Näkyy tuolta toisesta blogistani, kun sitä sinne ensin rupesin kirjoittamaankin. En jaksa ruveta kuvia enää tänne puljaamaan, joten koko juttu on nyt siellä sitten:
https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2024/12/kun-mina-jokaisen-asiani-kanssa.html
Autossa istuessa kirjoitin, ja kuvasin.
Tässä olisi toisen blogini tämänpäinen. Siinä on rukouksen lisäksi tämän päivän "arjen" ajatuksia, (vaikka nyt onkin sunnuntai:)
https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2024/12/rukous.html
---
Ja tässä vielä vaateblogistani tämänpäiväinen... Molemmat jutut, niin tuo ylempi, kuin tämä alla olevakin, on automatkalla kirjoitettu. Toinen mennessä, toinen palatessa:)
https://vaatekomerolla.blogspot.com/2024/12/leopardikuosit-on-taas-trendikkaita.html
"Jotka häneen katsovat, ne säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät häpeästä punastu." Ps. 34:6
Mikä keskustelu voitaisiin kuulla... Kuin matkalaukkuja hakemassa
- Lunastatko tämän kamalaan kuntoon menneen, ihan pilalle menneen omaisuutesi täältä? On tässä joku parempikin mukana, mutta mitä näitten kanssa tehdään? Aika kallis säilytysmaksukin niin pitkältä ajalta?
- Tietysti maksan sen säilytysmaksun niistä kaikista! Niissä on mun omaisuuttani kaikissa, enkä halua mitään niistä kadottaa. Anna tänne vaan kaikki, olkoon minkä näköistä laukkua tahansa. Ja ei näitä missään vaiheessa oltu unohdettu tännne. Koko ajan mielessä ollut, että ne pitää täältä saada.
En ole pitkään aikaan tainnut kertoa oikein mitään arjestamme. Omasta näkökulmasta katsoen, ei siinä paljon olekaan kerrottavaa, mutta sille joka jotain edes siitäkin haluaisi tietää, voi sekin vähä olla kiinnostavaa - kenties.
Jos joku meiltä kysyy, että mitä meille kuuluu; on vastaus yleensä jotain tämänkaltaista: "No mitäs tässä." Tai "Ihan hyvää." Mutta sehän on lopulta samaa kastia kuin hyvää päivää. Se arkitodellisuus jää piiloon.
Olen ollut tyytyväinen, että ollaan päästy jo tänne asti syksyssä. Selvittiin lokakuusta, joka tuntuu aina kesän jälkeen vaikealta ajatella etukäteen: sateista, harmaata, pimeää. Eipä kauheasti satanut. Se mielikuva ei oikein täyttynyt, onneksi. Pimeässäkään ei ole tarvinnut kävellä, kun autolla on nyt kuljetettu yhtä pysäkille. Se alkoi siitä karhun näkemisestä. No nyt on karhut nukkumassa varmaan, mutta susista uutisoidaan jatkuvasti. Joten vaara vaan toisen niminen. Olihan niitä varmasti aiemminkin, mutta nyt se on tullut entistä todemmaksi; tarkoitan näkyvmmäksi niiden läsnäolo.
Ja nyt on tullut talvi, lunta ja pakkasia. Toden sanoakseni jonkunlaisella pelolla ajattelen taas selviämistä talvesta. Kun on pakko kuitenkin kulkeakin... ei voi vain linnoittautua sisälle odottelemaan kevättä. Kauppaan voisi lähteä milloin sen parhaaksi itse katsoo, mutta koulu aina koulu, ja pakko aikataulun mukaan, on keli ja lämpötila mitä tahansa. Mutta onko auto kunnossa? Onko tie kunnossa? Yms.
Eihän niitä kaikkia asioita tietysti etukäteen hyödytä murehtia, mutta ei ne mielestä välttämättä pois pysy käskemälläkään. Sitten on mukana myös muut mieleen pyrkivät asiat; terveys, laskut ja rahat. Sellaisia kestoaiheita.
Ilopillerikin on: pieni ihminen, lapsenlapsi, joka lähes päivittäin saadaan videopuhelussa nähdä omissa arkitouhuissaan.
