Hauras löytö tien pielestä - ja "valepesä" ampparien hämäämiseksi

Tuo aito pikkupesä on jo kesäkuulla kuvattu. Ja onpahan tuo jonkun jutun kuvituksenakin jo ollut. Mutta silloin kesäkuussa kanniskelin sen kotipihaan ja takapihalle kuvattavaksi.


Mutta meilläpä on tänä kesänä ollut tuolla takaoven lähellä oikein ostettu iso "valepesä". Se ostettiin tarkoituksella, että hämäisi amppareita, etteivät pesää pykäisi vintille. Viime syksy oli aivan kamalaa jonkin aikaa, kun niitä tuli tuolta vintiltä tänne ihan jatkuvasti jostain rakosesta. Emme saaneet selville sitä, mistä kohtaa ne tuli. Hirsitalossahan niitä rakosia riittää. Eräänä päivänä isäntä oli kirjoittanut  muistiinpanoihinsa, että niitä oli listitty siihen johonkin päivään mennessä n. 200...  ja senkin jälkeen niitä vielä tuli. Kuulostaa hurjalta, ja sitähän se tietysti olikin, mutta siihenkin jollain lailla "totttui", jos vertaa siihen, miltä tuntui ensimmäiset päivät, kun niitä alkoi tulla. Noin syyskuun puolivälistä jonnekin lokakuulle sitä touhua kesti.

Tuo "pussi" piti täyttää jollakin. Meillä siihen tungettiin muovipusseja. Sitten se piti muotoilla pesää muistuttavaksi ja ripustaa tarvittavaan paikkaan. Eli  meillä sinne takaoven lähelle. Joensuusta Hankkijan myymälästä tuo ostettiin, kun oltiin jossain nähty mainos asiasta.

Tänä kesänä ei ole näyttänyt tuossa paikassa amppparitrafiikkia olevan, eikä sellaista toivottavasti tulekaan....

"Tie tulkoon vastaan ystävänä..."

"...Herra, saata minut kerran perille kotiin, kaikkien polkujen, teiden, mutkien ja mäkien jälkeen."
Risto Kormilainen/Tie tulkoon vastaan ystävänä


Otsikko ei ole oma keksintöni. Se on kirjan nimi, ja samalla myös vanhasta irlantilaisesta rukouksesta. Mutta minä olen saanut tuon mieleeni postikorteista, joita tiekirkoissa jonain vuonna jaettiin. Kortteja oli useammanlaisia ja kaikissa näytti teksti olevan samasta kirjasta, joka oli Kirjapajan: Tie tulkoon vastaan ystävänä, v. 2011. Se näyttää olevan hartauskirja ja sitä löytyy useista kirjojen verkkokaupoista nytkin, mm. tästä.  Linkistä näkee kirjan kannen, ja myös esittelytekstin, millainen kirja on. Kirjassa on tekstejä useilta eri kirjoittajilta. 

Kun sukkakato oli käynyt... tuunasin sellaiset

Värkkäsin tänään sukat. Ne näkee "vaatekomerostani". Sukat olivat peräisin siitä superhalvasta satsista, kun ostin useita sukkia samalla kertaa parisen vuotta sitten. Nyt jotkut suosikit niistä ovat jo hajonneet, mutta jatkoaikaakin voi vielä näköjään saada:)

Sukat otin heti  käyttöön  tämän  "preeriahameen"  kanssa, josta oli juttu "vaatekomerolla" jokin aika sitten,

Nyt se valmistui... Pitsiliina v. 1981 ohjeella

Nyt se on valmis! Siihen meni aikaa noin parisen kuukautta. En löytänyt mistään muistiinpanoista merkintää aloituksesta, mutta löysin kuvan kesäkuun puolivälin tienoilta, jolloin kyseiseen työhön käyttämistäni lankakeristä toinen oli vielä kiinni ihan muussa työssä,  ja toinen kerä vapaana. Muistelen niin, että siihen kohdille se aloitus ajoittuu.

Kuvissa halusin hiukan matkia sitä kuvaa, joka Eevaneule -lehdessä liinasta oli. Siinä oli liinan päälle aseteltu kultaköynnös. Ja kun meiltäkin niitä löytyy, niin  kuvaanhan se piti saada. Liina on hieman liian iso tuolle pöydälle. Tyttärellä on vaaleampi ja isompi pyöreä pöytä, jolle liina olisi paremmin varmaan sopinut, mutta enhän minä nyt sitä malttanut odottaaa, että sille pöydälle olisin liinaa päässyt asettelemaan.

 Nämä kaksi alinta kuvaa otin heti liinan valmistuttua kokeeksi aivan siloittelemattomasta liinasta.

Kovin arkinen kuvauspaikka, sillä vieressä on mm. kenkiä, tervamaalia ym. Kyseinen pöytä kun sattuu majailemaan tällä hetkellä eteisessä. Samassa paikassa otin ylemmätkin kuvat siloitellusta liinasta, mutta mm. tervamaalipurkki jätettiin niissä kuvan ulkopuolelle.

Lanka oli  Coatsin pitsinvirkkuuboxista. Langasta oli tehty jo aiemmin mm. pitsikaulus.

Tästä liinasta piti ohjeen mukaan tulla n. 55 cm halkaisijaltaan, mutta minulla siitä tuli n. 66 cm. Lanka kuitenkin ja virkkuukoukku olivat aikalailla oikeanlaista. Tähän sanottiin ohjeen mukaista lankaa menevän 100 g. Suunnilleen se minulta varmaan meni, kun ensin käytin yhden vajaan kerän, ja toisesta sitten vielä piti ottaa viimeisiin kerroksiin. Ohje tähän oli Eevaneuleesta nro 7/1981. Kyseinen lehti on joskus ollut Taivalkoskella kirjastossa, sillä niin osoitelappu sanoo.

Tyhjä aukko kirjan kannessa, pois reväisty etulehti... Mutta tykkäsin silti. Ostin omakseni

Ihana löytö kirppikseltä: Runokirja "Tässä on tie". Tämä kirjalöytö on toukokuulta. Silloin toukokuun lopussa olin kirjoittanut:  "Vajaa pari viikkoa sitten (siis toukokuussa puhuen) löysin oman seurakuntamme kirpparilta mm. tämän kirjan: Tässä on tie. Siinä on Anni Korpelan runot ja Onni Terävän kuvat. Kirja on Päivän kustantama."  Halusin ostaa sen, koska siinä oli minua miellyttävä kansi, siinä olevasta tyhjästä aukosta huolimatta. Kuva toi mieleen tien, jossa usein kävelen.

Tässä löydössäni oli kannen alta reväisty pois se ensilehti, miksikä sitä nyt nimitetäänkään. Halusin laittaa tyhjän aukon kohdalle kissankelloja. Ihan niitä ei löytynyt, mutta riittävän sopivia silti, minun mielestäni. Jostain lehdestä joskus leikattu kuva.

Takakannessa lukee mm.: "Ihmisellä on sisimmässään kaipuu, joka on merkki siitä, että on muutakin kuin näkyväinen maailma..."  

Minulla pitäisi oleman tällaisia aukkokantisia kirjoja jossain ainakin yksi muukin, mutta on nyt se tarkempi paikka taas vähän tietämätön. Huomaan, että olen viime aikoina tykännyt ostella sellaisia runo- tai mietekirjoja, joissa on kauniit kuvat, ja minua puhuttelevat tekstit. Kun on väsynyt tai mieli maassa, on helpompi ottaa sellainen teos käsiinsä ja saada lohtua, rohkaisua ja ehkä hyvää mieltä kirjaa selaillessaan.

"Anna minulle kätesi. 
Mennään yhdessä tämä matka.
Tässä on tie."

Tämäkin pieni runo kirjan takakannesta, Anni Korpelan sanoittama.

Elämä ...kuin runo?

"Jokainen elämäsi päivä on kuin runon säkeistö. Ja kaikki nämä säkeistöt päättyvät noihin sanoihin: Hänen armonsa pysyy iankaikkisesti."  Fredrik Wislöff/Levähtäkää vähän. Hänen tekstinsä liittyi psalmiin 136, jonka jokainen säkeistö päättyy juuri niin:

"...sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti."  Psalmista 136

Ja voi ajatella varmaan niinkin, että jokainen päivä on runo. Tai siihen yhteen päivään mahtuu monta runoa... Mutta oli miten oli, illalla saa todeta, että Hänen armonsa pysyi sinäkin päivänä.

