Näytetään tekstit, joissa on tunniste vintage. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vintage. Näytä kaikki tekstit

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Tapaus eiliseltä - hiukan nolokin ja samalla rohkaiseva

Olimme päättäneet viedä tyttären matkatavaroineen Joensuuhun. Päivä vain ei ollut paras mahdollinen;  siitäkin syystä, että rahapäivä olisi ollut vasta tänään. Ja ajankohta päivästäkään ei ollut ihan toiveiden mukainen. Lähdimme kuitenkin matkaan sillä periaatteella, että mitään muuta; kuten kirpparikäyntejä ei nyt olisi, pelkästään hampurilaiset voidaan kaikille ostaa. Sellainen Joensuun reissu tuntui etukäteen vähän tylsältä ajatukselta.

No, kaupunkiin päästyämme haettiin ensi töiksi ne kuusi hampurilaista, yksi jokaiselle. Nuorten aikuisten huusholliin mennessä vanhin tytär sanoi, että haluaa reitin varrella olevaan kauppaan. Aikoi ostaa kaikille jäätelöt. Ja niin tekikin. Tuli kaupasta kuuden jäätelön kanssa. Sinne hänen ja veljensä huusholliin päästyämme, oli siellä jo kahvi porisemassa. Sitäkään emme oikein osanneet  tällä kertaa odottaa, sillä tiesimme, että huushollinpitäjällä oli kiire.  Nyt tässä vaiheessa oli siis jo jätski ja kahvit ylimääräistä alkuperäiseen...

Kun kahvit oli nopsaan juotu, jätimme tyttären sinne ja otimme veljensä kyydittäväksi toisaalle. Sitten piti kotimatka alkaa. Meillä oli kuitenkin jotain kolikoita pyörinyt auton lokerossa. Isäntä oli löytänyt parisen euroa ja ilmoitti käyvänsä kirpparilla. Hän tiesi mitä sillä etsisi. Sinne mennessä minä vähän mielessäni purnasin. Tuumin ajatuksissani, että olisi edes kaksi euroa! Toivoin, että löytäisin vaikka jostain maasta. Päästyämme kirpparin pihaan sanoin ääneenkin, sen mitä olin toivonut ja lähdin marssimaan ensimmäisenä kirpparille, vaikka ei rahaa ollutkaan. En viitsinyt kuumaan autoonkaan jäädä. En ollut kovinkaan pitkälle ekaan hyllyväliin ehtinyt, kun isäntä tuli perässäni ja sanoi, että yksi tyttäristä oli löytänyt itseltään kaksi euroa... ja lupasi antaa sen käytttööni. No niin, nyt meillä kummallakin oli siis kaksi euroa kirpparirahaakin. Kävelin hyllyväleissä enkä sitten mitään ostanut. Edes sitä yhtä 1,50 maksavaa Myrna-tassia, jota vähän katselin sillä silmällä.

Isäntä oli tehnyt omat ostoksensa sieltä kirppikseltä ja päätimme mennä Konttiin, koska minulla oli vielä se minun "kirppiskiintiörahani". Sinne mennessäni huomasin heti kohta, että yhdellä pöydällä oli pikkulautasia esillä. Siinä oli kolme uudenveroista lautasta hintaan 1,50.  Ihan käyttölautasia. Otin ne siitä näppeihini. Kun en muuta keksinyt edes kangaskorista, luovutin isännän käyttöön lopun rahani. Hän löysi kirjaosastolta Manga-Messias -kirjan. Senkin hinta oli 1,50. Mitenkäs tämä nyt on? Eihän sitä rahaa enää pitänyt riittää näihin...

Olipa ensiksi niin, että Kontissa oli kaikki - 50%.  Isäntä oli ottanut kantaakseen ne minun lautaslöytöni ja käynyt jo maksamassa ne, ja oman kirjansa. Minä olin siinä välillä löytänyt jotain, jonka olisinkin halunnut: erittäin kauniit vintage-sukkahousut. Hinta taas 1,50. Sanoin sen isännälle, joka jo odotteli minua lähtövalmiina. Hänpä ilmoitti, että on sitä rahaa sittenkin vielä niihin. Autosta oli löytynyt vielä euron kolikkokin samasta lokerosta, mistä aiemmin oli löytynyt vain pikkuhiluja lisärahoitukseksi. No, menin ja hain ne sukkahousutkin. Kolikkokukkarossa oli juuri tasaraha niihin, mutta ei enempää.

