tiistai 10. huhtikuuta 2018

Kyllä oli pelottava mies!

Mies katseli levottomana järveltä lähestyvää venettä. Ei silti, että hän olisi ketään ihmistä pelännyt. Olihan häntä kovastikin yritetty vangittuna pitää, mutta aina hän oli päässyt niiltä karkuun. Mutta tuo vene... Siinä oli jotain uhkaavan tuntuista.

Veneestä alkoi nousta väkeä rantaan käydäkseen. Hän tiirasi heitä hyvin tarkalla silmällä. Varsinkin tuo yksi kiinnitti hänen huomionsa. Tuo oli se, joka aiheutti hänelle levottomuutta. Nyt näytti siltä, että se mies katsoi tänne ylös, juuri häneen. Nyt hän tunnisti miehen ja hänelle tuli hyvin kiire alas.




Lähes kaikki olivat jo nousseet veneestä rannalle. Joku kuului puhuvan juorua, että täällä rannalla juuri oleskeli se mies, jota kaikki pelkäsivät. Se oli se, jota ei mitkään kahleet kuulemma edes pitäneet. Hänen huutonsa kuului silloin tällöin vuorelta, näin lähistön sikopaimenet olivat jollekulle aiemmin kertoneet. Väki alkoi vähän pelätä. He katselivat ympärilleen, ettei vain se mielipuoli väijy missään. Liikahtiko tuolla kalliopaaden takana joku. Kyllä... siellä oli joku. Nyt se tuli esiin. Pelottavan näköinen mies! Kaikki muut kavahtivat taaemmas, joku jo astahti takaisin veneeseenkin, mutta yksi pysyi rauhallisen näköisenä paikallaan. Hän näytti jopa siltä, kuin olisi suorastaan odottanut kohtaamista tuon kanssa. Mielipuoli tuli aivan Jeesuksen eteen. Muut ihmettelivät mitä hän aikoi? Hän vajosi polvilleen Mestarin eteen!




"Mitä sinulla on minun kanssani tekemistä, Jeesus, Jumalan, Korkeimman, Poika? Minä vannotan sinua Jumalan kautta, älä vaivaa minua."

Kuka se olikaan nyt se pelottavin mies? Se ei tainnutkaan nyt olla tuo mielipuolen tavoin käyttäytyvä mies, vaan se oli "Jeesus, Jumalan, Korkeimman, Poika". Jeesus oli nimittäin juuri sanomaisillaan: "Lähde ulos miehestä, sinä saastainen henki."

Jeesus kysyi sitten: "Mikä on nimesi?"  Ja vastaus kuului: "Legio on minun nimeni, sillä meitä on monta."

Jeesus antoi sitten niille saastaisille hengille luvan mennä sikoihin. Ne poistuivat miehestä. Hänestä tuli kuin kuka tahansa normaali ihminen. Kohta hän istui toisten seurassa puettuna ja täydessä ymmärryksessä.

Mutta sikojen kävi huonosti. Tämä kaikki tuntui olevan liikaa sen seudun väelle. He pyysivät Jeesusta poistumaan alueeltaan. Heidän siirryttyään jälleen toiselle puolella järveä, siellä kansaa kokoontui sankoin joukoin Jeesuksen luokse. Mutta sillä puolella järveä, jossa entinen riivattu oli, julisti hän nyt niitä ihmeellisiä tekoja, joita Jeesus oli hänelle tehnyt.

---
Raamatussa tämä kertomus on Markuksen evankeliumissa luvussa 5.

4 kommenttia:

  1. Sinä voisit vaikka kertoa ja kuvittaa hengellisen sarjakuvakirjan, niin hyviä ovat !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, että mainitsin tuon sarjakuvan... sillä kun näitä aamulla tein, tuumin mielessäni, että haluaisin tehdä tästä sarjakuvan. Se kuitenkin tyssäsi siihen, etten osaa niin paljon piirtää. Tähän olisin vielä halunnut ainakin yhden kuvan lisää, mutta en edes ruvennut yrittämään sen tekemistä. Mutta tykkään kyllä piirtämisestä, kun nyt sitä taas on enemmän tullut tehtyäkin:)

      Poista