Yhdessä päivässäkin voi olla monenlaista. "Sillä silmäräpäyksen kestää hänen vihansa, eliniän hänen armonsa; ehtoolla on itku vieraana, mutta aamulla ilo." Ps 30:6. On se sitten näin päin, kuin psalmissa 30 sanotaan, tai aivan toisinpäin, armo ei kuitenkaan väisty.

----------

Minun erään päiväni iloa ja  matalapainetta on näissä  "runosissa".

AURINGON NOUSTESSA

Herään, silmäni avaan,
mikä kultainen tuolla,
auringon valo, vai alkava syksy?
Sitä tarkkaan, katsomaan jään

Ei se syksyn kultaa ole
vaan lisääntyvä aamun valo
auringon kilo kultaa latvat puun

Lähellä odottavat koivut
väristävät lehtiään innoissaan
tervetuloa  valo

Malttoivat hetken odottaa
ja saavat valon odottamansa
aurinko maalaa latvojansa
valkenee aamu aurinkoinen
jo sinertää taivas

Täyttä päivää odotetaan




(Siinä oli iloa auringon valosta aamulla. Mutta sitten iloon pyrkivä mieleni "lakosi" mieleen pyrkivien ikävien  mietteiden tähden.  Runossa hyvä mieli on kuin puu... Olin vielä puuaatoksissa siinä.)


SIIHEN LAKOSI

Siihen lakosi minun iloni, minun rauhani
siihen huolen kylmään tuuleen
joka kaatoi ne toivoni puut
hyvää mieltä kasvavat

Se tuuli kertoi
kyllä ne tulevat
ne syksyiset säät

Missä on toivoni?
Jossain talven takana?


KUINKA KESTÄN?

Niinkuin väsyneelle sotilaalle sanottaisiin:
Laita vaan ne varusteet päällesi. Sota jatkuu.

Mutta sotilas ahdistuneena kyselee: Kuinka kauan?
Kuinka kestän; kaikki ne tulevat ahdistuksetkin,
kun en jaksaisi tätäkään enää?


TÄMÄN PÄIVÄN AITAUS

Tätä päivää vain pitäisi ajatella, murehtia, mutta mitä teen,
kun ajatukseni ovat kuin laitumelta karkaava lauma?
Millä minä ne kiinni otan?
Lassoa sinä ne!
Tuo takaisin aitaukseen.
Minä en pysty.

"Kun minun sydämeni katkeroitui ja minun minun munaskuihini pisti, silloin minä olin järjetön enkä mitään tajunnut, olin sinun edessäsi kuin nauta."  Ps 73:21-22

Mutta "... sinun armosi pysyy iankaikkisesti."

Kukkasta leikkii...

Näytti ihan keltaisilta kukilta kauempaa katsottuna. Lähempi tarkastelu näyttikin joltain muulta. Jotain sientäkö tuo on? Tuollaista keltaista olen tänä syksynä muulloinkin nähnyt, mutta en tuollaisissa "kukkaskuteissa" aiemmin.

Meren poikki kuivaa myöten

"Ja israelilaiset kulkivat meren poikki kuivaa myöten, ja vesi oli heillä muurina sekä oikealla että vasemmalla puolella."  2. Moos. 14:22

Meren poikki - kuivaa myöten, rupesi puhuttelemaan minua.

Jumala teki ihmeen. Mutta sitä ennen sotajoukot, faaraon takaa-ajajat, olivat perässä. Myös vahva tuuli puhalsi koko yön... Ihmettä edelsi vaikeat, pelottavat hetket, jolloin mietittiin, kuinka tässä käy! Oli myös kylmä, ja pelottavaa sekin, kun pimeässä yössä oli tuuli niin kova, että meren aallotkin alkoivat väistyä, ja meren pohja tulla näkyviin.

Sitten heidän käskettiin lähteä liikkeelle.
Minne?

Sinne meren pohjalle, siihen kuiluun, jossa äsken vielä vesi velloi syvänä.
Siihen kosteaan kuiluun, jota ympäröi pelottava vesimuuri, joka voisi milloin tahansa haudata heidät.
Siihen kuiluun, jossa näkyi hiekassa ja mudassa kaikenlaista outoa - ken sitä ehti näkemään.
Ja vielä kiirekin oli. Koko ajan joku hoputti, että "pitäkää kiirettä", "ei saa jäädä paikalleen", "älkää kuhniko". Ja hermostuneet huusivat toisilleen: "Älkää te tuuppiko, tässä on muutenkin vaikeaa."

