sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Tehdäänkö tällaisia aivan pienikokoisia kirjoja enää?

Onkohan tällaisia aivan pienikokoisia kirjoja enää ollenkaan viimevuosina tehty? Vai onko yleinen kirjojen lukemisen vähentyminen vaikuttanut. Ja kustannusten kallistuminen. Nämä pienet kirjat, joita laatikoistani olen löytänyt pitkästä aikaa, ovat 90-lukulaisia. Voisi kai sanoa, että ne ovat silloin olleet sitä, mitä nykyään luetaan netistä, eli vaikkapa jotain  rohkaisun sanaa. Mutta minä pidän näistä! On niin helppo ottaa vaikka missä tahansa näppeihin; vaikka sohvalla loikoessa kätösiin ja lukaista joku rohkaiseva ajatus, tai jae, kenties ennenkuin uni alkaa painaa:) 

Tämä "Matkaevästä" koottu Hilja Aaltosen päivähartauskirjojen teksteistä. Tämä on Päivän kustantama.

"Kun on itse väsynyt, oppii väsyneiden evankeliumin." Hilja Aaltonen




Tässä toisessa puolestaan ei ole "raumlaissi jaarituksii", vaikka Raumalta onkin, vaan sisältää rohkaisevia jakeita  Raamatusta kuukauden ajalle. Näitä on ollut useampiakin nimeltään, kuten tuolta alempaa ilmenee sarjan muiden osien nimet.

"2. päivä. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla lujalla kädelläni. Jes. 41:10."





Olisi hienoa jos näitä tällaisia vielä olisi saatavilla.  

Tuolla Ly-Kustannuksella oli aikoinaan Raumalla myymäläkin. Asioimne siellä joskus niihin aikoihin kun Eurajoen Kuivalahdella asuimme. Ja vielä täällä asuessakin tilasin sieltä postitse jotain. Oli varmaankin tarroja lapsille, ja kenties tuokin pikku kirja on siitä satsista.

Olisi kiva jos tällaisia olisi vieläkin tarjolla. Näitä olisi helppo kuljettaa mukana taskussakin, ja vaikkapa joskus voisi ojentaakin jollekulle, jos niikseen olisi halu tehdä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti