Martta oli rohkea nainen

Martta ei jäänyt aikailemaan, kun hän jonkin ajatuksen sai. Toimeliaana ja rohkeana naisena hän ryhtyi heti toimeen ylenmääräisen tuumailun sijaan. Niinpä hän nytkin rohkeasti toteutti ajatuksensa: kutsua heille vieraaksi tuo Jeesus, jonka hän vastattain oli tavannut. Olihan se rohkea veto, kutsua vieraaksi niin suuri opettaja, ja niin vähän aikaa tuntemansa henkilö, mutta Martta oli kuullut hänen puhuvan, ja se teki häneen niin suuren vaikutuksen. Tietenkin kaiken sen ohella, mitä tuon Jeesuksen sanottiin tehneen.

Hänen sisarensa ihmetteli Marttaa. Kuinka hän saattoi noin toimia? Eikö olisi pitänyt olla vähän varovaisempi kuitenkin? "Ehkä noin yleensä." Vastasi Martta. "Mutta tämä on erikoistapaus", tuumi hän, ja ryhtyi heti valmistamaan kotia siihen kuntoon, että vieras seurueineen saattoi sinne tulla, ilman, että hänen emäntänä pitäisi hävetä huusholliaan.
Mutta Maria pohti edelleen. Mitä heidän veljensä sanoisi? Miten Lasarus suhtautuisi Martan toimintaan?

Mutta sitä hänen ei olisi tarvinnut pohtia, sillä Lasaruspa tuli yhtä matkaa vieraiden kanssa. Lasarus oli ollut kuulemassa Jeesuksen puhetta hänkin. Samalla hän oli kuullut ympärillä olevien ihmisten puheita niistä ihmeellisistä teoista, joita hänen sanottiin tehneen. Hän halusi kuulla lisää. Ja sitten hän saikin joltain kuulla, että hänen toimekas sisarensa olikin kutsunut Jeesuksen peräti heidän kotiinsa. Hyvä Martta! hän ajatteli mielessään hymyillen, sillä ehkä hän ei itse sentään olisikaan rohjennut  sellaista tehdä.

Mutta nyt olivat vieraat jo tulleet. Puheensorina kuului sieltä, missä he olivat. Martalla oli kamala kiire. Hän halusi panna parastaan, sillä eihän tällaista vierasta heille joka päivä tulisi. Eikö hänen sisarensa voisi jo tulla hänen avukseen, Martta tuskaili mielessään, kun pyyhki hikeä otsaltaan. Martta kantoi astioita pöytään. Sitä tehdessään hän katsoi sisartaan merkitsevästi ja nyökäytti hänelle päätään sinne keittiön suuntaan. Sisar vain vilkaisi nopeasti häntä ja käänsi äkkiä katseensa poispäin.

Martta paineli sisälle. Hän tunsi sappensa alkavan kiehua, sillä sisar oli aivan varmasti nähnyt hänen katseensa ja käsittänyt, mitä hän sillä tarkoitti. Hän huomasi, että alkoi kiireissään ja hermostuksissaan hosua touhutessaan, sillä vaikka hän oli jo kantanut pöytään ruokaa, niin eihän siinä vielä ollut kaikki. Tämänhän piti olla juhlallinen tilaisuus hänen mielestään, mutta se meni pilalle hänen sisarensa välinpitämättömyyden takia. Martta kurkisti varovasti sinne, missä vieraat olivat; ja mitä hän näki: siellä hänen sisarensa jo istui vieraan jalkojen juuressa kuuntelemassa, eikä hänellä selvästikään ollut aikeitakaan tulla hänen avukseen tänne!

Nyt Martta koppasi pöydältä seuraavan kulhon ja kiikutti sen pöytään. Hän oli niin ärtynyt, että nyt hän sanoisi niin selvästi, että viesti menisi varmasti perille. Marialle hän aikoi sen sanoa pärskäyttää, mutta pöydän ääreen tullessaan hän päästikin suustaan: "Herra, etkö sinä välitä mitään siitä, että sisareni on jättänyt minut yksin palvlemaan? Sano hänelle, että hän minua auttaisi."  Noin hän tulikin sanoneeksi, sillä hän oli huomannut senkin, että Jeesus katseli tarkkaan hänen toimiaan. Mutta mitä sanoi tuo odotettu vieras, jolle hän tässä juhla-ateriaa puuhasi? "Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellista on vain vähän, tai yksi ainoa." 

Mitä...?

Ja vielä Martta kuuli: "Maria on valinnut hyvän osan, jota häneltä ei oteta pois." Martta tunsi kasvojensa sävähtävän punaiseksi. Hiljaisuus oli käsinkosketeltava. Aika ikäänkuin hidastui.  Mariakin näytti hämmästyneeltä. Ja kaikkien kasvot tuntuivat katsovan häneen. Martta kääntyi hiljaa ja pakeni keittiönsä hiljaisuuteen. Nyt siellä tuntuikin olevan rauhallista ja hiljaista, vaikka se äsken oli ollut kovan kiireen paikka. Hän istui tuolille rauhoittumaan. Hän mietti kuulemaansa. Eikö Jeesus ymmärtänyt? Eikö hänen sisarensa ymmärtänyt? Martta istui ja pohti kauan. Mutta kun hän siitä nousi ja jatkoi  hissukseen puuhiaan,  hän tiesi aivan varmasti yhden asian: Jeesus tiesi kaiken! Ja Jeesuksen äänessä ja hänen sanoissaan, oli ollut kuitenkin lempeä rakkaus häntä kohtaan. Hänen ei tarvitsi yrittää ansaita sitä olemalla moitteeton emäntä...

(Jos haluat lukea tämän tapauksen ja sen sanatarkat sanomiset,  niin se löytyy Raamatusta Luukkaan evankeliumin luvusta 10, jakeet 38-42)

Olen viime aikoina enemmänkin miettinyt näitä Betanian sisaruksia ja yrittänyt kuvitella tapahtumia, sanomisia ja ajatuksia. Tänä aamuna syntyi tämä teksti.




Johanneksen evankeliumissa sanotaan:
"Ja Jeesus rakasti Marttaa ja hänen sisartaan ja Lasarusta." Joh. 11:5