Mutta ei juttu vielä tähänkään päättynyt. Nuoremmilla tytöillä oli vielä asiaa Tokmanniin. Vielä kuitenkin oli rahaa meillä ja tytöillä. Ja niin kävi, että pari marmeladimakeisrasiaa vielä tuli Tokmannistakin ostettua. Olimme ällikällä löytyjä tästä kaikesta. Meillähän ei pitänyt olla alunperin kuin ne hampparirahat. Rahaa löytyi kuitenkin aina pikkuisen lisää jostakin...

En vieläkään oikein käsitä, miten niitä rahoja niin löytyi. Lähtiessämme kotiin päin ajamaan, puhuimme ihmeissämme tästä ja sanoimme tätä kaikkea rukousvastaukseksi.  Vaikka se "rukous" olikin lähinnä toivomista. Minullakin,  että löytyisi edes se kaksi euroa...

Minun pitää vielä mainita tämä. Olin lukenut lähipäivinä kirjaa "Mullan makua, taivaan tuoksua". Se on lauluntekijä Pekka Simojoen tarinointia erinäisistä tapahtumista. Siinä oli myös kerrottu useita arkisia rukousvastauksia. Ehkä jokin siitä luetustakin vaikutti, että sitä kaksieurostakin toivoin ja ajattelin, että voisin löytää sen vaikka maasta. En löytänyt. Mutta silti saimme ihmeellisen kaupunkikierroksen. Vähän noloa kertoa niin vähistä rahoista, mutta kun tässä oli nyt jotain enemmänkin kuin ne.

Tänä aamuna silmieni eteen tuli tällaista: "...mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken." 2. Kor. 6:10  Jossakin toisessa käännöksessä sanottiin jotenkin niin, että "nauttien kaikesta."

Hyvää päivänjatkoa!

Kuvituksena ne minun eiliset löytöni, joiden hinta yhteensä oli 0,75 euroa.






maanantai 25. maaliskuuta 2019

Vanhat tavarat: Liina ja vanhoja lautasia

Kuin samaa "seuruetta" olisi liina noiden norjalaisten Egersund-lautasten kanssa.


Lautaset ovat 60-lukua. Alla lautasen keskellä oleva kuviointi. Siinä näkyy myös se, kuinka lautasen pinta on kohoraitainen. Lautasen pohjassa oleva  merkintä on minun mielestäni kaunis. 




Lautaset olivat aikanaan appeni käytössä ja  samaa sarjaa muistan nähneeni  hänellä myös syvän lautasen. Pieni mahdollisuus on, että sekin vielä jossain tuolla varaston syövereissä on.

Liina  on tätini peruja. Liinassa on kiiltävällä langalla kirjailut ja reunan virkkuukin on kiiltävähköä lankaa.



Siitä minulla ei ole mitään  tietoa, kenen tekemä se on. En ole  tullut aiemmin edes ajatelleeksi sitä, että oliko tätini edes käsityöihminen. 

---

Olen vähän miettinyt, kuinka tämän blogini kanssa menettelisin jatkossa. Tämä on minusta nyt vähän "tynkätouhua".  Iso osa tätä blogitouhua on ollut se, että saa kuvia liitettyä juttuun. Nyt se "tynkä" tulee juuri siitä, että joudun pyytämään tyttäriä ottamaan ne kuvat kännyköillään. Vaikka he sen tekevät, on se kuitenkin ihan eri asia ottaa niitä itse, ja miettiä, miten mikäkin asia kuvaan asettuu. Puhumattakaan siitä, että kaikki ulkona nähty jää vallan kuvailematta. Mutta katsotaan mitä tuleman pitää. Jutunaiheita yleensä riittäisi, mutta monikaan mielimäni jutunaihe ei pääse jutuksi asti, juuri sen hankalaksi käyneen kuvatouhun takia.