Minulla on ollut työkokeilu sovittuna täksi kuukaudeksi. Olin maanantaisin kirppiksellä silittämässä, ym. tekemässä, ja perjantantait oli kirppiksen töitä kotona. Oli joku korjaushommakin, mutta enemmän erinäistä setvimistä. Joista joistakin oli hieman huviksikin: esimerkiksi nappeja on monen kilon kassi tuossa selkäni takana. Niitä olen setvinut useana päivänä. Niitä normaalisti pussitetaan pieniin pusseihin, mutta yhtenä päivänä kokeilin vähän erilaista niiden kanssa, kun osui silmiin tyhjä konvehtirasia.
En tiedä oliko tuosta nappisatsista mitään hyötyä nyt tuolleen laitettuna, mutta minä itse kyllä halusin silmäniloa niiden monien nappien kauneudesta!
---
Jatkan vielä vähän. Nyt on talvi tosiaan alkanut. Aura kävi ekan kerran pihassa nyt ja itse saadaan myös lumitöihin ruveta.
Useille onkin varmaan erilaiset eksoottiset hedelmät olleet jo kauan tuttuja, mm. granaattiomenat. Minä vasta nyt käytännössä olen tehnyt tuttavuutta niiden kanssa. Vaikka niiden nimi on ollut tuttu jo kauan, ihan Raamatun teksteistä tutuksi tullut. Mutta silloin kun ei käytännössä tiennyt miltä ne oikein näyttävät, niin ne kuvitteli jokseenkin tavallisten omenien kaltaisiksi.
Tytär perheineen toi meille granaattiomenia jokin aika sitten. Ja tänä aamuna törmäsin niihin lukiessani:
"Viiden kyynärän korkuiset pylväänpäät olivat nekin pronssia, pronssia olivat myös pylväänpäitä yltympäri kiertävät köynnökset ja granaattiomenat. Pylväät olivat samanlaiset, aina köynnöksiä ja granaattiomenoita myöten. Kummankin pylvään päässä köynnöskoristelun päällä oli kaikkiaan sata granaattiomenaa, joista yhdeksänkymmentäkuusi riippui yli köynnöksen." Jeremia 52:22-23 KR-92
Tuli taas mieleen juttu, johon tämä liittyi. Valtavat pylväät oli kuljetettu kaupungista toiseen hyvin kauas: Jerusalemista Babyloniin:
https://vaaranlaella.blogspot.com/2023/08/kun-mittakaavaa-sain-omasta-kodista.html
Niistä poisviedyistä pylväistä oli saatu ihailla niitä pronssisia köynnös- ja granaattiomenakoristeluja. Lienevätköhän olleet oikean granaattiomenan kokoa vai miten lie, mutta tuskin pienemmän kokoisia ainakaan - niin ajattelen - jotta näkyivät hyvin korkeiden pylväiden päistä.
Mutta sitten näihin meillä olleisiin syötäviin. Ensin kului hyvä tovi, että rupesin kokeilemaan sitä niiden syömätouhua:) Olin netistä jotain lukenut asiasta, mutta toimintatavoissa siinä asiassa on melkoisesti vaihtelua. Joku tykkää juoda sen mehun, joku toinen taas syödä niitä siemeniä.
Mutta niihin käsiksi pääseminen voi olla sotkuista puuhaa, jos on yhtä taitamaton kuin minä ekalla kerralla, kun en ollut kysynyt viisaammilta neuvoa. Ekalla kerralla tiskipöytä oli kuin sodan jäljiltä mehun valuessa halkaistusta hedelmästä, josta yritin lusikalla kaivella siemeniä. Enkä ollut alkuun kovin innostunut muutenkaan niistä.
Kyselin sitten neuvoja. Sitä hedelmän sisällä, siementen ympärillä olevaa valkoista kalvoa ei syödä, sitä vältetään, ihan vain sen takia, että on kuulemma pahanmakuinen. Jos haluaa mehua, voi tehdä niinkin, että käärii hedelmän vaikka kelmuun ensin ja painelee sitten pöytää vasten hedelmää, että mehu irtoaa. Sitten vaikka reikä kylkeen, että saa mehun. Siemenet taas voi nyppiä halkaistusta, ja paloitellusta hedelmästä ihan sormin. The Chosen -sarjakin toi vinkkejä, kun Jeesuksen opetuslapset yhdessä kohtauksessa pohtivat sen syömisen tapoja:) Siinäkin oli erilaisia näkemyksiä asiasta, mutta minä bongasin siitä sen, että lohkotaan niinkuin appelsiinin tapaan ja siitä sitten on helppo niistä paloista nyppiä sormin ne siemenet.
