Äitiasioita

Kirjoitin muutama päivä sitten tästä aiheesta vihkooni. Oli ollut sellaiset asiat ns. "framilla" eli mielessä. Oli ollut siinä kohtaa mielessäni päivä, kun aikoinaan tulin toista kertaa äidiksi. Sitten  aamulla availlessani luettaviani, osui silmään se "Marian ilmestymispäivä".  Siinäkin yksi äitiasia. Se osui silmääni vanhasta Päivän Tunnussanasta.  Siinä vanhassa kirjasessa oli myös painettuna yksi säe virrestä 53; säe 3: "Nuori äiti Maria kuulee lupaukset, uskoo, että täyttyy kaikki ennustukset."  https://virsikirja.fi/virsi-53-nuori-neitsyt-maria/

Jeesuksen äidin ilmoitettiin tulevan raskaaksi, ja  kenties se tapahtui juuri siinä ilmoitushetkessä. Se ilmoitushetki kerrotaan Raamatussa  kohdassa Luukkaan evankeliumi 1:26-38. (Siihen linkki alempana).

Ja sitten sen jälkeen tapahtui: 

"Muutaman päivän kuluttua Maria lähti matkaan ja kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin. Hän meni Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia. Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: "Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta  kohdussani. Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!" Luuk. 1:39-45 KR-92

Ja sitten Maria vuorostaan puhkeaa kiittämään Jumalaa: " - Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani..." Luuk. 1:46-47

Ja sitten sanotaan; että: "Maria viipyi Elisabetin luona noin kolme kuukautta ja palasi sitten kotiinsa."  Luuk. 1:56 KR-92

Marian kotiinpaluu tapahtui näin ollen Elisabetin synnytyksen aikoihin. Kenties hän näki sen, Johanneksen syntymän;  koska 6. raskauskuukaudella Elisabet oli Marian tullessa ja Maria viipyi siellä 3 kk. Maria näki omin silmin sen enkelin hänelle ilmoittaman Elisabetin raskaudentilan ihmeen, joka kerrotaan Luukkaan 1. luvussa, jakeessa 36; siinä enkeli ilmoitti Elisabetin tilan!  Vanhan naisen raskaudentilan, josta oletettiin ettei hän nyt ainakaan enää voisi saada lasta. Varmaan tämä rohkaisi myös nuorta Mariaa oman äitiyshaasteensa kanssa... Kuinka kukaan uskoisi häntä? Mutta Elisabetin edeltäkäyminen lupauksen täyttymisen tiellä, rohkaisi varmaankin omalta osaltaan. 

"Taivaassa on Jumala, joka paljastaa salaisuudet." Dan 2:28 KR-92

"Kristuksessa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä." Kol. 2:3 

---

MARIAN SAAMA ILMOITUS ENKELILTÄ

Luuk. 1:26-43 KR-92: 

https://www.raamattu.fi/raamattu/KR92/LUK

Nämä asiat mieltää helposti jouluun kuuluvaksi... Mutta Jeesuskin tässä kun on myös kyseessä - hänen syntymänsähän se  Marialle ilmoitettiin - hänpä juuri hyvinkin liittyy pääsiäiseen!✝️❣️

Eihän se, että ihminen jaksaa ja saa aikaan kaikenlaista, tee hänen elämästään arvokasta - vaan se, että hän on Jumalan luomus!

Kokonaan toinen asia sitten on se, että miltä sellainen kaikki ihmisestä itsestä tuntuu, kun elämä näyttäytyy hyvin vähäeleisenä ja/tai vaivaiselta. Mutta vaikka se olisi sellaista, ihmisen kallis arvo ei muutu. Hän on yhä Jumalan kuva; hänen kuvakseen luotu. Vanhana ja vaivaisenakin. Jo luonnosta voimme nähdä sen, että uusi elämä tulee näkyviin, kun kasvi näyttää rapistuvan. Siihen uuteen kaikki tähtää siinä, kun silmiin näkyy rapistuminen, kuihtuminen.

"Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu,

 mutta meidän Jumalamme sana pysyy

 iankaikkisesti." Jes. 40:8

 

"Herra vie asiani päätökseen.

 Herra, sinun armosi pysyy iankaikkisesti;

 älä jätä kesken kättesi työtä." Ps. 138:8

"Herra tukee kaikkia kaatuvia,

 ja kaikki alaspainetut hän nostaa." Ps. 145:14

---

Vielä tuli mieleen yksi näkökulma tähän asiaan: Kun minä piirustelen niitä vaatimattoman näköisiä piirustuksiani, ties mikä millekin jämäkartongille usein, on ne kuvat minulle jotenkin merkityksellisiä - minulle, ei välttämättä muille; koska he eivät välttämättä tiedä, mikä sai minut tekemään sen. Ja vielä pitämäänkin sen itselläni. Joku selitys voi joskus olla paikallaan. 

(Ja tähän sopiikin vielä tämä: menin taas sopimaan, että nyt tammikuussa niitä tekeleitäni on tarkoitus pistää taas näytille Lieksan kirjastossa. Tämän viikon perjantaina niitä sinne pitäisi mennä laittamaan. Viimeksi jotain pieniä selvennyksiä kuvien aiheisiin liittyen olin laittanut, ja niin olisi hyvä nytkin tehdä. Tämä olikin nyt tässä kirjoittaessa itselleni hyvä muistutus🙂)

Ps. Näetkö tuossa yllä olevassa kuvassa pienen linnun? Tuon jäisen tuossa ikkunaristikolla... Tää on niin tyypillistä mulle, huomioida tällaisia hömppäjuttuja, "järkevämpien" ja tärkeämpien asioiden jäädessä monesti vähemmälle huomiolle ja mielenkiinnolle... Kuva on tältä aamulta, äsken nappasin sen, kun juttu oli jo tehtynä.

Tältä aamulta

Tämän tekstin kirjoitin ensiksi ihan itseäni silmälläpitäen, ja tuonne toisen blogini puolelle. Mutta jos tästä  joku rohkaistuisi ottamaan ne itsellään olevat, vaikka vain vähäiseksikin arvioimansa "lahjat", taidot, osaamisen, kyvyt -  käyttöön... Olkoon se sitten puhetaitoa, (jota esim. minulla ei ole ollenkaan) ihan vain kuuntelemista tai läsnäolemista, tai jotain aivan muuta, mitä ikinä ihmiset nyt osaavatkin - vaikka käytännön toimia, niin pistetään likoon vaikka ihan vain toisten ilahdutukseksi, tai hyödyksi.

---

Matt. 25:14-20. Ajatuksia siitä kohdasta.

"Silloin on käyvä näin: Mies oli muuttamassa pois maasta. Hän kutsui puheilleen palvelijat ja uskoi koko omaisuutensa heidän hoitoonsa." Matt. 25:14 KR-92 (Mikä luotto muuten palvelusväkeen!)

Yksi sai 5 "talenttia", toinen 2, ja kolmas yhden. Kaksi ensimmäistä pisti haltuunsa uskotut varat poikimaan lisää. Viimeksi mainittu, yhden talentin saanut, ei uskaltanut (tai halunnut) tehdä sen kanssa mitään, muuta kuin pistää sen visusti piiloon.

Olen yleensä lukenut noita tuon tapauksen jakeita köyhyyden silmälasit päässä. Ollut pahoillani siitä, että se, joka sai muutenkin vähemmän, joutui vielä antammaan pois senkin, jonka oli saanut. Ja se annettiin vieläpä sille, jolla jo ennestäänkin oli. (Nyt tässä on heti huomioitava se, että ne varat oli edelleenkin sen antajan, ei niiden, joiden hoitoon ne luovutettiin...)

Tänään olikin jakeita lukiessani siis näkökulma toinen. Ne annetut "talentit" oli alunalkaenkin tarkoitus pistää käyttöön, poikimaan lisää; jopa sielläkin minne ei ollut ennestään "kylvetty" mitään. Emme saisi pelon takia, epävarmuuden, tms. puutteen ja vajavuuden takia, jättää käyttämättä kokonaan meille annettuja lahjoja (=lue: vaikkapa taitoja). Olisi tarkoitus asioida, toimia, tehdä työtä, "pistää poikimaan" ja "likoon" ne annetut lahjat. Eikä vain piilotella niitä, ajatellen; "en minä osaa", "ei minusta ole", "se on niin vähäistä ja vaatimatonta", "eikä mihinkään siitä ole". Ei näin... Joka ajattelu juuri itselleni on aika luonteenomaista - sitä pessimismiä. Vaan nytpä ne kaikki rippusetkin olisi pistettävä likoon. Ja tavoiteltava lisääkin, niiden annettujen "varojen" kasvua. Tehdä mitä tietää työnantajan tavoitteena olevan. Vaikka vähäiseksi kaikki jäisikin. Ja jopa "vallata" uusia alueita.

Ei saisi takertua siihen omaan "köyhyyteen", mitättömyyteen. Edustamne suurta työnantajaa! Tuottakaammme kunniaa nimelleen ja työlleen...

---

Ensisijaisesti tämän ihan itselleni kirjoitin, mutta jos tästä joku muukin havahtuisi siihen, että pistäisi "likoon" ne itselle annetut "talentit". Helposti sitä ajattelee, ettei minulla mitään annettavaa ole. Mutta me emme varmaan useinkaan ollenkaan itse tajua, mitä meillä onkaan. Väheksymne vain, että mitä niistä nyt kellekään on... Mutta niistä vähistäkin voi olla yllättävästi jollekin❣️🌱🌊☀️ Ties mitä niistä kasvaa...🌹

Anne Pohtamo: "Jokaisen pitäisi katsoa ikääntyvää peilikuvaansa armollisuudella."☀️

Tästä pääsee lukemaan jutun:

https://www.etlehti.fi/artikkeli/ihmiset/maailman-kauneimmaksi-valittu-anne-pohtamo-67-jokaisen-pitaisi-katsoa-ikaantyvaa

Rajavartijoiden toivotus...

Ylen uutisten videossa Ukrainan Mariupolissa olevien rajavartijoiden laulunsa jälkeen lausumasta toivotuksesta minua kosketti erityisesti tämä: 

"... rauhaa ja Jumalan armoa kaikille..." 

Heillä oli rohkeutta sanoa niin. Tehtäisiinköhän tätä samaa omassa maasssamme...? Heidän laulunsa ja toivotuksensa syy oli  Rajavartijoiden päivä, jota Ukrainassa vietetään huhtikuun viimeisenä päivänä, eli juuri tänään.

Mahtaakohan omassa maassamme olla rajavartijoiden päivää?* Jos ei ole, olisi varmaan syytä olla!

Ylen videon näkee tästä:

https://areena.yle.fi/1-62395275

---

* En ainakaan löytänyt rajavartijoiden päivää omassa maassamme olevaksi... 

Ylösnousemuksen päivä. Tyhjän haudan ihme!

Se aamu valkeni varmaankin aivan samannäköisenä kuin kaikki muutkin aaumut niihin aikoihin. Mikään ei kenties sinä aamuna viitannut siihen, että juuri sinä aamuna oli tapahtunut jotain järisyttävää.

Varmaa on, että kaikki ne, joille Jeesus oli ollut rakas, olivat yhä valtavan järkytyksen vallassa. Mutta se järkytys ei estänyt muutamia naisia tekemästä sitä, mitä olivat aikoneet. He lähtivät haudalle erinäiset tarvikkeet mukanaan, jotta voisivat tehdä Jeesukselle viimeisen palveluksen. Mutta se palvelus jäi tekemättä. Hauta olikin tyhjä. Siellä oli enkeli, joka ilmoitti, että Jeesus ei ollut siellä, koska oli noussut kuolleista.

Kun tieto tyhjästä haudasta sinä aamuna levisi, juoksivat haudalle eräät Jeesuksen opetuslapsistakin. Myös he havaitsivat haudan tyhjäksi hänestä, jonka olettivat siellä olevan. Siellä oli vain käärinliinat.