maanantai 7. tammikuuta 2019

Sinivalkoista Suomea: Vallilan "Rajamailla" ja kotimainen Barker-pöytäliina

Kävimme tänään Joensuussa. Tein heräteostoksen kuljeskellessani siellä Vallilan tuotteiden keskellä. Olin ensin vain ihaillut kankaita. Ja itseasiassa, aivan ensiksi kassojen lähellä oli ostoskasseja myynnissä, joita saa vain Joensuun Prismasta. Niissä on kaupunkimaisemaa Joensuusta. Mutta minä siis ostin  taloustavaraosastolta pari astiaa: lautasen ja kulhon, koska minusta maisema niissä oli niin kotoinen.  Metsämaisema kun on. Olin noita ihastellut siellä joskus aiemminkin. Nyt oli kuitenkin hinta sitä luokkaa, että raskin ostaa. Se oli nimittäin nyt 5 e/kpl. Annoin nämä sille, joka meillä varsinkin metsästä tykkää, eli isännälle. Olivat hänelle  myöhästynyt synttärilahja:)

Sarjan nimi on Rajamailla ja suunnittelija Riina Kuikka. Astioiden pohjassa  on vuosiluku 2017, joten ovat Suomen 100-vuotisjuhlavuoden tuotantoa. Ei kylläkään Suomessa valmistettuja.


Astiat Vallilan "Rajamailla", Liina kotimainen Barker (kts. Valvilla Oy)

Liina pöydällä on Barker -merkkinen. Se on kotimaista valmistetta.









Ostin sen joskus kirpparilta ja olen luovuttanut sen tyttärelle. Hänellä oli se edellisessä asunnossaan käytössäkin. Nyt se on kuitenkin majaillut minun hoteissani, ja niinpä sitten laitoinkin tänä jouluaikana sen pöytään. Eikä kukaan valittanut, kun ei ollutkaan pöydässä ne yleensä käyttämäni valkoiset liinat. En tiedä tuon liinan aikakautta, mutta jossain 70- tai 80-luvun käsityölehdissä törmäsin joskus Barker-mainokseen. Saattoi olla jokin kangasmainos. Ja jopa isäntä teki huomion liinasta pöydässä istuessaan.  Ihan pelkästään värien perusteella. Hän tuumi, että lienee 70-luvulta, koska muisteli juuri samoja värejä katselleensa joskus kotonaan:)

---
 Barker: Katso Valvilla Oy.


perjantai 4. tammikuuta 2019

Arabian Kataja -sarjaa

Arabian Kataja -sarjaa. Löysin joskus kirpparin ilmaislaatikosta kaksi kuppiparia tätä sarjaa. Kotona huomasin, että toisessa kuppiparissa oli korva liimattu. No, olisihan se pitänyt arvata.. ilmaiskorista.



Kuppi on kuitenkin ollut hyödyllinenkin käytössä, ollen välillä vesivärikuppina. Siinä tosin saa olla tarkkana, että kastaa sutinsa oikeaan kuppiin...:)



Olipa vaikea löytää tietoa tästä sarjasta. Löytyi sitten vihdoin Tori.fi:stä (kahvikuppeja) ja Huutonetistä (sokerikko) ilmoituksista mainintoja suunnittelijasta (Anja Jaatinen-Windquist) sekä sarjan tuotantovuosista (1974-1975). Kiva kun ilmoittajat olivat laittaneet ne tiedot!


tiistai 6. marraskuuta 2018

Sinivalkoista!


Arabian vanhaa sinivalkoista

Arabian vanhat "tassit"

Vanha Arabian  muki


Minulla oli tarkoitus laittaa tähän muutamia muitakin Arabian sinivalkoisia, mutta tämä jäi nyt tähän pisteeseen. Ottamistani kuvista ei tullut sitä mitä olisin halunnut.  Aina ei mene, kuten toivotaan. Näinhän se on välillä pienessä, joskus isommassa mittakaavassa. Ehkäpä joskus toiste sitten niitä muita.