En tiedä, miksi nyt näin pitkästi tästäkin kirjoitin, mutta siinäpähän nyt on. Kun kerran blogiinsa saa kirjoittaa kuten haluaa.
Tässä vielä hedelmäkoriin "vangittuna" olleet granaattiomenat. Yksi minulla vielä on, mutta se lojuu pöydällä, ei enää tuossa "kaltereiden" takana:)
Vangittuna kuin se Juudan kuningas, joka pylväiden lailla Babyloniin vietiin Babylonin silloisen kuninkaan Nebukadnessarin luo. Mutta kun vankeutta oli kestänyt 36 vuotta: "Kun Juudan kuningas oli ollut pakkosiirtolaisuudessa kolmekymmentäkuusi vuotta, Babylonian kuningas Evil-Merodak armahti hänet ja vapautti hänet vankeudesta. Tämä tapahtui samana vuonna, jona Evil-Merodak oli tullut kuninkaaksi, sen vuoden kahdentenakymmenentenäviidentenä päivänä." Jeremia 52:31 KR-92
 |
| Jer. 52:31-34 KR-92 |
Ja siihen päättyikin Jeremian kirja. Hän oli vuosia ennustanut Babylonian valtaan joutumista, ja niin siinä myös kävi. Mutta ajat vaihtuivat ja uudet sukupolvet ja aikakaudetkin tulivat. Jumala näki, ja näkee - kaiken ennalta.
Siunausta sinun päivääsi❤️
Tänään katsoimme hyvän elokuvan, josta emme etukäteen tienneet mitään. Tarjolla oli muutamia vaihtoehtoja, mitä katsottaisiin. Ensimmäinen ei ollut sellainen, että olisimme välittäneet jatkaa sen katsomista, joten valittiin toinen; ja se oli hyvä!
Elokuvan nimi oli: Saved by grace.
Samannimisiä elokuvia ja sarjoja näyttää olevan muitakin, joten etsin tähän linkin, josta näkee minkänäköinen oli se meidän katsomamme kuva.
https://www.imdb.com/title/tt4486728/
Ilmeisesti on useampikin paikka, josta elokuvaa voi katsoa.
Elokuvassa on poliisi, joka on surrut vaimoaan viisi vuotta. Hän aikoo päättää päivänsä, mutta päätyykin yllättäen kyytimään yhtä, ennestään itselleen tuntematonta ihmistä, joka selvästi kyytiä tarvitsee. Siitä alkaa yllättävä tapahtumasarja, joka sisälsi ainakin minua puhuttelevan "päivämäärien saarnan". Sillä ilmaisulla tarkoitan sitä, kun samalle päivälle sattuu tapahtumia, joita ei voi edeltäkäsin olettaa. Eilenhän juuri kerroin täällä blogissa omaan syntymäpäivääni sisältyvän erikoisen "sattumuksen":
https://vaaranlaella.blogspot.com/2024/11/61-vuotta-sittentapahtui-samana-paivana.html
Jumalalla on kaikki päivämäärät hallussaan:)
Aamun luetusta kohdasta* tuli jotain ajatuksia, joita vihkoon kirjoitin; vaihteeksi "kaunokirjoituksella". Joka kirjoitustapa tuli varmasti siitä nyt, kun eilen kirjoitin äidille kirjeen sillä lailla. Tänään tarkoitus postittaa se. Ja kaiketi hän saa sen vasta viikon päästä... Tässä nyt se tänä aamuna vihkoon kirjoittamani:
ME AJOITTAIN KYSELEMME: "MITÄ HYÖTYÄ ON SIITÄ, ... ETTÄ PALVELEMME HERRAA..."*
*Malakia 3:13-18 KR-92 (ajatuksia luetusta)
"Mitä hyötyä?" - me kyselemme, kun ajattelemme vain tätä nyt silmiimme näkyvää elämää täällä.
"Mitä hyötyä?"! Emmekö todella uskokaan; ota sitä todesta, että Jeesus tuli tänne, kuoli puolestamme, ja hankki meille ikuisen elämän taivaassa?