Mutta kaikissa vaikeissa ja pelottavissa hetkissä ja tunteissa oli kuitenkin päästy yli - kuivaa myöten.  Tunteet tuli ja meni. Nyt oli kiitoksen paikka, kun oltiin saatu tulla yli.

---
Kävinpä vielä takapihalla vähän kuvia napsimassa jutun liitteeksi... Joskus on kirppikseltä tuommoinen ostettu.

"Jokaisen ihmisen elämä on Jumalalta saatu" / Ohjelmavinkki

"Jokaisen ihmisen elämä on Jumalalta saatu, tärkeä ja ihmeellinen." Suomen Raamattuopiston johtaja Lauri Vartiainen

Nyt olisi kaikille tarjolla vähän erilaista ohjelmaa. Tästä näkee,  millaista.  Jutussa ehdotetaan "HSP-kotikekkereiden" järjestämistä. (HSP = Hengelliset syventymispäivät).  Itse en ole koskaan moisessa käynyt, mutta nyt on erilainen vuosi ja ohjelma on verkossa ja radiossa seurattavissa. Itseänikin vähän kiinnostaisi. Jo jokunen päivä aiemmin tapahtuman mainoksen bongasin Seurakuntalainen -sivuston yläpalkista, jossa mainokset vaihtuvat. Nyt tutustuin esillä oleviin aiheisiin.  Yksi aihehan on juuri tuo, kuinka arvokas meidän jokaisen elämä onkaan. Juontajana on Juha Vähäsarja.

Näiden juhlien ohjelman näkee tästä.

Nämä juhlat kestää viikon; alkaa maanantaina: eli 17.8. - 23.8.2020 on ehdotettu kekkeriaika.

Mitä jos järjestäisi sellaiset kotikekkerit? Vaikka ihan itselle tai omalle porukalle, jos ei muita  voi kutsua mukaan.

Runo: Kaiken tämän jälkeen

Ja kaiken tämän jälkeen

haavoittuneet

sotatantereelle jäljellejääneet

hoitavat toistensa haavoja

syyllisyyksiä ja sodan traumoja

vakuuttavat toisilleen

että armo riittää sittenkin

ja Jumala ei hylkää kuitenkaan

Kirjoitin tämän runon maaliskuussa. Se on korona-ajan runo. Oikeastaan jo sen jälkeiseenkin aikaan tähyilevä.  

Tänä aamuna oli Suomen Raamattuopiston päivän sanassa mielestäni sopiva teksti näihinkin ajatuksiin. Sen sanoma oli mm., että Jeesus oli monin tavoin puutteellisten seurassa kuin kotonaan. (Kyseinen teksti on siellä luettavissa vain tänään, muulloin jokin muu teksti.)

Mikä tulee näistä mieleen? Kaksikin asiaa...

No, tietysti joku puukiekko, ikäänkuin vuosirenkaineen. Siitä toisesta tuolla alemapana...

Pienempi on ottanut "lävistyksen".  Männynneulanen menee lävitse etupuolellekin.

Mutta  mitä muuta siis tulee näistä mieleen, niin yksi seinä; varsinkin jos näitä olisi valkoisella taustalla useampi ja olisivat täysin pyöreitä... Missä semmoinen seinä sitten on? Sellainen löytyy Joensuun McDonaldsista. Siellä on yhdellä seinällä valkoinen seinälevy, jossa on tuollaisia puunvärisiä, puukiekon näköisiä pyörylöitä, jotka ovat hieman kuopalla siihen seinälevyn pintaan nähden.

Yritin  askarrella jotain sentapaista, mutta ei siitä tullut hyvä. Olisi ensinnäkin noita sieniä pitänyt olla enemmän, ja nähdä enemmän vaivaa niin paperin leikkuussa, kuin muussakin. Joten allaolevissa kuvissa sienet on vain aseteltu paperin päälle.