Itsenäisestä kotimaasta kiitollisena
Metsäntyttö:)

---

Minun piti jo vuosi sitten laittaa tämä esiin. Olin kirjoittanut pidemmän jutun ja Suomi 100 v. aiheen vuoksi muistelin jutussa myös pappaani, joka vähää ennen maamme itsenäistymistä oli täyttänyt 10 vuotta. Juttuni jäi silloin ilmeisesti sen tähden julkaisematta, koska muisteluosuus olisi vaatinut tarkistamista joiltakin osin.  Sen vuoksi poistin sen nyt tästäkin, mutta toivon mukaan saisin aikaiseksi kirjoittaa siitä itsenäisyyspäivän aikoihin. 

---

Tiiulla Puutarhahetki -blogissa on Sinivalkoista-haaste. Sen luettuani muistin tämän vuodentakaisen juttuni ja osallistun tällä jutullani nyt Tiiun haasteeseen. Siihen olisi kuulunut haastaa kolme blogiystävää mukaan, mutta en jaksa ruveta pähkäilemään ketä kutsuisin. Mutta käykää itse katsomassa tuosta linkistä ja lähtekää mukaan:)




maanantai 22. lokakuuta 2018

Pikkuruiset nepparit nätisti pahvissa

Prym-nepparit. Pahvin etupuoli.

Prym-nepparipahvin takaosa.


Jos on tuo Prymin nepparipahvin etupuoli kaunis, niin eipä pahvin takaosa sille juuri häviä...

Viikon takainen Kontti-löytö.


keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Lapsuuteni kiehtova puurasia


Tämä nykyään kovin kärsineen näköinen rasia oli mielestäni lapsena kovin kiehtova. Ja yhäkin pidän sen muodosta. Olisin halunnut rasian silloin lapsena vaikka korurasiakseni, mutta mahdoinkohan kysyä edes asiaa.

Muutamia päiviä sitten löysin rasian yllättäen äitini eteisen hattuhyllyltä. Kuvittelin ettei sitä enää tallella olekaan. Ja näyttipä rasian sisältökin olevan yhä samakaltainen kuin lapsuudessani, jolloin se oli isän naula- ja ruuvirasia.




Rasia on vanha. Se on äitini lapsuuskodista peräisin. Rasian saranaviritys ei ole alkuperäinen. Vanhat sarananpaikat ovat vielä näkyvissä.  Tämä nykyinen saranaviritys on nahkasuikale, joka on naulattu rasiaan kiinni ja on varmaankin isäni laittama. Hänen muistan käyttäneen samanlaista muulloinkin. Postilaatikkoonkin sai hyvin saranan samalla tavoin.






Mutkalle väännetty naula tekee sulkimen virkaa. Näytin rasiaa äitini luona ollessamme vanhimmalle tyttärelle. Hän sitä käänteli käsissään ja tuumasi sen vanerista tehdyksi. Ja minä tuumasin, että hänhän voisikin tehdä tuollaisen...



perjantai 2. helmikuuta 2018

Vanha Sorja-kaava - oli vähällä joutua roskiin

Olin Joensuussa yhdellä tunnetulla kirppiksellä. Kaivelin muovikorissa olevia kaavoja. Niitä oli paljon. Yht'äkkiä käsiini tuli sieltä kaavapakettien välistä kiinnostavan näköinen, tavallista vanhempi kaava. (Oli siellä muutama muukin vanha).