Eikö se merkitse meille mitään? Tyhjän veroinenko se Jeesuksen työ meille on?!
Emmekö pidäkään sitä minään? Mieluumminko vaihtaisimme sen mukavaan elämään täällä, ja ottaisimme sitten sen toisen vaihtoehdon taivaan sijasta?
Ei suinkaan niin! Eihän? Jeesus kuitenkin on todellinen!
---
Kirjoitin tämän lähinnä itselleni havahduttaaakseni itseni ymmärtämään ja muistamaan - kuka, ja millainen - Jeesus todella on. Arjen asioiden keskellä voi huomio olla paljolti vain siinä omassa arkitouhussa, mitä silmään näkyy. Mutta tässäkin kohtaa totean, että se eilenkin katsomamme sarja: The Chosen, on ollut mainio muistuttaja:) Siinähän sitä Jeesus ja hänen opetuslapsensa sitä omaa arkeaan elävät.
Siunausta sinulle joka kenties tätä luet! ❤️ Sinä olet rakas Jeesukselle...
Tänä aamuna yö ja päivä tervehtivät toisiaan näkyvällä tavalla, kun puiden välistä näkyi vielä täysi kuu, ja toisella suunnalla jo taivas punersi kauniisti, ilmoittaen päivän tuloa, auringon nousua.
🌅☀️
Sinä päivänä Pohjois-Karjalassa, Nurmeksessa; eräs isoisä istui kirjoituspöytänsä ääressä ja kirjoitti pientä saatelappusta laitettavaksi kirjaan*, jonka sitten lähettäisi eteläisessä Suomessa asuvalle tyttärensä perheelle. Tämä isoisä, ukki-nimitystä itsestään käyttävä, oli käynyt viikkoa aiemmin siellä matkalla, ja nyt oli kirjalähetys lähtemässä sinne etelään. Ukki toivoi, ettei entinen kotiseutu unohtuisi.
Toisaalla Suomessa, samana päivänä Hämeessä; oli Kangasalla asuva nuori rouva nyt sairaalassa Tampereella, synnytyssaliin joutunut. Synnytti esikoisensa iltapäivällä, mutta ei todellakaan kapaloinut vastasyntynyttä mihinkään, sillä hoitohenkilökunta kiikutti heiveröisen keskosen, etuajassa syntyneen jonnekin. Miten lie nuori äiti kokemuksestaan toipunut? Mutta vauva päätyi happikaappiin, ja häntä sai vain lasin takaa käydä kurkistelemassa. Vauvan vanhemmat saivat olla epätietoisuudessa, että onko vauvasta eläjäksi... Mutta oli siitä, (kun nyt tässä kerran kirjoittelee.:) Jouluaattona saivat vanhemmat vauvansa kotiin hakea.
No, oliko mitään yhteyttä näillä kahdella sen päivän tapahtumalla? Oli, mutta eipä tainnut olla vain sattumaa, vaan kuitenkin jotain suurempaa siinä kaikessa. Nimittäin, tänä marraskuun 14. päivänä, silloin 61 vuotta sitten, luotiin jo jonkinlainen yhteys, linkki, kahden toisistaan täysin tietämättömän suvun välille: Vauva joka silloin syntyi, ja tässä nyt kirjoittaa omana syntymäpäivänään, on perheineen asunut jo 25 vuotta tässä pohjoiskarjalaisessa mökissä, samaisen ukin aikoinaan hankkiman metsän keskellä. Mieheni kun on kyseisen ukin lapsenlapsi! Hän vietti lapsuutensa kesiä paljon Nurmeksessa🙂
Se isännän ukin lähettämä kirja oli: Karjalan vaaroilta. Pohjoiskarjalainen lukemisto. Se oli ilmestynyt 1963 Otavan kustantamana. Sen oli toimittanut O. I. Laine.