"Silloin toinenkin opetuslapsi, joka ensimmäisenä  oli tullut haudalle, meni sisään ja näki ja uskoi." Joh. 20:8

Jeesushan oli sanonut:
"Vähän aikaa, niin te ette enää minua näe, ja taas vähän aikaa, niin te näette minut." Joh. 16:16

Jeesus sanoi näinkin:
"Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
 Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.
 Uskotko sen?"
 Joh. 11:25-26


Useat eivät usko. Jeesus voi itse vakuuttaa sen, joka ei nyt usko.

Ylösnousemus ei ollut vain tapahtuma. Jeesus sanoi, että Hän on ylösnousemus. Ja elämä.

Jollakin tavoin rohkaisevia

Tässä ihan muutama päivä sitten oli Seurakuntalaisen juttuina kaksikin sellaista, jotka minusta tuntuivat jotenkin rohkaisevilta. En osaa oikein edes selittää sitä, mutta ehkä se oli sitä, että nämä naiset kertoivat elämästään sillä tavoin, että toivat esiin senkin, mikä oli ollut, ja on, vaikeaa.

Tiina Karlsson on 42-vuotias. 

Seurakuntalainen.fi/"Luottamus myös valinta"

Pirkko Böhm-Sallamo on 70-kymppinen.

Seurakuntalainen.fi/"Nuorena olin hyvin arka"

Hyvää viikonloppua sinulle!

Tavaran tarina - vankilakirjeitä ja kirjoituskone

Tämä on minun kirjoituskoneeni tarina. Sen kuuluisi oikeastaan olla jo jätekasassa, johon sen jo veinkin, mutta hain kohta pois... Miten tähän vankilakirjeet liittyvät - no, ilman niitä ei minulla olisi tuota kirjoituskonettakaan. Tällä jutulla osallistun VillaNannan #Tavarantarina -haasteeseen, kun oli jo muutenkin aikomus tästä kirjoittaa.

Joutuipa vuonna -79 eräs isukki "linnaan" muutamaksi kuukaudeksi, kun oli tarpeeksi montaa kertaa joutunut poliisin haaviin ajaessaan mopolla pöhnässä. Se "linna" oli kuuluisa Kakola, jossa yleensä oli kait niitä vähän suuremman rikkeen tehneitä. Tämä isukki joutui juuri sinne siksi, että siellä oli sairasosasto, jossa hän "mopokurssinsa" suoritti. Tuota sanaa eräs isän kaveri käytti, joka samasta syystä oli omilla "kursseillaan" myös Naarajärvellä ja josta  lähetti minulle siellä ollessaan kortin:)

Isä siis kirjoitti Turusta kirjeitä ja me sinne. Kävimmekin siellä ainakin kerran. Muistan, että vartijat olivat töykeän tuntuisia, mutta johtaja, joka kävijöitä ensin puhutteli, oli hyvin ystävällinen. Erään kerran isä oli äidin kirjeen mukaan laittanut minulle oman lappusen, jossa hän vinkkasi, että voisin ostaa kirjoituskoneen, joka hänen sellikaveriltaan vapautuisi pian käytöstä. Ja minähän ostin. Myöhemmissä kirjeissä isä antaa ohjeita, kuinka rahat pitää lähettää.

Tässä isä puolestaan pohtii, kannattaako meidän lähteä siellä käymään ja kuinka se kävisi päinsä. No, mehän kävimme. 

Ja isähän oli meidän "mopovastaava", niin  sain ohjeita myös mopoja koskien...

Siellä lienee ollut mieli maassa välillä. Niin ainakin alla olevasta kirjeestä päättelen.

Noina marraskuun päivinä tapahtui muutakin... Pappani tuli meille ja oli tarkoitus, että hän jäisi meille asumaan. Hän oli tullessaan sairas ja joutui heti kohta sairaalaan. Vain muutamien päivien kuluttua hän kuoli sairaalassa.  Äiti oli tilannut paikalliselta puusepältä papalle sängyn, mutta perui sitten tilauksen kun sänkyä ei tarvittukaan... Kun isä tuli kotiin linnareissultaan joulukuussa, ei pappaa enää ollut.

