliä naapurin parvekkeelta kuului. Kun hän meni katsomaan, naapurin rouva roikotti Villeä niskasta ja nosti se omalle puolelle juuri kun emäntä tuli parvekkeelle. Ville luikahti sisälle ja se kuuli kun emäntä pyyteli anteeksi ja lupasi pestä naapurin matot. Motkotus laimeni vähitellen, onneksi. Olihan Ville siellä ennenkin käynyt, mutta minkä sille voi jos hätä yllättää.

--- 

Ja siihen nyt päättyivät nämä kissajutut. Nämä oli jotensakin jääneet kesken. Kirjan välissä oli muistiinpanolappu, johon olin listannut erinäisiä tapauksia, ja sitten merkannut ne, jotka oli jo otettu kertomuksen osaksi. Yksi täytekakkujuttu oli ainakin jäänyt vielä kirjoittamatta. Siinä kissa oli vetänyt tassulla täytekakusta kermaa...:)  Mutta en minä tätä enää jatka. En olisi monia näistäkään muistanut, ellen aikoinaan olisi innostunut niitä kirjoittamaan. Joihinkin kohtiin olin sommitellut luonnoksia kuvistakin. Mutta ei niitäkään oltu koskaan kunnon kuviksi edes yritetty. Mutta valokuvia on  olemassa joistakin jutun hetkistä olemassa. Esim. tilanteeseen kylppärissä, kun kissa istuu lavuaarin reunalla ihmettelemässä tippuvaa vettä. Ja komeron siivouksen aikaan muovipussiin asettautumassa oleva kissa. Että semmoista. Miauu🐈