Sen vauvan jalanjälki 61 vuotta myöhemmin. Olin eilen astunut kylppärin puolella touhutessani johonkin märkään kohtaan, ja ajattelin vain kuivata sukkani noin... Sitten tuli kuva-ajatus, kun oli nämä jutunaiheet mielessä🙂
"... Isä, joka on minut lähettänyt..." Joh. 6:44 KR-92
Jeesuksen ollessa maan päällä, oli hänellä monenlaisia seuraajia, opetuslapsia. Joistakin sen varmaan näki, havaitsi jo ns. päältä; heidän käytöksestään ja puheistaan. Ja siitä tietysti, että kirjaimellisesti Jeesusta seurasivat. He varmaan myös aika-ajoin sanoina toivat esiin uskonsa Jeesukseen ja hänen tekoihina, sillä näkiväthän he paljon ihmeellisiä asioita - Jumalan suuria tekoja.
Mutta sitten oli niitä muita. Niitä, jotka eivät itse kulkeneet Jeesuksen opetuslasten joukossa, eivät ehkä liiemmin siitä puhuneetkaan, ainakaan alkuun; mutta jotka toivat uskonsa julki toisella tavoin; tulemalla Jeesuksen luo hätänsä kanssa. Tai jopa niin, että eivät itse tulleet tai pyytäneet Jeesusta tulemaan luokseen, vaan lähettivät jonkun toisen pyytämään apua, uskoen Jeesuksen kykenevän auttamaan heitä etäältäkin. He eivät kokeneet itseään sen arvoisiksi, että olisivat voineet pyytää Jeesusta tulemaan heidän kotiinsa. He osoittivat uskonsa avunpyyntönsä kuitenkin esittämällä. Ja oli niin, että joidenkin itsensä arvottomaksi kokevien uskoa Jeesus ääneen ihmeteli. Alla muutama Jeesuksen luo tullut - ja avun saanut.
Kanaanilainen nainen, jolla oli sairas tytär. Hänelle Jeesus sanoi: "... suuri on sinun uskosi, tapahtukoon sinulle, niinkuin tahdot". Ja hänen tyttärensä oli siitä hetkestä terve." Matt. 15:28
Sadanpäämiehelle, joka tuli pyytämään apua sairaalle palvelijalleen: "... en ole kenelläkään Israelissa löytänyt näin suurta uskoa." Matt. 8:10 Sadanpäämies oli sanonut itsestään, ettei hän olisi sen arvoinen, että Jeesus tulisi hänen kotiinsa; vaan riittäisi Jeesukselta lausuttu sana!
Synagoogan esimies tuli pyytämään apua kuolemassa olevalle tyttärelleen: Luuk.8:41 Hänelle Jeesus sanoi: "... Älä pelkää; usko ainoastaan, niin hän paranee." Tyttö ehti kuolla, mutta virkosi elämään, kun Jeesus käski hänen nousta!
Verenvuotoa sairastanut nainen tuli peloissaan salaa koskettamaan takaapäin Jeesuksen viitan tupsua ja parantui: "..."Tyttäreni, uskosi on sinut pelastanut; mene rauhassa." Luuk. 8:43
---
Olemme nyt useina iltoina katselleet sarjaa nimeltä The Chosen. Pidän sarjasta kovasti, sillä se kuvaa sitä, millä tavoin saattoivat Jeesus ja hänen opetuslapsensa sitä omaa arkeaan elää.
https://fi.wikipedia.org/wiki/The_Chosen
Hyvää alkanutta viikkoa sinulle❤️
Tämä on hömppähomma. Minulla on pitkään ollut hinku, että pitäisi joku valo"taideteos" tehdä. Siis sellainen, kun kertyy kaikenlaisia muoveja, jotka voisi näyttää kivalta valaistuna jollain valoketjulla, vaikkapa paristokäyttöisellä. Minulla on ollut aina välillä talteenotettuna jotain sellaiseen touhuun sopivaa. Mutta kun ei ole tullut tehtyä mitään, niin poishan ne on pistetty aina välillä. Eihän kierrätyskorikaan aina ei vedä... Meillä on siis kerätty kierrätykseen menevät muovit ja kartongit sitä varten keittiössä olevaan pyykkikoriin. Idea pyykkikorista oli pojalta saatu vinkki, johon en aikoinaan heti innostunut. Mutta sitten kun tuo korihomma lopulta otettiin käyttöön, on se ollut hyvä👍 Se ei vie kauheasti tilaa, se on kevyt siirrelläkin, se on ilmava, ja sinne mahtuu:) Mutta nyt tämä yksi eilisen pikakokeilu, jonka ainekset kuuluisivat siis oikeasti tuon korin sisällöksi: kirkas, tyhjä sitruunateepurkki, ja sen ympärille teipattu tyhjenneen konvehtirasian kullanvärinen muovi; josta siis se nurja puoli päällä. Vähän aikaa tämä varmaan lojuu näkyvillä, mutta pian päätyy lajitovereidensa kanssa samaan lootaan:)
---
Mutta tästä pääsee halutessaan lukemaan tämän aamun toisen juttuni, jossa on hieman joistakin vanhoista leluistani, mm.):
https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2024/11/tarkoitettu-haviamaan-kayttamisen-kautta.html
https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2024/11/meidan-isa.html
Tuo väriyhdistelmä: violetti/keltainen, miellyttää minua näin syksyisenä väriyhdistelmänä. Ehkä huomenna etsin ylleni sen väristä vaatetusta myös.