Minun esiin vetämäni paketti oli vain kovin ohut. Rupesin heti epäilemään, etteivät kaikki osat ole tallella ja tutkin asiaa. Oikeassa olinkin, sillä mekosta oli vain yksi ainoa kaavan osa paketissa, eli helma. Sitten keksin, että tutkinpa korin koko sisällön, sillä joskus olen nähnyt irrallisia osia siinä. Ja kas, sieltähän löytyi irrallisia, ryppyisiä osia, jotka olivat samannäköistä paperia, kuin löytämässäni kaavapaketissa. Menin kassalle ja siellä selitin mikä on ongelma; kuuluvatko kaavat pakettiin. Niitä sitten siinä kassalla yhdessä myyjän kanssa tutkittiin ja todettiin, että löytämäni osat eivät tähän pakettiin kuuluneet, koska tähän kaavaan ei kuulunut erikseen leikattavia hihoja. Sanoin sitten, että en kaavaa otakaan, kun eivät kaikki osat ole tallella. Mitäpä teki myyjä? Hänpä rempseästi otti iralliset osat pöydältä hyppysiinsä, samalla rypistäen ne, ja heitti roskakoriin. Samoin hän nappasi kaavapaketin ja teki sille samoin. Minä silmät pyöreinä katselin ja kysäisin vähän kauhistuneena jokseenkin näin, että "Et kai sää heitä niitä roskiin?" Ja niinhän hän teki. Sitä en todellakaan halunnut, joten kiireesti ilmoitin sittenkin ostavani sen kaavan. Hän noukki sen takaisin pöydälle ja hinnaksi määräsi 0,30 euroa. Mutta sinne roskiin jäi jostakin kaavasta sitten yläosat: hihakappale, etu- ja takakappaleet ja jokin vyötärölle kuuluva osa. Harmitti sitten autolle mennessä, etten vaatinut niitäkin sieltä vielä esiin otettavaksi.




Tässä kaavassa on tuo yläosa aika yksinkertainen, koska ei niitä erikseen leikattuja hihojakaan ole. Toivon, että voisin joskus kehitellä tähän itse sen yläosan kaavatkin ja tehdä mekon tämän mallin mukaan, kun muuten ompeluohjeet kuitenkin olivat paketissa tallella.

Mitä tästä opin?  Tutki itseksesi, ovatko osat tallella, äläkä ainakaan vie irrallisia osia kassalle! Eivät kaikki välitä tämmöisistä, vaikka vanhoja ovatkin. Eikä kirppiksillä kaiketi ole kellään aikaa paneutua tutkimaan tuommoisia yksityiskohtia, että jos jokin osa on irrallaan, niin etsittäisiin sille mahdollisesti oikea paikka. Itseäni vain jäi harmittamaan, sillä voihan olla, että nyt joku harmittelee jostain kaavapaketista puuttuvia osia.

Onko tuo kaava 50-lukua?

tiistai 23. tammikuuta 2018

Arkipuuhia: Leipää ja pyyhkeitä

Yksi neitokainen esitti muutama päivä sitten, että tekisin leipää. Hän sai ajatuksen jostain kaupan leivästä. Se kuulemma toi hänen mieleensä leivän, jota olin joskus tehnyt. Eilen sitten toteutin sen toiveen. Keitin aamulla kaurapuuroa niin ison satsin, että sitä jäi leipäänkin laitettavaksi. Laitoin taikinaan kaurapuuron lisäksi myös vähän ruisjauhoja vehnäjauhojen seuraksi. Ihan leivän näköinenhän siitä tuli:) Eikä maussa ja koostumuksessakaan ollut nyt valittamista.



Tein kaksi leipää. Toisen paistoin vähän myöhemmin, että koulusta tulevatkin saivat lämmintä leipää.


Toinen eilispäivän puuha oli yhden pyyhekankaan ompelu. Olin sen Kontista joskus ostanut. Se on samanlaista, kuin äitini 60-luvulla tekemien pyyhkeiden kangas. Tässä "uudessa" kankaassa oli vain reunan hulpio leveämpi. Arvoitukseksi jäi, onko tämäkin kangas silti niin vanhaa. Niitä oli silloin siellä Kontissa muutamia paloja myynnissä.




Päädyin tekemään palasta kolme tavallista pienempää pyyhettä. Jälkeenpäin on tietysti harmittanut, että olisi sittenkin pitänyt tehdä kaksi isompaa.  Ja jos olisin tehnyt niin, olisin varmaan harmitellut, että kolme pientä olisi pitänyt tehdä...  Niinhän se usein menee.



Koska äiti oli aikoinaan, neiti-ihmisenä vielä, nimikoinut pyyhkeensä, halusin minäkin
nimikirjaimeni tekeleisiini. Yhteen jo tein, muut kaksi vielä odottavat kirjaimia.


60-luvun pyyhkeessä "SH" , äitini nimikirjaimet neitinä olleessaan.

