perjantai 2. helmikuuta 2018

Vanha Sorja-kaava - oli vähällä joutua roskiin

Olin Joensuussa yhdellä tunnetulla kirppiksellä. Kaivelin muovikorissa olevia kaavoja. Niitä oli paljon. Yht'äkkiä käsiini tuli sieltä kaavapakettien välistä kiinnostavan näköinen, tavallista vanhempi kaava. (Oli siellä muutama muukin vanha).



Minun esiin vetämäni paketti oli vain kovin ohut. Rupesin heti epäilemään, etteivät kaikki osat ole tallella ja tutkin asiaa. Oikeassa olinkin, sillä mekosta oli vain yksi ainoa kaavan osa paketissa, eli helma. Sitten keksin, että tutkinpa korin koko sisällön, sillä joskus olen nähnyt irrallisia osia siinä. Ja kas, sieltähän löytyi irrallisia, ryppyisiä osia, jotka olivat samannäköistä paperia, kuin löytämässäni kaavapaketissa. Menin kassalle ja siellä selitin mikä on ongelma; kuuluvatko kaavat pakettiin. Niitä sitten siinä kassalla yhdessä myyjän kanssa tutkittiin ja todettiin, että löytämäni osat eivät tähän pakettiin kuuluneet, koska tähän kaavaan ei kuulunut erikseen leikattavia hihoja. Sanoin sitten, että en kaavaa otakaan, kun eivät kaikki osat ole tallella. Mitäpä teki myyjä? Hänpä rempseästi otti iralliset osat pöydältä hyppysiinsä, samalla rypistäen ne, ja heitti roskakoriin. Samoin hän nappasi kaavapaketin ja teki sille samoin. Minä silmät pyöreinä katselin ja kysäisin vähän kauhistuneena jokseenkin näin, että "Et kai sää heitä niitä roskiin?" Ja niinhän hän teki. Sitä en todellakaan halunnut, joten kiireesti ilmoitin sittenkin ostavani sen kaavan. Hän noukki sen takaisin pöydälle ja hinnaksi määräsi 0,30 euroa. Mutta sinne roskiin jäi jostakin kaavasta sitten yläosat: hihakappale, etu- ja takakappaleet ja jokin vyötärölle kuuluva osa. Harmitti sitten autolle mennessä, etten vaatinut niitäkin sieltä vielä esiin otettavaksi.




Tässä kaavassa on tuo yläosa aika yksinkertainen, koska ei niitä erikseen leikattuja hihojakaan ole. Toivon, että voisin joskus kehitellä tähän itse sen yläosan kaavatkin ja tehdä mekon tämän mallin mukaan, kun muuten ompeluohjeet kuitenkin olivat paketissa tallella.

Mitä tästä opin?  Tutki itseksesi, ovatko osat tallella, äläkä ainakaan vie irrallisia osia kassalle! Eivät kaikki välitä tämmöisistä, vaikka vanhoja ovatkin. Eikä kirppiksillä kaiketi ole kellään aikaa paneutua tutkimaan tuommoisia yksityiskohtia, että jos jokin osa on irrallaan, niin etsittäisiin sille mahdollisesti oikea paikka. Itseäni vain jäi harmittamaan, sillä voihan olla, että nyt joku harmittelee jostain kaavapaketista puuttuvia osia.

Onko tuo kaava 50-lukua?

16 kommenttia:

  1. Voi miten kivannäköinen kaava ja noin vanha kaavahan on jo ihan aarre itsessään! Harmi kun noita vanhoja asioita ei niin enää arvosta vaan tosiaan herkästi ollaan heti heittämässä roskiin.. Kiva että edes osan kaavasta sait pelastettua♥ Tuo on kyllä kaunis mekko! Ihanaa alkanutta helmikuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin ajattelin, että vaikka olisi ollut pelkästään tuo kuvakin vain, niin olisi tallettamisen arvoinen:) Eihän tuommoisia kuitenkaan yhtenään löydä. Mukavaa helmikuuta sinnekin!

      Poista
  2. Tuo mekon tyyli näyttää ainakin minusta 50-lukulaiselta...niin kaunis mekko <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin tuohon heti sen nähdessäni:) Olisi kiva, jos joskus voisi yrittää sen tekemistäkin. Kangasta vain pitää olla paljon.

      Poista
  3. 50-lukulaiselta tuo mekko näyttää. Onneksi pelastit..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan hoksasin heti, mitä on tapahtumassa, ettei tarvinnut kotimatkalla harmitella, että olisi pitänyt ottaakkin se:)

      Poista
  4. Hieno! Luulen, että on 50-lukua. Tykkään 50-luvun tyylistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin:) Sillä vuosikymmenellä on niin kivan mallisia vaatteita.

      Poista
  5. Moro, minulla on samanlainen "vika" -ostan jos löydän vanhoja kaavoja, ainakin Kontista olen löytänyt. Joskus Eurokangas myi 40-luvun kaavoja, ostin yhden kävelypuvun kaavan vuodelta 1946 (on syntymävuoteni)ja sillä äitini teetti itselleen tyylikkään kävelypuvun ja keräsi aina kiitoksia kun se päällä kylillä kulki. Tuo kaavasi on minunkin mielestä puhdasta 50-lukua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen paljon kaavoja löytänyt Kontista, mutta nyt ihan viime käynneillä siellä ei ole ollut. Tuo ostokseni oli tällä kertaa Fidasta. Menimme sinne viimeiseksi, ja arvelin etukäteen, että tuskin mitään löydän:) En tiennytkään, että Eurokangas on myynyt vanhoja kaavoja. Saisivat tehdä sitä nytkin, sillä niin kauniita ja tyylikkäitä tosiaan on vanhat mallit.

      Poista
  6. Ihana mekko tulisi näistä kaavoista. Olen niin hurahtanut näihin vanhanajan naisellisiin mekkoihin, vaikka en niitä omistakaan. Kaavoja kyllä löytyy vintiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva jos kaupoissakin oli nähtävissä tällaisia mekkoja:)

      Poista
  7. Tuo mekkokuva olisi todella kaunis kehystettynä tauluna seinällä!

    VastaaPoista
  8. Hieno hame, kaava voisi tosiaan olla 50-luvun. Nauroin ääneen, että kyllä se oikea kieli löytyy. "Et kai sää...", ihan kuin pomarkkulainen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä sitäkin löytyy toisinaan, vaikka aika sekamelskaa taitaa useimmiten olla:)

      Poista