Nyt olikin sitten näköjään "samanlaiset" kuvat kuukauden ensimmäisenä, ja viimeisenä, päivänä.
---
Ja nyt marraskuun 1. päivä: on yllä sitä lilaa ja keltaista kuten eilen mietiskelin...:)
Oli jokseenkin ankean tuntuista nousta ylös siihen pimeyteen, joka näin aamuisin vallitsee. Pimeä helposti puristaa esiin pelot ja ankeat ajatukset. Mutta aamun luettavissakin mainittiin pimeät aamut; kerrottiin kuinka Jeesus lähti ulos, rukoilemaan:
"Varhain aamulla, kun vielä oli pimeä, Jeesus nousi ja lähti ulos. Hän meni paikkaan, jossa sai olla yksin, ja rukoili siellä." Markus 1:35 KR-92
Herää kysymys, että mitähän Jeesus rukoili? Sitä ei kerrota. Vaihtoehtoja voisi olla vaikka kaksi: joko se, että hän rukoili voimaa alkavaan päivään, tai sitten riemuitsi siinä hetkessään. Aamun jakeissa oli tällainenkin jae psalmeista, jollaista olisi voinut Jeesuskin käyttää. Siinä kun on oikeastaan kumpaakin: "Mutta minä... ylistän sinun uskollisuuttasi joka aamu, sillä sinä olet turvani, pakopaikka hädän päivänä." Psalmi 59:17 KR-92
Toinenkin kohta muuten mainitsee Jeesuksen vetäytyneen rukoilemaan: "Mutta hän vetäytyi jälleen autiolle seudulle rukoilemaan." Luukas 5:16 KR-92
33-vuotias Janita pitää ajotarvikeliikettä naisille - siis niille, jotka moottoripyörällä ajavat. No siinäpä taas juttu, joka sai minut muistelemaan, kun olisin itsekin halunnut moottoripyörän. Jutun Janita ei kuulemma saanut mopoa, vaikka olisi halunnut:
https://www.is.fi/menaiset/tyo-ja-raha/art-2000010703032.html
Itse olisin halunnut moottoripyörän, mutta en sitä saanut, kun kotona vastustettiin. Ei tukenut isäkään sitä hinkua, vaikka oli itsellään ollut moottoripyörä; ja oli opettanut minut kyllä mopolla ajamaan ja hankkinut minulle myös sen ekan mopon. Toisen ostin itse, ihan uutena paikallisesta pyöräliikkeestä. Mutta se motskari... Ymmärrän kyllä nyt, että siinä oli vanhemmilla se vaaran huomioiminen takana. Ja varmaan se silloin minulle ihan ääneenkin sanottiin. Ja sitten oli se näkökanta, että kohtahan voisin auton ajokortin hankkia 18 täytettyäni. Niinkuin sitten teinkin. Sain ajokortin 10 päivää synttäreideni jälkeen. Ja isä oli tukena auton ostossa, vaikka hänellä itsellään ei koskaan ollut auton ajokorttia. Auton oli kyllä silti nuorena miehenä omistanut... Mutta mopo oli siis se hänen varsinainen kulkuneuvonsa jonka muistan; kunnes siirtyi sitten ihan polkupyörään.
Alla kuvia ja juttuja joita on ollut aiemmin. Ekassa kuvassa isä ja minä v. 1970.
Osui silmään netin uutisvirrasta alla olevan linkin jutun alku. Siinä oli siitä, että oli etsitty Sastamalan pienintä taloa, ja yksi ehdokas pieneksi taloksi oli 30 neliöinen. Siinä asuu nyt 55-vuotias, juuri naimisiin mennyt rouva. Hän mietti nyt, että miten saada miehensäkin tavaroita sinne sopimaan. Harmi etten nähnyt juttua kokonaan; mutta se siinä oli, että keinutuoli oli ainakin saatava sinne sovitettua vielä:
https://www.tyrvaansanomat.fi/elamanmeno/art-2000010779003.html
Varmaankin sitten, kun tien toiselta puolen vapautui isompi mökki, punainen; on se varmaan ollut hienoa, kun saimme siskon kanssa kumpikin omat hetekat! Ja isä ja äiti nukkui sitten siellä keittiön puolella. Keltaisessa mökissähän olimme nukkuneet kaikki samassa kamarissa. Ylläolevassa kuvassa mukana molemmat mökit. Alla linkki juttuun, jossa tuo piirrokseni myös esiintyy:
https://vaaranlaella.blogspot.com/2021/12/mokki-ja-minikoti-linjalla-mennaan-viela.html
---
Nyt, jos ajatellaan tätä nykyaikaa, niin ihmisillä, (meilläkin täällä), on tavaraa ihan erilailla kuin menneinä vuosikymmeninä. Joten pieni koti voi nykyään olla pieni koti, ihan eri neliöillä väkimäärään nähden, kuin ennen. Mutta monenlaisia kotejahan on nykyäänkin. Ja kaikilla ei ole minkäänlaista, syystä tai toisesta johtuen. Ollapa silloin edes joku lämmin olinpaikka, nyt kun talvikin taas tulee!
Ei mitään ihmeellistä, pieniä juttuja - ja silti jotenkin kiehtovia. Pääsevätkin esiin näin syksyllä🍂
---
Ja eilen otettuna, n. parikymmentä minuuttia ennen klo 16, "kesäillan" viimeiset auringon säteet. Sillä nythän on sitten tänään talviaika, ja tuohon kellonaikaan vähemmän valoa, eli ei aurinkoa enää siihen kellonaikaan.
Toivottavasti sitä aurinkoa saataisiin nähdä taas pian! Tänään ei ole näyttäytynyt.
Niitä kirjoitin ihan omista tunnoistani ensin vihkoon, ja sitten toiseen blogiini:
https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2024/10/kun-on-turvaton-tunne-on-jumala-silti.html
Kun tänä aamuna tänne jo jonkin verran valoiseenkin keittiöön hiippailin, aamulukemisiani esiin ottaessa tuosta selkäni takana olevan vanhan, kuviollisen arkun päältä; mielessäni tuumin, että en otakaan nyt kirjoitusvihkoa... Tuskin siihen mitään kirjoitan. No, en kirjoittanutkaan. Ainakaan vielä. Mutta viimeinen luettavani kuitenkin sykähdytti mieltäni niin, ja päätin kirjoittaa sen tänne:
Tämän aamun teksti toisessa blogissani:
https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2024/10/jeesus-tuli-tayttamaan-sen-lain-kun.html
Tuonne Elonet-sivustolle on taltioitu vanhoja suomalaisia elokuvia ja sarjoja, joita aikoinaan on tv:stä saatu katsella. Myös vanhoja mainosfilmejä voi siellä katsella. Katselu ei maksa mitään ja niiden katselu ei myöskään vaadi mitään kirjautumisia. Siellä on katsottavissa myös 80-luvun kyläelämää kuvaava Akaton mies. 80-luvulla kylissä oli vielä esim. kaupat jutustelupaikkoina, ja olipa kylissä jopa pankitkin, ym.
Alla oleva linkki vie kohtaan, josta pääsee katsomaan Akatonta miestä neliosaisena sarjana:
https://elonetplus.fi/serie/categories/238613409/238626296
Kun palvelut häviää, alkavat ihmiset hakeutua mahdollisuuksiensa mukaan niiden ääreen. Mitähän maan hallinto asiasta ajattelee? Ovatko sitä mieltä, että hyvä kun saadaan sullottua väki tiiviisti infran ääreen? Mutta kuka sitten kohta hoitelee maaseudun tiet ja pellot, ruoan pöytään? Vai ulkomailtako se aiotaan tuoda?
Ja täälläkö ollaan sitten tyytyväisiä, kun on saatu lehmät pelloilta piereksimästä ja siat haisemasta? Ja kaikki ipanat päiväkot... eikun siis "varhaiskasvatukseen"? Ja kaikki ne omia lapsiaan ja kotiaan hoitaneet äidit, ne ainakin "töihin" - tai kortistoon ainakin? Niin sittenkö on oma maa mallillaan ja maailmakin parempi? Kun lapsetkin halutaan repiä kotoa systeemin osasiksi jo ihan pieninä, mieluummin, kuin että annettaisiin äitien/isien kotona hoitaa, ja sitä vaihtoehtoa tukea. Trafiikki senkun lisääntyy. "Ihmettelen kauhiasti".
Varmaan montaakin asiaa. Viäl ois mielipidettä vaik petoasioist... Mut annan olla nyt täs nää.
En tarkota, et enne ois kaikk paremmi ollu. Mut jotku varmaa. Et niitäki aikoja ja tapoi vois joskus vähä arvostaa. Ei kaikk hyvä ja viisaus nykyisyyres kummiskaa vaa ole.
Jotain sellaista kysymystä tuli äsken mieleeni.
Esikoisena voi kokea jäävänsä vaille, vähemmälle osalle vanhempiensa rakkautta ja huolenpitoa, kun nuorempia ja pienempiä hoivataan. Minä olen esikoinen vanhemmilleni, ja koin joskus niin. Kun minua nuorempi oli vauva, olisin minä muutamaa vuotta vanhempana halunnut saada samanlaista palvelua kuin vauva sai. Toivoin, mutta en tietenkään saanut. Kouluikäisenä koin sellaista vaille jäämisen tunnetta, että minun koulunumeroitani ei kehuttu samalla tavoin kuin nuoremman saavutuksia. Mikä on aikuisen näkökulmasta ihan ymmärrettävä asia, että pienempi, joka vasta asioita opettelee, saa kehuja enemmän. Mutta lapselle asia näyttäytyy erilaisena, tuntuu erilaiselta, kuin jäisi jotain vaille. Ja omilla lapsillani olisi varmasti kerrottavissa vastaavia asioita. Ja nuoremmilla on tietysti myös aina omat muistonsa vaillejäämisen kokemuksista, ja niistä tunteista.
Muistan vielä sen, että että isomman piti toisinaan ottaa roolia nuoremman huolehtimisesta. Jos lapsena vaikka tultiin odotettua myöhemmin kotiin kyläpaikasta, vastuun ja moitteet kantoi esikoinen. Esikoisen asemaa arvostetaan, ja kadehditaankin. Ja entisinä aikoina niin on ollut vielä enemmän. Nykyään sentään esim. perimiset menee yleensä tasan lasten kesken. Ellei nyt vartavasten ole testamentattu jollekin jotakin.
 |
| Matteus 14:22-31 KR-92 |
"Kun he olivat nousseet veneeseen, tuuli tyyntyi. Ja kaikki, jotka veneessä olivat, polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat: "Sinä olet todella Jumalan Poika." Matt. 14:32-33 KR-92
~2.JPG)
Tämä sai aiheensa eilen. Olin autossa odottamassa Citymarketin parkkipaikalla. Ihastelin kadun toisella puolella olevan talon pihassa olevaa syksyistä väriloistoa. Siinä sain idean, että tuota koittaisin piirtää. Ja niinpä sitten tänään ryhdyin siihen tuumaan.
Näin tänä aamuna. Illalla juuri nukkumaan mennessä oli lyhyt sähkökatko. Eilen tuli jo mieleen, että jos oikein kova myräkkä tulee ja vaikka sattuisi kaatamaan ison puun tielle, joka sitten aamulla olisi kulkuesteenä autolle. No, omalla tiellä ei ollut isoa eikä pientä, mutta kun olin lasketellut autolla oman tien osuuden alas, ja siirtynyt toiselle pikkutielle, oli siellä nurin yksi pieni. Siitä pääsi kuitenkin ajamaan.
Palatessani kuvat nappasin. Ehkä se on meidän siitä sivuun heivattava, kun paljon harvemmin muita kulkee siinä.