Ensin aioin piirtää jotkut hienot kirjaimet, mutta sitten ompelinkin tuosta vain kankaalle suoraan...



Rouvashenkilön nimikirjaimet: "TN" vuonna 2018


Äidin pyyheitä on jäljellä viisi. Yhdessä on jäljellä sydänkuvioidusta nauhasta tehty lenkki. Omiin tekemiini tein lenkin siten, että leikkasin vanhan lakanakankaan palasesta, hulpioreunasta, suikaleen ja sen käänteet ompelin punavalkoisella monipistosiksakilla.







Äiti käytti noita omia pyyhkeitään aikanaan leivinliinoinakin ja siinä tarkoituksessa ne minullakin välillä ovat olleet. Olen vähän vältellyt niiden muuta käyttöä, eikä se vaikeaa ole ollutkaan, sillä vain yhdessähän oli se lenkki tallella...:)

Nyt kaikki keittiöpyyhkeet ovat kylppärissä pyykkitelineillä; kuivina, mutta ryppyisinä. Eilen pyykkäsin kaikki.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Keväisempi täkänä

Tämä täkänä on mieheni lapsuudenkodista peräisin. Kokoa tällä on noin 82 x 59 cm hapsuineen. Tämän väri on sellainen "vanhanvihreä".  Sellainen, joka tuo mieleeni 50-luvun, mutta en tiedä mikä tämän vuosikymmen oikeasti on.



Tästä oli vaikea saada kelvollista kuvaa ja otin kuvia eri paikoissa. Vaihdoin nyt tämän sen jouluisen täkänän tilalle  (60- luvun seinävaate), vaikka ei sijoituspaikkaakaan kunnollinen ole.  Mutta pidän tästä ja halusin sen nyt katseltavaksi, eikä vain kaapissa säilöttäväksi. Esillä on tuo vaaleapohjainen puoli.

perjantai 15. tammikuuta 2016

Lipaston päällä

Joulukoristeet on viety varastoon, mutta jotain siltä ajalta jäikin: lyhdyt,  nuo lipaston päällä olevat pienet patsaat, sekä vanha metallirasia.



Nämä "tyttöset" olivat esillä tässä lipaston päällä joulun aikaankin. Tänä jouluaikana jäi laittamatta esille useita sellaisia koristeita, joita yleensä on ollut esillä. Ja toisaalta, esillä oli jotain erilaista, kuten nämä.


Tässä on pyörinyt pöytien päällä myös tuo kouluaiheinen, vanha metallirasia.  Ettei vain koulu pääse unohtumaan lomalla... :) Purkki lienee melko vanha, koska tuo koulukuvakin on noin vanhanaikainen. Mikäli oikein muistan, niin tämä lienee isännän tädin peruja. Hän oli opettaja itsekin.


Rasian sisällä on muutamia nappeja ja vanhoja neppareita.

Nepparit vanhoissa pahveissa merkkiä Roswita.

maanantai 28. syyskuuta 2015

60-luvun verhot

Tytär kun muutti omilleen, niin hän kelpuutti huusholliinsa nämä isänsä vanhat, 60-luvulta peräisin olevat verhot. Näitä oli kolme kapeaa verhoa ja yksi samasta kankaasta tehty tyyny.


Tuon maton tytär sai tädiltään ja se on pikkusiskojenkin suosikki, sillä se on mukavan pehmeä:)


Ja verhoista vielä sen verran, että kun nuorimies aikanaan muutti omilleen, niin hänkin kelpuutti eräät isänsä huushollissa olleet verhot. Ne vain olivat ihan eri vuosikymmentä, eli 90-luvun alusta. Ja näihin nuorempiin verhoihin kuului samaa kangasta oleva päiväpeite.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Leirillä Nurmeksen Höljäkässä

Minä ja tytöt olimme viikonlopun seurakuntamme järjestämällä lastenleirillä Nurmeksen puolella, Höljäkässä, lähellä Lieksan rajaa. Paikka oli entinen metsätyömieskoti, nykyisin  Koivurinteen Eräkartano nimeltään. Siitä löytyy tietoa tästä (katso linkki).