Siellä "mäkkärissä" ne kiekot seinällä on  täysin pyöreitä ja niitä on siinä seinälevyssä useita erikokoisia. Siellä samassa einehtimispaikassa on toisella seinällä puolestaan sellaista seinälevyä, jossa on kuviona ikäänkuin vanhaa, harvaankudottua kangasta.

Huomasin eilen kävellessäni, että näitä sieniä oli tienpielessä. Niinpä otin pari niistä hyppysiini kotiin asti kanniskeltavaksi. Takapihalla sitten puuhastelin kuvia niistä.

Keskeneräisen pitsiliinan virkkuusta

Kirjoitin vihkooni äsken tästä yhä kesken olevan pyöreän pitsiliinan tekemisestä: "Elämä on kuin pitsiliinan virkkuu.  Malli on kiva, aletaan mieluusti sitä tehdä. Kaikki sujuu alkuun hyvin. Voi jopa todeta, että tämähän on ihan kivaakin. Mutta sitten malli vaikeutuu, tulee uusia kuvionalkuja. Täytyy seurata tarkemmin mallikuviota. Homma jatkuu samankaltaisena. Pylväitä tuleee aina vain enemmän ja on tehtävä merkintöjä mallipaperiin, että muistaa edes missä kohtaa on. Muuten alkaa olla aika hukassa siitä missä mennään, koska kaikki näyttää ympärillä niin samankaltaiselta. Ei ole juuri selvästi erottuvaa maamerkkiä.

Jatkuva ohjeen tarkkailu ja yhä pitenevät kierrokset uuvuttavat jo niin, että harmittelee tulevien kierrosten pituutta, jäljellä olevan virkattavan pituutta. Miettii, josko ei tekisikään loppuun asti, jos lyhentäisi mallia. Mutta ei, jatkaa kuitenkin mallin mukaisesti pyrkien loppuun asti, sillä lankaakin näyttää kyllä riittävän. Siitähän oli aluksi epäilys, että riittääköhän se oikein mihinkään. Näyttää riittävän, kun vielä toinenkin vajaa kerä on olemassa samaa lankaa.

Mutta nyt ollaan päästy jo loppupuolelle. Vielä on matkaa jäljellä, mutta kuviot alkavat harveta, eikä tulee enää niin paljon uutta lisäystä. Kohta alkaa häämöttää loppukuviot. Mitenkähän niiden kanssa käy?

Virkkaaja tietää, että liinassa on joitakin virheitä kyllä. Muistaa yhdenkin kohdan, jossa se kuviossa näkyy, jos osaa katsoa. Se harmitti silloin kovasti. Mutta ei enää jaksanut/viitsinyt pitkää kerrosta purkaa ja tehdä uudelleen, korjasi alemman kerroksen puutteen jotenkin säveltämällä seuraavaan kerrokseen.

"Mitä, tuossahan on virhe... Alla pitäisi olla pylväitä..."
"Kuinkas minä nyt tuon korjaan...?"

Siinä se sävelletty kohta on, lyijykynän kärjen alla,
 yksi kärki suipennettiin kerrosta aiemmin kuin olisi kuulunut olla.

Mutta ne oli vielä pientä siihen verrattuna, jos hänellä olisikin mennyt kuviot alusta alkaen perustavasti väärin sillä niihin perustuu viimeisten kerrosten hennompi kauneus. Hän on ollut virkkuun puolivälistä ainakin vähän epävarma, onko hänen tekemässään liinassa kaikki kuviot juuri oikealla kohdalla?  Ohje oli vain osalle liinaa, ja tuntui usein hankalalta löytää oikeaa kohtaa. Siinä sekosi helposti eikä pystynyt ihan varmasti sanomaan, missä on oikea kohta. Kuviot samalla kerroksella (rivillä) eivät olleet hänen mielestään helposti luettavassa rytmissä. Se häntä nyt pelottaa, että kohta, kun loppukuviot alkavat, ne eivät näytäkään oikeilta jonkin perustavanlaatuisen virheen takia..."


Alkaa kesä olla kohta ohi, olisi liinakin syytä alkaa valmistua, muuten se jäänee helposti kesken ties miten pitkäksi aikaa.

Ei se ostettaessa tuommoinen ollut!

