torstai 6. helmikuuta 2020

60-luvun raastin "Mouli-Julienne"

Tämä kyseinen yksilö on samanlainen kuin meillä oli aikanaan kotona. Löysin tämän kirpparin ilmaislaatikosta monta kuukautta sitten. Kun nappasin sen siitä mukaani, ajattelin antavani nuoremmille näytöksen kuinka tällaisella homma hoitui. Mutta ei se mennyt ihan niin. Yhäkin on se esitys pitämättä. Kävi nimittäin niin, että katsoin ensin, että tältähän puuttuu toinen "etujalka". Mutta onneksi se oli kuitenkin tallella. En nimittäin yhtään muistanut sitä, että tässähän on kätevästi vekottimen alle kääntyvät koivet. Toinen jalka oli siis vain jäänyt käännöksiin. Mutta yksi todellinen puute tässä oli: veivi puuttuu. Elättelin sitten ajatusta, että jokin veivi saataisiin kehiteltyä tähän. Mutta edelleen se puuttuu.











Taannoin näin kirppiksellä jälleen melkein samanlaisen raastimen. Siinä oli veivi tallella, mutta raastinlevyjä oli vain se, joka vekottimessa oli valmiina. En sitten kuitenkaan tätä ostamaan itselleni ruvennnut. Tyydyin vain ottamaan kuvan. Näyttäisi näissä vekottimisssa vähän eroa olevan. Tässä toisessa ei ole kumitassuja, eikä kääntyviä jalkoja. Nyt en kyllä tiedäkään, oliko siinä meidän raastimessa kääntyvät jalat vain ei...





10 kommenttia:

  1. Tutulta näyttää,meillä lapsuudenkodissa on ollut joskus.
    Ei niitä tosiaan ole ollut missään myynnissä,kirpputorilta voi tosiaan
    löytää vielä.
    Mukavaa torstaita sinulle Metsäntyttö:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirre:) Hyvää loppuviikkoa sinulle myös! Minulle on jäänyt mieleen, että oli hauska lapsena veivata jotain raastetta tuollaisella. Samalla se oli aika raskastakin. Ilmeisesti ei noita kirpparillakaan kovin usein näy. Tai voi olla niinkin, ettei vain ole tullut huomioitua, kun on katsellut kaikenlaista muuta.

      Poista
  2. Meilläkin oli tuollainen, Toivottavasti löydät veivin joskus. Vois olla ihan hyvä vekotin nykyihmisellekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tämmöinen oli varmaan aika yleinen 60- ja 70-luvuilla. Veikkaan, että lapsetkin tykkäisi kokeilla raastamista ja viipalointia, ja mitä tällä saakaan noilla erilaisilla levyillä.

      Poista
  3. My mother in law has similar machine and she uses it regularly !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wonderful that you know this and your mom is using it!

      Poista
  4. Joo tuollainen laite oli mun työpaikallani, on kai vieläkin jossain romujen seassa, sitä käytettiin kauan sitten,kun olin välillä keittiön puolella töissä, ent.työpaikkanihan täytti viime kesänä 100 v.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on varmaan ollut paljon käytössä, niin kodeissa, kuin muissakin keittiöissä. Niinkuin sinunkin työpaikalla oli:) Minä tykkäsin tuollaista veivata kotona 70-luvulla.

      Poista
  5. Minulla mulinex-raastin tuollainen-80 luvulla ostin,tais kestää 20 vuotta,tosi jyvä oli porkkana raasteen tekoon:))
    noista kiekoista oon tehny ulos mobileen..mansikka maalle:))
    Mukavaa viikonloppua!:Metsäntyttö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa:) Meilläkin silloin kotona sillä just porkkanoita raastettiin ja joskus perunaviipaleitakin varmaan. Minäkin aattelin, että nuo kiekot olis kyllä kiehtovia johonkin värkkäykseen, niinkuin sinä oletkin niitä käyttänyt:) Mukavaa sunnuntaita sulle:)

      Poista