Leiri alkoi perjantaina aamupäivällä ja loppui sunnuntai-iltana. En ole mitenkään innokas leiri-ihminen, mutta koska toinen pienemmistä neitokaisista ei luultavasti olisi lähtenyt sinne muuten, niin päätin minäkin mennä. Ja sitten minua ja vanhinta tytärtä pyydettiin sinne töihinkin. Ensin oli puhe vähän keittiöhommeleista, mutta sitten olikin tarvetta enemmän ryhmänohjaajista. Niin me kaksi sitten olimme ryhmänohjaajina kahdelle oman perheemme jäsenelle ja kahdelle vieraalle lapselle. Hyvinhän tuo leiriaika meni  kuitenkin, vaikka sinne lähteminen ei niin helpolta tuntunut. Viimeksi olimme leirillä tyttöjen kanssa kolme vuotta sitten ja paikka oli silloin toinen. Tämä paikka oli leirinpitoon aika sopiva minusta. Kaikille oli tilaa sisällä yöpymiseen muutaman hengen huoneissa. Minä ja tytöt oltiin ihan omalla porukalla yhdessä niistä. Toinen ryhmämme vieraista tytöistä kävi nukkumassa yöt sukulaisissaan ja toinen nukkui leirillä olleen sukulaisensa kanssa samassa huoneessa.

Leirin ohjelmassa oli myös poniratsastusta halukkaille. Nuorin ratsastaja lienee ollut alle 2-vuotias, mutta innokas jo hevosten perään:) Tyytyväisenä ratsasti äitinsä pidellessä hänestä kiinni. Uintia ja saunomista oli lauantaina. Se oli eri paikassa, Lieksan puolella. Kylmän  sään vuoksi läheskään kaikki eivät uineet. Eivät meidän neitokaisetkaan. Ruokailusta joku lapsi totesi, että "joko taas on ruoka...", eli keittiössä ollut väki sai olla puuhassa:) Ja vierailipa leirillä kristityt motoristitkin eli ryhmä Gospel Ridersin jäseniä moottoripyörillään. He jakoivat kaikille leiriläisille motoristiraamatut. Raamikset oli tärkeä osuus leirin ohjelmaa. Ja lipunnosto ja illalla lipunlasku kuuluivat myös päivään. Eräässä lipunnosto- tai laskutilanteessa leirin johtaja puhui siitä, kuinka jokainen on ollut Jumalan suunnitelmissa jo kauan ennen kuin vanhempamme tiesivät meistä mitään. Hän korosti myös sitä, että kukaan meistä ei ole "vahinko", vaikka joku niin sanoisikin. Eräässä aamunavauksessaan samainen leirin johtaja luki Psalmin 139. Siinähän on tärkeänä asiana se, että Jumala näki meidät jo idullamme ja meidän päivämme olivat kaikki suunnitellut, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut. Jumala näkee näkee meidät nytkin, olemme me missä hyvänsä.



Nukkumajärjestelyistä vielä senverran, että minä ja vanhin neitokainen nukuttiin vain muutaman vuoden vanhoissa, aikanaan uutena ostetuissa makuupusseissa, mutta nuoremmat neitokaiset nukkuivat oikein retromakuupusseissa. Tuo sininen on minun vanha makuupussini 70-luvun puolivälistä. Tuo vihreä on ostettu joskus täällä asuessa kirpparilta. Eikä se varmaankaan ole tuota sinistä nuorempi, luulisin. Itseasiassa nuo vanhat pussit vaikuttavat paremmilta kuin ne uudet. Uudet ovat ohuita kesämakuupusseja ja täysin ryhdittömiä ja liukkaita.

Kuva otettu kotona




Tässä vielä pari kuvaa 70-luvulta. Minä ja siskoni saatiin molemmat makuupussit. Sisko sai punaisen ja minä sinisen. Kuvassa ystäväni ja siskoni sekä meidän makuupussimme. Lieneeköhän makuupussit saatu sinä kesänä, kun niitten kanssa pihalla touhutaan. Tosin olihan meillä aina välillä telttakin pihalla ja siinä nukuttiin.

Oi, niitä aikoja...