Tässä se kirjoituskonekin sitten on, hienoine laukkuineen.

Kun muutamia päiviä sitten kävin sen varaston perukoilta etsimässsä, koin ikävän yllätyksen. Koneen hieno laukku on homeessa. Minua otti niin päähän, että kun olin kuvannut koneen joka kulmalta, kiikutin koneen romukasan päälle (metalliromua, jotka odottavat kyytiä jäteasemalle)  ajatuksella, että nyt tämän on sitten aika lähteä...

Mutta myöhemmin hain sen sieltä, laitoin isoon säkkiin ja vein varastoon. Aion nimittäin yrittää kiskoa koneen irti tuosta punaisesta, irrallisesta alustastaan. Ja yksi neitokainen meillä oli kuulemma ollut tyytyväinen, kun äiti ei vienytkään konetta jätekasaan...

 Kai koneen tarina tekee siitä kiinnostavan.

Hän syntyi vuonna 1907

Tänään on pappani syntymäpäivä. Hän syntyi vuonna 1907. Vuonna 1979 hän kuoli, syntymäpäivänään. Hän oli nuorin, ja viimeisin elossaoleva, isovanhemmistani.

Samana vuonna kuin pappani, syntyi vain parisen kuukautta aiemmin, Hilja Aaltonen. Hän sai paljon pidemmän elämän, sillä hän kuoli 105-vuotiaana vuonna 1913. Hänet tunnetaan evankelistana ja kirjoittajana ja hänestä pidettiin yli kirkkokuntarajojen. Mikä hänen suosionsa salaisuus sitten oli?

Ehkä jotain selittyy näillä pätkillä kirjasta Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa/Hilja Aaltosen elämää ja ajatuksia/Matti Niemelä/Päivä: 

"Yhä vieläkin halki elämäni olen ollut semmoinen ihminen, jota  ei saa väkisin työntää mihinkään suuntaan. Toisten käskystä en mene, vaikka tietäisin suunnan oikeaksi. Ihmisen täytyy saada itse päättää.

Sen olen halunnut muistaa myös julistuksessani. En halua ajaa ketään nurkkaukseen. Minulla on niin suuri Jumala, että hän antaa minulle luvan viedä toista ihmistä vain tarkasti määrätylle rajalle. Siitä ihmisen on jatkettava itse Jumalansa syliin omin jaloin ja omasta vapaasta tahdosta. 

Saan pyytää ihmisiä mukaani rajalle saakka. Siitä alkaa maa, jonka rajaa en saa ylittää. Minulla ei ole siihen oikeutta."

"Sielunhoitajana Hilja Aaltosella on armahtava sydän. Niin mustaa menneisyyttä ei ole, ei niin suurta syntiä eikä niin häpeällistä tekoa, että hän tuomitsisi. Hän uskoo siihen, että Jumala on ainoa, jolla on valta tuomita ihminen. Ehkä juuri siksi hänelle uskalletaan avautua ja purkaa taakat. 

Tuomion sanat on helppo pitää sisällään, mutta tuomion mieli tulee vaikka nahkan läpi. Sen omassatunnossaan jo tuomittu vaistoaa eikä uskalla avautua. "

"Sielunsa sisuksen purkaminen toiselle ihmiselle edellyttää luottamusta. Siksi on tärkeätä, että Hiljan saarnoissa tai kahvipöytäkeskusteluissa ei koskaan käsitellä ihmisten tunnustuksia. Asiat haudataan yhdessä ikuisiksi ajoiksi. Mikä Jumalan edessä on annettu anteeksi, sitä ei enää ole."

---

Tälläistä kirjaa nyt luen. Hilja Aaltosen elämää ja ajatuksia. Mielenkiintoisesti esitettynä hänen lapsuusvuosistaan lähtien.