Ystävältä 80-luvulla saatu Neumann -kortti. |
Neumann teki Pomarkkulaisen kenkätehtaan kanssa jonkinlaista mainosyhteistyötä. Muistan ainakin kerran nähneeni hänet kävelemässä tehdassalissa. Olin silloin jo kauppiksessa, mutta olin tullut entiseen työpaikkaani Pomarfinille joululoman ajaksi töihin. Päiväkirjassani lukee 1.4.1987: "...Olin joululomalla töissä Pomarfinillä... Pomarfinilla näin Neumannin eka kertaa ihka elävänä. Se meni siellä seinän vierellä Topin kanssa, kun katsoin että mikähän pitkätukkanen tyyppi toikin lienee..." Mainittu "Topi" oli tehtaan omistaja Toivo Leppänen.
Ja tuosta Neumannista vielä sen verran, että hän suunnitteli joitakin kenkämallejakin. Minullakin oli yhdet mustat saappaat, joiden muistelen olleen hänen suunnittelemansa. Äiti meille sieltä tehtaalta joitakin jalkineita silloin tällöin osti ja nuokin olivat sellaiset. Vielä 2000-luvun taitteessa ne minun mielestäni olivat täällä meillä, mutta silloin ne eivät enää tuntuneet ajanmukaisilta käytettäviltä ja laitoin ne pois. Nyt ne kyllä taas jalkaan kelpaisivat kun muoti on muuttunut.
Muistikuvan pohjalta tehty piirros omista "Neumann"-saappaistani 80-luvulta |
Osuin tähän Dingo-aiheeseen, kun vierailin muutama päivä sitten Seurakuntalainen sivustolla. Sielläpä sattui olemaan mielenkiintoista juttua mainitusta yhtyeestä.
Klikkaa lukemaan oheisista linkeistä: Seurakuntalaisen juttu Dingo-yhtyeestä. Samasta linkistä näet myös yhtyeen jäsenten nykykuvat. Tunnistaisitko heidät nyt?
Alkuperäinen, pidempi juttu on Kotilääkäri-lehdestä ja siihenkin on linkki Seurakuntalainen -sivulla, mutta pääset siihen tästäkin: Kotilääkärin juttu Dingosta.
Yhteistyötä kenkätehtaan kanssa tekivät muuten muutkin. Esimerkiksi Mika ("Moottoripyörä on moottoripyörä, skootteri on lälläripyörä") Sundqvist. Tehtaan työntekijät saivat siihen aikaan kasetin, jossa oli hänen musiikkiaan. En ole varma onko kasetti minulla vielä tuolla varastossa. Tästä linkistä voit vielä katsoa Luoteisväylä-lehdessä olleen jutun Pomarfinin tehtaasta: Pomarfin-näyttely/Luoteisväylä. Siinä jutussa mainitaan tuo Neumannin ja Sundqvistin tekemämä yhteistyökin ja muutamia muita myös. Siitä näkee myös yhdet Neumannin suunnittelemat saappaat.
Hieno juttu, tuota en tiennytkään että yksi on tullut uskoon,jonkun heistä näin silloin kun olivat nuoria, en ole ollut heidän faninsa koskaan, mutta tykkään laulusta Autiotalo, siihen liittyy eräs tarina nuoruudestani, mielenkiintoista tosin oli lukea heistä, asuvatkohan kaikki Porissa, ainakin neuman asuu tietääkseni.
VastaaPoistaMinustakin oli mielenkiintoista lukea tuo uskoontulokertomus. Heidän keikoillaan en ole koskaan käynyt, enkä tiedä heistä minäkään nyt sen enempää, mutta tuossa yhdessä linkissä oli siitä, että aikovat keikkailla jälleen yhdessä.
PoistaVielä noista laulajista, kävimme markkinoilla katsomassa Markku Aroa, mies kun 15 vuotiaana voitti laulu kilpailun Aron laululla "käyn uudelleen eiliseen" niin kävi moikkaamassa Markku Aroa.Täytyy sanoa että hieno ihminen Markku Puputti on.
VastaaPoistaHauska muistelus tuo:) Olen jo paljon unohtanut siitä, millaisia kappaleita aikanaan kuuntelin, mutta Markku Aron kappaleista tykkäsin erityisesti "Katso luontoa ja huomaa" -kappaleesta ainakin.
PoistaOlin jo alun kolmannella kymmenennellä kun Dingo aloitti toimintansa, joten olin vöhän liian vanha faniksi, vaikka mielelläni lauluja kuuntelinkin. On aina hienoa, että ihminen pelastuu ja kertoo siitä muillekin :)
VastaaPoistaKyllä niitä oli kiva silloin aikanaan kuunnella. Ja tuo uskoontulokertomus oli rohkaisevaa luettavaa:
PoistaOlen tuosta Pete Nuotion uskoontulosta jo aiemmin jostain lukenutkin ´, hieno homma :) Vähän vanha faniksi olin minäkin, mutta tykkäsin kyllä kuunnella silti niitä.
VastaaPoistaSe oli kyllä hieno homma todellakin:) Heidän kappaleitaan varmaan hyvin moni silloin aikanaan tykkäsi kuunnella. Ainakaan niiltä ei voinut helposti varmaankaan välttyäkään, vaikka ei olisi tykännyt.
Poista