Vinkeän näköinen mehitähti, joka ostettaessa oli ihan "tavallisen" näköinen. Mutta kohtapuoleen kaupasta kotiin tuotuna, se kasvatti tuommoisen. Ihan kuin siinä joku heiluttelisi, että: "Hei, minä olen täällä."

Tämä oli keskimmäisen tyttären ostos. Tyttäret on meillä innostuneet pihapuuhista. Ovat ostaneet monenlaisia kasveja, ja muutoinkin pihalla puuhastelleet. Toisinaan jopa saaneet minutkin sinne vähän jotain tekemään:)

Juttuvinkki luettavaksi

Luin Seurakuntalainen -sivustolta mielestäni mielenkiintoisen jutun siitä, millaisia vaiheita me ihmiset koronakriisissä olemme kokeneet ja koemme. Näkökulma asiaan oli minun mielestäni lohdullinen: Saa myös pelätä, jos siltä tuntuu.

"Koronapandemiassa käytiin läpi kriisiteorian mukaisia vaiheita läpi kuin suoraan oppikirjasta..."

Kyseinen juttu on alunperin Elämä -lehden, ja sen on kirjoittanut  Sari Savela haastateltavanaan Petri Välimäki, joka itse on koronan suhteen riskiryhmäläinen.

Passintarkastukseen

Siinä hän seisoi hieman peläten mitä tuleman piti. Horjuen hän oli saapunut siihen sen tyhjän kassinsa kanssa. Jos joku olisi ollut ihan siinä vieressä, olisi hän ehkä kuullut mitä hän itsekseen puhui: "Voi minua! Pääsenköhän minä sisään, huolivatko minua... Minulla on vain tämä tyhjä kassi... ja tämä..." Ja taskustaan hän ottaa esiin jotain, joka näyttää ihan passikotelolta. Ja sellainen se onkin. Se avataan hieman vapisevin käsin. Kotelon kannet ovat jo kärsineet, mutta yhä on kotelon suojaama asiakirja tallessa. Sen omistaja ottaa sen tarkasteltavakseen ja sanoo itsekseen: "Niin, minulla on tämä "Armon passi". Ottaako ne näin rähjäistä?", hän miettii. Kun tulee hänen vuoronsa astua passintarkastajan eteen, pelkää hän, että hänet hylätään, kun hän omasta mielestään näyttääkin epäilyttävältä.

Mutta kuinka käy?

Passintarkastaja ottaa sen rähjäisen ja likaisen kotelon käteensä, avaa sen, ja luo katseensa edessään olevaan rähjäiseen matkalaiseen - ja hymyilee valloittavasti, sanoo: "Tervetuloa!", ja jatkaa vielä: "Tämä Armon passi on kyllä ihana asia, se ei vanhene koskaan."

---

Jeesushan se on, jolta niitä passeja saa.  Ketään luokseen tulevaa ei käännytetä pois.

Mistä tämä kertomuksenpätkä sai alkunsa: Mielessä pyöri tänä aamuna eräästä laulunpätkästä sanat: "...tyhjä hyvien töitten kassi, armo ainoa köyhän passi...". Seppo Kohvakka on laulanut tuota laulua.

Lihansyöjäkasvi suolta - joku kihokki

Tämä päätyi nyt itse saaliiksi sille, jonka tavoitteena olisi kasvio saada aikaan. Lihansyöjäkasveja saa ostaa kaupastakin. Ne ovat hieman erilaisia.  Sellaisen näinkin juuri joitakin päiviä sitten. Sillä oli vähemmän karvainen "suu", jonka se aika äkkiä "napsautti" kiinni, kun sinne loukkuun pienen ruoanmurenan tipautti. Ehkä tämä suolta tuotu, saaliina oleva saalistaja, toimii toisin. Ainakaan se ei näkyvästi reagoinut mitenkään, kun sitä vähän tikulla tökin. Tai sitten se oli järkyttynyt toimintakyvyttömäksi siitä, kun riistettiin kasvupaikaltaan. Mutta jos se onkin niin, että tämän saaliiksi eksyneet juuttuvat kiinni tähän. Enpä ole perehtynyt  asiaan.  Mutta näitä oli suolla yllättävän paljon. Ensiksi niitä ei huomannut ollenkaan. Mutta kun tarkemmin katseli, niin huomasi niitä kyllä. Olivat yllättävän pieniä.