perjantai 28. lokakuuta 2022

Sanallinen kuvitus: Kun isäntä oli lähtenyt häihin...

Luuk. 12:35-38 KR-92. 

Oli palvelijoille annettu ohjeet: "Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa." j. 35

Isäntä ei todellakaan halunnut palata taloonsa pussipimeässä. Hän halusi myös, että palvelijat ovat valmiina laittamaan hänelle ruokaa pöytään heti, kun hän palaa.

No, sitten isäntä tuli. Hän oli niin hyvillä mielin niistä häistä! Häät olivat parhaat, missä hän oli ikinä ollut! Morsian oli kaunis, sulhanen komea. Ruokatarjoilu vertaansa vailla ja viini erinomaista. Ja hääväki riemukasta. Kun aina saisikin olla näin hyvät häät! 

Jaha, nyt sitä ollaankin kohta kotinurkilla... Tuollahan jo valot pilkottaa. Hyvä juttu. Kun isäntä oli portilla, hän hädintuskin ehti kolkuttaa, kun hänelle jo avatiin porttia. Ovenvartija oli jo kuullut hänen tulonsa ja oli heti valmis avaamaan. Sisälle taloonsa päästyään isäntä huomasi, että täälläkin oltiin tosiaan ihan valmiina odotettu häntä. 

Hän pani sen mielissään merkille. Hän ei heti sanonut mitään, vaan alkoi ensin riisuilla päällimmäisiä, juhlavia vaatteitaan. Kohta häneltä kysyttiin, haluaisiko hän käydä heti nukkumaan, vai ottaisiko hän ensin jotain syötävää? Isäntä katsoi heihin kaikkiin hetken, ja sanoi sitten, ettei halunnut kumpaakaan. Häntä katsottiin ihmetellen.

Isäntä hymyili ja sanoi sitten, että nytpä hän haluaakin palvella heitä kaikkia! Laskeutui hiiskumaton hiljaisuus. No, minä tarkoitan mitä sanon, totelkaa! Käykää pöytään te nyt. Minä palvelen nyt teitä. Minulla oli niin mahtavat juhlat, että haluan teidän saavan nyt vuorostanne olla palveltavina. Te olette valvoneet ja uskollisesti minua palvelleet. Käykää pöytään nyt vain rohkeasti. Nyt tekin saatte iloita kanssani!

---

Tuo ylle kirjoitettu oli ikäänkuin "sanallinen kuva" siitä mitä eräänä aamuna (olin kirjoittanut jutun toiseen blogiini 18. päivä) luetuista mieleen tuli. En osaa tähän väreillä ja paperilla kuvaa tehdä, mutta kun "Särkyneitten majatalon"* jutun kuvassa ovesta loisti valo, kun se avattiin ja isäntä itse avasi oven; nytkin loistaa pimeään yöhön valo ja isäntä käykin siitä nyt taloonsa ja ryhtyy palvelemaan majatalonsa työntekijöitä❤️


https://vaaranlaella.blogspot.com/2022/10/laulusta-aiheen-saanut.html


"Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa. Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä. Autuaita nuo palvelijat, jos hän tapaa heidät näin valvomasta, tulipa hän ennen sydänyötä tai sen jälkeen!" Luuk. 12:36-38 KR-92 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti